Portfoliolla opiskelupaikka ulkomailta

Julia Lehto

Julia Lehto haki useampana vuonna graafisen suunnittelun opintoihin Metropoliaan. Viime syksynä hän päätti laajentaa hakukohteitaan ja laittoi hakupaperit myös kolmeen eri yliopistoon Skotlantiin. Syksyllä odottaa muutto uuteen kotikaupunkiin ja opinnot Communication Design-linjalla. Lue, miten Julia valmistautui ulkomaan hakuprosessiin.
Kävin lukion jälkeen kolmen vuoden audiovisuaalisen viestinnän tutkinnon. Ammattikoulussa opetusta oli todella laajasti, mutta testatessa eri juttuja huomasin rakastavani graafista suunnittelua. Sitä kautta tulevaisuuden suunta oli selvä.
Ammattikoulussa koulutukseen kuului myös työharjoitteluja. Harjoittelujen kautta pääsin keräämään arvokasta kokemusta. Niiden kautta sain jalan oven väliin ja ensimmäisen työpaikkani graafikkona. Suoritin yhden harjoittelun myös Saksassa, työskennellen kaksi kuukautta graafikkona. Silloin huomasin, että ei ulkomaille muutto ollutkaan niin kauhea – vaan itse asiassa tosi kiva kokemus. Sielläkin oli samanlaisia nuoria, samanlaisilla paineilla englanninkielestä. Sen kokemuksen jälkeen oli helppo hakea ulkomaille myös opiskelemaan.

“Graafinen suunnittelu on mun intohimo ja teen sitä jo työelämässäkin. Opiskelin sitä aiemmin ammattikoulussa, mutta haluni oppia lisää vain kasvaa. Tuntui kun olisin saanut vasta vain pienen palan suklaakakkua. Päätin haastaa itseni ja hakea ulkomaille opiskelemaan!”

Julia laittoi tänä syksynä hakupaperit siis myös ulkomaille. Hakupaperit lähtivät Skotlantiin, kolmeen eri yliopistoon, joista jokainen sijaitsi eri kaupungeissa. Hän sai ilokseen paikan omasta suosikkistaan: Gray’s School of Artin Robert Gordonin taideyliopistosta, josta hän valitsi Communication Design linjan. Laajan portfolion avulla hän nappasi koulupaikan ja aloittaa syksyllä graafisen suunnittelun, kuvituksen ja valokuvauksen opinnot.

Valmistautuminen

“Aloitin hakuprosessiin valmistautumisen jo viime vuoden syyskuussa. Valmistautuminen alkoi portfolion suunnittelulla ja kokoamisella. Kohdeyliopiston portfolioon vaadittiin 15 työtä, joista jokaisesta tuli olla kuvattuna koko työprosessi: inspiraatiosta toteutukseen. Portfolion kokoaminen vaati aikaa, joten oli hyvä aloittaa jo hyvissä ajoin. Kahden työn ohella aika oli kortilla. Päätin priorisoida portfolion työstämistä ja jätin toisen työn. Se kannatti!”
Julia Lehto
Hakiessa englanninkieliseen kouluun, täytyy usein todistaa oma kielitaito. Kansainvälisen englanninkielen tasokokeen IELTS:n (International English Language Testing System) suorittaminen on monien yliopistojen vaatimuksissa, etenkin silloin jos hakija ei ole aiemmin opiskellut englanninkielellä tai saanut huippuarvosanaa ylioppilaskirjoituksista.

”Mulla englanti, eikä muutkaan kielet ole ollut ikinä vahvuus. Mietin kuitenkin, että jos lähden ulkomaille opiskelemaan, saan samalla sekä koulutuksen että vahvan kielitaidon.”

Ero Suomeen

“Olen ollut kaksi vuotta työelämässä ja työharjoitteluissakin useamman kerran. Briteissä katsotaan tosi hyvällä, kun on jo kerryttänyt työkokemusta ja on antaa näyttöjä aiemmista töistä.
Suomen opinahjoissa ajetaan jossain määrin tiettyyn muottiin, ja oma matkani kohti korkeakoulupaikkaa on jäänyt kiinni heikkoudestani sarjakuvissa ja kuvittamisessa. Hain vielä tänä vuonna myös Metropoliaan ja tein kevään ennakkotehtävät. Pääsin pääsykokeisiin, mutta päätin jo siinä vaiheessa, että jos en nyt lähde Skotlantiin, menen riman ali – en haasta itseäni. Välillä on hyvä mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja haastaa itseään. Silloin on mahdollisuus saada paljon enemmän irti ja uusia ajatuksia myös visuaaliseen puoleen.”
Alla näyttöjä Julia monipuolisesta osaamisesta.
Julia Lehto
 

Opinnot

“Suoritan Skotlannissa neljän vuoden opinnot, eli kandin tutkinnon. Olen kuullut, että opiskelu on siellä tosi vapaata. Kun annetaan tehtävänanto, sen saa toteuttaa, miten haluaa. Voi suuntautua haluamallaan tavalla joko graafiseen suunnitteluun, kuvitukseen tai valokuvaukseen.

Kävin jo aikaisemmin keväällä raapimassa koulun ovia ja katsomassa millainen paikka se on. Näki jo vähän, mihin sitä on oikein lähtemässä.

Syy miksi hain nimenomaan Skotlantiin, oli ennen kaikkea ilmainen kandivaiheen koulutus EU-jäsenille. Koulutuksesta kun voisi kyseisessä oppilaitoksessa joutua pulittamaan jopa 12 000 puntaa. Voi sanoa olevansa etuoikeutettu – etenkin, kun meille suomalaisille maksetaan vielä opintotuet ilmaisen koulutuksen päälle.
Itseäni arvelutti hieman, millainen koulutuksen taso on ulkomailla. Suomi on tunnettu korkeasta koulutustasosta, joten siinäkin mielessä halusin selvittää kohdeyliopiston tason. Robert Gordonin yliopisto sai parhaan arvostelun Teaching Excellence Framework-kilpailussa, joka mittaa opetuksen ja oppimisen laatua. Palkinto nosti RGU:n brittien parhaimpien yliopistojen joukkoon näillä mittareilla mitattuna. Tämä kohotti tietenkin heti hakijamääriä ennätyskorkealle ja samalla hakurajat nousivat. Tieto koulun palkitsemisesta vahvisti entisestään omaa päätöstäni hakea juuri sinne. Olin kuullut itse kaupungistakin pelkkää hyvää, sillä kaksi kaveriani on opiskellut samassa kaupungissa.
Nyt odottelen vielä viimeistä varmistusta Skotlannista ja voin alkaa oikeasti suuntaamaan ajatuksia ulkomaille muuttoon. Opinnot alkavat syyskuussa, joten ehdin vielä hyvin valmistella lähtöäni kohti uusia tuulia.”
Julia Lehto

Portfoliolla opiskelemaan?

Teho-Opiston avustuksella ulkomaille hakeneista jokainen on päässyt sisään johonkin hakemistaan korkeakouluista.
Monelle pääsykokeet tuntuvat ylivoimaisilta, eikä hakuprosessi houkuttele. Onneksi on olemassa myös muita vaihtoehtoja. Ulkomaisissa korkeakouluissa opiskelijavalinnat tehdään usein portfolioiden perusteella, joten silloin pääsykokeet voidaan unohtaa kokonaan. Hakijat esittelevät oman osaamisen, luovuuden ja hallitsemansa tekniikat portfoliolla, jolloin monipuoliset ja laajat taidot voi nostaa esiin juuri hakijan toivomalla tavalla.
Portfolion kokoamiseen kuluu yllättävän paljon aikaa, joten sen työstäminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Portfolio on ainoa keino vakuuttaa arvosteluraati omasta osaamisesta, joten siihen kannattaa panostaa. Inspiraatiota kannattaa hakea ympäriltä ja miettiä, miten saisit tuotua esiin mahdollisimman laajasti oman osaamisesi.
Jos sinusta kuitenkin tuntuu, että töidesi joukosta ei tahdo löytyä riittävän monipuolisia tuotoksia, et saa muodostettua töistäsi yhtenäistä kokonaisuutta tai tarvitsisit muuten ammattilaisen ohjausta portfolion rakentamiseen, Tehon valmennuskursseilta löytyy apua myös portfolion koostamiseen.
Tehon opettajista löytyy henkilöitä, jotka ovat olleet useasti arvioimassa hakijoiden pääsykokeita ja portfolioita, joten heillä on todellinen asiantuntijatieto siitä, mihin asioihin koulut portfolioissa kiinnittävät huomiota. He myös osaavat nähdä työsi objektiivisesti ja ohjeistaa töiden valinnassa, sillä aina se omasta mielestäsi paras työ ei ehkä olekaan portfolion kannalta optimaalisin. Tehon valmennuskurssien tehtävät pohjautuvat aikaisempiin pääsykoetehtäviin, joten tehtävänannot ja sitä kautta töiden sisällöt ovat hyvin mielenkiintoisia ja laadukkaita. Jokaisella kurssilla voi myös pääsykokeisiin valmistautumisen lisäksi muodostaa oman portfolionsa, joten supisuomalaisten pääsykokeiden lisäksi voit samalla koota portfolion myös ulkomaisia korkeakouluja varten!
Halutessasi voit valita Portfoliokurssin melkein kaikista Teho-Opiston eri valmennuskursseista, jolloin saat ammattilaisten ohjauksessa koottua kurssin mittaan syntyvistä töistäsi laadukkaan ja monipuolisesti taitojasi esittelevän portfolion.  Ilmoittaudu mukaan ja koosta itsellesi unelmien portfolio, jonka avulla haaveidesi opiskelupaikka voi olla juuri sinun!



 
 

Tarinoita Teholta: arkkitehtikandi Santtu Hyvärinen, Bjarke Ingels Group

Santtu Hyvärinen BIG:n toimistolla

Tarinoita Teholta esittelee joka kuukausi yhden arkkitehtuurin, muotoilun tai taidealojen opiskelijan, joka on ponnistanut Teholta opiskelemaan ja päätynyt mielenkiintoisiin työtehtäviin.

Moi Santtu! Kerro, miten päädyit BIGille töihin?

“Kuulin viime kesänä entiseltä työkaverilta, että arkkitehtitoimisto Bjarke Ingels Group oli hakemassa suomalaisia töihin Kööpenhaminan toimistoonsa. Vaikka alkuperäinen suunnitelma oli jatkaa opintoja Oulun yliopistossa, lähetin portfolion Köpikseen. Nyt olen ollut BIGilla neljä kuukautta harjoittelijana ja osallistunut suunnitteluun pääasiassa arkkitehtuurikilpailuissa sekä muutamissa jo käynnissä olevissa projekteissa.”

Mikä arkkitehtuurissa kiehtoo?

“Arkkitehtuurin kautta on mahdollisuus päästä konkreettisesti vaikuttamaan rakennettuun ympäristöön. Ala on jatkuvassa kehityksessä, joten uusille ajatuksille on aina tilaa.”

Teho-Opistolta Oulun yliopiston arkkitehtuuriulle ponnistanut Santtu Hyvärinen on työharjoittelussa Kööpenhaminan Bjarke Ingels Groupilla
Millaista on arki kuuluisassa arkkitehtitoimistossa?

“BIG on ollut todella inspiroiva paikka tehdä töitä ja tutustua ihmisiin ympäri maailmaa. Huippuprojektien ja alansa parhaiden seuraaminen on ollut opettavaista joka päivä. Tunnelma toimistolla on rento ja hierarkia on tietoisesti matala, jotta hyvät ideat pääsisivät maaliin asti. Harjoittelijoiden vastuut ja tehtävät vaihtelevat projektista riippuen. Tähän mennessä opettavaisin kokemus itselleni on ollut kahden kuukauden alusta loppuun viety kisaprojekti kolmen hengen suunnittelutiimissä. Toinen mieleenpainuva projekti oli BIG:in suunnittelema kerrostalokokonaisuus Taiwaniin.”

Teho-Opistolta Oulun yliopiston arkkitehtuuriulle ponnistanut Santtu Hyvärinen on työharjoittelussa Kööpenhaminan Bjarke Ingels Groupilla. Kuvassa BIGin suunnittelema kerrostalokokonaisuus Taiwaniin.
Vaatiko ulkomaille töihin lähtö rohkeutta?

“Ulkomaille kannattaa lähteä, vaikka Suomestakin löytyy useita hyviä toimistoja harjoitteluun ja työpaikaksi: ulkomailla oppiminen on kuitenkin erilaista ja pääsee tutustumaan enemmän tai vähemmän Suomesta poikkeaviin projekteihin. Lisäksi vastaanotto on hyvä, koska suomalainen suunnittelu on edelleen hyvässä maineessa. Itse olin suunnitellut ulkomaille lähtöä jo aiemmin, joten kynnys Köpikseen muutolle ei ollut kovin korkealla.”

Mitä opiskelu- ja työelämässäsi on luvassa lähitulevaisuudessa?

“Syksyllä jatkan todennäköisesti opintoja Suomessa tai vaihdossa. Kööpenhaminassakin olisi mielenkiintoista jatkaa opiskelua.”