Arkkitehtimatematiikka

 Arkkitehtimatematiikka

Niin kuin varmasti tiedättekin, haen opiskelemaan arkkitehtuuria nyt keväällä. Arkkareilta odotetaan piirustus ja suunnittelukokeiden lisäksi myös matematiikan osaamista, joka vaatii aika paljonkin töitä, kun omasta abikeväästä alkaa olemaan aikaa jo muutama vuosi. Olen kirjoittanut pitkän matematiikan lukiossa, mutta arkkitehtimatematiikka on vielä hieman erilaista ja painottunut hieman erilaisiin tehtäviin ja asioihin kuin yo-matematikka. Aihealueet pyörii pitkälti helpoltakin kuulostavien geometrian ja todennäköisyyksien ympärillä, mutta myös derivointia ja integrointia tarvitaan pääsykokeissa. Päässälasku on mielettömän tärkeä taito tehtäviä ratkoessa eikä MAOL-taulukkoa saa olla pääsykokeissa mukana. Jos vielä arkkitehtuurin lisäksi haet opiskelemaan rakennusarkkitehtuuria, tarvitset lisäksi fysiikan tai kemian osaamista tekniikan alan valintakokeeseen, joka edellytetään opiskelupaikan mahdolliseen saamiseen ammattikorkeakoulusta rakennusarkkitehtuurin tutkinto-ohjelmasta. 
Matematiikan laskeminen ei ehkä ole useimpien arkkitehdiksi hakevien lempipuuhaa, mutta sen tärkeyttä pääsykokeissa ei sovi unohtaa. Loppupisteissä yhteispistekiintiössä haettaessa vaikuttaa yllättävänkin paljon, oletko saanut matematiikasta 1, 2 vai 3 pistettä. Matematiikan hyvällä osaamisella parannat siis suoraan mahdollisuuksiasi päästä opiskelemaan! 

Kävin itse jo viime vuonna arkkitehtimatematiikan lyhyen kurssin, ja tämän avulla menestyinkin kokeessa kohtalaisen hyvin. Jännitys rokotti hieman omaa suoritustani, mutta ilman arkkitehtimatematiikan kurssia en olisi selvinnyt kokeesta niin hyvin. Kurssilla on käytössä Mafynetti-järjestelmä, jossa on kaikki tehtävät ja luennot aiheista selkeästi jaoteltuna. Itse lukuorientoituneena henkilönä pidän myös siitä, että ohjelmasta voit seurata omaa oppimiskäyrääsi ja osaamistasi sekä saat jonkinnäköisen kuvan siitä, kuinka monta pistettä sinun on realistista saada pääsykokeesta. Käyrä kasvaa sitä mukaa kun lasket tehtäviä Mafy-netissä sekä se näyttää päivittäiset aktiivisen oppimisen tuntimäärät. Tuntien laskeminen ei tietenkään ole itseisarvo, mutta on kätevää kun ei itse tarvitse pitää lukua tauoista ja aktiivisesta oppimisesta. 
Nyt olen taas matematiikan kurssilla, ja vaikka lähtötasoni onkin hyvä johtuen viime vuoden laskemisesta, tämänkin vuoden kurssi on ehdoton. Omien tavoitteiden kanssa tuntuu, että nälkä kasvaa aina syödessä, ja tämän vuoksi onkin hyvä, että Mafynetin tehtäväpaketti on niin älyttömän laaja, että myös todella vaikeita ja kinkkisiä tehtäviä on joukossa enemmän kuin ehtii laskea. Tämän lisäksi on hyvä, että joka viikko tulee laskettua putkeen kolme tuntia lyhyine taukoineen kurssin puolesta, niin laskurutiinit pysyy yllä. Yksin opiskellessa rutiinit voi olla vaikea rakentaa varsinkin, jos matematiikka ei kuulu omiin suosikkeihin, mutta kurssilla ollessa rutiinit syntyy helposti. Kurssilla myös autetaan aina, kun apua kaipaa, eikä kinkkisempien tehtävien kanssa jää onneksi yksin oman onnensa nojaan, vaan pelkän vastauksen sijaan asian varmasti sisäistää ja oppii ajattelemaan avun pyytämisen jälkeen.  

Tunneilla noudatetaan kaavaa, jossa pääasiassa lasketaan Mafynetti-tehtäviä eteenpäin itsenäisesti, puolessa välissä käydään yhteisiä asioita ja tietoiskuja läpi sekä apua on koko ajan saatavilla. Tämä järjestely toimii mielestäni erinomaisesti, sillä kaikki ovat niin eritasoisia, ettei laajemmasta yhteisopetuksesta olisi hyötyä kaikille tasapuolisesti. Mafynetti toimii Android-laitteilla sekä Windows- ja Mac-tietokoneilla ja Teho-opistolta saakin tabletin lainaan matematiikan kurssin ajaksi. Itse käytän Mafynettiä lähes poikkeuksetta tietokoneellani, jossa kulkee mukana myös kaikki kouluprojektini, mutta myös lainatabletti on menossa mukana varsinkin pienen kokonsa ja kätevyytensä vuoksi! Kurssilla oppii arkkitehtimatikkaa niin hyvin, että pääsykoeprosessin ei pitäisi jäädä siitä kiinni, kunhan vain jaksaa laskea tehtäviä! Ruutinit on tärkeintä tässäkin asiassa, ja suosittelen ehdottomasti arkkitehtimatematiikan kurssia, jos yhtään epäilyttää omat matematiikan taidot pääsykoetta varten tai tavoittelet korkeampia pisteitä yhteispistekiintiöön. 
Ihanaa viikonloppua, palataan pian ♥︎


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!