Skip to content

Matikkamörköä kukistamassa

Sadepäivien iloksi olen laskenut oikein urakalla prosentti- ja todennäköisyyslaskuja, ratkonut yhtälöitä sekä kertaillut trigonometriaa sekä avaruusgeometriaa. Kahden päivän piirustuskokeiden jälkeen minulla on vielä vuorossa nimittäin matematiikan koe. Tavoitteena on, että olo olisi mahdollisimman valmistautunut ja tyyni koepäivänä. Mieltäni huojentaa huomattavan paljon tieto siitä, että läpipääsyyn riittää kuusi pistettä 24 pisteestä. Tyypillisesti ensimmäinen tehtävä on yhtälöjen ratkaisemista ja laskemalla ne oikein, koe on jo läpäisty. En kuitenkaan uskalla laskea pelkästään sen varaan vaan tahdon kartuttaa pisteitä myös muista tehtävistä läpipääsyn varmistamiseksi. Yllätyksekseni avaruusgeometria tuntuu helpolta ja kaikki muukin on tehtävissä, ainoastaan todennäköisyyslaskenta aiheuttaa harmaita hiuksia. Niin se teki jo lukiossa. Täytyy siis keskittyä todennäköisyyslaskuihin parina tulevana päivänä, jotta toistojen kautta niihin saisi varman tuntuman, varmuuden vuoksi. Todennäköisyystehtäviä ei ole ollut kahtena edellisenä vuotena, joten pohdin, tulisikohan nyt.

Avaruusgeometriaa kertailemassa kirsikkapuun kukkiessa vieressä.

Olen onnistunut rakentamaan matikasta pääni sisäisen mörön. Siellä se mölisee ja aiheuttaa pelkoa tulevasta. Tuo on kaikua yo-kokeista, sillä matikan kokeessa olin 38′-asteen kuumeessa, enkä siksi pystynyt keskittymään. Koe meni pipariksi. Jälkikäteen ajateltuna minun olisi ehdottomasti kannattunut käydä seuraavana syksynä tekemässä pitkän matematiikan yo-koe uudelleen. Koska tuleva koe jännittää (epäonnistumisen pelko), pyrin suhtautumaan siihen mahdollisimman realistisesti. On paljon todennäköisempää, että koe menee ihan hyvin kuin että repuuttaisin sen.

Jos sinullakin on matikkaurakka käynnissä, tehtävien kanssa ei tarvitse aprikoida yksin. Teho-Opisto tarjoaa nimittäin arkkitehtimatematiikan kurssin, jonka voi suorittaa myös itseopiskelupaketin avulla.

Toinen tänään hyväksi todettu vinkki on opiskella keskellä keväisen kaunista luontoa. Mieli oli paljon avoimempi oppimiselle raikkaassa ilmassa, kukkivan kirsikkapuun vieressä.

Matikka-mörköä kukistaen, Iina C.