Skip to content

enni – askeleen lähempänä visuaalista viestintää

IMG_9811

Enni Andersson

KIRJOITTAJA: Enni andersson

Heipsu! 

Olen Enni, 21-vuotias visuaalisen viestinnän opinnoista haaveileva nuori. Synnyin ja kasvoin Keski-Suomen kaupungissa Jyväskylässä, mutta kesällä päätin ottaa harppauksen kohti etelää ja muutin Helsinkiin. Kaikista mielenkiinnon kohteistani taide on pysynyt pisimpään matkassani, enkä muista kuinka nuori olin pidellessäni ensimmäistä kertaa sivellintä kädessäni. Kuitenkin vasta lukiossa minulle selvisi siskoni kautta, että on mahdollista hakea opiskelemaan taidealoja. MITÄ? Pystyisinkö yhdistämään työt ja pitkäaikaisimman intohimoni kohteen? 

Hain viime keväänä opiskelemaan graafista suunnittelua ja matkani jäi pitkien pääsykoepäivien jälkeen varasijalle 1. Aluksi harmittelin asiaa pitkään, mutta nyt koen olevani valmis uuteen yritykseen motivoituneempana kuin koskaan. Kiva jos hyppäät mukaan seuraamaan matkaani kohti unelmiani! 

– Enni

Pääsinkö kouluun?

Kesä on pyöräytetty käyntiin ja pääsykoejännitys on jo kaukana takana päin. Oma pääsykoepäiväni Lahdessa oli pitkä ja henkisesti tietysti uuvuttava, sillä olen kova jännittäjä ja stressaaja. Päivästä kuitenkin selvittiin kuin selvittiinkin ja aloitin kesäni nollaamalla
Lue lisää

Näillä töillä Graafisen suunnittelun pääsykokeisiin!

Keväällä 2023 juna suuntasi Lahteen kohti pääsykokeita. Päivä oli pitkä ja jännitys suuri, mutta siitä selvittiin. Tässä postauksessa en kuitenkaan meinannut kertoa jännittävästä päivästäni Lahdessa, vaan niistä töistä joilla sain kutsun pääsykokeisiin! Jatka lukemista ota
Lue lisää

Ennakkotehtävien jälkeen…

Nyt on kuukausi vierähtänyt ennakkotehtävien lähettämisestä. Itselläni ainakin on ollut viimeiset viikot hyvin vaihtelevat fiilikset. Tehtävien lähettämisen jälkeinen helpotus ei kestänyt kauaa. Epäröinnit omista töistä ja sen myötä taidoista alkoivat miltein heti. Nyt kun aikaa
Lue lisää

Päivitystä ennakkotehtävistä

Noniin! Viimeisiä viedään ja jo ensiviikolla onkin palautusten deadline. Tässä postauksessa kerron miten mun tehtävien tekoprosessi on edennyt. Mitkä asiat ovat luoneet haasteita ja niin päin pois. Itselle niinkuin varmasti monelle muullekkin aika on ollut
Lue lisää

Mihin kouluihin haen?

Noniin! Nyt olemme kevään jännittävien aiheiden parissa, nimittäin ennakkotehtävät ovat julkaistu. Tässä postauksessa käyn läpi kouluja joihin itse haen ja mitä mieltä olen tehtävistä. Ajattelin prosessin edetessä päivitellä myös rehellisiä fiiliksiä myöhemmin ennen tehtävien palautusta.
Lue lisää

Kurssien monimuotoisuus

Moikka moi! Nyt alkaa jännitys ja työn tohina, sillä ennakkotehtävät on nyt julkaistu! Mutta ennen kuin siirrymme kevään jännittäviin aiheisiin haluaisin nopeasti puhua hieman Tehon kurssien monimuotoisuudesta. Vaikka kurssikerrat ovat omalla kohdallani ainoastaan joka keskiviikko,
Lue lisää