Mielikuvat ovat suuressa roolissa tulevaa opiskelupaikkaa pohtiessa. Harva tietää hakiessaan, millaista eri alojen opiskelu todellisuudessa on. Lue tarina, katso vlogi ja sukella arkkitehtiopiskelijan arkeen!
Pitkät päivät, rankat kurssit, loputon stressi. Nämä olivat asioita, jotka pyörivät mielessäni hakiessani opiskelemaan arkkitehtuuria. Vaikka olen pikkutytöstä asti halunnut arkkitehdiksi, en lukioaikoina tuntenut ketään, joka olisi opiskellut alaa. Niinpä päädyin lukemaan netistä hurjalta kuulostavia juttuja opiskelijoiden arjesta.

Hakuajan lähestyessä mieleeni alkoi tulla syitä, miksi en sopisi alalle. Epäilin tunnollisuuttani. Epäilin olevani laiska ja mietin jopa sitä, pysyisinkö muka oikeasti mukana sellaisessa menossa, mistä olin lukenut. Olin kuullut, että arkkitehtiopiskelijoiden päivät venyivät niin pitkiksi, että yöt he saattoivat nukkua koululla. Minä haluan nukkua kotona! Epäilin myös kädentaitojani — en koskaan ollut lahjakas esimerkiksi peruskoulun teknisessä työssä, vaikka sen aina valitsin. Sen takia pohdin tietysti myös mahdollisuuksiani pääsykokeissa. Epäilyni eivät kuitenkaan kasvaneet peloksi. Hain lukion jälkeen opiskelemaan, juuri niin kuin olin aina kuvitellutkin.
Ja pääsin sisään.

Nyt aloitan toista vuottani Aalto-yliopistossa ja voin kertoa, että lukioaikaiset mielikuvani opiskelusta eivät vastanneet todellisuutta. Työtä voi tehdä todella paljon, paljon tai sitten vähemmän. Oma luonne ja tavoitteet ratkaisevat. On selvää, että työmäärä kasvaa vuosien kuluessa. Mutta niin kasvavat taidotkin. Itse en vielä ole kokenut arkkitehtuurin opiskelua erityisen rankkana. Usein kyse on kuitenkin omasta intohimosta ja sen toteuttamisesta. Välillä on vähemmän työtä ja välillä koululla ollaan pitkään. Se ei kuitenkaan haittaa, kun ympärillä on hyvä ja motivoitunut porukka!
Mutta millainen se arkkitehtiopiskelijan peruspäivä sitten on? Joko suunnittelua, luentoja, kenttäkursseja, ekskursioita tai vaikka mitä muuta. En edes osaa vastata kysymykseen, koska päivät ovat juuri sellaisia kuin jokainen niistä itse tekee. Niinpä päätin nyt vlogaamisen aikakautena kulkea päivän ajan kamera kädessäni ja antaa teille esimerkin!

 

Loppuun vielä todettakoon, ettei kukaan ole ikinä moittinut minua niistä asioista, joita itsessäni ennen epäilin. Jopa ne surkeat puutyötaitoni ovat kehittyneet. Joten unohtakaa epäilyt ja kulkekaa rohkeasti kohti unelmianne!