Mitä kuuluu kukkuluuruu

Moi! Olipas luova otsikko, heh. Syksy on mennyt hirmuista vauhtia ja tällä viikolla ollaan saatu jo avata ensimmäiset joulukalenterin luukut. Sieltä se joulu tulla puksuttaa!
Mitäs tänne arjen aherruksen keskelle siis kuuluu?
Tehon Maxi-kurssilla ollaan siirrytty eri maalaus- ja piirrustustekniikoista rakennustekniikoihin. Ollaan rakennettu pahvista ja puusta, väännetty rautalangasta ja käännelty savesta. Harmikseni oon joutunut missaamaan parit viimeiset kurssikerrat pikkujoulujen ja ulkomaanreissun takia. Käyn lähikurssilla perjantai-iltaisin, joka on muuten tosi kätevä aika tällaiselle päivätyöläiselle, mutta välillä osuu väkisinkin ilta- ja viikonloppumenoja päälle. 🤪 Onneksi Teholla voi katsoa luentoja myö jälkikäteen ja tehtäviä saa palautella myös etänä.
Pikkujouluissa tanssahtelujen ja ulkomaanreissujen lisäksi oon tällä viikolla käynyt työmatkalla Oulussa (siellä oli jo ihana talvi💙) ja yrittänyt ahkerasti työstää rästiin jääneitä kurssitehtäviä.

Erehdyin tokassa postauksessani kirjoittamaan, että kurssitöitä arvosteltiin mielestäni lepsusti ja kennellekään ei annettu töistä kolmosta huonompaa. No, pilkka osui omaan nilkkaan ja tämän jälkeen arvostelu on huomattavasti tiukentunut. 😅 Nyt arvosanoja on annettu asteikolla 1-5, ja alun pehmeän startin jälkeen opettajat ovat olleet kriittisempiä. Ajattelin vielä ennen joulua kirjoitella teille postauksen, johon koostan kaikki työni ja niistä saamani arvosanat ja kritiikin. Aika karseaa oikeastaan jakaa näitä julkisesti koska en ole kaikista kovin ylpeä, mutta tekee hyvää! Tällä hetkellä oon ollut aika jumissa kehityksen kanssa ja tuntuu että sitä ei oikeastaan oo ollut. Oon saanut kaikista töistä arvosanoja 3-4, ja se mystinen täysien pisteiden raja on vielä jäänyt saavuttamatta. Aika turhauttavaa, mutta ehkä se että jaan tämän turhautumisen täällä blogissa tsemppaa jotakin muutakin, kenelle ei ole vielä vitosia kurssitöistä napsahdellut. 🙂 Ei auta muuta kuin treenata!

-Eve


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!