Luovassa tehtävässä aloittaminen voi olla yllättävän vaikeaa juuri siksi, että ennen ensimmäistä viivaa kaikki on vielä mahdollista. Työ voi onnistua hienosti, mutta se voi myös epäonnistua. Heti kun tekee jotain, oma osaaminen alkaa muuttua konkreettiseksi.
On eri asia kuvitella, millainen tekijä voisi olla, jos ryhtyisi tekemään, kuin ottaa kynä käteen ja katsoa, mitä oikeasti saa aikaan. Kun ei aloita, ei tarvitse kohdata omaa osaamistaan. Voi edelleen kuvitella miten hyvän työn voisi tehdä, sitten kun aloittaa.
Tämä voi olla yksi syy siihen, miksi mieli alkaa keksiä kaikkea muuta tekemistä juuri silloin, kun pitäisi tarttua tärkeään asiaan. Tehtävä saattaa kiinnostaa paljonkin, mutta siihen voi liittyä myös niin paljon odotuksia, että ensimmäisen askeleen ottaminen tuntuu vaikealta.
Motivaatiota ajatellaan helposti jonkinlaisena lähtövoimana: ensin pitää olla innostunut, jotta jaksaa tehdä. Luovassa työssä järjestys voi kuitenkin olla aivan toinen.
Ensin voi vähän ideoida ja tehdä muutaman luonnoksen. Sitten huomata, että jokin kohta onkin kiinnostava. Sitä voi alkaa kokeilla vähän lisää, kokeilla eri tekniikoita, sommitelmaa tai väripalettia. Yhtäkkiä tehtävä, joka vielä hetki sitten tuntui vaikealta, alkaa kiinnostaa. Motivaatio voi siis syntyä vasta tekemisen seurauksena.
Aloittamisen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että teet heti koko tehtävän valmiiksi. Voit päättää tekeväsi vain jotain pientä. Sen jälkeen voit antaa asian hautua. Aloittaa voi myös monta kertaa. Jos ensimmäinen aloitus ei onnistu, aloita uudestaan!
Aika voi myös kypsyttää ideoita ja auttaa näkemään niissä uusia mahdollisuuksia. Usein vaikeinta on saada tekeminen liikkeelle. Sen jälkeen seuraava askel on jo hieman helpompi nähdä, ja prosessi voi alkaa tuntua innostavalta. Motivaatio usein ruokkii itseään. Asiat jotka sujuu on asioita joita haluaa tehdä lisää.
Tässä luonnostelu- ja ideointiprosessissa taustamateriaalin tutkiminen on vienyt ajatukset turkistarhauksen maailmaan, kuten turkistarhoilla esiintyviin loisiin ja sairauksiin, ja yleensäkin elinkeinon mielekkyyteen. Tämä on johtanut kuvasarjaan, jossa kommentoidaan ilmiötä eri näkökulmista. Ideat luonnoksissa on kehittyneet varsinaisessa toteutuksessa pidemmälle, muuntuneet ja tarkentuneet aiheen eri näkökulmiin.
Kokoelmaksi on lopulta syntynyt kuvasarja, joka voisi toimia vaikka tarhaeläinten terveyttä käsittelevässä artikkelissa kuvituksina. Töissä on yhtenäinen tyyli, mutta kuvat kääntää oivallisesti katseen sekä elinoloihin, tunnetiloihin, sairauksien vaikutukseen esim. eläimen luustoon. Kuvitukset on pelkistettyjä ja vahvasti tyyliteltyjä ja kertoo hienosti siitä mikä on tekijälle tärkeää, mutta myös kyvystä tiivistää ja kohdistaa katse olennaiseen.
Kun tehtävänanto on todella vapaa, kannattaa lähteä kohti ideaa joka kiinnostaa sinua itseäsi. Älä mieti liikaa mitä tehtävässä kenties tavoitellaan, koska ei ole mitään yhtä oikeaa vastausta jota sinulta odotettaisiin, vaan pyri lopputulokseen joka on sinusta kiinnostava ja välittää sinulle tärkeitä asioita. Kokoelmatehtävässä joutuu hieromaan luovaa ajattelua pidemmälle, kun yhden asian sijaan pitää miettiä miten sitä varioi ja kehittelee useampaan muotoon. Samalla tulee harjoitettua kriittistä ajattelua, kun kaikki ideat ei ehkä toimi yhtä hyvin.
Luovassa työssä ensimmäisen version ei välttämättä tarvitse olla hyvä. Sen tehtävä on antaa seuraavalle versiolle jotain, mistä lähteä liikkeelle. Siksi luonnostelu on tärkeää. Kun tekee kuvasuunnitelmia, voi hahmottaa, miten idean saisi parhaiten esitettyä.
Kun jotain on paperilla, sitä voi tutkia. Mikä tässä toimii? Mikä ei? Mitä voisi muuttaa? Tämä on myös yksi syy siihen, miksi keskeneräisen työn näyttäminen voi olla hyödyllistä. Kun opettaja tai toinen tekijä näkee ajatuksen jo siinä vaiheessa, kun se on vasta muodostumassa, palautetta voi saada juuri siihen kohtaan, jossa sitä tarvitaan. Tätä harjoitellaan Studiokurssilla ihan jokaisen kotitehtävän kanssa.
Joskus liian korkea vaatimus omasta työstä vaikeuttaa juuri tätä. Ensimmäisestä luonnoksesta haluaisi jo sellaisen, jonka voisi näyttää muille. Mutta ensimmäisen version ei tarvitse todistaa, että osaat. Sen tarkoitus voi olla auttaa sinua selvittämään, mihin suuntaan työtä kannattaa viedä.
Tässä luonnostelu- ja ideointiprosessissa bakteerien kasvutapa ja kiinnittyminen on johtanut parasiittimiasiin kasvustoideoihin, tuonut mieleen Kampin Metroaseman kaakelipinnoitetun sisäänkäynnin ja lopulta johtanyt ideaan sarjallisesta sisäänkäyntiarkkitehtuurista, joka toimisi tunnistettavana maamerkkinä kaupunkiympäristössä.
Viimeistellyssä kokoelmassa nähdään useita eri metrosisäänkäyntejä, joiden pinnassa kuvataan erilaisia bakteerikasvustoja, ja jotka on helppo esikuvansa tavoin kuvitella keraamisina laattoina ja reliefeipintoina. Kokoelma on yhtenäinen, joskin pintasuunnittelua voisi kehitellä vielä lisääkin, koska moni ideoista perustuu nyt tuohon samaan palloon.
Luovalla alalla tehtäviin ei ole aina valmista vastausta. Joskus toimeksianto on kiinnostava ja innostava. Joskus se voi tuntua vaikealta, vieraalta tai jopa vähän tylsältä. Silti siihen pitää ryhtyä.
Työelämässäkään ei voi odottaa inspiraatiota tai sitä, että tietää valmiiksi, miten jokin asia tehdään. Voi olla, että juuri tehtävän aloittaminen on se vaihe, jossa alkaa selvitä, mitä oikeastaan pitäisi tehdä. Siksi ryhtyminen on itsessään tärkeä taito. Ei siksi, että pitäisi aina olla tehokas tai saada mahdollisimman paljon aikaan, vaan siksi, että vain tekemällä pääsee asioissa eteenpäin.
Myös yksittäistä kurssitehtävää kannattaa ajatella osana pidempää oppimisen kokonaisuutta. Yhden tehtävän ei tarvitse näyttää kaikkea, mitä osaat, eikä yhden tehtävän onnistumiselle kannata antaa liian suurta painoarvoa. Jokaisesta tehtävästä voi oppia jotain, ja usein juuri silloin, kun oma osaaminen on vielä kehittymässä, tehtävistä saa eniten irti.
Siksi tehtäviin voi suhtautua melko kevyesti: ne ovat harjoituksia, joissa saa kokeilla, onnistua tai epäonnistua, huomata jotain uutta ja jatkaa seuraavaan.
