Lemppari työni vuonna 2022

Olen runsaasti näyttänyt töitäni blogissa, mutta niistä kertominen on jäänyt vähälle. Mitä ne esittää? Mistä olen saanut ideat niihin? Mitä tekisin toisin? Tässä postauksessa ajattelinkin kertoa muutamasta työstä, jonka tein viime syksyn aikana Tehon Maxi-kurssilla.

Kaupungin siluetti

Mun suosikki työ on kaupungin siluetti, joka ei ollut kurssilla tehtävä työ, mutta minusta loppu tuloksesta tuli onnistunut. Idean työhön sain aurinkon laskussa kylpevästä Los Angelesista. Kolmen pakopisteen perspektiivissä piirtäminen on haastavaa ja haluankin harjoitella sitä runsaasti ennen arkkitehtuurin ennakko tehtäviä. Viime keväänä se oli päässyt unohtumaan. Vesiväri aiheutti hiukan haasteita, kun väri alkoi levitä pitkin märkää paperia, joten työ on hiukan sottainen, mutta toisaalta leviämätön tussi hiukan pelastaa tilannetta. Pitääkin harjoitella myös lisää vesivärillä työskentelyä. Etenkin varjostamista.

Puu paviljonki

Maxi-kurssilla harjoiteltiin puutikuilla pienoismallin rakentamista. Tehtävänä oli suunnitella paviljonki talojen keskelle aukiolle. Ensimmäisestä rakennelmasta ei tullut yhtään mitään. Olisin halunnut tehdä kukan muotoisen katon, mutta muoto oli liian haastava, joten siitä tuli tosi epäsynmetrinen ja raskas, jonka takia paviljonki ei pysynyt pystyssä. Toinen versio oli paljon simppelimpi rakentaa, mutta se on yhtä näyttävä. Ideani oli, etten halua leikata cocktail-tikkuja, vaan liimata niitä yhteen sellaisenaan.

Savuna ilmaan

Kurssilla oli yhtenä tehtävänantona toteuttaa veistos rautalangasta aiheena “savuna ilmaan”. Työssä piti käyttää kieritys-, kehy- ja ääriviivatekniikkaa. Minulle iski samantien idea hahmosta, joka kannattelee olympia tulta. Halusin tehdä työn yhdestä langanpätkästä, jonka takia en pystynyt tekemään hahmolle kuin pään, yhden käden ja liekin savuineen. Mielestäni työ on simppeli ja onnistunut.

Jyrkänteellä talo

Kurssin alussa oli pääsykoetyyppinen tehtävä, jossa piti piirtää lyijykynällä jotain juuri ennen kuin tapahtuu. Teoksesta on ehkä vaikea tulkita, mitä tarkalleen on tapahtumassa, mutta ideani oli piirtää hullunkurinen talo, joka on juuri sortumassa jyrkänteeltä alas. Piirustus on myös aika haalea, mutta toisaalta ei pääsykokeissakaan ole aikaa tehdä kovin tummia ja yksityiskohtaisia teoksia. Visio on toteutunut ja tehtävänanto suoritettu.

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Omat unelmat…

Uusi vuosi kolkuttelee jo ovella ja tämän vuoden viimeisessä postauksessa ajattelin puhua hieman omista unelmista ja haaveista taidealalle hakevana. En hirveän useasti puhu ääneen omista tulevaisuuden suunnitelmistani, sillä siinä hetkessä kun joku muu kuulee niistä, mieleni kääntää ne ikään kuin lukkoon lyödyiksi päätöksiksi. Ja jos sitten suunnitelmiin tuleekin muutoksia tai vaihdan mielipidettäni tuntuu se hieman siltä, että luovuttaisin.

Olen nyt keväällä hakemassa opiskelemaan visuaalista viestintää/graafista suunnittelua kouluihin, jotka opetusta tarjoavat, mutta olen myös päättänyt siinä ohella hakea kohteisiin, joista uskon olevan myös paljon hyötyä tulevaisuudessa. Yksi pitkä aikainen unelmani olisi toimia joskus yrittäjänä taidealalla. Tiedän sen olevan haastavaa, eikä yrittäjäksi ruveta yhdessä yössä, mutta haave siitä, että voisin työskennellä alalla, joka minua ihan oikeasti kiinnostaa ja vielä niin, että työllistän itsenä ja pystyisin päättämään työn määrästä motivoi minua tavoittelemaan tuota haavetta.

Olen tässä muutamien vuosien aikana saanut pienen määrän jo kokea millaista on tehdä esimerkiksi tilaustöitä. Joka kerralla, kun minuun otetaan näissä merkeissä yhteyttä vaikka somen kautta ajattelen, kuinka ihanaa ja niin oma juttu tämän kaltainen ammatti olisi. Myös asia mikä sai minut kiinnostumaan yrittäjyydestä on vapaus luoda sitä omaa tyyliä kuvaavia töitä.

Vaikka olen aika varma alasta johon haen, huomaan myös kiinnostukseni heräävän useasti myös muita taiteenmuotoja, kuten animointia kohtaan. Taide on itsessään hyvin monimuotoista ja sitä pystyykin toteuttamaan lukemattomin eri tavoin. Välillä törmään ajatukseen, kuinka voin valita vain yhden kiinostuksen kohteen, kun palo uuden oppimisesta syntyy monta eri asiaa kohtaan. Tätä ns “tuskaa” on päässyt hyvin purkamaan Teho-opiston Maxi-kurssilla, sillä joka kerralla käydään uusia läpi uusi aihealua ja tekniikka.

Tässä oli hieman höpöttelyä ja pintapuolista ajatusen avaamista tulevaisuudesta ja sen haaveista. Ihanaa uutta vuotta kaikille ja palataan asiaan uuden postauksen kanssa, jossa ajattelin puhua tarkemmin Maxi-kurssin rakenteesta ja moninaisuudesta.

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Mun tyyli

Hyvää joulua! Edellisissä postauksissa olen kertonut inspiroitumisesta ja rakkaudestani vanhaa arkkitehtuuria kohtaan. Ajattelin nyt olevan korkea aika kertoa enemmän tyylistäni ja minkälaisia rakennuksia haluan suunnitella. Toki huomioon ottaen, että minulla on vielä pitkä matka suunittelijana ja hion tyyliäni muun muassa valmennuskurssilla. Keskitytään siis siihen, mikä minua kiehtoo tällä hetkellä.

Disney

Kävin lapsena kahdesti Pariisiin Disneylandissa. Puisto oli täysin toisesta universumista. Mietin silloin, miten tämä on tehty. Miten jollain on näin hyvä mielikuvitus? Mietin tätä edelleen, kun Disney rakentaa entistä ällistyttävämpiä laitteita. Seuraan välillä, mitä uutta puistoihin on tulossa inspiroituakseni. Joskus oon myös miettinyt, että ois siistiä olla itse suunnittelijana Disneyllä. Haluankin suunnitella taloja, joista tulee samanlainen vau efekti, kuin Disneyn övereistä puistoista.

Kupla talo

Lukiossa yhdellä kuvistunnilla piti tehdä esitelmä taiteilijasta. Etsin aihetta popkulttuuriin keskittyvältä instatililtä ja törmäsin “kupla taloihin”. Suunnittelijaksi paljastui Antti Lovag. Aloin tutustumaan enemmän hänen töihin ja olin vaikuttunut. Lovag piti suoria linjoja hyökkäyksenä luontoa vastaan. Hänen talonsa ovat kurvikkaita ja epäsäännöllisen muotoisia. Barbapapan tönö on inspiroitunut Lovagin taloista. Myös hiukan samaa tyyliä edustava arkkitehti Antoni Gaudín rakennukset inspiroivat minua. Hän on suunnitellut muun muassa Sagrada Familia kirkon. Jaan samoja ajatuksia heidän kanssa. Pidän kurvikkaista luonnon mukaisista muodoista, mutten ole niin jyrkkä, ettei kulmia saisi olla ollenkaan. Terävät linjat ovat käytännöllisiä ja haluan yhdistellä niitä epäsäännöllisten muotojen kanssa. Luonto on ehdottomasti iso inspiraatio lähde ja haluan luonnon muotoja sekä materiaaleja koteihin. Ne tekee taloista vähemmän kylmiä ja kolkkoja.

Käytännöllisyys

Suomessa arvostetaan käytännöllisyyttä ja selkeä skandinaavinen tyyli on monen mieleen. Samaan aikaan kuitenkin valitetaan, kun rakennetaan tylsiä harmaita laatikoita kuten kauppakeskus Tripla. Tämä on ristiriitaista ja olenkin miettinyt miksemme voi rakentaa käytännöllisesti, mutta hauskasti. Nämä eivät pois sulje toisiaan. Hyvä esimerkki tästä on Helsingin yliopiston kirjasto. Rakennuksen julkisivulla on isoja hauskoja kaarevia ikkunoita, mutta raamit ovat tiiliä, jonka takia rakennus sopii vanhojen tiilitalojen keskelle. En ehkä suunnittelisi taloja niin yksityiskohtaisiksi kuin Gaudín tai Disneyn rakennelmat ovat, koska niiden tekemiseen menee kamalasti aikaa ja talot eivät olisi käytännöllisiä esimerkiksi remontoidessa. Hauskoja yksityiskohtia saa silti olla helppokulkuisuutta esimerkiksi pyörätuoleille unohtamatta. Ajattomuus on myös tärkeää, sillä olisi ikävää, jos rakennus purettaisiin parin kymmenen vuoden päästä, koska se ei ole enää muodikas.

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



PÄÄSYKOESIMULAATIO

Syksyn kurssikerrat on nyt taputeltu ja viimeisellä kerralla luvassa oli pääsykoesimulaatio. Itse en töiden takia päässyt tekemään simulaatiota paikan päälle, mutta onneksi tehtävän tekeminen ja palautus onnistui myös itsenäisesti kotoa käsin. Visuaalisen viestinnän aiheena oli “kolme näkökulmaa yllätyksiin” ja tässä postauksessa ajattelin käydä vaiheita, joita itse tein tehdessäni tehtävää.

  1. aiheeseen perehtyminen

Tehtävään kuului lukea ensin Mikko Dufvan kirjoittama teksti kolmesta näkökulmasta yllätyksiin. Tekstistä tuli napata pääkohdat: yllätyksiin varautuminen, ajattelun avartuminen ja toiminta ja niiden myötä luoda tekstille kuvituskuvat. Aluksi teksti tuntui haastavalta lukea, sillä aikapaine ja lukihäiriö eivät kulje käsi kädessä. Muutaman kerran käytyäni aineiston läpi ja perehtymällä tehtävän aiheeseen siirryin seuraavaan vaiheeseen.

2. suunnittelu/luonnostelu

Tekstin pääkohdat, joista kuvat tulisi piirtää olivat hyvin abstrakteja käsitelmiä. Pääni löi ensimäiset 10 minuuttia täysin tyhjää, mutta aloin vain luonnostelemaan kaikkia ideoita, joita mieleeni juolahti. Aiheet ovat hyvin vapaita eikä niitä kuvaa vain jotkin tietyt asiat, joten mieleeni muodostui metaforia kuvastamaan Dufvan nostamia kohtia. Halusin, että kuvat toimisivat yhtenäisenä jatkumona ja jotenkin päädyin aiheeseen, josta työni loppupeleissä tein. Luonnosteluun ja ideointiin käytin vajaa tunnin verran.

3. Tehtävän teko

Tekniikka oli tehtävässä vapaa, joten päädyin käyttämään tusseja, sillä koen niiden olevan nopein tapa. Kuvia tuli tehdä yhteensä kolme ja teinkin jokaisen piirrustuksen samalla tahdilla. Ensin luonnostelin ensimäisen kuvan, mutta en jatkanut siitä pidemmälle, vaan luonnostelin seuraavan ja sitten vielä viimeisen. Seuraavaksi piirsin ohuella tussilla ääriviivat, mutta ennen kuin aloin värittää ensimäistä kuvaa tein saman vaiheen toiselle ja kolmannelle kuvalle. Näin onnistuin jakamaan aikaa tasaisesti kuvien välillä, sekä sain ns. taukoa aina yhdestä kuvasta. Sen jälkeen kun olin työstänyt hetken yhtä kuvaa sain nähdä seuraavan taas uusin silmin. Tämä toimi mielestäni paremmin kuin, että olisin tehnyt aina yhden kuvan kerralla loppuun.

4. lähettäminen

Tämä meni yllätys yllätys hieman tiukille. Pääsykokeissa aion jättää enemmän aikaa tehtävän palautuksen, mutta simulaatiossa aikaa jäi neljä minuuttia… Ei kannata ottaa riskiä, että tehtävä jäisi palauttamatta jonkin esimerkiksi teknisen vian vuoksi.

Noh miten sitten kävi?

Sain pisteet 5/5! Jännitti hieman metaforallinen lähestymistapa tehtävään, mutta juuri siitä sain positiivista palautetta. Tämä kyllä boostasi itsetuntoa kevättä ajatellen ja sai taas herättämään ajatuksen siitä, että mitäs jos ne unelmat voisivat oikeasti toteutua.

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Kaikki vanha ja kaunis puretaan

Aina kun vierailin lapsena mummolassa Helsingin Kruunuhaassa, ihailin vanhoja jugend- ja uusrenesanssitaloja. Niissä on jotain satumaista ja charmia, mikä puuttuu harmaista brutalistisista toimistotaloista. Silloin esitin iskälle terävän kysymyksen: “Miksi uudet talot eivät ole enää niin hienoja?” Tällä viittasin siihen, että moni moderni rakennus on todella selkeäpiirteinen ja niissä ei ole yhtä paljon yksityiskohtia kuin ennen. Iskä vastasi jotakuinkin niin, että on eri tyylisiä rakennuksia ja nykyään ei enää osata rakentaa vanhanajan tyyliin. Jäin miettimään miksi ei?

Trendit muuttuu esimerkiksi Helsingissä 1960-luvulla purettiin monia vanhoja taloja toimistokuutioiden tieltä. Tänä päivänä kierto jatkuu. Vastikää oli uutisissa kuinka Kurt Simbergin suunnittelema 1960-luvun toimistorakennus Helsingin ydinkeskustassa puretaan. Tilalle tulee modernimpi kiinteistö. Tämä on herättänyt keskustelua, että tehdäänkö taas “virhe” ja puretaan vanha talo, jonka perään haikaillaan myöhemmin. Tällä hetkellä minustakin tuntuu, että nykyinen talo on ruma ja on hyvä, että tilalle tulee jotain kauniimpaa, mutta mistä me voimme tietää onko meillä sama fiilis parin vuosikymmenen jälkeen. Puretaanko silloin nyt tuleva rakennus? Vaikea arvailla, koska meillä ei ole kristallipalloa.

Minusta tuntuu, että vanhaa rakennuskantaa pitäisi suojella enemmän ja miettiä, mitä haluamme jättää muistuttamaan historiasta. Ei kaikkia edellisten vuosikymmenien taloja tarvitse säästää. Pitäisi vain käyttää enemmän harkintaa ennen purkua, voitaisiinko esimerkiksi remontoida tai laajentaa vanhaa taloa ja näin tuoda rakennus tähän päivään. Yksi hyvä esimerkki tästä on Tampereen Torni hotellin rakentaminen vanhan ratapihan keskelle. Mielestäni näyttää siistille, että vanhan keskellä seisoo moderni tolppa.

Nopea luonnos laatikkotalon laajennoksesta

Kun tulevaisuudessa pääsen arkkitehtina suunnittelemaan uusia rakennuksia ja miettimään mitä tehdään vanhoille, haluan pitää tämän pohdinnan mielessä. Minusta eri ikäiset talot tekevät kaupungista elävän näköisen ja olisi tylsää, jos kaikki talot olisivat homogeenisiä. Vaikka en pidä laatikkomaisista ja harmaista rakennuksista ymmärrän, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Jos minun pitäisi esimerkiksi suunnitella laajennos tällaiselle talolle menisin vanhan ehdoilla. Haluaisin laajennoksen olevan tyylillisesti samanlainen, mutta värikkäämpi ja kiinnostavamman muotoinen. Entä millaisia kokonaan uusia rakennuksia suunnittelisin? Se on seuraavan postauksen aihe!

Haaveiletko sinäkin sisustusarkkitehdin urasta?


Tule treenaamaan pääsykokeisiin meidän kanssa! Yksilöllisessä valmennuksessamme kehität oman persoonallisen tyylisi ja nostat taitosi pääsykokeissa vaaditulle tasolle yhdessä ammattitaitoisten ja kannustavien opettajiemme kanssa. Kursseilla valmistautuminen on tavoitteellista, mutta hauskaa ja opettajiemme innostus tarttuvaa! Liity mukaan treenaamaan Tehon huippuporukkaan!



Kuinka paljon ennakkotehtävillä karsitaan hakijoita luoville aloille?

Luovilla aloilla aloituspaikkoja suhteessa hakijoihin on vähän, joten kilpailu opiskelupaikoista on luonnollisesti kovaa. Jo ennakkotehtävillä karsitaan koulutusohjelmasta riippuen yli puolet, jopa yli 80% hakijoista. Nyt jos koskaan kannattaakin alkaa valmistautumaan edessä häämöttäviin ennakkotehtäviin ja pääsykokeisiin. Jatka lukemista ja selvitä, missä korkeakouluissa oli suurimmat karsintaprosentit!

Aalto-Yliopisto

Tässä tietoa siitä, kuinka monta prosenttia Aalto-Yliopiston eri koulutusohjelmiin hakeneista karsittiin ennakkotehtävillä keväällä 2022:

  • Muotoilu 55%
  • Sisustusarkkitehtuuri 64%
  • Visuaalisen viestinnän muotoilu 64%
  • Muoti 84%
  • Kuvataidekasvatus 78%

Aalto-Yliopiston Arkkitehtuurin koulutusohjelman karsintaprosenttia ei ole julkaistu, mutta arviolta voidaan sanoa, että ennakkotehtävillä karsitaan noin 70% hakijoista aiemman 30% sijaan. Viime keväänä Arkkitehtuurin opiskelupaikkoja oli tarjolla 54 kpl ja hakijoita 663 kpl, joten kokonaiskarsintaprosentti oli huimat 92%.

 

Korkeimmat karsintaprosentit aloittain ja kouluittain

Aalto-Yliopistoa lukuunottamatta korkeakoulut eivät ole julkaisseet tietoa ennakkotehtävillä karsittujen hakijoiden määristä. Opiskelupaikkojen ja hakijoiden lukumääristä voidaan kuitenkin laskea karsintaprosentit eri korkeakouluissa kokonaisuudessaan. Seuraavaksi hieman tietoa siitä, mihin kouluihin ja mille aloille oli korkeimmat karsintaprosentit keväällä 2022.


Arkkitehtuuri

Arkkitehtuurin opiskelupaikoista käydään kovaa kilpailua joka vuosi ja kärkipaikkaa pitää Aalto-yliopisto. Korkeat olivat karsintaprosentit kuitenkin myös Oulun ja Tampereen yliopistoissa.

Aalto-Yliopisto:

Hakijoita: 663, Aloituspaikkoja: 54, Karsintaprosentti ≈ 92 %

Tampereen Yliopisto:

Hakijoita: 632, Aloituspaikkoja: 53, Karsintaprosentti ≈ 92%

Oulun yliopisto:

Hakijoita: 488, Aloituspaikkoja: 50, Karsintaprosentti ≈ 90 %


Sisustusarkkitehtuuri

Sisustusarkkitehtuurin opiskelupaikoista suosituin oli Metropolia. LAB-ammattikorkeakouluun ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakouluun karsintaprosentti oli sen sijaan pienempi.

Metropolia:

Hakijoita: 245, Aloituspaikkoja: 18, Karsintaprosentti ≈ 93%

Aalto-Yliopisto:

Hakijoita: 246, Aloituspaikkoja: 22, Karsintaprosentti ≈ 91%

LAB-Ammattikorkeakoulu:

Hakijoita: 172, Aloituspaikkoja: 20, Karsintaprosentti ≈ 88%

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu:

Hakijoita: 152, Aloituspaikkoja: 21, Karsintaprosentti ≈ 86%


Rakennusarkkitehtuuri

Rakennusarkkitehtuurin opintoihin haettiin eniten Tampereelle sekä Metropoliaan, joissa myös karsintaprosentti oli korkein.

Tampereen Ammattikorkeakoulu:

Hakijoita: 707, Aloituspaikkoja: 28, Karsintaprosentti ≈ 96%

Metropolia:

Hakijoita: 605, Aloituspaikkoja: 30, Karsintaprosentti ≈ 95%

Savonia-Ammattikorkeakoulu:

Hakijoita: 354, Aloituspaikkoja: 30, Karsintaprosentti ≈ 91%

Oulun Ammattikorkeakoulu:

Hakijoita: 484, Alotuspaikkoja: 45, Karsintaprosentti ≈ 91%

Graafinen suunnittelu

Visuaalisen viestinnän muotoilu / Graafinen suunnittelu

Visuaalisen viestinnän muotoilun ja graafisen suunnittelun opinnoissa suurin karsintaprosentti oli tänä keväänä Lapin yliopistossa.

Lapin Yliopisto (graafinen suunnittelu):

Hakijoita: 232, Aloituspaikkoja: 15, Karsintaprosentti ≈ 93%

Metropolia (Visuaalisen viestinnän muotoilu):

Hakijoita: 431, Aloituspaikkoja: 36, Karsintaprosentti ≈ 92%

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu (graafinen suunnittelu):

Hakijoita: 251, Aloituspaikkoja: 21, Karsintaprosentti: ≈ 92%

LAB-ammattikorkeakoulu (graafinen suunnittelu):

Hakijoita: 212, Aloituspaikkoja: 20, Karsintaprosentti ≈ 91%

Aalto-Yliopisto (Visuaalisen viestinnän muotoilu):

Hakijoita: 225, Aloituspaikkoja: 34, Karsintaprosentti ≈ 85%

Oodin keskustakirjastossa hyödynnettiin laajasti muotoiluosaamista. Kuva: Tuomas Uusheimo

Muotoilu

Muotoilun kohdalla Aalto-yliopiston ja Savonian karsintaprosentit olivat korkeimmat.

Aalto-Yliopisto:

Hakijoita: 174, Aloituspaikkoja: 33, Karsintaprosentti ≈ 81%

Savonia-ammattikorkeakoulu:

Hakijoita: 235, Aloituspaikkoja: 54, Karsintaprosentti ≈ 77%


Teollinen Muotoilu

Teollisen muotoilun kohdalla Metropoliassa oli korkein karsintaprosentti.

Metropolia:

Hakijoita: 100, Aloituspaikkoja: 20, Karsintaprosentti ≈ 80%

Lapin Yliopisto:

Hakijoita: 71, Aloituspaikkoja: 18, Karsintaprosentti ≈ 75%

LAB-ammattikorkeakoulu:

Hakijoita: 34, Aloituspaikkoja: 20, Karsintaprosentti: 34%

Muoti

Muodin opiskelupaikoista Aalto-yliopistossa oli korkein karsintaprosentti.

Aalto-Yliopisto:

Hakijoita: 202, Aloituspaikkoja: 16, Karsintaprosentti ≈ 92%

Metropolia:

Hakijoita: 156, Aloituspaikkoja: 22, Karsintaprosentti ≈ 85%

Lapin Yliopisto:

Hakijoita: 156, Aloituspaikkoja: 22, Karsintaprosentti: ≈ 69%

LAB-ammattikorkeakoulu:

Hakijoita: 57, Aloituspaikkoja: 20, Karsintaprosentti ≈ 65%

Kuvataidekasvatus

Kuvataidekasvatuksen opinnoissa Aalto Yliopiston Karsintaprosentti nousi Lapin Yliopistoa korkeammalle.

Aalto-Yliopisto:

Hakijoita: 245, Aloituspaikkoja: 21, Karsintaprosentti ≈ 91%

Lapin Yliopisto:

Hakijoita: 221, Aloituspaikkoja: 26, Karsintaprosentti ≈ 88%


Kuvataide

Kuvataiteen opinnoissa Turun ammattikorkeakoulu nousee selkeäksi ykköseksi karsintaprosenteissa.

Turun ammattikorkeakoulu:

Hakijoita: 389, Aloituspaikkoja: 20, Karsintaprosentti ≈ 95%

LAB-Ammattikorkeakoulu:

Hakijoita: 117, Aloituspaikkoja: 34, Karsintaprosentti ≈ 71%

Lapin Ammattikorkeakoulu:

Hakijoita: 64, Aloituspaikkoja: 20, Karsintaprosentti ≈ 69%


Ennakko-kurssi

Vaikka luovien alojen karsintaprosentit vaikuttavatkin korkeilta, ei missään nimessä kannata päästää unelmistaan irti! Ennakkotehtävien merkitys opiskelijavalinnoissa on kasvanut, ja niin kuin alussa todettiin, laajoilla ja vaativilla ennakkotehtävillä karsitaan suuri osa hakijoista. Teho-Opiston Ennakko-kurssi auttaa ymmärtämään, mitä ennakkotehtävissä ja pääsykokeissa vaaditaan. Kurssin käytyään hakijalla on hyvin todennäköiset mahdollisuudet päästä jatkoon ennakkotehtävävaiheesta, joka onkin jo puoli voittoa!

Sisustusarkkitehdiksi – pääseekö tavoitteisiin helpolla?

Ho, ho, ho! Ihanaa joulukuuta ja joulunodotusta kaikille! Tänään käyn ensin läpi omia fiiliksiä näin loppuvuodesta. Loma alkaa jo pikkuhiljaa olla tarpeen, mutta joitakin juttuja vielä tehdään. Fiilisten lisäksi laitan muutamia kritiikkejä pääsykoetyyppisistä tehtävistä.

Jaksaa, jaksaa! Vai jaksaako?

Minkälaiset fiilikset siellä päässä on? Itselläni on ilmoilla vähän kisaväsymystä. Samalla myös uutuudeen viehätys alkaa kadota ja nyt aletaan painia todellisen pitkäjänteisyyden ja motivaation parissa. Koko syksyn lapsen ovat sairastelleet tasaisesti ja viimeisin sairastelu kestikin pari viikkoa. Sairasteluiden aikana jään aina tehon jutuissa jälkeen ja siinä välissä yritän kiriä kiinni rästejä. Edelleen on joitakin rästejä. Viime viikolla meillä oli taukoviikko Teholla ja se teki kyllä todella hyvää! Rästejä olisi voinut tehdä, mutta päätin tietoisesti keskittyä siivoamiseen. Teki hyvää käydä läpi kaappeja ja laittaa kierrätykseen tarpeettomia juttuja. Erityisen ylpeä olen ”taidehyllyni” raikkoamisesta. Syksyn aikana en ole ehtinyt katsoa kaikille taidetarvikkeille omaa paikkaansa, joten nyt järjestin niille oman kunniallisen paikkansa. Hävettää, naurattaa ja kauhistuttaa miten sotkuisesti kaikki oli aikaisemmin, mutta nyt on hyvä. Ja täysi irtautuminen on tehnyt hyvää mielelle, sillä pää vilisee täynnä kaikenlaisia ideoita.

Kyllä mieli lepää

Pitkäjänteinen harjoittelu vaatii itsekuria ja päättäväisyyttä. Ja tässä kohtaa vuotta se alkaa jo vähän väsyttämään. En olisi saanut harjoiteltua näin hyvin vain itsekseni, joten onneksi olen ollut Tehon valmennuskurssilla. Vaikka aikomukseni on toki loman aikana tehdä rästitehtäviä, en aio ottaa niistä tällä hetkellä paineita. Keskityn kokonaiskuvaan ja siihen, miten jaan voimavarat keväälle. Sillä keväällä tehdään entistä enemmän hommia! Ilmoittauduin muutama viikkoa sitten Tehon ennakko-kurssille, sillä ajattelin, että tässä kohtaa kannattaa mieluummin panostaa kuin pihistää. Pihistellä voi sitten myöhemmin. Harmittaisi, jos jättäisin sen käymättä enkä pääsisi edes pääsykokeisiin. Loppujen lopuksi, se mihin kurssille ilmoittautumalla panostan, on oma itseni, tulevaisuuteni ja haaveeni. Käytetty raha on sijoitus eikä turha menoerä. Uskon, että tässä hetkessä käytetty sijoitus tulee kantamaa hedelmää vuosikymmeniä eteenpäin. Siksi kysynkin myös sinulta, mihin sinä aiot panostaa ensi vuotta ajatellen? Mitä tekoja teet itsesi ja unelmiesi eteen?

Kritiikit

Ja sitten luvassa lyhyesti kritiikkejä! Tällä kertaa käyn läpi viimeisen kaksiulotteinen tehtävän tältä syksyltä sekä parin kolmiuloitteisen työn; istuin sekä pop-up-tekniikka

Kuvakollaasi

Maxi-kurssin syksyn viimeinen kaksiulotteinen työ oli kuvakollaasi. Tehtävänämme oli tehdä yhteiskunnallisesta aiheesta kansikuva Natural History lehden kanteen. Kollaasitehtävä jätti kylmäksi ja se tuntui etäiseltä. Työn tekemiseen myös minulla meni yllättävän vähän aikaa. Tästä työstä minulla oli sellainen tunne, että pieleen meni. Yllätyksekseni sain tästä työstä kuitenkin 4. Miinusta tuli siitä, että unohdin jättää ylös tarpeeksi tilaa lehden nimelle. Mitenköhän sitä ei millään muista asiaa, joka opetettiin jo syksyn alussa? Jospa sen seuraavalla kerralla muistaisi. Itse ehkä ajattelin myös, että värit jäivät hieman vaisuiksi. Olisin voinut vähän enemmän revitellä räväkämmillä väreillä.

Kolmiuloitteiset työt

Loppusyksyn olemme käsitelleet kolmiuloitteisia töitä. Tällä kertaa käyn läpi kahden ensimmäisen kritiikit: istuin sekä pop-up-esite. Oli mukava päästä kokeilemaan jälleen kerran aivan uusia tekniikoita. Täytyy sanoa, että näitä tekniikoita ei ainakaan olisi tullut itsekseen kokeiltua, vaikka taiteiden aloille aina onkin kolmiulotteisia tehtäviä ennakkotehtävissä ja pääsykokeissa.

Istuin

Ensimmäisellä kerralla meille opetettiin käytännön juttuja yleisesti ottaen kaikkeen kolmiulotteiseen työskentelyyn liittyen. Ja ensimmäisen kerran pääsykoetyyppinen tehtävä olikin istuin. Päätin itse toteuttaa istuimen paksummasta paperista. Tästä sain arvosanaksi 4,5. Istuimeen liittyvä A4 kokoinen kaksiuloitteinen esitys olisi voinut olla graafisempi ja värejä olisi voinut myös miettiä. Sen lisäksi työstä puuttui sitä jotain, millä yltäisi vitoseen.

Paperitekniikat – pop-up-esite

Seuraavan kerran aiheena olikin pop-up-esite tulevaisuuden yritykselle. Idea tuli minulle välittömästi. Alkusyksystä meille opetettiin, että yleensä ensimmäinen idea ei ole se paras idea, sillä se tulee mieleen myös monelle muulle. Olen kuitenkin omalla kohdallani huomannut, että jostain syystä ensimmäiset ideani ovat yleensä vähän erikoisia. Ehkäpä minulla on vähän vinksahtanut mieli siis 😀 Tästä työstä sain 5. Olin itsekin tyytyväinen työhön ja että idea välittyi.

Tällä viikolla meillä on vuoden viimeinen tunti, joka on pääsykoesimulaation muodossa. Odotan innolla ja jännityksellä tätä!

Ollaan luovia!

Rakkaudella,

Ruut

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Luovien alojen hakukohteet ja hakuaikataulut 2023

Osa luovien alojen ennakkotehtävien, valintakokeiden ja hakujen aikatauluista on nyt julkaistu. Kokosimme yhteen blogiin hakukohteittain ja aloittain kaikki tärkeät päivämäärät ja tiedot, jotka ovat avuksi kevään 2023 yhteishakuun valmistautumisessa! Tietoja täydennetään yhteishaun lähestyessä.

Korkeakoulujen kevään 2023 yhteishaku

Korkeakoulujen kevään 2023 yhteishakujen aikataulut on julkaistu. Kevään yhteishaussa haetaan syksyllä 2023 alkaviin koulutusohjelmiin.

  • Haku vieraskielisiin ja Taideyliopiston koulutusohjelmiin 4.1.2023 klo 8.00 – 18.1.2023 klo 15.00.
  • Haku suomen- ja ruotsinkielisiin koulutusohjelmiin 15.3.2023 klo 8.00 – 30.3.2023 klo 15.00.
  • Koulutusohjelmiin haetaan Opintopolun kautta
Arkkitehtuuri ennakkotehtävät

ARKKITEHTUURI

Arkkitehtuuri, Maisema-arkkitehtuuri & Rakennusarkkitehtuuri

Arkkitehtuuri & Maisema-Arkkitehtuuri

Arkkitehtuurin ja Maisema-arkkitehtuurin hakukohteiden ennakkotehtävät on julkaistu dia.fi-sivustolla! Ennakkotehtävät tulee palauttaa 30.3.2023 klo.15.00 mennessä. Tutustu myös Tehon opettajien kirjoittamiin analyyseihin ennakkotehtävistä!

Hakukohteet

Valintakokeet

  • 5.6. – 6.6.2023 järjestetään kaksipäiväiset Piirustus- ja Suunnittelukokeet
  • 7.6.2023 klo. 9–12 järjestetään Arkkitehtuurin matematiikan koe
  • 7.6.2023 klo. 14–17 järjestetään Maisema-Arkkitehtuurin luonnotieteen koe
  • 7.7.2023 Hakijoille ilmoitetaan tuloksista viimeistään

Rakennusarkkitehtuuri

Rakennusarkkitehtikoulutukseen hakevan tulee osallistua sekä AMK-valintakokeeseen että rakennusarkkitehtikoulutuksen soveltuvuuskokeeseen. AMK-valintakoe ei edellytä ennakkovalmentautumista eikä siihen liity ennakkomateriaalia tai -tehtäviä.

Hakukohteet

Valintakokeet

Rakennusarkkitehtikoulutuksen soveltuvuuskoe järjestetään 3.5.2023. Hakija osallistuu soveltuvuuskokeeseen korkeimman rakennusarkkitehtihakutoiveensa korkeakoulussa.

LUOVAT ALAT HAKUKOHTEITTAIN

Yhteishaku 15.3.2023 klo 8.00 – 30.3.2023 klo 15.00.


Aalto-Yliopisto

Aalto-Yliopiston ennakkotehtävät on nyt julkaistu Aalto-Yliopiston sivuilla! Tutustu myös Tehon opettajien kirjoittamiin analyyseihin ennakkotehtävistä!

Hakukohteet

Valintakoekutsut

  • Arkkitehtuuri 2.5.2023
  • Muut alat 17.5.2023 mennessä

Valintakokeet

  • Sisustusarkkitehtuuri 7.6.-9.6.2023
  • Muotoilu 12.6.-14.6.2023
  • Visuaalisen viestinnän muotoilu 7.6.-9.6.2023
  • Muoti 12.6.-15.6.2023
  • Kuvataidekasvatus 7.6.-9.6.2023
  • Lavastus 5.6.-9.6.2023

Metropolia

Ennakkotehtävät ja palautusohjeet on julkaistu Metropolian sivuilla! Tutustu myös opettajien analyyseihin ennakkotehtävistä!

Hakukohteet

Valintakoekutsut

Koekutsu lähetetään viimeistään viikkoa ennen koetta.

Valintakokeet

  • Muotoilu 23.5.-24.5.2023
  • Rakennusarkkitehtuuri 3.5.2023 (soveltuvuuskoe, amk kokeeseen useita päivämääriä)

Tarkemmat valintakoepäivät ja aikataulut ilmoitetaan Metropolian sivuilla.


LAB-Ammattikorkeakoulu

Lab Ammattikorkeakoulun luovien alojen ennakkotehtävät on julkaistu LAB-ammattikorkeakoulun sivuilla! Tutustu myös Teho-Opiston opettajien tekemiin analyyseihin ennakkotehtävistä!

Hakukohteet

Valintakokeet

  • Muotoilu 15.5.-17.5.2023
  • Sisustusarkkitehtuuri 15.5.-17.5.2023
  • Puettava muotoilu 15.5.-17.5.2023

Valintakokeet järjestetään viikoilla 20–21. Jos haet ja saat kutsun useampaan kuin yhden hakukohteen valintakokeeseen, sinun pitää valita mihin kokeeseen osallistut, jos koepäivät ovat päällekkäiset. Lisätietoa valintakokeista löydät LAB Ammattikorkeakoulun sivuilta.


Lapin yliopisto ennakkotehtävät

LUOVAT ALAT HAKUKOHTEITTAIN

EI ENNAKKOTEHTÄVIÄ

Yhteishaku 15.3.2023 klo 8.00 – 30.3.2023 klo 15.00.


Lapin Yliopisto

Yhteinen sähköinen valintakoe järjestetään 17.5.2023. Lisätietoja aikatauluista ja valintakokeista löytyy Lapin Yliopiston sivuilta

Hakukohteet

Valintakokeet 2023

  • 5.6.2023 Kuvataidekasvatus
  • 7.6.2023 Graafinen suunnittelu
  • 8.6.2023 Muoti, tekstiilitaide ja materiaalitutkimus
  • 9.6.2023 Teollinen muotoilu
  • 10.6.2023 Soveltava taide

XAMK

Lisätietoja hakukohteista ja valintakoepäivistä löytyy XAMKIN sivuilta!

Hakukohteet

Valintakokeet 2023

  • Graafinen muotoilu: 1. osa  8.5.2023 & 2. osa  22.5.2023
  • Sisustusarkkitehtuuri & kalustesuunnittelu: 1. osa 28.4.2023 & 2. osa  22.5.2023

Savonia

Lisätietoja valintakokeesta ja valintaperusteista löytyy Savonian sivuilta.

Hakukohteet

Valintakokeet

  • Osa 1. suoritetaan etänä Moodle-oppimisympäristössä 10.5.2023.
  • Osa 2. suoritetaan Microkadun kampuksella 23.5.2023

HAMK

Lisätietoja valintakokeesta ja valintaperusteista löytyy HAMKIN sivuilta.

Hakukohteet

Valintakokeet

  • Rakennettu ympäristö: Viikolla 22 AMK-valintakoe
  • Älykäs ja kestävä muotoilu: 30-31.5.2022

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Konkreettisia tekoja

Kuten olen aikaisemmissa postauksissa kertonut, edelliset hakukerrat eivät ole menneet putkeen. Vastoinkäymiset ovat antaneet paljon motivaatiota pärjätä paremmin ensi vuonna. Minulla on vielä paljon opittavaa ennen kuin olen valmis onnistumaan ensi keväänä. Mitä ja miten aion valmistautua konkreettisesti? Se on tämän päivän aihe!

Aloita ajoissa!

Kahtena edellisenä hakukertana minun Akilleen kantapää on ollut liian myöhään aloittaminen. Ensimmäisellä kerralla aloitin arkkitehtuurin pääsykokeiden tekemisen vain paria viikkoa ennen yhteishaun loppua. Kuten edellisten postausten lukijat tietävät, se päättyi totaaliseen frassiin ja en kerennyt hakea ollenkaan. Toisella kerralla aloitin suunnittelun samantien, mutta minusta tuntuu, että käytin siihen liian paljon aikaa. Tuntui myös, että taitoni olivat ruosteessa, joten niitä piti hioa ennen kuin pääsin ennakkotehtävien pariin. Siihen kului paljon ylimääräistä aikaa, jonka takia haku venyi viimeiselle päivälle. Tällä kertaa kuitenkin ehdin hakea ja pääsin töillä pääsykokeisiin. Ennen ensi helmikuuta aionkin kehittää taitojani huimasti, jottei minun tarvitse huolehtia, etten ole tarpeeksi hyvä. Sitten kun tehtävät julkaistaan aloitan niiden tekemisen rivakammin, niin ei tule niin kamala hoppu.

Armollisuus

Olen ollut aika ankara itselleni edellisillä hakukerroilla. Kun en olekkaan onnistunut odotusten mukaan, olen soimannut itseäni rankasti. Näin en aio enää tehdä! Haluan olla armollisempi, aina ei tarvitse olla 10+, vaan riittää, että yrittää parhaansa ja pääsee läpi. Minulla on myös taipumus ajatella, että kaikki muut olisivat parempia kuin minä. Tämä lannistaa minua. Haluankin ajatella positiivisemmin, että taitoni ovat riittävän hyvät, koska olen käyttänyt paljon aikaa niiden kehittämiseen. Kuten moni kaverini on yrittänyt minua tsempata, minussa on varmasti jotain, mitä muilla ei ole. Kannustankin teitä ajattelemaan samoin!

Töitä, töitä ja töitä

Yleisesti minun pitää tehdä vain enemmän duunia. Niin ikävältä kuin se kuulostaakin. Haluan käyttää enemmän aikaa taiteiluun, inspiroitumiseen ja oman tyylin kehittämiseen. Edellisillä kerroilla en ollut valmis arkkitehdiksi taitojen puolesta, mutta nyt haluan olla. Tähän aion priorisoida aikaani. Toteutan haaveeni hyvinvointia kunnioittaen, jotta sisäinen motivaatio arkkitehtuuriin säilyy tulevaisuudessakin.

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Mitä jos motivaatio loppuu?

Tämä syksy on ollut minulle hyvin kiireinen. Enkä usko ensi kevään olevan yhtään rauhallisempi. Ilmottauduin uusimaan ylioppilasarvosanoja, olen valmennuskurssilla, käyn töissä ja arkkitehtuurin pääsykokeet odottavat nurkan takana. Lisäksi ihan tavalliseen arjen pyörittämiseen eli ruuan laittoon, pyykkäämiseen ja siivoamiseen kuluu rutkasti aikaa. Väkisin mietin, miten selviän tästä työtaakasta. Tässä postauksessa haluankin kertoa asioista, jotka motivoivat ja auttavat jaksamaan kiireisen arjen keskellä.

Seinävalaisin 3D-malli valmennuskurssilta

Menneisyydestä pitää oppia

Minulla on ollut haasteita mielenterveyden kanssa viime vuosina. Varsinkin viime keväänä olin todella romuna henkilökohtaisen elämän ikävien käänteiden takia. Huono mielenterveys aiheutti epäterveellisiä elämäntapoja, jotka hankaloitti myös arkkitehtuurin pääsykokeissa menestymistä. Olisin halunnut harjoitella kokeisiin enemmän, mutta minun oli pakko myös levätä ja parantua. Silloin päätin asettaa terveyden edelle. Vaikka kokeiden meneminen mönkään harmitti, olen onnellinen, että tajusin antaa aikaa itselle. Tämän ansiosta voin tällä hetkellä paremmin kuin vuosiin. Konkreettisesti käänsin unirytmin enemmän aamu painotteiseksi, aloin käymään kuntosalilla ja avauduin ongelmistani.

Palkinnot

Opiskelun ja kuvaamataidon kehittämisen ohella, on tärkeää olla muutakin tekemistä. Minun aivot kaipaavat säännöllistä tuuletusta. Hyvä salitreeni, kaverit ja maukas ruoka muun muassa antavat hyvän tauon ainaiselle puurtamiselle. Tykkään myös asettaa tavoitteita, joiden suorittamisesta palkitsen itseni. Ennen kuin aloitin kirjoittamaan tätä tekstiä päätin, että palkitsen itseni pullapitkolla, kun saan tämän valmiiksi. Minua motivoi myös se, että haluan jakaa kivikkoisen matkani kohti yliopistoa, jotta voin auttaa jotkakuta pääsemään helpommalla. Lisäksi vertaistuen antaminen tuntuu palkitsevalta. En ole vielä keksinyt, miten palkitsen itseni, jos pääsen opiskelemaan arkkitehtuuria, mutta joku palkinto on ehdottomasti keksittävä! Se varmasti lisäisi motivaatiota.

Tavoitteet

Minua motivoi ehkä eniten tulevaisuuden haaveet. Tuntuu että olen nyt välitilassa jo toisella välivuodella, enkä enää jaksa tätä. En halua enää tiskata toista vuotta töissä, vaan kaipaan työtä, jossa pääsen toteuttamaan luovuuttani. Vaikka töitä on paljon, tämä kaikki on unelma ammatin arvoista. Toisin kuin edellisillä kerroilla, minulla on paljon sisäistä motivaatiota onnistua ensi vuonna. Uskon vastoinkäymisten ja parempien elämäntapojen olevan syy, miksi olen näin motivoitunut vihdoin toteuttamaan lapsuuden haaveen.

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!