Tänään puhetta rutiineista ja niiden kadottamisesta sekä takaisin raiteille pääsemisestä. Millä asenteilla ja ajatuksilla saa tuupittua itseään takaisin hommiin? Ja viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä, miten huonosti on riittävän hyvin? Siinä tämän kerran aiheet 🙂

Mihin ne rutiinit katosi?

Meidän keskiviikko-illan tunneilla kotitehtävien palautusprosentti on romahtanut täysin. En siis ole itsekään tässä paljon niitä tehnyt. Oops. Moni varmasti on väsynyt ja keräilee motivaatiota ja jaksamista viimeisille kerroille. Ehkä mielessä pyörii kysymys siitä pääseekö ennakoista jatkoon. Entä jos ei pääse? Kannattaako sitten vielä treenata? Onko enää motivaatiota jäljellä jos ei pääsekään. Kuinka paljon otamme tässä kohtaa tietoisesti etäisyyttä ja kuinka paljon siitä on tiedostamatonta? En oikeastaan tiedä. Toki mitä tietoisempia olemme omista mielen liikkeistämme, sitä vapaampia olemme toimimaan haluamallamme tavalla.

Itse huomaan, että on ollut haastavaa palata kotitehtävien tekemisen rutiiniin. Piirtäminen ja maalaaminen kun eivät ole ennen Teho-opistoa kuuluneet minun arkeeni. Joten, kun jätin ennakkotehtävien aikaan tekemättä kotona Tehon tehtävät tipahdin kokonaan tekemisen rutiinista ja nyt kyytiin pääseminen vaati extra ponnisteluja. Ja ollaan nyt rehellisiä. Minä ainakin olen todella mukavuuden haluinen ja harmillisen laiska joissakin asioissa. Etenkin kun uupumus on taustalla ”work hard”- tyyliset tsemppaukset kuulostavat kirosanalta. Silloin kun kovaa painaminen ja itsensä likoon laittaminen tarkoittavat itsensä hylkäämistä, sinne ei enää halua koskaan palata. Joten siksipä mietin miten voin hellästi tuupata itseäni taas oikeille raiteille?

Ajattelu ja Asenteet? Check!

Miten siis käynnistää sammunut moottori uudestaan ja pyrähtää takaisin Tehon kotitehtävien raiteille? Ajattelun ja asenteiden tasolla itselläni ainakin auttaa miettiä paria juttua:

Mistä sitten aloittaa ja miten?

Kun on paljon tehtäviä rästissä, tykkään itse keskittyä siihen tehtävään, joka kuuluu nyt saada valmiiksi. Jos ajattelen kaikkea sitä työmäärää, stressaannun ja joudun hämmennyksen valtaan. Joten keskityn helpoimpaan: mitä tällä viikolla kuuluu tehdä? Ja kun saan tämän viikon tehtävän tehtyä, asetan tavoitteeksi, että saan ainakin yhden rästin tehtyä. Minun ei tarvitse tehdä kahta tai kolmea per viikko, vaan yksi riittää. Kun olen saanut yhden rästin tehtyä voi tarkistaa viikon aikataulun ja miettiä olisiko enemmän aikaa. Jos ei, niin se ei haittaa. Syyllistyminen ja stressi eivät ainakaan omalla kohdalla auta. Paloittelen asiat saavutettaviin tavoitteisiin, enkä mieti yhtään sen piemmälle. Muistan myös, että tehtävät ovat minua varten. Ne eivät ole vaatimuksia. Kukaan ei kysele niiden perään. En ole tilivelvollinen kenellekään. Ne ovat lahja minulle ja oman osaamisen kehittämiselle, joten minun ei tarvitse ruoskia itseäni eteenpäin.

Mikä on tarpeeksi hyvä?

Edellisessä Tehon iltahippaloissa Sini heitti haasteen yhdelle teholaiselle: ”miten tehdä riittävän hyvä”. Tämä liittyi keskusteluun siitä, kun tuntuu ajan loppuvan kesken. Itsellänikin tuntuu, että kolme tuntia ei aina meinaa riittää. Joten olen asettanut itselleni myös saman haasteen ehtiä tehdä tehtävät annetussa ajassa. Vein ajatusta vielä vähän pidemmälle. Miten huonosti on riittävän hyvä? Epäonnistumisen välttäminen ja täydellisyyden tavoittelu ovat juurtuneina selkärankaan, joten ajattelin harjoitella nyt tavoittelemaan vähän vähemmän. Ei sillä, että taitoni olisivat ylenpalttisen mahtavat. Mutta pääsykokeissa ei saa extra-aikaa, joten sen mukaan pitää myös harjoitella. Nyt on nimittäin oivallinen tilaisuus kokeilla, kuinka ”vähällä ja huonolla” voi saada tarpeeksi hyvän arvosanan. Toki riskinä on, että ihan pieleen menee. Mutta mieluummin nyt, kuin pääsykokeessa. Mitä kannattaa tehdä ja mitä kannattaa jättää tekemättä? Olisi varmasti ollut viisasta harjoitella tätä jo syksyllä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Seuraavaksi harjoittelen siis, kuinka alas riman voi laskea ja silti onnistua?

Ollaan luovia!

Rakkaudella,

Ruut