Teho-Opiston Risut ja Ruusut – Lue sensuroimaton opiskelijapalaute!

Teho-Opiston opettajille on kunnia-asia jatkuvasti kehittää luovien aineiden opetusta ja opetussisältöjä entistä paremmaksi ja tehokkaammaksi. Joka vuosi järjestämmekin palautekyselyn, jonka puitteissa Tehon opiskelijat voivat anonyymisti kertoa kokemuksistaan kursseillamme opiskelusta ja antaa parannusehdotuksia. Tämä palaute on meille kultaakin arvokkaampaa, jotta voimme tehdä opetuksestamme laadukkaampaa myös tuleville opiskelijoille. Halusimme julkaista kaiken saamamme opiskelijapalautteen sensuroimattomana, jotta sinäkin saat rehellisen kuvan kursseistamme. Jatka siis lukemista ja ota selvää, mitä risuja ja ruusuja saimme lukuvuonna 2023 – 2024!

Missä onnistuimme?

Kysyimme opiskelijoiltamme, missä olimme heidän mielestään onnistuneet, eli mitä meidän ei ainakaan pitäisi muuttaa toiminnassamme.

kritiikki zoomissa antoi hyvän kuvan mitä tarkalleen pääsykoetehtäviltä vaaditaan

Kotitehtävien kritiikistä oppi yleensä aina jotain uutta, kurssilla oli hyvät verkkomateriaalit ja paljon hyödyllistä tietoa taide-aloille pyrkivälle.

Opetusmateriaali on laadukasta ja kattavaa, lisäksi kritiikit töistä olivat todella hyödyllisiä.

Kurssimateriaalit on tosi hyviä ja oppimisympäristö verkossa on toimiva

Hain ensimmäistä kertaa ja ensikertalaiselle erityisesti vinkit siitä, mitä pääsykokeisiin saa ottaa mukaan olivat erinomaisia ja tärkeitä. Ilman kurssia en olisi esim. tiennyt, että sissarin pääsykokeisiin saa ottaa vapaasti kaikkea muutakin kuin vain pääsykoekutsussa listatut asiat. Lisäksi opettajien neuvot luonnosteluun ja sen tärkeyteen (mm. kauan siihen kannattaa käyttää aikaa) olivat korvaamattomia.

Kattava ja nopea tehtävien kommentointi

Kotitehtäväkritiikki on must!! Opetti katsomaan omia töitä ihan eri tavalla!

Välittömän palautteen saaminen tehtävistä auttoi paljon.

Erittäin selkeät ohjeet ja videot, positiivinen meininki!

Kurssin kokonaisuus, valitut tehtävät ja kritiikki

Viikottaiset kritiikit auttoivat pääsemään valintaraadin “pään sisälle” ja ymmärtämään arviointiprosessia ja ne olivat itselleni ehkä tärkein oppimisen työkalu!

Kurssimateriaalit olivat selkeitä ja pidin siitä, että kurssilaisten yhteishenkeä pyrittiin ylläpitämään erilaisten iltamien kautta. Oli hyvä päästä näkemään muiden oppijoiden esimerkkitöitä ja niiden arvosteluja.

Opetussisältö on loistavaa! Eri tekniikat ja materiaalit ovat hyvin edustettuina.

Opetuksen rakennetta. Erittäin toimiva konsepti, että teoria, pikatehtävä, kotitehtävä ja kotitehtävästä annettava kritiikki. Tämän lisäksi vertaisarviointi niin että näkee ja kuulee muiden kritiikin.

On hienoa, että kurssit pystyy tekemään monella tapaa, esim just etänä tai lähiopetuksessa

Kokonaisuus hyvin selkeä ja toimiva, hyvät harjoitukset tunnilla ja kotiin, kritiikki erittäin hyödyllistä, opettajien ammattitaito

Panostaisin jo alkuvaiheessa aikarajoitettujen pääsykoetyyppisten tehtävien tekemiseen kurssilla. Oma haasteeni oli että kotona rauhassa sain tehtävistä as 4-5 mutta pääsykoetilanteessa paine oli niin kova etten yltänyt omaan tasooni.

Hyviä luentoja ja tehtäviä. Oppi paljon kehittämään tekniikoita ja ajankäyttöä

Opetustapa on ollut hyvä. Olen saanut uutta tietoa luennoista ja pikatehtävät ovat olleet hyviä harjoituksia kokeilla näiden tietojen hyödyntämistä. Kotitehtävät ovat olleet hyvä tapa harjoitella pääsykoetyyppisiä tehtäviä ja ajankäyttöä.

Kotitehtäväkritiikki

Mitä meidän tulisi kehittää?

Kysyimme opiskelijoiltamme myös, millä osa-aluiella meillä olisi heidän kokemuksiensa mukaan vielä kehitettävää.

Jäin kaipaamaan kurssin alkuun osallistujien omaa esittelyä ja joku pieni “tutustumisleikki” (vaikka se onkin kirosana) olisi voinut olla paikallaan.

Oma alusta gallerioille ja näiden töiden arvioille

Viestintä tulevista tunneista oli hiukan epäselvä ja välillä ei spostia tullut ollenkaan.

En keksi mitään

Opetus keskittyi aika paljon taiteen perustekniikoihin, mikä on varmasti hyvä sellaisille oppijoille, joille esimerkiksi erilaiset välineet ja tekniikat ovat ennalta vieraita. Jäin kaipaamaan ehkä hiukan enemmän sommitteluun, muotoiluun, ajankäyttöön ja piirrustustekniikan hiomiseen liittyvää sisältöä.

Kävin myöhemmin kevättalvella varjovalmennuksen kurssin, jonka lähtötaso tuntui olevan sillä tavoin “korkeampi”, että siellä odotettiin oppijoiden olevan jo ennestään ainakin hiukan harrastuneita kuvataiteissa. Kun taas teho-opistolla tuntui ehkä välillä, että niissä aloitettiin ihan peruskoulun kuviksen oppimäärästä. Ehkä kurssipaketteja voisi jaotella hiukan lähtötason ja sisällön mukaan.

Enemmän yksilöllisiä tehtäviä, siihen alaan, minne hakemassa. Materiaalia oli paljon.

Ensimmäiset tehtävät liittyisivät jollain tavalla jo omaan alaan.

Ehkä voisi lisätä jonkun kolmiulotteisen esineen muotoilun, johon annetaan materiaaliksi sekalaista kamaa, kuten käpyjä, keppejä ja tyhjiä elintarvikepakkauksia.

Vaikka kuinka sanottiin, että eri kohteiden hakijat voivat olla samalla kurssilla koska eri aloilla harjoitellaan samoja taitoja, koen että tosi iso osa kurssin opetuksesta oli minulle turhaa kun käsiteltiin muiden alojen aiheita ja kotitehtävistä suurin osa ei auttanut minua kehittämään omassa hakukohteessani tarvittavia taitoja niin paljoa. En tarkoita ettei muita aloja enemmän käsittelevästä opetuksesta tai kotitehtävistä olisi mitään hyötyä, mutta siihen nähden miten suuri kurssien hinta on, koen saaneeni aivan liian vähän minulle hyödyllistä opetusta ja mahdollisuutta kehittää omalla alallani tarvittavia taitoja. Eli uskon, että eri aloille kohdennetut kurssit toimisivat paremmin.

Ehkä ainut asia, joka tulee nyt mieleen niin välillä tunneilla jäi pikatehtävien tarkastelu ja palaute hieman kiireiseksi, koska aika loppui kesken.

Ei tule paljoakaan mieleen 🙂 Muistelisin että jotkin videot eivät olleet aivan samaa huipputasoa kuin muu materiaali.

kommunikointi siitä, että koska kurssi jatkuu uuden vuoden jälkeen. Itsellä kävi niin että vaikka päivästä oli mainittu viimeisellä kurssi kerralla syksyllä niin kun ei tullut tavan omaisia viikottaisia viestejä sähköpostiin tai muuta niin ajattelin erehtyneeni päivästä ja missasin ensimmäisen kevät kauden viikon kokonaan.

Roihkaiskaa enemmän opiskelijoita tekemään kotitehtäviä ja painottakaa niiden tärkeyttä

Vapaa sana – Risuja, Ruusuja ja Terveisiä

Lopuksi opiskelijat saivat vielä kertoa omin sanoin kokemuksistaan Teholla opiskelusta, lähettää terveisiä tai antaa risuja ja ruusuja!

En ehkä päässyt ihan joka liveverkko-tunnille, mutta opiskelin ja treenasin sitten itsenäisesti kurssin materiaaleilla, opin hurjasti tämän kurssin aikana ja sain kun sainkin opiskelupaikan unelma-alaltani, suuri kiitos perjantain liveverkko-tuntien opettajille ja kaikille teholaisille!

Todella paljon kiitoksia teille kaikille! Kävin Maxi-kurssin ja sain haluamani opiskelupaikan. 🙂

Suuri kiitos ammattitaitoisesta opetuksesta ja materiaaleista, nopeista ja kattavista kommenteista sekä kaikin puolin hienosti järjestetystä kurssista.

Oma polkuni oli lopulta ehkä hieman poikkeava. Kurssin myötä huomasin, että arkkitehtuuri ei ollutkaan ehkä se ala, jolle halusin. Huomasin tehtävien olevan usein liian ympäripyöreitä ja suurpiirteisiä itselleni ja kaipasin enemmän teknistä, yksityiskohtaista lähestymistapaa asioihin. Minun oli vaikea motivoitua tekemään tehtäviä ja ne tuntuivat usein stressaavilta ja vaikeilta aloittaa, en päässyt missään vaiheessa oikein sellaiseen flowaavaan tilaan, jossa olisin nauttinut tekemisestä vaikka yleisesti ottaen piirtämisestä pidänkin. Tiesin, että yhdyskuntien suunnittelu jossain muodossa kiinnosti minua, mutta yrityksistä huolimatta muotoilu ja taiteellinen lähestymistapa ei lähtenyt aukeamaan minulle. Töiden arvostelut tuntuivat tulevan aina hieman puskista enkä saanut missään vaiheessa oikein kiinni siitä, millainen olisi “oikeanlainen” toteutus mihinkin tehtävänantoon. Huomasin usein esimerkkitöiden arvosteluja lukiessani tulkinneeni tehtävänantoja paljon muita kirjaimellisemmin. Urahaaveeni muuttuikin lopulta aivan yhteishaun kynnyksellä, kun päädyin tutkimaan DIA-yhteisvalinnan muita koulutusvaihtoehtoja. Lopulta hain ja pääsin Aallon kestävät yhdyskunnat DI-koulutukseen, joka tuntui parhaiten vastaavan kiinnostuksenkohteitani ja kykyjäni. Koen, että ilman kurssia en olisi välttämättä havahtunut siihen, että minun kannattaisi vielä tarkastella koulutusvaihtoehtoja. Nyt olen todella tyytyväinen päätökseni ja odotan innolla opintojen alkua.

Ihana kurssi ja ihania ootte<3

Kiitos ihanalle ja niin kannustavalle porukalle! Jatkakaa samaan tyyliin <3

Oli kiva olla kurssillanne. Harmillisesti osaamiseni ei riittänyt kouluun asti. Opeillanne menen kokeilemaan uudestaan ensi kerralla

Kiitoksia kurssista ja hyvää alkusyksyä Tehon porukalle 🙂

Kiitos tuhannesti, sain koulupaikan ja kehityin paljon! En olisi uskonut pystyväni siihen ensimmäisellä hakukerralla!

Kiitoksia paljon kursseista! Pidin tehon opetuksesta paljon!

Kiitos paljon kaikille opettajille ammattitaitoisesta ja intohimoisesta opetuksesta. Varmasti tulen suosittelemaan kurssia muille luovalle alalle hakeville tai itseasiassa olenkin jo suositellut kurssia muille.

Paljon kiitoksia erittäin hyvästä opetuksesta! Sain hakemani opiskelupaikan vaikka aloitustasoni oli melkoisen alhaalla.

Kiitos kun teitte aikoinaan kasin kuviksesta koulussa saaneesta 35-vuotiaasta todellisen unelmansa saavuttaneen alanvaihtajan. <3

Oli kivaa ja kehityin paljon

Ihana kurssi, kiitos kaikille teille! <3

Yhteenveto palautteesta

Lukuvuoden 2023 – 2024 opiskelijoiden palautetta oli ilo lukea. On mahtavaa huomata, että suurin osa vastaajista viihtyi kursseillamme ja koki taitonsa kehittyneen. Ilahduttavan moni kertoi myös saavuttaneensa unelmiensa opiskelupaikan! Tehon vastuuopettaja Heinin sanoin: “Ei tullut yhtään paha mieli!”

Tärkeintä on kuitenkin kuunnella opiskelijoidemme antamia arvokkaita kehitysehdotuksia. Tänä vuonna halusimmekin vastata toistuvaan palautteeseen, jossa toivottiin entistäkin alakohtaisempia sisältöjä. Niinpä Järjestelimme jo huippuuunsa hiotut luentorakenteemme uuteen asentoon, jotta voimme tarjota vieläkin parempaa opetusta jokaiselle luovalle alalle hakevalle. Täydensimme alakohtaisia sisältöjä vastaamaan paremmin niihin haasteisiin joita eri alojen valintakokeissa voi tulla eteen. Jotta pitkäjänteinen harjoittelu olisi mahdollista kaikille, on uudistuneilla kursseillamme valittavana on myös entistä enemmän suoritusmuotoja. Suuri kiitos kaikille palautetta antaneille ja tervetuloa ensi vuonna vieläkin paremmille kursseille!

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!