Ajattelin, että teitä saattaisi kiinnostaa, millainen arkkitehtuurin pääsykoe oli tänä vuonna. Samalla voisin kertoa omia fiiliksiäni tehtävistä sekä siitä, millainen pääsykoekokemus oli.

Osallistuin kokeeseen Otaniemessä. Maanantai 7.6. oli aurinkoinen ja oli hauska kokoontua yhdessä muiden hakijoiden kanssa nurmikentälle. Toivottelin vielä onnea toiselle teholaiselle Instan kautta ja oli hauskaa kun hän vastasi kirjoittaen tuntomerkkinsä. Siinä sitten tavattiin nurmella ensikertaa ja odoteltiin jännittyneinä kokeen alkua.

Ennen yhdeksää pääsin suureen luokkatilaan yhdessä 24 muun hakijan kanssa. Se oli selkeästi muotiopiskelijoiden käytössä. Jokaisella oli iso pöytä, johon mahtui helposti levittämään tarvikkeet. Silmäni hakivat vesipistettä, mutta sellaista ei ollut. Huomasin myös, ettei luokassa ollut esillä kelloa. Kaikki kellot oli kielletty tarvikelistassa. Kysyimme kellosta ennen kokeen alkua ja yksi valvojista kertoi, että heidän yllätyksekseen luokassa ei ole kelloa ja että he kirjoittavat vartin välein kellonajan taululle. Koe jännitti jo itsessään paljon ja tuntui epäreilulta, ettei luokassamme ollut kelloa. On ihan eri asia nähdä kello koko ajan ja aikatauluttaa tekemistään sen mukaan kuin saada aika tietoon viidentoista minuutin välein. Huokaisin syvään ja yritin keskittyä tekemään parhaani tehtävässä.

TEHTÄVÄ 1: Malevitsin rakennus

Ennen joulua meillä oli Teho-Opistolla pääsykoesimulaatio ja siinä oli tehtävä, jossa piti kuvitella itsensä keskelle abstraktia maalausta. Tämä ensimmäinen pääsykoetehtävä muistutti hieman tuota tehtävää, joten oli helppo ryhtyä tekemään sitä. Ajattelin, että kahden tunnin tehtävässä minun kannattaisi maalata, sillä ehkä siten saisin parhaimman näköistä tulosta aikaan. Noin 9.30 luokkaamme saapui vettäkin maalaamista varten.

Mietin kovasti, miltä avantgarde arkkitehtuurissa näyttää. Mieleeni tulvi vain avantgardistisia asuja, jotka ovat vallan runsaita ja näyttäviä. Tein siis rakennuksiin kaaria yms. mutten ollut yhtään varma, oliko tyyli nyt oikea vai ei. Lopputulos ei ollut vahvinta minua, mutta muistutin itseäni siitä, että vaikka mokaisin kokonaisen tehtävän kokeessa, peli ei silti olisi menetetty jos vain onnistuisin muissa tehtävissä hyvin.

Kokoonnuimme kahden teholaisen kanssa nurmikolle tehtävän jälkeen ja googlettelin, mitä avantgarde on arkkitehtuurissa. Harmitti kovasti, sillä oma tyylini ei ollut nyt spot on… eniten ärsytti se, että lomittaisten geometristen laatikkorakennusten piirtäminen olisi ollut minulla hyvin hallussa. No, päätin onnistua paremmin tehtävässä 2. Ensimmäinen tehtävä oli siitä kiva, että sen sai toteuttaa joko piirtäen tai maalaten.

TEHTÄVÄ 2: Eräänä kauniina päivänä…

Toisen tehtävän tekeminen oli henkisesti helpompi aloittaa, sillä aikaa oli kolme tuntia ja pahin jännitys oli ehtinyt poistua ensimmäisen tehtävän myötä. Päätin tehdä tämän työn kylmänsävyisillä harmailla tusseilla. Treenasin juuri pari viikkoa sitten läpi viime vuoden pääsykoetehtävän, missä piti kuvata viiden kuvan sarjalla reitti kahvilaan. Tämä tehtävä muistutti sitä kovasti, joten tehtävää oli rento tehdä. Viime vuoden pääsykoetehtävää tehdessä opettelin myös tällaisen tehtävän ajankäyttöä. Hieman tuppasi silti aika loppumaan kesken, mutta piirsin hullun lailla viimeiset viisitoista minuuttia, jotta kuviin sai vielä varjoja ja valkoisia alueita ei jäänyt. C-kuva jäi hitusen verran tyhjännäköiseksi… nyt näin jälkikäteen ajatellessa, olisin voinut piirtää kuvaan vaikka nopeasti rakennusnosturin, joka olisi kertonut siitä, että kylä on vielä rakenteilla. Jälkiviisaus on paras viivaus, heh. Mutta kaiken kaikkiaan uskon, että tästä tehtävästä tulee ihan kelpopisteet.

Tehtävätyyppinä tämä testaa hyvin ajankäytönhallinnan lisäksi, onko perspektiivit hallussa.

TEHTÄVÄ 3: Väännä rautalangasta

Tunnin tehtävät jännittivät etukäteen kaikista eniten. Oli selvää, että idea pitäisi keksiä ensimmäisen viiden minuutin sisällä ja sitten vaan alkaa toteuttaa sitä. Ennen kokeen alkua yksi valvojistamme sanoi, ettei tämä ole haudanvakavaa ja me kaikki ollaan taitavia kun olemme täällä. Minusta oli superia, että hän piti tällaisen lyhyen kannustuspuheen. Ja parhautta oli myös, että nyt luokkaamme oli saatu vihdoin seinäkello! Tunnin tehtävä ilman kelloa olisi ollut itselle täyttä tuskaa, joten onneksi kävi näin.

Tehtävää lukiessa minua hymyilytti, sillä olin päätellyt, että rautalankapienoismallin tekemistä ei tulisi kokeeseen, sillä tarvikelistalla ei ollut pihtejä. Mutta nyt rautalankatehtävä tehtiinkin piirtäen!

Tässä tehtävässä sudenkuoppa on varmasti monilla se, miten saada tilallinen syvyysvaikutelma esineeseen. Päädyin tekemään abstraktin rautalankaveistoksen, joka seisoi puolipallon päällä. Kuvasin surraustekniikalla tehdyt rautalangan päät kauemmas, jotta syvyysvaikutelmaa syntyisi. Omasta mielestäni työ ei ole täydellinen, mutta ei ihan surkeakaan. Siinä on selkeä ajatus ja paperi on käytetty hyvin.

TEHTÄVÄ 4: Vermeerin huone

Oooops! Jos joku ei ollut vielä kunnolla herännyt tiistaiaamun valjetessa ja tunnin tehtävän koittaessa, tehtävän luettuaan oli kyllä varmasti valveilla kuin tikka! Tunnin tehtäväksi mielestäni suht’ vaativa tehtävä oli kyseessä. Maalasin valkoiselle paperille ja aikaa oli todella niukasti. Kuvittelin, että maalari oli huoneen nurkassa – näin sain vaihdettua vähän perspektiiviä ja tein myös poistuman huoneesta. Itse maalaus jäi kuitenkin varsin suttuiseksi. Tästä tehtävästä ei ole luvassa huippupisteitä minulle, mutta tuskinpa ihan nolliakaan kuitenkaan.

Tehtävä olisi ollut fiksua toteuttaa mustalle paperille puuväreillä. Miksi en keksinyt sitä kokeessa!?

TEHTÄVÄ 5: Väritehtaan logotorni

Jee, sieltä se tuli: rakentelutehtävä! Viime vuonna pääsykokeissa ei ollut rakentelutehtävää. Olin toivonut, että tänä vuonna tulisi, sillä rakentelu katkaisisi mukavasti piirtämis-/maalaamisputkea. Olin pohtinut valmiiksi tekniikoita siltaa, tornia ja paviljonkia varten. Ne ovat nimittäin toistuvia rakentelutehtävän tyyppejä.

Logotornin suunnittelu oli hauska tehtävä! Koetin pitää mielessäni, että idean täytyy olla selkeä ja mahdollisimman arkkitehtoninen. Aloin ensin pyöritellä paperirullia mutta katseeni nostaessani havaitsin, että toinenkin huoneessa teki niin. Jos on samanlaisia töitä, ne syövät toinen toistensa pisteitä – näin olen Teholla oppinut. Niinpä pohdin nopeasti, mikä muu muoto voisi toimia ja aloin rakentaa tornia mustista kartioista, joiden sisällä oli värillistä paperia.

Lopputuloksesta tuli mielestäni yksinkertaisen tyylikäs. Nyt vain toivon, että torni pysyisi kasassa kuvaukseen asti. Yksi arviointikriteereistä oli nimittäin kestävyys. Tein tornin liimaamalla, koska siten siitä tuli siistein. Niiteillä kiinnitys olisi ollut tukevampi, mutten halunnut niitä näkyviin. Toivottavasti tämä ei tule kostautumaan tornin romahtamisena ennen kuvausta.

TEHTÄVÄ 6: Outolinnun muna

Viimeisen tehtävän alkua nurmikolla odottaessa, juttelimme, että nyt todennäköisesti tulee jokin ennakkotehtävän Outolintuun viittaava tehtävänanto. Aprikoimme, mitä se voisi olla. Laskimme myös yhteen viiden ensimmäisen tehtävän pisteet ja käsitimme, että viimeisessä kahden tunnin tehtävässä olisi jaossa 48 pistettä eli lähes yksi neljäsosa koko kokeen pisteistä (48 p /216 p). Psyykkasin itseäni siis antamaan nyt ihan kaikkeni.

Oli hienoa, että viimeisessä tehtävässä pääsi suunnittelemaan aikaisempia tehtäviä enemmän. Yhdistin työhön Teho-Opistolla harjoittelemiani elementtejä ja käytin itselle tutuksi tullutta liila-persikka-värimaailmaa. Aikaisemmissa tehtävissä minulla oli jonkin verran ajankäyttöhaasteita ja päätin, että tässä työssä minulla olisi jäätävä aikaa viimeiset viisitoista minuuttia varjojen yms.viimeistelyjen tekemiseen. Pääsin tähän tavoitteeseeni ja ilokseni sain palauttaa työn, johon olen semityytyväinen. Päätä särki kovasti, mutta taistelin loppuun asti.

Kukistinko matikkamörön?

Keskiviikkona minulla oli edessä vielä matikan koe – kuten arviolta n. 1/3 hakijoista Otaniemessä. Eräs kommentoi minulle ihanasti Instagrammissa ennen koetta, että ei ole syytä olettaa kokeen olevan ratkaisevasti erilainen tai vaikeampi kuin edellisvuosina. Hyvin se varmasti menisi. Edellisten vuosien kokeet ovat olleet keskenään hyvin samantyyppisiä, joten toivoin vastaavaa myös nyt.

Kokeen valvoja oli hyvä tyyppi. Varmoin ottein hän ohjasi meidät koetilaan ja heitti rennosti vitsejä. Se karkoitti pahimman jännityksen pois. Kun saimme kääntää koepaperit, havaitsin heti kokeen olevan erilainen kuin lähivuosina. Paperi näytti täyteen ahdetulta ja tehtävät jatkuivat seuraavalle sivulle. Tyypillinen ensimmäinen yhtälötehtävä loisti poissaolollaan. Pieni paniikki iski. Mutta sitten vain syvään hengitys ja ajattelin, että kyllä tästä varmasti hyvin selvitään.

Ensimmäinen tehtävä oli prosenttilaskua ja ajattelin, että sen ratkaisen heittämällä. Jostain syystä tehtävä ei kuitenkaan avautunut minulle nopeasti. Siirryin siis tehtävään kaksi. Yritin tarmokkaasti ratkaista tehtävän – vastaavan tyyppisiä olin tehnyt ennenkin. Mutta en saanut järkevää vastausta pullautettua ulos, en sitten millään. Tehtävä kolme vaikutti liiankin yksinkertaiselta ja tehtävä neljä selkeältä, mutten ollut ihan varma, olinko palauttanut derivoinnit riittävän hyvin mieleeni sen ratkaistakseni.

Päätin keskittyä tehtävän kaksi ratkaisemiseen, kyllähän minun se pitäisi osata. Välillä vilkaisin uudelleen jälleen tehtävää yksi. Black out. Kello tuli yksitoista ja karu todellisuus alkoi hiipiä tajuntaani. Minulla ei ollut vielä järkeviä laskutoimituksia ja vastauksia paperissa, ja koeaikaa oli jäljellä enää tunti. Haaveeni opiskelupaikasta voisi tyssätä tähän. Rukoilin. Päätin alkaa kirjoittaa vain jotain paperiin, koska kyllähän hajapisteitäkin voisi saada puolivalmiista tehtävistä. Tein tehtävän kolme ja sain siitä vastauksen, joka kuulosti suuruusluokaltaan suht’ järkevältä. Kun koeaikaa oli jäljellä enää vartti, palasin ensimmäisen tehtävän pariin. Mietin, jos osaisin tehdä tehtävän, mistä aloittaisin. Kirjoitin paperiin “merkitään kiinteistön hintaa x:llä” ja siitä sitten vain lähdin parhaan logiikkani mukaan muodostamaan annetuista tiedoista yhtälöä. Yllätyksekseni sain tehtävään vastauksen, mutta minulla ei ollut hajuakaan, olinko sinne päinkään oikeilla jäljillä. Aika loppui ja musertuneena palautin paperit. Teki mieli juosta ulos itkemään. Olin varma, että reputin matikan kokeen. Turhautti, harmitti. Toivo oli juuri valunut viemäristä alas.

Avasin Instagrammin. Oulussa kokeen tehnyt toinen hakija oli linjoilla ja päivittelimme yhdessä matikan kokeen haastavuutta. Omaksi suureksi yllätyksekseni selvisi, että meillä oli ensimmäisessä ja kolmannessa tehtävässä samat vastaukset! Yht’äkkiä toivo heräsi jälleen henkiin. Bloggaaja-kollegani Arch3lisa oli luvannut, että voisi kysyä ystävältään, joka on hyvä matematiikassa, josko hän voisi laskea kokeen jos se helpottaisi mieltä kokeen jälkeen. Olen huono pyytämään apua, mutta paloin halusta tietää, oliko minulla sittenkin toivoa kokeen läpäisystä. Kirjoitin Arch3lisalle ja muutaman tunnin päästä sain hänen tuttunsa laskemat vastaukset ensimmäisestä ja kolmannesta tehtävästä. Vastaukset olivat samat kuin minulla ja Oulussa kokeen tehneellä hakijalla. Kokeen läpäisyyn vaaditaan kuusi pistettä eli jos yksi tehtävä on perusteltu ja ratkaistu oikein, kokeen pitäisi olla läpi. Kaiken järjen mukaan minulla on kaksi tehtävää oikein ja ehkä kahden muun tehtävän ratkaisemisyrityksistä saan joitakin hajapisteitä. Matikkamörkö pitäisi olla siis kukistettu.

Tuloksia odotellessa

Olen äärimmäisen kiitollinen, että pääsin ylipäätään kokeeseen – ei ollut koronaa tai karanteenia. Tämä jännitti etukäteen. Kaiken kaikkiaan luovasta osuudesta jäi melko hyvä fiilis. En onnistunut täydellisesti, mutta onnistuinko riittävän hyvin, se jää nähtäväksi. Vuoden mittainen Tehon valmennuskurssi toi ehdottomasti varmuutta tekemiseen ja vastaavan tyylisiä tehtäviä olimme harjoitelleet jo kurssin aikana. Matikan pitäisi olla läpi eli jännityksellä odotan pisteitä piirustus- ja suunnittelukokeesta.

Pelkäsin tilannetta, jossa kokeen aikana olisin mennyt lukkoon. Näin ei kuitenkaan käynyt – kiitos siitäkin kurssin. Vakuuttelin itselleni, että olin harjoitellut uutterasti ja teoriassa minulla pitäisi olla nyt vaadittavat taidot. Olin myös treenannut viimeiset kaksi viikkoa itsenäisesti tuntitolkulla perspektiivejä, jotten menisi niiden kanssa jumiin. Minulla oli hyvin valmistautunut olo ja olin valmis ottamaan innolla vastaan, mitä kokeen laatijat olivat päämme menoksi keksineet.

Tällä hetkellä mielipide omista töistä vaihtuu päivittäin. Välillä on luottavaisempi olo ja välillä ei todellakaan. Yritän kuitenkin pysyä varovaisen toiveikkaana niin pitkään kunnes tulokset saapuvat. Onneksi nyt on kesä ja päivät voi täyttää kaikella ihanalla tekemisellä. Tulokset ovat täällä noin kolmen viikon kuluttua ja sitten voi alkaa suunnitella seuraavia steppejä.

Kaunista kesäkuuta sinulle!
<3: Iina C.