STOP pääsykoe­stressille!­ Lue ammattilaisen vinkit!

pääsykoestressi

Piinaako pääsykoestressi? Ei hätää! Haastattelimme psykologi Katarina Meskasta, joka kertoi parhaat vinkit liiallisen stressin välttämiseksi. Lue vinkit stressinhallintaan ennen pääsykokeita, pääsykokeiden aikana ja pääsykokeiden jälkeen.

Katariina MeskanenKatarina Meskanen on työskennellyt psyykkisenä valmentajana ja auttanut monia pääsykokeisiin valmistautuvia omien tavoitteiden saavuttamisessa. Nykyisin hän työskentelee syömishäiriöiden parissa HUS:ssa. Katarina on gradussaan tutkinut luovuutta ja sen yhteyttä älykkyyteen, kognitiivisiin tyyleihin ja persoonallisuuteen. Kurkkaa Katarinan omat nettisivut täältä.

”Mahtavaa, että myös psyykkiseen valmennukseen tartutaan! Usein valmentaudutaan vain suoritukseen, mutta ei keskitytä tarpeeksi kokonaisvaltaiseen prosessiin. Mielenhallinta on erityisen tärkeää, silloin kun halutaan saada pääsykokeessa koko kapasiteetti käyttöön.”

Pääsykoe on siinä mielessä raaka peli, että kaikki on kiinni niistä päivistä. Olemme kaikki erilaisia ja suoriudumme eri tavalla paineen alla. Mutta jännityksestä selviytymistä ja mielenhallintaa pystyy ja kannattaa kaikkien treenata. Psykologi Katarina Meskanen kertoo meille miten.

ENNEN PÄÄSYKOETTA

Täytyy muistaa, että stressi on sopivissa määrin hyvästä. Se auttaa keskittymään ja selviytymään tehokkaammin. Silloin kun on siis kyse lyhytkestoisesta stressistä. Mikäli stressi on pitkäkestoista, se heikentää tiedonkäsittelyä ja keskittymistä. On siis tärkeää päästä välillä katkaisemaan stressitila ja ottamaan etäisyyttä stressiä aiheuttavista asioista.

Valmistautumisessa stressinhallinnan kannalta tärkeintä on ymmärtää:
”Mitä mä voin tehdä? Mitkä asiat on mun hallinnassa? Mihin mä voin vaikuttaa?” Asiat, joihin ei pysty itse vaikuttamaan, niistä ei myöskään kannata stressata. Sen sijaan kannattaa keskittää voimavaransa niihin asioihin, joihin voi itse vaikuttaa. 

Tosi tärkeää on oma psyykkinen hyvinvointi. Varsinkin aloilla, joissa vaaditaan luovuutta, sekä henkisestä että psyykkisestä hyvinvoinnista on huolehdittava tarpeeksi. Luovuus kun ei tule pakottamalla. Luovuus kukkii ihmisessä joka voi kokonaisvaltaisesti hyvin. Omasta jaksamisesta huolehtii parhaiten syömällä hyvin, liikkumalla ja nukkumalla riittävästi sekä lepäämällä välillä. Akut ovat koetuksella pääsykoekevään aikana, joten niitä on hyvä välillä ladata täyteen.

”Elämä ei saa olla pelkkää pääsykokeisiin valmistautumista.”

Mielenhallintaa voi treenata esimerkiksi rentousharjoituksilla ja meditaatiolla. Netti on pullollaan erilaisia appeja ja Youtube-videoita, joita kannattaa hyödyntää oman mielen rauhoittamiseen. Stressaantunut, ahdistunut ja levoton mieli poukkoilee, eikä pysty keskittymään. Rento ja rauhallinen mieli taas pystyy hyvin keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Rentoutumisen ja rauhoittumisen keinoja usein ylenkatsotaan, mutta niitä kannattaa harjoittaa. Pääsykokeissa on kyse omasta tärkeästä suorituksesta, johon on valmistautunut pitkään, joten kiinnittämällä tarpeeksi huomiota myös psyykkiseen valmentautumiseen varmistaa itselleen parhaimmat onnistumisen mahdollisuudet.

On tärkeää osata lukea omia ajatuksia. Tarkkaavainen mieli pystyy erottelemaan omia ajatuksia ja ottamaan niihin etäisyyttä – tutkimaan, mitkä asiat ovat tosia ja mitkä taas oman mielen tuotoksia. Stressitilassa ei välttämättä aina tunnista omia tuntemuksiaan, tai pysty suhtautumaan objektiivisesti omiin ajatuksiinsa, joten on hyvä välillä pysähtyä hetkeksi miettimään mitä siellä pään sisällä pyörii. Muista, että ajatukset ovat vain ajatuksia, ei objektiivisia tosiasioita – ne muuttuvat todeksi, jos niihin uskoo. Jos kokoajan vain hokee itselleen, ettei osaa tai pysty, ei voi myöskään onnistua. Usko itseesi ja sano itsellesi, että pystyt kyllä. Kannusta ja sparraa.

Myös kehonrentoutusharjoitukset auttavat stressinhallinnassa. Keho ja mieli ovat saumattomasti yhtä ja käyvät jatkuvaa vuoropuhelua keskenään. Kun keho rauhoittuu, myös mieli voi tyyntyä. Esimerkiksi tekemällä tämän harjoituksen muutamia kertoja päivässä, saat mielesi ja kehosi rauhoittumaan hetkeksi:

  • Sulje silmät
  • Rentouta hartiat
  • Rentouta kasvojen lihakset
  • Rentouta leukaperät
  • Hengitä sisään rauhallisesti kolmeen laskien
  • Hengitä ulos rauhallisesti kolmeen tai viiteen laskien

Jatka niin kauan kunnes olosi rauhoittuu tai tunnet itsesi rentoutuneemmaksi.
Seuraavalla kerralla voit tehdä saman harjoitteen uudelleen kiinnittämällä enemmän huomiota hengitykseen. Keskity etenkin uloshengitykseen, sillä sen aikana syke laskee ja keho rauhoittuu. Voit sanoa itsellesi sisään hengittäessä “Hengitä sisään” ja ulos hengittäessä “Rentoudu/Rauhoitu/Kaikki hyvin”.

Tehtävälista ennen pääsykokeita: 

  • Syö, nuku, liiku ja lepää
  • Opettele mielenhallintaa
  • Tee kehonrentoutusharjoituksia

mielenhallinta

 

JUURI ENNEN PÄÄSYKOETTA

Kun pääsykoepäivä vihdoin koittaa, on hyvä yrittää rauhoittaa oma mieli kaikin keinoin. Se onnistuu esimerkiksi vakuuttamalla itselle, että pystyt ja onnistut. Katarina itse suosittelee voimalauseita tai vaikka pientä lappusta, johon on kirjoittanut itselleen tsemppiviestin: ”Kyllä mä pärjään! Mä pystyn tähän! Tähän mä oon valmistautunut!” Jotain mikä auttaa jännityksen hetkellä ja boostaa itsevarmuutta.

Huomioi myös oma sisäinen puheesi itsellesi. Miten pystyt vakuuttamaan itsesi siitä, että olet tehnyt kaiken tarvittavan. Katkaise kielteisen ajatusten kehä. Sparraa ja kannusta itseäsi.

EI NÄIN: ”Ei, mä en pysty tähän, muut on paljon parempia.”
VAAN NÄIN: ”Kyllä mä pystyn tähän, tähän mä oon valmistaunut, nyt on mun hetki loistaa.”

Juuri ennen koetta jännittää varmasti. Mutta on hyvä pitää mielessä, että jännitys on hyvä asia. Opettele hyväksymään ja kanavoimaan jännitys oikein. Silloin se voi olla yksi parhaista toiminnan moottoreista pääsykoepäivänä. Ne, jotka eivät jännitä yhtään ovat yleensä liian itsevarmoja, eivätkä saa hyödynnettyä jännityksen antamaa lisävoimaa suoritukselle. Ei tietenkään pidä antaa jännityksen ottaa kaikkea valtaa. Jos huomaat jännityksen kasvavan hallitsemattomaksi, keskity rauhoittelemaan itseäsi. Jännittäessä syke nousee ja hengitämme herkästi enemmän sisään kuin ulos, jolloin syke nousee entisestään. Se taas on viesti kehollemme, että todellakin, tässä tilanteessa on jotain pelottavaa ja helposti mielikin lähtee laukkaamaan.  Tällöin kuitenkin kannattaa kääntää ajatuksen nimenomaan uloshengitykseen. Uloshengitykseen keskittymällä saa tasattua kiihtynyttä hengitystä, sykkeen laskemaan sekä puhallettua pois turhat paineet. Hengittelemällä hetken saat samalla luotua tilaa uusille ajatuksille.

Kiinnitä myös huomiota kehon asentoon. Kehosta tulevat viestit kertovat mielellemme, miltä meistä tuntuu. Ota siis hyvä ryhti ja itsevarma asento. Samalla kehon asennosta tulevat viestit signaloivat aivoille, että tilanteessa ei ole mitään hätää. Kerro siis kehon kautta mielellesi, että pystyt siihen! Ennen jännittäviä hetkiä on testattu myös Power Posen voimaa. Sen on tutkittu nostavan itsevarmuutta, sillä tekemällä itsensä isoksi ja voimakkaaksi, aivot saavat viestin sisäisestä varmuudesta. Power Pose on asento, jossa seistään kaksi minuuttia X-asennossa kädet ylhäällä. Tämän voi tehdä vaikka kotona ennen lähtöä tai vessassa ennen pääsykokeita. Parasta on, jos näkee itsensä peilistä. Muista hymyillä samalla ja miksi et sanoisi itsellesi jotain kannustavaa? Katso TED-talks video Power Posesta ja lähde pääsykokeisiin itsevarmana.

Kun menet pääsykokeeseen, muistuta itsellesi, että nyt on vihdoin sinun aikasi loistaa ja päästä näyttämään koko potentiaalisi. Muista, että tämän eteen olet uurastanut koko pitkän kevään – nyt saat vihdoin tilaisuuden osoittaa huippuun viritetyn osaamisesi.

Usko ja luota itseesi – sinä pärjäät kyllä!

Tehtävälista juuri ennen pääsykokeita: 

-Lue oma tsemppiviesti tai voimalause
-Tee Power Pose

Power Pose

PÄÄSYKOKEISSA

Pääsykoetilanne on siitä erikoinen, että tilanteesta ei niin vain pääse pois. Siellä korostuu itsensä rauhoittamisen taito sekä luottamus itseensä ja omiin kykyihin.

ETEEN VOI TULLA TOTAALINEN BLACK OUT, MITÄ SILLOIN TULISI TEHDÄ?
Black out on tilanne, jossa menee psyykkisesti ikään kuin lukkoon. Silloin ei tahdo saada mistään mitään otetta ja mieleen saattaa hiipiä epätoivo. Sitä varten kannattaa jo valmiiksi miettiä, miten siitä pääsee eteenpäin. Jo ennen pääsykoetta kannattaa valmiiksi käydä läpi worst case-skenaarion ja miettiä, miten sitä voi tositilanteessa lähteä purkamaan. On hyvä olla valmiina toimintasuunnitelma siitä, miten säilyttää toimintakyky pahimmalla mahdollisella hetkellä. Ajatukset täytyy saada pois mielensisäisestä hädästä. Kun löytää keinot oman mielensä ja tilanteen hallintaan ja astuu ulos paniikista, pystyy jälleen toimimaan. Kokoa mieleesi esimerkiksi lista työjärjestyksestä tai tee jonkinlainen toimintasuunnitelma, joka auttaa lisäämään hallinnan tunnetta.

Tehon opettajat ovat kursseillamme suositelleet Three Shapes Techniquea, joka on yleisesti käytetty luovuustyökalu lukkotilanteisiin tai vain uuden näkökulman etsimiseen. Siinä piirretään ”kanvaasille” (rajatulle alueelle) sattumanvaraisesti kolme perusmuotoa (ympyrä, jana, kuutio tai kolmio), joiden pohjalta luodaan näkymä, kappale, tai vaikka hahmo. TST:n tarkoitus on vapauttaa luova piirtäminen liioista rajoituksista ja auttaa näkemään asioita eri tavalla. Harjoittele tekniikkaa jo ennen pääsykokeita, jotta pystyisit hyödyntämään sitä mahdollisissa black out-tilanteessa. Tavoitteena on oppia vapauttamaan ajattelu ja totutella näkemään perusmuodoissa tiloja, kappaleita ja muotoja, yksityiskohtia tai isoja kokonaisuuksia. Three Shape Technique on luovan piirtämisen aivoriihi, jossa omaa ideaa ei tarvitse kritisoida. Tee esimerkiksi tehtäviä, joissa toteutat useita nopeita skissejä, piirrät nopeasti, sen suuremmin ajattelematta perusmuotoskissejä esim. 6-8 kpl, joista lähdet sen jälkeen muokkaamaan tiloja tai maisemia.

Three Shape Technique

Pääsykokeissa on tärkeää suunnitella myös oma ajankäyttö. Tehtävät on suoritettava annetun aikarajan puitteissa, joten tehtävät kannattaa pilkkoa osiin. Suunnittele huolellisesti oma ajankäyttösi – siihen kannattaa käyttää aikaa aluksi, jotta ei tule yllätyksiä eikä aika lopu kesken. Kun tietää omat vahvuudet ja heikkoudet, osaa arvioida omaa ajankäyttöään paremmin. Silloin tietää kuinka paljon aikaa kannattaa käyttää kuhunkin osa-alueeseen. Näin lisäät myös hallinnan tunnetta tilanteessa ja vähennät omaa stressiäsi. Kun stressi on hallinnassa, pystyy keskittymään täysin yhteen asiaan eikä mieli poukkoile.

TEHTÄVÄLISTA PÄÄSYKOKEISSA

– Rauhoitu ja luota itseesi
– Suunnittele ajankäyttö
– Käytä lukkotilanteessa Three Shape Techniqueta

PÄÄSYKOKEEN JÄLKEEN

Ennakkovalmistautumiseen satsataan paljon, mutta pitäisi kiinnittää huomiota myös palautumiseen. Pääsykokeen jälkeen, stressin purkautuessa voi herätä tunteita laidasta laitaan –takki voi olla tosi tyhjä. Nämä kaikki tuntemukset ovat hyväksyttäviä ja ihan normaaleja. Pääsykoe on kuin henkinen ja psyykkinen maraton, joka vaatii palautumista. Kannattaa antaa itselle aikaa palautua rauhassa.

Pääsykokeista palautuminen
ENTÄ JOS KOULUPAIKKA JÄÄKIN SAAMATTA?!
Täytyy muistaa, että elämää on pääsykokeiden jälkeenkin – täytyy olla jotain mihin palata. Kaikki lähtevät tavoittelemaan menestystä, mutta kaikki eivät voi päästä sisään samana vuonna.

Se, että koulupaikka ei irtoa, ei kerro mitään sen erityisempää ihmisestä. Se kertoo ainoastaan sen, että sinä vuonna oli muita, jotka pystyivät paremmin käyttämään koko osaamisensa pääsykokeiden rajaamilla määritelmillä. Kannattaa kuitenkin käydä jo etukäteen läpi tilanne, että koulupaikkaa ei jostain syystä tulekaan. Mitä sitten teen? Mitä erilaisia vaihtoehtoja mulla on? Toki kyseessä on karvas pettymys, mutta samalla se on kasvattava kokemus. Monille se voi olla isokin romahdus, kun odotukset ovat korkealla ja suunnitelmat valmiina. Silloin on tärkeää pysähtyä, käydä tilanne läpi ja hyväksyä suru, katkeruus ja kateus. Vain hyväksymällä ne, pystyy jatkamaan eteenpäin ja miettimään tulevaa.

“Nämä ovat vaikeita tunteita ja tilanteita, mutta niistä selviää kyllä”, vakuuttaa Meskanen.

Kannattaa luoda joku varasuunnitelma, vaikka kaikki paukut ovatkin yli 100% pääsykokeissa. Täytyy muistaa, että välivuosi (vaikka useampikin) voi olla hyvinkin kasvattava vuosi, ei missään tapauksessa epäonnistumisen vuosi.

TEHTÄVÄLISTA PÄÄSYKOKEIDEN JÄLKEEN

– Palaudu
– Anna itsellesi aikaa
– Käy tunnetilat läpi
– Käännä katseet tulevaan

Toteuta Katarinan ohjeita ja saat hyödynnettyä pääsykokeessa koko kapasiteettisi ja osaamisesi.

PALJON TSEMPPIÄ PÄÄSYKOKEISIIN!

“PYSTYT SIIHEN!”
“OSAAT KYLLÄ!”
“NYT ON SINUN AIKASI LOISTAA!”


Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



STOP pääsykoe­stressille!­

pääsykoestressi

Piinaako pääsykoestressi? Ei hätää! Haastattelimme psykologi Katarina Meskasta, joka kertoi parhaat vinkit liiallisen stressin välttämiseksi. Lue vinkit stressinhallintaan ennen pääsykokeita, pääsykokeiden aikana ja pääsykokeiden jälkeen.

Katariina MeskanenKatarina Meskanen on työskennellyt psyykkisenä valmentajana ja auttanut monia pääsykokeisiin valmistautuvia omien tavoitteiden saavuttamisessa. Nykyisin hän työskentelee syömishäiriöiden parissa HUS:ssa. Katarina on gradussaan tutkinut luovuutta ja sen yhteyttä älykkyyteen, kognitiivisiin tyyleihin ja persoonallisuuteen. Kurkkaa Katarinan omat nettisivut täältä.

”Mahtavaa, että myös psyykkiseen valmennukseen tartutaan! Usein valmentaudutaan vain suoritukseen, mutta ei keskitytä tarpeeksi kokonaisvaltaiseen prosessiin. Mielenhallinta on erityisen tärkeää, silloin kun halutaan saada pääsykokeessa koko kapasiteetti käyttöön.”

Pääsykoe on siinä mielessä raaka peli, että kaikki on kiinni niistä päivistä. Olemme kaikki erilaisia ja suoriudumme eri tavalla paineen alla. Mutta jännityksestä selviytymistä ja mielenhallintaa pystyy ja kannattaa kaikkien treenata. Psykologi Katarina Meskanen kertoo meille miten.

ENNEN PÄÄSYKOETTA

Täytyy muistaa, että stressi on sopivissa määrin hyvästä. Se auttaa keskittymään ja selviytymään tehokkaammin. Silloin kun on siis kyse lyhytkestoisesta stressistä. Mikäli stressi on pitkäkestoista, se heikentää tiedonkäsittelyä ja keskittymistä. On siis tärkeää päästä välillä katkaisemaan stressitila ja ottamaan etäisyyttä stressiä aiheuttavista asioista.

Valmistautumisessa stressinhallinnan kannalta tärkeintä on ymmärtää:
”Mitä mä voin tehdä? Mitkä asiat on mun hallinnassa? Mihin mä voin vaikuttaa?” Asiat, joihin ei pysty itse vaikuttamaan, niistä ei myöskään kannata stressata. Sen sijaan kannattaa keskittää voimavaransa niihin asioihin, joihin voi itse vaikuttaa. Yksi konkreettinen asia, mitä ennen pääsykokeita voi tehdä, on itse pääsykoetilanteen harjoitteleminen. Teho-Opiston Pääsykoesimulaatio-kurssilla, opiskelijat pääsevät tekemään oman alansa aikarajoitettuja pääsykoetyyppisiä tehtäviä oikeita pääsykokeita vastaavissa olosuhteissa. Kurssin aikana opiskelijat kehittävät omaa ajankäyttöään ja ideoititaitojaan sekä totuttelevat aidon pääsykoetilanteen aiheuttamiin paineisiin ja haasteisiin. Pääsykoesimulaatio-kurssi onkin hyvä kenraaliharjoitus ennen pääsykokeita ja auttaa varmistamaan onnistumisen itse pääsykoetilanteessa.

Tosi tärkeää on oma psyykkinen hyvinvointi. Varsinkin aloilla, joissa vaaditaan luovuutta, sekä henkisestä että psyykkisestä hyvinvoinnista on huolehdittava tarpeeksi. Luovuus kun ei tule pakottamalla. Luovuus kukkii ihmisessä joka voi kokonaisvaltaisesti hyvin. Omasta jaksamisesta huolehtii parhaiten syömällä hyvin, liikkumalla ja nukkumalla riittävästi sekä lepäämällä välillä. Akut ovat koetuksella pääsykoekevään aikana, joten niitä on hyvä välillä ladata täyteen.

”Elämä ei saa olla pelkkää pääsykokeisiin valmistautumista.”

Mielenhallintaa voi treenata esimerkiksi rentousharjoituksilla ja meditaatiolla. Netti on pullollaan erilaisia appeja ja Youtube-videoita, joita kannattaa hyödyntää oman mielen rauhoittamiseen. Stressaantunut, ahdistunut ja levoton mieli poukkoilee, eikä pysty keskittymään. Rento ja rauhallinen mieli taas pystyy hyvin keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Rentoutumisen ja rauhoittumisen keinoja usein ylenkatsotaan, mutta niitä kannattaa harjoittaa. Pääsykokeissa on kyse omasta tärkeästä suorituksesta, johon on valmistautunut pitkään, joten kiinnittämällä tarpeeksi huomiota myös psyykkiseen valmentautumiseen varmistaa itselleen parhaimmat onnistumisen mahdollisuudet.

On tärkeää osata lukea omia ajatuksia. Tarkkaavainen mieli pystyy erottelemaan omia ajatuksia ja ottamaan niihin etäisyyttä – tutkimaan, mitkä asiat ovat tosia ja mitkä taas oman mielen tuotoksia. Stressitilassa ei välttämättä aina tunnista omia tuntemuksiaan, tai pysty suhtautumaan objektiivisesti omiin ajatuksiinsa, joten on hyvä välillä pysähtyä hetkeksi miettimään mitä siellä pään sisällä pyörii. Muista, että ajatukset ovat vain ajatuksia, ei objektiivisia tosiasioita – ne muuttuvat todeksi, jos niihin uskoo. Jos kokoajan vain hokee itselleen, ettei osaa tai pysty, ei voi myöskään onnistua. Usko itseesi ja sano itsellesi, että pystyt kyllä. Kannusta ja sparraa.

Myös kehonrentoutusharjoitukset auttavat stressinhallinnassa. Keho ja mieli ovat saumattomasti yhtä ja käyvät jatkuvaa vuoropuhelua keskenään. Kun keho rauhoittuu, myös mieli voi tyyntyä. Esimerkiksi tekemällä tämän harjoituksen muutamia kertoja päivässä, saat mielesi ja kehosi rauhoittumaan hetkeksi:

  • Sulje silmät
  • Rentouta hartiat
  • Rentouta kasvojen lihakset
  • Rentouta leukaperät
  • Hengitä sisään rauhallisesti kolmeen laskien
  • Hengitä ulos rauhallisesti kolmeen tai viiteen laskien

Jatka niin kauan kunnes olosi rauhoittuu tai tunnet itsesi rentoutuneemmaksi.
Seuraavalla kerralla voit tehdä saman harjoitteen uudelleen kiinnittämällä enemmän huomiota hengitykseen. Keskity etenkin uloshengitykseen, sillä sen aikana syke laskee ja keho rauhoittuu. Voit sanoa itsellesi sisään hengittäessä “Hengitä sisään” ja ulos hengittäessä “Rentoudu/Rauhoitu/Kaikki hyvin”.

Tehtävälista ennen pääsykokeita: 

mielenhallinta

 

JUURI ENNEN PÄÄSYKOETTA

Kun pääsykoepäivä vihdoin koittaa, on hyvä yrittää rauhoittaa oma mieli kaikin keinoin. Se onnistuu esimerkiksi vakuuttamalla itselle, että pystyt ja onnistut. Katarina itse suosittelee voimalauseita tai vaikka pientä lappusta, johon on kirjoittanut itselleen tsemppiviestin: ”Kyllä mä pärjään! Mä pystyn tähän! Tähän mä oon valmistautunut!” Jotain mikä auttaa jännityksen hetkellä ja boostaa itsevarmuutta.

Huomioi myös oma sisäinen puheesi itsellesi. Miten pystyt vakuuttamaan itsesi siitä, että olet tehnyt kaiken tarvittavan. Katkaise kielteisen ajatusten kehä. Sparraa ja kannusta itseäsi.

EI NÄIN: ”Ei, mä en pysty tähän, muut on paljon parempia.”
VAAN NÄIN: ”Kyllä mä pystyn tähän, tähän mä oon valmistaunut, nyt on mun hetki loistaa.”

Juuri ennen koetta jännittää varmasti. Mutta on hyvä pitää mielessä, että jännitys on hyvä asia. Opettele hyväksymään ja kanavoimaan jännitys oikein. Silloin se voi olla yksi parhaista toiminnan moottoreista pääsykoepäivänä. Ne, jotka eivät jännitä yhtään ovat yleensä liian itsevarmoja, eivätkä saa hyödynnettyä jännityksen antamaa lisävoimaa suoritukselle. Ei tietenkään pidä antaa jännityksen ottaa kaikkea valtaa. Jos huomaat jännityksen kasvavan hallitsemattomaksi, keskity rauhoittelemaan itseäsi. Jännittäessä syke nousee ja hengitämme herkästi enemmän sisään kuin ulos, jolloin syke nousee entisestään. Se taas on viesti kehollemme, että todellakin, tässä tilanteessa on jotain pelottavaa ja helposti mielikin lähtee laukkaamaan.  Tällöin kuitenkin kannattaa kääntää ajatuksen nimenomaan uloshengitykseen. Uloshengitykseen keskittymällä saa tasattua kiihtynyttä hengitystä, sykkeen laskemaan sekä puhallettua pois turhat paineet. Hengittelemällä hetken saat samalla luotua tilaa uusille ajatuksille.

Kiinnitä myös huomiota kehon asentoon. Kehosta tulevat viestit kertovat mielellemme, miltä meistä tuntuu. Ota siis hyvä ryhti ja itsevarma asento. Samalla kehon asennosta tulevat viestit signaloivat aivoille, että tilanteessa ei ole mitään hätää. Kerro siis kehon kautta mielellesi, että pystyt siihen! Ennen jännittäviä hetkiä on testattu myös Power Posen voimaa. Sen on tutkittu nostavan itsevarmuutta, sillä tekemällä itsensä isoksi ja voimakkaaksi, aivot saavat viestin sisäisestä varmuudesta. Power Pose on asento, jossa seistään kaksi minuuttia X-asennossa kädet ylhäällä. Tämän voi tehdä vaikka kotona ennen lähtöä tai vessassa ennen pääsykokeita. Parasta on, jos näkee itsensä peilistä. Muista hymyillä samalla ja miksi et sanoisi itsellesi jotain kannustavaa? Katso TED-talks video Power Posesta ja lähde pääsykokeisiin itsevarmana.

Kun menet pääsykokeeseen, muistuta itsellesi, että nyt on vihdoin sinun aikasi loistaa ja päästä näyttämään koko potentiaalisi. Muista, että tämän eteen olet uurastanut koko pitkän kevään – nyt saat vihdoin tilaisuuden osoittaa huippuun viritetyn osaamisesi.

Usko ja luota itseesi – sinä pärjäät kyllä!

Tehtävälista juuri ennen pääsykokeita: 

-Lue oma tsemppiviesti tai voimalause
-Tee Power Pose

Power Pose

PÄÄSYKOKEISSA

Pääsykoetilanne on siitä erikoinen, että tilanteesta ei niin vain pääse pois. Siellä korostuu itsensä rauhoittamisen taito sekä luottamus itseensä ja omiin kykyihin.

ETEEN VOI TULLA TOTAALINEN BLACK OUT, MITÄ SILLOIN TULISI TEHDÄ?
Black out on tilanne, jossa menee psyykkisesti ikään kuin lukkoon. Silloin ei tahdo saada mistään mitään otetta ja mieleen saattaa hiipiä epätoivo. Sitä varten kannattaa jo valmiiksi miettiä, miten siitä pääsee eteenpäin. Jo ennen pääsykoetta kannattaa valmiiksi käydä läpi worst case-skenaarion ja miettiä, miten sitä voi tositilanteessa lähteä purkamaan. On hyvä olla valmiina toimintasuunnitelma siitä, miten säilyttää toimintakyky pahimmalla mahdollisella hetkellä. Ajatukset täytyy saada pois mielensisäisestä hädästä. Kun löytää keinot oman mielensä ja tilanteen hallintaan ja astuu ulos paniikista, pystyy jälleen toimimaan. Kokoa mieleesi esimerkiksi lista työjärjestyksestä tai tee jonkinlainen toimintasuunnitelma, joka auttaa lisäämään hallinnan tunnetta.

Tehon opettajat ovat kursseillamme suositelleet Three Shapes Techniquea, joka on yleisesti käytetty luovuustyökalu lukkotilanteisiin tai vain uuden näkökulman etsimiseen. Siinä piirretään ”kanvaasille” (rajatulle alueelle) sattumanvaraisesti kolme perusmuotoa (ympyrä, jana, kuutio tai kolmio), joiden pohjalta luodaan näkymä, kappale, tai vaikka hahmo. TST:n tarkoitus on vapauttaa luova piirtäminen liioista rajoituksista ja auttaa näkemään asioita eri tavalla. Harjoittele tekniikkaa jo ennen pääsykokeita, jotta pystyisit hyödyntämään sitä mahdollisissa black out-tilanteessa. Tavoitteena on oppia vapauttamaan ajattelu ja totutella näkemään perusmuodoissa tiloja, kappaleita ja muotoja, yksityiskohtia tai isoja kokonaisuuksia. Three Shape Technique on luovan piirtämisen aivoriihi, jossa omaa ideaa ei tarvitse kritisoida. Tee esimerkiksi tehtäviä, joissa toteutat useita nopeita skissejä, piirrät nopeasti, sen suuremmin ajattelematta perusmuotoskissejä esim. 6-8 kpl, joista lähdet sen jälkeen muokkaamaan tiloja tai maisemia.

Three Shape Technique

Pääsykokeissa on tärkeää suunnitella myös oma ajankäyttö. Tehtävät on suoritettava annetun aikarajan puitteissa, joten tehtävät kannattaa pilkkoa osiin. Suunnittele huolellisesti oma ajankäyttösi – siihen kannattaa käyttää aikaa aluksi, jotta ei tule yllätyksiä eikä aika lopu kesken. Kun tietää omat vahvuudet ja heikkoudet, osaa arvioida omaa ajankäyttöään paremmin. Silloin tietää kuinka paljon aikaa kannattaa käyttää kuhunkin osa-alueeseen. Näin lisäät myös hallinnan tunnetta tilanteessa ja vähennät omaa stressiäsi. Kun stressi on hallinnassa, pystyy keskittymään täysin yhteen asiaan eikä mieli poukkoile.

Ajankäyttöä ja paineenhallintaa pääset harjoittelemaan myös Teho-Opiston Pääsykoesimulaatio-kurssilla. Kurssi on saanut opiskelijoilta kiitosta siitä, että se on poistanut stressiä ja jännitystä aidoista pääsykoetilanteesta, jolloin itse pääsykokeissa voi keskittyä vain olennaiseen, eli tekemiseen!  

TEHTÄVÄLISTA PÄÄSYKOKEISSA

– Rauhoitu ja luota itseesi
– Suunnittele ajankäyttö
– Käytä lukkotilanteessa Three Shape Techniqueta

PÄÄSYKOKEEN JÄLKEEN

Ennakkovalmistautumiseen satsataan paljon, mutta pitäisi kiinnittää huomiota myös palautumiseen. Pääsykokeen jälkeen, stressin purkautuessa voi herätä tunteita laidasta laitaan –takki voi olla tosi tyhjä. Nämä kaikki tuntemukset ovat hyväksyttäviä ja ihan normaaleja. Pääsykoe on kuin henkinen ja psyykkinen maraton, joka vaatii palautumista. Kannattaa antaa itselle aikaa palautua rauhassa.

Pääsykokeista palautuminen
ENTÄ JOS KOULUPAIKKA JÄÄKIN SAAMATTA?!
Täytyy muistaa, että elämää on pääsykokeiden jälkeenkin – täytyy olla jotain mihin palata. Kaikki lähtevät tavoittelemaan menestystä, mutta kaikki eivät voi päästä sisään samana vuonna.

Se, että koulupaikka ei irtoa, ei kerro mitään sen erityisempää ihmisestä. Se kertoo ainoastaan sen, että sinä vuonna oli muita, jotka pystyivät paremmin käyttämään koko osaamisensa pääsykokeiden rajaamilla määritelmillä. Kannattaa kuitenkin käydä jo etukäteen läpi tilanne, että koulupaikkaa ei jostain syystä tulekaan. Mitä sitten teen? Mitä erilaisia vaihtoehtoja mulla on? Toki kyseessä on karvas pettymys, mutta samalla se on kasvattava kokemus. Monille se voi olla isokin romahdus, kun odotukset ovat korkealla ja suunnitelmat valmiina. Silloin on tärkeää pysähtyä, käydä tilanne läpi ja hyväksyä suru, katkeruus ja kateus. Vain hyväksymällä ne, pystyy jatkamaan eteenpäin ja miettimään tulevaa.

“Nämä ovat vaikeita tunteita ja tilanteita, mutta niistä selviää kyllä”, vakuuttaa Meskanen.

Kannattaa luoda joku varasuunnitelma, vaikka kaikki paukut ovatkin yli 100% pääsykokeissa. Täytyy muistaa, että välivuosi (vaikka useampikin) voi olla hyvinkin kasvattava vuosi, ei missään tapauksessa epäonnistumisen vuosi.

TEHTÄVÄLISTA PÄÄSYKOKEIDEN JÄLKEEN

– Palaudu
– Anna itsellesi aikaa
– Käy tunnetilat läpi
– Käännä katseet tulevaan

Toteuta Katarinan ohjeita ja saat hyödynnettyä pääsykokeessa koko kapasiteettisi ja osaamisesi.

PALJON TSEMPPIÄ PÄÄSYKOKEISIIN!

“PYSTYT SIIHEN!”
“OSAAT KYLLÄ!”
“NYT ON SINUN AIKASI LOISTAA!”


Harjoittele aitoa pääsykoetilannetta!

Yleisimpiä haasteita pääsykokeissa ovat jännittävän tilanteen luoma paine ja ajankäytön puute. Stressitilanteessa aivot saattavat lyödä tyhjää ja koeaikaa saattaa valua hukkaan. Tämän takia normaalin pääsykoeharjoittelun lisäksi on myös tärkeää harjoitella itse pääsykoetilannetta!

Teho-Opiston Pääsykoesimulaatio-kurssi on hyvä kenraaliharjoitus ennen pääsykokeita ja auttaa varmistamaan onnistumisen itse pääsykoetilanteessa. Kurssilla pääset harjoittelemaan ja kokemaan, mitä luovien alojen pääsykokeissa vaaditaan ja minkälaista on suoriutua monipäiväisistä kokeista tietyssä ajassa ja valvotusti. Tämän jälkeen olet valmistautunut pääsykoetilanteessa syntyvään paineeseen ja osaat suunnitella ajankäyttösi koetilanteessa.