Miten valmennuskurssit lisäävät yhden­­vertaisuutta?

Taide- ja suunnittelualojen korkeakoulupaikat ovat haluttuja ja kilpailu on tunnetusti kovaa. Suuri osa hakijoista hakeutuukin valmennuskursseille tehostaakseen harjoitteluaan ja parantaakseen taitojaan pääsykokeita varten. Kevään aikana on kuitenkin jälleen keskusteltu paljon valmennuskurssien yhdenvertaisuudesta. Halusimme tuoda esiin oman näkemyksemme siitä, miten valmennuskurssit myös lisäävät yhdenvertaisuutta hakuprosessissa.

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus nousee usein esiin kritiikkinä valmennuskursseja kohtaan. Voisi myös pohtia, mikä on syy sille, että kursseille osallistutaan ja mikä osa kritiikistä on perusteltua? Taide- ja suunnittelualojen korkeakoulupaikat ovat haluttuja ja kilpailu on kovaa. Valintakoetehtävien tehtävänannot ja arviointiperusteet voivat tuntua haastavilta. Moni valmennuskurssin opiskelija on hakemassa toista kertaa ja haluaa ymmärtää, miten tehtävänantoja pitäisi lähestyä ollakseen edes varteenotettava hakija. On väärin ajatella, että luovuus olisi vain synnynnäistä. Kuten musiikissa ja liikunnassakin, kysymys on taitoaineista joissa harjaantuu tekemällä. Ohjauksen ja vertaistuen kautta kehittyminen ja ymmärryksen kasvaminen on nopeampaa ja kaikkia pääsykokeissa tarvittavia taitoja, myöskin luovuutta voi harjoittaa. Valmennuskurssit mahdollistavat tämän jokaiselle.

Valmennuskurssit lisäävät yhdenvertaisuutta antamalla opiskelijoille mahdollisuuden valmistautua paremmin koulutukseen tai tutkintoon, johon voi olla haastavaa päästä ilman riittävää kokemusta. Kurssit auttavat tasaamaan tiettyjä eroja opiskelijoiden välillä. Tämä pätee erityisesti tilanteissa, joissa tietyt ryhmät tai haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt ovat alttiimpia pärjäämään heikommin koulutuksessa ja pääsykokeissa. Onko se tasa-arvoa, että osalla vanhemmista on enemmän mahdollisuuksia ja kykyä itse valmentaen tukea nuoren oppimista ja kehittymistä? Suurella osalla tällaisia resursseja ei ole.

Koulutusjärjestelmän yleinen epätasa-arvo johtuukin mm. resurssien epätasaisesta jakautumisesta eri alueiden ja yhteiskuntaryhmien välillä. Eikö ole vain hienoa, että on tahoja jotka auttavat ihmisiä, jotka eivät kenties ole osanneet ajatella taidealaa ammatikseen? Kaikki eivät ole vielä peruskoulun tai lukion aikana kypsiä kuvittelemaan tulevaa alaansa. Entäpä ihmisiä, joiden kotipaikkakunnalla ei ole mahdollisuuksia ohjaukseen? Kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta harrastaa taiteita pidempään. Valmennuskurssit antavat lisämahdollisuuksia kehittää tarvittavia taitoja, parantaa opintomenestystä ja siten vähentää koulutus- ja osaamiseroja.

Monilla muilla aloilla suuri osa sisäänpäässeistä on valmennuskurssin käyneitä ja valmennuskurssi tuntuu olevan lähestulkoon edellytys kouluunpääsylle. Taidealoilla näin ei ole, vaan väyliä kouluun on monia, joista valmennuskurssi on vain yksi. Taidot, mitä kurssilla opetetaan on mahdollista hankkia myös harrastusten kautta – kuvataidelukiossa tai jopa itsenäisesti opiskelemalla. Taidealan valmennuskurssi ei siis ole mikään edellytys tai portti kouluun pääsyn tiellä, vaan yksi mahdollinen väylä. Jos jokin salaisuus opiskelupaikan saamisessa on, on se sinnikäs harjoittelu ja oman ajattelun kehittäminen.

Sijoittamista itseensä ei pitäisi kuitenkaan nähdä epäreiluna tai vääränä. Kurssit ovat maksullisia, mutta niin ovat kaikki harrastukset. Kukaan ei ihmettele tai kritisoi, että Sibelius-Akatemiaan hakeva on käynyt yksityisopetuksessa vuosien ajan. Valmennuskurssit voidaankin nähdä investointeina, joihin hakija on valmis panostamaan. Suurin osa kursseille hakeutuvista on nuoria aikuisia, joiden on mahdollista rahoittaa kurssivuosi esimerkiksi omalla työnteollaan. Vastineeksi hyvä valmennuskurssi tarjoaa hakijalle käytännön kokemusta, korkeatasoista opetusta ja henkilökohtaista ohjausta, johon hänellä ei välttämättä aiemmin ole ollut mahdollisuutta. Ja toisaalta, valmennuskurssin anti voi olla myös yleissivistävää. Kaikki osallistujat eivät kurssin jälkeen edes hae aikomalleen alalle, koska ovat ymmärtäneet ettei se olekaan heitä varten.

Pääsykokeet ovat olleet hyvin samanmuotoiset yli 50 vuotta ja esimerkiksi enakkotehtävät ovat jo lähtökohtaisesti eriarvoistava tapa karsia hakijoita. Ehkä hakijoilla onkin aikanaan ollut hyvin samankaltainen tausta, mutta nykyään kulttuurinen ja sosiaalinen pääoma, perhetausta, asuinpaikka yms. vaikuttavat jo niin paljon, että tehtävien ymmärtäminen voi olla vaikeaa vaikka olisi kuinka itseoppinut. Valmennuskurssit  tarjoavat mahdollisuuden laadukkaaseen koulutukseen kaikille taustasta, asuinpaikasta tai asemasta riippumatta.