Aihe: Ajankohtaista, Vinkit

Miten hyödynnät tehokkaasti viimeiset viikot valmistautumiseen ennen pääsykokeita? Kokenut taidekasvattaja, arkkitehti ja Teho-Opiston pääopettaja Sini Koivisto kokosi parhaat vinkit pääsykokeisiin valmistautumiseen. Näillä vinkeillä saat pääsykokeissa parhaan potentiaalisi esiin.

Lähipäivien ja -viikkojen aikana oppilaitokset julkaisevat ennakkotehtävien tuloksia. Positiivisen kirjeen jälkeen on aika suunnata katse kohti kevään tärkeimpiä päiviä – pääsykokeita. Ennen varsinaista koitosta on kuitenkin vielä hyvin aikaa valmistautua ja nostaa omat taidot pääsykokeissa vaadittavalle tasolle.

Tehon pääopettaja Sini on koonnut viisi vinkkiä pääsykokeisiin valmistautumiseen, joihin kannustaa panostamaan viimeisten viikkojen aikana. Lue asiantuntijan viime hetken vinkit ja onnistu pääsykokeissa!

VIISI VINKKIÄ VIIMEISILLE VIIKOILLE

  1. Ota tekniikat haltuun

Viimeistään nyt on aika treenata eri tekniikat kuntoon. Harjoittele mahdollisimman laajasti erilaisia tekniikoita, joita pääsykokeissa voidaan testata. Esimerkiksi akvarellit ovat esiintyneet lähes varmasti syystä kaikilla aloilla melkein joka vuosi. Eli ainakin akvarellitreenit kannattaa aloittaa viimeistään nyt. 

  1. Tsekkaa vanhat pääsykokeet

Pääsykokeissa toistuu usein hyvin saman tyyppisiä tehtävä antoja pienellä twistillä. On tosi tärkeää harjoitella oman alan ja oman koulun aiempien vuosien pääsykokeita – jotain samanlaista on suurella todennäköisyydellä vastassa myös tänä vuonna! Jos ei ole valmennuskurssilla, ainut tapa saada käsitys siitä, millaisia tehtäviä kokelailla teetetään, on kurkistaa aiempien vuosien pääsykokeita.

  1. Pyydä kritiikkiä

Älä jätä harjoitustöitäsi kirjoituspöydän laatikkoon. Näytä rohkeasti omia töitäsi muille ja pyydä positiivista palautetta ja kehitysideoita. Muut voivat nähdä työsi hyvinkin eri tavalla ja useampi silmäpari antaa laajemman näkemyksen töistäsi. Kritiikki on todella tärkeää kehittymisen kannalta, joten sitä kannattaa pyytää äidiltä, isältä, sisaruksilta, kavereilta tai vaikkapa naapurilta.

  1. Treenaa ajankäyttöä

Pääsykokeissa tehtäviin on varattu keskimäärin kolme tuntia. Muilla paitsi arkkitehdeillä on myös yksi neljän tunnin tehtävä ja arkkitehdillä jopa yksi kahden tunnin tehtävä.  Aika saattaa loppua helposti kesken – etenkin silloin kun idea tai toteutus ei tahdo sujua suunnitellusti. Ajankäyttöä on hyvä treenata kellottamalla omia harjoitustehtäviä. Älä lipsu, vaan pitäydy sovitussa ajassa ja seuraa kunkin työvaiheen vaatimia ajanjaksoja. Näin osaat varata pääsykokeissa juuri oikean ajan kunkin työvaiheen toteuttamiseen.

  1. Rakenna keinot lukkojen avaamiseen

Pääsykoetilanne on innostava, mutta kuten sanomattakin selvää panokset ovat kovat – täytyy onnistua vakuuttamaan tuomaristo. Me kaikki suoriudumme eri tavalla jännittävissä tilanteissa, mutta mahdollisten lukkojen varalle pystyy valmistautua. Onkin hyvä miettiä valmiiksi joku itselle sopiva keino pattitilanteen laukaisemiseksi. Jos tuntuu ettei ideaa kerta kaikkiaan synny ja ajatukset ovat täysin lukossa, voi esimerkiksi alkaa luonnostelemaan tai piirtelemään joitain muotoja tai hahmoja, joiden kautta ideaa voisi hieman avittaa. Teho-Opistolla suosittelemme kurssilaisillemme Three Shapes Techniquea, joka on yleisesti käytetty luovuustyökalu lukkojen aukaisemiseen tai uuden näkökulman etsimiseen. Löydä oma keinosi lukkojen avaamiseen!

Haluatko kuulla lisää pääsykokeista ja niissä onnistumisesta?

Liity mukaan Teho-Opiston Pääsykokeet LIVE -lähetykseen 24.4. klo 13:30-14:00. IG-livelähetyksen aikana keskustellaan eri alojen pääsykokeista ja myös sinä voit lähettää kysymyksesi opettajillemme!

>> Lisätietoja löydät täältä

Pääsykokeet

TSEMPPIÄ PÄÄSYKOE-TREENEIHIN!

Vältä pääsykoestressi! Psyykkinen valmentaja Katarina Meskanen kertoo, miten vältät liiallisen pääsykoestressin. Nappaa talteen Katarinan vinkit stressin hallintaan pääsykokeisiin valmistautuessa, pääsykoepäivän aamun varalle ja itse pääsykoetilanteen hallitsemiseksi.

Mikäli valmistautuminen yksin, ilman ammattilaisen apua ja tsemppiä tuntuu haastavalta, tule Teholle hakemaan viime hetken spurtti kohti pääsykokeita. Vielä on muutama paikka vapaana tämän kevään Finaali-kurssille,  joka on intensiivinen viikon kurssi tärkeimmistä taidoista, tekniikoista ja tyyleistä.

Haluatko kokea, millaiset pääsykokeet todellisuudessa ovat? Tule treenaamaan ajankäyttöä ja tehtävien tekemistä aivan kuten pääsykokeissa! Osallistu Teho-Opiston neljän päivän pääsykoe-simulaatioon, niin olet valmiimpi todelliseen koitokseen.

Recommended Posts

Kommentoi

Kirjoita hakusi ja paina Enter