Aihe: Tarinoita Teholta

Rakennelmat

Tunneilla puhutaan usein siitä, että kannattaa tehdä monta eri luonnosta omien töiden aloittamista. Tämän viikon tunnilla käsittelimme sitä, että rakennetehtävissä kannattaa rakentaa erilaisia prototyyppejä joista näkee toimiiko rakennelma vai ei.

Tunnilla saimme tehtäväksi rakentaa kolmesta A4 paperista ja yhdestä metristä maalarinteippiä toimiva silta. Rakenteesta piti tehdä mahdollisimman kestävä, jotta se pystyisi kannattelemaan painoa kun se asetetaan kahden pöydän väliin. Pöytien väli oli 19 cm. Kävimme kilpailua kolmella kierroksella, joten jokaisen prototyypin jälkeen meillä oli uusi tilaisuus parantaa rakennelmaa. Tehtävän rakentamiseen saimme jokaisella kierroksella viisi minuuttia aikaa.

Tunnin teoriaosuudessa käsitellimme rakenteita, ja opettajat kertoivat että kaarevat sivut kestävät enemmän painoa kuin suorat kulmat. Kun aloimme parini kanssa rakentaa tehtävää, emme jääneet miettimään tätä neuvoa vaan aloimme heti rakentamaan siltaa. Minulle tuli heti mieleen tehdä aaltoileva viuhka. Voi olla että olen joskus tehnyt vähän samantyyppistä tehtävää, koska en usko että ihan itse olisin miettinyt näin.

Teimme kahdesta paperista aaltoilevan viuhkan jonka pujotimme viikatun paperin sisään.

Ryhmätyöskentelyä

Kun viisi minuuttia rakennusaikaa oli kulunut, keräännyimme innostuneina suuren pöydän ääreen katsomaan jännityksellä, miten paljon painoa rakenteet kestävät. Opettaja laski painoa rakenteiden päälle. Oli tärkeää, että kaikki prototyypit saivat samanlaisen kuormituksen kun edellinen tyhmä. Opettaja laski järjestyksessä ensin viisi värikarttaa, sitten reikäleimasimen, otti kaikki pois, reikäleimasimen yksin, vesipullon kanssa jne. Suurin paino oli litran maitotölkki.

 

Meidän ryhmän prototyyppi kesti painoa hyvin, mutta parantamisen varaa oli. 

Ensimmäisellä kierroksella vain kaksi neljästä ryhmästä sai aikaiseksi rakennelman. Meidän ensimmäinen prototyyppimme kesti viisi värikarttaa ja yhden reikäleimasimen. Kun teimme seuraavan prototyypin toisella kierroksella, teimme pienemmäksi kahden paperin aaltoilevat muodot. Näin paino tasaantuisi viuhkan päällä paremmin.

 

Toinen kierros

Viimeisellä kierroksella toinen ryhmä oli käyttänyt meidän ideaamme omaan prototyyppiinsä. Mutta, meidän rakenne oli kuitenkin kestävämpi vaikka pahalta näytti alkuvaiheissa. Heidän prototyyppinsä kesti kaksi maitotölkkiä.

Siltamme ei kestänyt reikäleimasinta kahden maitotölkien kanssa. 

Kolme prototyyppiämme. Keskimmäisessä prototyypissä oli viuhkat sisällä. Oikeanpuolimmainen prototyyppi oli viimeinen prototyyppimme, mutta se ei ollut yhtään parempi kuin toinen prototyyppimme. Päinvastoin. Vasemmalla kestävin rakennelmamme.

Olimme meidän ryhmässämme jokaisen kierroksen voittajat, mutta lopullisessa kisassa meidän rakenne voitettiin. Voittavalla rakenteella oli huikea painonkestokyky. Voittajajoukkueen rakenne kesti neljä litraa maitoa ja tiiliskiven. Siinä rakenne oli tehty pyörittämällä paperista tuubeja jotka olivat kiinnitetty toisiinsa.

Kitty

Kitty Norros
Kitty osallistuu Maxi-kurssille ja kirjoittaa kokemuksistaan Kitspiraatio-opiskelijablogia. Koulutukseltaan Kitty on kulttuurituottaja ja hakemassa taidealoille tähtäimenään opiskelupaikka kuvataidekasvatuksen parissa.
Recommended Posts

Kommentoi

Kirjoita hakusi ja paina Enter