Skip to content

Opinnoista työelämään – Katso portfolio, jolla Elisa pääsi töihin arkkitehtitoimistoon!

Tehon etäopettaja sekä viidennen vuoden arkkitehtuurin opiskelija Elisa Ruuska aloitti viime keväänä työt Espoon Keilaniemessä sijaitsevassa arkkitehtitoimistossa. Arkkitehtuurin sekä muiden luovien alojen työpaikkoihin hakiessa hakijalta vaaditaan lähes aina portfolio, jolla onkin usein suuri painoarvo uuden työntekijän valinnassa. Katso tästä artikkelista Elisan portfolio ja lue sen tekoprosessista sekä sisällöstä. Nappaa myös lopusta Elisan vinkit ammattimaisen portfolion tekemiseen!

Elisa on aloittanut matkansa kohti arkkitehdin uraa noin kuusi vuotta sitten Tehon opiskelijana. Matkastaan sekä arkkitehtuurin opinnoista Tampereen yliopistossa Elisa kertoi enemmän viime vuonna tehdyssä haastattelussa! Vuonna 2020 Elisa oli kesätöissä Helsingin kaupungilla kaavoituksessa. Opiskelujen aikana hankittu työkokemus on Elisan mukaan hyödyllistä arkkitehtuurin alalla, jonka vuoksi Elisa alkoi etsimään viime keväänä pidempiaikaista työpaikkaa.

Elisa haki pieneen Espoolaiseen arkkitehtitoimistoon netistä löytämänsä työpaikkailmoituksen innoittamana. Hakuprosessin alussa hakijan tuli lähettää CV, työhakemus sekä portfolio. Vaikka Elisalla ei ollut vielä niin suurta määrää aiempaa työkokemusta, hän oli useista hakijoista ainoa, joka kutsuttiin haastatteluun. Haastattelun jälkeen Elisa valittiin tehtävään, jossa hän on ollut nyt loppukeväästä lähtien.

Portfolion tyyli ja kokoaminen

” Pohja portfoliolleni on ollut olemassa jo pitkään, mutta siinä esiteltävät projektit ovat vaihdelleet ja muuttuneet opintojen edetessä. Portfolion tekeminen on yllättävän aikaavievää. Omia projekteja ei voi vaan viskoa sivuille, koska esimerkiksi isommissa projekteista on usein todella paljon infoa, jota työnantajatkaan eivät jaksa lukea. Olen karsinut näistä projekteista todella paljon asioita ja kuvia, sekä kirjoitellut tekstejä uusiksi. Olen pyrkinyt sisällyttämään portfolioon vain ne tärkeimmät jutut.

Koitin pitää portfolion tyylin melko simppelinä ja jaottelin tekstit pienempiin osioihin, vältellen isompia tekstikappaleita. Laitoin tärkeimmät kuvat isoimmalla ja sijoitin kuvat sivuille melko ilmavasti. Arkkitehtuuriportfolioiden esitystavassa on yleistä myös A3 sivujen asetteleminen lehtiön malliin niin, että kaksi sivua on vierekkäin. Itse päädyin kuitenkin tällaiseen tyyliin, jossa sivut ovat yksittäisinä. “

Portfolioon valitut työt

” Töiden valinnassa olen miettinyt paljon haettavaa työpaikkaa, jotta pääsen esittämään juuri kyseiseen työtehtävään sopivimpia projekteja. Tässä portfoliossa on kuusi projektia, mikä tuntuu jo suhteellisen isolta määrältä. Järjestin työt kronologisesti aikajärjestykseen uusimmasta vanhimpaan, koska lähes kaikki työni ovat koulutöitä ja niistä voi ehkä tällä tavalla nähdä taitojen kehittymistä.

Ensimmäinen työ portfoliossa Huurre on neljännen vuoden opintojen aikana tehty ja uusin kaikista portoflion töistä. Tässä projektissa pääsi miettimään uudenlaisia asioita kerrostaloasumiseen ja oikeasti käyttämään tutkimista ideoinnin sekä kokonaisuuden rakentumisen pohjana. Toisena olevan Helsingin kaupungille tehdyn Konalantien elävöittäminen -projektin sisällytin porfolioon, koska ajattelin, että työnantajaa varmasti kiinnostaa nähdä työelämässä tehtyjä projekteja koulussa tehtyjen juttujen lisäksi. Projekti on myös todella erilainen siihen verrattuna mitä olen tehnyt esimerkiksi koulussa, joten tästä tulee portfolioon myös lisää variaatiota.

Kolmanen olevan Luja -projektin sisällytin portoflioon projektin erilaisuuden vuoksi. Suunnittelussa Italian vuoristoon on kuitenkin aika eri lähtökohdat kuin Suomeen suunnitellessa, esimerkiksi erilaisten säädöksien ja lämpötilojen takia. Neljäntenä oleva Roteva kerrostaloprojekti on myös koulutyö ja ensimmäinen projekti, joka tehtiin itsenäisesti alusta loppuun. Pidän sen lopputuloksesta ja koen, että asuntopohjat ja niiden suunnittelu on yksi omista vahvuuksistani, joten halusin näyttää sitä portfoliossa. “

Ote Roteva -projektista

” Luhtikerrostalo – työpiirustukset projekti vastaa ehkä eniten sitä, mitä tällä hetkellä teen töissä. Sisällytin tämän portfolioon, koska halusin näyttää osaavani tehdä myös näitä teknisiä kuvia. Tässäkin olen karsinut aika paljon kyseisen projektin kuvia, koska niitä oli alunperin aika paljon. Viimeisenä oleva projekti Kub, pientalo taitaa olla toisena opiskeluvuonna tehty työ, josta kuitenkin vieläkin pidän. Projektin viimeinen kuva toimii samalla portfolion lopetuskuvana ja ns. kiteyttää portfolion. “

Elisan yleiset vinkit portfolion kokoamiseen

Kannattaa laittaa portfolioon kunkin projektin tärkeimmät kuvat, jotka kertoo parhaiten siitä työstä ja sen ideasta. Kaikkea ei myöskään tarvitse lukea tekstissä ja itse tykkään visualisoida paljon myös ideointia ja prosessia, sivun 5 pienet talomallit on tästä yksi esimerkki. Yleisesti, kannattaa pitää portfolio suhteellisen tiukkana ja selkeänä pakettina, ettei siitä tule ihan älyttömän pitkä.

Olen myös tykännyt, että ensimmäisen ja viimeisen sivun avulla luodaan portfoliolle alku ja loppu, jotta kokonaisuus näyttää viimeistellymmältä. Ensimmäinen sivu on usein monilla todella simppeli ja ajattelin, että otin ehkä pienen riskin ensimmäisen sivun kanssa. Vähän jotain pientä persoonallisuutta voi hakea, mutta simppelimpikin aloitussivu on varmasti toimiva.

Kuva Kub, pientalo -projektista

Tukea ammattimaisen portfolion tekemiseen?


Onko luovan alan työpaikan hakeminen seuraava askel matkallasi kohti unelmia? Teho tarjoaa kursseja nyt myös työnhakuun! Uusi Portfolio työnhakuun -kurssi soveltuu erityisesti ensimmäistä työ- tai harjoittelupaikkaa hakevalle, vastavalmistuneelle, uransa alussa olevalle tai muuten uutta suuntaa työelämään hakevalle.

Kurssilla rakennetaan vakuuttava portfolio luovien alojen työnhakua varten. Tuloksena opitaan sanoittamaan ja visualisoimaan omaa osaamista työnantajalle erottuvalla tavalla!

Tule kokeneen yliopistopedagogin sekä taiteen maisteri Eeva Jokisen ohjaukseen ja luo portfolio, jolla erotut muiden hakijoiden joukosta!