Fiiliksiä kotitehtävistä pt.2

Terkut sairastuvalta! Nyt kun syysflunssa sai mustakin otteen ajattelin, että olisi hyvin aikaa palata taakse pari viikkoa ja muistella taas edellisten kurssikertojen tehtäviä ja niiden palautteita. Tuttuun tapaan tulen siis puhumaan omista fiiliksistäni tehtäviä ja tekniikkoja kohtaan, sekä jakamaan opettajilta saadut arvosanat.

Ensimäisenä puuvärit. Kerroin yhdessä aikaisemmassa postauksessani puuväreillä työskentelyn haasteista. Käykää ihmeessä lukaisemassa, jos kiinnostaa kuulla rehelliset mielipiteeni tietyistä tekniikoista–> Mukavuusalueen ulkopuolella 2X . Kotitehtävän aihe oli mielestäni hauska. Tehtävänantona oli piirtää ensin valkoiselle paperille henkilö kasaamassa erikokoisista kivistä kivimuodostelma. Ja toiselle mustalla paperille rakentajan ottama valokuva valmiista kädenjäljestään. Pidin erityisesti juuri mustalle paperille piirtämisestä, sillä koin värien tulevan ihan eri tavalla esille. Lopputulokseen olin ihan tyytyväinen siihen nähden, etteivät puuvärit olleet mikään vahvuuteni saatikaan edes kovin tuttu väline. Voittekin siis vain kuvitella reaktioni, kun opettajat olivat antaneet arvosanaksi 4,5/5! Palautteeksi sain, että valkoisen paperin kuvaa olisi voinut vielä viimeistellä, ettei jäisi liian yksinkertaiseksi.

Toisena olivat sitten akvarellit. Tähän minulla ei ole muuta sanottavaa kuin, että pidän tekniikasta, mutta kotitehtävän perusteella minulla on vielä paljon harjoiteltavaa. Työhön ehdin käyttämään, vain reilun tunnin, sillä kiireinen arki tuli liian suuresti vastaan kyseisellä viikolla. Tehävänä oli maalata retriitti ympäristö ja minulle tuli heti ensimäisenä mieleen kaunis luonto. Avarat kukkaniityt, joissa mieli saisi levätä rauhassa. Omat haasteeni akvarellien kanssa huomasin ehdottomasti olevan siinä, että niillä maalatessa tulee olla aika varma mitä aikoo tehdä. Peiteväreillä ei haittaa, jos tapahtuu mokia, sillä aina pystyy maalata uuden kerroksen vanhan päälle. Sama ei tietenkään vesivärien kanssa toimi. Halusin kuitenkin palauttaa läksyn siitä huolimatta, että se oli omasta mielestäni hyvin keskeneräinen. Pisteitä sain kuitenkin 3/5 mikä oli yhtä suuri yllätys, kuin viimeviikon arvosana. Palautteet olivat juuri samat mitkä itsekkin tiedostin, eli panostusta ja hiomista.

Viimeisenä tämän postauksen tekniikkana on akryylit/peitevärit. Tämä on itselleni tutuin ja turvallisin tekniikka, jota käytin myös viime pääsykokeissa. Voisin vaikka seuraavassa kirjoituksessa puhua lisää viime kevään ennakkotehtävien ja pääsykokeiden kokemuksistani 😉 . Tehtävänantona oli maalata uuden, remontoidun Vekkula-talon yksi uusi tila. Rakastan tällaisia mielikuvituksellisia ja vapaita tehtävänantoja, joissa ei niinkään ole rajoja. Ajattelin ensin tehdä jonkun Vekkulan huoneista, mutta päädyinkin tekemmään aulatilan, josta sitten pääsisi jatkamaan matkaa eri huoneisiin. Sain työstäni 4,5/5. Kuvan vasemmassa alakulmassa olevan puron olin ajatellut talon sisäänkäynniksi. Eli vierailijat jonotuksen jälkeen hyppäisisivät vaunuun ja lipuisivat talon sisälle maalaamaani aulatilaan. Tämän olisi palautteen perusteella voinut jättää pois ja jatkaa satumetsä-teemaa tilaan.

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Inspiraatiota etsimässä

“Artist block” on varmasti monelle tuttu käsite. Joskus vain tulee niitä hetkiä, kun uudet ideat eivät saa tarpeeksi tuulta alleen ja pää lyö täysin tyhjää. Lisä haasteena toimivat aikataulut ja deadlinet. Taidealoille hakeasseni päädyn aina silloin tällöin pohtimaan alan haasteita ja tällä hetkellä koen suurimman sellaisen olevan ajatus siitä, että mitäs jos inspiraatiota tai ideoita ei synnykkään, mutta työt pitäisi tietysti tehdä. Sama paniikki on läsnä myös pääsykokeissa, sillä aika on hyvin rajallinen. Olemme käsitelleet aihetta MAXI-kurssilla ja idean arvoa on painotettu suuresti. Kolmen tunnin tehtävissä olisi hyvä käyttää ainakin tunti pelkästään ideointiin ja suunnitteluun. Mutta miten hyvät ideat saadaan syntymään niin nopeasti?

Tässä postauksessa kerron muutamat omat tapani herättää inspiraatiota!

  1. Ympäristö

Jos kyseessä ei ole lyhyt (esimerkiksi muutaman tunnin) aika toteuttaa tehtävää haen yleensä inspiraatioita ulkoa. Kävellessäni erilaisissa ympäristöissä ideoita alkaa ponnahtelemaan sieltä sun täältä. Rakennukset, ihmiset, luonto, värit. Näihin kaikkiin törmää jo heti kotiovesta astuttuani. Myös kurssilla olemme puhuneet luonnostelusta. Piirtäminen oikeista malleista on hyvää harjoitusta pääsykokeisiin. Kiireisemmissä tehtävissä täytyy turvautua ikkunoihin ja siihen omaan lähiympäristöön. Mitä näen kun katson olohuoneessa ympärilleni.

2. Musiikki

Varmasti yleisin, mutta itselle myös toimivin tapa inspiroitua. Kuuntelen musiikkia aina kun on mahdollista, sillä se yksinään herättää uusia ideoita. Välillä laulut voivat kuitenkin olla hieman harhauttavia varsinkin, jos täytyy tehdä jotain, mikä vaatii enemmän keskittymistä ja ajattelua. Katson paljon elokuvia, joten jo monen vuoden ajan olen kuunnellut leffojen taustamusiikkeja. Taitavien säveltäjien musiikit saavat uudet ideat oikein räjähtelemään mielessäni.

3. Netti

Elämme ajalla, jossa jokainen asia on googletettavissa. Jos lähden etsimään inspiraatiota netistä, käyn yleensä katselemassa pinterestiä. En etsi mitään valmiita kuvia, joita voisin sitten kopioida omaan työhöni, vaan enemmänkin aiheita ja kokonaisuuksia. Jos minun tulisi piirtää esimerkiksi eläin, jonka ulkonäöstä en ole täysin varma en piirrä löytämääni kuvaa suoraa paperille, vaan otan ylös tärkeimmät piirteet ja suunnittelen omat työni niiden perusteella. Myös esimerkiksi värikarttoja miettiessäni saatan etsiä kuvia väreistä, jotka sopivat keskenään yhteen. Netti voi olla helppo apuväline inspiroivien kuvien myötä, mutta suora kopioiminen ei ikinä ole hyvä juttu ja se usein myös näkyy. Tätä taktiikkaa ei tietenkään voi käyttää pääsykokeissa, mutta omiin projekteihin saatan silloin tällöin käyttää apuna.

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Mukavuusalueen ulkopuolella 2X

Lapsena kävin joitakin vuosia kuviskoulua ja mielestäni paras juttu siellä oli, että pääsimme kokeilemaan monia eri taiteenmuotoja. Milloin maalasimme peiteväreillä tai veistimme mukeja savesta. Valokuvasimme tai harjoittelimme nopeita piirroksia käyttäen malleina toisiamme. Olen siis päässyt harjoittamaan useaa eri tekniikkaa, joista suosikkini nousivat muiden joukosta nopeasti. Tiedostan omat vahvuuteni ja lempitekniikkani, mutta en moneen vuoteen ole mennyt mukavuusalueeni ulkopuolelle ja kokeillut muitakin tapoja tehdä taidetta.

MAXI-kurssin alkaessa tiedostin, että tulisimme tunneilla oppimaan monista eri tekniikoista ja useaan minun täytyi jopa hankkia uudet tarvikkeet. Puu- ja akvarellivärit ovat hyvät esimerkit kyseisitä välineistä. Molemmat ovat hyvin yleisiä ja useasti myös pääsykokeissa käytettyjä. Jostain syystä en itse ole ikinä syventynyt sen kummemmin kumpaankaan tyyliin, vaikka olen aina ihastellut kyseisillä tekniikoilla tehtyjä töitä.

Puuväritunnilla koin todella kovaa turhautumista. Olen aika lyhyt hermoinen ja kokeillessani uusia asioita saatan helposti menettää malttini, jos en heti onnistu. Tämä tunne valtasi minut täysin, kun huomasin muiden tunnilla tehdyt pikatehtävät. Heidän papereissaan näin taidokasta värien käyttöä ja sulavia kynän vetoja. Kun katsoin omaani näin aivan muuta ja mieleni teki lähteä kotiin siltä istumalta. Itsekriittisyys on suurin paheeni ja se ottaa minut joskus liian suuresti valtaansa. Kotiin päästyäni heitin kynät viimeiseen nurkkaan ja kaivoin ne vasta iltaa ennen seuraavaa tuntia esille tehdäkseni läksytehtävän. Tällä kertaa päätin, etten ottaisi turhia paineita ja tajusin kesken tekemisen sen olevan jopa mielekästä! Pidin erityisesti mustalle paperille piirtämisestä, ja aijon käyttää sitä myös pääsykokeissa, jos mahdollista.

Seuraavalla kerralla olivat vuorossa akvarellit. Tähän tuntiin olin valmistautunut rauhallisemmalla mielellä. Viimeisin kosketukseni kyseisiin maaleihin oli luultavimmin peruskoulusta, joten tiesin aloittavani suurinpiirtein nollasta. Tunnilla opimme monista erilaisista tavoista käyttää vesivärejä ja maailmani mullistui. Minulla ei ollut mitään hajua maalien monipuolisuudesta ennen tätä kurssikertaa ja selvisi myös, miksi ne ovat niin yleiset pääsykokeissa. Akvarellit ovat nopea ja helppo tapa tehdä laajojakin kuva-alueita lyhyessä ajassa. Pääsykokeiden kannalta tämä on minulle tärkeää, sillä isoin haasteeni on yleensä aika. Vaikka opin jokaisella tunnilla paljon uutta, koen tämän kyseisen kerran olleen itselleni yksi tärkeimmistä.

Kannustan kaikkia kokeilemaan uusia tyylejä tehdä taidetta. En tiedä miksi olen itse niin vahvasti juuttunut käyttämään vain muutamaa tuttua tapaa. Pääsykokeet itsessään ei ehkä ole ideaali paikka lähteä kokeilemaan uusia tekniikoita, mutta haluan itse kehittyä eteenkin akvarelleilla maalamisessa tämän vuoden aikana ja ken tietää, jos vaikka päädynkin käyttämään niitä myös keväällä. 😉

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Fiiliksiä kotitehtävistä

Moikka!

Nyt on käyty ensimäiset viikot MAXI – kurssia ja ajattelin näyttää pari tekemääni kotitehtävää ja kertoa aidot fiilikset niiden teosta ja palautteesta!

Kotitehtävät ovat mielestäni älyttömän hyvä tapa harjoitella päivän aihetta, sekä oppia uusia tekniikoita. Itselle henkilökohtaisesti vaikeinta kotitehtävissä on ajan tekeminen ja sen käyttö. Hektisen arjen keskellä on välillä haastavaa löytää kolmen tunnin saumaa, jossa kerkeäisi tekemään läksyjä. Myös itse tekovaiheessa koen usein ajan loppuvan kesken, sillä kotitehtävät (niinkuin myös pääsykoetehtävät) tehdään A3 kokoiselle paperille, jonka täyttöön kuluu aikaa. Näitä asioita pääsee kuitenki treenaamaan juuri läksyjen muodossa ja se antaa enemmän ja enemmän varmuutta pääsykokeita varten.

Ensimäinen kotitehtävä tehtiin lyijykynillä aiheesta “hetkeä ennen…”

Itse pidän lyijykynillä piirtämisestä, vaikken sitä ihan hirveän useasti tee. Huomaan useasti kiirehtiväni ideointi vaiheessa, sillä pelkään ajan loppuvan kesken teko vaiheessa. Tämän takia olen yleensä pettynyt eniten ideaan ja siihen, että se voisi olla uniikimpi, sillä ne työt ovat yleensä mieleenpainuvampia. Sain palautteeksi, että taustaa voisi tummentaa, jotta työn pääkohdat pomppaisivat paremmin ja olen tästä samaa mieltä. Tummempi tausta toisi tiettyä jännitystä ja tunnelmaa työhön. Arvosanaksi sain 4,5/5.

Toisen kotityön välineenä olivat tussit ja tehtävänantona oli toteuttaa juliste oman kotikaupunkinsa Lähimatkailupäiville 2022 . Tähän työhön olen enemmän pettynyt sillä idea ei ihan toiminut niin, kuin olin ajatellut. Mielestäni työ on myös keskeneräinen ja tähän syynä on aika. Palautteet pyörivät samoissa asioissa. Kartta idea ei ihan toteutunut halutulla tavalla, sekä teksti oli hieman irallinen muuhun julisteeseen verrattuna. Arvosanaksi sain 4/5.

Ajattelin, että olisi hauska idea tehdä aina silloin tällöin tällainen postaus muutamista tehdyistä töistä ja kertoa niistä fiilikset.

Seuraavaan kertaan!

Moi moi! 🙂

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Uusi yritys!

Moikka! Kiva, että olet löytänyt mun blogini pariin. Heti alkuun kerron hieman itsestäni niin päästään sen jälkeen suoraan asiaan!

Eli tervehdys kaikille! Olen Enni, 21-vuotias uusi Teholainen ja muutin kesällä ihanaan asuntooni tänne Helsinkiin. Alkujani olen Jyväskylästä, jossa olenkin viettänyt tähän astisen elämäni. Pienemmällä paikkakunnalla kasvaminen oli omalla tavallaan ihanaa ja suuria metsiä onkin hieman ikävä. Mutta nyt uudet tuulet puhaltavat kohdalleni kovempaa, kuin koskaan.

Olen ihan pienestä pitäen rakastanut taidetta. Vapaa-aikani vietin usein piirtäen, maalaten tai askarrellen. Uudet tussit ja maalit taisivatkin olla joka joulu lahjatoivelistallani. Lukion lopulla paine jatko-opinnoista otti minusta vallan, sillä en tiennyt mikä ala oikeasti kiinnostaisi minua. Ihminen käyttää suurimman osan elämästään töissä, joten olen aina haaveillut ammatista, johon koen oikeaa paloa ja intoa. Kotoa olenkin saanut iha älyttömän kovaa kannustusta hakea opiskelemaan taidealoja.

Hain viime keväänä opiskelemaan visuaalista viestintää ja matkani tyssäsi varasijalle 1. …jooo…Nyt kun asian yli on päästy on aika keskittyä uusiin kuvioihin. Hain Teho-Opiston MAXI – kurssille, sillä ajattelin sen antavan vielä viimeisen boostin unelmieni koulupaikkaa varten. Ensimäisellä tunnilla olikin ihanaa kuulla opettajien rohkaisevan sanoen: “nyt sitten kerätään vielä ne viimeisetkin pisteet”. Ihanaa Tehon lähikurssista tekee myös sen, että ympärillä on muita motivoituneita ja samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä.

Tervetuloa seuraamaan mun matkaani Teho-Opistolla, sekä uutta yritystä kohti unelmakoulupaikkaani!

pssstttt…kannattaa muuten vilkaista myös Teho-Opiston somet (TIKTOK, Instagram, facebook). Sinnekkin ilmestyy erilaisia päivityksiä!

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!