Skip to content

VUODEN ENSIMMÄISET KUULUMISET

Moikka, ihanaa torstaita!

Uusi vuosi on lähtenyt loistavasti käyntiin! Olen saanut kerättyä paljon inspiraatiota tuleviin ennakkotehtäviin. Nyt yritän keskittyä 100 % siihen, että luovuuteni ei pääse hiipumaan. Onneksi lähden sunnuntaina matkalle kahdeksi viikoksi, Hong Kongiin ja Bangkokiin. Matkalla minulla on suunnitelmana tehdä ”vision board” ennakkotehtäviä varten. Vaikka vielä ei olekaan tiedossa, millaisia tehtävät tulevat olevaan, voin silti kehitellä ideoita, millä tyylillä, väreillä, elementeillä, jne. lähden töitä työstämään.

Tarkoitus on myös piirtää aivan joka päivä! Ostin pienen piirustusmuistion matkaa varten. Löysin myös piirustuskirjan, jossa keskitytään rakennuksiin. Otan senkin mukaan matkalle, sillä rakennusten piirtäminen kaipaa kyllä kovaa harjoittelua!

ENNAKKOTEHTÄVIÄ YSTÄVÄN KANSSA!

Ystäväni, joka asuu melkein naapurissani, aikoo hakea opiskelemaan visuaalista viestintää. Suunnittelimme, että voimme tehdä ennakkotehtäviä yhdessä. En osaa yhtään sanoa, onko tämä hyvä vai huono idea. Ajattelimme, että siten saisimme ehkä enemmän motivaatiota ja voisimme inspiroida toisiamme. Alat ovat kuitenkin eri, joten uskoisin sen olevan positiivinen kokemus. Minun on usein taipumus suoriutua heikommin, jos stressaan liikaa, joten uskon yhdessä tekemisestä olevan apua ainakin stressin hallintaan, kun voi samalla purkaa fiiliksiä.

TEHO-OPISTON VUODEN ENSIMMÄINEN LUENTO

Tänään oli Teho-opiston vuoden ensimmäinen luento! Piirtäminen vaihtui muotoiluun, joka ei vielä tänään ollut niin vaikeaa, mitä ajattelin. Katsotaan nyt, miten tämä lähtee käyntiin. Käytin välineenä tavallista valkoista paperia, joka oli melko helppo työväline. En löytänyt kotoa juuri mitään erikoisia, joten vedin ensimmäisen kerran yksinkertaisilla välineillä.

Harmittaa, että matkan vuoksi kaksi tärkeää luentoa, ennen ennakkotehtäviä jää käymättä. Toki voin katsoa materiaalit etänä, mutta itse tehtäviä en oikein toisella puolella maapalloa tekemään pääse… Koen kuitenkin matkasta olevan hyötyä, sillä inspiraatio pääsee vauhtiin aina, kun näen ja koen uutta, etenkin, jos kohteena on Aasia.

Tsemppiä kaikille viimeisille viikoille ennen ennakkotehtäviä. Kuulette minusta taas viimeistään kolmen viikon päästä!

💋 Laura

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!




VUODEN VIIMEINEN POSTAUS!!

Hei! Vuosi alkaa kohta olla lopussa. Haluan päättää tämän vuoden postaukseen, jossa kerron kuulumisia, fiiliksiä tulevista ennakkotehtävistä, yhteenvedon opiskeluista sekä

Lue lisää »