Aihe: Tarinoita Teholta

Miksi valmennuskurssille?

Huomenta ja ihanaa maanantaita! Tänään useilla koittaa taas arki, niin myös minulla kaiken ihanan lomailun jälkeen. Keväällä on tiedossa paljon tekemistä ja menoa suuntaan jos toiseenkin, mutta tärkeimmät tavoitteet on hyvä pitää kirkkaina mielessä. Tänään pureudutaan niinkin yksinkertaiseen aiheeseen kuin miksi valmennuskurssille olisi hyvä osallistua. Varsinkin Teho-opiston valmennuskurssit on niin paljon muutakin kuin luentoja aiheista. Tässä postauksessa kerron lähinnä kuitenkin opiskelun näkökulmasta tärkeistä asioista, Tehon huikean hauskoista bileistä tein kirjoituksen aikaisemmin ja sen löydät täältä!

 

Laadukas opetus

Omat kokemukseni luovien alojen valmennuskursseista rajoittuu Teho-opistoon, mutta oman kokemukseni perusteella voin ehdottomasti kertoa, että sen opetus on laadukasta! Opettajat kertovat luennoilla opetettavat asiat perusteellisesti ja pikatehtävien muodossa asiaa treenaillaan aina luennon yhteydessä. Näiden eväiden kanssa on aina hyvä lähteä toteuttamaan pääsykoetyyppisiä tehtäviä seuraavalle luennolle, vaikka tekniikka tai asia olisi alunperin aivan outo tai heikommalla osaamisella. 

 

 

Paljon tehtäviä ja hyvää, rakentavaa kritiikkiä opettajilta

Sen lisäksi että itse opetus on todella laadukasta, tarvitsee pääsykoetyyppisille tehtävilleen myös osaavaa kritiikkiä. Teholla opettajat kritisoivat töitä ammattitaidolla selkeästi perustellen ja annetuille arvosanoille kerrotaan aina hyvät perustelut. Kritiikkitilanteet on mielestäni ehdottomasti yksi parhaista Tehon puolista. Aina kritiikki ei toki voi olla pelkkää positiivista, mutta tilanteista oppii aivan mielettömän paljon. Tämä tietenkin edellyttää annettujen pääsykoetyyppisten tehtävien tekemistä, jotta tekniikat ja taidot hioutuisivat pääsykokeita varten mahdollisimman hyviksi.

 

 

Opiskelukaverit

Kaikki, jotka tuntevat minut, tietävät kuinka ulospäin suuntautunut olen. Välillä on haastavaa löytää ihmisiä, jotka olisivat kiinnostuneita samoista asioista, varsinkin kun luoville aloille ei haeta yhtä useasti kuin kaikista suosituimmille aloille. Joskus treenaaminen yksin kyllästyttää ja silloin on huikeaa, että valmennuskurssilta löytyy kaltaisiani ihmisiä! Viimeisen vuoden aikana olen tutustunut niin huikeisiin persooniin juurikin Teho-opiston kautta, että en osaa edes kuvitella elämää ilman!

 

Varmuus pääsykokeisiin

Tärkein syy valmennuskurssille osallistumisessa on varmasti varmuuden hakeminen pääsykokeita varten. Pääsykoetilanne on niin jännittävä ja jopa pelottavakin, että varmuuden saaminen tilanteeseen on todella tärkeää. Kymmenien pääsykoetyyppisten tehtävien ja pääsykoesimulaatioiden jälkeen voin luvata, että fiilis kokeista on paljon parempi kuin ilman! Varmuus tietenkin karttuu ihan vain asioita tehdessä, mutta pidän silti valmennuskurssin roolia tärkeänä asiassa, yksin harjoittelu ei ole niin tehokasta kuin kritiikinalaisena! 

 

Vertaistuki

Pääsykoeprojektit vaativat aikaa, vaivaa ja itsekuria, kuten olen aikaisemminkin jo kirjoittanut. Vertaistuki muodostuu mielettömän tärkeäksi vaikean ja aikaa vaativan projektin kynnyksellä sekä sen eteenpäin mennessä. Vertaistuen saaminen on mielestäni melkeimpä elinehto, jotta jaksaisi painia yhden projektin kanssa niin pitkään. On mahtavaa, jos omasta lähipiiristä tukea ja nimenomaan vertaistukea löytyy ja sitä saa, mutta valmennuskurssilla kun jokainen oppilas tavoittelee samaa lopputavoitetta, sitä saa ihan väkisinkin. On huikeaa aina jutella omista fiiliksistä Teho-opistolla ja sen jälkeen ainakin allekirjoittaneella on todella motivoitunut olo pääsykoetreenaamiselle! 

 

 

Motivaation pysyminen yllä

Motivaatiosta olenkin kirjoitellut jo yhden tekstin, ja suosittelenkin lukemaan sen viimeistään nyt, tekstin löydät täältä. Motivaation säilyminen on todellä tärkeää ja ehdoton elinehto, en ainakaan itse saa mitään aikaiseksi ilman motivaatiota! Valmennuskurssilla kun näkee muita samassa tilanteessa olevia, jotka jaksavat treenailla paljon ja ahkerasti, tulee itsellekkin paine asioiden aikaan saamisesta. Kritiikkitilanteissa harmittaa aina aivan vietävän paljon, jos itse ei ole saanut tehtyä molempia pääsykoetyyppisiä töitä viikon aikana!

 

 

 

Recommended Posts

Kommentoi

Kirjoita hakusi ja paina Enter