Arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävät julkaistu

Arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävät 2016 on julkaistu

Arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävät 2016 julkaistiin tänään. Olen itse innoissani näistä ennakkotehtävistä, kuten myös viimevuotisista!
Kolmen tehtävän sarjassa kantavana ideana on ensin ”suunnitella ja rakentaa 50 tulitikkurasiasta ilmassa roikkuva läpilennettävä hyönteisravintola viisisiipiselle pohjolanyöviilettäjälle. Tämän mielikuvitushyönteisen koko on sellainen, että kerrallaan tulitikkurasian sisälle mahtuu noin kolme viilettäjää.”
Arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävät 2016 on julkaistu
Ennakkotehtävissä rakennelma havainnollistetaan ja esitetään katsojalle eri tyyleillä: valokuvaamalla, piirtämällä sekä vapaavalintaisella musta-valkotekniikalla. Tehtävissä on mahdollisuus käyttää luovuutta ja näyttää tilasuunnittelun ja massoittelun taitojaan teknisten taitojen lisäksi! Juuri sopivat tehtävät sopivien arkkitehtikandidaattien testaamiseen siis.
Aihe on hauska ja mielikuvituksellinen, antaa mahdollisuuden eläytymiseen ja tarinallisuuden rakentamiseen. Myös mittakaavan ja mittasuhteiden tajua testataan. Kyseessä on tilasarja ja massoitteluharjoitus, kuten useana aiempanakin vuonna. Nyt aiheena on useiden pienien tilojen sarja, joka esitetään monesta näkökulmasta. Mittakaavan tajua haetaan myös tämän vuoden tehtävissä. Totta kai olennaista itse suunnittelussa on myös ajan henki, joka onnistuessaan toimii missä tahansa pääsykoetehtävässä.
Arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävät 2016 on julkaistu
Tehtävät ovat tänä vuonna sillä tavalla erityyppiset aiempiin vuosiin verrattuna, että mukana on valokuvaus ja rakennetun mallin esittäminen valokuvan kautta. Itse mallin palauttamisesta on luovuttu. Rakennetusta mallista pyydetään siis lähettämään valokuva ja tällöin myös sommittelu, valaistus, kuvakulman valinta ja muut valokuvauksen keinot astuvat kuvaan.
Arkkitehtuurin hakukohteiden ennakkotehtävät ovat muodostaneet yhtenäisen kokonaisuuden jo noin vuosikymmenen ajan. Mielestäni se on mielekästä niin hakijalle kuin myös arvioijille. Kun tehtävät muodostavat kokonaisuuden, testataan ikään kuin neljäntenä ennakkotehtävänä kokonaisuuden hallintaa ja -tajua. Tänäkin vuonna tehtävillä testataan kokonaisuuden hahmottamista eri etäisyyksiltä ja -mittakaavoissa sekä tilan ja massoittelun tajua. Sekä tietenkin eläytymiskykyä onhan kyseessä miniatyyrikokoinen hyönteisten maailma, jonka tarinaan on hyvä heittäytyä täysillä mukaan!


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!