Aalto-Yliopisto Ennakkotehtävät 2024 – Lue opettajien analyysit!

Aalto-Yliopiston taidealojen vuoden 2024 ennakkotehtävät on julkaistu korkeakoulun sivuilla. Tutustu opettajiemme analyyseihin luovien alojen ennakkotehtävistä ja nappaa heidän vinkkinsä tehtävien tekemiseen!

Sisustusarkkitehtuuri

Sini Koivisto - Teho Opisto

Tänäkin vuonna sisustusarkkitehtuurin tehtävissä piirretään ja maalataan tilanäkymää sekä abstraktimpaa aihetta, sekä rakennetaan pienoismallia. Tehtävissä testataan mm. hakijan piirustus- ja sommittelutaitoa, mielikuvitusta, rakenteellisuuden tajua, sekä materiaalin, tilan ja muodon hallintaa.

Sini Koivisto

Aallon sisustusarkkitehtuuurin ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston perustaja, arkkitehti ja taiteen maisteri, Sini Koivisto!

Lue Sinin analyysi sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävistä täältä!

Visuaalisen viestinnän muotoilu

Tänä vuonna Aalto-yliopiston visuaalisen viestinnänkin hakijat pääsevät tekemään kolmiulotteisia malleja! Tehtävissä pääsee näyttämään omaa luovaa ajatteluaan hyvin monipuolisesti ja vapaasti!

Laura Aalto-Setälä

Visuaalisen viestinnän muotoilun ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston vastaava opettaja, Taiteen maisteri, muotoilija, taiteilija ja tutkija Laura Aalto-Setälä!

Lue Lauran analyysi Visuaalisen viestinnän muotoilun ennakkotehtävistä täältä!

Muotoilu

Muotoilu

Muotoilun ennakkotehtävä on tänäkin vuonna yksi, monta osaa sisältävä kokonaisuus. Nyt suunnitellaan ennalta määriteltyyn teemaan sopiva väline tai tuote. Saat valita näkökulman teemaan itse, mutta sinun pitää perehtyä aiheeseen ja tehdä noin puolen sivun mittainen taustatutkimus, jossa voit käyttää viestisi tukena myös valokuvia.

Eeva Jokinen

Muotoilun ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston vastaava opettaja, Taiteen maisteri ja Yliopistopedagogi Eeva Jokinen!

Lue Eevan analyysi muotoilun ennakkotehtävästä täältä!

Muoti

Tänä vuonna hakijat pääsevät perinteisemmän mallistotehtävän lisäksi käyttämään runsaasti luovuuttaan mm. Kolmiulotteisen suunnittelutehtävän parissa, jollaista Muodin linjalle ei ole lähiaikoina ollutkaan!

Juha Vehmaanperä

Aallon Muodin ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston opettaja, Taiteen maisteri ja palkittu muotisuunnittelija Juha Vehmaanperä!

Lue Juhan analyysi muodin ennakkotehtävistä täältä!

Kuvataidekasvatus

Sini Koivisto - Teho Opisto

Aallon kuvataidekasvatuksen ennakot ovat olleet jo pitkään kolmen tehtävän kokonaisuus. Aihe on usein sellainen, joka mahdollistaa monenlaiset tulkinnat, kuten tänäkin vuonna kun aiheena on “sattuma”.

Sini Koivisto

Aallon Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston perustaja, arkkitehti ja taiteen maisteri, Sini Koivisto!

Lue Sinin analyysi Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävistä täältä!

Luovien alojen hakukohteet ja Ennakkotehtävät 2024

Aalto-Yliopiston lisäksi moni muu taidealojen hakukohde sisältää valintaa karsivat ennakkotehtävät. Tarjoammekin useista näistä yksilöidyt analyysit helpottamaan tehtävien tekoa! Klikkaa alta itsesi muiden hakukohteiden tietoihin, sekä vuoden 2024 analyyseihin

Aalto-Yliopisto Muoti Ennakkotehtävät 2024

Aalto-Yliopiston vuoden 2024 Muodin Ennakkotehtävät on nyt julkaistu Aallon sivuilla! Tästä blogista löydät opettajan analyysit tehtävistä. Aallon Muodin ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston opettaja, Taiteen maisteri ja palkittu muotisuunnittelija Juha Vehmaanperä!

Tänä vuonna hakijat pääsevät perinteisemmän mallistotehtävän lisäksi käyttämään runsaasti luovuuttaan mm. Kolmiulotteisen suunnittelutehtävän parissa, jollaista Muodin linjalle ei ole lähiaikoina ollutkaan!

Juha Vehmaanperä

Tutustu huolellisesti tehtävien palautusohjeisiin Aalto-Yliopiston Sivuilla!

Muoti Ennakkotehtävät 2024

TEHTÄVÄ 1: MAALAUS

Me kaikki kuljemme jotain tiettyä matkaa toistuvasti, ja ajan myötä sen varrella oleva tai tapahtuva saattaa muuttua näkymättömäksi. Kiinnostavia asioita ei aina kuitenkaan tarvitse etsiä kaukaa vaan niitä löytyy läsnäolon, näkökulman muutoksen ja äärelle pysähtymisen avulla lähempääkin.

TEHTÄVÄNANTO

Dokumentoi kuvaamalla tai piirtämällä arkimatkaltasi kolme havaintoa sinua puhuttelevista elementeistä: väreistä, kuvioista, muodoista, ihmisistä, eläimistä, arkkitehtuurista, luonnosta, jne. Tee niiden pohjalta maalaus. Sommittele havaintosi ja suunnittele värit teokseen taiteellisin perustein. Käytä mielikuvitustasi vapaasti. 

Skannaa tai kuvaa A3-arkille toteutettu maalaus ja tee siitä PDF-tiedosto. Liitä saman PDF-tiedoston osaksi alkuperäiset kolme havaintoasi yhdelle erilliselle sivulle koottuna. Kiinnitä huomiota kuvien laatuun ja väriin, jotta alkuperäinen maalauksesi toistuu mahdollisimman hyvin.

TOTEUTUSTAPA

Koko A3, väritehtävä, vesi-, peitevärit, akryylimaalit (ei digitaalisia menetelmiä)

ARVIOINTIPERUSTEET

Värin ja pinnan käyttö, sommittelu, havaintojen omaperäisyys ja hyödyntäminen, taiteellisuus

Opettaja Juhan kommentit

Nyt pääsee käyttämään runsaasti luovuuttaan! Tämä tehtävänanto on hyvin vapaa. Ensimmäisessä vaiheessa hakijan pitää kuvata tai piirtää kolme valitsemaansa havaintoa itseään puhuttelevista elementeistä. Etsi kiinnostavia kuvakulmia, värejä ja muotoja. Kerää alkuun mahdollisimman paljon inspiraatiomateriaalia ympäristöstäsi matalalla kynnyksellä. Kuvaa samaa havaintoa useasta eri kuvakulmasta ja eri rajauksilla. Tiiviimpi rajaus, jossa elementit katkeavat kuva-alan reunoille näyttää abstraktimmalta. Tee useita kuvaluonnoksia ja testaa erilaisia sommitteluja hyödyntäen materiaalia ennen kuin teet valinnan kolmesta havainnosta. Kun materiaalia on runsaasti on helpompi valita mitkä kolme kuvaa valitsee lopullisen työnsä inspiraatioksi. Työ on oivallinen tapa kertoa omasta suunnittelija identiteetistä. Minkälaisiin asioihin kiinnittää huomiota ja mikä inspiroi?

Tehtävän lähtökohtana ei ole välttämättä esitellä oman arjen hohdokkuutta; glitz and glamour käymällä designer putiikeissa ja taidenäyttelyissä vaan tulkita tavanomaista kiinnostavaksi kokonaisuudeksi. Mieti muotojen ja materiaalien suhdetta toisiinsa ja ajattele kuvallista kokonaisuutta. Tehtävän arviointiperusteissa korostuu havaintojen omaperäisyys ja niiden hyödyntäminen. Pohjaa työsi siis vahvasti havaintoon ja leikittele sommittelun ja värien avulla. Työn voi pitää hyvinkin abstraktina ja pintamaisena toteutuksena kunhan alkuperäinen inspiraatiomateriaali on nähtävissä lopputuloksessa. Valitse työvälineeksi itsellesi vahvin tekniikka vesi-, peite- tai akryyliväreistä. Vesiväreillä saa kevyitä kerroksellisia pintoja ja akryylivärillä saa tehokkaita värikylläisiä pintoja tehtyä.

TEHTÄVÄ 2: MALLISTO

Suunnittele kymmenen asukokonaisuuden vaatemallisto muusasi inspiroimana. 

Kuvaa mallistosi asukokonaisuudet ihmisen päällä A2-paperiarkille. Lisäksi kirjoita kaksi lausetta, joista ensimmäisessä kerrot kuka muusasi on ja mitä hän tekee ja toisessa kerrot siitä, miksi tai miten hän innoittaa sinua.

Skannaa tai kuvaa A2-arkille toteutettu mallistokuvitus ja tee siitä PDF-tiedosto. Kiinnitä huomiota kuvien laatuun ja väriin, jotta alkuperäinen suunnittelutyösi toistuu mahdollisimman hyvin.

TOTEUTUSTAPA

Koko A2, väritehtävä, vesi- tai peitevärit tai tussit (ei digitaalisia menetelmiä)

ARVIOINTIPERUSTEET

Ideointikyky, valitun lähtökohdan hyödyntäminen, mallistokokonaisuuden hahmottaminen, vaatteellinen ajattelu

Opettaja Juhan kommentit

Toinen tehtävä on perinteisempi mallistotehtävä, jossa lähtökohtana on oma muusa ja kymmenen asukokonaisuuden suunnittelu. Muusa voi olla oikeastaan kuka vaan henkilö! Julkisuuden henkilö on siinä suhteessa helpompi, että arvioija saattaa myös tietää henkilön. Toisaalta muusan tyyliä voi kuvailla, jolloin arvioija saa käsityksen tyylistä vaikka muusa olisikin tuntemattomampi. Valitse muusasi siten, että hän sopii tyylillisesti estetiikkaan, josta itsekin pidät. Älä kuitenkaan kopioi muusan tyyliä kirjaimellisesti vaan tuo mukaan myös omaa persoonaasi.

 Inspiroidu muusan tyylistä, materiaaleista, printeistä. Kerää paljon taustamateriaalia kuten valokuvia. Etsi kuvista kiinnostavia vaatteen muotoja, materiaaleja sekä värejä. Merkkaa kuviin muistiin mitkä asiat niissä kiinnostavat esimerkiksi tietty vaate, hihan muoto tai kuvan tunnelma. Kiinnitä huomiota vaatteita suunnitellessa myös yksityiskohtiin. Taskuihin, kauluksiin ja kiinnityksiin kuten vetoketjuihin ja nappeihin. Erilaisten materiaalien laskeutuvuuteen on myös hyvä kiinnittää huomiota. Silkki laskeutuu eri tavalla kuin paksu villa tai nahka. Kuvaa vaatteiden muodon lisäksi siis myös niiden materiaalisuutta. Näin korostat tehtävässä vaattellista ajattelua, joka on yksi tehtävän arviointikriteeri.

Tee vaatteista useampia luonnoksia ja testaile vaatteita eri mittasuhteissa. Tee vaatteista lyhyitä ja pitkiä versioita. Älä laita kaikkia ideoita samaan mallistoon vaan pidä se yhtenäisenä kokonaisuutena, jossa varioidaan samaa ideaa ja muotokieltä. Hyvästä vaatemallistosta löytyy samat asiat kuin hyvästä vaatekaapista: Takkeja, housuja, paitoja, mekkoja, hameita, asusteita yms.

TEHTÄVÄ 3: KÄSILAUKKU

Käsilaukku on muodin alalla myydyin ja seuratuin asuste. Jollain laukuilla on ajaton ikoninen asema ja niitä valmistetaan muuttumattomina käsin vuosikymmenten ajan, toiset saavuttavat kulttiaseman ja niiden hankkimisen eteen on nähtävä valtavasti vaivaa, osa peittyy logoihin ja ovat tärkeä brändäyksen väline niin muotitaloille kuin kantajillekin. 

TEHTÄVÄNANTO

Suunnittele oma käsilaukku ja toteuta siitä valitsemistasi materiaaleista “mockup” eli hahmomalli todellisessa koossa. Tällaisen mallin ei tarvitse olla sellaisenaan toimiva tai kestävä vaan sen tarkoitus on esitellä laukun ideaa, muotoa ja mittasuhteita sekä materiaalia ja väritystä. Hyödynnä hahmomallissasi suunnitelmaasi sopivia materiaaleja, esim. paperia, pahvia, kangasta, lankaa tai käytettyjen laukkujen osia. Halutessasi voit yhdistellä materiaaleja keskenään tai käsitellä niitä esim. maalaamalla. Kokoa hahmomalli liimaamalla, ompelemalla, nitomalla tai millä vain keksimälläsi tavalla. 

Valokuvaa suunnittelemasi laukku kolmella kuvalla:

  1. Edestä,
  2. kannettuna
  3. Vinosti, siten että kaksi sivua näkyy samanaikaisesti. Kokoa kuvista yksi PDF-tiedosto.

TOTEUTUSTAPA

Kolmiulotteinen värillinen hahmomalli

ARVIOINTIPERUSTEET

Muodon taju, luovuus, värin ja materiaalin käyttö, muodillinen relevanssi

Opettaja Juhan kommentit

Muodilla ei ole lähiaikoina ollut kolmiulotteista ennakkotehtävää! Tämä on hyvää harjoittelua siis myös pääsykokeeseen, sillä siellä kolmiulotteista hahmottamista vaativat tehtävät ovat yleisempiä. Laukun suunnittelussa korostuu kolmiulotteisen muodon hahmottaminen. Tehtävässä annetaan laukun kasaamiseen aika vapaat speksit! Lähtisin rohkeasti testailemaan erilaisia materiaaleja ja kokoamistapoja perinteisestä paperimallin rakentelusta käsityömenetelmiin. Materiaalin käyttö on yksi arviointikriteeri, joten minkä tahansa materiaalin tai materiaalit valitseekaan kannattaa niitä käyttää yllätyksellisesti. Laukun hahmottelussa voi käyttää apuna myös ideoiden luonnostelua paperille.

Parhaimman käsityksen kolmiulotteisesta kappaleesta saa kuitenkin, kun testaa ideoita muotoilemalla kolmiulotteisia malleja. Tehtävässä saa käyttää myös vanhojen laukkujen osia joten Franken-laukun tekeminen vanhasta materiaalista on myös yksi mahdollisuus, jota voi kokeilla. Laukusta kannattaa tehdä omannäköisensä eikä niinkään miettiä tehtävää muodin klassikkolaukkujen kautta. Erilaisten laukkujen yksityiskohdista voi kuitenkin ottaa paljonkin inspiraatiota kuten kahvat, kiinnitykset, kantohihnat jne. Vaikka tehtävässä puhutaan mock-upista eli prototyypistä kannattaa laukusta tehdä viimeistellyn näköinen kuvia varten vaikkei sitä esimerkiksi pystyisi avaamaan. Jos kankaasta kasattuun laukkuun haluaa muotoa niin sen sisälle voi rakentaa vaikkapa pahvisen tukirangan tai rakentaa ensin tukirangan jonka sitten vielä päällystää. Kiinnitä huomiota myös laukun väritykseen! Millainen väritys on mieleesi? Jos pidät kuosien käytöstä voi laukkuun suunnitella kuosinkin. Pidä kuitenkin pääpaino kolmiulotteisessa muodossa.

Luovien alojen hakukohteet ja Ennakkotehtävät 2024

Aalto-Yliopiston lisäksi moni muu taidealojen hakukohde sisältää valintaa karsivat ennakkotehtävät. Tarjoammekin useista näistä yksilöidyt analyysit helpottamaan tehtävien tekoa! Klikkaa alta itsesi muiden hakukohteiden tietoihin, sekä vuoden 2024 analyyseihin

Aalto-Yliopisto Kuvataidekasvatus Ennakkotehtävät 2024

Aalto-Yliopiston vuoden 2024 Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävät on julkaistu Aallon sivuilla! Tästä blogista löydät opettajan analyysit tehtävistä. Aallon Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston perustaja, taiteen maisteri ja muotoilustaan palkittu arkkitehti, Sini Koivisto!

Aallon kuvataidekasvatuksen ennakot ovat olleet jo pitkään kolmen tehtävän kokonaisuus. Aihe on usein sellainen, joka mahdollistaa monenlaiset tulkinnat, kuten tänäkin vuonna kun aiheena on “sattuma”.

Sini Koivisto

Tutustu huolellisesti tehtävien palautusohjeisiin Aalto-Yliopiston Sivuilla!

Kuvataidekasvatus Ennakkotehtävät 2024

Tehtävänanto: SATTUMA

Tee kolmen työn kokonaisuus, jossa tutkit sattuman mahdollisuuksia, voimia ja vaikutuksia. Numeroi työt (1-3) ja nimeä jokainen kokonaisuuden osa erikseen. (Katso palautusohje)

TOTEUTUSTAPA

  • Töiden toteutustapa on vapaa (esim. kuva, video, peli, installaatio, dokumentoitu performanssi).
  • Töiden mahdolliset tallennusmuodot ovat PDF tai videolinkki. Videon enimmäiskesto on 1 minuutti. 
  • Interaktiivisen toteutuksen (esim. ohjelma, peli) idean täytyy välittyä yhdessä minuutissa.
  • Toteutusten täytyy olla käyttöjärjestelmäneutraaleja. 

ARVIOINTIPERUSTEET

Kolmen työn kokonaisuuden arvioinnissa kiinnitetään huomiota: 

  • visuaalisen ja käsitteellisen ajattelun välittymiseen
  • taiteellisen kokonaisidean avautumiseen
  • toteutustavan osuvuuteen

PALAUTUSOHJE

Palauta kukin työ yhtenä PDF-tiedostona tai videolinkkinä. Palauta yhteensä kolme (3) PDF-tiedostoa tai videolinkkiä. 

Palauta videomuotoiset työt YouTube-linkkeinä (valitse yksityisyysasetus ”Unlisted”). Linkki voi vaihtoehtoisesti olla myös Vimeo-palveluun (yksityisyysasetus ”Password” tai ”Unlisted”). Merkitse linkit ja mahdolliset salasanat Opintopolun hakulomakkeelle. Hakija huolehtii siitä, että linkki johtaa suoraan kyseiseen videoon ja että se toimii koko hakukierroksen ajan 4.1.2025 saakka.

Nimeä työt seuraavasti:

  • sukunimi_etunimi_Sattuma1_työnnimi
  • sukunimi_etunimi_Sattuma2_työnnimi
  • sukunimi_etunimi_Sattuma3_työnnim

Opettajan Kommentit

Arvioinnissa kiinnitetään huomiota viestin ja aiheen pohdinnan välittymiseen sekä taiteellisen toteutustavan osuvuuteen. Omia aihevalintoja kannattaa siis miettiä tarkkaan ja sitä, minkälaisia visuaalisia ilmaisukeinoja käyttää ideansa esiintuomisessa. Ideoinnissa kannattaa pyrkiä olemaan ennakkoluuloton ja kritiikitön ja listata kaikki ajatukset ylös. Aiheen välittyminen katsojalle on tärkeää, joten ideoitaan ja luonnoksiaan kannattaa tarkastella kriittisesti: ymmärtäisikö sellainen ihminen työn idean, jolle sitä ei pääse selittämään?

Aallon kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävien tarkoituksena ei ole pelkästään selvittää hakijan teknisiä taitoja kuvantekijänä, vaan visuaalisten ilmaisukeinojen hallintaa ja käsitteellistä ajattelua aiheen ympärillä. Opiskelemaan halutaan opiskelijoita, joilla on ideoita, ajatuksia ja intohimoa kuvataidetta kohtaan sekä kykyä kyseenalaistaa ja ottaa kantaa. Tämän vuoksi kuvataidekasvatuksen tehtävänannot ovat usein monitulkintaisia.

Töiden toteutustapa on hyvin vapaa. Kannattaa kuitenkin pysytellä omissa vahvuuksissa ja valita niiden sisällä tekniikka sen mukaan, mikä palvelee parhaiten omaa ideaa. Tehtävänannossa pyydetään, että töistä muodostuisi kokonaisuus. Kokonaisuuden voi toteuttaa monella tavalla: Aihevalinnoissa voi olla jotakin sellaista, mikä tekee töistä yhteneväiset teemoiltaan. Toisaalta sarjallisuutta voi myös toteuttaa puhtaasti visuaalisin keinoin. Jos valitsee nivoa työt kokonaisuudeksi teeman avulla, niin kannattaa kuitenkin varmistaa että sarja ei ole aiheen käsittelyltä liian toisteinen.

Viimeisenä työt pyydetään myös nimeämään. Tämä mahdollistaa sen, että nimen ja kuvan/teoksen yhteistyönä katsojalla saattaa herätä vieläkin syvällisempi tulkinta työn aiheesta. Nimetessään ei siis kannata olla liian alleviivaava: Katsoja näkee teoksen, mitä lisäarvoa teksti tuo?

Luovien alojen hakukohteet ja Ennakkotehtävät 2024

Aalto-Yliopiston lisäksi moni muu taidealojen hakukohde sisältää valintaa karsivat ennakkotehtävät. Tarjoammekin useista näistä yksilöidyt analyysit helpottamaan tehtävien tekoa! Klikkaa alta itsesi muiden hakukohteiden tietoihin, sekä vuoden 2024 analyyseihin

Aalto-Yliopisto Visuaalisen viestinnän muotoilu Ennakkotehtävät 2024

Aalto-Yliopiston vuoden 2024 Visuaalisen viestinnän muotoilun Ennakkotehtävät on nyt julkaistu Aallon sivuilla! Tästä blogista löydät opettajan analyysit tehtävistä. Aallon Visuaalisen viestinnän muotoilun ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston vastaava opettaja, Taiteen maisteri, muotoilija, taiteilija ja tutkija Laura Aalto-Setälä!

Tänä vuonna Aalto-yliopiston visuaalisen viestinnänkin hakijat pääsevät tekemään kolmiulotteisia malleja! Tehtävissä pääsee näyttämään omaa luovaa ajatteluaan hyvin monipuolisesti ja vapaasti!

Laura Aalto-Setälä

Tutustu huolellisesti tehtävien palautusohjeisiin Aalto-Yliopiston Sivuilla!

Visuaalisen viestinnän muotoilu Ennakkotehtävät 2024

Tehtävä 1: MOTIVAATIO

TOTEUTUS

Tee yksisivuinen visuaalinen motivaatiokirje, jossa kerrot kuvin ja sanoin miksi haluat visuaalisen viestinnän muotoilijaksi. Tekstin pituus saa olla enintään 50 sanaa. Tekstistä ei saa käydä ilmi henkilötietoja, joista sinut voidaan tunnistaa

ARVIOINTIPERUSTEET

Sisältö, viestivyys ja persoonallisuus; visuaalisten elementtien ja tekstin suhde.

Opettaja Lauran Kommentit

Onpa hauska tehtävä! Tehtävässä siis pyydetään käytännössä tekemään yksisivuinen taitettu kuvasarja, jota täydennetään tekstillä ja jonka pitää kertoa sinun motivaatiostasi alalle. Annettu sanamäärä (50) on niin vähän, että teksti on tässä motivaatiokirjeessä sivuosassa. Tehtävänanto on hyvin vapaa, mutta muistathan miettiä kuvien kohdalla, millainen kuvakulma ja rajaus viestisi parhaiten, ja minkä verran tilaa annat eri kuville. Fontin kanssa voi leikitellä, mutta tärkeintä tekstin kanssa on että se on siistiä ja helposti luettavaa, ja itse fonttia suuremmassa roolissa on tekstin yhteensommittelu suhteessa kuviin.

Vaikka palautettava työ on kuvallinen, on tässä tehtävässä paljon tekemistä jo ennen kuvallista toteutusta. Kuten perinteisen sanallisen motivaatiokirjeen kohdalla, kannattaa alkaa jo heti tehtävänannon nähtyään kirjata ylös asioita, joita voisi mainita. Jos motivaatiokirjeen kirjoittaa yhdellä istumalla, unohtuu helposti todella oleellisia asioita. Ja päinvastoin, ei kirjeen sisällön valitseminen ole ollenkaan hankalaa jos on jo parin viikon aikana pallotellut sisältöideoita mielessään ennen varsinaisen työn tekemistä

Tehtävä 2: KOLME LEIMASINTA

TOTEUTUS

  • Ideoi ja toteuta kolmen leimasimen sarja, jonka avulla voit viestiä itse määrittelemääsi asiaa.
  • Anna leimasinsarjalle nimi, josta käy ilmi viestittävä asia.
  • Tee leimasimet kotiympäristöstä tai luonnosta löytyvistä materiaaleista. 
  • Ota valokuva valmiista leimasimista sekä leimasimien jäljestä paperilla tai muulla materiaalilla.
  • Kuvat tulee esittää yhdellä sivulla pdf-dokumentissa.

ARVIOINTIPERUSTEET

  • Kekseliäisyys
  • viestivyys
  • selkeys
  • visualisointitaidot.

Opettaja Lauran kommentit

Tällä kertaa visuaalisen viestinnänkin hakijat pääsevät tekemään kolmiulotteisia malleja! 

Tämä tehtävä alkaa konseptoinnilla: mitä haluaisit leimasimilla sanoa ja minkälaiseen tarkoitukseen niitä käytettäisiin eli mitä niillä olisi tarkoitus viestiä. Tehtävänanto on tarkoituksellisen vapaa ja kun ensimmäisenä arvosteluperusteena on kekseliäisyys, saa nyt irrotella ideoinnin kanssa ihan kunnolla. Sarjallisessa työssä on myös tärkeä varmistaa, että sarjan osat ovat riittävän erilaiset jotteivät ne tunnu toisteisilta, mutta että niissä on kuitenkin jokin mikä saa ne tuntumaan kolmen sarjalta. 

Itse leimasinten ulkoasun suhteen ei kannata olla liian kriittinen: tämän tehtävän arvosteluperusteissa ei ole rakentelutaitoja vaan visuaalista viestivyyttä, ja leimasimista halutaan nähdä kuvat jotta ymmärrettäisiin, millaisella välineellä leimat on painettu. Työn idea ja leimasimen jälki ja sen viestivyys ovat tässä tehtävässä paljon tärkeämpiä kuin itse leimasimen ulkoasu.

Tehtävä 3: MITÄ NYT

TOTEUTUSTAPA

vapaa, palautus kolmesivuisena PDF-tiedostona.

ARVIOINTIPERUSTEET

  • Omaperäisyys
  • luova-ajattelu
  • idean välittyminen. 

Opettaja Lauran Kommentit

Tässä tehtävässä vapaan ilmaisun linja jatkuu! Nyt suoritustapa on täysin vapaa, mikä on toisaalta ihanaa, toisaalta taas todella vaikeaa. Kun toteutustapa on vapaa, on valittu tekniikka oleellinen osa työtä, mikä tekee tästä tehtävästä sellaisen, että alkuun voi tuntua mahdottomalta tehdä yhtään minkäänlaisia valintoja aiheen käsittelyn tai tekniikan suhteen. Kannattaa valita itselle vahvin ja ominaisin tekniikka toteutukseen ja vaikka miettiä, millaiset asiat, teemat ja ongelmat ovat läsnä omassa elämässä juuri nyt.  

Vapaa toteutus tarkoittaa, että työsi voi olla maalaus, veistos, juliste, runo, oma fontti, matematiikkaa, essee tai vaikkapa valokuva. Ainoa rajaus on, että kuvan siitä täytyy toimia pdf-muotoisena, joten oikeastaan pois on rajattu ainoastaan videomuotoinen tai tilassa koettava taideteos. Mitä se onkaan, nyt saa ja täytyy päästää mielikuvitus valloilleen. Kun tehtävän ainoina arvosteluperusteina on “Omaperäisyys, luova ajattelu ja idean välittyminen”, on nyt todella tärkeää irrotella ideoinnin kanssa ja kunnolla. Muista että ideat, jotka tulevat mieleesi ensimmäisinä, ovat todennäköisimmin niitä, jotka tulevat myös muille otsikosta mieleen. Siksi perinpohjainen ideointi kannattaa.

Vaikka niitä ei arvosteluperusteissa mainita, ovat viestivyys ja visuaalisuus tässä myös tärkeitä. Mikäli kuvan viesti ei välity, ei omaperäisyys ja kekseliäisyys myöskään pääse oikeuksiinsa. Tässä tehtävässä ei siis voi ajatella, että nyt voi visuaalisten elementtien kanssa oikaista, vaan kaikki kuvan teon perusperiaatteet sommittelusta ja värien käytöstä valon ja varjon esitykseen kannattaa pitää työtä tehdessä mielessä.

Luovien alojen hakukohteet ja Ennakkotehtävät 2024

Aalto-Yliopiston lisäksi moni muu taidealojen hakukohde sisältää valintaa karsivat ennakkotehtävät. Tarjoammekin useista näistä yksilöidyt analyysit helpottamaan tehtävien tekoa! Klikkaa alta itsesi muiden hakukohteiden tietoihin, sekä vuoden 2023 analyyseihin

Aalto-Yliopisto Sisustusarkkitehtuuri Ennakkotehtävät 2024

Aalto-Yliopiston vuoden 2024 Sisustusarkkitehtuurin Ennakkotehtävät on nyt julkaistu Aallon sivuilla! Tästä blogista löydät opettajan analyysit tehtävistä. Aallon Sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston perustaja, taiteen maisteri ja muotoilustaan palkittu arkkitehti, Sini Koivisto!

Sini Koivisto / Teho-Opisto

Tänäkin vuonna sisustusarkkitehtuurin tehtävissä piirretään ja maalataan tilanäkymää sekä abstraktimpaa aihetta, sekä rakennetaan pienoismallia. Tehtävissä testataan mm. hakijan piirustus- ja sommittelutaitoa, mielikuvitusta, rakenteellisuuden tajua, sekä materiaalin, tilan ja muodon hallintaa.

Sini Koivisto

Tutustu huolellisesti tehtävien palautusohjeisiin Aalto-Yliopiston Sivuilla!

Sisustusarkkitehtuuri Ennakkotehtävät 2024

Tehtävä 1: TILA

Piirrä ja maalaa kaksi kuvaa yhdelle A3-kokoiselle paperille. Piirrä lyijykynällä mustavalkoinen näkymä rajallisesta tilasta ulkoa päin nähtynä ja maalaa vesi- tai peiteväreillä näkymä sen sisäpuolelta.

TOTEUTUSTAPA

  • Piirtämällä lyijykynällä ja maalaamalla vesi- tai peiteväreillä yhdelle A3-kokoiselle paperille.
  • Kuvaa valmis työ ja tallenna se PDF-muodossa. 
  • Nimeä tiedosto muodossa etunimi_sukunimi_tila.pdf.

ARVOSTELUPERUSTEET

  • Idea
  • Piirustus- ja maalaustaito
  • Muodon ja tilan hahmotus
  • Valon ja varjon käyttö
  • Tunnelma

Opettaja Sinin Kommentit

Kiinnostavan tilan kuvaustehtävä on toistunut jo pidemmän aikaa eri muodoissaan sisustusarkkitehtuurin pääsykokeissa kaikissa kouluissa, tärkeä ja toistuva tehtävätyyppi siis. Tällä kertaa tila-tehtävänä on ”rajallinen” tila, jota tarkastellaan kahdesta eri suunnasta: sisä- ja ulkopuolelta. Rajallinen tila esitetään ulkopuolelta piirtäen lyijykynillä ja sisäpuolelta maalaten vesi-tai peiteväreillä. A3-paperi siis jaetaan kahteen eri kuvaan ja sillä esitetään kaksi eri näkymää.

Kyseessä on puhdasverinen tilatehtävä, jossa tällä kertaa esitetään rajallista tilaa. Kannattaa kiinnittää huomiota sekä omaan tulkintasi käsitteestä ”rajallinen” että itse tilallisuuden kuvaamiseen, tilan tuntuun sekä kolmiulotteiseen hahmotus- ja esitystapaan. Perspektiivin hallinta sekä valo ja varjo ovat tilaa kuvattaessa tärkeissä osissa.  Tärkeää on oma näkökulmasi tähän kiinnostavaan  tilaan, sekä tottakai tilan luonne joka lähtee sen olemuksesta ja ehkä käyttötarkoituksesta. Kun kyseessä on rajallinen tila, niin tilaelementtien muodostama tilan rajallisuus on olennainen osa tehtävää. Huomioi ajankohtaisuus, ajan henki ja tilan luonnetta kehitellessä moderni oivaltava näkökulma! Voit inspiroitua googlaamalla visuaalista sisältöä aihepiiristä.

Muista huomioida kahden eri esitysnäkökulman tilallinen yhtenevyys mutta kuitenkin kummankin näkökulman tuoma oma näkökulma ja yllätyksellisyys. Tottakai koko ajan työtä suunnitellessasi pitää pitää mielessä arvosteluperusteet eli mikä on olennaista tehtävässä. Millaiset tilaratkaisut ja tilan ominaisuudet ovat kiinnostavia? Valoilla, varjoilla, muodoilla, tilan elementeillä ja kontrastilla leikkiminen on tässä tehtävässä mahdollista, jopa suotavaa. Muista siis valon ja varjon sekä värien voima eli tehokeinot. Tärkeää on myös tilan mittakaava ja sen elementtien sommittelu. Siinä tämän tehtävän aineksia. Kiinnostava, ajankohtainen ja konkreettinen tila -tehtävätyypin versio

Tehtävä 2: RAJATON

Esitä näkemyksesi rajattomasta.

TOTEUTUSTAPA

  • Esitä näkemyksesi rajattomasta A3-kokoisella paperilla.
  • Valitse esitystapa ja -materiaalit vapaasti, siten että ne tukevat parhaiten näkemystäsi.
  • Kuvaa valmis työ ja tallenna se PDF-muodossa. 
  • Nimeä tiedosto muodossa etunimi_sukunimi_rajaton.pdf.

ARVOSTELUPERUSTEET

  • Idea
  • Näkemyksellisyys
  • Esitystekniikka
  • Kriittisyys

Opettaja Sinin Kommentit

Rajaton- tehtävä on käsitteelinen – paljon vapaampi ja monitulkintaisempi, kuin ensimmäinen selkeä tilatehtävä. Se mahdollistaa monenlaiset tulkinnat ja esitystapa on vapaa. Panosta käsitteen miettimiseen ja ideointiin, se on tärkeintä tässä tehtävässä.

Arvioinnissa kiinnitetään huomiota ideaan, näkemyksellisyyteen, esitystekniikkaan ja kriittisyyteen. Omaa näkökulmaa ja aihevalintaa kannattaa siis miettiä tarkkaan ja sitä, minkälaisia visuaalisia ja teknisiä ilmaisukeinoja käyttää ideansa esiintuomisessa. Ideoinnissa kannattaa pyrkiä olemaan ennakkoluuloton ja kritiikitön ja pyrkiä löytämään se kiinnostavin mahdollinen idea. Aiheen välittyminen katsojalle on tärkeää, joten ideoitaan ja luonnoksiaan kannattaa tarkastella kriittisesti (mikä on myös arviointiperusteena): ymmärtäisikö sellainen ihminen työn idean, jolle sitä ei pääse selittämään?

Aallon ennakkotehtävien tarkoituksena ei ole pelkästään selvittää hakijan teknisiä taitoja, vaan myös visuaalisten ilmaisukeinojen hallintaa ja käsitteellistä ajattelua aiheen ympärillä. Opiskelemaan halutaan opiskelijoita, joilla on kiinnostavia ideoita ja ajatuksia sekä kykyä kyseenalaistaa ja tarkastella näkökulmaansa myös kriittisesti. Tämän vuoksi osa tehtävänannoista ovat usein monitulkintaisia. Tämän ennakkotehtävän toteutustapa on hyvin vapaa. Kannattaa tässäkin pysytellä omissa vahvuuksissa ja valita niiden joukosta tekniikka sen mukaan, mikä palvelee parhaiten omaa ideaa.

Tehtävä 3: RIEMUKAARI

Suunnittele ja rakenna pienoismalli riemukaaresta.

TOTEUTUSTAPA

  • Rakenna riemukaaren pienoismalli vapaasti valittavista materiaaleista A3-kokoiselle alustalle.
  • Kuvaa valmis työ neutraalia taustaa vasten ja tallenna se PDF-muodossa. 
  • Nimeä tiedosto muodossa etunimi_sukunimi_riemukaari.pdf.

ARVOSTELUPERUSTEET

  • Idea
  • Mielikuvitus
  • Rakenteellinen ymmärrys
  • Sommittelu
  • Muodon ja tilan hahmotus
  • Tunnelma

Kaikkien Ennakkotehtävien tekemisessä tarvittavat materiaalit ja tarvikkeet:

  • Piirustuspaperia A3
  • Lyijykyniä
  • Värikyniä
  • Vesivärit
  • Peitevärit
  • Siveltimiä
  • Viivoitin
  • Sakset
  • Mattoveitsi
  • Liimaa
  • Muita vapaasti valittavia askarteluvälineitä ja -materiaaleja

Opettaja Sinin Kommentit

Tässä tehtävässä mallitekniikat pääsevät todellakin testiin! Kolmiulotteista muotoa voi lähteä hakemaan usealla eri tavalla. Kannattaa siis punnita miten aloittaa kolmiulotteisen rakennelman ideoinnin; osalle toimii kolmiulotteinen luonnostelu itse materiaaleista, toisille toimii piirtäen suunnittelu parhaiten. Kannattaa miettiä myös mittakaava, jotta se on itselle selkeä – vaikka sitä ei tällä kertaa korostettukaan. Tällä kertaa tehtävässä arvioidaan sen ideaa, mielikuvitusta ja tunnelmaa, sekä sommittelua, muodon ja tilan hahmoista sekä rakenteellista ymmärrystä. Selkeästi rakenteellinen ja arkkitehtoninen painotus, tärkeintä on tietenkin itse idea ja kaaren muotokieli. Ympäristöä ei esitetä tällä kertaa, ainoastaan itse Riemukaari ja se kuvataan neutraalia taustaa varten. 

Pohdi tarkkaan minkälaisen muodon haluat rakennelmallesi antaa. Työn yhtenäisyyteen ja siisteyteen kannattaa panostaa ja pohtia miten työn saa yhdistettyä eheällä ja siistillä tavalla yhteen liimalla. Kannattaa myös miettiä alusta, mille työn asettaa kuvausta varten. Muista ideoida ja kokeilla ennakkoluulottomasti erilaisia tekniikoita ja luonnostella myös ideoitasi niin kolmiulotteisesti kuin paperillekin!

Lopuksi malli valokuvataan valitsemastai suunnasta – tämä antaa mahdollisuuden tuoda tärkein puoli muodosta esiin. Valokuvalla ja valaistuksella voit myös korostaa työn parhaita puolia. kuvakulmalla ja valaistuksella on merkitystä, jotta saat esitettyä suunnittelemasi rakennelman parhaassa valossa ja edullisimmasta näkökulmasta. Näin se voidaan saadaan näyttämään kaikkein kiinnostavimmalta.

Luovien alojen hakukohteet ja Ennakkotehtävät 2024

Aalto-Yliopiston lisäksi moni muu taidealojen hakukohde sisältää valintaa karsivat ennakkotehtävät. Tarjoammekin useista näistä yksilöidyt analyysit helpottamaan tehtävien tekoa! Klikkaa alta itsesi muiden hakukohteiden tietoihin, sekä vuoden 2024 analyyseihin

Aalto-Yliopisto Muotoilu Ennakkotehtävät 2024

Aalto-Yliopiston vuoden 2024 Muotoilun Ennakkotehtävät on nyt julkaistu Aallon sivuilla! Tästä blogista löydät opettajan analyysit tehtävistä. Aallon Muotoilun ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston vastaava opettaja, Taiteen maisteri ja Yliopistopedagogi Eeva Jokinen!

Muotoilun ennakkotehtävä on tänäkin vuonna yksi, monta osaa sisältävä kokonaisuus. Nyt suunnitellaan ennalta määriteltyyn teemaan sopiva väline tai tuote. Saat valita näkökulman teemaan itse, mutta sinun pitää perehtyä aiheeseen ja tehdä noin puolen sivun mittainen taustatutkimus, jossa voit käyttää viestisi tukena myös valokuvia. Taustatutkimuksessa käyttämäsi lähteet pitää mainita, joten kannattaa myös vertailla eri lähteitä ja miettiä, mitkä lähteet ovat näkökulmasi kannalta kiinnostavimpia ja luotettavimpia.

Eeva Jokinen

Tutustu huolellisesti tehtävien palautusohjeisiin Aalto-Yliopiston Sivuilla!

Muotoilu Ennakkotehtävät 2024

Tehtävänanto: VALTAMERIALUS

TEHTÄVÄOHJE

Olet kesätöissä valtamerialuksella. Ideoi ja suunnittele johonkin valtamerialuksen palveluun, tapahtumaan tai työtehtävään liittyvä väline tai tuote. Tehtävässä on kolme osaa: taustatutkimus, suunnittelu ja esittely. 

1. TAUSTATUTKIMUS 

Etsi eri lähteistä tietoa valtamerialuksella työskentelystä, niillä tarjottavista palveluista tai järjestettävistä tapahtumista. Lähteenä voi käyttää esimerkiksi verkkosivuja tai media-aineistoja (videot, podcastit jne). Valitse kolme mielestäsi parasta lähdettä ja kirjoita niiden pohjalta palvelua, tapahtumaa tai työtehtävää kuvaileva teksti. Tekstin pituus noin puoli sivua. Mainitse käyttämäsi lähteet ainakin tekstin lopussa. Tekstin oheen voi liittää valokuvia.

2. SUUNNITTELU

Suunnittele taustatutkimuksen perusteella valtamerialuksen palveluun, tapahtumaan tai työtehtävään liittyvä väline tai tuote. Tee välineestä tai tuotteesta värillinen kuva tai pienoismalli. Tee lisäksi kuva välineestä tai tuotteesta käytössä, esimerkiksi osana tilannetta tai toimintaa. Tee kuva tai kuvat maalaamalla, piirtämällä, tai kollaasina. Voit käyttää esimerkiksi vesi-, peite- tai öljyvärejä, tusseja, puuvärejä, liituja ja musteita sekä itse väritettyjä ja valmiita papereita. Jos teet pienoismallin, voit käyttää valitsemiasi materiaaleja, esimerkiksi puuta, paperia, pahvia, rautalankaa, tekstiilejä, askartelumassaa, kipsiä, betonia tai vaahtomuovia. Kuvia tai pienoismallia ei saa tehdä tietokoneella eikä digitaalisilla työkaluilla. Lopuksi valokuvaa kuvat tai kuva ja pienoismalli hyvässä valaistuksessa.

3. ESITTELY

Perustele korkeintaan puolen sivun mittaisessa tekstissä, miten suunnittelemasi väline tai tuote liittyy tapahtumaan, palveluun tai työtehtävään.

TEHTÄVÄN PALAUTUS

Tee kokonaisuudesta tietokoneella yksi tiedosto seuraavasti:

  • Osa 1, jossa taustatutkimuksen perusteella esittelet valitsemasi tapahtuman, palvelun tai työtehtävän. Voit liittää tekstin oheen valokuvia. Anna tekstille otsikoksi tapahtuman, palvelun tai työtehtävän nimi. Osan laajuus korkeintaan 1 sivu.
  • Osa 2, jossa esität valokuvina suunnittelemasi välineen tai tuotteen yksinään ja käytössä. Osan laajuus 2 sivua.
  • Osa 3,  jossa kerrot, miten suunnittelemasi väline tai tuote liittyy tapahtumaan, palveluun tai työtehtävään. Osan laajuus korkeintaan puoli sivua.

Sommittele sivut tietokoneen ruudulta katseltaviksi. Tallenna tiedosto PDF-muodossa ja nimeä se sukunimesi-etunimesi.pdf.

TEHTÄVÄN ARVIOINTIPERUSTEET

  • Tulkintakyky. Kyky käyttää taustatutkimusta suunnittelun lähtökohtana.
  • Ilmaisutaito. Kyky ilmaista tehtävässä pyydetyt visuaaliset ja kirjalliset osat selkeästi ja vakuuttavasti.

Lisäksi tehtävän arvioinnissa voidaan huomioida korkeatasoinen taiteellinen ja tekninen ilmaisu sekä suunnitellun välineen tai tuotteen idean korkea taso.

Opettaja Eevan Kommentit

Teemana on valtamerialus. Kannattaa pohtia aihetta monesta eri näkökulmasta ja miettiä, millaisia erilaisia näkökulmia teemaan voi ottaa. Alus itsessään ei ole ainoa näkökulma, vaan siihen liittyy paljon muitakin toimintoja, jotka palvelevat varsinaista aluksen liikkumista valtamerillä. Alukset myös aiheuttavat erilaisia asioita, jotka vaikuttavat ympäristöön, satamiin, matkustajiin, alihankkijoihin, henkilökuntaan, rannikon kaupunkeihin, turistovirtoihin jne. Koska sinua pyydetään ideoimaan valtamerialuksen palveluun, tapahtumaan tai työtehtävään liittyvä väline tai tuote, sijoittuu se varmaan herkästi juuri alukselle, mutta sen käyttäjä tai kohde voi olla joku muukin kuin matkustaja. 

Suunnittelemasi tuotteen, välineen tai teoksen pitäisi pohjautua tekemääsi taustatutkimukseen ja näin liittyä olennaisesti valitsemaasi näkökulmaan. Taustatutkimusosuus on lyhyt ja sen tulisi jotenkin johdatella valitsemaasi näkökulmaan ja taustoittaa suunnittelemaasi ideaa. Ideoimasi välineen, palvelun  tai tuotteen ei tarvitse olla merkittävällä tavalla uudenlainen tai keksimällä keksitty, vaan sen pitäisi aidosti liittyä valitsemaasi näkökulmaan. Toki ideasi kiinnostavuutta nostaa, jos olet ajatellut miten ideasi voisi korjata, parantaa tai vastata taustatutkimuksessasi esittämääsi ongelmaa tai näkökulmaa.

Taustatutkimus

Taustatutkimusvaiheessa kannattaa kysyä itseltään kysymyksiä jotka voisivat paljastaa näitä ehkä piilossakin olevia ongelmia: Mitä muita ilmiöitä tähän liittyy? Keihin toimijoihin tämä liittyy ja miten? Miten tätä voisi parantaa, onko tässä jokin haaste tai ongelma joillekin käyttäjäryhmille? Mikä tässä aiheessa kiinnostaa sinua? Millaisia välineitä/tuotteita tähän asiaan liittyvissä toiminnoissa käytetään? Miten ne toimivat? Voisiko näistä tilanteista löytyä uudelle tarve uudelle tuotteelle tai välineelle? 

Taustatutkimusta kannattaa valmistella rinnan suunnittelun kanssa, jotta voit lopuksi valita esimerkiksi juuri oikeat kuvat kuvaamaan tarvetta, johon suunnittelemasi idea perustuu. Taustatutkimus on siis nimestään huolimatta osittain samanaikaista toimintaa suunnitteluprosessin kanssa. Taustatutkimuksessa ei kuitenkaan kannata vielä esitellä itse ideaasi, vaan se nimensä mukaisesti taustoittaa sitä. Kannattaa miettiä liittäisitkö taustatutkimukseen myös jonkinlaista infografiikkaa, jossa pystyy ilmaisemaan isojakin tietokokonaisuuksia visuaalisesti pienellä alueella, esim. taulukoita, grafiikoita tai muita kuvaajia. Taustatutkimuksen tulee mahtua yhdelle sivulle, joten joudut valitsemaan materiaalistasi näkökulmasi kannalta olennaisen informaation. Muista, että tutkimuksen visuaalisella esitystavalla on myös merkitystä tiedon välittymisen kannalta. 

Suunnittelu

Taustatutkimuksen jälkeen sinua pyydetään suunnittelemaan valitsemaasi näkökulmasta jokin  valtamerialuksen palveluun, tapahtumaan tai työtehtävään liittyvä väline tai tuote. Sinua pyydetään esittämään ideasi kahdella värillisellä kuvalla, joista yhdessä kuvaat pelkän välineen, tuotteen tai teoksen joko kuvana tai pienoismallina, ja toisessa esität sen käytössä, esimerkiksi osana tilannetta tai toimintaa. Kannattaa luonnostella useita versioita erilaisista kuvakulmista, jotta saat mahdollisimman hyvin välitettyä suunnitellut välineen tai tuotteen mahdolliset toiminnallisuudet. Kaksi kuvaa mahdollistaa sen, että voit tuoda molemmissa esiin hieman eri puolia ideastasi.

  • Ensimmäisessä kuvassa tuotetta/välinettä voi tarkastella lähempää ja voit esitellä sen eri toimintoja, materiaaleja ja muodonantoa. Ensimmäisessä kuvassa itse tuote on pääosassa, toisessa sen mahdollistama toiminta. Voit myös tehdä ideastasi pienoismallin, jos se sopii ideaasi. Tehtävässä on muuten vapaat välineet, mutta digitaaliset toteutukset on kiellettyjä.
  • Toisessa kuvassa tulee näyttää miten väline tai tuote liittyy valtamerialuksen toimintaan. NÄkökulma tässä toisessa kuvassa on ideastasi käytössä, joten kuva voi olla yleiskuva tilanteesta tai jopa sarjakuva, jos se kertoo miten tuote tai väline toimii käytännössä.

Arviointiperusteissa painotetaan kykyä ilmaista tehtävässä pyydetyt visuaaliset ja kirjalliset osat selkeästi ja vakuuttavasti. Tämä tarkoittaa sitä, että huomioit, mitä kaikkea monimuotoinen tehtävänanto oikeasti pyytää sinua tekemään ja että osaat visualisoida pyydetyt asiat työssäsi selkeästi. Ilmaisutaito on osa tätä kokonaisuutta. On tärkeää, että esittämäsi kuvat ilmaisevat ideaasi monipuolisesti ja teknisesti laadukkaalla tavalla. Kannattaa siis valita esityskuviin itsellesi vahva tekniikka. Myös suunnitellun tuotteen tai välineen korkea taso, eli suunnittelutaito on tärkeässä osassa. Suunnittelua auttaa se että olet taustatutkimuksessa luonut tuotteelle selkeän tarpeen joka perustelee tuotteesi olemassaoloa. Esineen ulkonäköä ohjaa sitten paitsi vaaditut toiminnalliset ja materiaaliset ominaisuudet, myös siihen mahdollisesti liittyvä estetiikka, sekä oma suunnittelijan muotokielesi. Ulkonäköä ja tuotteen toiminnallisia ominaisuuksia esitellään ensimmäisessä kuvassa. Toisessa kuvassa kuvataan enemmän käyttökokemusta ja ideasi vaikutusta ympäristöön/käyttäjiin.

Esittely

Viimeisenä pääset avaamaan suunnitelmasi välineen tai tuotteen ideaa tekstin avulla. Tekstiosuutta ei kannata jättää viime tinkaan, vaan kirjoita sitä muun suunnittelun ohella samanaikaisesti. Nyt pääset kertomaan, miten ideasi liittyy valitsemaasi näkökulmaan, miten se muuttaa olemassaolevaa toimintaa tai tuo siihen jotain lisää, ja miksi ylipäätään lähdit tekemään juuri tätä ideaa. Muista myös, että palautettavan tiedoston kokonaisuus ja sen visuaalisuus on arvioinnin kohteena. Mieti tiedostolle otsikko, kenties tekstiosuuteen ingressi joka napakasti tiivistää mistä aiheesta olet esittämässä ideaasi ja käytä samaa typografiaa/visuaalista ilmettä läpi koko palautettavan dokumentin. 

Luovien alojen hakukohteet ja Ennakkotehtävät 2024

Aalto-Yliopiston lisäksi moni muu taidealojen hakukohde sisältää valintaa karsivat ennakkotehtävät. Tarjoammekin useista näistä yksilöidyt analyysit helpottamaan tehtävien tekoa! Klikkaa alta itsesi muiden hakukohteiden tietoihin, sekä vuoden 2024 analyyseihin