Edistysaskelia ja oivalluksia

Minun ongelmani (ja toisesta näkökulmasta myös vahvuuteni) on aina ollut ns. “pipertäminen”, toisin sanottuna töiden hidas valmistuminen. Toki töistä tulee useimmiten onnistuneita, sitten kun saan ne lopulta valmiiksi. Saatan huomaamattani käyttää jopa tunnin vain muutaman varjon piirtämiseen ja tämä on pääsykokeiden kannalta ymmärrettävästi ongelmallista ja haastavaa kun työn suunnitteluun ja toteutukseen on useimmiten aikaa vain se kolme tuntia.
Pääsykokeissa minulla oli ja tulee myös varmasti olemaan vaikeuksia siinä, että kaiken on tultava “omasta päästä” – ei ole googlea, mistä etsiä inspiraatiokuvia tai valokuvaa josta katsoa kuinka varjot asettuvat kauniisti omille paikoilleen. Positiivinen asia on kuitenkin se, että kun tiedostaa omat ongelmansa, niitä on helpompi lähteä työstämään ja treenaamaan! Päätinkin ensimmäistä kotiharjoitustehtävääni tehdessä, että en hae ensimmäisenä vinkkejä netistä vaan pohdin ensin itse mahdollisimman pitkälle kuinka tehtävänannon toteuttaisin.
Ensimmäisen luennon ja hyvien vinkkien avulla sain mielestäni luotua ihan kohtuullisen työn palautettavaksi. Myönnettäköön, että joutseneen oli haettava hieman apukuvaa netistä, mutta sen sijaan kaikki muu kuvassa oleva; sommittelu, lippuidea ja itse lippu tuli omasta päästä. Note to self; kaikkeen ei ehkä tarvitsekaan mallia! Yksi mörkö selätettynä! 🙂 Itse työhön jäi mielestäni vielä paljon hiottavaa ja parannettavaa, mutta tarkoitus onkin toteuttaa työt mahdollisimman pääsykoemaisesti. Aikaa meni enemmän kuin olisi saanut, mutta ei kuitenkaan päiviä tai viikkoja, kuten “deadlinettomasti” piirtäessäni olisi käynyt. Julisteessa minua häiritsee mm. joutsenen takana olevat puut ja lippussa voisi olla vahvempi varjostus jne. Lisää siis tehokkuutta tekemiseen ja treeniä, treeniä, treeniä!
Ajanhallintaa ja ideointikykyä kehittämässä
Tunnilla oli mielenkiintoista huomata kuinka tietyt kliseet olivat suosittuja tässä tehtävässä ja kuinka esimerkiksi teknisesti upeat työt saattoivat tippua numerolla vain sen takia, että näkökulma oli niin monessa työssä sama. Uskon että kurssin ehdottomia valtteja on juurikin nämä kritiikkitilaisuudet! Sain arvokasta palautetta siitä mikä työssäni oli onnistunut ja mitä olisin voinut tehdä ehkä paremmin tai toisin. Erittäin mielenkiintoista oli myös tietysti nähdä mitä muut olivat saaneet aikaan samasta tehtävänannosta.
 
 
Seuraavaan postaukseen lupaan etsiä tietokoneen syövereistä kuvia viimevuotisista ennakkotehtävistäni ja höpötellä niistä enemmän!

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!