Rohkeus yrittää uudestaan

Kaikki luovien alojen oppilaitosten tulokset on nyt julkaistu ja on aika nostaa malja kaikille niihin pyrkineille. Jokainen hakija on tehnyt valtavan työn ja voi olla ylpeä itsestään siitä huolimatta tuliko opiskelupaikkaa tällä kertaa vai ei! 

Kilpailu luovien alojen opiskelupaikoista on äärimmäisen kovaa ja tulosten julkistaminen tuo myös mukanaan aina monia pettymyksiä. Vuosittain monta taitavaa tekijää jää ilman opiskelupaikkaa ja sen aiheuttamaa surua voi joutua käsittelemään pitkäänkin. Muistakaa kuitenkin, että unelmia ei kannata koskaan romuttaa! Sinnikäs harjoittelu, kuten millä tahansa alalla, lopulta palkitsee.

Olemme saaneet iloisia viestejä aikaisempien vuosien Teholaisilta, kun viimeinkin on opiskelupaikka auennut. Me Tehon opettajatkin ollaan kaikki haettu aikanaan useamman kerran, tiedämme omakohtaisesti, mitä monella on nyt mielen päällä. Nyt voi näyttää mustalta, mutta aikanaan se helpottaa ja voi alkaa miettä, miten jatkaa taitojen kehittämistä, jotta ensivuonna viimein tärppäisi. Halauksia ja tsemppiä kaikille hakeneille! Uskokaa itseenne, me Teholla todellakin uskomme teihin! ❤️ ❤️ ❤️

– Eeva Jokinen, Tehon pääopettaja

Luovien alojen opiskelupaikoille on yleistä, että opintojen ovelle pitää kolkuttaa muutaman kerran ennen kuin se aukeaa. Tehon opiskelijabloggaaja Netta Kuosmanen haki arkkitehtuurin opintoihin muutaman kerran ja tänävuonna Netan sinnikäs harjoittelu palkittiin peräti kolmella luovien alojen opiskelupaikalla. Netta saavutti unelmiensa arkkitehtuurin opiskelupaikan sekä kaksi sisustusarkkitehtuurin opiskelupaikkaa pistettä vaille täysillä pisteillä.

Koskaan ei pidä luovuttaa, jos on unelma ja haluat saavuttaa sen. Unelmien opiskelupaikan saavuttaminen voi vaatia enemmän tekemistä kuin muut asiat mitä tekee. Esimerkiksi mä tarvitsin paljon harjoittelua ja harjoittelinkin ihan älyttömästi. On tärkeää olla sinnikäs ja jatkaa harjoittelua. Epäonnistua saa myös, sillä niistä oppii.

– Netta Kuosmanen

 

Netan koko tarinan pääset lukemaan myös Tehon blogista.


Treenaamaan yhdessä?

Pääsykokeisiin valmistautuminen on raskas prosessi ja välillä voi tuntua, ettei itse tiedä mitä töissään voisi enää parantaa. Töitään kannattaakin rohkeasti näyttää muille, sillä subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalla. Teho-Opiston valmennuskursseilla saat jatkuvasti ammattilaisten palautetta töistäsi, jonka avulla kehityt harppauksin. Aloita matkasi kohti unelmien opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!

87% Aallon sisustusarkkitehtuurin uusista opiskelijoista teholaisia

Teholaiset nappasisivat tänävuonna ennätysmäärän luovien alojen opiskelupaikkoja. Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin suositulle linjalle valittiin viisitoista uuttaa opiskelijaa, joista kolmetoista olivat käyneet Teho-Opiston valmennuskurssin. Tämä tarkoittaa 87 prosenttia uusista opiskelijoista. Miten tällaisiin tuloksiin sitten ylletään?

Luovien alojen opinnot kasvattavat vuosi vuodelta suosiotaan ja yhä useampi haaveilee urasta sisustusarkkitehtuurin, muotoilun tai muiden luovien alojen parissa. Kilpailu opiskelupaikoista on kovaa ja pääsykokeissa loistavat usein työt, joiden takana näkyy mm. visionääriset ideat ja tarkasti hallitut tekniikat. Miten näitä sitten voi harjoittaa? Kurkkaa Maxi-valmennuskurssin käyneen Eveliina Saarentauksen mietteet juuri alkaneista sisustusarkkitehtuurin opinnoista!

Yksi Aallon sisustusarkkitehtuurin iloisista uusista opiskelijoista vuosimallia 2020 on Eveliina Saarentaus. Hän valmistautui pääsykokeisiin koko lukuvuoden Tehon laajimmalla Maxi-valmennuskurssilla ja toteutti unelmansa. Millaisia fiiliksiä opintojen alkaminen on sitten herättänyt?

Eveliina: ” Fiilikset on tosi hyvät, koska sisustusarkkitehtuurin opinnot on ollut pitkäaikainen unelmani ja nyt se sitten toteutui. Orientaatioviikko on nyt käynnissä ja maanantaina alkaa kurssit. Innolla odotan kyllä opintojen alkua. Erityisesti odotan pääseväni erilaisiin työpajoihin ja kaiken näköistä, mitä noi opinnot tuo tullessaan. Ryhmässä aika moni on Teholta jo ennestään tuttuja. Eka jakso alkaa tilakurssilla, jossa tehdään ilmeisesti pienoismalleja ja rakennelmia. Sitten siinä on jotain viestintää, vähän taiteen nykykäytäntöjä ja sitten oli tällänen digital storytelling. Heti hypätään vauhtiin ja innolla kyllä odota mitä opinnot tuovat tullessaan!”

Kuvat Eveliinan sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävistä löydät Tehon blogista.

44,5% Metropolian sisustusarkkitehtuurin uusista opiskelijoista 2020 olivat Tehon valmennuskurssin käyneitä

Tehon valmennuskurssin käyneet nappasivat myös suuren osan Metropolian sisustusarkkitehtuurin opiskelupaikoista samoin kuin edellisinäkin vuosina.

Vuonna 2019 Teholaiset nappasivat 60 % Aallon arkkitehtuurin opiskelupaikoista

Viimevuonna Teholaiset lunastivat 60 % Aallon arkkitehtuurin opiskelupaikoista ja Helsingin sanomat kokosivat yhteen Aallon arkkitehtuurin professori Pekka Heikkisen ja Teho-Opiston pääopettaja Sini Koiviston mietteet näistä huikeista prosenteista. Koko jutun pääset lukemaan täältä.  

Nappaa sinäkin unelmiesi opiskelupaikka!


Kilpailu opiskelupaikoista on joka vuosi kovaa, mutta harjoittelulla ja ammattilaisten palautteen avulla opit erottumaan joukosta. Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!