Ahkeruus palkitaan aina

 

Ahkeruus palkitaan aina

Tuntuu hassulta, että siitä on nyt 1.5 vuotta, kun aloitin Teho-opistolla. Olin silloin vielä töissä pikaruokaravintolassa tehden fyysistä työtä ja olin juuri päättänyt vaihtaa alaa oikeaan unelmieni alaan. Olin just se tyyppi, joka ei ollut pitänyt kynää kädessä aikoihin, edellisistä lukion kuviksen kursseista oli jo muutama vuosi eikä yläasteella ja lukiossa tullut opiskeltua kuvaamataitoa musiikin viedessä kaiken ajan. Ala-asteen vietin kuvataidepainotteisella luokalla, eli jonkinlainen tausta mulla oli, muttei todellakaan vahvaa. 
Olin todellinen altavastaaja, kun tulin teholle. Ensimmäinen maxi-kurssin syksy oli haastava töiden viedessä kaiken inspiraation ja luovuuden, mutta sen jälkeen helpotti irtisanouduttuani työstäni. Ensimmäinen pääsykoesimulaatio oli todella vaikea, muistan edelleen kuinka haastavaa idea oli saada tuotua esille, enkä siinä kyllä onnistunutkaan. Epäonnistumiset ja pettymykset tuntui pahalta, mutta en lannistunut, halusin opiskelemaan niin paljon! 
Hyvä etten lannistunut, pikku hiljaa oman idean saaminen paperille helpottui ja myös luovuutta tuli lisää. Kevättä kohden mentäessä töiden arvosanatkin kohosivat ja kehitys oli huimaa. Tein joka ikisen maxikurssin tehtävän ja pääsykokeisiin mennessä olo oli hyvä. 

Pidän sanonnasta ahkeruus palkitaan aina ja myös minun kohdallani se palkittiin. Kovan harjoittelun jälkeen pääsin opiskelemaan, en tosin sinne ensimmäiseen vaihtoehtoon, vaan neljänteen mahdolliseen. Vielä en tiedä miten tämän toisen yrityksen kanssa käy, mutta käsi sydämmellä toivon, että tällä kertaa tulisin valituksi ensimmäiseen hakutoiveeseeni. Sen kuitenkin tiedän, että ahkeruus palkitaan kuitenkin lopulta!
Tehon toista vuotta alkaa olla jo 6kk takana, kuinka hullua! Monet monet tehtävät on taas tehty ja koko rumba vedetty koulun ohella, huh! Tänä vuonna viime vuoden hurja harjoittelu ja tsemppaaminen on palkittu, sillä hyviä kritiikkejä on sadellut pitkin vuotta, mutta myös tänä vuonna huomaan selkeää kehitystä syksystä. 
Yhteishaku päättyi vasta ja vein omat ennakkotehtäväni Aaltoon jopa ennen viimeistä päivää, pysyin siis omassa aikataulussani! Nämä olivat nyt mun toiset ennakkotehtäväni ja toivottavasti viimeiset. Sinä, joka siellä pohdit uskallatko lähteä tavoittelemaan unelmiesi alaa, muista tämä. Ahkeruus palkitaan aina; jos ei ensimmäisellä toisella tai edes kolmannella kerralla, palkitaan se jossain vaiheessa aivan varmasti! Tsemppiä ja ihanaa kevään jatkoon just sulle ♥︎