Kurssiuudistus 2021 – Mikä kurssi sopii juuri sinulle?

Olemme kevään aikana uudistaneet Tehon kursseja vastaamaan entistä paremmin opiskelijoidemme erilaisia tarpeita. Valikoimastamme löytyy nyt digitaalista kuvantekoa, piirtämisen perusteita sekä erillisiä kursseja kolmiuloitteisten rakennelmien sekä kuvallisen ilmaisun harjoitteluun. Monipuolisemman kurssivalikoiman ansiosta yhä useamman on helpompi osallistua jollekkin, itselleen hyödylliselle kurssille!

Kaikkia kurssejamme on päivitetty ja uudistettu. Olemme myös laajentaneet opiskelumuotojamme, joten monia kursseja voi opiskella halutessaan joko lähikurssilla opetustiloissamme, opettajajohtoisella live-verkkokurssilla, omaan tahtiin etäkurssilla tai takuukurssilla. Lue lisää kurssien suoritusmuodoista!

Nyt kursseja yhdistelemällä sinun on entistä helpompi muovata juuri sinulle sopiva kurssikokonaisuus! Esimerkiksi Maxi-kurssin oheen voit nyt ottaa Digi-kurssin, jossa pääset treenaamaan monipuolisesti digitaalista kuvan tekoa, taittoa ja muita graafisten alojen erityistaitoja. Tai jos haaveilet luovien alojen opinnoista, mutta et ole juurikaan piirtänyt ennen, voit nyt käydä uuden Piirtämisen perusteet-kurssin ennen muita kursseja!

Kurssien ajoitus

Syksyn pitkät kurssit

Pitkät kurssit sopivat kaikille luoville aloille hakeville. Näillä kursseilla pääset treenaamaan monipuolisesti eri asioita, koko vuoden, lukuvuoden tai parin kuukauden aikana!

Maxi-kurssi (Midi+Tekniikka)
  • 1390€ – 3090€
  • Kuvallisen ilmaisun ja tekniikoiden kehittämiseen suunniteltu kurssi.
  • Vuoden pituinen, kattavin kurssimme!

Maxi-kurssilla yhdistyy sekä Midi-kurssi, että Tekniikka-kurssi. Maxi on suosituin kurssimme ja sen avulla pääset treenaamaan kokonaisvaltaisesti sekä tekniikoita, että kuvallista ilmaisua. Kurssilla saat jatkuvaa palautetta sekä tukea opettajiltamme koko syksyn ja kevään ajan!

Midi-kurssi
  • 890€ – 2590€
  • Kuvallisen ilmaisun kehittämiseen suunniteltu kurssi.
  • Puolen lukuvuoden pituinen kurssi, jonka voi suorittaa joko syksyllä tai keväällä.

Jos olet jo teknisesti taitava tekijä, Midi-kurssimme voi sopia sinulle. Midi sisältää kuvallisen ilmaisun, ideointitaitojen sekä muotokielen kehittämistä. Opit myös soveltamaan monpuolisesti eri tekniikoita tehtävänannoissa ja kehität omaa persoonallista tyyliäsi.

Tekniikka-kurssi
  • 890€ – 2590€
  • Tekniikoiden kehittämiseen suunniteltu kurssi.
  • Puolen vuoden pituinen kurssi.

Tekniikka-kurssilla opit monipuolisesti ilmaisun tekniikoita, esimerkiksi valon ja varjon kuvaamista, sekä tilan illuusion kuvaamista kaksiulotteisella paperilla. Opit myös käyttämään laajasti eri välineitä mm. tusseja, akvarellejä ja värikyniä, sekä rakentamaan kolmiuloitteisia malleja.

Syksyn erityiskurssit

Erityiskurssit keskittyvät johonkin spesifimpään teemaan ja suosittelemme näitä erityisesti Maxi, Midi tai Tekniikka-kurssien oheen oman tarpeen mukaan.

Piirtämisen perusteet-kurssi
UUTUUS!
  • 290€ – 490€
  • Elokuussa, ennen syksyn pitkiä kursseja alkava tiiviskurssi, jossa opit piirtämisen perusteet.

Jos visuaalinen ilmaisusi on pahasti ruosteessa, tai jos et ole koskaan ennen piirtänyt paljon, suosittelemme Piirtämisen perusteita ennen muita Tehon kursseja. Käymme läpi piirustustekniikoita ja kuvantekemisen perusteita. Monipuoliset harjoitustehtävät ja jatkuva henkilökohtainen palaute kehittävät silmän ja käden yhteistyötä, mittasuhteiden hahmottamista ja tilallista hahmotuskykyä.

Digi-kurssi
UUTUUS!
  • 290€ – 590€
  • Monipuolinen visuaalisen viestinnän ja digitaalisen kuvailmaisun kurssi.
  • Kurssin voi suorittaa milloin vain alkaen syyskuusta 2021.

Digi-kurssi sisältää digitaalisia tekniikoita ja ilmaisumuotoja, joista on erityisesti hyötyä visuaalisen viestinnän, graafisen suunnittelun, palvelumuotoilun, digimuotoilun aloille, sekä kaikille aloille, joiden ennakkotehtäviä saa tehdä tai vähintään muokata digitaalisesti. Kurssilla opetellaan mm. taittoa, kuvankäsittelyä, digitaalista piirtämistä, maalaamista ja kollaasin tekoa.

Portfolio työnhakuun-kurssi
UUTUUS!
  • 290€ – 390€
  • Kurssi ammattimaisen portfolion kokoamiseen luovien alojen töitä hakeville.
  • Kurssi käydään lähikurssina syyskuussa 2021.

Kurssilla rakennetaan vakuuttava portfolio luovien alojen työnhakua varten. Tuloksena opitaan sanoittamaan ja visualisoimaan omaa osaamista työnantajalle erottuvalla tavalla. Kurssi soveltuu erityisesti ensimmäistä työ- tai harjoittelupaikkaa hakevalle, vastavalmistuneelle, uransa alussa olevalle tai muuten uutta suuntaa työelämään hakevalle.

Portfolio-kurssi
  • 290€ – 490€
  • Kurssi laadukkaan portfolion kokoamiseen.
  • Kurssin voi suorittaa milloin vain!

Portfolio-kurssin voit ottaa joko yhdessä jonkun toisen kurssin kanssa, tai itsenäisenä kokonaisuutena jos sinulla on jo paljon omia portfolioon sopivia töitä. Kurssilla luodaan ammattilaisten ohjauksessa laadukas portfolio, jolla yli 90% opiskelijoistamme on saavuttanut haluamansa opiskelupaikan!

Treeni 10X-kurssi
UUTUUS!
  • 390€
  • Tehtäväpaketti, jossa 10 pääsykoetyyppistä tehtävää.
  • Kurssin voi suorittaa milloin vain!

Treeni-kurssi on omatoimikurssi, jossa teet 10 pääsykoetyyppistä tehtävää ja saat niihin kirjallisen palautteen, jonka avulla voit kehittää osaamistasi. Tehtävien tekoa varten saat myös video-ohjeistuksen ja palautuksen jälkeen näet miten muut kurssilaiset ovat toteuttaneet tehtävät.

Kevään kurssit

Kevään lyhyemmät kurssit ovat tiiviitä ja hyvin tehokkaita, enintään parin kuukauden pituisia kokonaisuuksia, joita suosittelemme pitkien kurssien sijaan, jos sinulla ei ole aikaa tai tarvetta opiskella pidempään.

Arkkitehtimatikka-kurssi
  • 590€ – 890€
  • Kurssi arkkitehtuurin tai rakennusarkkitehtuurin matematiikan kokeeseen harjoitteluun.
  • Saatavana pitkänä ja tiiviinä toteutuksena. Kurssin voi suorittaa lähikurssina keväällä tai itseopiskelukurssina alkaen tammikuusta 2021!

Arkkitehtimatematiikan kurssilla otetaan haltuun pitkän matematiikan perusteet ja geometria, joita tarvitaan arkkitehtiosastojen matematiikan kokeen läpäisemiseen. Pitkä kurssi sopii sinulle jos kaipaat enemmän opettelua tai mieleenpalauttelua matematiikan kaavoista ja soveltamisesta.

Ennakko-kurssi
  • 290€ – 490€
  • Noin viikon pituinen täsmäkurssi ennakkotehtävävaiheeseen.

Ennakko-kurssilla mm. analysoidaan kyseisen vuoden, sekä edellisten vuoden ennakkotehtäviä ja näet millaisilla töillä on päässyt jatkoon ja millaisilla ei. Kurssilla treenataan myös tehtävien tekoa ja saat hyvän käsityksen siitä, mitä eri tehtävänannoilla haetaan ja miten teet parhaat mahdolliset ennakkotehtävät.

Teho-kurssi
  • 750€ – 950€
  • 6 viikon pituinen kurssi ennakkotehtävien palautuksen jälkeen.
  • Tehokasta treenausta pääsykokeisiin.

Teho-kurssilla treenataan tiiviisti ja monipuolisesti pääsykokeita varten. Kurssilla keskitytään sekä tekniikoiden mieleenpalauttamiseen, että oman persoonallisen tyylin kehittämiseen. Teho-kurssi on usein yhdistetty Ennakko-kurssiin (Teho+Ennakko 1290€), jolloin opiskelija saa kattavan treenin sekä ennen ennakkotehtävien palautusta, että ennen pääsykokeita!

Intensiivi-kurssit
UUDISTETTU!
  • 690€ – 790€
  • 6 päivän pituinen kurssi juuri ennen pääsykokeita.
  • 2D, 3D ja Kombo-toteutukset!

Intensiivi 2D kurssilla kerrataan kuvan teon perusteet, kehitetään omaa taiteellista ilmaisua ja huomioidaan suunnittelualojen käyttäjälähtöisyys. Kurssista on hyötyä kaikille luovan alan pääsykokeisiin valmistautuville, mutta se sopii erityisesti, jos valmistaudut graafisen suunnittelun, visuaalisen viestinnän, palvelumuotoilun, digitaalisen muotoilun, tai käyttöliittymäsuunnittelun pääsykokeisiin.

Intensiivi 3D:llä saat parhaat vinkit eri materiaaleista rakenteluun ja saat lisätreeniä kolmiulotteisten kappaleiden suunnitteluun. Kurssi sopii erityisesti sinulle jos kuvallinen ilmaisusi on jo kohdallaan, mutta kolmiulotteisten kappaleiden rakentelu pääsykokeissa huolettaa.

Intensiivi Kombo on monipuolinen kuvan, tilan, rakenteiden ja muotojen suunnittelun kurssi, jossa yhdistyy 2D ja 3D toteutuksien sisällöt!

Simulaatio-kurssi
  • 440€ – 540€
  • 3 oikean koetilanteen tyylistä “pääsykoepäivää”.

Simulaatio-kurssi sisältää kolme pääsykoesimulaatiopäivää, joiden aikana tehdään aikarajoitettuja pääsykoetyyppisiä tehtäviä oikeita pääsykokeita vastaavissa olosuhteissa. Tehtävien jälkeen saat niistä palautteen ja ne arvioidaan yhdessä muiden kurssilaisten töiden kanssa.


JÄIKÖ JOKIN VIELÄ EPÄSELVÄKSI?

Laita meille viestiä somessa, meilillä tai WhatsApp:ssa ja kysy lisää kursseista tai mahdollisista kokonaisuuksista, autamme mielellämme!

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!