Roikkuvia piparitaloja ja raunioita – Näin onnistuin haasteessa

Heii! Joulukuu on hyvässä vauhdissa ja niin olen minäkin. Haastoin teidät joulukuun alussa leipomaan joulukoristeet. Myös ihanat opettajamme lähtivät mukaan, joten toteutimme haasteen yhdessä heidän ja bloggaajakollegani Ruutin kanssa. Saatiin mukaan vielä pikku jouluapulainen kuten kuvista näkyy. Vuoden ekojen pipareiden leipominen vaati kaikilta hiukan hakemista. Materiaalina piparitaikina on melkein kuin savi ja helppo muotoilla, mutta kun sen paistaa, piparin muoto saattaa muuttua. Tämä hankaloittaa hiukan kokoamista ja sen näkee myös lopputuloksesta. Virheitä kompensoitiin runsaalla kuorrutuksella ja vaahtokarkeilla. Osaa koristetta piti hieman tukea ja kaikki eivät selvinneet ehjänä lautaselle saakka. Tiivistettynä homma meni vähän pipariksi, mutta kyllä sieltä jotain taideteoksia syntyi.

Halusin tehdä kaksi pientä piparkakkutaloa jotka voi ripustaa roikkumaan päällekkäin. Tein talot ilman kaavoja ja käytin kiinnitykseen sulaa sokeria. Talot olivat silti hajoamispisteessä joten en kiinnittänyt niihin narua. Ensimmäisen harjoittelukerran jälkeen halusin kokeilla kotona vielä uudestaan toimisiko ideani jos talot olisivat tarpeeksi kestäviä. 

Aloitin parannellun version toteutuksen suunnittelemalla kolme eri kokoista taloa paperille. Edellisestä kerrasta viisastuneena piirsin talojen kaavat leivinpaperille. Leikkasin talon osat irti ja paistoin ne. Halusin maximoida onnistumisen todennäköisyyden joten hioin juustoraastimella jokaisen osan reunaan 45 asteen  kulman, jotta seinät istuisivat paremmin yhteen. Työvaihe oli hidas, mutta helpotti huomattavasti kokoamista.

Koristelin piparit ennen kokoamista ja liimasin ne sitten yhteen sokerilla. Vinkkinä kannattaa antaa koristeiden kuivua kokonaan ennen kuin aloittaa kasaamisen tai muuten käy niin kuin minulle, koristeet irtoilevat ja kuorrute leviää. Harmiks suurin talo ei suostunut pysymään kasassa vaan puolentunnin yrityksen jälkeen jäljellä oli vain piparitalon rauniot. Kattoihin olin tehnyt ennen paistamista pienet reiät, jotta sain kiinnitettyä taloihin narut. Ja näin syntyi Roikkuvat piparitalot -joulukoriste.

Vielä ehdit osallistumaan piparihaasteeseen joulukoristeellasi! Jos et vielä tiedä mikä haaste se on, ohjeet löytyvät edellisestä blogipostauksestani:

https://teho-opisto.fi/pystytko-suoriutumaan-piparihaasteesta/

Muista jakaa kuva somessa käyttäen #tehonpiparihaaste.

Piparin tuoksuista joulun odotusta kaikille!