Aalto-Yliopisto Visuaalisen viestinnän muotoilu Ennakkotehtävät 2023

Aalto-Yliopiston vuoden 2023 Visuaalisen viestinnän muotoilun Ennakkotehtävät on nyt julkaistu Aallon sivuilla! Tästä blogista löydät opettajan analyysit tehtävistä. Aallon Visuaalisen viestinnän muotoilun ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston vastaava opettaja, Taiteen maisteri, muotoilija, taiteilija ja tutkija Laura Aalto-Setälä!

Tänä vuonna Aalto-yliopiston visuaalisen viestinnän ennakkotehtävät ovat hyvin erityyliset kuin muutamana aiempana vuotena! Näissä pääsee jokaisessa näyttämään omaa luovaa ajatteluaan hyvin monipuolisesti!

Laura Aalto-Setälä

Tutustu huolellisesti tehtävien palautusohjeisiin Aalto-Yliopiston Sivuilla!

Visuaalisen viestinnän muotoilu Ennakkotehtävät 2023

Tehtävä 1: TEKSTI ULKONA

  • Kirjoita yhden virkkeen mittainen teksti suomeksi tai ruotsiksi.
  • Toteuta teksti kahdella erilaisella tavalla ulkotilassa.
  • Ota kuva kummastakin tekstiteoksesta.
  • Huolehdi siitä, että teksti on luettavissa.
  • Liitä valokuvat rinnakkain samaan PDF-tiedostoon.

ARVIOINTIPERUSTEET

käsitteellistämiskyky, luova ajattelu, viestivyys

Opettaja Lauran Kommentit

Ensimmäinen tehtävä sallii kielellistä, konseptuaalista ja visuaalista irrottelua. Äidinkielen termien pikakertaus haltuun: virke on siis tekstin jakso, joka voi koostua useammasta lauseesta. Eli ”Ulkona on tekstiä” on lause mutta myös virke, kun taas ”Ulkona on tekstiä, jonka olen valinnut tähän tehtävään” on virke, jossa on kaksi lausetta. Jos purkaa tehtävää osiin, niin tässä pyydetään miettimään itse tekstisisältö, sen ulkoasu (fontti, materiaalisuus) sekä sille kaksi erilaista sijaintipaikkaa ulos. Kokonaisuus vaatii lisäksi konseptin rakentamista: miten teksti kommentoi sijaintipaikkaansa, ja etenkin miten kaksi eri sijaintipaikkaa kommentoivat toisiaan. 

Tässä voi siis hakea räväkkyyttä ja kontrastia tekstin, sen ulkoasun, sen materiaalisen toteutuksen, sijainnin välille, mutta myös kahden eri sijainnin välille (ja paitsi sijaintipaikkojen, myös esimerkiksi vuorokaudenajan välille). Koska muuttujia on näin paljon, kannattaa rakentaa huolella konsepti, jonka ympärille kokonaisuutta jatkaa. Muuten kokonaisuudesta tulee helposti levoton, eikä pääidea välity. Kun on huolella konseptoinut, mitä kuvaparilla haluaa sanoa, voi jokaista pienempää valintaa työn toteutuksessa peilata siihen ja miettiä, korostavatko esimerkiksi valittu värimaailma, fontti ja tyyli valittua viestiä vai sekoittavatko ne vain katsojaa.

Tällaisessa tehtävässä huolellinen ideointi on todella tärkeää! Liikkeelle voi lähteä esimerkiksi tekemällä kävelyretkiä ja tarkkailemalla ympäristöään. Millaiset paikat voisivat tarjota kiinnostavia sijaintipaikkoja? Ja kun tässä on erikseen annettu tehtäväksi ulkotila, niin kannattaa myös ideoida, millaisia erilaisia ulkotiloja sitä onkaan, joita voisi hyödyntää. Jos ei ideoi huolella, on riskinä että tekee työn, jonka kaltaiset ovat hyvin toisteisia. Tällaisena lämpimänä lopputalvena on varmaa, että jokaiselle hakijalle tulee mieleen kommentoida ilmastonmuutosta; ulkotila taas käsitteenä tuo monelle heti mieleen idyllisen mökkimaiseman. Sekä ilmastonmuutosaiheiset että mökin rannalla kuvatut työt voivat olla loistavia ja niillä voi päästä läpi ennakkotehtävistä, mutta on hyvä pitää mielessä, että toisteisten aiheiden ja kuvaston kohdalla täytyy työn muiden elementtien olla aivan upeita, jotta ne pärjäävät vertailussa muita hakijoita kohtaan. Omaperäisyys niin ideoinnissa, aihevalinnassa ja toteutuksessa kannattaa varmasti!

Tehtävä 2: 1+1=3

  • Toteutustapa: vapaa.
  • Palautus yhtenä yksisivuisena PDF-tiedostona.

ARVIOINTIPERUSTEET

  • omaperäisyys
  • luova ajattelu
  • kekseliäisyys

Opettaja Lauran kommentit

Tässä tehtävässä vapaan ilmaisun linja jatkuu! Nyt suoritustapa on täysin vapaa, mikä on toisaalta ihanaa, toisaalta taas todella vaikeaa. Kun toteutustapa on vapaa, on valittu tekniikka oleellinen osa työtä, mikä tekee tästä tehtävästä sellaisen, että alkuun voi tuntua mahdottomalta tehdä yhtään minkäänlaisia valintoja aiheen käsittelyn tai tekniikan suhteen. 

Kuten edellisessäkin tehtävässä, myös tässä on huolellinen ideointi siis tosiaan tarpeen, jottei sorru kliseisiin. Otsikko on jo käytössä erilaisissa käyttökohteissa (vaikkapa teepaidoissa, joissa kerrotaan tulevasta perheenlisäyksestä), joten kannattaa googlailla otsikkoa, jotta osaa väistää kaikkein käytetyimmät aiheen käsittelytavat.

Vapaa toteutus tarkoittaa, että työsi voi olla maalaus, veistos, juliste, runo, oma fontti, matematiikkaa, essee tai vaikkapa valokuva. Ainoa rajaus on, että kuvan siitä täytyy toimia pdf-muotoisena, joten oikeastaan pois on rajattu ainoastaan videomuotoinen tai tilassa koettava taideteos. Mitä se onkaan, nyt saa ja täytyy päästää mielikuvitus valloilleen. Kun tehtävän ainoina arvosteluperusteina on omaperäisyys, luova ajattelu, kekseliäisyys”, ja jos tässä oma työ on kliseinen ja toisteinen, on selvää, että sen läpimeno on epätodennäköistä.

Vaikka niitä ei arvosteluperusteissa mainita, ovat viestivyys ja visuaalisuus tässä myös tärkeitä. Mikäli kuvan viesti ei välity, ei omaperäisyys ja kekseliäisyys myöskään pääse oikeuksiinsa. Tässä tehtävässä ei siis voi ajatella, että nyt voi visuaalisten elementtien kanssa oikaista, vaan kaikki kuvan teon perusperiaatteet sommittelusta ja värien käytöstä valon ja varjon esitykseen kannattaa pitää työtä tehdessä mielessä.

Tehtävä 3: OMAT TYÖNI

Esittele kuvin kolme vapaavalintaista työtäsi. Liitä mukaan työn alalaitaan lyhyt teksti, jossa kerrot kustakin työstä yhdellä lauseella.

TOTEUTUSTAPA

vapaa, palautus kolmesivuisena PDF-tiedostona.

ARVIOINTIPERUSTEET

visuaalinen ilmaisu, omaperäisyys, monipuolisuus

Kaikki tehtävät palautetaan PDF-tiedostoina (kuvan resoluutio min. 1200 x 1600 px).

Opettaja Lauran Kommentit

Tässä onkin kiinnostava versio portfoliosta, joka on monen alan ennakkotehtävissä klassikko. Erityistä on töiden vähyys, eli tässä saa esitellä vain kolme omaa työtä.  Kannattaa alkuun haalia vanhoista tekemistään töistä ihan kaikki, jotka esittelevät omaa laadukasta tekemistä. Karsiminen on vaikeaa, mutta tässäkin tehtävässä kannattaa pitää töiden valinnan aikana johtotähtenä mielessä arviointikriteerit (“visuaalinen ilmaisu, omaperäisyys, monipuolisuus”). Työt voivat olla oikeastaan mitä tahansa, maalauksista ja kuvituksista julisteisiin tai vaikka logoja tai visuaalisia identiteettejä. Tässä haetaan tulevaisuuden tekijöitä, joten tyylin ei todellakaan tarvitse olla samaa värimaailmaa ja estetiikkaa kuin se graafinen suunnittelu, jota nyt näkee verkossa ja kaduilla, vaan omaperäisyys ja omannäköisyys on tässäkin tehtävässä arvossa. 

Muista myös, että työkokoelma, jolla haetaan opiskelemaan on myös eri asia kuin portfolio, jolla haetaan työtehtäviin. Tässä ei kannata palauttaa kolmea eri tapahtumille tehtyä julistetta, vaan näyttää oman visuaalisen ilmaisun laajuutta. Kun on valinnut kolme työtä, on hyvä tarkastella kokonaisuutta mahdollisimman ulkopuolisin silmin. Hyvä tapa arvioida omaa kokoelmaa on miettiä, mitä itse ajattelisit tekijästä jos näkisit häneltä vain nämä kolme työtä. Välittyykö tyyli ja kiinnostuksen kohteet? Onko kokonaisuus liian hajanainen tai liian toisteinen? Kannattaa myös huomioida, että toisin kuin monissa portfoliotehtävissä, nyt jopa pyydetään kertomaan työstä ja prosessista yhdellä lauseella. Se helpottaa hieman, koska selittävällä lauseella voi varmistaa, että katsoja hahmottaa, mikä on työn pääajatus.

Ja muista: jos on vaikea löytää sopivia omia töitä portfolioon, joissa oma tyyli tulisi esiin, voi ne ilman muuta myös tehdä tätä varten. 

Luovien alojen hakukohteet ja Ennakkotehtävät 2023

Aalto-Yliopiston lisäksi moni muu taidealojen hakukohde sisältää valintaa karsivat ennakkotehtävät. Tarjoammekin useista näistä yksilöidyt analyysit helpottamaan tehtävien tekoa! Klikkaa alta itsesi muiden hakukohteiden tietoihin, sekä vuoden 2023 analyyseihin

Aalto-Yliopisto Muoti Ennakkotehtävät 2023

Aalto-Yliopiston vuoden 2023 Muodin Ennakkotehtävät on nyt julkaistu Aallon sivuilla! Tästä blogista löydät opettajan analyysit tehtävistä. Aallon Muodin ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston opettaja, Taiteen maisteri ja palkittu muotisuunnittelija Juha Vehmaanperä!

Kymmenen asukokonaisuuden malliston suunnittelu on klassikkotehtävä Aalto-yliopiston muodin koulutusohjelmassa. Tänä vuonna hakijat pääsevät inspiroitumaan kaupungista ja sen tunnelmasta tai ilmapiiristä! Historiallisesti muotisuunnittelijat ovat inspiroituneet eri paikoista ja kaupungeista!

Juha Vehmaanperä

Tutustu huolellisesti tehtävien palautusohjeisiin Aalto-Yliopiston Sivuilla!

Muoti Ennakkotehtävät 2023

TEHTÄVÄ 1: KUOSI

Tutustu nykyvalokuvataiteilijoiden valittuihin töihin, ja etsi kyseiset teokset/kuvasarjat netin välityksellä.

  • Viviane Sassen, Parasomnia kuvasarja, 2010
  • Wolfgang Tillmans, Abstract Pictures kuvasarja, 2011
  • Martin Parr, Life’s a Beach kuvasarja, 2012

Valitse yhden valokuvataiteilijan teokset. Havainnoi valokuvan tai valokuvien muotoja, materiaaleja, värejä, pintastruktuureja sekä sommittelua. Hyödynnä havaintojasi ja suunnittele niiden pohjalta painokuosi. Käytä kuosin toteutuksessa kahta eri välinettä. Valitse esimerkiksi näistä välineistä kaksi: vesivärit, puuvärit, liidut, tussit, lyijykynä, akryyli, väripaperit, guassi tai muste.

Suunnittele painokuosi (jatkuva/toistuva kuvio) vaatetustarkoitukseen ja luo sille kaksi (2) toisistaan huomattavasti poikkeavaa väritystä. Piirrä ja maalaa kumpikin väritys kuosista omalle A3-paperille. Lisäksi suunnittele vaate tai asukokonaisuus, jossa käytät suunnittelemaasi kuosia. Kuvaa vaate ihmisen päällä A3-paperiarkille.

Skannaa tai kuvaa tekemäsi kolme A3-arkkia ja tee niistä PDF-tiedosto. Kiinnitä huomiota kuvien laatuun ja väriin, jotta alkuperäinen suunnittelutyösi toistuu mahdollisimman hyvin.

TOTEUTUSTAPA

Koko A3, väritehtävä, piirtäen, maalaten tai kollaasitekniikalla (ei digitaalisia menetelmiä)

ARVIOINTIPERUSTEET

Idearikkaus, värin ja pinnan käyttö, sommittelu, painokuosin käyttö ja käytettävyys vaatetuksessa

Opettaja Juhan kommentit

Tässä tehtävässä hakija pääsee tutustumaan valokuvataiteeseen ja toteuttamaan yhden kuosin kahdessa poikkeavassa värityksessä valokuvien/valokuvasarjojen pohjalta kahdella välineellä kuten: vesivärit, puuvärit, liidut, tussit, lyijykynä, akryyli, väripaperit, guassi tai muste. Lopuksi toteutetaan vielä asukokonaisuus kuosin pohjalta!

Heti alkuun ei kannata lähteä liikaa rajaamaan minkä valokuvaajan teokset valitsee vaan alkuun voi olla hyvä ideoida ja luonnostella erikseen kaikista ja lopuksi editoida omasta mielestä paras kuosi-idea, johon lähtee suunnittelemaan värejä. Tehtävässä on tärkeää ottaa huomioon kuosin selkeä toistuminen eli sen raportti/mallikerta. Esitä siis kuvassa kuosin raportti useaan kertaan. Hyvässä kuosissa raportin rajoja on vaikea erottaa ellei kyse ole selkeälinjaisesta geometrisesta kuviosta raita/pallokuosi, joka voi jäädä tehtävän puitteissa melko vaisuksi. 

Kuosien värityksessä pyydetään esittämään toisistaan mahdollisimman poikkeavat väritykset. Värityksissä kannattaa ottaa huomioon valokuvien värimaailma ja valita sieltä värejä, joita haluaa käyttää omassa kuosissaan. Kuosin värityksessä kannattaa testata erilaiset väriharmoniat ja käytä niitä hyväksesi. Monokromaattinen/lähiväriharmonia poikkeaa voimakkaasti vaikkapa vastaväriharmoniasta. Kuosillista vaatetta/asua suunnitellessa mieti kuvion skaalaa! Kuvion koko vaikuttaa paljon vaatteen tunnelmaan. Kuosin kokoa ja väritystä varioimalla saa tehtyä tunnelmaltaan hyvin erilaisia vaatteita. Kiinnitä huomiota myös siihen miten vaatteen muoto/kaava vaikuttavat kuvion esittämiseen vaatteessa. Esimerkiksi mekoissa, joissa on kellotettu helma kangas laskeutuu taitoksille.

Palauta 3 kpl A3 (2 kuosin eri väritystä, 1 piirros vaatteesta/asusta, jossa kuosia käytetään). Kiinnitä huomiota työn kuvaukseen! Työ on hyvä kuvata päivänvalossa tai kirkkaan lampun alla jos skannaaminen ei ole mahdollista. Hämärässä kuvattu kuva syö töiden värikylläisyyttä.

TEHTÄVÄ 2: MALLISTO

Suunnittele kymmenen asukokonaisuuden vaatemallisto, jonka lähtökohtana käytät sinua inspiroivaa kaupunkia ja sen ilmapiiriä tai tunnelmaa.

Kuvaa mallistosi asukokonaisuudet ihmisen päällä A2-paperiarkille. Lisäksi kirjoita kaksi lausetta, miksi olet valinnut kyseisen kaupungin ja mitä vaikutteita olet kaupungista hyödyntänyt omassa suunnittelussasi.

Skannaa tai kuvaa tekemäsi A2-arkki ja tee siitä PDF-tiedosto. Kiinnitä huomiota kuvien laatuun ja väriin, jotta alkuperäinen suunnittelutyösi toistuu mahdollisimman hyvin.

TOTEUTUSTAPA

Koko A2, väritehtävä, vesi- tai peitevärit tai tussit (ei digitaalisia menetelmiä)

ARVIOINTIPERUSTEET

Ideointikyky, mallistokokonaisuuden hahmottaminen, vaatteellinen ajattelu

Opettaja Juhan kommentit

Kymmenen asukokonaisuuden malliston suunnittelu on klassikkotehtävä Aalto-yliopiston muodin koulutusohjelmassa. Tänä vuonna hakijat pääsevät inspiroitumaan kaupungista ja sen tunnelmasta tai ilmapiiristä! Tehtävä antaa hakijalle hyvinkin vapaat kädet valita oikeastaan minkä vaan kaupungin. Historiallisesti muotisuunnittelijat ovat inspiroituneet eri paikoista ja kaupungeista! Kaupungit ovat suuri osa identiteettiämme ja kasvutarinaamme. Uuteen kaupunkiin muuttaminen tai vierailu on jännittävää! Miten sopeutuu uuteen ympäristöön ja mitä uusia mahdollisuuksia tai rajoitteita se aiheuttaa? 

Kaupunkia valittaessa voi olla hyvä miettiä kaupunkeja joihin itsellä on jokin henkilökohtainen tulokulma. Esimerkiksi oma kotikaupunki tai muuten itseään läheisellä paikkavalinnalla voi kertoa raadille itsestään. Uniikki ja omakohtainen tulkinta rikastuttaa työtä ja siitä on helpompi kirjoittaa mieleenpainuva kahden lauseen kuvaus, jota tehtävänannossa pyydetään. Mikä kaupungissa on poikkeavaa tai omituista? Mieti esimerkiksi minkälaisia alakulttuureja kaupungissa esiintyy. Älä pelkää rajata aihetta melko tiiviisti, sillä kaupunki aihe on itsessään todella laaja. Kerää malliston suunnittelun tueksi kiinnostavaa kuvamateriaalia kaupungista ja sen ilmapiiristä. Etsi kuvista vaatteellisia yksityiskohtia, materiaaleja, tekstuureja, muotoja ja värejä, joita toistat malliston vaatteissa ja tunnelmassa!

Mallistoa suunnitellessa kiinnitä huomiota, että siinä on runko, jossa on selkeitä vaatteen arkkityyppejä kuten: takit, housut, shortsit, mekot, hameet, paidat, neuleet. Mieti mitä vaatteita tarvitset itse arjessa! Varioi vaatteiden mittasuhteita ja materiaaleja. Mallistossa vaatteiden muutokset voivat olla hyvinkin pieniä esimerkiksi saman malliset housut voi toistaa useasti eri materiaalissa esimerkiksi nahka ja farkku. Fokus yksityiskohdissa saa piirrustuksen näyttämään vaatteelta! Monissa vaattekappaleissa on tietynlaiset tikkaukset ja taskut esimerkiksi farkuissa tai bombertakissa. Mieti myös asusteita ja kenkiä! Millaiset kengät tai asusteet tukevat malliston visuaalisuutta ja viestiä?

Kuvan sommittelussa pääpaino on asukokonaisuuksien esittämisessä. A2 paperin voi jakaa kymmeneen osaan ja esittää malliston asut kaikki omassa kohdassaan ilman suurempaa sommittelua. Ihmisen mittasuhteet kannattaa pitää realistisina, jotta vaatteet on esitetty mahdollisimman uskottavina ja arvioijan huomioi ei kiinnity ylipitkiin jalkoihin tai käsiin. 

Palauta 1 kpl A2. Kiinnitä huomiota työn kuvaukseen! Työ on hyvä kuvata päivänvalossa tai kirkkaan lampun alla jos skannaaminen ei ole mahdollista. Hämärässä kuvattu kuva syö työn värikylläisyyttä. Muista kirjoittaa kahden lauseen perustelu kyseisen kaupungin valinnalle!

TEHTÄVÄ 3: MATERIAALI SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHTANA

Tällä hetkellä merkittävä osa suomalaisesta lampaanvillasta menee hukkaan. Tutustu kotimaisen lampaanvillan hyödyntämisen nykytilaan tekstiili- ja vaateteollisuudessa. Voit etsiä lähteitä vapaasti. Pohdi villamateriaalin ominaisuuksia, etuja sekä mahdollisuuksia. Suunnittele tiedon pohjalta kolmen kaupallisen tuotteen kokonaisuus. Kiinnitä suunnittelussasi huomiota erityisesti siihen, että määrittelemäsi kuluttajaryhmä innostuisi ostamaan ja käyttämään tuotteita. Tuotteet voivat olla vaatteita tai asusteita.

Kuvaa suunnittelemasi tuotteet ihmisen päällä edestä ja takaa A3-paperiarkille. Perustele tekemäsi suunnitteluvalinnat viidellä lauseella.

Skannaa tai kuvaa tekemäsi A3-arkki ja tee siitä PDF-tiedosto. Liitä PDF-tiedostoon viiden lauseen tekstisi. Kiinnitä huomiota kuvien laatuun ja väriin, jotta alkuperäinen suunnittelutyösi toistuu mahdollisimman hyvin.

TOTEUTUSTAPA

Koko A3, väritehtävä, vesi- tai peitevärit tai tussit (ei digitaalisia menetelmiä)

ARVIOINTIPERUSTEET

Luovuus, toiminnallisuus, kaupallinen potentiaali ja taustatiedon hyödyntäminen

Opettaja Juhan kommentit

Kolmannessa tehtävässä nimi antaa jo hyvin selkeän lähtökohdan tehtävään eli materiaali suunnittelun lähtökohtana. Tässä tehtävässä testataan miten hyvin hakija perehtyy villaan ja sen ominaisuuksiin käyttäen niitä hyödyksi suunnittelussa. Tehtävässä suunnitellaan kolme kaupallista tuotetta, jotka tulee kuvata edestä ja takaa ihmisen päällä A3 paperille.

Aloita tehtävä etsimällä tietoa villan eri käyttötarkoituksista ja sen ominaisuuksista. Hyvä suunnittelun lähtökohta on miettiä villaa esimerkiksi jonkin harrastustoiminnan kautta, jolloin tuote on lähtökohtaisesti toiminnallinen ja sitä kautta kaupallinen. Kaupallinen ei ole synonyymi perinteiselle tai perus vaatteelle/asusteelle. Suunnittele tuotteille uniikki ja persoonallinen ulkoasu värin, muodon ja tuotteen yksityiskohtien kuten nappien/vetoketjujen yms. avulla. Kiinnitä tuotteissa huomiota siihen, että ne poikkeaa tarpeeksi jo olemassa olevista tuotteista tai, että niissä on uutta ja innovatiivista toiminnallisuutta! Määrittele myös tuotteen kuluttajaryhmä eli suunnittele se jotain tiettyä käyttötarkoitusta silmällä pitäen.

Perustele suunnitteluvalintasi viidellä lauseella PDF:ssä. Näissä viidessä lauseessa on tärkeä korostaa miksi tuotteet on tehty juuri villasta ja miten villan ominaisuudet ovat johdattaneet suunnitteluprosessia. Kerro myös mihin käyttötarkoitukseen tuotteet on suunnattu ja tarvittaessa kenelle.

Palauta 1 kpl A3. Kiinnitä huomiota työn kuvaukseen! Työ on hyvä kuvata päivänvalossa tai kirkkaan lampun alla jos skannaaminen ei ole mahdollista. Hämärässä kuvattu kuva syö työn värikylläisyyttä. Muista kirjoittaa viiden lauseen perustelu palautettavaan PDF-tiedostoon.

Luovien alojen hakukohteet ja Ennakkotehtävät 2023

Aalto-Yliopiston lisäksi moni muu taidealojen hakukohde sisältää valintaa karsivat ennakkotehtävät. Tarjoammekin useista näistä yksilöidyt analyysit helpottamaan tehtävien tekoa! Klikkaa alta itsesi muiden hakukohteiden tietoihin, sekä vuoden 2023 analyyseihin

Aalto-Yliopisto Sisustusarkkitehtuuri Ennakkotehtävät 2023

Aalto-Yliopiston vuoden 2023 Sisustusarkkitehtuurin Ennakkotehtävät on nyt julkaistu Aallon sivuilla! Tästä blogista löydät opettajan analyysit tehtävistä. Aallon Sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston perustaja, taiteen maisteri ja muotoilustaan palkittu arkkitehti, Sini Koivisto!

Sini Koivisto / Teho-Opisto

Ennakkotehtävissä on viime vuosina alkanut selkeästi yleistyä valmiiden mallien/tuotosten valokuvaaminen ja valokuvan arvioitavaksi lähettäminen. Aikaisemmin jokainen hakija on lähettänyt omia pienoismallejaan valintaraadille postipaketeissa, mutta käytännöt ovat muuttuneet tuotoksen valokuvausta suosiviksi. Mahdollisuuteen kannattaa suhtautua innostuen!

Sini Koivisto

Tutustu huolellisesti tehtävien palautusohjeisiin Aalto-Yliopiston Sivuilla!

Sisustusarkkitehtuuri Ennakkotehtävät 2023

Tehtävä 1: LEIJUTIN

Suunnittele ja piirrä leijutin.

TOTEUTUSTAPA

  • Piirrä lyijykynällä A3-kokoiselle paperille.
  • Valokuvaa työ ja tallenna se PDF-muodossa.
  • Nimeä tiedosto: etunimi_sukunimi_leijutin.pdf

ARVOSTELUPERUSTEET

  • Idea
  • Sommittelu
  • Tilan ja liikkeen taju
  • Havainnollisuus
  • Valo ja varjo

Opettaja Sinin Kommentit

Tässäpä luova tehtävänanto! Leijutin nimenä sallii monenlaiset toteutukset, kun ainoana kriteerinä on, että sen avulla tulee voida leijua. Mikä leijumisen aiheuttaa? Onko se kulkuväline vai ehkä jokin leijumisen mahdollistava tila tai tuote? Mahdollisuudet ovat rajattomat, ideoi siis laajasti ja ennakkoluulottomasti!

Työ tulee tehdä piirtäen lyijykynällä A3-kokoiselle paperille. Arviointiperusteina on idean lisäksi sommittelu, tilan ja liikkeen taju, havainnollisuus ja valo & varjo. Arviointiperuste tilan taju ohjaa siihen, että leijutin olisi hyvä esittää osana ympäristöä, missä sitä käytetään. Itse leijutin tulee kuitenkin nostaa kuvassa selkeään päärooliin, koska havainnollisuus on yhtenä arviointiperusteena. Valo ja varjo ovat avainroolissa kolmiulotteisen muodon esittämisessä ja tunnelman luomisessa, panosta siis varjostukseen! Sommittelulla on iso rooli myös liikkeen luomisessa, luonnostele ja testaile siis erilaisia sommitelmia kuvallesi ja vertaile, mikä toimii parhaiten!

Tehtävä 2: UNI

Maalaa päiväuni ja painajainen.

TOTEUTUSTAPA

  • Piirrä ja/tai maalaa kaksi värillistä kuvaa yhdelle A3-kokoiselle paperille.
  • Valokuvaa työ ja tallenna se PDF-muodossa.
  • Nimeä tiedosto: etunimi_sukunimi_uni.pdf

ARVOSTELUPERUSTEET

  • Idea
  • Sommittelu
  • Eläytymiskyky
  • Maalauksellisuus
  • Tunnelma
  • Tila, valo ja väri

Opettaja Sinin Kommentit

Tässäpä toinen mahtavan luova tehtävä! Päiväunella varmasti tarkoitetaan painajaisunen vastakohtaa, eli jotakin mukavaa. Molempia unia kannattaa ideoida huolellisesti: mitä niissä tapahtuu ja millä tavalla toinen on positiivinen ja toinen taas painajaismainen. Kaikkein geneerisimmät uniaiheet kannattaa hylätä ja pohtia vaikkapa millaisia unia on itse nähnyt. Myös omista peloista ja haaveista voi ammentaa tehtävään! Tila on yhtenä arviointiperusteena eli aiheen rajausta kannattaa pohtia siltäkin kantilta, että se tapahtuisi selkeästi tilallisessa ympäristössä.

Kuva-aiheen lisäksi tunnelmalla on tärkeä rooli siinä, että esimerkiksi painajaismaisuus välittyy. Tähän voi vaikuttaa erityisesti väri- ja valöörivalinnoilla sekä sommittelulla. Värienhän ei tarvitse unessa vastata millään lailla todellisuutta, vaan ne voi pohtia täysin siltä kantilta, että ne tukevat kuvan viestiä.

Työn saa tehdä piirtäen ja/tai maalaten, mutta on hyvä huomioida, että arviointiperusteissa on maalauksellisuus. Piirtäenkin voi saada hyvin maalauksellista jälkeä aikaiseksi ja silloin on hyvä keskittyä ilmaisulliseen ja pehmeään kynänjälkeen. Molemmat kuvat sommitellaan yhdelle A3-arkille. Tarkempaa ohjeistusta ei ole, miten kuvat rajataan toisistaan ja minkä muotoisena/kokoisena ne arkille asettelee. Tämä jää siis oman harkinnan varaan ja siinä kannattaa pohtia, mikä paperin suunta tai kuvan mittasuhteet palvelee parhaiten omaa ideaa.

Tehtävä 3: KELLUTIN

Suunnittele ja rakenna kellutin.

TOTEUTUSTAPA

  • Rakenna grillitikuista ja paperista suunnittelemasi kellutin.
  • Valokuvaa se vedessä kellumassa.
  • Tallenna työ PDF-muodossa.
  • Nimeä tiedosto: etunimi_sukunimi_kellutin.pdf

ARVOSTELUPERUSTEET

  • Idea
  • Kelluvuus
  • Muoto ja rakenne
  • Materiaalin käyttö
  • Kolmiulotteisuus

Ennakkotehtävissä tarvittavat materiaalit ja tarvikkeet:

  • A3 piirustuspaperia
  • Lyijykyniä
  • Värikyniä
  • Peitevärit
  • Vesivärit
  • Siveltimiä
  • Viivoitin
  • Askarteluliimaa
  • Mattoveitsi
  • Grillitikkuja

Opettaja Sinin Kommentit

Onpa kiinnostava ja avoin tehtävänanto! Kelluvaa rakennetta suunnitellessa on tärkeää huomioida kiinnostava muotoilu ja rakenne, jonka tärkeänä osana ovat tehtävänannon kannalta olennaiset kelluttavat rakenteen osat. Kyseessä on useamman kerran eri muodoissaan toistunut kelluvan rakennelman suunnittelutehtävä, missä pääsee näyttämään muotoilun, funktion ymmärtämisen, rakenteellisen ymmärryksen ja kolmiulotteisen hahmottamisen taitonsa! Totta kai olennaista itse suunnittelussa on luovuus ja omaperäisyys, mutta tässä tehtävässä erityistä on myös huomioida kellumisen funktio ja miten se heijastuu muotoiluun. Inspiroitua voi esimerkiksi kiinnostavista kelluvista rakenteista. Kannattaa huomioida käytettävissä olevien materiaalien vaikutus kokonaisuuden muotoilun mahdollisuuksiin. 

Suunnittelutehtävissä on aina tärkeää myös trendit ja ajan henki. Myös tässä mielessä taustatyön tekeminen ja soveltuvien referenssien avulla inspiroituminen on olennaista ja auttaa paljon kiinnostavan idean kehittelyssä. Tärkeäksi osaksi Kelluttimen muotoilua muodostuu käytettävien rakenteiden koot ja muodot. Ne ohjaavat muodonantoa ja ovat näkyvä osa lopputulosta. Arvioinnissa kiinnitetäänkin huomiota ideaan, kelluvuuteen, muotoon ja rakenteeseen, sekä materiaalin käyttöön ja kolmiulotteisuuteen. Kelluttimen muotoon ja rakenteeseen liittyy olennaisesti annetun kahden materiaalin mahdollisuudet – miten materiaaleja keksiikään käyttää!  Ja tietenkin muotoon ja rakenteeseen vaikuttaa kelluvuus eli itse suunnitellun kokonaisuuden funktio!

Ennakkotehtävissä on viime vuosina alkanut selkeästi yleistyä valmiiden mallien/tuotosten valokuvaaminen ja valokuvan arvioitavaksi lähettäminen. Aikaisemmin jokainen hakija on lähettänyt omia pienoismallejaan valintaraadille postipaketeissa, mutta käytännöt ovat muuttuneet tuotoksen valokuvausta suosiviksi. Mahdollisuuteen kannattaa suhtautua innostuen; nyt on mahdollisuus valita juuri oikea kuvakulma, testata valoja ja varjoja sekä luoda annettujen kuvausohjeiden puitteissa valokuva, jossa valmis malli on mahdollisimman edustavan näköinen. Valokuvalla voit korostaa suunnitelman parhaita puolia ja tuoda esiin olennaisia asioita sekä myös jättää näyttämättä jotain halutessasi. Tässä tehtävässä on annettu kuvausohje, jota tulee seurata. Kelluttimen pienoismalli kuvataan siis kellumassa vedessä. Vesi elementtinä tuo omat kiinnostavat tehokeinonsa mukaan valokuvan mahdollisten tehokeinojen palettiin.

Luovien alojen hakukohteet ja Ennakkotehtävät 2023

Aalto-Yliopiston lisäksi moni muu taidealojen hakukohde sisältää valintaa karsivat ennakkotehtävät. Tarjoammekin useista näistä yksilöidyt analyysit helpottamaan tehtävien tekoa! Klikkaa alta itsesi muiden hakukohteiden tietoihin, sekä vuoden 2023 analyyseihin

Aalto-Yliopisto Kuvataidekasvatus Ennakkotehtävät 2023

Aalto-Yliopiston vuoden 2023 Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävät on julkaistu Aallon sivuilla! Tästä blogista löydät opettajan analyysit tehtävistä. Aallon Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston vastaava opettaja, kuvataiteilija & kuvittaja sekä taiteen maisteri Heini Lindvall!

Aallon kuvataidekasvatuksen ennakot ovat olleet jo pitkään kolmen tehtävän kokonaisuus. Aihe on usein sellainen, joka mahdollistaa monenlaiset tulkinnat, kuten tänäkin vuonna kun aiheena on “reviiri

Heini Lindvall

Tutustu huolellisesti tehtävien palautusohjeisiin Aalto-Yliopiston Sivuilla!

Kuvataidekasvatus Ennakkotehtävät 2023

Tehtävänanto: REVIIRI

Tee kolmen työn kokonaisuus, jossa pohdit reviiriä käsitteenä ja kokemuksena. Voit lähestyä aihetta esimerkiksi reviirin luomisen, reviirin ylittämisen, reviirille kutsumisen tai muusta itse valitsemastasi näkökulmasta. Numeroi työt ja nimeä jokainen kolmesta työstä erikseen (katso palautusohje).

TOTEUTUSTAPA

  • Töiden toteutustapa on vapaa (esim. kuva, video, peli, installaatio, dokumentoitu performanssi). 
  • Töiden mahdolliset tallennusmuodot ovat PDF tai video.Videon enimmäiskesto on 1 minuutti.
  • Interaktiivisen toteutuksen (esim. ohjelma, peli) idean täytyy välittyä yhdessä minuutissa.
  • Toteutusten täytyy olla käyttöjärjestelmäneutraaleja. 

ARVIOINTIPERUSTEET

Kolmen työn kokonaisuuden arvioinnissa kiinnitetään huomiota: 

  • visuaalisen ja käsitteellisen ajattelun välittymiseen
  • taiteellisen kokonaisidean avautumiseen
  • taiteellisen toteutustavan osuvuuteen

Opettaja Heinin Kommentit

Arvioinnissa kiinnitetään huomiota viestin ja aiheen pohdinnan välittymiseen sekä taiteellisen toteutustavan osuvuuteen. Omia aihevalintoja kannattaa siis miettiä tarkkaan ja sitä, minkälaisia visuaalisia ilmaisukeinoja käyttää ideansa esiintuomisessa. Ideoinnissa kannattaa pyrkiä olemaan ennakkoluuloton ja kritiikitön ja listata kaikki ajatukset ylös. Aiheen välittyminen katsojalle on tärkeää, joten ideoitaan ja luonnoksiaan kannattaa tarkastella kriittisesti: ymmärtäisikö sellainen ihminen työn idean, jolle sitä ei pääse selittämään?

Aallon kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävien tarkoituksena ei ole pelkästään selvittää hakijan teknisiä taitoja kuvantekijänä, vaan visuaalisten ilmaisukeinojen hallintaa ja käsitteellistä ajattelua aiheen ympärillä. Opiskelemaan halutaan opiskelijoita, joilla on ideoita, ajatuksia ja intohimoa kuvataidetta kohtaan sekä kykyä kyseenalaistaa ja ottaa kantaa. Tämän vuoksi kuvataidekasvatuksen tehtävänannot ovat usein monitulkintaisia.

Töiden toteutustapa on hyvin vapaa. Kannattaa kuitenkin pysytellä omissa vahvuuksissa ja valita niiden sisällä tekniikka sen mukaan, mikä palvelee parhaiten omaa ideaa. Tehtävänannossa pyydetään, että töistä muodostuisi kokonaisuus. Kokonaisuuden voi toteuttaa monella tavalla: Aihevalinnoissa voi olla jotakin sellaista, mikä tekee töistä yhteneväiset teemoiltaan. Toisaalta sarjallisuutta voi myös toteuttaa puhtaasti visuaalisin keinoin. Jos valitsee nivoa työt kokonaisuudeksi teeman avulla, niin kannattaa kuitenkin varmistaa että sarja ei ole aiheen käsittelyltä liian toisteinen.

Viimeisenä työt pyydetään myös nimeämään. Tämä mahdollistaa sen, että nimen ja kuvan/teoksen yhteistyönä katsojalla saattaa herätä vieläkin syvällisempi tulkinta työn aiheesta. Nimetessään ei siis kannata olla liian alleviivaava: Katsoja näkee teoksen, mitä lisäarvoa teksti tuo?

Luovien alojen hakukohteet ja Ennakkotehtävät 2023

Aalto-Yliopiston lisäksi moni muu taidealojen hakukohde sisältää valintaa karsivat ennakkotehtävät. Tarjoammekin useista näistä yksilöidyt analyysit helpottamaan tehtävien tekoa! Klikkaa alta itsesi muiden hakukohteiden tietoihin, sekä vuoden 2023 analyyseihin

Aalto-Yliopisto Muotoilu Ennakkotehtävät 2023

Aalto-Yliopiston vuoden 2023 Muotoilun Ennakkotehtävät on nyt julkaistu Aallon sivuilla! Tästä blogista löydät opettajan analyysit tehtävistä. Aallon Muotoilun ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston vastaava opettaja, Taiteen maisteri ja Yliopistopedagogi Eeva Jokinen!

Muotoilun ennakkotehtävä on tänäkin vuonna yksi, monta osaa sisältävä kokonaisuus. Nyt suunnitellaan johonkin alakulttuuriin sopiva väline tai tuote. Saat valita alakulttuurin itse, mutta sinun pitää perehtyä aiheeseen ja tehdä valitsemastasi aiheesta noin puolen sivun mittainen taustatutkimus, jossa voit käyttää viestisi tukena myös valokuvia. Tutkimuksessa käyttämäsi lähteet pitää mainita, joten kannattaa myös vertailla eri lähteitä miettiä mitkä vaikuttavat lähteinä kiinnostavimmilta ja luotettavimmilta.

Eeva Jokinen

Tutustu huolellisesti tehtävien palautusohjeisiin Aalto-Yliopiston Sivuilla!

Muotoilu Ennakkotehtävät 2023

Tehtävänanto: ALAKULTTUURI

TEHTÄVÄOHJE

Tehtävässä on kolme osaa: taustatutkimus, suunnittelu ja esittely.

1. TAUSTATUTKIMUS 

Tutustu johonkin olemassaolevaan tai historialliseen alakulttuuriin. Suomenkielinen Wikipedia kuvaa alakulttuuria näin:

“Alakulttuuri tai osakulttuuri on yhteisö, jonka omanlainen yhteinen kulttuuri, elämäntapa tai identiteetti erottaa sen jollain merkittävällä tavalla pääkulttuurista eli emokulttuurista, josta se on syntynyt. Kulttuurilla viitataan tässä yhteydessä laajasti ryhmän koko elämäntapaan. Siihen voidaan sisällyttää ryhmän maalliset ja uskonnolliset arvojärjestelmät, ja lisäksi kaikki sellaiset merkitykselliset tavat, kuten elokuva, muoti ja tyyli, ruokakulttuuri, ajanviettotavat, mainonta ja musiikki, joiden kautta ihmiset viestivät mieltymyksistään sekä ilmaisevat identiteettiään. Alakulttuuri voi perustua monenlaisen erityyppisen kiinnostuksen kohteen tai toiminnan ympärille.”

Etsi eri lähteistä tietoa valitsemastasi alakulttuurista. Lähteenä voi käyttää esimerkiksi verkkosivuja, media-aineistoja (videot, podcastit jne.), harrastajien haastattelua, sekä omaa kokemustasi. Valitse kolme mielestäsi parasta lähdettä ja kirjoita niiden pohjalta alakulttuuria esittelevä teksti. Tekstin pituus noin puoli sivua. Tekstin oheen voi liittää valokuvia. Mainitse käyttämäsi lähteet ainakin tekstin lopussa.

2. SUUNNITTELU

Suunnittele taustatutkimuksen perusteella toinen seuraavista:

  • Vaihtoehto A. Väline jota tarvitaan alakulttuuriin liittyvässä palvelussa tai tapahtumassa.
  • Vaihtoehto B. Alakulttuuriin liittyvä tuote.

Tee välineestä tai tuotteesta kaksi värillistä kuvaa. Esitä ensimmäisessä pelkkä väline tai tuote. Esitä toisessa kuvassa väline tai tuote käytössä, esimerkiksi osana tilannetta tai toimintaa. Tee kuvat maalaamalla, piirtämällä, tai kollaasina. Voit käyttää esimerkiksi vesi-, peite- tai öljyvärejä, tusseja, puuvärejä, liituja, musteita, itse värittämiäsi sekä valmiita papereita. Kuvia ei saa tehdä tietokoneella eikä digitaalisilla työkaluilla. Lopuksi valokuvaa suunnitelma hyvässä valaistuksessa.

3. ESITTELY

Kirjoita korkeintaan puolen sivun mittainen teksti, jossa kerrot, miten suunnittelemasi väline tai tuote pohjaa taustatutkimukseen. Kerro myös miten väline tai tuote liittyy alakulttuuriin. Voit esimerkiksi kuvailla, mihin välinettä käytetään tai milloin tuotetta tarvitaan.

TEHTÄVÄN PALAUTUS

Tee kokonaisuudesta tietokoneella yksi tiedosto seuraavasti:

  • Osa 1, jossa taustatutkimuksen perusteella esittelet valitsemasi alakulttuurin. Voit liittää tekstin oheen valokuvia alakulttuurista. Anna tekstille otsikoksi alakulttuurin nimi. Osan laajuus korkeintaan 1 sivu.
  • Osa 2, jossa valokuvina suunnittelemasi väline tai tuote yksinään ja käytössä. Osan laajuus 2 sivua.
  • Osa 3, jossa lyhyesti kuvailet, miten suunnittelemasi väline tai tuote liittyy alakulttuuriin. Osan laajuus korkeintaan puoli sivua.

Sommittele sivut tietokoneen ruudulta katseltaviksi. Tallenna tiedosto PDF-muodossa ja nimeä se sukunimesi-etunimesi.

TEHTÄVÄN ARVIOINTIPERUSTEET

  • Tulkintakyky. Kyky käyttää taustatutkimusta suunnittelun lähtökohtana.
  • Ilmaisutaito. Kyky ilmaista tehtävässä pyydetyt visuaaliset ja kirjalliset osat selkeästi ja vakuuttavasti.

Lisäksi tehtävän arvioinnissa voidaan huomioida korkeatasoinen taiteellinen ja tekninen ilmaisu sekä suunnitellun välineen tai tuotteen idean korkea taso.

Opettaja Eevan Kommentit

Kannattaa ehdottomasti valita jokin alakulttuuri johon sinulla on jonkinlainen suhde. Ei ehkä oman harrastuneisuuden takia, mutta jokin side jonka avulla tiedät aiheesta yleistietoa enemmän ja pystyt arvioimaan, minkälainen uusi tuote tai väline voisi olla toiminnassa jollain tavalla merkityksellinen/hyödyllinen/kiinnostava. 

Yhtenä arviointiperusteena on tulkintakyky, eli kyky käyttää taustatutkimusta lähdemateriaalina, joten tämän ensimmäisen osan merkitys on suuri. Kaikkien tehtävän osa-alueiden tulee rakentaa kokonaiskuvaa ideastasi. Tämä tarkoittaa, että suunnittelemasi tuotteen, välineen tai teoksen pitäisi pohjautua tekemääsi taustatutkimukseen ja näin liittyä olennaisesti valitsemaasi alakulttuuriin. Taustatutkimusosuus on lyhyt, joten joudut valitsemaan mitä kulttuurista esittelet. Sen tulisi jotenkin johdatella ja taustoittaa myös suunnittelemaasi ideaa. Ideoimasi välineen tai tuotteen ei tarvitse olla merkittävällä tavalla uudenlainen tai keksimällä keksitty, vaan sen pitäisi aidosti liittyä harrastuksen parissa toimimiseen. Taustatutkimuksessa kannattaa kysyä itseltään kysymyksiä jotka voisivat paljastaa näitä ehkä piilossakin olevia merkityksiä: Miksi juuri tämä alakulttuuri on sinulle merkityksellinen? Mikä sen maailmassa tai kulttuurin toteuttamisessa viehättää juuri sinua? Millaisia välineitä/tuotteita kulttuuriin liittyvissä toiminnoissa käytetään? Miten ne toimivat? 

Taustatutkimuksen jälkeen sinua pyydetään suunnittelemaan harrastukseen sopiva väline tai tuote. Sinua pyydetään esittämään ideasi kahdella värillisellä kuvalla, joista yhdessä kuvaat pelkän välineen, tuotteen tai teoksen, ja toisessa esität sen käytössä, esimerkiksi osana tilannetta tai toimintaa. Ensimmäisessä kuvassa tuotetta/välinettä voi tarkastella lähempää ja voit esitellä sen eri toimintoja, materiaaleja ja muodonantoa. Toisessa kuvassa olisi hyvä näyttää miten väline tai tuote palvelee alakulttuurin toimintaa, muuttaen sitä tai tehden siitä sujuvampaa/parempaa. Jos kyseessä on tuote jonka myyntituloilla kerätään varoja toimintaan, kannattaa pohtia tuotteen käytettävyyttä, sopivuutta alakulttuurin arvoihin, ja mitä sen ideointi kertoo sinusta suunnittelijana. Ensimmäisessä kuvassa itse tuote tai väline on pääosassa, toisessa sen mahdollistama toiminta. Kannattaa luonnostella useita versioita siitä, millaista kuvakulmaa ja perspektiiviä jälkimmäisessä kuvassa hyödyntää, jotta saa mahdollisimman hyvin välitettyä suunnitellut välineen tai tuotteen mahdolliset toiminnallisuudet.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä on mahdollisuus päästä esittämään omaa ajatusprosessiaan tekstillä. Tekstiosuutta ei kannata jättää viime tinkaan, vaan kannattaa  kirjoittaa omia mietteitä ylös koko suunnitteluprosessin ajan. Mikä sai sinut valitsemaan juuri tämän alakulttuurin, minkä ongelman suunnittelemasi tuote tai väline ratkaisee ja miten se muuttaa/parantaa kyseiseen kulttuuriin itsensä identifioivan henkilön kokemusta? Muista, että koko palauttamasi dokumentin visuaalisuus on myös arvioinnin alla. Johdonmukainen ja loogisesti etenevä kokonaisuus pitää mielenkiintoa yllä ja kertoo kyvystäsi organisoida ja jakaa tietoa ideastasi.

Luovien alojen hakukohteet ja Ennakkotehtävät 2023

Aalto-Yliopiston lisäksi moni muu taidealojen hakukohde sisältää valintaa karsivat ennakkotehtävät. Tarjoammekin useista näistä yksilöidyt analyysit helpottamaan tehtävien tekoa! Klikkaa alta itsesi muiden hakukohteiden tietoihin, sekä vuoden 2023 analyyseihin