Kuinka saada hyvä startti pääsykokeisiin valmistautumiseen? Asiantuntijan 5 vinkkiä

Pääsykokeissa menestymiseen ei ole oikotietä vaan menestymisen resepti on pitkäjänteisyys. Siksi onkin tärkeätä, että tehokas valmistautuminen lähtee käyntiin jo heti alussa. Arkkitehtuurin ja taidealojen valmennuskursseja tarjoavan Teho-opiston pääopettaja Sini Koivisto kokosi sinulle viisi vinkkiä kuinka aloittaa pääsykokeisiin valmistautumisprosessi tehokkaasti jo ensiaskelista lähtien.

Viisi vinkkiä pääsykokeisiin valmistautumisen aloittamiseen

Tutustu pääsykokeissa vaadittaviin tekniikoihin

Aloita tutustumalla tekniikoihin ja siihen mitä kaikkea pääsykokeissa sinun odotetaan osaavan. Tutustu ja harjoittele monipuolisesti eri piirustus-, maalaus- ja pienoismallitekniikoita. Vaadittavia pienoismallitekniikoita ovat esimerkiksi puutikut, paperitekniikat, rautalanka sekä savi. Tutustumalla aikaisempien vuosien pääsykokeisiin saat vihiä siitä, millaisia asioita sinun odotetaan osaavan mitä todennäköisemmin myös omassa pääsykokeessasi.

Voita aloittamisen kankeus luonnostelemalla

Alkuun pääseminen voi olla joskus haastavaa ja tyhjä paperi tuntua pelottavalta. Hyväksi todettu lääke tähän on luonnoskirjan kuljettaminen mukanaan kaikkialle. Luonnoskirjaan voi esimerkiksi luonnostella ratikassa istuessaan. Arkinen luonnostelu kehittää pään ja käden yhteyttä. Erilaiset hahmotelmat voivat auttaa löytämään uusia muotoja.

Pyydä palautetta

Omien töiden näyttäminen muille ja subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalta. Töitään kannattaa näyttää rohkeasti muille alalla työskenteleville tai alasta kiinnostuneille ja pyytää rakentavaa palautetta. Teho-opiston kursseilla keskeisintä onkin, että opiskelijat saavat tukea ja palautetta alansa usean vuoden kokemuksen omaavilta ammattilaisilta. Teho-opistolla opiskelijat pääsevät näyttämään ja keskustelemaan töistään aina vähintään kahden opettajan kanssa.

Ota ajankäyttö haltuusi

Pääsykoetehtäviin on varattu keskimäärin kolme tuntia aikaa. Tehtäviä kannattaakin opetella jo heti alusta lähtien tekemään annetuissa aikarajoissa, jotta ajankäytöstä muodostuu rutiini. Töiden kellottaminen auttaa sinua myös hahmottamaan, kuinka kauan kukin työvaihe sinulta yleensä vie.

Ruoki idea-kirjastoasi

Parhaat pisteet pääsykokeissa yleensä saavat työt, joissa osoitetaan hakijan kykyä katsoa tulevaisuuteen sekä kekseliäisyyttä, omaperäisyyttä että visionäärisyyttä. Jokaisen työn ”sydän” on sen idea-sisältö. Ideointi ja sen harjoittelu onkin kaikkein olennaisinta. Harjoittele ideointia tutustumalla oman alasi tämänhetkisiin trendeihin. Idea-kirjastoasi pääset täydentämään lukemalla alasi blogeja ja seuraamalla ajankohtaisia kilpailuvoittajia. Joukosta erottuvien ja uudenlaisten töiden luomista voi edistää leikittelemällä ja revittelemällä ideoilla jo pääsykokeisiin valmistautumisen aikana.

Aloita matkasi kohti unelmiesi opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!

 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Pettynyt mutta onnellinen

Pettynyt mutta onnellinen

Hei! Tovi on vierähtänyt edellisestä postauksesta, nyt tulosten julkistamisesta alkaa olla jo sen verran aikaa että pahimmat järkytykset on selätetty. 
Ei siis auennut koulupaikkaa vielä tänäkään vuonna, suuresta harjoittelusta ja panostamisesta huolimatta. Nyt kun katson kevättä takanani, en ihmettele asiaa juurikaan, mutta tulosten saapuminen oli suuri järkytys.
Harjoittelin pääsykokeisiin teho-opiston avulla syksystä alkaen, mutta omaehtoinen harjoittelu tehon tehtävien lisäksi jäi minimiin kauheiden koulukiireiden vuoksi. En tiennyt etukäteen kuinka työllistävä rakennusarkkitehtuurin ensimmäinen vuosi voisi olla, mutta en siltikään lainkaan kadu päätöstä ottaa paikka vastaan. Pääsykokeissa tehtävät ei ehkä ollut aivan omiani, enkä saanut kaikkea luovuutta selvästikään puristettua mitä Tehon tehtävissä sain. Kevät on ollut mielettömän rankka ja vaativa niin koulun, pääsykoeharjoittelun, henkisen jaksamisen ja ihmissuhdeasioiden vuoksi. Liikaa asioita samalle keväälle ja siihen päälle pienin mahdollinen kiintiö, jossa yritin päästä sisään. Kevään lopussa olinkin todella uupunut ja vaikka Teho-opiston tehtävät ja simulaatiokurssin tehtävät meni erittäin hyvin, ei samaa luovuutta ja inspiraatiota löytynyt jostain syystä enää pääsykokeissa uupumisen vuoksi. 
Pettymys on aivan valtava edelleen ja tunnen itseni todella huonoksi ja alempiarvoiseksi lähes kaikkien Teho-kavereiden aloittaessa opiskelut. Onneksi olen vasta niin nuori ja saan loistavan mahdollisuuden jatkaa rakennusarkkitehtuurin parissa. Yksi “ihan hyvä” opiskelupaikka ei kuitenkaan korvaa tätä surun määrää vaikkei metropoliaankaan opiskelemaan pääseminen ole läpihuutojuttu. Älkää käsittäkö väärin, olen mielettömän kiitollinen, mutta surullinen silti etten päässyt tavoitteeseeni vielä. 

Positiivisena ihmisenä pyrin aina ajattelemaan niin, että kaikilla on tarkoituksensa ja loppujen lopuksi asiat järjestyy kyllä. Tuntuu hullulta, että olen ihan samassa tilanteessa kuin olin vuosi sitten opiskelujen suhteen, mutta nyt aloitankin seuraavaksi toisen opintovuoteni Metropoliassa. Myös rakennusarkkitehdin koulutus on koulutus, joka johtaa samoihin työtehtäviin ja mahdollistaa maisteriin hakemisen. En ole luovuttajatyyppiä ja ehkä saan jopa laajemman koulutuksen tätä polkua pitkin. Olen onneksi ihminen, joka ei helposta lannistu, enkä meinaa luovuttaa tämänkään asian suhteen. Vuosi ja vielä kuukausi sitten olin sitä mieltä, että jos nyt en saa unelmieni opiskelupaikkaa, jätän hakemisen sikseen ja käyn ensin AMK:n rakennusarkkitehdin koulutuksen loppuun. Nyt en enää tiedäkään miten tekisin, hakisinko vielä vai keskittyisinkö kerrankin yhteen asiaan. 
Kiireiden vuoksi monet postaukset jäi julkaisematta vuoden bloggaajan taipaleellani ja tulenkin vielä kirjoittelemaan muunmuassa rakennusarkkitehdin koulutusohjelman ensimmäisestä vuodesta, suosikki taidetarvikkeistani ja siitä, mitä seuraavaksi. Pysykäähän siis kuulolla, kuullaan taas pian ❤️

KEHITTYMISEN POLKU

Kehittymisen polku

Kehittyminen on vaikeaa huomata itse ja juuri näin allekirjoittaneelle on käynyt omalla kohdalla. Viimeksi kerroin, kuinka nykyään tekemäni työt olisi todennäköisesti sellaisia, joita olisin vuosi sitten katsonut ylöspäin ihailevasti ja pohtinut, että miten tulen koskaan pääsemään tuonne saakka. Kehittyminen vaatii aivan mielettömästi töitä ja aikaa, mutta myös puhtaasti niitä kuuluisia istumalihaksia. Ainakin taidealoilla kehittyminen vaatii lisäksi sen, että ei ajattele töitä liian henkilökohtaisesti ja osaa pohtia niiden hyviä ja huonoja puolia objektiivisesti. Objektiivinen ajattelu on kaikkea muuta kuin helppoa, mutta pakollista kehittymisen kannalta. Itsensä turha soimaaminen on hyödyntöntä, täytyy keskittyä sen sijaan asioihin, joiden kautta oma työjälkesi paranee. 
Ajattelin vielä projektia aloittaessani, että kehittymiselle olisi jokin selkeä resepti, tyylillä “tee joka päivä jotain ja unohda muu elämä, harjoittele mahdollisimman paljon ja muista myäs hieman liikkua”. Vuosi sitten keväällä toteutinkin suurpiirteisesti tuota kaavaa ja toki kehityinkin siinä ajassa hurjan paljon. Myönnän myös, että laskin aivan liikaa matikkaa, sen painoarvo on loppujen lopuksi suhteellisen pieni. Pelkäsin ottaessani nykyistä koulupaikkaa vastaan, että mitä jos opiskelu vie kaiken ajan eikä kehitystä tapahdu enää viime keväästä. Kesti todella kauan ennen kuin näin sitä itse, mutta nyt vanhoja töitäni katsoessa huomaan selkeät erot.  Mun vinkki tähän onkin, että anna itsellesi aikaa kehittyä ja huomata erot!

Ennakkotehtäväni vuosilta 2019 ja 2018
Loppuun näytän omia töitäni, joissa on kummassakin sama tehtävänanto mutta eri vuosi, vasemmalla puolella olevat on viime vuoden töitä ja oikealla tämänvuotiset. Ylemmässä tehtävänantona oli rakentaa taittelemalla ja leikkaamalla A3-paperista tila ja piirtää/maalata tilan sisäpuolelta kuva. Alempi taas on inspiroitumistehtävä jostain nykyajan tunnetusta arkkitehdistä ja kummassakin inspiraationlähteenä oli Snohetta. Itse huomaan kehitystä ihan esitystaidossa, mutta myös tilallisuudessa ja ennenkaikkea ideoinnissa. En voi muuta kuin kiittää Teho-opistoa tästä matkasta, en suinkaan olisi tässä pisteessä ilman. Niin ja nämä viime vuoden työt on siis 2018 loppukeväältä, pahimmat työt 2017 syksyltä on vielä visusti piilossa. Lupaan laittaa parhaimmat palat jakoon ainakin, jos koulupaikka irtoaa! Ihanaa ja motivoivaa uutta viikkoa ♥︎

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Pääsykoesimulaatiot

Pääsykoesimulaatiot

Kuten viime postauksessa kerroin, Teho-Opiston Maxikurssi alkaa olla taputeltu. Toissa viikon torstaina koittikin kevään ensimmäinen simulaatio ja vaikka tehtäviä on tullut tehtyä jo niin kauan, jännitin simulaatioita aika yllättävänkin paljon. En ole yleensä kova jännittämään, mutta paineet onnistumisesta näin lähellä pääsykokeita vaikuttavat varmasti fiiliksiin ja omaan rentouteen tarttua tehtävään. Viime torstaina iskin kuitenkin kiinni toiseen ja samalla viimeiseen pääsykoesimulaatioon innokkain ja ei-niin-jännittynein fiiliksin ja oma fiilis oli jopa parempi kuin ensimmäisen simulaation jäljiltä. 
Ensimmäisen simulaatiotehtävän tekeminen sujui ihan hyvin. Osasin arvata jonkinlaista taiteellista tehtävää, mutta tehtävää aloittaessa paljastuikin minulle täysin uusi tehtävätyyppi. Oli vaikeaa lähteä tekemään jotain sellaista, mitä ei ole koskaan ennen tehnyt ja vieläpä simulaatiossa, missä odotukset onnistumiselle on kovat. Samanlaisia yllätyksiä on aivan varmasti kuitenkin luvassa itse pääsykokeissakin, joten tilanne oli todella hyvää harjoitusta niitä yllätyksiä varten.
Toinen simulaatio sujui jo paremmin, hyvä ja innostunut fiilis auttoi tehtävän luovassa ratkaisussa ja jännityksellä jään odottamaan jälkimmäisen arviointia. Tehtävä keskittyi omiin vahvuusalueisiini, mutta haastavuutta lisäsi se, että tehtävänannossa oli sekä pienoismalli, että maalaus kolmen tunnin aikana! 


Olen treenannut ajankäyttöä nyt niin pitkään, että sen kanssa ei onneksi ole ollut kummempia ongelmia. Vaikeinta on mahdollisen useampiosaisen tehtävän aikatauluttaminen järkevästi ja tietenkin ideointi. Ideoinnin merkitystä on tullut pohdittua viimeiset kaksi vuotta ja edelleen tuntuu, että mitä, jos omat ideat ovatkin tylsiä ja geneerisiä. Toisaalta, mitä enemmän harjoittelee, sitä korkeammaksi myös omat standardit muuttuu tehtävien suhteen. Työt mitä nyt teen, on aika varmasti sellaisia, joita olisin katsonut vuosi sitten vahvasti ihaillen. Jokaisesta työstä oppii jotain ja ahkeruus palkitaan aina jossain kohtaa! Omien töiden arvostaminenkin on vaikeaa, mutta erittäin tärkeää.
Oma fiilis on nyt hyvä ja luottavainen, pääsykoesimulaatiot auttoivat siihen huomattavasti. Onneksi toisen Teho-Opisto-vuoden kruunaa vielä simulaatiokurssi, jota suosittelen erittäin lämpimästi kaikille luoville aloille hakeville. Mieti nyt, kuinka hyvää treeniä on tehdä pääsykokeet ikään kuin kahdesti, oikealla pääsykoeviikolla sinun ei tarvitse jännittää enää turhaan, vaan voit keskittyä itse tekemiseen sen sijaan! Simulaatiokurssilla tehdään 8 eri pääsykoetyyppistä tehtävää, joista saa kritiikin päivän päätteeksi. Kävin jo vuosi sitten kyseisellä kurssilla ja se auttoi aivan ehdottomasti omissa pääsykokeissani. Sainhan opiskelupaikankin jo omalle unelmien alalleni viime keväänä! 


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Aikataulu ennen pääsykokeita

Aikataulu ennen pääsykokeita

Huh hei, ihanaa toukokuuta! Kevät on mennyt aivan mieletöntä vauhtia ja nyt opinnot on paketissa tältä vuodelta. Ensimmäinen vuosi rakennusarkkitehtuurin opiskelua on siis takana ja nyt on aika keskittyä pääsykokeisiin. Vajaan parin viikon päästä koittaakin jo matematiikan koe ja kuukausi on enää aikaa piirustus- ja suunnittelukokeisiin. Tässä postauksessa kerron mitä olen suunnitellut tekeväni vielä ennen pääsykokeita!
Nyt, kun aikaa on jäljellä enää niin vähän, alkaa pitkäjänteinen luovuuden ja taiteellisuuden treenaaminen olla takana. Tuntuu hassulta, että reilu 1.5 vuotta pääsykotreenaamista on nyt taputeltu ja enää niin vähän edessä. Vuosi sitten omat fiilikset oli ehkä jopa hieman varmemmat, nyt on niin nöyrä olo kaiken pitkän treenaamisen jälkeen, että toivoo vain käsi sydämmellä pääsevänsä opiskelemaan. 
Loppuaikana täytyy laskea vielä ahkerasti matikkaa sekä hioa lempitekniikoita kuntoon pääsykokeita varten. Vaikka suurin osa työstä on jo tehty ja takanapäin, paljon työtä on tuntuu olevan kaikesta huolimatta vielä edessä. Päivä päivältä tuntuu enemmän, että työtä ei ole koskaan tehnyt tarpeeksi. Tämän alan tekee vaikeaksi juurikin jatkuva kehittyminen, akateemisemmassa oppimisessa osaamisen tasoa on ehkä hieman helpompi mitata, nyt helposti pelkään vain tekeväni samat virheet kuin vuosi sitten. 

Otin haasteeksi piirtää ja/tai maalata joka päivä jotain, myös muutama rästitehtävä on vielä tekemättä Teho-opiston tehtävistä ja ne kuuluvat ehdottomasti loppukevään suunnitelmiin. Aion kerätä paljon ideoita talteen tutkimalla arkkitehtuurilehtiä ja -julkaisuja, sekä luonnostella paljon ja tutkia ympäristöä inspiroitumisen toivossa. Pääsykoesimulaatioitakin on onneksi vielä muutama tiedossa, niitä odotan erityisellä innolla! Simulaatioista saa kerättyä hyvää itsevarmuutta pääsykokeisiin, kun tilanne ja tiukka aikaraja on jo tuttua. 
Vaikka tekemistä on paljon ja kehittymisen jano juuri viimeisille viikoille on suuri, täytyy muistaa huolehtia myös mielestä eikä väsyttää itseään liikaa. Olen huomannut itsestäni, että väsyneenä ideoita ei tule lainkaan ja luovuus on kadoksissa. Pitää siis muistaa levätä paljon ja liikkua sekä syödä hyvin, jotta energiatasot pysyvät hyvänä pääsykokeita varten. Jännitän yllättävän vähän itse pääsykokeita, vaikka elämäni tärkeimmät päivät on pian edessä. Ehkä jännitykseen auttaa, että kerran on jo vetänyt projektin loppuun saakka, sekä yksi opiskelupaikka on jo plakkarissa. Uskon, että rauhallisuus on kuitenkin enemmän positiivinen kuin negatiivinen asia ♥︎

2 x Helsinkivinkki

2 x Helsinkivinkki

Somessa varmaan useimmille on tullutkin jo vastaan kaksi Helsingin keskustassa meneillään olevaa taidenäyttelyä. Mielestäni on hienoa, että näyttelyt kiinnostavat todella laajasti eri ikäisiä vierailijoita ja museoista on tulossa ehkä pikkuhiljaa jopa trendi.

Olin pitkään haaveillut Kiasmaan pääsemisestä ja nyt, kun museossa on meneillään näyttely nimeltään Shoplifter, menin vihdoinkin käymään kyseisessä museossa. Itse Kiasman arkkitehtuuri on huikea ja erittäin kuvauksellinen, mutta myös museotilat ovat erittäin miellyttävät normaaliin museokiertelyyn. Tilasarjasta ymmärtää helposti näyttelyn vaihtumisen ja museossa kulkeminen on mukavaa, vaivatonta ja hauskaa. Päänäyttely ja varsinainen syy Kiasmaan menemiselle oli tosiaankin leikkisä Shoplifter, joka oli erittäin mielenkiintoinen ja persoonallinen taidenäyttely. Värikäs ja pörröinen installaatio kannattaa ehdottomasti kokea, halusit sitten nauttia taiteesta niin selfieitä ottamalla tai vaikka jopa lattialla tyynyjen päällä makaamalla ja katselemalla vangitsevia pörröisiä köynnöksiä. Tilassa ollessa kaikki ulkopuolinen oli helppo unohtaa! Shoplifterin voi nähdä Kiasmassa vielä 15.09.2019 saakka.

Sain vanhempani pääsiäisen viettoon luokseni tänne Helsinkiin ja pääsiäisviikonloppuna päästiin vihdoin katsomaan uusin näyttely Amos Rexissä. Magritte on uusi näyttely museossa, joka on mahdollista nähdä aikavälillä 8.2.-19.5.2019, joten vielä muutaman viikon ehtii nähdä näitä hullunhauskoja, surrealistisia taideteoksia. Itse en ehkä ole perinteisimpien öljyväriteosten ystävä, mutta Rene Magritten teokset olivat todella paljon mieleeni. Näyttelystä sai myös inspiraatiota varsinkin taiteilijan tekniikasta pääsykokeisiin treenaamiseen ja itse rakennus on todellakin käymisen arvoinen jo itsessään. Huikeaa arkkitehtuuria, kaunista taidetta ja mukava ympäristö, suosittelen näyttelyä erittäin lämpimästi ♥︎


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Paineet opiskelupaikasta

PAINEET OPISKELUPAIKASTA

Yhteishaku alkoi eilen ja tuntuu, että vastahan näpyttelin edelliset hakupaperit menemään ja nyt on jo minun kohdallani neljänsien vuoro. Ala on kerennyt vaihtua näiden vuosien aikana hätäratkaisusta siihen oikeaan unelmien alaan takaisin ja olempa saanut viettää jo opiskelijaeläämäkin tämän viimeisimmän vuoden. Ennen tätä tein kuitenkin rutkasti töitä ja opiskelin kuin hullu, että pääsisin opiskelemaan. 
Koen, että olen aika hyvä esimerkki siitä, että kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, eikä tarvitsekkaan. Muistan kuin eilisen, kun abisyksynä päätinkin, etten haekkaan arkkitehdiksi vain kauppatieteelliseen. Syynä tähän oli varmasti pelko suhdanneherkkyydestä, työllistymisestä, opiskelemaan pääsyn vaikeudesta ja ihan jo omasta piirustustaidostakin. Ensimmäisen välivuoden ja 600-tuntisen luku-urakan jälkeen tiesin, että arkkitehtuuri on minua varten ja päätin vaihtaa suunnitelmiani taas. Se pelotti ja kauhistutti, mutta ihan turhaan. Miksi meidän pitäisi heti tietää, mitä haluamme opiskella? Ja vaikka tietäisimmekin, mikä kiire meillä on elämässä?

Itsekin tajusin tämän vasta viime syksynä, kun huomasin että alanvaihtajia löytyi yksi jos toinenkin meidän luokalta. Sen huomattuani tuntui jopa naiivilta ajatella, että koko elämä kaatuisi, jos koulupaikkaa ei aukeakaan. Yhteiskunta luo meille paineita enemmän kuin kukaan osaisi varmastikaan luoda omassa päässään; heti pitäisi olla tiedossa mitä haluat opiskella ja tehdä, ja pettymys siitä, ettei koulun ovet avautuneetkaan voi olla koko suvun murheen aihe. Tiedän itse kuinka kauheaa niihin kyselyihin on vastata, kun jotain haluaa niin kovasti ja matto viedään jalkojen alta. Olen kokenut samat kyselyt jo kolme kertaa, ja edelleen olen tässä. Pettymyksistä pääsee aina yli, elämä on tarkoitettu elettäväksi ja onhan meillä koko elämämme aikaa päästä opiskelemaan unelmien alaa! Tulevaisuudessa työelämässä et enää edes huomaa aloititko opiskelun hieman aikaisemmin vai myöhemmin. Lisäksi koen, että ilman arvokkaita välivuosiani en pystyisi antamaan itsestäni näin paljon. Kaikella on tarkoituksensa, sitä ei todennäköisesti heti huomaa, mutta myöhemmin merkityksen kyllä löytää.
Tämän vuoden yhteishakuun lähden ensimmäistä kertaa rennolla asenteella. Aion nauttia pääsykoeprosessista ja ajatus piirustus- ja suunnittelukokeista tuntuu kutkuttavan innostavalta. En halua ottaa turhaa stressiä, en paineita, en mitään. Kaikella on tarkoituksensa niinkuin aikaisemmin jo sanoin. En usko, että kenenkään koulupaikka jää saamatta rentouden takia, päinvastoin. Olen myös se henkilö, joka on itkenyt lähes silmät päästänsä koulupaikkapettymysten ja “en pääse koskaan minnekkään” -ajatusten vuoksi, mutta nyt asenne on ehkä hieman muuttunut. Kova työ palkitaan aina, välivuodet eivät ole pahasta ja tärkeintä on nauttia siitä, mitä tekee. Vuosi on loppujen lopuksi lyhyt aika ja kaikki varmasti järjestyy. Ja teille, jotka pelkäätte, että koko elämä jää jos muutatte opiskelujen perässä toiseen kaupunkiin; voin kertoa kokemuksesta, että uuden elämän rakentaminen on myös virkistävää puuhaa ja kotiin pääsee käymään aina halutessaan ♥︎


 

No mites ne ennakkotehtävät?

No mites ne ennakkotehtävät?

Hei taas! Halusin tulla tänään kirjoittelemaan hieman omista fiiliksistäni ennakkotehtäviä kohtaan, ne kun julkaistiin 12.2. arkkitehtuurin osalta. Täältä löydät opettajien arvion ennakkotehtävistä, mutta nyt luvassa on minun omat ajatukseni aiheesta!
Ennakkotehtävien julkaiseminen on aina jotenkin todella jännittävää. Ei koskaan tiedä, että mitä siellä tänä vuonna vaaditaan, vaikka samat piirteet tehtävissä kiertääkin. Viime vuonna olleet Valmarit oli minun ensimmäiset ennakkoni ikinä, ja kun taitotaso oli vielä hurjasti huonompi, tuntui niiden tekeminen aika vaikealta. Tänä vuonna treeniä on kerennyt tähän mennessä kertyä jo lähes puolitoista vuotta, joten ennakotkin luulisi onnistuvan helpommin. 
Ensimmäinen ajatus nähdessäni tehtävänannot oli kuitenkin, että onpas vaikeat tehtävät! Kerrankin materiaali saa olla mitä vain pahvia, paperia tai muovia, kunhan se on kierrätysmateriaalia kodin jätteistä. Pitää siis keksiä, mistä ”roskasta” saisi mielenkiintoisimman ilmalaivan! Koska materiaaleissa on usein ollut tarkka rajoitus, on ollut pakko ideoida materiaalin ehdoilla. Nyt kun voi tehdä melkein mitä vain, on tehtävä mielestäni huomattavasti haastavampi sen laajuuden vuoksi!
Ennakkotehtävien julkaisuaamuna pohdin ääneen, että tänä vuonna aiheena on varmastikin ilma, se tuntui luonnoliselta jatkumolta avaruuteen ja vedenalaiseen maailmaan. Ja niinhän siinä kävi, ilmastonmuutoksen ilmalaiva on kevään sana! Nyt ennakkotehtävien julkaisusta alkaa olemaan jo lähes kuukausi aikaa, mutta kaiken kiireen vuoksi aloitus on jäänyt tälle kuluvalle viikolle. Ideoita olen pyöritellyt mielessäni onneksi koko kuukauden ajan, joten uskon ainakin vielä, ettei tehtävien kanssa tule kiire. Eilen alkoi myös lyhyempi ennakkotehtäväkurssi, jossa olen onnekseni myös tänä vuonna mukana. Koen, että kurssista on todella paljon apua, kun omia ajatuksia saa jaettua eteenpäin. Ennakkotehtäväprojekti käynnistyi siis eilen virallisesti ja itselleni asetin takarajaksi 1.4., jotta lopulliseen 3.4. palautushetkeen on vielä hetki aikaa. 
Kirjoittelen uudelleen ennakkotehtehtävistä vielä lähempänä palautusta, kun työt on jo kunnolla käynnissä. Katsotaan, jos vaikka uskaltaisin jakaa omat työnikin! Palataan pian ♥︎


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Miksi valmennuskurssille?

Huomenta ja ihanaa maanantaita! Tänään useilla koittaa taas arki, niin myös minulla kaiken ihanan lomailun jälkeen. Keväällä on tiedossa paljon tekemistä ja menoa suuntaan jos toiseenkin, mutta tärkeimmät tavoitteet on hyvä pitää kirkkaina mielessä. Tänään pureudutaan niinkin yksinkertaiseen aiheeseen kuin miksi valmennuskurssille olisi hyvä osallistua. Varsinkin Teho-opiston valmennuskurssit on niin paljon muutakin kuin luentoja aiheista. Tässä postauksessa kerron lähinnä kuitenkin opiskelun näkökulmasta tärkeistä asioista, Tehon huikean hauskoista bileistä tein kirjoituksen aikaisemmin ja sen löydät täältä! 

1. Laadukas opetus

Omat kokemukseni luovien alojen valmennuskursseista rajoittuu Teho-opistoon, mutta oman kokemukseni perusteella voin ehdottomasti kertoa, että sen opetus on laadukasta! Opettajat kertovat luennoilla opetettavat asiat perusteellisesti ja pikatehtävien muodossa asiaa treenaillaan aina luennon yhteydessä. Näiden eväiden kanssa on aina hyvä lähteä toteuttamaan pääsykoetyyppisiä tehtäviä seuraavalle luennolle, vaikka tekniikka tai asia olisi alunperin aivan outo tai heikommalla osaamisella. 

 

2. Paljon tehtäviä ja hyvää, rakentavaa kritiikkiä opettajilta

Sen lisäksi että itse opetus on todella laadukasta, tarvitsee pääsykoetyyppisille tehtävilleen myös osaavaa kritiikkiä. Teholla opettajat kritisoivat töitä ammattitaidolla selkeästi perustellen ja annetuille arvosanoille kerrotaan aina hyvät perustelut. Kritiikkitilanteet on mielestäni ehdottomasti yksi parhaista Tehon puolista. Aina kritiikki ei toki voi olla pelkkää positiivista, mutta tilanteista oppii aivan mielettömän paljon. Tämä tietenkin edellyttää annettujen pääsykoetyyppisten tehtävien tekemistä, jotta tekniikat ja taidot hioutuisivat pääsykokeita varten mahdollisimman hyviksi.

3. Opiskelukaverit

Kaikki, jotka tuntevat minut, tietävät kuinka ulospäin suuntautunut olen. Välillä on haastavaa löytää ihmisiä, jotka olisivat kiinnostuneita samoista asioista, varsinkin kun luoville aloille ei haeta yhtä useasti kuin kaikista suosituimmille aloille. Joskus treenaaminen yksin kyllästyttää ja silloin on huikeaa, että valmennuskurssilta löytyy kaltaisiani ihmisiä! Viimeisen vuoden aikana olen tutustunut niin huikeisiin persooniin juurikin Teho-opiston kautta, että en osaa edes kuvitella elämää ilman! 

4. Varmuus pääsykokeisiin

Tärkein syy valmennuskurssille osallistumisessa on varmasti varmuuden hakeminen pääsykokeita varten. Pääsykoetilanne on niin jännittävä ja jopa pelottavakin, että varmuuden saaminen tilanteeseen on todella tärkeää. Kymmenien pääsykoetyyppisten tehtävien ja pääsykoesimulaatioiden jälkeen voin luvata, että fiilis kokeista on paljon parempi kuin ilman! Varmuus tietenkin karttuu ihan vain asioita tehdessä, mutta pidän silti valmennuskurssin roolia tärkeänä asiassa, yksin harjoittelu ei ole niin tehokasta kuin kritiikinalaisena!  

5. Vertaistuki

Pääsykoeprojektit vaativat aikaa, vaivaa ja itsekuria, kuten olen aikaisemminkin jo kirjoittanut. Vertaistuki muodostuu mielettömän tärkeäksi vaikean ja aikaa vaativan projektin kynnyksellä sekä sen eteenpäin mennessä. Vertaistuen saaminen on mielestäni melkeimpä elinehto, jotta jaksaisi painia yhden projektin kanssa niin pitkään. On mahtavaa, jos omasta lähipiiristä tukea ja nimenomaan vertaistukea löytyy ja sitä saa, mutta valmennuskurssilla kun jokainen oppilas tavoittelee samaa lopputavoitetta, sitä saa ihan väkisinkin. On huikeaa aina jutella omista fiiliksistä Teho-opistolla ja sen jälkeen ainakin allekirjoittaneella on todella motivoitunut olo pääsykoetreenaamiselle! 

 

 

6. Motivaation pysyminen yllä

Motivaatiosta olenkin kirjoitellut jo yhden tekstin, ja suosittelenkin lukemaan sen viimeistään nyt, tekstin löydät täältä. Motivaation säilyminen on todellä tärkeää ja ehdoton elinehto, en ainakaan itse saa mitään aikaiseksi ilman motivaatiota! Valmennuskurssilla kun näkee muita samassa tilanteessa olevia, jotka jaksavat treenailla paljon ja ahkerasti, tulee itsellekkin paine asioiden aikaan saamisesta. Kritiikkitilanteissa harmittaa aina aivan vietävän paljon, jos itse ei ole saanut tehtyä molempia pääsykoetyyppisiä töitä viikon aikana!

 


Ajankäyttö

Ajankäyttö

Useimmat luoville aloille hakevat työskentelevät tai opiskelevat projektin edetessä yhtä aikaa, ja tänään puhutaankin ajanhallinnasta ja viisaasta ajankäytöstä juurikin pääsykoeharjoittelua silmällä pitäen!
Pääsykokeisiin treenaamiseen menee paljon aikaa ja vaivaa. Se vaatii luovuutta, tilaa ideoinnille ja myös sitä ihan puhdasta aikaa muun arjen lomassa. Vaikka piirtäminen, maalaus ja rakentelu sekä luovuus vaativat pitkäjänteistä työtä ja jopa suhteellisen vähän tunteja viikossa verrattuna pääsykoekirjojen pänttäämiseen, ei ajankäytön tärkeyttä sovi unohtaa. Yhtä lailla myös luoville aloille tarvitaan ajankäytön hallintaa ja runkoa pääsykoetreenaamiselle. 
Itse suosin melko tarkkaa aikataulusta, sillä oma arkeni on niin hektistä, ettei ylimääräistä aikaa hirveästi ole. Aikataulutuksessa tärkeintä onkin itse aikataulussa pysyminen, sillä sen laatiminen on aina helpompaa kuin noudattaminen. 
 

Paperikalenteri / weekly planner

Itse en voisi edes kuvitella elämää ilman paperista kalenteria, tai mun tapauksessa bullet journalia. Sivusinkin aihetta jo aikaisemmin syksyllä, jolloin kerroin kirjaavani kaikki menoni paperiseen kalenteriin niiden hahmottamiseksi. Juuri tämän hahmotuksen takia pidän fyysistä kalenteria niin tärkeänä; siitä on helppo nähdä vapaat hetket päivän aikataulusta ja toisaalta myös menot jää paremmin mieleen kun ne kirjoittaa ylös. Ainakin minulla oppiminen tapahtuu tehokkaimmin juurikin käden kautta visuaalisella tavalla!

Turhien menojen karsiminen

Suuren projektin aikana on tärkeää pohtia, mitkä omat menot on pakollisia ja mitkä ikään kuin ”ihan kivoja” muttei välttämättömiä. Vaikka olisi kuinka mukavaa ehtiä tehdä kaikki maailman asiat mitä mieli tekee, on tekemistä pakko karsia ison pääsykoeprojektin vuoksi varsinkin jos opiskelee tai työskentelee samaan aikaan. Pyri miettimään asiaa pitkäjänteisesti; mieti minkä vuoksi jätät nyt ylimääräiset työvuorot tai kummin kaiman kissanristiäiset väliin ja mitä se mahdollisesti mahdollistaa tulevaisuudessa.

Runko valmennuskurssilta

Koen itse, että valmennuskurssin rooli on valtava. Vaikka olenkin bloggaajana tänä vuonna Teho-opiston puolesta, tämä on minun oma mielipide jälleen kerran. Olisi mielettömän vaikeaa treenata itse ilman valmennuskurssin apua; mistä ihmeestä keksisin kaikki mahdolliset tekniikat ja taidot, joita pääsykokeissa tarvitaan ja mielellään vieläpä oikeassa järjestyksessä ja oikeilla painotuksilla. Suosittelen itse ehdottomasti Teho-opiston pidempiä kursseja varsinkin, jos oma taiteellisuushistoria ei huimaa päätä tai edellisestä kynän kädessäpitelystä alkaa olla jo aikaa. Toisaalta, he jotka osaavat jo piirtämisen ja maalaamisen salat, saavat mukavaa varmistusta ja täten paremmat mahdolllisuudet pääsykokeissa menestymiseen. Tammikuussa alkavilla kursseilla on vielä hieman tilaa 😉

Järkevä suunnitelma

Valmennuskurssin lisäksi on hyvä tehdä myös itselleen jonkinnäköinen aikataulurunko. Teen tämän aikataulun aina myös kalenteriini ja siihen merkkailen, milloin tietty asia tai tekniikka olisi hyvä olla läpikäytynä. Arkkitehdiksi hakevana suunnittelen tietenkin myös matematiikan tavoitteeni ja varaan sen opiskelulle aikaa viikoista. Suunnitelmaa tehdessä on helppoa tehdä omasta suunnitelmasta jopa liiankin täysi, mutta kannattaa laittaa jäitä hattuun asian suhteen. Liika kuormitus aikataulussa kostautuu ennen pitkään ja pahimmillaan koko projekti keskeytyy liiallisen stressin vuoksi, jos aikataulusta on tehnyt liian hengästyttävän ja mahdottoman toteuttaa. 

 

Tekniikat haltuun

Tekniikat on todella tärkeitä pääsykokeita ajatellessa, eikä niitä sovi unohtaa omasta ajankäytön suunnitelmastaan. Käy läpi pääsykoetehtäviä hakemaltasi alalta ja myös läheltä liippaavilta luovilta aloilta selvittääksesi, mitä tekniikoita on usein hyvä hallita pääsykokeissa. Tekniikoita kannattaa olla harjoiteltuna useampi vaihtoehto, ettei tuudittaudu siihen, että kaikki maalaus ja piirustustehtävät voisi tehdä itselleen varmimmalla, tietyllä tekniikalla, sillä useimmat tekniikat ei ole omiaan kaikenlaisiin tehtäviin.

Vanhat pääsykoetehtävät

Sen lisäksi, että käyt vanhoja pääsykoetehtäviä tekniikoiden kiilto silmissä, kannattaa katsoa vanhoja pääsykoetehtävien tehtävänantoja myös samalla silmällä. Usein pääsykokeissa on tietyillä aloilla tietyt toistuvat teemat, joiden treenaaminen voi auttaa pääsykoeprojektissa. Niitä kannattaakin hieman vilkuilla ja vanhat pääsykoetehtävät ovat jo muutenkin älyttömän hyviä harjoittelun apuna!

Luovuutta et opi kuukauden pänttäyksellä!

Luovat alat on hieman erilaiset suurimpaan osaan aloista verrattuna. Luovilla aloilla tarvitset enemmän aikaa, eikä luovuutta opi kuukauden pänttäyksellä. Kannattaakin aloittaa treenaaminen saman tien, eikä odotella aina huomiseen. Muista, että mitä pidempään harjoittelet pääsykokeita varten, sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on päästä sisään haluamaasi korkeakouluun, opiskelemaan unelmiesi alaa! Aloita nyt, niin ei tarvi myöhemmin katua, kun et aloittanut aikaisemmin 😉

Pysy aikataulussa

Viiimeisenä, muttei lainkaan vähäisimpänä; pysy aikataulussa! Nyt, kun olet laatinut aikataulun, tehnyt selväksi mitkä menot ovat pakollisia, lisännyt tekniikoiden harjoittelun harjoittelusuunnitelmaasi, tutkinut toistuvia aiheita vanhoista pääsykoetehtävistä ja aloittanut harjoittelun, haasteena on enää aikataulussa pysyminen. Pitkäjänteisissä prosesseissa on tärkeää pitää tekeminen mielekkäänä niin, että projekti ei tyssää heti alkuhuuman jälkeen. Luoville aloille hakemista voisi verrata jopa parisuhteeseen; alkuhuumassa kaikki on mukavaa mutta vastoinkäymisten jälkeen voi olla haastavaa päästä takaisin rytmiin ja löytää tekemiseen iloa vielä alkuhuuman jälkeenkin. Niinä hetkinä, kun harjoittelu ei yhtään huvittaisi, mitataan juuri sitä, kuka ne opiskelupaikat loppujen lopuksi lunastaa!


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!