Tyhjän taulun pelko – apuva, mitä tehdä kun aloittaminen on vaikeaa?

‘Ongelmana’ tyhjä taulu

Luulen, että jossakin vaiheessa kaikki luovan alan ihmiset ja tekijät kokevat ‘tyhjän taulun pelon’. Oli asia sitten piirtäminen, maalaaminen, suunnittelutehtävä, koulutyö, jonkin artikkelin kirjoittaminen tms., ‘tyhjän sivun syndrooma’ on hyvin yleinen ja tuttu ongelma monille meistä. Sitä saattaa helposti keksiä kaikkea muuta tekemistä sen sijaan, että tarttuisi härkää sarvista ja rupeaisi hommiin. Mitä keinoja sitten on selättää pelko ja viivyttely, ja mistä moinen johtuu?

Voimme pelätä epäonnistumista, tai hullua kyllä, onnistumista. Voimme olla huolissamme, että tekemämme projekti ei olekaan ‘yhtä hyvä’ kuin edellinen teoksemme, tai ettei esimerkiksi läheisemme pidä teoksistamme. Yhtä hyvin saatamme pelätä sitä, että teoksemme on upea, ja ihmiset todella pitävät taiteesta mitä teemme ja näin tulemme näkyviksi. Ihmismieli toimii välillä oudosti ja nurinkurisesti. Voi olla, ettemme ikinä tiedosta tai uhraa ajatustakaan pelkoomme ja sen juurisyyhyn, eikä se olekaan välttämättä kaikista oleellisin asia. Joka tapauksessa hidastelemme aloittamista ja huomaamatta onkin kulunut kaksi viikkoa siitä kun suunnittelimme aloittavamme uutta projektia, mutta mitään ei ole tapahtunut. Mitä keinoja meillä sitten on, jotta pääsemme taas työn ääreen?

1. Keskittyminen itse prosessiin (ei lopputulokseen)

Hetkessä oleminen ja tekemiseen syventyminen sen sijaan, että miettisimme millainen lopputulos tulee olemaan, on tärkeä askel. Miksi olen aloittanut ylipäänsä maalamisen/piirtämisen/ym, luovan tekemisen, mikä siitä tekee mukavaa ja kivaa ja miksi palaan aina uudestaan sen pariin? Kun pääsee flowtilaan ja tekee sitä mitä rakastaa, murheet ja huolet lopputuloksesta unohtuvat. Tässäkin asiassa on pakko tehdä ajallisia ratkaisuja ja mahdollisesti aikataulun uudelleen järjestämistä. Kun kiireinen elämä tulee tielle ja on jos mitäkin kissan ristiäistä kalenterissa, on silloin vain päätettävä raivata aikaa ja tilaa kalenteriinsa asioille joita rakastaa tehdä ja joista saa syvää mielihyvää.

2. Oma tila/nurkkaus taiteen tekemiselle

Kun asunnosta löytyy taiteelle oma nurkkaus, (ihannetilanteessa oma tila) tulee taiteen tekemisestä huomattavasti mieluisampaa ja mukavampaa. Kun taidetarvikkeita saa jäädä lojumaan ja maaleja/kyniä/värejä ym. on helposti saatavilla ja näkyvillä, tulee tekemiseen tartuttua huomattavasti helpommin. Kaiken pakkaaminen ja kasaaminen esim. jokaisen maalauskerran jälkeen vie hyvin paljon intoa tekemisestä. Itse järjestelen tekemisen jälkeen tavarat omille paikoilleen, mutta en piilota/laita kaikkea takaisin laatikoihin ja pois näkyvistä. Projektin ollessa kesken, siirrän tavarat siistimpiin pinoihin ja näin on taas helppo jatkaa seuraavalla kerralla. Jos asunnossasi ei kuitenkaan ole yhtään ylimääräistä tilaa säilyttää pöydillä mitään ‘rompetta’ voi esimerkiksi hommata kätevän kärryn johon laittaa taidetarvikkeita ja jota voi siirrellä helposti paikasta toiseen. Tilasta on tärkeää tehdä itselleen mieluinen ja viihtyisä.

3. Häiriötekijöiden karsiminen

Kun luova projekti on käynnissä, on tärkeää sulkea pois kaikki mahdolliset häiriötekijät. Jos puhelin piippaa koko ajan vieressä niin on paljon hankalampi päästä flowtilaan ja tehdä yhtä soittoa jotakin projektia, kuin että puhelin on äänettömällä vaikkapa toisessa huoneessa ja sitä ei tule kokoajan vilkuiltua.

4. Yhteinen taideilta ystävän kanssa

The more the merrier! Yhdessä puuhastelu on kivaa ja joskus ideat lähtee korkeammalle lentoon yhdessä jonkun kanssa. Ystävän kanssa voi tehdä vaikka yhteismaalauksen, niin että toinen aloittaa ja vuorotellen maalataan teosta kunnes se on valmis.

Tässä muutama idea muuntamaan tyhjä taulu ideasta valmiiksi teokseksi. Luovuutta sinne sekä toivottavasti sulla on ihana päivä ja voit hyvin, missä ikinä tätä luetkin! <3

xoxo: K

Seuraa somessa ja heitä viestillä, jos heräili kysymyksiä liittyen valmennuskurssiin, Teho-Opistoon tai yleisesti luoviin aloihin ja luovuuteen 🙂

Treenaamaan yhdessä?


Pääsykokeisiin valmistautuminen on raskas prosessi ja välillä voi tuntua, ettei itse tiedä mitä töissään voisi enää parantaa. Töitään kannattaakin rohkeasti näyttää muille, sillä subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalla. Teho-Opiston valmennuskursseilla saat jatkuvasti ammattilaisten palautetta töistäsi, jonka avulla kehityt harppauksin. Aloita matkasi kohti unelmien opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!



Lataa ilmainen luovien alojen opinto-opas Teho-Opiston sivuilta!

Mikä on Oplu?

Oplu on Teho-Opiston oma luovien alojen opinto-opas, jossa on kattavasti tietoa luovista aloista, opintojen sijainnista, opintojen sisällöstä ja hieman tietoa pääsykokeista. Lisäksi oppaassa on kattava info Tehon valmennuskursseista.

Mitä aloja oppaassa on?

Arkkitehtuuri, sisusustusarkkitehtuuri, maisema-arkkitehtuuri, rakennusarkkitehtuuri, muotoilu, graafinen suunnittelu ja visuaalinen viestintä sekä kuvataidekasvatus. Jokaisesta alasta on pieni kuvaus sekä tietoa hakemisesta ja pääsykokeista sekä tieto missä paikkakunnalla kyseistä alaa voi opiskella. Lisäksi oppaasta löytyy tieto jokaisen alan opiskelijavalinnoista, pisterajoista ja tärkeistä ajankohdista.

Kohti unelmien alaa

Teholla on tarjolla monipuolisesti kursseja jokaiseen makuun. Kaikilla kursseilla opetetaan luovuutta, tekniikka ja paineensietokykyä. Kursseilla kaikki eri aloille hakevat opiskelevat samoissa ryhmissä ja näin opitaan jo pääsykokeisiin valmistautuessa saamaan vaikutteita muilta aloilta. Tiesitkö, että keskimäärin 70 % Tehon käyneistä saavat haluamansa opiskelupaikan? Kurssitarjontaa löytyy piirtämisen perusteista ihan lukuvuoden mittaiseen Maxi-kurssiin asti. Itse olen Maxi-kurssilla ja voin lämpimästi suositella sitä ihan kaikille, koska Maxi-kurssilla käydään kaikki pääsykokeissa tarvittavat perustekniikat läpi ja lukuvuoden mittaisella rutiininomaisella harjoituksella saavutetaan parhaat tulokset!

Oletko sinä harkinnut alan vaihtoa?

Jos sinulla on pienen pienikin halu, intohimo tai mielenkiinto luovia aloja kohtaan, suosittelen lataamaan Tehon Oplun alla olevasta linkistä:

Uskalla unelmoida rakas ihminen! Jos et ole vielä päättänyt, mikä voisi olla sinulle se oikea ala, kannattaa aloihin tutustuminen aloittaa heti, koska jo muutaman kuukauden päästä monille aloille julkaistaan ennakkotehtävät, ja niiden suunnittelu ja tekeminen kannattaa aloittaa saman tien julkistuksen jälkeen. Täältä toivotan tsemppiä ja iloa tulevaan hakuprosessiin ja rohkeutta seurata omia unelmiaan, se palkitaan! <3

xoxo: K <3

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Viisi vinkkiä pääsykokeissa menestymiseen!

Pääsykokeissa menestymiseen ei ole oikotietä, ainoa resepti on pitkäjänteisyys. Siksi onkin tärkeätä, että tehokas valmistautuminen lähtee käyntiin jo hyvissä ajoin. Arkkitehtuurin ja taidealojen valmennuskursseja tarjoavan Teho-opiston pääopettaja Sini Koivisto kokosi sinulle viisi vinkkiä kuinka aloittaa pääsykokeisiin valmistautumisprosessi tehokkaasti jo ensiaskelista lähtien.

Sini Koivisto

Teho-Opiston perustaja Sini Koivisto on koulutukseltaan arkkitehti SAFA ja taiteen maisteri (taidekasvatus). Laadukas arkkitehtuuri- ja taidevalmennus on Sinille sydämen asia. Sini toimii arkkitehtinä oman yrityksensä kautta ja omaa pitkän historian opettajana valmennuskursseilla, arkkitehtuurikouluissa ja yliopistossa.

TUTUSTU PÄÄSYKOKEISSA VAADITTAVIIN TEKNIIKOIHIN

Aloita tutustumalla tekniikoihin ja siihen mitä kaikkea pääsykokeissa sinun odotetaan osaavan. Tutustu ja harjoittele monipuolisesti eri piirustus-, maalaus- ja pienoismallitekniikoita. Vaadittavia pienoismallitekniikoita ovat esimerkiksi puutikut, paperitekniikat, rautalanka sekä savi. Tutustumalla aikaisempien vuosien pääsykokeisiin saat vihiä siitä, millaisia asioita sinun odotetaan osaavan mitä todennäköisemmin myös omassa pääsykokeessasi. Kuvia aikaisempien vuosien läpi menneistä ennakkotehtävistä ja pääsykoetöistä arviontiperusteineen löydät Tehon blogista!

VOITA ALOITTAMISEN KANKEUS LUONNOSTELEMALLA

Alkuun pääseminen voi olla joskus haastavaa ja tyhjä paperi tuntua pelottavalta. Hyväksi todettu lääke tähän on luonnoskirjan kuljettaminen mukanaan kaikkialle. Luonnoskirjaan voi esimerkiksi luonnostella ratikassa istuessaan. Arkinen luonnostelu kehittää pään ja käden yhteyttä. Erilaiset hahmotelmat voivat auttaa löytämään uusia muotoja.

PYYDÄ PALAUTETTA

Omien töiden näyttäminen muille ja subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalta. Töitään kannattaa näyttää rohkeasti muille alalla työskenteleville tai alasta kiinnostuneille ja pyytää rakentavaa palautetta. Teho-opiston kursseilla keskeisintä onkin, että opiskelijat saavat tukea ja palautetta alansa usean vuoden kokemuksen omaavilta ammattilaisilta. Teho-opistolla opiskelijat pääsevät näyttämään ja keskustelemaan töistään aina vähintään kahden opettajan kanssa.

OTA AJANKÄYTTÖ HALTUUSI

Pääsykoetehtäviin on varattu keskimäärin kolme tuntia aikaa. Tehtäviä kannattaakin opetella jo heti alusta lähtien tekemään annetuissa aikarajoissa, jotta ajankäytöstä muodostuu rutiini. Töiden kellottaminen auttaa sinua myös hahmottamaan, kuinka kauan kukin työvaihe sinulta yleensä vie.

RUOKI IDEA-KIRJASTOASI

Parhaat pisteet pääsykokeissa yleensä saavat työt, joissa osoitetaan hakijan kykyä katsoa tulevaisuuteen sekä kekseliäisyyttä, omaperäisyyttä että visionäärisyyttä. Jokaisen työn ”sydän” on sen idea-sisältö. Ideointi ja sen harjoittelu onkin kaikkein olennaisinta. Harjoittele ideointia tutustumalla oman alasi tämänhetkisiin trendeihin. Idea-kirjastoasi pääset täydentämään lukemalla alasi blogeja ja seuraamalla ajankohtaisia kilpailuvoittajia. Joukosta erottuvien ja uudenlaisten töiden luomista voi edistää leikittelemällä ja revittelemällä ideoilla jo pääsykokeisiin valmistautumisen aikana.

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Millaisia tehtäviä Tehon Maxikurssilla on ja millaisia arvosanoja olen saanut? osa 1

Pääsykoetyyppinen tehtävä

Hejsan! Meillä alkoi pari viikkoa sitten Maxi-kurssilla mallinrakentelukerrat. Ennen sitä meillä oli kuitekin monta viikkoa tekniikkatunteja, joissa harjoiteltiin mm. lyijykynä-, tussi-, värikynä-, vesiväri-, peiteväri-, ja kollaasitekniikkaa. Kaikista niistä teimme myös pääsykoetyyppisiä kotitehtäviä, joista saimme palautteen ja numeroinnin (1-5). Ajattelin laittaa tähän pari tekemääni työtä ja niiden arvosanat ja arviointiperusteet.

Pääsykoetyyppinen kotitehtävä on rajallisessa ajassa toteutettava työ. Aikaa työn suunnittelemiseen ja tekemiseen on 3 tuntia. Tositilanteessa, eli pääsykokeissa tehtävän tekeminen alkaa siitä, että luetaan tehtävänanto ja sen jälkeen alkaa suunnittelu ja tekeminen. Nämä kotitehtävät ovatkin todella oivallinen keino harjoitella todellista pääsykoetilannetta.

Lyijykynät – pääsykoetyyppinen tehtävä: Makromaisema

Tehtävänanto: Tarkastele ympräristöä oikein läheltä. Millaisia maisemia muodostuu kun zoomaat näkökulman lähelle?

Arviointiperusteet: Aiheen käsittely, idean välittäminen, mielikuvitus, tilallisuus ja tunnelma

Sain tästä työstä 4. Alla arvioijien kommentit.
+Omenankara näyttää kuin se olisi isketty omenan pintaan ja tehnyt samalla tuon mahtavan kuopan. Hienosti ajateltu tehtävänanto, joskin samalla makroisuus jää aika pieneen rooliin
-iso osa kuvasta, vaikka onkin superhienosti toteutettu, on jotain muuta kuin makromaisemaa. Toisaalta kontrasti todella suuren ja kauas ulottuvan, ja todella läheltä tarkastellun asian välillä on onnistunut!

Eli mitä tästä opimme? Hiukan meni tehtävänannon ohi tuo tekemäni kuva. Eli on todella tärkeää lukea pääsykokeissa tehtävänanto moneen kertaan ja varmistaa, että on ymmärtänyt oikein. Toki 4 on hyvä numero, mutta se voi silti ratkaista kahden tasaveroisen hakijan välillä 🙂

image.png

Tussit – pääsykoetyyppinen tehtävä: elokuvajuliste

Tehtävänanto: Toteuta elokuvajuliste otsikolla: Ääniaalloilla, Ranskalainen kosketus tai Maailmojen rakentajat. Saat itse päättää elokuvan genren.

Arviointiperusteet: Ideointikyky, elokuvan tunnelman välittyminen, sommittelu, esitystekniikka ja aiheen viestivyys.

Sain tästäkin työstä 4. Alla arvioijien kommentit.

+ Kuvaa on tyylitelty hienosti rajaamalla väripalettia muutaman sävyn kokonaisuuteen. Ampujan asento tuo kuvaan kolmiulotteisuutta ja tilan tuntua. Fontti on siististi ja hyvin toteutettu.

– Koiran kuonon voisi esittää myös hieman sivulta päin kuvattuna, jolloin kuvassa olisi enemmän kolmiulotteisuutta.

Mitä opin? Kannattaa aina panostaa kuvissa mahdollisuuksien mukaan kolmiulotteisuuteen ja tilalliseen sommitelmaan ja tarinallisuuteen. Tässä kuvassa koiran pää tosiaan näyttää melko flätiltä, koska se on kuvattu suoraan edestäpäin. Sunnittelu- ja luonnosteluvaihe on tärkeä!!

image.png

Arviontitilanteet ja palautteen saaminen on ollut todella opettavaista ja palkitsevaa. Enkä tosiaan voi liikaa painottaa sitä asiaa, miten tärkeää palautteen saaminen on oman kehittymisen kannalta. Jokainen palaute ja arviointitilanne on ollut erittäin mieluisa eikä niitä ole tarvinnut jännittää yhtään. Opettajat ovat ammattitaitoisia, kannustavia ja osaavat antaa palautetta hyvin rakentavasti ja kehittävällä tavalla. Teholla painotetaan sitä, että palautetta ei anneta minulle ihmisenä, vaan siitä näkökulmasta, miten pääsykoeraati arvioisi kyseistä tehtävää ja kyseisenä hetkenä tehtyä työtä. Työt palautetaan ennen kutakin kurssikertaa kuvapuoli alaspäin, jolloin työt myöskin arvioidaan anonyymisti.

Kiitos kun luit! Pysy kuulolla, jatkan tästä aiheesta vielä ensi kerralla. 🙂 ihanaa eloa ja oloa sinne mistä ikinä tätä luetkin!

xoxo: K <3

Seuraa somessa ja heitä viestillä, jos heräili kysymyksiä liittyen valmennuskurssiin, Teho-Opistoon tai yleisesti luoviin aloihin ja luovuuteen 🙂

Haaveiletko sinäkin arkkitehdin urasta?


Tule treenaamaan pääsykokeisiin meidän kanssa! Yksilöllisessä valmennuksessamme kehität oman persoonallisen tyylisi ja nostat taitosi pääsykokeissa vaaditulle tasolle yhdessä ammattitaitoisten ja kannustavien opettajiemme kanssa. Kursseilla valmistautuminen on tavoitteellista, mutta hauskaa ja opettajiemme innostus tarttuvaa! Liity mukaan treenaamaan Tehon huippuporukkaan!



Tarkkaileminen ja havainnoiminen – miksi se on tärkeää?

Riittääkö pelkkä näkeminen?

Vaikka me näemme, se ei tarkoita että havainnoisimme asiat sellaisina kuin ne todellisuudessa on. Havainnointi on paljon enemmän kuin pelkästään näkeminen ja katsominen – siihen sisältyy mentaalinen prosessi: visuaalisuus yhdistettynä tietoiseen ajatteluun. Monesti esimerkiksi piirtäessä kukka piirretään hyvin tyypillisellä tavalla sen sijaan, että se piirrettäisi oikeasti siten millainen se on. Kun vaihdamme tämän automaattioletuksen kukan olemuksesta siihen, että todella tarkkailemme ja havainnoimme sitä tietoisesti ennen kuin piirrämme sen, kukka hahmottuu eri tavalla alitajuntaamme ja voimme ensi kerralla piirtäessä hyödyntää tuota opittua tapaa. Havainnoiminen on avain taiteen tekemiseen ja oppimiseen. Se voi aluksi tuntua vaikealta, mutta mitä enemmän sitä tekee, sitä helpommaksi se tulee. Ja mitä helpommaksi se tulee, sitä parempia tekijöitä meistä tulee.

Miten opetella paremmaksi havainnoijaksi?

1. Aloita helpoista kohteista. Miltä tuttu ympäristömme näyttää? Millainen valo huoneessa on? Mistä suunnasta valo tulee? Mitä eri värejä näet?

2. Tarkkaile valoa ja varjoa. Millainen valo on kirkkaalla auringonpaisteella? Entä miten valo muuttuu katsoessa varjokohtiin? Onko muutos terävä, pehmeä? Millainen valo on kun on pilvinen taivas?

3. Kysele itseltäsi tietoisesti kysymyksiä; kuinka montaa väriä perhosessa on? Miten ruusun terälehdet eroavat muodoltaan päivänkakkaran terälehdistä? Monta ruskean sävyä on puunrungossa? Minkä värinen on järvi, entä meri? Yleinen luulo on, että vesi on sinistä, mutta todellisuudessa se heijastaa ympäristöään ja vallitseva valo vaikuttaa veden ‘väriin’. (Vesi on läpinäkyvää..)

4. Vieraile museoissa ja näyttelyissä. Havainnoi, kuljeskele, kuvaa, tutki, pysähdy. Piirrä, luonnostele, kirjoita.

5. Valitse yksi tarkkailtava kohde ja tutki sitä minuutin ajan. Kun minuutti on kulunut loppuun, kirjoita tai piirrä kaikki havainnot ylös, mitä mieleesi jäi kyseisestä kohteesta.

Tärkeää on muistaa olla utelias ja avoin. Jos saamme asennettua aivomme pois edes vähäksi aikaa ennakko-oletuksista, miltä jokin mielestämme näyttää, olemme jo hyvässä vauhdissa. Hyvä keino on pitää luonnoskirjaa mukana kaikkialla minne menee, ja tehdä omien havaintojensa pohjalta luonnoksia. Luonnosten ei tarvitse olla loppuun viimeisteltyjä teoksia. Riittää, että koettaa saada oman havaintonsa paperille. Viivoja, muotoja, värejä.

Toivottavasti sulla on kiva päivä! Ihanaa eloa ja oloa sinne mistä ikinä tätä luetkin!

xoxo: K <3

Seuraa somessa ja heitä viestillä, jos heräili kysymyksiä liittyen valmennuskurssiin, Teho-Opistoon tai yleisesti luoviin aloihin ja luovuuteen 🙂

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Tartu tilaisuuteen – Onnistu ennakko-
tehtävissä!

Luovilla taide- ja suunnittelualoilla aloituspaikkoja suhteessa hakijoihin on vähän ja kilpailu on kovaa. Hakuprosessi on usein monivaiheinen, ja esimerkiksi ennakkotehtävillä karistaan koulutusohjelmasta riippuen yli puolet, jopa yli 80% hakijoista. Tehtävät ovat laajoja ja vaativia, mutta ne myös antavat hakijalle tilaisuuden ilmaista luovuuttaan, osoittaa motivaatiotaan ja näyttää osaamistaan. Tartu siis tilaisuuteen ja suhtaudu ennakkotehtäviin mahdollisuutena panostaa unelmiisi! Jatka lukemista ja ota selvää, mitä tarvitset ennakkotehtävissä onnistumiseen!

Mitä tarvitset ennakkotehtävissä onnistumiseen?

Ennakkotehtävät ovat myös korkeakoulun kannalta olennaisen tärkeä osa pääsykoeprosessia, sillä niiden perusteella valitaan sopivat hakijakandidaatit seuraaviin vaiheisiin. Onnistuaksesi ennakkotehtävissä onkin tärkeä ymmärtää, mitä niiden avulla pyritään hakijasta selvittämään. Tehtävänannot vaihtelevat toki aloittain ja kouluittain, mutta perusajatus kaikissa luovien alojen ennakkotehtävissä on sama. Niillä pyritään mittaamaan esimerkiksi:

Motivaatiota

Ennakkotehtävät ovat ennen kaikkea motivaatiotesti. Laajojen tehtävien avulla pyritään kartoittamaan, kuinka paljon hakija on valmis panostamaan tehtäviin ja samalla ymmärtämään hakijan arvostusta ja omistautuneisuutta tehtävänantoa ja koko hakualaa kohtaan. Tehtävänantoihin kannattaakin tutustua huolellisesti ja noudattaa tarkasti annettuja ohjeita. Myös viimeistelyyn kannattaa panostaa – hyvin viimeistelty työ on vaikuttava ja kaunis, ja kertoo myös panostuksestasi tehtävään.

Luovuutta

Luovuus on melko laaja käsite, mutta luovien alojen näkökulmasta sitä voidaan ajatella esimerkiksi hakijan ideointikykynä, mielikuvituksena ja tarinankerronan taitona. Kaikki nämä ominaisuudet tekevät töistä sisällöltään mielenkiintoisia ja auttavata hakijaa erottumaan massasta luovien alojen ennakkotehtävissä. Lue lisää hyvän työn tunnusmerkeistä!

Teknistä osaamista

Mielenekiinotoisen sisällön lisäksi ennakkotehtävissä arvioidaan myös työn teknistä toteutusta. Ennakkotehtäviin harjoitellessa onkin hyvä treenata myös tärkeimpiä perustekniikoita. Alasta riippumatta ennakkotehtävissä kysytään usein laajalti sekä piirustus- ja maalaustaitoja, mutta myös paperin, puutikkujen kuin savenkin työstöä. Myös kaksiulotteisiksi miellettyjen alojen, kuten visuaalisen viestinnän, pääsykokeissa pääsee usein rakentelemaan. Lue myös tarkkaan mitä välineitä ja materiaaleja tehtävässä saa käyttää. Turhien riskien otto on syytä jättää pois, sillä esimerkiksi väärän materiaalin käyttö voi olla hylkäysperuste. Lue lisää vinkkejä ennakkotehtävien tekoprosesiin!

Katse kohti ennakkotehtäviä – harjoittele valmennuskurssin avulla

Ennakkotehtävät julkaistaan tuttuun tapaan tammi-helmi kuun vaihteessa. On tärkeää, että aloitat tehtävien työstämisen pian ennakoiden julkaisun jälkeen, mutta harjoitteleminen on hyvä aloittaa jo ennen tehtävien julkaisua. Tapoja harjoitella on monia ja yksi niistä on valmennuskurssi. Me Teho-Opistolla olemmekin kehittäneet uudistuneen ENNAKKO-kurssin, jonka myötä ymmärrät paremmin, mitä ennakkotehtävissä ja pääsykokeissa vaaditaan. Kurssi alkaa jo ennen ennakkotehtävien ilmestymistä opetusjaksolla, missä pääset harjoittelemaan opettajan ohjauksessa vanhoja oman alasi ennakkotehtäviä. Eri koulujen ennakkotehtävissä testataan vuodesta toiseen hyvin saman kaltaisia taitoja, joten harjoittelemalla niitä jo etukäteen, varmistat onnistumisesi varsinaisissa ennakkotehtävissä!

Varmista onnistumisesi ennakkotehtävissä

Uudistuneella Ennakko-kurssilla valmistaudut luovien alojen ennakkotehtäviin hyvissä ajoin, jolloin ehdit sisäistää ennakkotehtävissä vaadittavat taidot. Opit edellisten vuosien tehtävistä harjoittelemalla ja hiot osaamisesi huippuunsa!

Kurssi sopii hyvin myös esimerkiksi Tehon pitkien kurssien, Kuten Midi+Tekiinkka-, Midi- ja Tekniikka-kurssien yhteyteen. Tekniikka-kurssi täydentää pitkillä kurssilla oppimiasi taitoja ja antaa puitteet soveltaa niitä ennkotehtäviin harjoitellessa.

Kuten muutkin Teho-Opiston kurssit, myös Ennakko-kurssi noudattaa korkeakoulujen antamia ohjeistuksia. Kurssin jälkeen jokainen opiskelija ideoi ja toteuttaa omat ennakkotehtävänsä itsenäisesti. 

Perfektionismi – ja miten selättää se?

Vanha tuttu

Vanha tuttu perfektionismi. Kukapa ei olisi joskus kokenut edes pientä häivähdystä siitä? Varmasti maailmassa on myös ihmisiä, jotka ei tiedä asiasta mitään, mutta luulen että suurin osa länsimaisista ihmisistä on jotenkin ollut kosketuksissa asian kanssa. Monesti juuri luovien alojen ihmiset painiskelevat kyseisen asian parissa. Mitä sitten on perfektionismi?

On olemassa kahdenlaista perfektionismia: rakentavaa ja neuroottista. Rakentavassa perfektionismissa kunnianhimo, tavoitteet ja normit ovat kohtuullisia. Neuroottisessa päinvastoin on ylettömän korkeat tavoitteet sekä suuri epäonnistumisen pelko. Tuntuu, että aina voisi hieman viilata tai parantaa omaa suoritustaan eikä koskaan ole täysin tyytyväinen siihen mitä on saanut aikaan. Perfektionismi on hyvin uuuttavaa ja se voi aiheuttaa stressiä, jännittyneisyyttä ja riittämättömyyden tai huonommuuden tunnetta. Ainakin itse nostan nöyränä käden pystyyn; tutulta kuulostaa.

Omat kokemukseni

Olen tunnustanut itselleni ja tunnistanut itsessäni viimeisten vuosien aikana perfektionismin piirteet. Täydellisyyden tavoittelu on huomattavasti hidastanut ja vaikeuttanut kehitystä ja etenemistäni piirtämisen ja taiteilun saralla. Useinkaan ei ole edes halunnut aloittaa mitään uutta projektia, koska jo etukäteen on valmistautunut siihen, että siitä ei kuitenkaan tule juuri sellainen kuin haluaisin. Ei anna luovuudelle ja keskeneräisyydellensä lainkaan tilaa vaan ruoskii itseään siitä, että ei osaa tehdä asioita niin hyvin kuin pitäisi. Kuka sitten määrittää sen miten pitäisi tehdä? Todellisuudessa ei kukaan. Elämme maailmassa, jossa ulkoapäin viestitetään ja paineistetaan, että pitäisi kokoajan olla parempi ja tuottavampi ja aina pitäisi osata ja olla enemmän kuin on. Saatamme kuulla vain vähän sitä, että olemme oikeasti hyviä juuri tällaisena kuin olemme. Perfektionismi on ainoastaan suoritusyhteiskunnassa opittu kaava, mutta koska se on ulkoapäin opittua, voimme sen aivan hyvin sisältä käsin muuttaa jos vain itse tahdomme. Linkin takana lisää aiheesta: https://www.nyyti.fi/opiskelijoille/opi-elamantaitoa/uupumus-2/perfektionismi-uuvuttaa/

Harjoituksia

Keinoja ja harjotteita neuroottisen perfektionismin muuttamiseen rakentavaksi on monia. Itselleni hyvin vapauttava tekniikka tähän on ollut piirtäminen yhdellä viivalla, ilman että kynä nousee paperista lainkaan ennen kuin piirros on valmis. Tämä harjoitus myös kehittää erittäin hyvin ja säännöllisesti tehtynä aivojen ja käden koordinaatiota. Harjoituksessa on pakko päästää irti täydellisyydestä ja pikkutarkkuudesta. On vain tarkkailtava piirrettävää kohdetta ja annettava käden tehdä tekemisiään. Toinen hyvä keino on piirtää ‘ei vahvalla’ kädellä. Itse olen oikeakätinen, eli piirrän toisinaan vasemmalla kädellä ja harjoitan sitä. Voi myös kokeilla piirtämistä siten, että ei katso ollenkaan paperiin kun piirtää. Olen huomannut, että mitä enemmän teen erilaisia harjotteita, joissa ei voi ‘onnistua’, sitä vapautuneempaa ja kivempaa tekeminen on. Tähän ovat myös olleet avuksi Tehon kotitehtävät. Kun aikaa tehtävän tekoon on vain rajallinen määrä, on tehtävän tekeminen ja hiominen pakko lopettaa jossain vaiheessa. Alla vasemmalla kuva kun joskus tein ensimmäisiä yhden viivan piirroksia ja oikealla kuva kun olen harjoitellut tätä jo pidemmän ajan.

Jos itsessään tunnistaa perfektionismiin viittaavia merkkejä, on tärkeää pysähtyä kuuntelemaan ajatuksiaan, kehoaan ja omaa jaksamista. Ei ole mitään pakkoa suorittaa ja jaksaa, koska me olemme ihmisiä, emme koneita. On aivan täysin fine ottaa joskus (tai useamminkin) päivä rennommin ja jättää sovittu meno välistä, jos oma olo ei ole hyvä. Perfektionismia saattaa olla vaikea tunnistaa, koska perfektionismin ajatteluun ei mahdu, että olisi jotain ‘vikaa’ tai jokin olisi huonosti. Siksi on todella tärkeää pysähtyä kuuntelemaan omia sisäisiä viestejä ja kiinnittää huomiota omaan jaksamiseensa ja hyvinvointiin.

Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin, iloa ja valoa sinne missä tätä luetkin! <3

xoxo: Karo

Seuraa somessa ja heitä viestillä, jos heräili kysymyksiä liittyen valmennuskurssiin, Teho-Opistoon tai yleisesti luoviin aloihin ja luovuuteen🙂

Nappaa opiskelupaikka portfoliolla!


Tehon kursseilla portfolion koonneista, ulkomaille hakeneista 100 % on päässyt sisään johonkin hakemistaan yliopistoista! Voit valita kurssivalikoimastamme minkä tahansa kurssin (pl. Ennakko-kurssi) portfoliototeutuksena ja tulla treenaamaan ammattilaisten ohjauksessa. Ilmoittaudu mukaan koostamaan joukosta erottuva portfolio ja nappaa unelmiesi opiskelupaikka!



Mitkä tunnelmat ensimmäisten Tehon Maxi kertojen jälkeen?

Mikä boogie?

Nyt on muutama viikko Tehon maxikurssia takana. Mitä fiiliksiä minulla nyt on? Olen oppinut jo tähän mennessä paljon uusia juttuja ja tekniikoita. Ennen kaikkea sen, että tehtäviä tekemällä todella kehittyy, oppii tekniikoista, ajankäytöstä ja omasta tekemisen tavasta joka tehtävän ohessa lisää. Ajankäytön hallinta on yksi oleellinen asia, mitä tulee ottaa huomioon aina harjoitustehtäviä tehdessä. Yksin piirrellessä ja omaksi ilokseen tehdessä ei ajankäytöllä välttämättä ole niin kauheasti väliä, mutta pääsykoetyyppisissä tehtävissä sillä on. Muutenkin, kun koulussa/työelämässä uppoutuu johonkin luovaan projektiin, on sille yleensä sovittu jokin tietty aikaraja, jolloin projektin on oltava valmis. Oman ajankäytön hallitseminen ja suunnittelu on siis yleisesti hyödyllinen taito kaikilla elämän osa-alueilla.

“Time is a created thing. To say ‘I don’t have time’ is to say ‘I don’t want to.’” —Laozi

Harjoitus tekee mestarin..

Yllättikö se nyt sitten kauheasti, että harjoittelu kehittää? Ei, ei se ole mikään yllätys, mutta se on asia mikä simppeliydessään jää usein liian vähälle huomiolle. Oli asia mikä hyvänsä, kielen opettelu, tanssin harjoittelu, koodaaminen, tiedekeksintöjen kehittäminen.. kaikki taidot vaativat pitkäjänteistä ja säännöllistä opiskelua ja harjoittelua. Teholla tekniikka -ja pääsykoetehtävät ovat olleet sopivan haastavia, eikä niistä ole koskaan tehty liian ’helppoja’ siinäkään mielessä, että kukaan ei oikeastaan neuvo miten ne kuuluisi tehdä. Kotitehtäviin saa halutessaan lukea opettajien vinkit mihin tehtävässä kannattaa kiinnittää huomiota, mutta muuten tehtävät tehdään itsenäisesti. Joka viikko kurssin yhteydessä palautetut tehtävät arvioidaan koko ryhmän kanssa ja niistä saa suullisen palautteen. Sen perusteella voi itse jatkossa miettiä, mitä kannattaa tehtävissä tehdä toisin ja mikä onnistui. Odotan aina innolla uusia viikottaisia tekniikka -ja pääsykoetehtäviä sekä itse kurssikertoja ja palautetta, sillä se on hyvin opettavaista.

Luovuus älä jätä!

No miten on, kuoleeko luovuus aikaan rajoitettuna? Olen itse huomannut, että monesti sitä helposti odottelee ‘luovuudenpuuskaa’. Mitä se nyt sitten ikinä kellekin tarkoittaa. Kun olen jäänyt odottelemaan luovuutta, ei yleensä mitään tapahdu eikä asioita saa aikaiseksi. Rutiiniilla, annetuilla harjoitustehtävillä ja rajoitetulla ajalla taas olen huomannut olevan sen vaikutuksen, että luovuutta on pakko puristaa ulos jostakin. Ja yleensä sieltä jotain pusertuukin. Ja sitten kun sitä alkaa oikein kunnolla pusertaa, niin saattaakin syntyä jotain huippuhienoa, mitä ei olisi ikinä uskonut itse pystyvänsä tekemään. Luovuus, siinä missä muutkin taidot on myös harjoiteltavissa oleva asia. Se on sisäsyntyisesti meissä kaikissa, mutta monesti elämän timmellyksessä se saattaa hävitä tai sitä ei ruokita tarpeeksi. Treenaamalla sitä, saamme tehtyä siitä toisen luontomme! Luovuus on upea ja hieno asia ja mielestäni on mahtavaa, että saamme yhdessä jakaa ja oppia toisiltamme sitä täällä Teholla.

Iloa ja rakkautta päiviisi ja tsemppiä pimeneviin syysiltoihin, missä ajassa ja paikassa ikinä tätä luetkin!

xoxo: Karo <3

Seuraa somessa ja heitä viestillä, jos heräili kysymyksiä liittyen valmennuskurssiin, Teho-Opistoon tai yleisesti luoviin aloihin ja luovuuteen 🙂

Treenaamaan yhdessä?


Pääsykokeisiin valmistautuminen on raskas prosessi ja välillä voi tuntua, ettei itse tiedä mitä töissään voisi enää parantaa. Töitään kannattaakin rohkeasti näyttää muille, sillä subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalla. Teho-Opiston valmennuskursseilla saat jatkuvasti ammattilaisten palautetta töistäsi, jonka avulla kehityt harppauksin. Aloita matkasi kohti unelmien opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!



Luovien alojen hakukohteet ja hakuaikataulut 2024

Hakuaika luovien alojen hakukohteisiin alkaa jälleenn Tammikuussa 2024. Kokosimme yhteen blogiin hakukohteittain ja aloittain kaikki tärkeät päivämäärät ja tiedot, jotka ovat avuksi kevään 2024 yhteishakuun valmistautumisessa! Tietoja täydennetään yhteishaun lähestyessä!

Korkeakoulujen kevään 2024 yhteishaku

Korkeakoulujen kevään 2024 yhteishakujen aikataulut on julkaistu. Kevään yhteishaussa haetaan syksyllä 2024 alkaviin koulutusohjelmiin.

  • Haku vieraskielisiin ja Taideyliopiston koulutusohjelmiin 3.1.2024 klo 8.00 – 17.1.2024 klo 15.00.
  • Haku suomen- ja ruotsinkielisiin koulutusohjelmiin 13.3.2024 klo 8.00 – 27.3.2024 klo 15.00
  • Koulutusohjelmiin haetaan Opintopolun kautta
Arkkitehtuuri ennakkotehtävät

ARKKITEHTUURI

Arkkitehtuuri, Maisema-arkkitehtuuri & Rakennusarkkitehtuuri

Arkkitehtuuri & Maisema-Arkkitehtuuri

Tietoja täydennetään, kun korkeakoulut julkaisevat kevään 2024 hakuaikataulut

Hakukohteet

Valintakokeet

  • 5.6. – 6.6.2024 järjestetään kaksipäiväiset Piirustus- ja Suunnittelukokeet
  • 7.6.2024 klo. järjestetään Arkkitehtuurin matematiikan koe
  • 7.6.2024 klo. järjestetään Maisema-Arkkitehtuurin luonnotieteen koe

Rakennusarkkitehtuuri

Rakennusarkkitehtikoulutukseen hakevan tulee osallistua sekä AMK-valintakokeeseen että rakennusarkkitehtikoulutuksen soveltuvuuskokeeseen. AMK-valintakoe ei edellytä ennakkovalmentautumista eikä siihen liity ennakkomateriaalia tai -tehtäviä. Tietoja täydennetään, kun korkeakoulut julkaisevat kevään 2024 hakuaikataulut.

Hakukohteet

Valintakokeet

Tietoja täydennetään, kun korkeakoulut julkaisevat kevään 2024 hakuaikataulut

LUOVAT ALAT HAKUKOHTEITTAIN

Yhteishaku 13.3.2024 klo 8.00 – 27.3.2024 klo 15.00.


Aalto-Yliopisto

Aalto-Yliopiston vuoden 2024 hakuohjeet ja aikataulut julkaistaan viimeistään 30.10.2023 Aalto-Yliopiston sivuilla

Hakukohteet

Valintakokeet

  • Sisustusarkkitehtuuri 8.6.2024
  • Muotoilu 12.6.-14.6.2024
  • Visuaalisen viestinnän muotoilu 7.6.-9.6.2024
  • Muoti 12.6.-15.6.2024
  • Kuvataidekasvatus
  • Lavastus

Metropolia

Tietoja täydennetään, kun korkeakoulu julkaisee kevään 2024 hakuaikataulut

Hakukohteet

Valintakoekutsut

Koekutsu lähetetään viimeistään viikkoa ennen koetta.

Valintakokeet

Tarkemmat valintakoepäivät ja aikataulut julkaistaan Metropolian sivuilla.


LAB-Ammattikorkeakoulu

Tietoja täydennetään, kun korkeakoulu julkaisee kevään 2024 hakuaikataulut

Hakukohteet

Valintakokeet

Tarkemmat valintakoepäivät ja aikataulut julkaistaan LAB Ammattikorkeakoulun sivuilla.


Lapin yliopisto ennakkotehtävät

LUOVAT ALAT HAKUKOHTEITTAIN

EI ENNAKKOTEHTÄVIÄ

Yhteishaku 13.3.2024 klo 8.00 – 27.3.2024 klo 15.00.


Lapin Yliopisto

Tietoja täydennetään, kun korkeakoulu julkaisee kevään 2024 hakuaikataulut

Hakukohteet

Valintakokeet 2024

Tarkemmat valintakoepäivät ja aikataulut julkaistaan Lapin Yliopiston sivuilla


XAMK

Tietoja täydennetään, kun korkeakoulu julkaisee kevään 2024 hakuaikataulut

Hakukohteet

Valintakokeet 2024

Tarkemmat valintakoepäivät ja aikataulut julkaistaan XAMKIN sivuilla!


Savonia

Tietoja täydennetään, kun korkeakoulu julkaisee kevään 2024 hakuaikataulut

Hakukohteet

Valintakokeet

Tarkemmat valintakoepäivät ja aikataulut julkaistaan Savonian sivuilla.


HAMK

Tietoja täydennetään, kun korkeakoulu julkaisee kevään 2024 hakuaikataulut

Hakukohteet

Valintakokeet

Tarkemmat valintakoepäivät ja aikataulut julkaistaan HAMKIN sivuilla.


70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



On aloitettava joskus – matka kohti unelmia alkaa Teholta

Teholla eteenpäin

Ensiksi, mahtavaa päästä Teholle bloggaajaksi ja aloittaa Tehon Maxi-kurssi! Olen suunnattoman kiitollinen ja otettu tästä mahdollisuudesta. On upea ympäröidä itsensä luovilla ihmisillä, korkealuokkaisella ja laadukkaalla opetuksella sekä rakentavalla palautteella. Jännittävää, mitä kaikkea tämä lukuvuoden mittainen matka tuokaan tullessaan! On kiehtovaa (mutta samalla vähän pelottavaa!!) jakaa omia ajatuksia ja kokemuksia näin kirjoitellen. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja siitä on ollut elämäni varrella paljon iloa ja hyötyä omien ajatusten ja tuntemusten tutkiskelussa. Toivottavasti juuri sinä, joka luet tätä, voit saada itsellesi jotain oivalluksia, inspiraatiota ja iloa tulevasta blogimatkastani.

Kuka olen?

Minut tunnetaan nimellä Karoliina. Olen 31-vuotias, sydämeltäni ja sielultani ikuinen lapsi ja etsijä. Tunnen ja koen asiat syvästi, eläydyn ympäröivään maailmaan upoten sen syvyyksiin ja kauneuteen. Rakastan taidetta kaikissa sen eri muodoissa. Piirrän ja maalaan, luen, katson elokuvia, valokuvaan, muovailen, näpertelen, käyn museoissa ja taidenäyttelyissä, välillä tanssin ja laulan. Taide ja kulttuuri on pysynyt elämässäni aina, kaikkien myrskyjen ja tyrskyjenkin äärellä. Se puhuttelee sieluani ja sydäntäni siinä määrin, että haluan tehdä siitä ammatin itselleni. Mitä enemmän tutkin ja syvennyn taiteeseen, sitä enemmän haluan elää ja hengittää sitä.

Olen kokeillut lukemattomia uravaihtoehtoja, kuitenkin päätyen siihen tulokseen, että mikään niistä ei ole ollut minua varten. Kaikki kokeilemani asiat ovat kuitenkin opettaneet minulle paljon, aina vähintään sen mitä en halua olla tai mitä en halua tehdä. Uskon, ja olen myös kokenut asian niin, että kaikesta ja kaikilta voi oppia, sekä kaikkeen voi suhtautua avoimella uteliaisuudella. Olen tavallaan elänyt monta elämää yhdessä elämässä, jos niin voisi sanoa. Joskus joku sanoi minulle kuultuani taustojani, että ’wau miten paljon olet saanut elää ja kokea!’

Ruusun loisto

Aina se ei ole ollut itselleni kuitenkaan niin ’wau’. Minulla oli olo, että sisäinen kompassini on rikki, tuhoutunut, enkä ikinä löydä sitä, minne sydämeni tahtoisi minun menevän. Pelotti unelmoida, jos vaikka se ei toteutuisikaan. Tunsin aikaisemmin kateutta ja välillä katkeruuttakin, että en ole ’löytänyt itseäni’ ja omaa juttuani jo aikaisin elämässäni. Olen kadehtinut niitä, jotka jo nuorella iällä ovat tienneet mitä haluavat olla ja tehdä. Ajattelin, että miten taitava olisinkaan, jos olisin jo yläasteen jälkeen tiennyt mitä haluan olla ja mihin asioihin haluan panostaa. Nämä ajatukset eivät ole kovin hyödyllisiä ja kauaskantoisia, vaan ne nakertavat sisältä ja tekevät hiljaista tuhoa. Itsensä vertaileminen muihin tappaa luovuuden. Jos ruusu vertaisi itseään ympäröiviin oksiin, lehtiin ja ruohoon, ei se loistaisi. Se surkastuisi ja olisi kokoajan nuupallaan. Niin kuin jokaisella ruusulla, kukalla ja elävällä olennolla, meillä kaikilla on oma persoonallinen loistomme, joka palaessaan valaisee kirkkaasti ympäröivän maailman, inspiroi ja ilostuttaa lähellämme olevia. Todellisuudessa kompassini ei ollut rikki, en vain osannut tai uskaltanut tulkita sitä oikein.

Etsivä löytää

Totuus on, että kaikki ihmiset jollain tavalla ’etsivät itseään’ koko ikänsä. Elämä muuttuu, ihmiset muuttuvat, koko maailma ympärillämme muuttuu koko ajan. IKEAn seinällä oli joskus mainos, jossa luki, että ”On ihan okei muuttaa mieltään.” Ja niin on! On okei kokeilla, etsiä ja hakea itseään. Jotkut tietävät jo varhain, mitä haluavat tehdä, ja sekin on ihan okei! Meidän kaikkien polut ja tiet ovat niin erilaisia keskenään, että on turhaa verrata omaansa toisten matkaan. Jos vain mitenkään mahdollista, koettaa keskittyä kaikin voimin omaan tiehensä, siihen että luo omasta ympäristöstään itselle inspiroivan ja kuuntelee rehellisesti itseään, mistä unelmoi ja mitä haluaa. Kaikki tiet vievät loppujen lopuksi perille. Ensin on otettava kuitenkin se ratkaiseva askel, heittäydyttävä tuntemattomaan ja oltava täysin rehellinen itselleen ja totuudellinen omille toiveilleen. Ja se täytyy aloittaa tänään, ei huomenna, ei viikon päästä vaan NYT. Sen ei tarvitse olla kokonainen elämänmuutos, vain pieni pysähdys ja oman sisimmän kuunteleminen. Mitä ja millainen haluan olla? Miksi? Mitä haluan kauttani tuoda tähän maailmaan?

Kaiken kokemani jälkeen, olen joka askel lähempänä sitä, mitä minun kuuluu olla. Olen kulkenut koko tuon pitkän matkan ja ylittänyt (joskus alittanutkin) esteet tielläni. Helppoa se ei aina ole ollut eikä niin mukavaakaan. Kuitenkin olen kaikista kokemuksista, opetuksista, vastoinkäymisistä, ilosta ja surustakin hyvin kiitollinen. Nyt olen tässä, Tehon tiimin hyvissä käsissä ja voin vihdoin nostaa jalat pöydälle ja ottaa rennosti! (Läppä läppä, tästä se työ vasta alkaakin) Ja hyvä niin. 🙏🏽

Kiitos kun luit! Rakkautta, inspiraatiota ja ihanaa oloa sinne, missä ja milloin hyvänsä tätä tekstiä luetkin🤍 Jatkoa on luvassa, joten pysy kuulolla!

xoxo: K🤍

Seuraa somessa ja heitä viestillä, jos heräili kysymyksiä liittyen valmennuskurssiin, Teho-opistoon tai yleisesti luoviin aloihin 🙂

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!