Erään teholaisen tarina siitä, mihin piirustuskilpailun voitto lopulta johdattikaan
“Rakkauden kesä 1967. Veturihallista hippifestariksi. Kestävän kehityksen periaatteet.” Mitä ihmettä tässä konkreettisesti haetaan, Marika Miettinen tuskastelee arkkitehtuurin pääsykokeissa. Hän pyytää saman lyhyen tehtävänannon suomen lisäksi englanniksi, jos hän sitä kautta saisi jäsenneltyä tehtävänannon päähänsä. Yhteensä 8 riviä tekstiä, jotka hän pyytää nähtäväksi jopa ruotsiksi, vaikka sanojen muodostamat lauseet ovat toisella kotimaisella entistä etäisemmät. Miettinen tietää, että näissä pääsykokeissa ei olisi varaa tuhlata aikaa turhaan jumittamiseen, sillä aikataulu on tiukka ja taso äärimmäisen kova. Silti hän on käyttänyt ensimmäisen tunnin pelkästään tehtävänannon käsittelyyn, yrittäen tavoittaa sen tärkeän ahaa-elämyksen, jotta tietäisi mistä aloittaa.
On kesäkuu 2010 ja Marika Miettinen, tuolloin 18-vuotias kevään ylioppilas, tavoittelee ensimmäistä kertaa haaveidensa opiskelupaikkaa ja unelmiensa urapolkua. Tuo unelma on puskenut hänet Pohjois-Savon Siilinjärveltä ensin Lapinlahden kuvataidelukioon ja lopulta arkkitehtuurin pääsykokeisiin. Nyt, kun hän viimein on täällä, hän jumittuu yhteen tehtävään, eikä saa mitään paperille. Hän tietää, että monipäiväisten kokeiden aikana yhden tehtävän pieleen meno ei kaataisi koko haavetta, mutta kahdessa tehtävässä totaalinen epäonnistuminen tietäisi karsiutumista. Silti pöydällä lepää koskemattomana jämäkkä paperiarkki, jonka valkoinen tyhjyys heijastelee päänsisäistä tyhjyyttä minuutti minuutilta ahdistavammin.
Tuo unelma on puskenut hänet Pohjois-Savon Siilinjärveltä ensin Lapinlahden kuvataidelukioon ja lopulta arkkitehtuurin pääsykokeisiin. Nyt, kun hän viimein on täällä, hän jumittuu yhteen tehtävään, eikä saa mitään paperille.
Syteen tai saveen, hän lopulta päättää ajatustensa keskeltä. Vaikka lopputuloksesta ei tulisi täydellinen mestariteos, mikä tahansa tekele on tyhjyyttään kumisevaa paperia parempi. Hän päättää luottaa alitajunnasta kumpuavaan intuitioon ja tehdä mitä tahansa, mitä mieleen juolahtaa. Olkoonkin sitten täysin tehtävänannon vastainen tai kliseisellä idealla varustettu tuotos, mutta ainakin hän on tehnyt jotain. Seuraavien tuntien aikana paperille muodostuu teos, jonka Miettinen jättää totaalisen epävarmana valintakoetoimikunnan arvioitavaksi.
Todellisuudessa Marika Miettinen palautti tuona kesäkuisena maanantaina valintakoetoimikunnalle teoksen, joka myöhemmin tultaisiin nostamaan arkkitehtuurin valintakoenäyttelyssä pääsykokeiden parhaimpien töiden joukkoon – vitosen, eli parhaimman arvosanan työnä. Samana syksynä Marika aloittaa arkkitehtuurin opintonsa Oulun yliopistossa, päästen ensimmäisellä yrittämällä sisään. Joskus sitä ei edes itsekään arvaa, kuinka hyvin sitä tietämättään onnistuu, kun vain luottaa omaan sisäiseen ääneensä – ja saa hieman apua pääsykokeisiin valmistautumiseen. Marika Miettisen onnistumistarina ei nimittäin ala näistä pääsykokeista, vaan tarina alkaa jo puolta vuotta aikaisemmin.
Piirustuskilpailun voiton kautta Teho-Opiston kurssille
Syksyllä 2009 Teho-Opisto lanseerasi ensimmäisen kerran piirustuskilpailun, jonka voittaja sai valita itselleen sopivan valmennuskurssin taidealojen pääsykokeita varten. Tuolloin abivuottaan viettävä Marika sattui huomaamaan piirustuskilpailun, jonka palkintona olevalla valmennuskurssilla hän voisi tukea tavoitettaan, eli arkkitehdiksi opiskelemaan pääsyä. Piirtämisestä ja maalaamisesta jo lapsena innostunut savolainen päätti tarttua tuumasta toimeen, pyöräytti vesivärisiveltimen paperia vasten ja toteutti ideansa kilpailun aiheesta “Tulevaisuuden kaupunki”.
Marika Miettisen voitokas työ Teho-Opiston ensimmäisessä piirustuskilpailussa. Vuoden 2009 aiheena oli “Tulevaisuuden kaupunki” ja voittotyö toteutettiin vesiväreillä.
Kilpailun päätyttyä ja Tehon raadin arvioitua saapuneet työt, kilahti Miettisen puhelimeen onnittelusoitto piirustuskilpailun voitosta. Hän saisi valita Teho-Opiston valikoimasta haluamansa valmennuskurssin, jonka tavoitteena olisi siivittää hänet sisään tuohon himoittuun opinahjoon. Koska abikevät oli vielä Savon suunnilla kesken, ei viikoittainen lähikurssi Helsingissä ollut se järkevin vaihtoehto. Sen vuoksi Marika valikoi itselleen intensiivisen Finaali-kurssin, joka järjestetään juuri ennen vaativia pääsykokeita. Kurssin tarkoituksena on tehokkaasti kerrata pääsykokeiden luonnetta ja valmentaa haastavaan ruljanssiin. Näin Marika pääsisi juuri ennen koitosta hakemaan intensiivistä treeniä pääsykoepäiviä varten ja kehittämään ilmaisuaan.
Valmennuskurssin anti – pelkästään hyvä piirustustekniikka ei riitä
Toukokuun lopun saapuessa Marika suuntasi kohti Helsinkiä ja Tehon opetustiloja. Kevään aikana hän oli tajunnut, että vaikka arkkitehtuuri oli ollut hänen haaveensa oikeastaan aina, hän ei käytännössä tiennyt, mitä kaikkea lopullinen ura aiheen parissa sisältäisi. Tai mitä kaikkea pääsykokeissa edes mitataan! Sen vuoksi hänellä ei myöskään ollut erityisiä odotuksia Teho-Opiston kurssia kohtaan – eihän hän siinä vaiheessa edes tiedostanut, mitä kaikkea hän ei vielä tiennyt.
Ensimmäinen päivä missä tahansa uudessa ryhmässä on aina jännittävä. Joku saapuu sisään näyttävästi ja aloittaa loppumattoman puheensorinan vaivattomasti kenen tahansa kanssa. Omaa paikkaansa etsivät ne ryhmää hieman sivusta seuraavat persoonat, jotka mieluummin kuuntelevat ja tarkkailevat muita. Stadin slangi sekoittuu savolaiseen vientämiseen ja kientämiseen. On ensimmäistä kertaa arkkitehtuurin pääsykokeisiin tähtääviä, sekä jo useampana vuotena pyrkineitä ja sitä kautta pääsykoetilanteesta ammattilaisen tavoin kertovia. Jokainen etsii luokkahuoneesta korostuneen kohteliaasti omaa paikkaansa, jonka pöytätilan voi vallata muistiinpanovälineiden avulla. Tunnelma on varovaisen lämmin ja vastaanottava, sillä ovathan kaikki täällä samasta syystä: jokaisen haaveena on vielä joskus luoda uraa taidealojen ammattilaisena.
Tunnelma on varovaisen lämmin ja vastaanottava, sillä ovathan kaikki täällä samasta syystä: jokaisen haaveena on vielä joskus luoda uraa taidealojen ammattilaisena.
Pikakelaus Finaali-kurssin puoliväliin kertoo jo täysin toista tarinaa: pitkien, mutta antoisien päivien aikana ihmiset ovat tutustuneet toisiinsa, löytäneet yhteisiä intohimon ja keskustelun kohteita, tukeneet vuorotellen pääsykoestressin iskiessä. Myös Marika Miettinen on löytänyt paikkansa ryhmässä ja alkanut pikkuhiljaa ymmärtää, kuinka iso apu valmennuskurssista hänelle saattaakaan olla. Vaikka hänen tekniset taitonsa piirtämisen ja maalaamisen saralla ovat huipussaan harrastuneisuuden ja kuvataidelukion ansiosta, on hän vähitellen alkanut ymmärtää koko pääsykoeruljanssin anatomian. Valintakoelautakunta ei aina etsi sitä teknisesti taidokkainta hakijaa, vaan opiskelijaa, joka osaa ideoida luovasti ja rajoja rikkoen, osaa pukea ajatuksensa konkreettiseen muotoon teoksen kautta ja osoittaa monipuolisuutta sekä motivaatiota. Parin päivän prässi on vienyt hänet uudelle ajattelun tasolle: nyt hän osaa töitä ideoidessaan ajatella arkkitehtimäisemmin, luovemmin ja erottuvammin, mutta samalla mahdollisimman itsensä näköisesti. Valmennuskurssin tarkoituksena kun ei ole luoda pääsykokeisiin kymmeniä samanlaisia klooneja, vaan vahvistaa jokaisen taiteellista näkemystä sekä omaa tyyliä. Sitä kautta hakijoihin tarttuu myös aimo annos itsevarmuutta, jonka ansiosta pääsykokeissa kukaan ei turhaan lähde epäilemään itseään ja osaamistaan.
Kaikki viisi päivää kuluvat lopulta kuin hujauksessa. Maalaamis- ja piirtämistaitojensa hiomisen lisäksi Marika saa erittäin tärkeää harjoitusta pienoismallitehtävien ja askartelujen kautta. Savossa hän on käyttänyt tulitikkuja ja tulitikkurasioita pääasiassa nuotion tai takan sytyttelyyn, mutta viikon aikana hän on oppinut kehittelemään noista pienistä tikuista täysin uusia muotoja. Viiden päivän aikana oppeja on jaettu runsaasti myös aikatauluttamiseen, pääsykoestressin käsittelyyn, mielenkiintoisten ideoiden synnyttämiseen sekä ajatusten raikkaaseen esittämiseen. Töistä annettavat kritiikit ovat myös opettaneet näkemään, millaiset asiat töissä ovat tavoiteltavia sekä mielenkiintoisia ja millaisia piirteitä valintakoetoimikunta töissä arvostaa. Näkemällä omien töiden lisäksi myös muiden kurssilaisten tuotoksia, oppii jokainen hahmottamaan, millaiset ideat ovat ihmisille ensimmäisiä mieleen juolahtavia ajatuksia. Ja usein niiden stereotypisimpien ajatuksien kautta erottautuminen on pääsykokeissa paljon uniikkeja ideoita haastavampaa.
Miten valmennuskurssi auttaa käytännössä pääsykokeissa?
Viiden päivän Finaali-kurssin jälkeen Marika astelee pääsykokeisiin astetta varmemmin askelin. Salin ovella hän hengittää syvää, suoristaa ryhtinsä ja kävelee pääsykoetilaan jännittyneenä, mutta odottavaisena. Tätä tilannetta varten hän on treenannut, tästä hän on haaveillut ja tähän hän on koko lukio-aikansa tähdännyt. Vastassa hänellä on joukko motivoituneita hakijoita, joista kuka tahansa saattaa napata juuri hänen paikkansa, jos huono tuuri käy. Hän kuitenkin tajuaa, että pärjätäkseen kokeessa mahdollisimman hyvin, hänen tulee keskittyä omaan tekemiseensä ja olla miettimättä liikaa muita. Kunhan hän kokee antaneensa itsestään kaiken minkä pystyy, hän voi olla tyytyväinen, kävi miten kävi. Päättäväisesti hän istuu koepaikalleen ja aloittaa neljän päivän puserruksen, josta on tulossa hänen tähänastisen elämänsä stressaavin viikko. Kaikeksi onneksi nuo samat neljä päivää tulevat määrittelemään myös hänen uransa suunnan tulevaisuudessa, sillä valmennuskurssin ansiosta Marika on yksi niistä harvoista, jotka pääsevät opiskelemaan arkkitehtuuria ensimmäisellä yrittämällään. Ja siihen onnentunteeseen verrattuna neljän päivän stressi ei tunnu missään.
Ja niin, se rakkauden kesä 1967. Ilman valmennuskurssia Marika olisi saattanut tehdä sen virheen, mihin niin moni pääsykoeahdistuksessaan sortuu: hän ei olisi luottanut itseensä, ei olisi uskonut pystyvänsä luomaan mitään uniikkia ja saattaisi lopulta jättää koko tehtävän tekemättä. Ilman aikatauluharjoittelua hän olisi saattanut käyttää koko työhön varatun ajan pohtimiseen ja pähkäilyyn, tai vastaavasti piirtänyt paperille stereotypisimmät ajatukset jotka mieleen tulee, joilla hän olisi hukkunut satojen samanlaisten joukkoon. Oman tyylinsä tuntemalla hän luotti siihen, että vaikka idea teoksen takana ei olisikaan kaikista viilatuin, hän panostaisi työn tekniseen puoleen, joka saattaisi tuoda pisteitä kotiin. Kun on aikaisemmin pääsyt simuloimaan, miltä pääsykoetilanne saattaa tuntua, miten siirtää stressi taka-alalle ja miten kaivaa jostain sisuskaluista se luottamus itseensä, se on tuplasti helpompi tehdä oikeassa pääsykoetilanteessa.
Ja siksi Marika Miettinen on juuri nyt siellä, mihin hän on aina tähdännytkin. Oulun yliopistosta valmistuneena arkkitehtina, joka työskentelee omalla alallaan mielenkiintoisissa työtehtävissä. Ja me Teho-Opistolla olemme sen vuoksi erityisen ylpeitä Marikasta: hän on jo perinteeksi muodostuneen piirustuskilpailumme ensimmäinen voittaja, joka on tarinallaan osoittanut, että tavoittelemalla unelmiaan, tekemällä töitä niiden eteen ja valmistautumalla haastaviin koitoksiin, sitä saattaa päätyä vaikka mihin. Vaikka valintakoenäyttelyn parhaiden töiden joukkoon.
70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan
Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?
Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!
