Hei syksy on menny ohi ihan sikanopeesti, ja halusin tulla kertoo kuulumisia, miten mulla on menny Tehon kurssilla, ja mitkä fiilikset mulla on tulevaa kevättä varten? 😌 Studio- kurssilla käydään aina aluksi “teoria”opintotunti, jossa käydään viikon uutta aihetta läpi. Tämän jälkeen siirrytään itse Studio-osuuteen, eli tehdään annettu kotitehtävä Tehon opiskelutiloissa, jossa opettajat ovat paikanpäällä ohjeistamassa meitä!👻 Kurssin myötä mulla on itsevarmempi fiilis tulevaa kevättä ja pääsykokeita varten! 🤩 Nähdään pian uuden videon parissa! 💕🎨
-Venla
Haaveiletko sinäkin sisustusarkkitehdin urasta?
Tule treenaamaan pääsykokeisiin meidän kanssa! Yksilöllisessä valmennuksessamme kehität oman persoonallisen tyylisi ja nostat taitosi pääsykokeissa vaaditulle tasolle yhdessä ammattitaitoisten ja kannustavien opettajiemme kanssa. Kursseilla valmistautuminen on tavoitteellista, mutta hauskaa ja opettajiemme innostus tarttuvaa! Liity mukaan treenaamaan Tehon huippuporukkaan!
Vuosi alkaa kohta olla lopussa. Haluan päättää tämän vuoden postaukseen, jossa kerron kuulumisia, fiiliksiä tulevista ennakkotehtävistä, yhteenvedon opiskeluista sekä OPLU opinto-oppaasta!
LUMEN MUKANA SAIRASTELU
Heti, kun ilmat kylmenee, elimistöni haluaa tulla kipeäksi. Vaikka kuinka lämpimästi kerrostan vaatteita, tulen jostain syystä aina kipeäksi. Tässä yksi hyvä syy muuttaa lämpimään;) Joka tapauksessa, pääsykoesimulaatio jäi tekemättä sairastelun vuoksi, mikä harmitti kyllä valtavasti. Yritin tehdä tehtävää kotoa käsin, mutta ei siitä tullut mitään. Oli kuitenkin hyvä yrittää tehdä tehtävää, sillä samalla pääsin näkemään muiden upeita teoksia, ja opin tästä jälleen! En oikeastaan vielä mieti ollenkaan pääsykokeita, sillä ensin olisi tarkoitus päästä ennakkotehtävät läpi.
LIIKAA KAIKKEA SAMAAN AIKAAN?
Kesällä en viellä tiennyt tästä mahdollisuudesta Teholla, joten olin erittäin stressaantunut tulevasta välivuodesta. Halusin täyttää sen sisällöllä, sillä en kestäisi olla tekemättä mitään. Päätin ottaa muutaman avoimen yliopiston kurssin. Kurssit olivat kyllä hyviä, mutta ottaen huomioon Maxi-kurssin, työskentelyn ja muun henkilökohtaisen elämän, syksy oli super kiireinen. Eikä se toisaalta haittaa, mutta olisi jäänyt enemmän aikaa Tehon tehtäviin, jos ei olisi niin paljoa muuta. Eikä työskentely itsessään vienyt aikaa, vaan puolestaan uuden työn etsintä. Kerroin eräässä postauksessa työpaikan etsintä säädöstä, joten en tässä nyt enempää sitä avaa. Lopulta olen kuitenkin ihan tyytyväinen syksyyni, ei jäänyt ollenkaan aikaa stressaamiselle, aivot pääsivät kehittymään ja tekemistä riitti.
TEHO-OPISTON JUHLAT OLIVAT IHANIA
Teho-opisto järjestää opiskelijoilleen useita juhlia vuoden aikana, mikä on super! On ollut kiva tutustua uusiin ihmisiin, ja jopa saada uusia kavereita. Mielestäni tämä on kiva etu maksullisella kurssilla ja varmasti tekee opiskeluvuodesta hintansa arvoisen! Suosittelen kurssia aivan jokaiselle, joka haluaa tähdätä luoville aloille. Oppii paljon uutta, saa kritiikkiä ja palautetta töistään, auttaa valmistautumaan kokeisiin ja pääsee viettämään aikaa muiden samanhenkisten ihmisten kanssa!
ODOTAN JOULUA JA LOMAA!!!
Vielä tämän viikon pidän elämäni kiireisenä, kunnes sunnuntaista alkaen hiljennyn joulun viettoon, ja saan vihdoin lomailla. Päätin ottaa töistäkin vapaata ihan uuden vuoden alkuun asti, jotta saan uuden vuoden käyntiin uusilla ideoilla ja luovuudella. Odotan vuotta 2025 todella paljon, vaikka varmasti se tuo mukanaan myös paljon stressiä, sillä syksyllä pitäisi olla opiskelupaikka.
LATAA ILMAINEN OPINTO-OPAS LUOVILLE ALOILLE!
Nyt kannattaa ladata ilmainen opinto-opas OPLU, joka auttaa hakua luoville aloille. Oppaasta saat tietoa eri alojen pääsykokeista ja opiskelijavalinnasta, alojen pääpiirteistä ja tietenkin tietoa, mitä niiden opiskelussa ja pääsykokeissa vaaditaan! Oppaasta saa hyviä vinkkejä pääsykokeisiin ja ennakkotehtäviin. Pääset lataamaan sen täältä: https://teho-opisto.fi/oplu/
HYVÄÄ JOULUA JA PALAILLAAN ENSI VUONNA!
Kiitos kaikille, jotka olette seurailleet matkaani Teholla. Nähdään taas Tammikuussa!
💋 Laura
Haaveiletko sinäkin sisustusarkkitehdin urasta?
Tule treenaamaan pääsykokeisiin meidän kanssa! Yksilöllisessä valmennuksessamme kehität oman persoonallisen tyylisi ja nostat taitosi pääsykokeissa vaaditulle tasolle yhdessä ammattitaitoisten ja kannustavien opettajiemme kanssa. Kursseilla valmistautuminen on tavoitteellista, mutta hauskaa ja opettajiemme innostus tarttuvaa! Liity mukaan treenaamaan Tehon huippuporukkaan!
Graafisen suunnittelun ja visuaalisen viestinnän valintakokeiden tehtävänannot ovat muiden taidealojen tapaan vuosittain melko toisteisia. Me taidekoulu Teho-Opistossa olemme todenneet tämän 15 vuoden kokemuksella analysoidessamme eri koulujen pääsykoe- ja ennakkotehtäviä. Siksi halusimmekin koota yhteen blogipostaukseen visuaalisen viestinnän opintoihin päässeiden opiskelijoidemme toteuttamia valintakoetehtäviä! Jos siis haaveilet graafisen suunnittelun tai visuaalisen viestinnän opinnoista, nappaa inspiraatiota näistä menestyksekkäistä töistäja ilmoittaudu Visuaalisen viestinnän täsmärkurssillemme!
Tehon Graafisen suunnittelun opiskelijoiden valintakoetöitä
Visuaalisen viestinnän ja graafisen suunnittelun ennakkotehtävissä ja pääsykokeissa toisteinen teema on ollut julisteen toteuttaminen. Katso kuvat Tehon graafisen suunnittelun opiskelijoiden eri korkeakoulujen valintakokeisiin valmistamia julisteista!
Visuaalinen viestintä on viime vuosina noussut yhä suositummaksi hakualaksi korkeakoulujen yhteishaussa. Siksi me Teho-Opistossa halusimmekin tehdä suositusta, koko kevään mittaisesta MIDI-valmennuskurssista oman versionsa myös visuaalisen viestinnän aloille hakeville!KUVA & VIESTI on Graafiseen suunnitteluun, Visuaaliseen viestintään ja Kaksiulotteiseen suunnitteluun keskittyvä MIDI-Kurssi. Koko kevätlukukauden mittaisella kurssilla harjoittelet visuaalisen viestinnän aloilla olennaisia ideointitaitoja ja kehität omaa persoonallista tyyliäsi, joka auttaa sinua erottumaan massasta pääsykokeissa.
KUVA & VIESTI MIDI-KURSSIN SISÄLTÖJÄ OVAT MUUN MUASSA:
Visuaalisen viestinnän muotoilu ja graafinen suunnittelu
Viestinnällisen konseptin rakentaminen ja visuaalisen ilmeen suunnittelu
Logot, ikonit ja infografiikka
Typografia ja taitto
Hahmosuunnittelu ja visuaalinen tarinankerronta
Kuvitus ja kuvan tyylittely
KUVA & VIESTI MIDI-KURSSI SOPII SINULLE, JOS HALUAT:
Uudistuneiden alakohtaisten MIDI -Kurssien jälki-ilmoittautuminen on käynnissä 31.1.2025 asti!
Meille Taidekoulu Teho-Opistossa on tärkeää jatkuvasti kehittää luovien aineiden opetusta ja opetussisältöjä. Tänä lukuvuonna halusimmekin vastata opiskelijapalautteeseen, jossa toivottiin entistäkin alakohtaisempia sisältöjä. Niinpä jaoimme suositun, koko kevään mittaisen MIDI-valmennuskurssimme kolmeen alakohtaiseen kokonaisuuteen, joiden sisällöt on suunniteltu palvelemaan entistäkin paremmin eri aloille valmistautuvien opiskelijoiden tarpeita:
Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.
Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!
Rakastan joulua, ja mulle joulu kestää aina kokonaisen kuukauden! Siksi päätin tehdä kolmen videon sarjan, jossa teen joulukortteja käyttäen hieman erilaisia tyylejä. Yksi kortti lähti mun ystävälle Japaniin asti! Kaikki videot löydät tästä postauksesta!
-Laura
1 / 3 Joulukortti ystävälle Japaniin
2 / 3 Miltä näyttäisi abstrakti joulukortti?
3 / 3 Lumiukko ilmaperspektiivistä
Haaveiletko sinäkin sisustusarkkitehdin urasta?
Tule treenaamaan pääsykokeisiin meidän kanssa! Yksilöllisessä valmennuksessamme kehität oman persoonallisen tyylisi ja nostat taitosi pääsykokeissa vaaditulle tasolle yhdessä ammattitaitoisten ja kannustavien opettajiemme kanssa. Kursseilla valmistautuminen on tavoitteellista, mutta hauskaa ja opettajiemme innostus tarttuvaa! Liity mukaan treenaamaan Tehon huippuporukkaan!