Miksen ole kirjoittanut blogia?
Kuukausi on vierähtänyt, enkä ole paljoa blogia kirjoitellut. Mitä on tapahtunut? Blogin kirjoittaminen on tuntunut kivalle. Haasteena on vain ollut kurssin aloittaminen. Tehtävät tuntuivat kivoille ja halusin palavasti tehdä niitä, mutta sitten elämässä tapahtui paljon muuta, joka lykkäsi kurssin suorittamista. Koska minulla ei ollut materiaalia kurssista, josta olisin voinut kertoa teille, blogin kirjoittaminen jäi puolitiehen. Se on harmittanut minua kovasti, mutta olen työskennellyt ahkerasti, jotta saisin enemmän sisältöä tänne. Ajattelin nyt kertoa koko tarinan, miten pääsin yli alun haasteista.
Minulla oli flunssa, paljon töitä ja menoja henkilökohtaisessa elämässä, jonka takia olin uupunut. Siksi jaksoin huolehtia vain pakollisista arjen askareista. Ajattelin piirtämisen ja maalaamisen olevan toissijainen asia, jota kerkeän tekemään myöhemmin. Tavallaan olin oikeassa, mutta lykkäsin valmennuskurssin suorittamista liian kauan ja kärsin seurauksista. Työmäärä kasvoi todella suureksi. Myös ahdistus tekemättömistä asioista vain kasvoi. Suuri työ määrä tuntui ylitsepääsemättömälle aloittaa, sillä en tiennyt mistä ja miten aloittaa. Siksi päätin tehdä edes jotain, vaikka se olisikin pieni ja nopea lyijykynä piirros. Halusin kynnyksen piirtämiseen ja maalaamiseen olevan mahdollisimman matala, joten aloitin tehtävistä, jotka tuntuivat minusta mielyttävimmiltä. Vähän kerrallaan tekeminen on kannattanut ja ahdistukseni on helpottanut huomattavasti. Olen kehittynyt valtavasti ja motivaationi on lisääntynyt. Haluan olla parempi taiteilija joka päivä.
Onneksi käyn Maxi-kurssin etänä, koska voin suorittaa sitä missä vain ja milloin vain. Kun ei tarvitse pyhittää tiettyä kellon aikaa ja paikkaa kurssille, antaa se vapauden työskennellä joustavalla aikataululla ja matalalla kynnyksellä. Olen muun muassa junassa ja busseissa piirrellyt sen sijaan, että katson pelkkää kännykkää. Tottakai ei ole hyvä asia, että ei aktiivisesti edistä kurssia, mutta välillä elämäntilanne on sellainen, ettei pysty antamaan 100% itsestään. Silloin pitää priorisoida hyvinvointiin ja parantua, jotta voi myöhemmin palata sorvin ääreen paremmalla motivaatiolla. Työn laatukin on parempaa, kun ei väkisin yritä painaa duunia. Uskon sisäisen motivaationi palautuneen ja siihen, että haasteista huolimatta minusta tulee arkkitehti.
