Skip to content

Matka jatkuu: nimittäin Aallon Muotoilun pääsykokeisiin! Eilen oli kyllä tosi hermojaraastava päivä, sillä tieto valinnoista tuli vasta noin puoli kuuden aikaan illalla. Tätä ennen tietysti päivitin sähköpostia varmaan minuutin välein. Mutta huh, onneksi sieltä tuli positiivisia uutisia ja pääsen jatkamaan kokeisiin 🙂 Mitenkäs siellä kävi? Toivottavasti moni on saanut paikan haluamiinsa kokeisiin!

Näillä tehtävillä läpi Aallon muotoilun ennakkotehtävistä

Tässä näytille omat ennakkotehtäväni. Tehtävän aiheena oli uusi aika: ensimmäisessä osassa ideoitiin kolme erilaista tuotetta, palvelua tai teosta joilla mitata ajan kulua. Tehtävän toisessa osassa valittiin näistä yksi ja tehtiin sarjakuva seurauksista, joita tällä ajan seuraamisen muutoksella olisi.

 

1. Kilsakello

Mitä jos aikaa mitattaisiin nykyisen tavan sijaan etäisyytenä? Suunnittelemani Kilsakello on tuote, joka mittaa ajan kulumista kuljettuna matkana.

Kilsakello voidaan asettaa mihin tahansa kenkään tai paljaaseen jalkaan säädettävällä hihnalla. Käyttäjä näkee tuotteesta jalkaansa katsoessaan kuljetun etäisyyden ja voi näin seurata ajan kulua. Kilsakello voidaan siirtää kengästä toiseen, mutta niitä voi olla käytössä myös useita, esimerkiksi työkengissä omat.

Aika on matkaa, joten kulkija voi vaikuttaa ajan kulumisen vauhtiin. Tuote on kuvaus suorituskeskeisestä yhteiskunnasta, jossa aika ei kulje kun ollaan fyysisesti paikallaan. Tuote kuvaa myös yhteiskunnan eriarvoisuutta: fyysisissä ja rankemmissa töissä aika kulkee nopeammin kun taas tietotyössä aikaa voi säästellä.”

2. FaceTime

Toinen ratkaisuni on palvelu, joka mahdollistaa ajan seuraamisen ihmisen oman biologian kautta aikajanamaisena kuvavirtana. FaceTime on puhelinsovellus, johon käyttäjä lataa päivittäin kuvan itsestään. Sovellus dokumentoi ajan kulumisen tuomia muutoksia käyttäjän ulkonäössä ja näin konkretisoi ajan kulun. Käyttäjä voi palata kuvavirrassa taaksepäin ja näin seurata aikaa oman biologiansa kautta.

Ratkaisu ottaa kantaa ihmisen tarpeeseen kuvata itseään ja sosiaalisen median synnyttämään itsekeskeisyyteen: myös aikaa voisi seurata oman itsensä ja omakuvien kautta. Ajan käsite muuttuu objektiivisesta subjektiiviseksi.

3. Hengityskello

Aika on hengityksiä ja jokaisella ihmisellä on käytettävissään niitä vain tietty määrä. Suunnittelemani tuote on hengityskello, joka asetetaan kasvoille korvien taakse menevien sankojen avulla. Kellon digitaalisessa osassa on sisäänrakennettu sensori, joka mittaa käyttäjän hengenvetoja. Jokainen ihminen saa syntyessään hengityskellon, joka näyttää elämän aikana käytettävissä olevat hengitykset.

Alussa hengityksiä on paljon ja ajan kuluessa hengitykset kuluvat. Kello näyttää samanaikasesti ihmisen jäljellä olevat hengitykset muille ihmisille ja käyttäjälleen, joka voi seurata ajan kulumista hengityskellollaan. Myös tässä ideassa ajasta tulee subjektiivista ​– aika voi kulua nopeammin tai hitaammin hengityksen kiihtyessä tai hidastuessa. Ihmisen kasvaessa kelloa täytyy vaihtaa kuten vaatteita tai tavallistakin kelloa.

4. Seuraukset

Viimeiseen tehtävään valitsin aiheekseni hengityskellon. Tällainen sarjiksesta tuli!

Teholta sai kyllä mahtavat valmiudet ja itsevarmuutta ennakkotehtäviin. Luulen, että monella lahjakkaalla ihmisellä jää paikka kokeisiin saamatta yksinkertaisesti sen takia, kun ei tiedä mitä tehtävissä haetaan. Luottamus ja varmuus omaan tekemiseen on kyllä Teholla kasvanut kohisten. Nyt jatkuu ahkera treenailu pääsykokeisiin! Palataan taas pian harjoitustöiden merkeissä 🙂

-Eve


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Hopee on häpee?

Kuten joku on radiohiljaisuudesta saattanut päätellä, ovet Aaltoon eivät auenneet tällä kertaa ja kovasti tavoiteltu opiskelupaikka jäi tänä vuonna saamatta.

Lue lisää »

Pääsykoejännä

Heippu! Viimeisiä viedään: nyt on Tehon Maxikurssi tullut päätökseen ja pääsykokeet häämöttävät jo ihan parin päivän päässä. Edessä on kolme

Lue lisää »