Ei jatkoon ennakkotehtävistä, unelma romukoppaan?

Viimeisen viikon aikana olen nukkunut todella huonosti. Unissa on pyörinyt teemana arkkitehtuurin pääsykokeet ja se, olenko päässyt ennakotehtävistä jatkoon. Etova olo on piinannut. Kaksi viikkoa sitten jännitysmomentti nousi entisestään lastenhoitajamme kysyessä minulta, mikä minun suunnitelma B:ni on. Havahduin siihen, että minulla ei ole kuin suunnitelma A: päästä opiskelemaan arkkitehtuuria. Rationaalinen minä nosti päätään ja toitotti, miten kummallista se on, etten ole paremmin varautunut tilanteeseen, jossa opiskelupaikka ei avautuisikaan.

Kysyin itseltäni kaksi kysymystä:
1) Miten tärkeä tämän unelman toteutuminen on minulle?
2) Olenko ajatellut, että arkkitehtuuria voisi opiskella ehkäpä muuallakin kuin Helsingissä, Tampereella tai Oulussa?

Tajusin, ettei minulla ole suunnitelmaa B, sillä tämän unelman toteutuminen on sanoinkuvaamattoman tärkeää. Yht’äkkiä edessäni alkoi avautua myös laaja mahdollisuuksien maailma ja hukuin internetin syövereihin lukemaan eurooppalaisista yliopistoista, joissa voi opiskella arkkitehtuuria. Tyypillisesti Suomesta haetaan yliopistoihin, joissa opetuskielenä on englanti. Itsellä on suht vahva saksankielen taito, joten otin selvää myös yliopistoista Lichtensteinissa, Itävallassa, Sveitsissä ja toki Saksassa.

Havaitsin nopeasti, että yliopistojen viidakko on melkoinen ja yliopistojen hakuvaatimukset poikkeavat toisistaan melkolailla. Yhtäläiseksi nimittäjäksi löysin kuitenkin kielitasovaatimuksen: opetuskielen mukaisen taidon tulisi olla yleensä tasolla C1, joissakin englanninkielisissä yliopistoissa riitti myös B2. Joihinkin yliopistoihin Saksassa pyritään pelkällä todistuksella, mutta suurimpaan osaan Euroopan yliopistoista lähetetään luova portolio ja/tai osallistutaan pääsykokeeseen. Jotkut teknilliset yliopistot painottavat matemaattista osaamista, mutta löysin myös monta paikkaa, missä luovia kykyjä arvotetaan korkealle, eikä matematiikan taitoja arvoteta sisäänpääsyvaiheessa. Yliopistoa voi siis harkita myös omien vahvuuksiensa näkökulmasta. Osassa maista on lukukausimaksut, toisissa ei tai ne ovat suhteellisen pienet. Sain selville, että jos lähtee ulkomaille Suomen kansalaisena opiskelemaan päätoimisesti kokonaista tutkintoa, voi saada opintotukea, asumistukea sekä opintolainan valtiontakauksen.

Pohjoismaisissa yliopistoissa alemman korkeakoulututkinnon (bachelor) hakuaika on päättynyt, mutta useisiin Keski-Euroopan yliopistoihin sekä Iso-Britanniaan haut ovat vielä käynnissä! Tiesitkö muuten, että ulkomaille hakemiseen voi saada tukea Teho-Opistolta? Teholla on nimittäin portfolio-kurssi, jonka voi valita toisen Tehon valmennuskurssin lisäpalikaksi. Kurssilla on luennot siitä, millainen on hyvä portfolio ja miten se rakennetaan. Lisäksi on yleistä infoa ulkomaille pyrkimisestä linkkeineen, mistä tietoa löytää kattavasti ja luotettavasti. Portfolio-kurssilla parasta on se, että Tehon konkari-opettajilta saa suoraa palautetta omasta portfoliostaan ja sen perusteella sitä on helpompi hioa priimakuntoon. Tehon kurssin käyneet ovat päässeet huippuprosenteilla sisään hakemiinsa opiskelupaikkoihin – löysin tiedon 2018 vuodelta, että kaikki Tehon kurssilaiset, jotka ovat hakeneet ulkomaille, ovat saaneet opiskelupaikan. Ei hullumpi suoritus vai mitä!?

Tällä kaikella haluan rutistaa lämpimästi juuri sinua, joka et ehkä tänä keväänä saa vielä tavoittelemaasi opiskelupaikkaa ja muistuttaa siitä, että toivoa on. Ja ennen kaikkea mahdollisuuksia! Tänä vuonna karsinta ennakkotehtävien osalta on ilmeisesti ollut poikkeuksellisen kova ja jos kutsua pääsykokeisiin ei tullut, se ei automaattisesti tarkoita, etteikö sinusta olisi hakemallesi alalle. Ehkäpä unelma ei toteudu nyt sillä tavalla kuin olit alunperin kuvitellut, mutta voisiko se toteutua toisella tavalla?

Lopuksi vielä hauska lukuvinkki: monesti Suomessa opiskelemaan hakenut Julia Lehto pääsikin hyvään yliopistoon ulkomaille.

Ethän luovuta, ethän? Tavoittele unelmaasi täysillä! 🙂
<3: Iina C.

Psss. Ai niin, miten kävi minulle, pääsinkö jatkoon vai en ennakkotehtävistä? Teen tästä vielä loppuviikolla postauksen, missä julkaisen myös ensikertaa kuvat itse ennakotehtävistä.

Nappaa opiskelupaikka portfoliolla!


Tehon kursseilla portfolion koonneista, ulkomaille hakeneista 100 % on päässyt sisään johonkin hakemistaan yliopistoista! Voit valita kurssivalikoimastamme minkä tahansa kurssin (pl. Ennakko-kurssi) portfoliototeutuksena ja tulla treenaamaan ammattilaisten ohjauksessa. Ilmoittaudu mukaan koostamaan joukosta erottuva portfolio ja nappaa unelmiesi opiskelupaikka!



Onko minulla arkkitehdiksi opiskelemaan vaadittavat taidot?

Edellisessä postauksessani Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen johtaja Pirjo Sanaksenaho vastasi lukijakysymykseen, millaisia taitoja vaaditaan jos haluaa päästä opiskelemaan arkkitehtuuria. Lukiessani Pirjon vastausta aloin tehdä myös välittömästi analyysia oman pääni sisällä tilanteestani hänen sanoittamaansa peilaten. Ajattelin avata tätä myös teille läpinäkyvästi ja rohkaista tekemään harjoituksen myös itse, koska se saattaa paljastaa, mihin kannattaisi näin pääsykokeiden alla harjoittelemisessa keskittyä.

Visuaalinen silmä, tilan hallinta ja sen ymmärtäminen
– Omasta mielestäni minulla on taito havainnoida tiloja ja miettiä nopeasti, mikä voisi toimia ja mikä ei. En osaa kuitenkaan vielä saattaa kaikkea pääni sisällä tapahtuvaa niin hyvin ja erityisesti tyylikkäästi paperille kuin toivoisin, rautalanka-pienoismalleista puhumattakaan! Tämän vuoksi tarvitsen Tehon Maxi-kurssia. Tarkoituksenani on lisätä viikkotehtävien huolellisen tekemisen lisäksi treenaamiseeni nopeat luonnostelut. Aion piirtää mallikuvista, ja ilman, erilaisia muotoja sekä rakennuksia, jotta tilan esittämisen taito vahvistuisi. Tässä on tapahtunut suurta kehittymistä sitten viime kesän, mutta matka jatkuu vielä.

Piirustus- ja kädentaidot
Professori Sanaksenaho kertoi piirustus- ja kädentaitoja tarvittavan, mutta “ennemmin kuin tarkkaa yksityiskohtien piirtämistä, vaaditaan kokonaisuuden ymmärrystä”.
– Ilokseni olen huomannut, että konseptuaalinen ajatteluni on kehittynyt Teho-opiston kurssin ansiosta. Osaan ideoida paremmin boksin ulkopuolelta ja pääsykoetyyppisistä viikkotehtävistä löydän useinmiten nopeasti sen, mitä tehtävänannoilla haetaan. Tämä on tulosta ahkerasta viikkotehtävien tekemisestä, palautteen kuuntelusta ja siitä onkeensa ottamisesta. Sorrun kuitenkin liian helposti tekemään pikkutarkkaa kuvausta sen sijaan, että vetelisin ronskein ottein suuria linjoja vaikuttavasti. Tähän pyrin löytämään sopivan balanssin, jotta pärjäisin pääsykokeissa paremmin.

Viime viikolla Teholla opettelin ihmisen esittämistä tilassa.

Ajanhallinta
Pääsykokeissa tulee tuottaa annetussa ajassa pyydetty tehtävä.
– Mitä enemmän piirtää ja/tai maalaa, sitä vaivattomammaksi se käy ja tekemisen tahtikin nopeutuu. Omalla kohdallani valmennuskurssi on tuikitärkeä, koska tekemällä joka viikkoisia tehtäviä, harjoittelua tapahtuu koko ajan, vähän kuin vaivihkaa. Maxi-kurssilla on lisäksi kahteen otteeseen pääsykoesimulaatiot: ennen joulua sekä kevään loppupuoliskolla. Nimensä mukaisesti simulaatiokokeet pyrkivät mallintamaan pääsykoetilannetta. Niissä on sopiva suorittamisen ja paineen tuntu, mikä valmentaa hienosti pääsykoetilannetta varten.

Looginen ajattelu ja ongelmanratkaisukyky
– Olen työskennellyt tehtävissä, joissa käytännössä koko työaikani on kulunut ajanhallinnan ja erilaisten, välillä todella (hyvällä tavalla) eriskummallisten ongelmien ratkaisun parissa. Töissä ongelmia ei ole sen kummemmin märehditty vaan keskitetty kaikki energia mahdollisimman hyvän ratkaisun löytämiseen – usein miten vielä tiukan aikapaineen alla. Tällä hetkellä koen, että laajasti ajateltuna looginen ajattelu ja ongelmanratkaisukyky ovat ehkäpä suurimpia vahvuuksiani. Tätä kyllä vähän kyseenalaistin heikkoina hetkinä ennakkotehtäviä tehdessäni kun pienoismallin teko takkusi – mutta siitäkin selvittiin lopulta.

Pirjon esiinnostamat pointit tiimityöskentelytaitojen lisäksi (joita ei pääsykokeissa mitata), ovat mielestäni tärkeimmät asiat, joita arkkitehtuuria opiskelemaan vaativalta odotetaan. Vastaavasti täytyy tähän yhteyteen todeta, että Tehon Maxi-kurssi kehittää hyvin näitä taitoja. Unelmia kannattaa tavoitella ja yhdessä se on helpompaa. Seuraava blogipostaukseni tuleekin käsittelemään sitä, millaiselta pääsykokeisiin valmistautumiseni näyttäisi jollen olisi Tehon kurssilla. Kiitos kun olet matkassa mukana!

Kaunista keväistä viikkoa, Iina C.

Haaveiletko sinäkin arkkitehdin urasta?


Tule treenaamaan pääsykokeisiin meidän kanssa! Yksilöllisessä valmennuksessamme kehität oman persoonallisen tyylisi ja nostat taitosi pääsykokeissa vaaditulle tasolle yhdessä ammattitaitoisten ja kannustavien opettajiemme kanssa. Kursseilla valmistautuminen on tavoitteellista, mutta hauskaa ja opettajiemme innostus tarttuvaa!

Liity mukaan treenaamaan huippuporukkaan!



MUOTOILUINSTITUUTIN ENNAKKOHTEHTÄVÄNI

Hei taas,

tämän päivän videossa tutustutaan jo toimitettuihin Lahden Muotoiluinstituutin Sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtäviini. Tänä vuonna niitä oli kaksi kappaletta + motivaatiokirje. Ilman matkan varrella ilmenneitä haasteita ei selvitty, mutta tehtävät kerkesivät oikeaan osoitteeseen arvioitaviksi ja se on tietty tärkeintä. Toivotaan, että kutsu pääsykokeisiin saavutetaan näillä luomuksilla. 

@denislippert @tehoopisto

Oikeen hyvää loppuviikkoa kaikille!

-Denis

Haaveiletko sinäkin sisustusarkkitehdin urasta?


Tule treenaamaan pääsykokeisiin meidän kanssa! Yksilöllisessä valmennuksessamme kehität oman persoonallisen tyylisi ja nostat taitosi pääsykokeissa vaaditulle tasolle yhdessä ammattitaitoisten ja kannustavien opettajiemme kanssa. Kursseilla valmistautuminen on tavoitteellista, mutta hauskaa ja opettajiemme innostus tarttuvaa! Liity mukaan treenaamaan Tehon huippuporukkaan!



Kurssilaisen arkea

Moikkamoi!

Julkasin pitkästä aikaa uutta videota! Siinä jutustelen perusarjesta kurssilla ja kotitehtävistä, joiden tekeminen tuntuu hieman haastavammalta kuin syksyllä. Pääsykokeet alkaakin jo häämöttää, mutta muistetaan myös lepäillä opiskelujen ohella ja nauttia näistä hyvistä säistä, kun niitä on☀️

Mukavaa viikkoa!!

-Elisa

Lukijatoivepostaus: Mitkä ovat tärkeimmät vaadittavat taidot jos haluaa opiskelemaan arkkitehtuuria?

Kysyin jokin aika sitten Instagramissa, mistä toivoisitte, että kirjoittaisin blogissa. Eräs teistä seuraajista lähetti todella hyvän kysymyksen: “Mitkä ovat tärkeimpiä taitoja, jos haluaa päästä opiskelemaan arkkitehtuuria?” Toivoin, että saisimme tähän yhdessä vastauksen suoraan arkkitehtuurin professorilta. Tämä aurinkoinen tiistai-päivä starttasi iloisissa merkeissä kun huomasin, että sähköpostiini oli saapunut vastaus Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen johtajalta, arkkitehti ja tekniikan tohtori Pirjo Sanaksenaholta:

“Pääsykokeissa vaaditaan visuaalista silmää, miten hallitsee ja ymmärtää tilan. Piirustustaitoa ja kädentaitoja tarvitaan, mutta ennemmin kuin tarkkaa yksityiskohtien piirtämistä, vaaditaan kokonaisuuden ymmärrystä. Arkkitehdin ammatissa on hyötyä loogisesta ajattelusta ja ongelmanratkaisukyvystä. Sisäänpääsyssä merkitystä on myös ajanhallinnalla, että ehtii tuottaa annetussa ajassa pyydetyn tehtävän.”

Pirjo Sanaksenaho johtaa arkkitehtuurin laitosta Aalto-yliopistossa. Kuva Pirjon omasta arkistosta.

Edellä mainittuja taitoja vaaditaan siis päästäkseen opiskelemaan arkkitehtuuria, mutta Pirjo halusi vielä muistuttaa: “Arkkitehdin ammatissa tarvitaan toki monia muitakin taitoja, kuten ryhmätyötaitoja, vaikka niitä ei pääsykokeissa mitatakaan.”

Lämmin kiitos Sinulle Pirjo ajastasi ja menestystä kaikille arkkitehtuuria opiskelemaan hakeville!

Nyt tarvitaan ajankäytön uudelleenjärjestelyä!

Olen valtavan kiitollinen Tehon Maxi-kurssista, jolla saan kehittää taitojani kohti arkkitehtuurin pääsykokeita. Nyt viimeisten viikkojen aikana ennakkotehtävät veivät kuitenkin niin täyspäiväisesti huomioni, että olen pettymyksekseni kurssilla pahasti jäljessä. Tämä harmittaa, sillä viimeiset aiheet ovat olleet todella hyödyllisiä: tila, kolmiulotteisen tilan suunnittelu ja rakenteet. Itseasiassa tila-viikon tehtävän tein ja kuvasin siitä teille jopa time laps -videon, mutta puhelimeni emolevy hajosi ja sille tielle jäi se tehtävä. Uusi yritys luvassa piakkoin, mutta sillä välin kurkkaa bloggaaja-kollegani Deniksen huippuvideo samaisen viikon viikkotehtävän valmistumisesta.

Onneksi Teholla saa palauttaa rästiin jääneitä tehtäviä myöhemminkin ja opettajat antavat niistä palautetta. Olen huomannut, että oppimista tapahtuu myös toisten töitä katsomalla. Niinpä kurssipanokseni on ollut luento- ja kritiikkivideoiden katsominen näinä hektisempinä viikkoina. Helpotus oli suuri kun sain palautettua ennakkotehtävät ja palattua takaisin normaalimpaan viikkorytmiin.

To do -listani näyttää nyt opintojen suhteen kutakuinkin tältä:

  • prio 1: tee sunnuntaiksi Teho-Opiston ihmiset-teeman viikkotehtävä
  • prio 1: opiskele joka päivä matikkaa yksi tunti, tällä viikolla yhtälöihin keskittyen
  • prio 2: tee Tehon kurssin rästitehtävät kolmen viikon ajalta, 1-2 tällä viikolla

Vinkkejä oman ajan hallintaan

Olen huomannut, että stressitasoa laskee jo pelkästään se, että tehtävät asiat ovat jossakin ylhäällä. Tällöin aivokapasiteettia ei kulu asioiden muistelemiseen. Voittaja-fiilis syntyy kun to do -lista lyhenee kohta kohdalta.

Jos painiskelet ajanhallinnan kanssa, yksi hyvä työväline ovat ajanhallinta-applikaatiot. Itselleni tutuin on Trello, jossa voi tehdä tehtäväkohtaisia kortteja. Applikaatioita on kuitenkin monenlaisia ja itselle sopivimman voi löytää helposti googlettelemalla vaikkapa “best time managing applications 2021”.

Asiat voi toki myös kirjata perinteisemminkin ylös ja priorisoida ne itselleen, esimerkiksi kuten yllä. Pääasia on, että tehtävälista -ja järjestys on itselle selkeä.

Tsemppiä kaikille, jotka juoksette par’aikaa kilpaa ajan kanssa! <3: Iina C.

Haaveiletko sinäkin arkkitehdin urasta?


Tule treenaamaan pääsykokeisiin meidän kanssa! Yksilöllisessä valmennuksessamme kehität oman persoonallisen tyylisi ja nostat taitosi pääsykokeissa vaaditulle tasolle yhdessä ammattitaitoisten ja kannustavien opettajiemme kanssa. Kursseilla valmistautuminen on tavoitteellista, mutta hauskaa ja opettajiemme innostus tarttuvaa!

Liity mukaan treenaamaan huippuporukkaan!



Näillä tiedoilla menestyt arkkitehtuurin pääsykokeissa – Opiskelijan analyysi

Matka arkkitehtuurin opintoihin vaatii hakijalta yllättävän paljon. Ensimmäisenä etappina kohti arkkitehtiopintoja on ennakkotehtävät. Kun ennakkotehtävät on läpäisty hyväksytysti, edessä häämöttää varsinaiset piirustus-ja suunnittelukokeet. Tiesitkö, että arkkitehtuurin pääsykokeissa tietyt tehtävätyypit toistuvat vuodesta toiseen? Kun tiedossa on, mitä tulevan pitää, on hyvä menestyminen taattu. Kurkkaa videolta arkkitehtiopiskelijan analyysi siitä, mitkä tehtävät toistuvat pääsykokeissa, ja nappaa vinkit mukaan harjoitteluun.

Kun suuret aherrukset ennakkotehtävien parissa on tehty, on aika suunnata katse tulevaan, nimittäin piirustus- ja suunnittelu kokeisiin. Menestyminen kokeissa vaatii usein kovaa harjoittelua luovan tekemisen parissa. On tärkeää tietää, mitä pääsykokeissa vaaditaan ja miten napata unelmien opiskelupaikka. Videolla käydään läpi matka kohti arkkitehtiopintoja. Videolla pääset kuulemaan toistuvimmat tehtävätyypit piirustus- ja suunnittelukokeissa, sekä katsauksen matematiikan ja luonnontieteen kokeista.

Matka arkkitehtiopintoihin:

AALLON SISUSTUSARKKITEHTUURIN ENNAKKOTEHTÄVÄNI

Hei kaikille, tämän päivän videossa sukelletaan syvälle jo toimitettuihin Aalto yliopiston ennakkotehtäviini. Tänä vuonna niitä oli tavalliseen tapaan kolme ja koin ne mieleisiksi alkuun päästyäni. Ilman matkan varrella ilmenneitä haasteita ei selvitty, mutta tehtävät kerkesivät oikeaan osoitteeseen arvioitaviksi ja se on tietty tärkeintä. Toivotaan, että kutsu pääsykokeisiin saavutetaan näillä ja ensi kertaan, jolloin katsastetaan Lahden muotoiluinstituutin ennakkotehtävät.

@tehoopisto @denislippert

Hyvää viikonloppua kaikille!

-Denis

Haaveiletko sinäkin sisustusarkkitehdin urasta?

Tule treenaamaan pääsykokeisiin meidän kanssa! Yksilöllisessä valmennuksessamme kehität oman persoonallisen tyylisi ja nostat taitosi pääsykokeissa vaaditulle tasolle yhdessä ammattitaitoisten ja kannustavien opettajiemme kanssa.

Kursseilla valmistautuminen on tavoitteellista, mutta hauskaa ja opettajiemme innostus tarttuvaa! Liity mukaan treenaamaan Tehon huippuporukkaan!

Ennakkotehtävät palautettu & pää pensaaseen?

Keskiviikkona katselin toista ennakkotehtävien piirustus- ja maalaustehtävistä ja siinä oli korjattavaa. Katsoin kelloa, se näytti yhtätoista. Päätin kokeilla, ehtisinkö fiksata työtä. Pensselit esiin ja pikaisesti hommiin! Halusin antaa ennakkotehtäville ihan kaikkeni, jottei jälkikäteen tarvitsisi jossitella. Muutamien Outolinnun pesän parissa vietettyjen öiden jälkeen sekä lapsen kanssa sairaalassa vietetyn ajan päätteeksi voimani olivat vähissä, mutta viime metreillä en antaisi periksi unelmasta. Perfektionisti sisälläni kannusti sinnikkäästi rutistamaan loppuun asti.

Ennakkotehtävät piti olla ladattuina Opintopolussa klo 14.59, 14.42 sain viimeisen korjauksen valmiiksi ja aloin ladata uutta pdf:ää systeemiin. Silloin Opintopolku kaatui. Sain varmistettua, että alkuperäinen liite oli yhä järjestelmässä, mutta harmitti, ettei korjattu versio latautunut sinne. Lähetin heti sähköpostia ja seuraavana aamuna selvisi, että voisin yrittää lähettää liitteen hakemaani yliopistoon. Vielä en tiedä, hyväksyvätkö he siellä keskiviikkona klo 14.42 tallennetun liitteen vai eivät (tiedostosta näkee, ettei sitä ole sen jälkeen muokattu).

Reilun kolmen viikon päästä selviää, pääsenkö pääsykokeisiin vai en. Yritän pysyä sinne saakka toiveikkaana, enkä pistä päätä pensaaseen. Treenaaminen jatkuu – tällä viikolla teen Maxi-kurssin rästiin jääneitä tehtäviä valmiiksi ja pyrin psyykkaamaan itseäni siten, että pääsykokeita kohti tässä mennään, vaikkei se ole laisinkaan varmaa. Onneksi kurssi rytmittää arkea ja epävarmuuden keskellä eläminen kasvattaa paineensietokykyä.

Tsemppiä kaikille samassa tilanteessa oleville! <3: Iina C.

Treenaamaan yhdessä?

Pääsykokeisiin valmistautuminen on raskas prosessi ja välillä voi tuntua, ettei itse tiedä mitä töissään voisi enää parantaa. Töitään kannattaakin rohkeasti näyttää muille, sillä subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalla. Teho-Opiston valmennuskursseilla saat jatkuvasti ammattilaisten palautetta töistäsi, jonka avulla kehityt harppauksin. Aloita matkasi kohti unelmien opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!