Näillä töillä läpäisin Aallon muotoilun ennakkotehtävät

Hei vaan pitkästä aikaa!

Viime viikolla vihdoin kauan odotetut pääsykoekutsut tupsahtivat sähköpostiin. En ollut laisinkaan varma, tuleeko kutsua ollenkaan, mutta kyllä se sieltä kaikeksi onneksi saapui. Tasan kolmen viikon päästä sitten olisi itse tulikoe, jonka perusteella määräytyy tulevan syksyn tapahtumat. Mä olen jo käynyt läpi päässäni kaikki skenaariot, ja olen hyväksynyt että kävi miten kävi, olen silti tyytyväinen ja onnellinen. Jo se, että olen saanut treenata koko lukuvuoden Teholla, merkkaa minulle todella paljon ja olen siitä syvästi kiitollinen. Ajattelin tässä postauksessa avata vähän, millaisilla töillä koepaikka aukesi. Tästä tulee vähän pidempi postaus.

Muotoilun tehtävänanto

VALTAMERIALUS

Olet kesätöissä valtamerialuksella. Ideoi ja suunnittele johonkin valtamerialuksen palveluun, tapahtumaan tai työtehtävään liittyvä väline tai tuote. Tehtävässä on kolme osaa: taustatutkimus, suunnittelu ja esittely. 

  1. TAUSTATUTKIMUS

Etsi eri lähteistä tietoa valtamerialuksella työskentelystä, niillä tarjottavista palveluista tai järjestettävistä tapahtumista. Lähteenä voi käyttää esimerkiksi verkkosivuja tai media-aineistoja (videot, podcastit jne). Valitse kolme mielestäsi parasta lähdettä ja kirjoita niiden pohjalta palvelua, tapahtumaa tai työtehtävää kuvaileva teksti. Tekstin pituus noin puoli sivua. Mainitse käyttämäsi lähteet ainakin tekstin lopussa. Tekstin oheen voi liittää valokuvia.

  1. SUUNNITTELU 

Suunnittele taustatutkimuksen perusteella valtamerialuksen palveluun, tapahtumaan tai työtehtävään liittyvä väline tai tuote. Tee välineestä tai tuotteesta värillinen kuva tai pienoismalli. Tee lisäksi kuva välineestä tai tuotteesta käytössä, esimerkiksi osana tilannetta tai toimintaa. Tee kuva tai kuvat maalaamalla, piirtämällä, tai kollaasina. Voit käyttää esimerkiksi vesi-, peite- tai öljyvärejä, tusseja, puuvärejä, liituja ja musteita sekä itse väritettyjä ja valmiita papereita. Jos teet pienoismallin, voit käyttää valitsemiasi materiaaleja, esimerkiksi puuta, paperia, pahvia, rautalankaa, tekstiilejä, askartelumassaa, kipsiä, betonia tai vaahtomuovia. Kuvia tai pienoismallia ei saa tehdä tietokoneella eikä digitaalisilla työkaluilla. Lopuksi valokuvaa kuvat tai kuva ja pienoismalli hyvässä valaistuksessa. 

  1. ESITTELY 

Perustele korkeintaan puolen sivun mittaisessa tekstissä, miten suunnittelemasi väline tai tuote liittyy tapahtumaan, palveluun tai työtehtävään.

Tehtävää lähestyminen

Minulla ei ollut oikeastaan mitään hajua valtamerialuksista saati niillä työskentelystä, joten lähdin purkamaan tehtävää ihan vaan etsimällä tietoa siitä, millaisia erilaisia valtamerialuksia ylipäänsä on olemassa, mistä löytyisi laajasti ja hyvin tietoa ja mikä olisi hyvä lähestymissuunta. Aloin katselemaan Youtubesta videoita ja päädyin tutustumaan risteilyaluksen esiintyjän ammattiin ja työtehtävään. Tässä tartuin siihen, että työntekijät eivät pääse poistumaan laivalta kotiin tai kovin kauas satamasta.

Jos olisin itse valtamerialuksella töissä 6-9 kuukautta, enkä näkisi perhettäni, puolisoani tai ystäviäni koko tänä aikana, olisi mahtavaa jos sellainen mahdollisuus olisi. Lähdin siis lähestymään tätä tehtävää siitä näkökulmasta, mitä itse tarvitsisin ja kaipaisin. Päätin suunnitellä käyttäjälle lasit, jonka avulla yhteys läheisiin olisi helppo muodostaa. Lasien lisäominaisuutena oli hajuaistin mukaan saaminen ja lisäksi puettava tuntoaisti. Odotellessani tietoa pääsykoekutsuista, mietin paljon sitä, että sama idea laseista saattaisi olla tullut hyvin monelle mieleen ja tämän takia se ei erottuisi ja kutsu jäisi saamatta.

Toteutus

Tehtävänannossa sanottiin, että tuotteen/välineen voisi toteuttaa pienoismallina, joten päätin ottaa tämän mahdollisuuden käyttöön. Tein pahvista lasin osat, ympäröin ne foliolla ja virkkasin laseille päällysteet. Olen tyytyväinen siihen, miten lasit saivat kivan ja erikoisen ulkoasun virkatun kerroksen ansiosta. Lisäksi piirsin oheen osviittana puettavan tuntoaistin.

Toisessa kuvassa pyydettiin tuote/väline käytössä. Halusin tehdä kaikki näkökulmat, missä välinettä käytettäisiin, mitä välineen käyttäjä näkee ja miltä vastaanottimessa näyttää. En itse ole kovin tyytyväinen tähän kuvaan, sillä kuva kaipaa hieman lisää kontrastia ja sitä jotain! 😀

The end

Kaiken kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen, että näillä aukesi pääsykoepaikka Aaltoon. Olisin voinut panostaa hieman paremmin toisen kuvan suunnitteluun/toteutukseen. Olen tyytyväinen, että aloitin taustatutkimuksen ja suunnittelun hyvissä ajoin, jolloin minulla jäi hyvin aikaa hioa tekstiä ja pienoismallia – jonka lopulta tein hyvin nopealla suunnittelulla yhdeltä istumalta, yhdessä päivässä.

Kiitos kun luit<3 Toivottavasti sulla on ihana päivä ja jos olet menossa pääsykokeisiin, toivotan sulle paljon onnea tulevaan koitokseen!

xoxo: K <3

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!