Skip to content

Tilannepäivitys ennakkotehtävistä

Tänään pikaisia päivityksiä ennakkotehtävien etenemisestä. Miten lähestyn ennakkotehtäviä? Mihin kouluihin haen? Olenko saanut aloitettua tehtäviä?

Miten lähestyn ennakkotehtäviä?

Osa saattoi huomata, että puhuin viimeksi vain Aallon ennakkotehtävistä. Haenko siis mihinkään muualle? Priorisoin Aallon ennakkotehtävät ensimmäiseksi ja jos aikaa jää, niin teen myös metropolian ennakkotehtävät. Alun perin olin ajatellut painaa maaliskuun kovaa ja lujaa. Tehdä kaikki maxi-kurssin kotitehtävät sekä tietysti pakertaa ennakkotehtäviä kahteen kouluun. Ennen tämä olisi onnistunut varmasti tuttuun tapaan hyvin. Puristaa viimeisetkin mehut irti yhden kuukauden aikana. Mutta enää akkujen järjetön tyhjentäminen kerralla ei onnistu, eikä se kyllä kiinnostakaan. Joten päätin lähestyä ennakkotehtäviä yhden periaatteen mukaan: hellästi.

En sano, että kaikkien pitäisi tehdä samoin tai että oma lähestymistapa olisi välttämättä järkevin. Mutta silti haluan kapinoida tätä aikaa ja toimintakulttuuria vastaan. Pitääkö kaikki saada nyt heti? Pitääkö itseään piiskata uudestaan ja uudestaan ylittämään omat rajansa? Pitääkö oma sisäinen ääni aina sivuuttaa vain koska kaikki muutkin tekevät niin? Pitääkö tehdä niin pirun paljon koko aika, jatkuvasti hamaan loppuun saakka? En usko että ”sitten kun”-ajattelu toimii. Koskaan ei ole tarpeeksi hyvä. Aina tulee uusi syy tehdä taas vähän liikaa. Sivuttaa itsensä kokonaan. Joten! Hellästi. Teen ennakkotehtävät hellyyttä kunnioittaen, vaikka siinä ei ehkä ole järkeä 😀 Tunnen kuitenkin itseni liian hyvin. Olen kunnollinen orjapiiskuri, joten lähtökohtaisesti minulle on todella tärkeää opetella jarruttamaan ja opetella vaatimaan vähemmän itseltäni. Joku toinen taas saattaa tarvita enemmän armeijahenkistä kuria. Jokainen tuntee itsensä parhaiten ja tietää mitä itse tarvitsee. Jaa jos menee mönkään, niin jokainen joutuu myös maksamaan omat oppirahansa itse. Mitä sun tarvitsee tehdä, että voit olla ylpeä ennakkotehtävien tekoprosessista?

Miten ennakkotehtävät etenevät?

Olen saanut Aallon Uni-työn valmiiksi. Sen aloittaminen oli vähän haastavaa. Ja lopulta, kun olin piirtänyt kaiken valmiiksi paperille, oli maalaamisen aloittaminen todella pelottavaa. Se kauhun tunne, kun olen painamassa siveltimellä ensimmäisen jäljen paperiin. Entä jos tämä meneekin pilalle? Vaikka itse pidänkin akryyleistä, päätin tässä työssä käyttää itselleni vieraampia akvarelleja. Huisin jännää! Ja voi pojat, kylläpä sitä on opittu monia asioita tehon tunneilla! Nyt kun työ on valmis, niin silti epäilyttää. Entä jos menin ohi tehtävänannon? Entä jos ymmärsin jotain väärin? Mutta eipä sille voi mitään. Se on mitä on. Enää ei ole aikaa ideoida ja tehdä kokonaan uutta työtä.

Grrr.. grrilllitikkuja!

Tämän viikon olen taistellut grillitikkujen kanssa. Meidän ruokapöydän ympärys on tällä viikolla ollut oikea grillitikkujen hautausmaa. Niitä on napsittu lyhyemmiksi ja lyhyemmiksi sivuleikkureilla yhden pussillisen verran. Ja vielä ei ole tietoakaan valmiista. Olin toivonut, että saisin työn valmiiksi tällä viikolla, mutta matkassa on ollut vähän haasteita, kuten yleensä. Mutta eiköhän se tästä. Vaikka tällä hetkellä en olekaan tehnyt maxi-kurssin kotitehtäviä, niin on tunneista ollut suuri hyöty. Nimittäin tunneilla on päässyt oman pääkopan ulkopuolelle ja saanut aivan jotain muuta ajateltavaa. Nähnyt eri muotoja, värejä ja tunnelmia. Ja juuri se, että maxi-kurssilla ei käydä ennakkotehtäviä läpi, on todella hyvä. Oma mieli ei pääse fiksoitumaan vain yhteen ideaan tai muotoon. Nimittäin tällä viikolla on tuntunut kuin oma mieli olisi rikkinäinen levysoitin, joka jää loopilla toistamaan vain yhtä lyhyttä kohtaa.

Näillä mietteillä, ihanaa loppuviikkoa! Tsemppiä tehtäviin ja sä pystyt siihen varmasti!

Ollaan luovia

Rakkaudella,

Ruut

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!