Skip to content

Maxi-kurssin suurin haaste

Tänään vähän lisää mietteitä inspiraation puutteesta, itselle suurimmasta haasteesta maxi-kurssilla sekä konkreettisia linkkejä avuksi Teho-opiston blogista (ennakkotehtäväanalyysit sekä Oplu)

Tyhjyyden äärellä

Edellisessä blogikirjoituksessa kerroin alkuvuoden tahmeista fiiliksistä sekä vinkeistä parempaan fiilikseen pääsemiseen. Vinkit olivat etenkin omien epäilysten selättämiseen ja peruskiitollisuuteen pääsemiseen. Se ei toki vielä tarkoita, että kauheasti siltikään erityisesti inspiroisi. Luovilla aloilla halutaan luoda jotain aivan uutta. Uusia ideoita, näkökulmia tai tapoja tehdä. Mutta aina se ei ole niin helppoa.

Minusta on pitkään tuntunut, että lillun tyhjyydessä, missä ei ole mitään. Mieleen ei ole tullut mitään hienoa tai erilaista. Blogiin kirjoitusten tekeminen on tuntunut siltä, kuin aivoissani vain nitisisi, natisisi ja kirskuisi. Luovuuskoneisto ei ole ollenkaan tuntunut lähtevän käyntiin. Selätettyäni suurimmat huoleni ja epäilykseni, huomasin että seuraavaksi oli vain antauduttava ja heittäydyttävä tähän ammottavaan tyhjyyteen. Ja kun tunteelle antautui, oli se todella rentouttavaa. Toisaalta, jotkuthan menevät tarkoituksella rentoutumaan kapseleihin, joissa lillutaan pimeässä ilman mitään ulkoisia ärsykkeitä. Kaiken kaikkiaan, ajoitus tälle staattiselle tilalle on ollut täydellinen. Tehon lomat on lomailtu ja pikkuhiljaa eri korkeakoulut alkavat julkaisemaan ennakkotehtäviä. Koko aika ei voi olla inspiroitunut ja täydessä vauhdissa. Tekee hyvää myös olla eri maisemissa ja tilanteissa (ihan sisäisestikin).

Mikä on ollut vaikeinta Maxi-kurssilla?

Olen huomannut, että maxi-kurssin suurin haaste itselle on se, että se kestää niin pitkään. Omaan tavoitteeseen pitää puurtaa tällä kurssilla todella pitkään. Etenkin näin sosiaalisen median aikaan, aivomme ovat tottuneet välittömään palkitsemiseen. Voit pyyhkäistä oikealle, vasemmalle, ylös tai alas, riippuen sovelluksesta, ja pääset lähemmäs haluamaasi. Mitä tahansa haluat, voit tilata muutamalla klikkauksella. Rahaakaan ei tarvitse edes olla tilillä. Yhtäkkiä, sitä ”joutuukin” näkemään vaivaa haluamansa asian eteen kokonaisen vuoden! Vaikkei sosiaalista mediaa laskisi mukaan yhtälöön, niin me olemme muutenkin tottuneet lyhyempiin sykleihin; syys- ja kevätlukukausi tai ihan vain neljä vuoden aikaa. Vaikka koulussa luokalla ollaan kokonainen vuosi, niin kursseja ja jaksoja on usein neljä. Joten tässä sitä ollaan, todellisen itsekurin äärellä, ilman inspiraatiota ja se on oikein hyvä näin. Jospa se inspiraatiokin lisääntyisi valoisuuden mukana ja olisi täydessä loistossaan pääsykokeissa. Näin toivon.

Ennakkotehtävät

Lab-muotoiluinstituutin ennakkotehtävät on julkaistu pari viikkoa sitten! Täältä löytyy Tehon analyysit LAB:in ennakkotehtävistä: https://teho-opisto.fi/lab-ennakkotehtavat-2023-lue-opettajien-analyysit/

Itse en aio hakea Lahteen, sillä tällä hetkellä meidän elämämme on täällä. Oli kutkuttelevaa lukea tehtäviä ja analyysejä, vaikka en itse aiokaan juuri niitä tehdä. Huomenna myös Aalto yliopisto julkaisee ennakkotehtävät. Aika jännittävää ja kutkuttavaa, mutta samalla myös pelottavaa. Niissä pitää onnistua, heh. Onneksi Tehon ennakko-kurssi alkaa parin viikon päästä. Toki Teho-opiston blogiin tulee myös ennakkotehtäväanalyysit. Itse olen lukenut Tehon blogia jo vuosia, etenkin ennakkotehtävien analyysejä. Ja muistaakseni Teho-opisto pitää myös ennakko-liven instagramissa, jossa käydään ennakkotehtäviä läpi ja jonne voi lähettää kysymyksiä.

Apuja alan valintaan oplusta

Jos vielä pohdit, mikä ala olisi paras sinulle, niin siihenkin löytyy Teholta apuja. Itse valitsin lopulta alan paljon sen mukaan, mitkä pääsykoetehtävät kolahtavat parhaiten vuodesta toiseen. Mutta, mikä vielä parempaa Teho-Opistolta voi tilata sähköisen Oplun. Sinne on listattu paljon vinkkejä pääsykokeisiin valmistautumiseen. Oplussa on myös lueteltu jokainen ala erikseen ja kerrottu jokaisen alan peruspiirteet jne. Todella helppo ja selkeä kokonaisuus. Itselläni on paperinen- sekä mobiiliversio. Suosittelen!

Täältä tilaamaan Oplu: https://teho-opisto.fi/pohditko-uraa-luovilta-aloilta-oplu-auttaa/

Ollaan luovia!

Rakkaudella,

Ruut

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!