Missä luuraat inspiraatio..? Näillä vinkeillä boostaat inspiraatiota!

Täällä taas!

Syksy alkaa olla jo pitkällä, tänään sateli jo luntakin täällä Helsingissä. Mikä onkaan syksyisin inspiroivempaa, kuin kynttilät, lämmin höyryävä tee, vieressä kehräävä kissa, pöydälle levitetyt maalit ja piirustusvälineet, pimenevät illat ja kodeissa kutsuvasti tuikkivat valot, tuulenpuuskat ja leijailevat värikkäät lehdet.. Pidän syksystä kovasti ja se on itselleni erityisen luovaa ja inspiroivaa aikaa. Uusia ideoita ja projekteja on kiva aloittaa ja tuntuu, että virtaa niihin riittää kivasti.

Ollaan keretty nyt jo hyvä tovi puuhailla Tehon Maxikurssin parissa ja paljon on hyviä vinkkejä ja neuvoja saatu talteen. Eräällä kerralla puhuimme myös siitä, miten tärkeää on luonnoskirjan ja luonnosten tekeminen, jotta ideapankki, taidot ja varasto kasvaisi. Luonnoskirjan pitäminen on ollut itselle tärkeä väline jo parin vuoden ajan, ja tänä aikana olen tehnyt itselleni rutiinin piirtämisestä ja ideapankin täyttämisestä. Olen koko elämäni tykännyt piirtää ja taiteilla, mutta olen aikaisemmin ollut vähän sellainen ‘sunnuntaipiirtelijä’, jolloin valitettavasti tulosta ei kovin paljoa synny. Nyt parin vuoden aikana olen huomannut, kuinka kehitystä tapahtuu ja käden ja aivojen yhteystyö on kehittynyt huimasti. Piirtämisestä on hyvä tehdä itselleen vahva ja säännöllinen rutiini, jotta kehitystä tapahtuu.

Mitä sitten tehdä, kun on vasta alkamassa, tai päässyt jo hyvään vauhtiin tekemisessä, mutta tuleekin seinä vastaan ja ei löydykään inspiraatiota piirtää, tai tuntuu kuin luonnoskirjan välttelystä olisi tullut toinen luonto? Alle listasin itselleni muutamat tärkeät inspiraation ammennuskeinot, josta ehkä sinäkin voit löytää itsellesi jotain vinkkejä!

Ideapankki (Pinterest, Insta, Youtube ym.)

Ei muuta kun tekemään itselleen inspiroivia tauluja Pinterestiin, mahdollisimman paljon ja kaikkea mikä miellyttää silmää. Samoin Instagram tai Youtube, seuraa kaikkia artisteja, taiteiljoita ym, joiden tyyli resonoi itsellesi. Voi myös tehdä mieluisia värikarttoja, materiaali/kuositauluja, kollaaseja ym. Kaikkea mikä näyttää hyvältä ja tuo inspiroituneen fiiliksen.

Taidekirjat

That’s it. Ei muuta kun kirjastoon selailemaan vanhojen konkareiden maalauskirjoja, tutoriaalikirjoja, valokuvia jne. Kirjastot muutenkin on itsessään inspiroivia! Jos olet käymässä tai asut Helsingin seudulla, täältä löytyy monia käymisen arvoisia kirjastoja, jotka jo itsessään ovat inspiroivia arkkitehtuuriltaan! Mainittakoon Rikhardinkadun kirjasto, Kallion kirjasto, Oodi, Kansallisarkisto..(alla kuvissa)

Museot/näyttelyt

Nämä jos mitkä inspiroivat! Itselläni on museokortti, jonka ansiosta pääsee hyvin laajaan valikoimaan museoita/näyttelyitä, ympäri Suomen. Psst, suosittelen hankkimaan museokortin, jos tykkäät käydä museoissa paljon! Museoista saa imettyä itseensä vaikutteita taiteesta, esineistä, historiasta, tekijöistä.. Samalla voi näpsiä kuvia omaan ideapankkiin ja ottaa näin talteen itseään kiinnostavat jutut.

Luonto

Mikä onkaan tätä suurempi inspiraation lähde? Lukematon määrä taiteilijoita ja taidetta inspiroituu luonnosta. Värit, muodot, pinnat, rakenteet. Varjojen ja valon kontrasti, auringon siivilöityminen oksien läpi, sadepisarat lehdillä, kasvien muodot, värit. Luonnon tarkkaileminen on hyvin inspiroivaa.

Liikunta

Jos ei ideat liiku niin liiku sinä! Monesti ajatukset junnaa samoilla raiteilla, mutta kun lähtee ulos tai salille hikoilemaan, saa uusia ideoita ja näkökulmia.

Valokuvat

Ympäristö → tarkkailuun. Itse napsin kaikesta kiinnostavasta kuvia. Oli se sitten valon ja varjon suhde, jonkun rakennuksen siluetti, katulamppu, ihmishahmo, huonekalu, sisustus, kankaan kuosi, väri joka kiehtoo.. Näistäkin voi monesti ammentaa inspiraatiota ja silmä kehittyy komposition, syvyyden ja kontrastien suhteen. Hyvä vinkki on myös kokeilla kuvata pelkästään mustavalkoisia kuvia, jolloin kontrastin merkitys korostuu entisestään.

Kun haluaa kehittyä, tärkeintä on tehdä säännöllisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Ei tarvitse tehdä kahta tuntia kerrallaan, 10 tai 15 minuuttiakin riittää, jos harjoitus on kunnolla ja ajatuksella tehty. Ja kun sitten innostuu niin antaa paukkua vaan niin monta tuntia kuin lähtee ja vaikka joka päivä jos siltä tuntuu. Pääasia on, että käärii hihat ja ryhtyy hommiin. Pienistä puroista kasvaa suuria virtoja, nääs 😉

Iloa ja rakkautta päiviisi ja tsemppiä pimeisiin syysiltoihin, missä ajassa ja paikassa ikinä tätä luetkin! Kynttilät tulille niin on mukavampaa <3

xoxo: Karo <3

Seuraa somessa ja heitä viestillä, jos heräili kysymyksiä liittyen valmennuskurssiin, Teho-Opistoon tai yleisesti luoviin aloihin ja luovuuteen! 🙂

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Mitkä tunnelmat ensimmäisten Tehon Maxi kertojen jälkeen?

Mikä boogie?

Nyt on muutama viikko Tehon maxikurssia takana. Mitä fiiliksiä minulla nyt on? Olen oppinut jo tähän mennessä paljon uusia juttuja ja tekniikoita. Ennen kaikkea sen, että tehtäviä tekemällä todella kehittyy, oppii tekniikoista, ajankäytöstä ja omasta tekemisen tavasta joka tehtävän ohessa lisää. Ajankäytön hallinta on yksi oleellinen asia, mitä tulee ottaa huomioon aina harjoitustehtäviä tehdessä. Yksin piirrellessä ja omaksi ilokseen tehdessä ei ajankäytöllä välttämättä ole niin kauheasti väliä, mutta pääsykoetyyppisissä tehtävissä sillä on. Muutenkin, kun koulussa/työelämässä uppoutuu johonkin luovaan projektiin, on sille yleensä sovittu jokin tietty aikaraja, jolloin projektin on oltava valmis. Oman ajankäytön hallitseminen ja suunnittelu on siis yleisesti hyödyllinen taito kaikilla elämän osa-alueilla.

“Time is a created thing. To say ‘I don’t have time’ is to say ‘I don’t want to.’” —Laozi

Harjoitus tekee mestarin..

Yllättikö se nyt sitten kauheasti, että harjoittelu kehittää? Ei, ei se ole mikään yllätys, mutta se on asia mikä simppeliydessään jää usein liian vähälle huomiolle. Oli asia mikä hyvänsä, kielen opettelu, tanssin harjoittelu, koodaaminen, tiedekeksintöjen kehittäminen.. kaikki taidot vaativat pitkäjänteistä ja säännöllistä opiskelua ja harjoittelua. Teholla tekniikka -ja pääsykoetehtävät ovat olleet sopivan haastavia, eikä niistä ole koskaan tehty liian ’helppoja’ siinäkään mielessä, että kukaan ei oikeastaan neuvo miten ne kuuluisi tehdä. Kotitehtäviin saa halutessaan lukea opettajien vinkit mihin tehtävässä kannattaa kiinnittää huomiota, mutta muuten tehtävät tehdään itsenäisesti. Joka viikko kurssin yhteydessä palautetut tehtävät arvioidaan koko ryhmän kanssa ja niistä saa suullisen palautteen. Sen perusteella voi itse jatkossa miettiä, mitä kannattaa tehtävissä tehdä toisin ja mikä onnistui. Odotan aina innolla uusia viikottaisia tekniikka -ja pääsykoetehtäviä sekä itse kurssikertoja ja palautetta, sillä se on hyvin opettavaista.

Luovuus älä jätä!

No miten on, kuoleeko luovuus aikaan rajoitettuna? Olen itse huomannut, että monesti sitä helposti odottelee ‘luovuudenpuuskaa’. Mitä se nyt sitten ikinä kellekin tarkoittaa. Kun olen jäänyt odottelemaan luovuutta, ei yleensä mitään tapahdu eikä asioita saa aikaiseksi. Rutiiniilla, annetuilla harjoitustehtävillä ja rajoitetulla ajalla taas olen huomannut olevan sen vaikutuksen, että luovuutta on pakko puristaa ulos jostakin. Ja yleensä sieltä jotain pusertuukin. Ja sitten kun sitä alkaa oikein kunnolla pusertaa, niin saattaakin syntyä jotain huippuhienoa, mitä ei olisi ikinä uskonut itse pystyvänsä tekemään. Luovuus, siinä missä muutkin taidot on myös harjoiteltavissa oleva asia. Se on sisäsyntyisesti meissä kaikissa, mutta monesti elämän timmellyksessä se saattaa hävitä tai sitä ei ruokita tarpeeksi. Treenaamalla sitä, saamme tehtyä siitä toisen luontomme! Luovuus on upea ja hieno asia ja mielestäni on mahtavaa, että saamme yhdessä jakaa ja oppia toisiltamme sitä täällä Teholla.

Iloa ja rakkautta päiviisi ja tsemppiä pimeneviin syysiltoihin, missä ajassa ja paikassa ikinä tätä luetkin!

xoxo: Karo <3

Seuraa somessa ja heitä viestillä, jos heräili kysymyksiä liittyen valmennuskurssiin, Teho-Opistoon tai yleisesti luoviin aloihin ja luovuuteen 🙂

Treenaamaan yhdessä?


Pääsykokeisiin valmistautuminen on raskas prosessi ja välillä voi tuntua, ettei itse tiedä mitä töissään voisi enää parantaa. Töitään kannattaakin rohkeasti näyttää muille, sillä subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalla. Teho-Opiston valmennuskursseilla saat jatkuvasti ammattilaisten palautetta töistäsi, jonka avulla kehityt harppauksin. Aloita matkasi kohti unelmien opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!



On aloitettava joskus – matka kohti unelmia alkaa Teholta

Teholla eteenpäin

Ensiksi, mahtavaa päästä Teholle bloggaajaksi ja aloittaa Tehon Maxi-kurssi! Olen suunnattoman kiitollinen ja otettu tästä mahdollisuudesta. On upea ympäröidä itsensä luovilla ihmisillä, korkealuokkaisella ja laadukkaalla opetuksella sekä rakentavalla palautteella. Jännittävää, mitä kaikkea tämä lukuvuoden mittainen matka tuokaan tullessaan! On kiehtovaa (mutta samalla vähän pelottavaa!!) jakaa omia ajatuksia ja kokemuksia näin kirjoitellen. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja siitä on ollut elämäni varrella paljon iloa ja hyötyä omien ajatusten ja tuntemusten tutkiskelussa. Toivottavasti juuri sinä, joka luet tätä, voit saada itsellesi jotain oivalluksia, inspiraatiota ja iloa tulevasta blogimatkastani.

Kuka olen?

Minut tunnetaan nimellä Karoliina. Olen 31-vuotias, sydämeltäni ja sielultani ikuinen lapsi ja etsijä. Tunnen ja koen asiat syvästi, eläydyn ympäröivään maailmaan upoten sen syvyyksiin ja kauneuteen. Rakastan taidetta kaikissa sen eri muodoissa. Piirrän ja maalaan, luen, katson elokuvia, valokuvaan, muovailen, näpertelen, käyn museoissa ja taidenäyttelyissä, välillä tanssin ja laulan. Taide ja kulttuuri on pysynyt elämässäni aina, kaikkien myrskyjen ja tyrskyjenkin äärellä. Se puhuttelee sieluani ja sydäntäni siinä määrin, että haluan tehdä siitä ammatin itselleni. Mitä enemmän tutkin ja syvennyn taiteeseen, sitä enemmän haluan elää ja hengittää sitä.

Olen kokeillut lukemattomia uravaihtoehtoja, kuitenkin päätyen siihen tulokseen, että mikään niistä ei ole ollut minua varten. Kaikki kokeilemani asiat ovat kuitenkin opettaneet minulle paljon, aina vähintään sen mitä en halua olla tai mitä en halua tehdä. Uskon, ja olen myös kokenut asian niin, että kaikesta ja kaikilta voi oppia, sekä kaikkeen voi suhtautua avoimella uteliaisuudella. Olen tavallaan elänyt monta elämää yhdessä elämässä, jos niin voisi sanoa. Joskus joku sanoi minulle kuultuani taustojani, että ’wau miten paljon olet saanut elää ja kokea!’

Ruusun loisto

Aina se ei ole ollut itselleni kuitenkaan niin ’wau’. Minulla oli olo, että sisäinen kompassini on rikki, tuhoutunut, enkä ikinä löydä sitä, minne sydämeni tahtoisi minun menevän. Pelotti unelmoida, jos vaikka se ei toteutuisikaan. Tunsin aikaisemmin kateutta ja välillä katkeruuttakin, että en ole ’löytänyt itseäni’ ja omaa juttuani jo aikaisin elämässäni. Olen kadehtinut niitä, jotka jo nuorella iällä ovat tienneet mitä haluavat olla ja tehdä. Ajattelin, että miten taitava olisinkaan, jos olisin jo yläasteen jälkeen tiennyt mitä haluan olla ja mihin asioihin haluan panostaa. Nämä ajatukset eivät ole kovin hyödyllisiä ja kauaskantoisia, vaan ne nakertavat sisältä ja tekevät hiljaista tuhoa. Itsensä vertaileminen muihin tappaa luovuuden. Jos ruusu vertaisi itseään ympäröiviin oksiin, lehtiin ja ruohoon, ei se loistaisi. Se surkastuisi ja olisi kokoajan nuupallaan. Niin kuin jokaisella ruusulla, kukalla ja elävällä olennolla, meillä kaikilla on oma persoonallinen loistomme, joka palaessaan valaisee kirkkaasti ympäröivän maailman, inspiroi ja ilostuttaa lähellämme olevia. Todellisuudessa kompassini ei ollut rikki, en vain osannut tai uskaltanut tulkita sitä oikein.

Etsivä löytää

Totuus on, että kaikki ihmiset jollain tavalla ’etsivät itseään’ koko ikänsä. Elämä muuttuu, ihmiset muuttuvat, koko maailma ympärillämme muuttuu koko ajan. IKEAn seinällä oli joskus mainos, jossa luki, että ”On ihan okei muuttaa mieltään.” Ja niin on! On okei kokeilla, etsiä ja hakea itseään. Jotkut tietävät jo varhain, mitä haluavat tehdä, ja sekin on ihan okei! Meidän kaikkien polut ja tiet ovat niin erilaisia keskenään, että on turhaa verrata omaansa toisten matkaan. Jos vain mitenkään mahdollista, koettaa keskittyä kaikin voimin omaan tiehensä, siihen että luo omasta ympäristöstään itselle inspiroivan ja kuuntelee rehellisesti itseään, mistä unelmoi ja mitä haluaa. Kaikki tiet vievät loppujen lopuksi perille. Ensin on otettava kuitenkin se ratkaiseva askel, heittäydyttävä tuntemattomaan ja oltava täysin rehellinen itselleen ja totuudellinen omille toiveilleen. Ja se täytyy aloittaa tänään, ei huomenna, ei viikon päästä vaan NYT. Sen ei tarvitse olla kokonainen elämänmuutos, vain pieni pysähdys ja oman sisimmän kuunteleminen. Mitä ja millainen haluan olla? Miksi? Mitä haluan kauttani tuoda tähän maailmaan?

Kaiken kokemani jälkeen, olen joka askel lähempänä sitä, mitä minun kuuluu olla. Olen kulkenut koko tuon pitkän matkan ja ylittänyt (joskus alittanutkin) esteet tielläni. Helppoa se ei aina ole ollut eikä niin mukavaakaan. Kuitenkin olen kaikista kokemuksista, opetuksista, vastoinkäymisistä, ilosta ja surustakin hyvin kiitollinen. Nyt olen tässä, Tehon tiimin hyvissä käsissä ja voin vihdoin nostaa jalat pöydälle ja ottaa rennosti! (Läppä läppä, tästä se työ vasta alkaakin) Ja hyvä niin. 🙏🏽

Kiitos kun luit! Rakkautta, inspiraatiota ja ihanaa oloa sinne, missä ja milloin hyvänsä tätä tekstiä luetkin🤍 Jatkoa on luvassa, joten pysy kuulolla!

xoxo: K🤍

Seuraa somessa ja heitä viestillä, jos heräili kysymyksiä liittyen valmennuskurssiin, Teho-opistoon tai yleisesti luoviin aloihin 🙂

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!