Mystistä valoa ja taidetta – Lumo light festival

Heissan! Niin se vaan taas uusi viikko lähti käyntiin. Tässä postauksessa kerron vähän viikonlopun meiningeistä, nimittäin aivan upeasta Lumo valo tapahtumasta.
Lumo-valofestivaali levittäytyi tänä vuonna Oulun kaupungin keskustaan sekä Hupisaarten puistoon. Valofestivaali herätti kylmän ja pimeän kaupungin eloon viikonlopun ajaksi ja toi runsaasti iloa ja valoa. Lumon ohjelmistossa oli laaja kattaus teoksia, joita toteuttivat oululaiset, suomalaiset ja eurooppalaiset taiteilijat, yritykset ja yhteisöt. Festivaalin teemana oli “luontomme”  joka sai kaupungin mystiseen loistoon. Kaunis luonto murtautui kaupungin arkkitehtuurista ja vei mennessään unien ja fantasioiden maailmaan. Tapahtuma koostui yli kahdestakymmenestä ohjelmasisällöstä, joka sai esiin ihmisyyden sekä luontomme valoloistoon. Tapahtuma keräsi suuren määrän ihmisiä, niin lapsia kuin aikuisiakin, ihastelmaan valojen kauneutta. Itse kävin ihastelemassa teoksia sekä lauantaina että sunnuntaina. Oli ihan uskomatonta miten valot ja musiikki yhdessä loivat mystisen tunnelman.  Sunnuntaina piipahdin myös Oulun taidemuseossa ensimmäistä kertaa. Oikein kulttuuri painoitteinen viikonloppu. Alla olevista kuvista pääsette ihastelemaan valoteosten kauneutta!
Jos teillä on mahdollisuus vierailla vastaavissa tapahtumissa niin suosittelen!🌟

VALOA VERKOSTOSSA

“Jyväskyläläisen valoveistostaiteilija Kari Alosen teos kietoo valon itseensä kauniina palloina, joiden kuviot heijastuvat ympärillä olevaan luontoon.” Totetutus: Kari Alonen

OUR NATURE OUR WORLD

“Varjot alkavat hiipiä Oulun kaupungintalon seinässä. Pian rakennus taipuu, vääntyy, pullistuu, kunnes pintaan ilmestyy särö, ja rakennuksen arkkitehtuuri antaa periksi päästäen luonnon purkautumaan seinien sisältä. Kaupunkilaisille niin tuttu rakennus täyttyy nyt vesimassoilla, jotka vyöryvät ulos. Hiljalleen lumi sataa ja rakennus jäätyy. Teos toteutetaan näyttävällä videomäppäystekniikalla, jossa voimakkailla projektoreilla luodaan rakennuksen julkisivuun illuusio elävästä maailmasta.” Toteutus: Gala Stage (EST)

JELLYFISH

“Unet, painajaiset ja fantasiat ovat kautta aikojen ruokkineet ihmisten mielikuvitusta ja herättäneet ahdistusta, mutta myös kiehtoneet. Ne muodostavat sillan todellisen ja henkisen maailman välillä ja sallivat ihmisen syventyä tietoisuuteensa ja alitajuntaansa. Teos koskettelee rajaa valveen ja unen välillä. Valtamerien monimetriset meduusat uiskentelevat rauhallisesti ylös ja alas suurten puiden oksistoissa, ja äänimaailma syventää kokemusta katselemisesta valtameren syvyyteen. ” Toteutus: Magdalena Radziszewska (POL)

45XVIVANTS

“Neljäkymmentäviisi valoa sykkivää kotiloa peittää Paratiisisaaren kummun kuin yhteen kerääntynyt kalaparvi. Kotiloista muodostuu vaikuttava kokonaisuus, joka tuo mieleen syntymässä olevan elämän. Nämä hennosti ääntelevät olennot, jotka näyttävät tulleen joko esihistoriallisista ajoista tai siirtogeenisestä tulevaisuudesta, kutsuvat vierailijaa pohtimaan moniselitteistä suhdettamme luontoon.” Toteutus: Sophie Guyot (SUI)


 
Oma henkilökohatainen suosikkini oli ehdottomasti Jellyfish -valoteos. Se oli todella onnistunut ja sai aikaan rauhallisen sekä mystisen fiiliksen. Tosiaan piipahdin myös Oulun taidemuseossa. Näyttelyn aiheena oli Jaetut unet, jossa olikin suuri määrä erilaisia teoksia, jotka herättivät paljon ajatuksia. Välillä on hyvä altistua taiteella vähän runsaammin. Paljon inspiraatiota saa kun näkee nykytaidetta monestakin näkökulmasta.
Kiitos kun luit ja mahtavaa alkanutta viikkoa! 🥰
~Netta