Näillä töillä kaksi sisustusarkkitehtuurin opiskelupaikkaa – Katso Deniksen työt!

Denis Lippert, Maxi-kurssia käynyt vloggaaajamme pääsi opiskelemaan sisustusarkkitehtuuria lähes täysillä pisteillä XAMK:iin, sekä lisäksi korkeammalla olleeseen hakukohteeseensa LAB-muotoiluinstituuttiin! Deniksen koko matkan näkee videoiden muodossa Deniksen blogista. Katso tästä jutusta työt, joilla upea tulos saavutettiin!

XAMK:n pääsykokeet

XAMK:n pääsykokeet järjestettiin etänä yhden päivän aikana. Kaikki kolme tehtävää annettiin kerralla ja aikaa niiden tekoon oli noin 8 tuntia.

Tehtävä 1: Vastakohdat

Piirrä lyijykynällä vastakohdat A-3 paperille lyijykynillä.

Denis:

” Sain ympäristöinspiraation yhdestä Teholla tekemästäni tussitehtävästä, jonka inspiraatio taas tuli yhdessä sisustusarkkitehtuurikirjassa olleesta loft-asunnon kuvasta. Työssä vastakohtina on betonipenkin pehmeä ja kankainen istuin, sekä seinällä oleva betonitaideteos. En tiedä oliko kyseiset vastakohdat ihan selkeät, mutta päätin etten halunnut tehdä mitään ihan ilmiselvää kuten kukkia ja kiviä. Betonitaideteoksen särön inspiraatio tuli Kontulan ostarin veistoksesta, jossa on kaksi vastaavaa säröä. Olen nähnyt kyseisen veistoksen 7-vuotiaana ja se vaan jäi jotenkin mun päähän. “

Tehtävä 2: Surun ja ilon kaupunki

Maalaa tulkintasi tehtävänannossa olleesta Väinö Linnan romaanin leikkeestä. A3 Peite- ja vesivärit.

Denis:

” Tehtävässä annettu teksti oli aivan mielenvikainen. Siinä puhuttiin kaupungista, jossa on kapeat kadut ja matalat rakennukset. Oli myös auto, joka menee hiekkatiellä, mutta kyseessä oli kuitenkin kaupunki. Puhuttiin myös mm. nauravista napeista ja pimeästä sairaalahuoneesta, jossa on kimaltavia huonekaluja. Olin ihan paniikissa kun näin tehtävänannon, mutta sitten tajusin, että näin sekavan tekstin on luultavasti tarkoituskin aiheuttaa hämmennystä.

Päätin tehdä jotain surrealistista ja sain väri-inspiraation Macintosh:n teaseristä vuodelta 1984. Se itse Superbowl mainos perustui Orwellilaiseen maailmaan, jossa oli vähän tämän näköisiä väyliä ja putkia, joissa ihmiset kävelivät pitkissä jonoissa. Sävyt oli myös todella vaaleanharmaita ja synkkiä. Tässä työssä kaupungin ilo näkyy enemmän työn vasemmalla puolella kun taas suru ja tyhjyys oikealla. “

Tehtävä 3: Metamorfoosi

Rakenna pahvista ja grillitikusta metamorfoosia kuvaava asia, esine tai kappale. Asian tulisi kertoa tarina siitä, miten ilmasto palautuisi parempaan kuntoon ihmisten kestävien valintojen myötä. Valtaosan tulee olla tehty valkoisesta pahvista.

Denis:

” Tässä kohtaa pääsykokeita alkoi tulla kiire, koska koko aikataulu piti suunnitella päivään itse ja aikaa oli kokonaisuudessaan melko vähän. Halusin tuoda ensimmäisen tehtävän taidenäyttelyideaa ja päätin tehdä installaation. Installaation tarkoituksena oli olla suuri, jotta sen ympärillä voi kävellä. Soitin myös pääsykoevalvojalle ja kysyin, että voinko käyttää vesivärejä ja en saanut ihan selkeää vastausta, mutta selvästi idea kuitenkin toimi. “

Sain XAMK:n pääsykokeistä yhteensä 93/100 pistettä. Ennen tietoa pisteistä olin sitä mieltä, että työt oli mun ala-arvoisimmat ja kokeet kokonaisuudessaan ihan katastrofi. Kokeissa oli tunne, että ei voi onnistua kunnolla kun ei pystynyt käyttämään kunnolla aikaa töihin.


LAB-muotoiluinstituutin pääsykokeet

LAB:n sisustusarkkitehtuurin kokeet järjestettiin kolmen päivän aikana. Ensimmäisenä päivänä oli tehtävä 1, toisena tehtävät 2 ja 3, ja viimeisenä päivänä neljäs tehtävä sekä haastattelu.

Tehtävä 1: Opiskelijakahvila

”Suunnittele kahvila muotoiluinstituutin pihalle, sinun tulee käyttää kahta rahtikonttia suunnitelmassasi, saat sijoittaa kontit toisiinsa nähden miten vain”.  Lisäksi tuli tehdä toiselle a3 paperille toiselle puolelle kuva sisältä ja toiselle mittakaavassa oleva pohjapiirros.

Denis:

” Tästä tehtävästä pidin erityisen paljon. Mietin kuitenkin melko pitkään tuota konteista tehtyä kahvilaa, koska halusin tehdä konteista mahdollisimman kontin muotoiset niin, että ne kuitenkin ovat mahdollisimman kaukana kontista. Halusin, että ne olisi lähinnä rakennuksen rakenteellisena vahvikkeena, joiden päälle on valettu betonia. Kahvilasta tuli aika moderni ja vähän brutalistisen. Halusin näyttää työssä itseni ja saada siihen myös ilmavuutta ja massojen eroavaisuuksia. Tehollakin on sanottu, että toteuta itseäsi ja tee työstä itsesi näköinen.

Toista osaa tästä tehtävästä halveksuin ja olin todella pettynyt itseeni. Ajoitin tehtävän tekemisen huonosti ja tein pohjapiirros-osion lopulta kymmenessä minuutissa, ja se näkyy. Koko tähän tehtävään oli 4-5 tuntia aikaa, mutta kahvilan ulkomuodon muotoiluun meni todella paljon aikaa. “

Tehtävä 2

Suunnittele Taysin uuteen aulaan taideteios. Tee myös taideteoksestä oma kuva toiselle puolelle ja kuvaile sitä parilla lauseella. Vapaavalintainen tekniikka A3.

Denis:

” Tehtävän tekoon oli aikaa kolme tuntia. Mietin jonkin aikaa, että mikä teos symboloisi ihmisen moninaisuutta ja moniuloitteisuutta. Halusin tehdä teoksen. joka kuvaa sitä, että meitä on moneen junaan ja ollaan erilaisia, mutta kuitenkin tasa-arvoisia. Sairaalakontekstissa ajatuksena oli se, että on kuitenkin aika eri asia tulla hoitoon sydänkohtauksen kuin kurkkukivun seurauksena. Viivat lattiassa symboloi ihmisten samanlaisuutta, kun taas tikkaiden epätasaisuus kuvaa meidän kaikkien omia tarpeita ja tilanteita. “

Tehtävä 3: Valaisin

Suunnittele valaisin käyttäen kartonkia, grillitikkuja ja liimaa. Valaisin pyydettiin ”valaisemaan” käyttäen taskulamppua.

Denis:

” Tehtävänannosta tuli ensimmäisenä mieleen kattovalaisin, mutta tajusin kuitenkin, että varmaan aika monelle muulle tulee sama mieleen. Mietin paljon eri muotoja ja päätin, että haluan geometrisiä kappaleita ja varjostimen, mutta en geneeristä varjostinta. Päätin lopulta tehdä pöytälampun, joka koostuu vinosta kappaleesta sekä kevyestä, ehkä vähän surrealistisesta rakennelmasta. “

Tehtävä 4: Flat-Pack lelu

Suunnittele koottava lelu, jonka voi postittaa ja kasata omatoimisesti tai vanhempien avustuksella. Liitä ohjeet erilliselle A3 paperille ja kuvat valmiista lelusta.

Denis:

” Tähän tehtävään en ollut ollenkaan valmis. Muistin kuitenkin, että pienenä rakastin rakentaa laivojen ja lentokoneiden pienoismalleja, josta sainkin idean tehdä sellaisen Flat-Pack lelun, jota olisin itse halunnut pienenä käyttää. Tein “Euro Shuttle Mars Liner”:n, koska tykkään EU:sta ja lentävistä asioista. Lelun pohjaan lisäsin vielä Euroopan avaruusjärjestön logon ja lelun etupuolelle EU:n liput. “

” Sain muotoiluinstituutin tehtävistä lopulta 85/100 pistettä. Tehtävistä ja kokeista jäikin todella hyvä fiilis ja haastattalussa haastattelijatkin tuntui olevan kiinnostuneita musta. Haastattelu kuitenkin jännitti tosi paljon, koska se hetki oli yksi tärkeimmistä hetkistä elämässäni. Yhtenä kysymyksenä kysyttiin joitain lempitekijöitäni ja lausuin yhden Japanilaisen nimen aivan väärin. Ajattelin, että nyt ehkä kuolen, mutta loppu haastattelu menikin tosi hyvin. Eli pitää vaan jatkaa, vaikka tekeekin virheen. “

Vinkkinä voisin sanoa, että kannattaa vähentää palkkatyön määrää ja antaa harjoittelulle sekä tehtävien teolle kunnolla aikaa.

Myöskin jos mietitte vloggaajaksi hakemista niin hakekaa. Vloggaamisessa on kyllä tekemistä, mutta se on kivaa tekemistä!

Haaveiletko sinäkin sisustusarkkitehdin urasta?


Tule treenaamaan pääsykokeisiin meidän kanssa! Yksilöllisessä valmennuksessamme kehität oman persoonallisen tyylisi ja nostat taitosi pääsykokeissa vaaditulle tasolle yhdessä ammattitaitoisten ja kannustavien opettajiemme kanssa. Kursseilla valmistautuminen on tavoitteellista, mutta hauskaa ja opettajiemme innostus tarttuvaa! Liity mukaan treenaamaan Tehon huippuporukkaan!



Netta Kuosmanen sai kaikki hakemansa opiskelupaikat

Tehon MAXI-etäkurssilla pääsykokeisiin valmistautunut Netta Kuosmanen sai triplasti iloisia uutisia, kun kaikki luovien alojen pääsykokeiden tulokset julkaistiin. Fiilis on sanoinkuvailematon, kun unelmien opiskelupaikka arkkitehtuurin parissa viimein aukesi samoin kuin molemmat Netan hakemat sisustusarkkitehtuurin opiskelupaikat. Nappaa Netan niksit pääsykokeisiin valmistautumiseen!

Teholla juhlitaan jälleen kerran lukuisia onnistumisia! Ovi unelmien opiskelupaikkaan aukesi usealle Tehon valmennuskurssilaiselle ja monet heistä nappasivat useampiakin luovien alojen opiskelupaikkoja samalla kertaa. Yksi heistä on inspiroivista töistään tunnettu Tehon opiskelijabloggaaja Netta Kuosmanen, joka nappasi arkkitehtuurin ja kaksi sisustusarkkitehtuurin opiskelupaikkaa.

En todellakaan ois vuos sitten uskonu, että vuoden päästä oon tässä tilanteessa.

Koko lukuvuoden Tehon  Maxi-etäkurssilla treenannut Netta hyväksyttiin ensimmäiseen hakukohteesensa Oulun yliopiston arkkitehtuuriin sekä XAMK:in ja Muotoiluinstituutin sisustusarkkitehtuuriin. Netan blogista pääseet kurkkaamaan kuvat töistä, joilla Netta nappasi pistettä vaille täydet pisteet XAMK:in sisustusarkkitehtuurin pääsykokeista.

Netta Kuosmanen ja kolmet pääsykokeet

Eilen kun kävin katsomassa arkkitehtuurin tulokset itketti ja nauratti vaan samaan aikaan. Olin ihan, että mitä ihmettä tapahtuu! Arkkitehtuurin pääsykokeista jäi sillon ihan hyvät fiilikset. En kyllä ollut varma, että pääsisinkö sisään, sillä mulla meni se eka ja kolmas tehtävä ihan tosi huonosti, joka näkyi myös pisteissä, mutta eipä se sitten haitannutkaan. Ylipäätään olin tyytyväinen siihen, mitä sain aikaan. 

Kolmiin pääsykokeisiin osallistuminen oli aika raskasta ja arkkarikokeisiin mennessä olin jo ihan, että ei enää enempää. Mutta tykkään piirtää ja tehä niin se tuntui niin omalta, että oli kiva tehdä kaikki pääsykokeet. 

Tehon kurssilta olen saaanut paljon varmuutta tekemiseen ja oppinut sen, mitä tehtävissä haetaan. Olen myös oppinut omat vahvuuteni ja hyödyntämään niitä pääsykokeissa ja uskomaan omaan tekemiseeeni. 

Olen aina tiennyt haluavani opiskella jotakin taidealaa, mutten aina tiennyt sen olevan arkkitehtuuri. Kolme vuotta sitten poikaystäväni kysyi, olenko miettinyt arkkitehdin ammattia ja aloin perehtymään alaan. Alkoi vaan tuntua, että ei vitsi tää on se mihin haluan hakea ja tehä. Menihän siinä sitten aikaa ja sai kyllä tehdä paljon töitä sen eteen, mutta nyt sain lopulta sen paikan. 

Viimevuonna kun en saanut opiskelupaikkaa, niin kyllähän se tuntui tosi pahalle ja saa tuntuakin, jos se koulupaikka ei tuu. Päätin kuitenkin, etten luovuta kun pääsin sillon sinne piirustuskokeisiin asti. Tiesin vaan, että pitää tehä enemmän töitä saavuttaakseen niitä omia unelmia. 

Mitä Netta muutti verrattuna aikasempiin hakuvuosiin?

Lisäsin sinnikästä harjoittelua ja mietin oikeesti, mitä asioita mun pitää omassa elämässä muuttaa, että pystyn valmistautumaan mahdollisimman hyvin niihin kokeisiin ja saamaan sen paikan. Annoin enemmän aikaa harjoittelulle ja priorisoin asioita. Vähensin myös töitä, jotta voisin keskittyä enemmän pääsykokeisiin ja harjoitteluun. Lähdin mukaan Tehon MAXI-valmennuskurssille saadakseni harjoitteluun rytmin sekä asiantuntijoiden avut ja vinkit harjoitteluun. 

Etäkurssi on ollut ihan loistava mahdollisuus, kun jonkun verran on ollut kumminkin pakko käydä töissä. Teen kaksivuorotyötä, niin en voi aina päättää milloin oon siellä. Etäkurssin ansioista sain hyvin aikataulutettua milloin teen ja mitä teen. Vaikka kävin kurssin etänä, pääsin olemaan läsnä niissä tapahtumissa ja luennoilla. Tehon opettajilta sai niin paljon tukea ja vinkkejä. Mikäli ei ole mahdollista lähteä sinne Helsinkiin paikan pääälle, niin suosittelen ihan ehdottomasti etäkurssia. Se antaa kyllä ihan älyttömästi.

Netan vinkit pääsykokeisiin valmistautumiseen ja itse pääsykoetilanteeseen

Tavoittele sinnikkäästi unelmaasi

Koskaan ei pidä luovuttaa, jos on unelma ja haluat saavuttaa sen. Unelmien opiskelupaikan saavuttaminen voi vaatia enemmän tekemistä kuin muut asiat mitä tekee. Esimerkiksi mä tarvitsin paljon harjottelua ja harjottelinkin ihan älyttömästi. On tärkeää olla sinnikäs ja jatkaa harjoittelua. Epäonnistua saa myös, sillä niistä oppii.

Mikään ei tapahdu hetkessä ja mitä pitempään sä oot harjoitellut niin sitä paremmin sun taidot on hioutunut. MAXI-kurssin aikana kerkeää epäonnistua, josta oppii ihan hirveästi ja sinä aikana ehtii myös onnistua, mikä tuo sitä motivaatiota omaan tekemiseen.

Usko omaan tekemiseesi

Pääsykokeissa kannattaa uskoa omaan tekemiseensä. Sitä mitä on harjoitellut ja missä on onnistunut kannattaa hyödyntää pääsykokeissa. Itselläni on ollut sellainen periaate, että kun sä opit, niin sit sä osaat ja sitä kautta voit onnistua. Tehon kurssi on myös tukenut paljon sitä etenemistä. 

Ihan älyttömän isot kiitokset Teholle, että mahdollistatte tän valmennuskurssin. Ilman tätä en välttämättä ois saanu sitä koulupaikkaa. Teholla on ollut tosi hyvä yhteishenki ja saanut jatkuvasti tsemppiä. Opettajat ovat olleet koko ajan läsnä ja kannustaneet rohkeasti kysymään, jos on jotain. Heiltä on saanut myös aina apua ja tehtävistä saatavasta kritiikistä oppii tosi paljon. Isot kiitokset ja halaukset!

Haluatko sinä olla seuraava Netta?


Tule treenaamaan Teholle ammattilaisten ohjaukseen! Ennakkotehtävät ja valintakoerupeama voi tuntua pelottavalta, joten älä jää yksin! Juuri sinä voit olla seuraavana keväänä se, joka nappaa kaikki hakemansa opiskelupaikat. Kurssit täyttyvät nopeasti, joten varaa paikkasi ajoissa ja saavuta unelmiesi opiskelupaikka!



Näillä töillä Laura sai kaikki hakemansa opiskelupaikat

Teho-Opiston Maxi-valmennuskurssilla sisustusarkkitehtuurin pääsykokeisiin valmistautunut Laura saavutti kaikki hakemansa opiskelupaikat!  Laura esittelee menestyksekkäät työnsä ja kertoo, millainen prosessi useampiin pääsykokeisiin osallistuminen oli. Lue myös Lauran vinkit pääsykokeisiin!

Tänävuonna sisustusarkkitehtuurin opinnot kasvattivat suosiotaan entisestään ja kilpailu opiskelupaikoista oli harvinaisen kovaa. XAMK:in, Muotoiluinstituutin sekä Metropolian sisustusarkkitehtuurin pääsykokeissa testattiin useamman tehtävän muodossa hakijoiden kykyä tuottaa raikkaita ja visionäärisiä ideoita, luovuutta, erinomaisesti hallittuja tekniikoita sekä paineensietokykyä.
­

Diplomi-insinööristä sisustusarkkitehdiksi

Yksi onnellisista sisäänpäässeistä on Laura, joka nappasi opiskelupaikan sekä Metropolian, että XAMK:in sisustusarkkitehtuurin pääsykokeista. Lauran matka sisustusarkkitehdiksi ei ole ollut kaikkein tavallisin, sillä ennen sisustusarkkitehtuuriin hakeutumista hän työskenteli melkein kymmenen vuotta diplomi-insinöörinä kaupunkiliikenteen suunnittelun parissa. Laura kipuili entisellä alalla ja yritti löytää sitä jotain joka tuntuisi omalta. Pitkän pohdinnan ja mutkan kautta hän kuitenkin tajusi sisustusarkkitehtuurin olevan se omin juttu, joka nostaa hymyn huulille.

Ihan tosi tosi ilonen oon pääsykokeiden tuloksista, vaikka tää on ollut todella raskas prosessi. Oon tosiaan tehnyt niitä tehtäviä tuolla Teholla ja tsempannut niissä, vaikka välillä on tuntunut tosi vaikeelta löytää aikaa niiden tekemiseen. Ja sitten kun se tuotti tulosta, oon todella ylpeä itsestäni ja myöskin tosi tosi ilonen.

Olen tosiaan työskennellyt kaupunkiliikenteen suunnittelun parissa ja mua kiinnostaa se, miten ihmiset liikkuu ja toimii tiloissa. Minua kiinnostaa hurjan paljon, miten tila vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen ja kuinka suunnitteluratkaisuilla voidaan muokata sitä ihmisten käyttäytymistä ja fiilistä eri tiloissa ja paikoissa. 
­

Lauran Metropolian sisustusarkkitehtuurin ihastuttavat pääsykoetyöt

Tehtävä 1

Ekassa tehtävässä pyydettiin piirtämään näkymä paperiroskiksesta ja jossa olet itse kutistunut hiirenkokoiseksi ja kurkkaat sieltä roskiksesta ulos. Aloin kuvittelemaan itteni hiirenkokoseks ja sitten mulle tuli mieleen kärpänen, koska kärpäset on yleensä roskiksissa. Ajattelin myös, että työn pitäisi olla jollain tavalla vaikuttava, kun kyseessä on kuitenkin pääsykoetyö ja halusin siihen jotain täräyttävää. Siksi piirsin kärpäsen siihen ikään kuin surraamaan kohti mua ja että se on jopa pelottavaa, kun se kärpänen on niin iso ja mä niin pieni.

Siitä se sitten rakentu aika luonnostaan koko työ ja olin itseasiassa itse tosi tyytyväinen siihen mun työhön. Mä en oo kokenut olevani erikoisen hyvä lyijäripiirtäjä ja tehtävä piti piirtää lyijärillä, mutta sekä Metropolian että XAMK:in pääsykokeissa molemmissa lyijärityöni onnistuivat hyvin.

Olen ollut niin kauan insinöörimaailmassa tekemässä loogisia juttuja, että olisi ollut tosi suuri haaste löytää rajoja pääsykokeissa tehtävänantoihin, jos en olisi käynyt Tehon kurssia. Putkiaivona ilman kurssia olisin varmaan tehnyt niitä liian tehtävänannon mukaisesti. Tehon kurssillla ollaan tehty paljon tehtäviä ja olen saanut paljon oppia eri välineillä tekemiseen ja tekniikkaan. Kurssilla opin myös ymmärtämään missä rajoissa voin liikkua pääsykoetehtävissä ja olen löytänyt kadoksissa olleen luovuuteni uudestaan.

 

Tehtävä 2

Tokassa tehtävässä pyydettiin suunnittelemaan tarjoilualusta suupalalle ja valmistamaan se ja itse suupala paperista ja pahvista. Tää oli kaikista vaikein tehtävä, koska eihän suupalalle ole järkeä tehdä erillistä tarjoiluastiaa. Jotenkin oli hankalaa lähteä tekemään jotain sellaista, missä ei ole periaatteessa mitään järkeä.

Mietin jäkiruokia kuten cupcakeja ja konvehteja, mutta tuntu, että se saattaa olla yleinen aihe, niin yritin lähteä eri suuntaan tehtävässä. Yritin miettiä, että jos mun täytyy joku suupala tehdä niin, mikä vois olla sellanen ja sitten mulla tuli skågen mieleen.

Lähdin pyörittelemään pahvia tarjoilualustaa ja suupalaa varten ja ajattelin, että jos se on jossain tarjoilupöydällä niin sen pitäisi olla siinä jotenkin tyrkyllä ja vähän korkeemmalla, jos halutaan, että se on esillä. Sain mielestäni ihan kauniin muodon pyöriteltyä pahvista tässä tehtävässä. Luulin epäonnistuneeni tehtävässä, kun en oikein ymmärtänyt sitä, mutta kai se sitten menikin ihan hyvin.

Tehtävä 3

Viimeinen tehtävä oli suunnitella grillitikuista uimahyppytorni, joka on maksimissaan kuusi metriä. Tehtävässä piti piirtää myös perspektiivikuva alueelta, jolla se on. Siinä piti olla myös kaksi uima-allasta, sauna-ja kahvilarakennus. Sen lisäksi pyydettiin myös tekemään pohjapiirustus alueelta.

Tämän tyylisiä tehtäviä onneksi oltiin Teholla harjoteltu, joten tehtävää oli mukava lähteä tekemään. Tiesin heti aluksi haluavani tehdä hyppytornista mahdollisimman yksinkertaisen muotokieleltään ja että siinä on kaksi hyppykerrosta. Toinen hyppykohta oli kolmessa metrissä ja toinen kuudessa. Ne olivat eri suuntiin ja sisältä kiivettiin sinne. Olin tosi tyytyväinen siihen, mitä sain aikaseks, simppeli ja toimiva! Pesrpektiivikuvaa hahmottelin ja pyörittelin ja mieleeni tuli Hernesaaren ranta ja, että se sijaitsi kaupunkialueella ja sieltä näkyisi meri.

Mulla on jäänyt Tehon töistä mieleen, joku perspektiivipiirustus, johon oli piirretty lentelemään kirsikankukkia. Tykkäsin siitä ihan hirveesti sillon jo, kun se on niin pieni asia joka lisää perspektiivikuvaan loogisesti väriä, joka ei ole vain heitetty hatusta. Laitoin työhöni kirsikkapuita, joissa oli kirsikankukkia ja jonka lehdet lentelivät aluella ja vaikka työssä oli vaaleat sävyt, niin siitä tuli mielestäni toimiva ja kaunis.

­

Kuinka Laura valmistautui pääsykokeisiin?

Henkilökohtaisesti olen todella tyytyväinen Tehon MAXI-kurssiin. Käymällä Tehon kurssin ja tekemällä mahdollisimman paljon kurssitehtäviä pääsee jo tosi pitkälle pääsykokeisiin valmistautuessa.

Olen pyrkinyt tekemään mahdollisimman paljon Tehon tehtäviä ja ennen pääsykokeita kävin vielä läpi omia töitäni ja aiempia tehtävänantoja. Kävin läpi myös muiden kurssilla tekemiä töitä ja katsoin millaisilla töillä kurssilla oli saanut hyvät pisteet ja mitkä asiat niissä täytyy olla. Vinkkinä ensivuonna hakeville sanoisin, että kannattaa tutustua aikaisempien vuosien tehtäviin ja tutustua siihen, miten tehtävänantojen rajoissa pystyy liikkumaan. Kannattaa myös opetella kaikki tekniikat sillä lailla, että on käyttänyt niitä kaikkia jonkin verran.

Kiitos paljon Lauralle inspiroivien töiden esittelystä ja onnea kaikille opiskelupaikan saaneille! Tsemppiä myös niille, joille opiskelupaikka ei vielä tänävuonna auennut – älkää luovuttako! Meistä monelle opiskelupaikka aukeaa vasta muutaman kerran jälkeen ja kesäloman jälkeen on taas aivan eri fiilis aloittaa harjoittelu ensi kevään pääsykokeisiin.

-Enni
­

Haluaisitko sinä olla ensivuoden Laura?

Laura treenasi ahkerasti koko viimelukuvuoden Teho-Opiston MAXI-valmennuskurssilla ja kova työ palkittiin peräti useammalla luovien alojen opiskelupaikalla. Vuosittain suuri osa sisustusarkkitehtuurin, muotoilun, arkkitehtuurin ja muiden luovien alojen uusista aloittavista opiskelijoista ovat käyneet Teho-Opiston valmennuskurssin. Ilmoittautumalla ajoissa varmistat paikkasi Suomen suosituimmalla luovien alojen valmennuskurssilla!