Teho-Opisto on jo reilun vuosikymmenen ajan auttanut luovista aloista kiinnostuneita nuoria löytämään oman potentiaalinsa ja mahdollistanut unelmiensa opiskelupaikan saavuttamisen! Jatka lukemista ja ota selvää, miten Teho-Opisto auttaa oman taiteellisen potentiaalin löytämisessä ja tukee opiskelijoita vielä kurssivuoden jälkeenkin.
Suuri osa luovien alojen opiskelijoista on entisiä Teholaisia!
Luovuus ei ole vain synnynnäistä. Aivan kuten musiikissa ja liikunnassakin, kysymys on taitoaineista, joissa harjaantuu tekemällä. Ammattitaitoisen ohjauksen ja vertaistuen kautta kehittyminen ja ymmärryksen kasvaminen onkin nopeampaa. Me Teho-Opistolla olemme todistaneet tämän, sillä noin 70% opiskelijoistamme saa haluamansa opiskelupaikan ja esimerkiksi vuosittain noin 60% Arkkitehtuurin vuosikurssista on entisiä Teholaisia!
Teho auttaa oman alan löytämisessä
Paitsi että haluamme ohjata opiskelijoitamme kohti omaa unelmiensa opiskelupaikkaa, haluamme tarjota heille myös mahdollisuuden tutustua muihin luoviin aloihin. Taidealoilla mahdollisuuksia on paljon ja sen ymmärtäminen voi olla silmiä avaava kokemus. Teho-Opiston valmennuskurssin käynyt Antonio Caraveo opiskelee nykyään Teollista muotoilua Metropoliassa. Antonio tuli Teholle tavoitteenaan arkkitehtuurin opinnot, mutta kurssikokemuksen myötä kiinnostus Teolliseen muotoiluun syttyi. Lopulta ala veikin mennessään! Yhtenä suurena Teho-Opiston hyötynä Antonio nostaakin esiin Tehon kursseilla saatavan laajan ymmärryksen eri aloista, tekniikoista ja materiaaleista.
Monesti nuoret, jotka ovat unelmiensa opiskelupaikkaa tavoittelemassa eivät kuitenkaan täysin tiedosta, mitä kaikkea eri luoviin aloihin liittyy. Tehon kurssilla sai pintaraapaisua syvemmän kosketuksen jokaiseen alaan.
Antonio Caraveo
Teollinen Muotoilu, Metropolia
Teho-Opisto pyrkii tarjoamaan opiskelijoilleen mahdollisimman hyvät valmiudet luovien alojen pääsykokeita, opintoja ja tulevaa uraa silmällä pitäen. Olemme saaneet paljon kiitosta esimerkiksi kursseillamme järjestettävistä pääsykoesimulaatioista, joiden tarkoitus on totuttaa opiskelijat aitoon pääsykoetilanteeseen ja aikapaineeseen. Entinen Teholainen, nykyinen Aalto-yliopiston muotoilun opiskelija, Venla Kalkkinen uskoo pääsykoesimulaatioista olleen paljon hyötyä.
Tehon kursseilla tulee käytyä läpi koko pääsykoeprosessi, joilloin itse kokeissa tulee oltua jo paljon rauhallisemmin ja pystyy keskittymään olennaiseen.
Venla Kalkkinen,
Muotoilu, Aalto-yliopisto
Pääset katsomaan ja lukemaan Antonin ja Venlan koko haastattelun täältä
Teho tukee opiskelijoita opintojen aikana ja niiden jälkeen
Teho-Opisto tarjoaa opiskelijoilleen myös kattavan alumniverkoston. Valmennuskurssivuoden aikana yhteisöllisyys on avainasemassa, jolloin vertaistuki ja luottamus toisiin opiskelijoihin kasvaa. Haluamme pitää yhteisöllisyyttä yllä esimerkiksi oppimalla toisten töistä, keskustelemalla tunneilla avoimesti ja järjestämällä yhteisiä illanviettoja. Kursseilla ei tarvitse pelätä virheitä vaan jokainen voi rohkeasti kokeilla rajojaan. Tämä rajojen kokeilu kannattaakin tehdä juuri valmennuskursseilla ennen korkeakouluihin hakemista, sillä silloin oppii ymmärtämään mikä toimii ja mikä ei. Pääsykoejännitykseen auttaa myös se, että samoihin kokeksiin sattuu suurella todennäköisyydellä omia kurssikavereita, jolloin tilanteessa ei tarvitse olla yksin. Myös korkeakouluopintojen aloittaminen on mukavampaa, jos omassa ryhmässä on jo entuudestaan tuttuja kasvoja!
Teho-Opisto on mukana tukemassa opiskelijoita myös korkeakouluopintojen aikana. Olemme jo monetta kertaa sponsoroimassa esimerkiksi Tampereen arkkitehtiopiskelijoita, joista iso osa onkin entisiä Teholaisia. Tampereen arkkitehtikillan uusia haalareita komistaakin Teho-Opiston logo! Opintojen jälkeen ja opintojen aikana haluamme tarjota myös työmahdollisuuksia. Esimerkiksi moni nykyinen Teho-Opiston opettajista onkin entinen Tehon opiskelija.
Monet opettajamme tuovat opetukseen uutta näkökulmaa suoraan koulunpenkiltä tai alan uusimmista trendeistä. Tehon opettaja Juha Vehmaanperä palkittiin Vuoden Nuori Suunnittelija -tittelillä vuoden 2022 lopussa. Opettamisen lisäksi vaatesuunnittelijana toimivan taiteen maisterin töitä on nähty maineikkaissa alan julkaisuissa ja näyttelyissä esimerkiksi Hollannin Design Weekeillä ja onpa hänen pukuloistoaan päästy ihaliemaan myös Linnan juhlissa. Juha on loistava esimerkki siitä, kuinka luovilla aloilla voi saavuttaa loistokkaan uran. Hän tarjoaa opetukseen näkökulmaa suoraan alalta ja rohkaisee opiskelijoita menemään päättäväisesti kohti unelmiaan.
Kiinnostus ja periksiantamattomuus vievät pitkälle. Mäkin oon saanut niin monet bänät monista paikoista! Pitää vaan muistaa, että tällä alalla on paljon erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä eikä kaikkia voi ikinä miellyttää. Tärkeintä on olla uskollinen itselleen.
Juha Vehmaanperä,
Tehon opettaja, Vaatesuunnittelija
Tarkempaa tietoa Juhasta ja hänen saavutuksistaan voit lukea täältä
Palautetta opiskelijoilta
Vuosittain Teho-Opisto järjestäää palautekyselyn, jonka puitteissa Tehon opiskelijat saavat anonyymisti kertoa kokemuksistaan ja antaa parannusehdotuksia. Tämä palaute on meille kultaakin arvokkaampaa, jotta voimme jatkuvasti tehdä opetuksesta laadukkaampaa opiskelijoillemme.
Tehon kurssista oli super paljon hyötyä, enkä usko että olisin ilman teidän oppeja läpäissyt kahden hakemaani koulun ennakoita! Kiitos siis vielä kaikesta!
kiitos kurssista, mut hyväksyttiin kahteen yliopistoon ekalla yrityksellä. Kurssi varmasti auttoi!
Kiitos paljon kurssista! Olen edistynyt vuoden aikana huimasti ja saavuttanut tavotteita, jotka tuntuivat aiemmin mahdottomilta. Ilman tehon kurssia en usko, että olisin tässä. Kiitos!
FAKTOJA JA TULOKSIA VUODEN 2022 PALAUTTEISTA
- 100% kyselyyn vastanneista koki taitonsa kehittyneen kurssin aikana
- 97% kyselyyn vastanneista jatkoi kurssin keskeyttämättä loppuun asti
- 94% kyselyyn vastanneista suosittelisi Teho-opistoa ystävälle tai työtoverille
- 94% kyselyyn vastanneista sanoi Tehon kurssien vastanneen tai ylittäneen odotukset
- Suosituin kurssi oli MAXI-kurssi
KUINKA TODENNÄKÖISESTI SUOSITTELISIT TEHO-OPISTOA MUILLE?
Lisää opiskelijapalautetta voit lukea täältä!
Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?
Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.
Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!
-
Pääsykoetekniikat
– Alkaa 8.4.590 € – 790 € -
Sisustusarkkitehtuurin Tehokurssi
– Alkaa 5.5.2025590 € – 790 € -
Visuaalisen viestinnän Tehokurssi
– Alkaa 5.5.2025590 € – 790 € -
Muotoilun Tehokurssi
– Alkaa 5.5.2025590 € – 790 € -
Arkkitehtuurin Tehokurssi
–Alkaa 5.5.2025590 € – 790 €