Heippa taas!
Kurpitsalyhdyt, pimeät illat ja kummitukset kuuluvat halloweeniin, mutta arkkitehtuurin hakijaa saattavat pelottaa ihan toisenlaiset asiat: entä jos en pääsekään kouluun ensi vuonna?
Kävin syyslomalla Salon Kurpitsaviikoilla ihastelemassa upeita kurpitsalyhtyjä sekä aavemaista tunnelmaa, ja siellä heräsi ajatus tulevaisuuden peloista.
Haen arkkitehtuuriin ja sisustusarkkitehtuuriin nyt kolmatta kertaa, ja vaikka tiedän, ettei omassa tahdissa ole mitään väärää, välillä vertailu muihin ja pelko epäonnistumisesta hiipivät mieleen. Siitä sainkin idean kirjoittaa teille aiheesta, joka on varmasti monelle tuttu. Entä jos jännitystä ei tarvitsekaan pelätä, vaan siitä voisi saada voimaa omien unelmien tavoitteluun?
Kurpitsaviikkojen valosta inspiraatiota - piirtäminen on taito, jonka voi oppia
Salon Kurpitsaviikot olivat täyttä syysmagiaa ja täynnä upeita yksityiskohtia! Kaiverretut kurpitsat näyttivät jo päivällä hienoilta, mutta pimeän laskiessa tunnelma muuttui aivan erityiseksi. Jokaisen kurpitsan sisällä paloi kynttilä, joiden valot toivat kaiverrukset näyttävästi esiin. Oli vaikuttavaa nähdä, kuinka tarkasti niihin oli leikattu erilaisia kasvoja ja kuvioita. Valojen, varjojen ja yksityiskohtien yhdistelmästä sai paljon inspiraatiota. Tällainen tarkkuus ja kolmiulotteinen hahmottaminen ovat muuten todella keskeisiä taitoja myös arkkitehtuurin pienoismallien tekemisessä.
Mutta takaisin niihin omiin kummituksiin. Kaunistelematta, olen itse kamppaillut paljon tulevaisuuteen ja hakuprosessiin liittyvien pelkojen kanssa. Hakijamäärät, kun ovat suuria ja taso on kova. Mielessä pyörivät usein ne kaikista epämiellyttävät kysymykset: Entä jos epäonnistun? Entä jos ennakkotehtävät karsivat minut pois, enkä pääse edes valintakokeisiin? Mitä jos en selviä niistä intensiivisistä kahden päivän pääsykokeista? Enkö vain ole yhtä taitava kuin muut?
Ensimmäisenä hakuvuotenani olin aika kujalla siitä, mitä arkkitehtuurin hakuprosessi oikeastaan vaatii ja millaisia taitoja ennakkotehtävissä haetaan. Kun ei vielä tiedä, miten omaa osaamistaan kehittäisi, epävarmuus tuntuu valtavalta. Teho-Opisto antoi minulle kuitenkin valtavasti itsevarmuutta ja luottamusta omaan tekemiseen, ja sen avulla läpäisin viime keväänä ennakkotehtävät!
Haluan ottaa myös kantaa siihen, että usein moni ajattelee, että pitäisi olla, jokin luonnonlahjakkuus hakiessaan taiteiden alalle. Todellisuudessa piirtäminen ja visuaalinen hahmottaminen ovat taitoja, joita voi harjoitella ja kehittää. Eihän seppäkään ole seppä syntyessään! Tekemällä oppii, ja piirtämään oppii vain piirtämällä. Ei siis kannata antaa epävarmuuden tai oman taustansa estää yrittämästä. Kaikkea ei tarvitse osata valmiiksi, sillä juuri oppimista vartenhan täällä ollaan. Ja sen itse olen oppinut minun Teho-Opiston aikana.
Harjoittelun ja palautteen kautta aloin ymmärtää paremmin, mitä haku vaatii. Esimerkiksi perspektiivipiirtäminen tuntui pitkään todella haastavalta, mutta toistojen myötä se alkoi sujua. Onkin tärkeää muistaa, ettei kenenkään kehitys ole suoraviivaista. Oppiminen menee sykleissä, eikä missään nimessä kannata luovuttaa, vaikka ensimmäisellä kerralla ei pääsisi jatkoon. Se voi olla ihan vain yksi osa-alue, missä parantaa itseään. Esimerkiksi varjojen lisääminen. Silloin jatkoon pääsemisen mahdollisuus kasvaa jo huomattavasti!
Aavemaisesta tunnelmasta omiin oivalluksiin
Myös hakumatkan yksinäisyys on välillä mietittänyt. Lähipiirissä ei välttämättä ole muita arkkitehtuurin hakijoita, joten huolien ja onnistumisten jakaminen sellaisen kanssa, joka tietää täsmälleen mitä käyt läpi, on antoisaa. Siksi Teholla on ollut minusta henkilökohtaisesti ihana huomata, ettei tällä matkalla tarvitse olla yksin. Yhdessä jaettu turhautuminen ja pienet onnistumiset kantavat todella pitkälle. Olenkin alkanut ajatella, että jännitys kertoo vain siitä, kuinka tärkeä asia minulle on. Jännitys ei tarkoita, ettekö pystyisi siihen - se kertoo, että sinulla on jotain, minkä eteen haluat tehdä töitä.
Kun katson omaa matkaani taaksepäin, olen kiitollinen jokaisesta askeleesta. Elämä ei lopu siihen, vaikka tavoitteeseen ei pääsisi heti ensimmäisellä yrittämällä. Uusia, jännittäviä asioita tapahtuu koko ajan ja matkan varrella oppii tuntemaan itseään paremmin. Esimerkiksi, jos olisin jo viime kesänä päässyt sisään kouluun, en pääsisi täällä Tehon blogissa jakamaan näitä ajatuksia ja vertaistukea teidän kanssanne!
Nykyään tulevaisuus jännittää minua enemmänkin kutkuttavalla ja positiivisella tavalla. On hauskaa tietää, että kaikki on vielä edessä ja ovet ovat auki moneen suuntaan. Rohkeus ei ole sitä, ettei jännittäisi, vaan sitä, että jatkaa eteenpäin epävarmuudesta huolimatta. Eli pää pystyyn ja möröt kaappiin! Jokainen piirustus ja harjoitus vie meitä aina askeleen lähemmäksi. Ajattele, miten palkitsevaa on sitten joskus aloittaa yliopistossa ja huomata, että kaikki tämä työ oli sen arvoista, ja siinä vaiheessa ei ole mitään merkitystä kuinka monta vuotta se kesti.
Hauskaa ja jännittävää Halloween-viikkoa! Muistathan myös ottaa Teho-Opiston blogin sekä Instagramin ja TikTokin seurantaan, niin pysyt messissä!
Jos haluat kurkata myös mun arkeen, löydät Instagramista ja TikTokista käyttäjällä @mmaariahxx <3
Piirustusterveisin,
Maaria
