Luet luovien alojen ennakkotehtävän ja innostut siitä. Näet jo sielusi silmin mahtavan lopputuloksen. Alat pohtia heti sopivaa konseptia ja kynä sauhuten luonnos hahmottuu. Mietit materiaaleja ja alat testailla toteutusta. Hymy huulilta alkaa yht’äkkiä hyytyä. Eihän tämä ollutkaan hyvä idea. Toteutuksesta on muodostumassa keskinkertainen, jos edes sitäkään. Palaat luonnoslehtiösi ääreen ja päätät aloittaa alusta. Mutta aivot lyövät tyhjää eikä paperille synny viivan viivaa. Koko ennakkotehtävä alkaa ahdistaa ja kyseenalaistat, onko sinusta alalle laisinkaan.

Kuulostaako tutulta? Tyypillisesti luova prosessi alkaa ongelman määrittelyllä. Sitä seuraa ideointivaihe, luonnostelu ja sitten toteutus. Valmista tuotosta tyypillisesti arvioi, parantelee ja viimeistelee. Lopulta aikaraja täyttyy ja työn jättää. Törmäsin hauskaan posteriin jokunen vuosi sitten, jossa luovaa prosessia kuvattiin oman tunnetilan kautta suurinpiirtein näin:

1. Tämä on mahtavaa!
2. Tämä on mutkikasta.
3. Tämä on syvältä.
4. Minä olen syvältä.
5. Tämä saattaa olla ihan ok.
6. Tämä on mahtava!

Jos sinusta tuntuu par’aikaa, että olet kohdassa kolme tai neljä – ei syytä huoleen, turhautuminen tai jumittaminen kuuluu luovaan prosessiin. Ja tiedätkö mitä, et ole yksin. Minusta ainakin tuntuu nyt siltä, että alun innostus on vaihtunut pienoiseen epätoivoon. Arkkitehtuurissa ennakkotehtävän 2021 tehtävänanto on hyvin laaja ja itse räpiköin materiaalimeressä miettien, mikä materiaali näyttäisi hyvältä, mutta mitä pystyisin myös järkevästi työstämään.

Olen päättänyt mahdollisimman nopeasti tehdä ensimmäisen proton. Maxi-kurssilla on keskustelua aiemmin ennakkotehtävissä menestyneistä suuntauksista ja tyyleistä tehdä. Tämmöisestä keskustelusta on hyvä ammentaa myös omaan tekemiseeni juuri nyt. Kurssilla saamani tuki tekee tästä koko hakuprosessista keveämmän kulkea – polku olisi niin erilainen jos vain yksikseni yrittäisin harjoitella pääsykokeita varten.

Ennakkotehtävä-terkuin Iina C.  

Luulenpa, että moni pääsykokeisiin valmistautuva kokee erilaisia suorituspaineita sekä jännitystä. Tavoittelemansa opiskelupaikan saaminen olisi elämän mullistava kokemus ja koska se on niin merkityksellistä, erilaiset tunnetilat valtaavat mielen helposti. Valmistautuminen lienee usein melkoista vuoristorataa ilonpilkahduksista turhautumisiin. Tämä kaikki on ainakin allekirjoittaneelle arkipäivää tällä hetkellä.

Olen tyyppi, joka rakastaa kulkea toisten vierellä elämän tyrskyissä. Vuosien saatossa olen myös opetellut itse avautumaan enemmän sekä pyytämään apua. Tukiverkon merkitys elämässä on valtavan suuri. Toisaalta, välillä ihmisten kysymykset ja tsemppaaminen voivat tuntua stressaavilta. Jos kuulisin useaan kertaan viikossa kysymyksen “Miten treenaaminen pääsykokeisiin sujuu?”, se loisi lisää paineita. Vaikka ihmiset kysyvät hyvää hyvyyttään ja ovat kiinnostuneita, mitä kuuluu ja miten menee, tuntuu, etten jaksa vastailla nyt. Sen sijaan haluan keskittyä omassa harjoituskuplassani elämiseen ja fokusoida ajatukset rauhassa harjoittelemiseen. Alanvaihdosunelmastani tietää hyvin pieni porukka – tai noh, aika moni blogin kautta, mutta anonyymisti. Haaveilen ensi kesän pihajuhlista, joissa voitaisiin juhlistaa juuri saamaani opiskelupaikkaa ja voisin kertoa kaikille, mitä olen viimeisen vuoden puuhannut… Osa ehkä loukkaantuu, etten ole kertonut aikaisemmin, mutta toivon, että ihmiset ymmärtäisivät tilanteeni. Ajatuksen tasolla on hullua, että juuri kun olen päässyt pisteeseen, missä olen päässyt kouluttamaan alalle tulevia untuvikkoja, olenkin yrittämässä alanvaihdosta ja aloittamassa kaiken alusta. Ehkäpä en juuri nyt halua kohdata kysyviä katseita tai varsinkaan mahdollisia järkyttyneitä reaktiota. Harjoittelemalla systemaattisesti ja kaikessa rauhassa vähin äänin, minimoin omaa sisäistä myllerrystä. Jos en saisikaan opiskelupaikkaa, minun ei tarvitse myöskään selitellä pettymystä heti alkuun monille. Jotenkin tukiverkon rajallinen koko huojentaa tällä hetkellä mieltä. Mutta täytyy myöntää, että kyllä tämä olisi varsin yksinäistä, jollei KUKAAN tietäisi. On ihana jakaa pienet onnistumiset kurssilla muutaman ihmisen kanssa, sekä näyttää välillä kotitehtäviä testimielessä muutamalle ennen niiden palauttamista. Kysyn usein “Mitä näet kuvassa?”, jotta saan käsityksen siitä, miten nopeasti ja millä tavalla esittämäni konsepti avautuu.

Jakamalla tämän, haluaisin rohkaista teitä kaikkia omannäköiseen valmistautumiseen pääsykokeisiin. Me kaikki ollaan erilaisia oppijoita ja reagoidaan asioihin hyvinkin omaleimaisin tunnereaktioin. Siksi välillä kannattaakin pysähtyä miettimään, millaisen henkisen valmistautumisen strategian itselleen luo.

Omannäköistä polkua kulkien, Iina C.

Alun perin minusta piti tulla jotain ihan muuta kuin arkkitehti, ja itseasiassa tulikin, mutta nyt olen polulla kohti unelma-ammattini opiskelupaikan tavoittelua. Arkkitehtuurin piirustus- ja suunnittelukokeissa testataan pyrkijöiden ideointikykyä sekä visuaalisen esittämisen lahjoja. 

Yläasteella kävin yhden kuviksen valinnaisen kurssin, lukiossa en yhtään. Jos olisin silloin tiennyt hakevani arkkitehtuuria opiskelemaan, olisin valinnut näitä kursseja enemmän. Pohdinkin viime kesänä, onko minulla mitään realistisia mahdollisuuksia sisäänpääsyyn. Sitten löysin Teho-Opiston ja tilastot vakuuttivat minut siitä, että kurssilla olisin ammattitaitoisessa opetuksessa. Kun kurssi alkoi, ilahduin siitä, miten heti ensimmäisellä luennolla kerrottiin valööreista, vastaväreistä yms. Aloin oppia teoriaa, jota en muista koulussa pakollisilla kuviksen tunneilla oppineeni. On ihana tehdä kurssitöitä miettien teoriaa taustalla; siitä voi nimittäin ammentaa paljon. Maxi- ja Midi-kursseilla saa varmasti riittävät tiedolliset eväät pääsykokeiden piirustus- ja suunnittelupäiviä varten – ei siis haittaa, vaikkei koulussa olisikaan kuvista valinnaisena aineena opiskellut. Jos vähemmällä taiteilutaustalla on valmis treenaamaan itse paljon, uskon aidosti, että on oikein hyvät mahdollisuudet napata opiskelupaikka luovilta aloilta Tehon kurssin jälkeen. Haluaisin rohkaista heittämään “ei musta oo” -ajatukset romukoppaan (lue Heinin hyvä blogipostaus aiheesta täältä) ja kurkoittelemaan tavoitteita kohti. 

Iina C.