Jännittääkö?

Ylihuomenna! Siis ylihuomenna kevään viimeiset pääsykokeet, huh jännittää! Takanani on jo Xamk:in sekä Lahden sisustusarkkitehdin kokeet ja tosiaan ylihuomenna Maanantaina kevään odotetuimmat kokeet eli Arkkitehdin pääsykokeet! Jännää! EN KESTÄ, ei varmaan koskaan oo ollut näin jännät fiilikset! Tarkemmat analyysit pääsykokeista ja niiden tehtävistä saatte Arkkitehdin kokeiden jälkeen, jossa punnitsen ja fiilistelen kaikkia tekemiäni kokeita! Mutta tässä muutama sana menneistä kokeista ja tän hetkisistä fiiliksistä!

Reilu viikko taaksepän sain jännittää kevään ensimmäisiä kokeita eli edessäni oli Xamkin sisustusarkkitehtuurin kokeet. Kokeet kestivät yhden päivän, mutta päivään sisältyi paljon tekemistä. Video haastattelu lähetettiin jo ennakkoon ja itse koe päivänä oli 3 eri tehtävää tehtävänä. Aikaa oli 8-17.00.

Lahden kokeet ahersin tällä viikolla. Kokeet pidettiin etänä tiistaista -torstaihin. Voin sanoa, että nyt kolmen päivän kokeiden jälkeen fiilis on ollut aika nuutunut. Siksipä olenkin nyt keskittynyt riittävään unen saantiin ja rentoon fiilikseen.

Siis en voi uskoa minne aika on juossut. Vasta lähdin mukaan tehon Maxi -kurssille ja enää on edessä itse pääsykokeet. Nyt on edessä se hetki, jossa on aika tuoda esille kaikki opittu ja omataito sekä intohimo tekemiseen. Toivon, että pystyn pitämään kovimman stressin kurissa ja läpäisemään tehtävät oman parhaani mukaan ja hyvällä fiiliksellä. Jännitystä on lisännyt myös todella tarkat ohjeet pääsykoepäivinä, johtuen tämän hetkisestä tilanteesta. Mutta mahtava juttu, että kokeet onnistutaan järjestämään paikan päällä. Lisää jännitystä tuo myös se, että kokeet eivät ole enää samanlaiset kuin viime keväänä. 4päivää kestävät kokeet muuttuivat 2 päivän piirustus- ja suunittelukokeisiin, joissa tehtävän teko ajatkin muuttuivat. Mutta suurella toivolla mennään eteenpäin ja katsotaan mitä tehtävät tuo tullessaan. Tänään kävin täyttämässä vielä tarvittavia tarvikkeitani. Muutama uusi tussi ja sakset lähtivät mukaani. Kamat pikku hiljaa kasaan ja odottomaan Maanantai aamua.

Mitkä fiilikset kurssista?

Jotenkin niin hassua, omalla tapaa tosi herkkä ja haikea fiilis lopettaa tehon Maxi kurssi. Vaikka kurssin kävinkin etänä niin silti tuntui kuin olisin ollut läsnä tunneilla (etä -kurssiluennot sekä pääsykoe- livet nyt keväällä on antanut niin paljon!). Muistan miten yksin olin viime keväänä. Ei ollut oikein ketään kehen turvautua, kysyä jeesiä ja jakaa fiiliksiä. Mutta nyt on asia ollut ihan toisin. On ollut iso tuki Tehon puolelta. Meitä teholaisia on ollutkin tänä vuonna hurjan paljon! Kiitos tässä vaiheessa kaikille opetttajille ja kaikille kurssilaisille! Olette tehneet tästä pääsykokeisiin valmistaumisesta aivan super kivaa!! Jos punnitset liittyisitkö Tehon kurssille mukaan niin ISO lämmin suositus!! Hyvän opetuksen ja ohjeistuksen lisäksi saat suuren tuen ja mahtavan porukan pääsykoeharjoitteluun! (Kävit kurssin sitten etänä tai paikanpäällä ?.)

Nyt vain unta ja rauhoittumista ennen maanantaita! Toivotaan, että kova uurastus palkitaan. Tsemppiä kaikille! ??

 

~Netta

@nettakuosmanen_ @tehoopisto


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Fiilikset ennen H-hetkeä

Terve! Ensi viikolla on pitkään odottamani arkkitehtuurin pääsykokeet ja vuosi on vierähtänyt edellisistä kokeista. Mitkä ovat fiilikseni ennen pääsykokeita?

Onko tullut harjoiteltua?

Tuntuu, että tämä vuosi on vierähtänyt yllättävän nopeasti, mutta yksi syy siihen voi olla Tehon valmennuskurssi. Kurssi on antanut sopivasti tehtävää ja uusia aiheita, joita odottaa seuraaville viikoille. Olen tehnyt kaikki Teholla annetut pääsykoetyyppiset harjoitustehtävät lukuunottamatta kahta graafisen suunnittelun tehtävää. Päätin viimeisinä harjoitustöinä tehdä lisätehtäviä, jotka ovat enemmän ominaisia arkkitehtuurin kokeissa.

Oli hyvä idea harjoitella varsinkin kahden tunnin mittaisia pääsykoetyyppisiä töitä, koska tänä vuonna arkkitehtuurin kokeet muuttuvat. Kokeet kestävät kaksi päivää, mutta joka päivä tehdään kolme työtä. Ensimmäinen tehtävä on 2h, toinen 3h ja viimeinen 1h. Varsinkin nämä tunnin tehtävät hieman stressaavat, koska on tottunut tekemään pääasiassa kolmen tunnin mittaisia töitä ja välillä ideointiin voi mennä enemmän aikaa.

Koen kuitenkin, että kykyni luonnostella nopeasti on kehittynyt ja osaan tehdä rohkeammin päätöksiä sen suhteen, mitä ideaa alan tehtävissä toteuttamaan. Ajankäyttö on kuitenkin aina haaste. Ideointi + toteutus lyhyttä aikaa vastaan ei ole ikinä itsestäänselvyys. Vaikka näissä kokeissa ajankäytön merkitys korostuu entisestään, niin voin kuitenkin todeta kehittyneeni siinä Maxi-kurssin aikana.

Jännittää!

Vaikka itsevarmuuteni onkin huomattavasti parempi tehtäviä tehdessä esimerkiksi viime kevääseen, niin kyllähän tässä silti jännittää kovasti. Olen odottanut näitä pääsykokeita niin kauhulla kuin mielenkiinnolla viime pääsykokeista asti. Pääsykokeet ovat varmasti monille se vuoden tärkein hetki ja tämä pätee myös itselleni.

Kaikki harjoittelu piirtämisen, maalaamisen, ja rakentelun osalta on kuitenkin tehty ja on aika näyttää kokeissa missä mennään tällä hetkellä. Toivottavasti nykyinen tasoni riittää koulupaikan lunastamiseen!

YO-kokeiden korottaminen

Ylioppilaskokeiden tulokset tulivat aiemmin toukokuussa. Kävin siis tänä keväänä koittamassa nostaa pitkän matematiikan ja englannin arvosanoja. Sain korotettua englannin M -> E, mihin olen tyytyväinen. Matematiikan B ei korottunut, joten arkkitehtuurikokeiden matematiikan vaihe on edessä 3.6.

Samana päivänä on myös luonnontieteen koe maisema-arkkitehtuurin hakeville, johon ei aio osallistua, vaikka hain kyseiselle alalle yhteishaussa. Arkkitehtuuri on kuitenkin oikea unelmani, joten ensikertalaisuuden poistuminen ja mahdollisen koulupaikan vieminen motivoituneemmalta maisema-arkkitehtuurihakijalta ei ole mielestäni hyvä ratkaisu.

Oma YO-todistus ei ole erityisen hyvä, joten voi olla, että menen arkkitehtuurin pääsykokeissa koepistekiintiössä. Uskon kuitenkin omiin taitoihini ja niissä tapahtuneeseen kehitykseen. Pyrin rentoutumaan ennen kokeen alkua ja tehtävissä tekemään sen parhaan mahdollisen suorituksen. Annan oman tyylin näkyä ja luotan siihen.

Tsemppiä kaikille hakijoille pääsykokeisiin!

 

Instagram: @tehoopisto @jesservaus


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Ylioppilaslahjaksi unelmien jatko-opinnot

Lahjaksi koulupaikka

Teho-Opisto onnittelee kaikkia uusia ylioppilaita, jotka tänään painavat iloiten päähänsä ison työn takana olleen valkolakin! Uusien ylioppilaiden lippa osoittaakin kohti kirkasta tulevaisuutta, jossa mikä vain on mahdollista ja unelmat häämöttävät horisontissa. Monien nuorten haaveissa onkin unelmien jatko-opiskelupaikka esimerkiksi arkkitehtuurin, muotoilun tai muiden taidealojen parissa. Valmennuskurssi on lahja, jolla voit antaa vastavalmistuneelle vahvan ponnahduslaudan kohti näitä unelmia.

Onnea kaikille uusille ylioppilaille! Iso urakka on takana ja jokainen tänään valkolakin päähänsä ensikertaa asettava saakin olla itsestään todella ylpeä. Myös vanhempien ja muiden läheisten mielet täyttyvät ylpeydestä. Mielet täynnä erilaisia haaveita ylioppilaat suuntaavat matkansa kohti uusia seikkailuja ja unelmiaan. Monien haaveissa on varmasti unelmien jatko-opiskelupaikka ja läheiset miettivätkin, kuinka tukea tätä unelmaa.

Onko sinulla lähipiirissäsi uusi tai tuleva ylioppilas, joka haaveilee jatko-opinnoista arkkitehtuurin, muotoilun tai muiden taidealojen parissa? Antamalla lahjaksi valmennuskurssin, voit kannustaa häntä kohti unelmien jatko-opintoja. Valmennuskurssi on merkityksellinen lahja, joka säilyttää arvonsa koko nuoren loppuelämän.

Valmennuskurssilla unelmat todeksi

Tova Finel on hyvä esimerkki siitä, kuinka merkityksellinen lahja valmennuskurssi voi nuorelle olla. Tova oli puhunut paljon haaveistaan hakea arkkitehdiksi ja sukulaiset saivatkin idean antaa Tovalle Teho-Opiston Maxi-valmennuskurssin ylioppilaslahjaksi jo hänen abi-syksynään. Tova valmistautuikin koko viimeisen lukiovuotensa kevään pääsykokeisiin ja pääsi suoraan lukion penkiltä jatkamaan opintojaan arkkitehtuurin linjalla Tampereen teknillisessä yliopistossa. Tovan koko tarinan pääset lukemaan Teho-Opiston blogista.

Tove Finel ylioppilas

Lahjaksi jatko-opinnot

Teho-Opiston opettajat tietävän vuosien kokemuksella, kuinka tulevia arkkitehtejä, muotoilijoita ja luovista aloista unelmoivia voi valmentaa kohti opiskelupaikkaa. 70 prosenttia Teho-Opiston valmennuskurssien käyneistä ovatkin vuosittain napanneet unelmiensa opiskelupaikan luovilla aloilla.

Teho-Opistolla tarjoamme valmennuskursseja arkkitehtuuriin, muotoiluun ja muille luoville aloille. Valmennuskurssi on hyvä ylioppilaslahja niin tänään valmistuneelle ylioppilaalle kuin ensikevään pääsykokeisiin valmistautuvalle abiturientillekkin.

Varaamalla kevään ylioppilaalle paikan valmennuskurssillamme, voit tarjota hänelle ponnahduslaudan kohti unelmien opiskelupaikkaa. Kirjoittamalla ilmoittautumisen lisätietoja kohtaan ale-koodin: ylioppilas, saat 90 euron alennuksen suosituimmasta MAXI-valmennuskurssistamme. Koodi on voimassa rajoitetun ajan 30.5.2020-6.6.2020.