Tarkoitukseni oli hakea keväällä 2021 arkkitehdiksi, mutta myöhästyin yhteishaussa, kun läppärini kaatui viime minuuteilla ennen yhteishaun loppua. Olin hyvin pettynyt itseeni ja mieleni oli maassa useita kuukausia. Asiasta oli vaikea kertoa muille, koska minua hävetti, että olin jättänyt haun viime tinkaan. Kun rohkenin kertoa asiasta TikTok-tililläni ihmiset syyttivät minua laiskaksi ja tyhmäksi, kun en ollut kahden viikon aikana kerennyt hakea. He eivät vain tienneet, että olin lukion loppu metreillä burn outissa. Ylioppilaskirjoituksiin lukeminen ja arkkitehtuurin ennakkotehtävien tekeminen ei tuntunut kivalle, vaan suoritin kummankin väkisin. Se näkyi töiden lopputuloksessa. Kolme viimeistä päivää ennen yhteishaun loppua tein yötä päivää ennakkotehtäviä. Nukuin öisin 6-0 tuntia, joka ei ollut järkevää. Olin täysin varma, että ehdin juuri ja juuri, mutta kun en ehtinyt romahdin täysin. Tuntui kuin elämältä olisi tippunut pohja. Mitä minä nyt teen?
Mitä tein välivuodella?
Välivuoden aikana kävin armeijan syksyllä 2021 ja uusin ylioppilasarvosanoja keväällä 2022. Päätin hakea myös uudelleen arkkitehdiksi. Kun ennakkotehtävät julkaistiin aloitin välittömästi niiden tekemisen. Ensimmäiset viikot pelkästään suunnittelin ja luonnostelin. Tehtävien teko tuntui kivalle, koska pidin niistä enemmän kuin edellisenä keväänä. Jäin kuitenkin kaipaamaan rakentelu tehtävää, koska koen 3D-mallien rakentamisen olevan vahvuuteni. Lisäksi kolmen ison maalauksen tekemiseen meni enemmän aikaa. Pidin kuitenkin lopputuloksesta, vaikka tälläkin kertaa tehtävien palautus venyi viimeiselle hakupäivälle.
Tehtävä A.Tehtävä B.Tehtävä C.Arkkitehtuurin ennakkotehtävät 2022
Pääsin ennakkotehtävillä jatkoon kohti pääsykokeita. Sain kuitenkin tietää, että keväällä uusimani äidinkielen ja historian ylioppilaskirjoitusten arvosanat eivät nousseet. Koska arvosanani jäivät huonoiksi, olin aivan varma, että opiskelu paikkani jää niistä kiinni. Motivaation puutteen vuoksi tavallaan luovutin, enkä jaksanut harjoitella pääsykokeita varten juurikaan. Hankin kuitenkin tarvikkeet kokeita varten ja hieman testailin niitä. Harjoittelin myös matematiikan koetta varten. Kesäkuussa kävin Aalto-yliopistolla pääsykokeissa. Harjoittelun puutteen huomasi, kun aika meinasi loppua jokaisen tehtävän kohdalla. Yllätyin silti positiivisesti, miten hyvin kokeet menivät ja sain aikaan itselleni tyydyttäviä töitä. Matematiikan koekkin tuntui helpolle.
Työ ei tuottanut tulosta ja pääsin korkeimmillaan varasijalle 25 Oulun yliopistoon. En ole kuitenkaan pettynyt, koska olin jo keväällä henkisesti valmistautunut uudelle välivuodelle. Tarvitsin lisää aikaa parantaa taitojani, jotta pärjään yliopistossa. Vastoinkäymiset ovat vain lisänneet motivaatiotani päästä opiskelemaan arkkitehtuuria, samoin kuin Maxi-kurssi. Olen varma, että ensi vuonna onnistun!
Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?
Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.
Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!
Aalto yliopiston sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävien tulokset on julkaistu ja ne läpäisseet opiskelijat ovat askeleen lähempänä unelmiensa opiskelupaikkaa. Kurkkaa millaisilla töillä Teho-opistolla opiskeleva Inka läpäisi ennakkotehtävät ja paikka Aallon sisustusarkkitehtuurin pääsykokeissa napattiin!
Tämän kevään ennakkotehtävien tulokset alkaa olla aikalailla julkaistu. Jälleen kerran useat teholaiset läpäisivät ennakkotehtävät ja jatkaavat matkaansa luovien alojen pääsykokeisiin. Inka Saalanko on yksi niistä super lahjakkaista teholaisista, joka jatkaa matkaansa Aallon sisustusarkkitehtuurin pääsykokeisiin. Tässä postauksessa Inka esittelee upeat ennakkotehtävänsä ja kertoo miten päätyi näihin lopputuloksiin.
Aalto yliopiston sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävät olivat tänä vuonna todella mielenkiintoiset! Tehtävät muodostuivat runon ympärille, josta tuli toteuttaa 3 työn sarja. Lisäksi ennakkotehtäviin kuului myös lyijykynällä tehtävä työ “ennennäkemättömästä aterimesta”, se tuli kuvata 1:1 mittakaavassa A3-kokoiselle paperille.
Lue tarkemmat tehtävän annot täältä.
INKA SAALANKO
Odotin ennakkotehtävien ilmestymistä innolla, ja kun tehtävät julkaistiin, olin kyllä hieman yllättynyt tehtävistä. Ensimmäisenä tehtävä oli kirjoittaa kolme riviä pitkä runo, ja tämän jälkeen kuvittaa runo maalaukseksi. Yllätys ei kuitenkaan missään tapauksessa ollut negatiivinen, vaikka tehtävien prosessointiin käytinkin melko paljon aikaa. En kahteen ensimmäiseen viikkoon tehnyt tehtävien eteen konkreettisesti mitään, lähinnä pohdiskelin ja mietin paperille kaikenlaisia ajatuksia.
Runotehtävän aiheena oli ”jokaisella on tämänsä” ja tietenkin ensimmäisenä ajatuksena tuli mieleeni kuvata jonkinlaista ihmissuhdetta toiseen ihmiseen, mutta tämä ei oikein lähtenyt tai resonoinut. Lopullinen runo muodostui, kun aloin pohtimaan tehtävää oman elämäntilanteeni kautta, josta sainkin hyvän inspiraation. Runo syntyi tämän jälkeen kuin itsestään, tämä oli helpoin osa näistä tehtävistä. Runo kuvaakin lopulta tavallaan ihmissuhdetta, mutta ei toiseen ihmiseen vaan itseeni.
Kun runo oli muodostunut, oli aika siirtyä sen kuvittamiseen maalauksen muodossa. Halusin, että maalaus on selkeä pari runon kanssa, mutta että se ei olisi liian esittävä. Hain juurikin maalauksellisuutta ja abstraktia otetta siihen. Maalauksesta kuitenkin löytyy kaikki elementit, mitä runossanikin on. Maalausta korjailin muutamaan otteeseen. Pelkäsin, että se jäi liian ”latteaksi” ja olisikohan siihen kaivattu lisää tilallisuutta, mutta luotin intuitiooni ja jätin sen lopulta sellaiseksi kuin minusta itsestäni hyvältä tuntui.
Runomobile oli vähän haastava. Alunperin lähdin työstämään siitä ehkä liian ”monimutkaista”, ja päädyinkin romuttamaan 1. version mobilesta aivan loppuvaiheessa ennen palautusaikaa, sillä siitä puuttui ”punainen lanka”. Rakensin tämän palautetun version aivan viimeisenä, kahdessa päivässä ja onneksi tein niin. Nyt koen, että Runo, runomaalaus ja mobile ovat ”samaa kokonaisuutta”, johon halusinkin pyrkiä. Lopulliset versiot ovat myös aivan minun näköisiä töitä.
3. tehtävä oli piirtää ennennäkemätön aterin. Tämänkin ideointiin käytin paljon aikaa, ja tämä oli minulle haastavin keksiä. Ensimmäinen ideani aterimesta oli ehkä liian ”utopistinen” ja tehon open kanssa viestiteltyäni luovuin ideasta, sillä se olisi ehkä ollut liian riski ennakkotehtävissä. Aika alkoi kuitenkin loppua, joten jotain oli piirrettävä. Mietin, että muutkin saattaisivat ideoida tällaisia ”sormiottimia”, mutta tehtävän arvosteluperusteina oli piirustustaito ja muodonanto. Tämän takia uskalsin toteuttaa ehkä tämän hiukan tavanomaisemman idean, mutta panostin tosiaan sitten piirrustukseen. Olin lopulta yllättynyt itsekin, kuinka hyvä siitä tuli, sillä ennen tehon kurssia en ollut vuosiin piirtänyt.
Milla fiiliksillä Inka suuntaa pääsykokeisiin?
Pääsykokeita odotan innolla ja terveellä pienellä jännityksellä! Sain ehdottomasti lisäpotkun motivaatioon, kun kutsu tupsahti sähköpostiin. En ole ennen ollut taidealojen pääsykokeissa, joten pyrin menemään sinne avoimin mielin ja omana itsenäni. Yritän muistaa myös pääsykokeissa tehdä juuri minun näköisiä töitä. Viimeiset hetket ennen kokeita käytän loppurutistukseen harjoittelun suhteen, käyn läpi vanhoja pääsykokeita ja mietin hiukan asioita joita haastattelussa voidaan kysyä.
Suuri kiitos Inkalle haastattelusta ja upeiden ennakoidensa esittelystä!
Onnea kaikille ennakkotehtävänsä läpäisseille ja tsemppiä pääsykokeisiin!
Haaveiletko sinäkin sisustusarkkitehdin urasta?
Tule treenaamaan pääsykokeisiin meidän kanssa! Yksilöllisessä valmennuksessamme kehität oman persoonallisen tyylisi ja nostat taitosi pääsykokeissa vaaditulle tasolle yhdessä ammattitaitoisten ja kannustavien opettajiemme kanssa. Kursseilla valmistautuminen on tavoitteellista, mutta hauskaa ja opettajiemme innostus tarttuvaa! Liity mukaan treenaamaan Tehon huippuporukkaan!
Hain yhteishaussa kahteen sisustusarkkitehtuurin koulutusohjelmaan, Aalto-yliopistoon, sekä Lahden muotoiluinstituuttiin. Edellisessä postauksessa näytinkin Aaltoon tekemäni ennakkotehtävät, joten nyt ajattelin näyttää Lahdenkin omat. Muotoiluinstituutin Sisustusarkkitehtuurin ja kalustemuotoilun koulutusohjelmaan oli kolme tehtävää, joista viimeinen oli motivaatiokirje.
Tehtävä 1 – Leivoskauppa Herkku
Tehtävänanto kuului näin “Kaupunkiin on avattu sisustukseltaan kiinnostava ja persoonallinen leivoksiin erikoistunut kauppa nimeltä Herkku. Piirrä mitä näet, kun astut sisälle kauppaan.” Näky pyydettiin toteuttamaan A3-kokoiselle paperille vapaavalintaisilla piirustus- ja/tai maalausvälineillä. Arviointiperusteina tässä tehtävässä oli kolmiulotteinen hahmotuskyky, piirustustaito, luovuus, värien käyttö, sommittelu ja mittakaavan hallinta. Tähän tehtävään sain paljon hyviä ideoita pinterestistä ja mulla tuli nopeasti ajatus millaiseksi haluan leivoskaupan tehdä. Halusin sinne ehdottomasti väriä ja ihanan pirteän tunnelman. Päätin toteuttaa työn vesiväreillä ja toteutukseen olen ihan tyytyväinen. Lisäsin taakse tummemmat seinät sekä “kasviseinän” tuomaan kontrastia muuten aika hempeään värimaailmaan.
Leivoskauppa Herkku
Tehtävä 2 – Marimekko-maja
Tehtävänanto kuului näin “Marimekko on tilannut sinulta helposti kasattavan lasten majan suunnitelman. Tee pienoismalli kootusta majasta mittakaavassa 1:10. Tee majan viereen mittakaavahahmo. Ota valmiista pienoismallista kaksi valokuvaa eri suunnista.” Välineet olivat aika vapaa-valintaiset. Arvosteluperusteina tässä tehtävässä oli idea, rakenne, toimivuus, mittakaava, visuaalinen laatu, mallinrakennustaito, kolmiulotteinen hahmotuskyky, värien käyttö, sommittelu, mittakaavan hallinta ja esitystapa. Huhhuh miten monta arviointiperustetta pitikään ottaa huomioon… Toisaalta noi asiat on sellaisia mitä nyt yleisesti ottaen pitää ottaa huomioon pienoismallia rakennettaessa. Tätä tehtävää lähdin oikeastaan melkein heti hahmottelemaan niin, että leikkasin paperista suikaleita ja suunnittelin suoraan, miten eri tavoin ne voisi asettaa. Päädyin käyttämään materiaaleina paperia, sekä grillitikkuja. Yritin päästä pois perinteisestä maja-ideasta, kuitenkin silti ottamalla huomioon, että majassa tulisi olla sisätila. Halusin majan olevan yleisesti moneen sisustukseen sopiva, mutta kuitenkin leikkimielinen ja mielenkiintoinen. Pyöreähkö muoto ja “aaltomaiset” suikaleet toivat minulle mieleen marimekon kuosit ja päädyin jättämään majan väriltään valkoiseksi.
Marimekko-maja edestäMarimekko- maja takaa
Tehtävä 3 – Motivaatiokirje
Kolmannessa tehtävässä pyydettiin kertomaan hieman itsestään ja miksi hakee LAB Muotoiluinstituutin Sisustusarkkitehtuurin ja kalustemuotoilun koulutusohjelmaan. Kirje sain olla A4- sivun pituinen. Arviointiperusteina tässä oli soveltuvuus ja motivaatio opintoihin, sekä kielellinen ilmaisu. Pyrin motivaatiokirjeessä kertomaan mahdollisimman tiiviisti, että miksi haluan kyseiseen koulutusohjelmaan, omia arvojani, mielenkiinnon kohteita ja vähän taustastani. Halusin pitää kirjeessä rennon otteen, kuitenkin samalla pitämällä sen asiallisena. En koe olevani kovin hyvä kirjoittamaan ns. asiatekstiä, ja tässä kirjeessä halusin myös tuoda esille omaa tyyliä. En ole koskaan aiemmin tällaista motivaatiokirjettä kirjoittanut, joten en oikein osaa sanoa, että olenko siihen tyytyväinen vai en, mutta pääasia, että sain senkin tehtyä!
Jännittää kyllä edelleen kovasti, että pääsinkö näitä ennakkotehtäviä läpi, mutta onneksi viikon päästä se pitäisi olla jo tiedossa. Sormet ja varpaat ristissä täällä odotellaan tuloksia 😀 Tsemppiä odotukseen kaikille muillekkin epätietoisuudesta kärsiville!
Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?
Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!
Vielä joutuu jännittämään parisen viikkoa, että saan tietää pääsinkö ennakkotehtäviä läpi vai en, mutta ajattelin kuitenkin nyt jo näyttää valmiit tehtäväni ja kertoa miten ne toteutin. Aallon sisustusarkkitehtuuriin oli tosiaan kolme ennakkotehtävää, joista ensimmäinen oli kaksiosainen. Tehtävien aiheena oli “Jokaisella on tämänsä”. Tehtävänannot oli minun mielestä tosi mielenkiintoiset, mutta alkuun tuntui vaikealta keksiä hyvää ideaa tehtäville.
Tehtävä 1A – Runo
Ensimmäisen tehtävän A-osiossa oli tehtävänantona keksiä ja kirjoittaa kolme riviä pitkä runo, A3 kokoiselle paperille. Ainoana arvosteluperusteena tässä oli runollisuus. Tässä tehtävässä olin jumissa pitkään ja tuntui, että en keksi mitään hyvää ideaa ja ajattelin, että “en mä mitään runoa osaa kirjoittaa”. Etsin inspiraatiota runokirjoista, musiikista, pinterestistä ja instagramista. Kirjoitin ideoita ylös paperille ja loppujen lopuksi löytyikin aihe, jota mun oli helppo lähestyä, meri ja sen tuoma hyvän olon tunne. Asun Kotkassa ja oon täältä kotoisinkin, joten meri on sen takia lähellä sydäntä, ja sen vuoksi luontaiselta tuntuva, ja inspiroiva aihe. Kuuntelen myös paljon Younghearted yhtyeen musiikkia ja heidän kappaleista sain inspiraatiota runon herkkyyteen. Meriteeman myötä päädyin kirjoittamaan runon aaltomaiseen muotoon ja halusin pitää sen simppelinä, jotta se myös korostaisi herkkää tunnelmaa.
Tehtävä 1A- Runo
Tehtävä 1B – Runokuva
Ensimmäisen tehtävän toisessa osassa tehtävänantona oli maalata kuva kirjoittamastaan runosta, vesi- tai peiteväreillä, A3- kokoiselle paperille. Arvosteluperusteina tässä tehtävässä oli runollisuus ja maalauksellisuus. Runokuvan idea tuli oikeastaan kuin itsekseen, kun olin keksinyt runon. Halusin runokuvan myötä viedä runon lukijan paikkaan, jota runossa kuvaillaan. Itselläni runoa kirjoittaessa tuli selvästi mieleen meidän kesämökiltä näkyvä merimaisema ja kuva onkin saanut siitä inspiraation. Päädyin maalaamaan työni vesiväreillä, koska mielestäni merestä saa hienon näköisen niillä ja ne ovat muutenkin sopiva väline tähän maalaukseen.
Tehtävä 1B – Runokuva
Tehtävä 2 – Runomobile
Tehtävässä kaksi pyydettiin suunnittelemaan ja rakentamaan runomobile käyttäen vapaasti Sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävien materiaalilistassa mainittuja materiaaleja. Sen piti myös mahtua C3 kokoiseen jäykkään kirjekuoreen. Arvosteluperusteina tässä oli runollisuus, maalauksellisuus ja rakenteellisuus. Lähdin tässä tehtävässä hakemaan aaltomaista muotoa ja yritin miettiä, että miten saisin mielenkiintoisella tavalla tuotua mobileen runon ja runokuvan tunnelmaa. Suunnittelin ensin mobilea paperille piirtämällä, jonka jälkeen lähdin kasaamaan sitä. Kasatessa huomasin ettei se pysykkään haluamallani tavalla, joten ideaa piti kehitellä ja kiinnitin osat toisiinsa rautalangalla, vaikka aluksi olin ajatellut laittavani ne langoilla roikkumaan. Ensin myös suunnittelin jättäväni kartongin palat valkoisiksi, mutta päädyinkin maalaamaan ne, ja se lisäsi mielestäni työn maalauksellisuutta ja teki siitä myös vielä enemmän runoon, ja runokuvaan sopivan.
Tehtävä 2 – Runomobile
Tehtävä 3 – Ennennäkemätön aterin
Tehtävänantona viimeisessä tehtävässä oli suunnitella ja piirtää lyijykynillä uudenlainen aterin kädessä, 1:1 mittakaavassa, A3- kokoiselle paperille. Tätä tehtävää mietin paljon ja tarkkaa harkiten, etten vahingossa tekisi vain uutta versiota jo olemassa olevasta aterimesta. Yritin ensin suunnitella aterinta piirtämällä, mutta sitten päädyin leikkaamaan paperista suunnittelemani aterimen muodon ja tutkimaan, miltä se näyttää kädessäni ja miten se voisi toimia ns. käytännössä. Tämä auttoi hahmottamaan, että millaisen otteen aterimesta voisi ottaa ja millaisessa asennossa minun kannattaisi se esittää.
Tehtävä 3 – Ennennäkemätön aterin
Siinä olikin kaikki Aalto- Yliopiston Sisustusarkkitehtuuriin tekemäni ennakkotehtävät. Kokonaisuudessaan olen ihan tyytyväinen, mutta täytyy sanoa, että tällä hetkellä on tosi epävarma olo, kun täytyy vaan odotella tietoa jatkoon pääsystä. No eihän tässä tosiaan muu auta kun pitää peukut pystyssä ja toivoa parasta, että kutsu pääsykokeisiin kilahtaa sähköpostiini. Sillä aikaa täytyy vielä yrittää epävarmuudesta huolimatta löytää motivaatiota hioa taitojani,ja tehdä rästiin jääneitä kotitehtäviä.
Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.
Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!
Helou! Oon nauttinut alkukevään aurinkoisista päivistä ja ottanut tietoisesti vähän taukoa blogin kirjottamisesta, ja muutenkin kurssijutut jäänyt vähän vähemmälle ennakkotehtävien jälkeen. Täytyy kyllä sanoa, että lepo on tullut enemmän kuin tarpeeseen ennakkotehtävä urakan jälkeen. Tuntui, että pää oli aivan tyhjä kaikista ideoista ja annoin kyllä ennakoihin kaiken, mitä oli sillä hetkellä antaa. Jälkikäteen tietysti on mietityttänyt, että olisinko pystynyt tekemään enemmän tai pystynyt parempaan… No mutta pääasia, että ne on nyt tehty ja nyt vaan jännätään mihin ne riittää.
Mihin kouluihin päädyin hakemaan?
Mainitsinkin viime postauksessa, että kolmen koulun ennakkotehtävät oli liian iso pala haukattavaksi. Päädyin siis tekemään Aalto- yliopiston ja Lahden muotoiluinstituutin sisustusarkkitehtuurin ennakot. Tämä oli ehdottomasti hyvä päätös, koska ei minusta olisi kyllä enempään riittänyt 😀 Päätin siis jättää Metropolian sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävät tekemättä, sillä niihin tuntui olevan vähiten ideoita. Näiden lisäksi hain myös Lapin yliopistoon graafiseen suunnitteluun ja sinne ei onneksi ennakkotehtäviä ollut ollenkaan! Kaikki koulut siis ihan eri kaupungeissa, eli mulle ei oo niinkään väliä kaupungilla, vaan mulle on tärkeintä päästä kouluun johon oikeasti haluan. Näistä ihan ykkönen mulle olisi Aallon sisustusarkkitehtuuri.
Sneak peak mun tekemistä Aalto- yliopiston sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävistä
Mikä fiilis valmiista ennakkotehtävistä?
Kokonaisuudessaan ennakoista jäi ihan hyvä fiilis. Alun haasteista ideoinnin suhteen selvisin ja loppujenlopuksi sainkin mielestäni hyvät ideat kaikkiin tehtäviin. Toteutuksiinkin olen ihan tyytyväinen vaikkakin tietysti itse ainakin katson omia töitä tosi kriittisesti. Rehellisesti mua mietityttää tosi paljon, että riittääkö mun ennakot läpipääsyyn vai ei. Voisin tehdä erilliset postaukset, missä kerron tarkemmin miten toteutin ennakkotehtävät ja näyttää kuvat valmiista töistä.
Sneak peak mun tekemistä Lahden muotoiluinstituutin sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävistä.
Pää tyhjää täynnä?
Ennakoiden palautuksen ja yhteishaun tekemisen jälkeen mulla oli kyllä kaikkeni antanut fiilis. Tuntui ettei olisi riittänyt ajatusta enää yhteenkään tehtävään, tai oikeestaan mihinkään muuhunkaan. Ja vaikka alussa sanoin, että oon ottanut lepoa ennakoiden jälkeen, niin oon oikeastaan ottanut vähän rennommin vaan kurssijuttujen suhteen, mutta normitöitä on taas jatkanut ihan täysillä viikkotunneilla. Eli ei tässä ihan oo päässyt vaan laiskottelemaan. Nythän on taas tilanne se, että kun oon ottanu rennommin, niin tekemistä taas riittääkin sitten kaksinkerroin… Oon kyllä huomannut itsestäni sen, että toiminkin paljon paremmin, kun on vähän painetta. Harvemmin oikeestaan saan asioita hyvissä ajoin valmiiksi, vaan usein tuppaa jäämään viimetinkaan. Tää ei tosiaan ole mun paras puoli, mutta pääasiahan on se, että hommat tulee hoidetuksi.
Nyt kun on saanut aivot vähän hengittää, niin tuntuu kyllä ehdottomasti, että on taas uutta puhtia tehtäviin ja blogin kirjoittamiseen. Pääsykokeetkin lähestyy kovaa vauhtia niin nyt onkin hyvä tsempata ja jatkaa täysillä treenaamista!
Tule treenaamaan pääsykokeisiin meidän kanssa! Yksilöllisessä valmennuksessamme kehität oman persoonallisen tyylisi ja nostat taitosi pääsykokeissa vaaditulle tasolle yhdessä ammattitaitoisten ja kannustavien opettajiemme kanssa. Kursseilla valmistautuminen on tavoitteellista, mutta hauskaa ja opettajiemme innostus tarttuvaa! Liity mukaan treenaamaan Tehon huippuporukkaan!
Huh hei! Nyt on yhteishaku tehty ja ennakkotehtävät palautettu. En tiedä oliko muilla täysin selvää missä järjestyksessä hakee mihinkin koulutukseen, mutta itselläni se vaati paljon miettimistä.
Ensimmäinen ja toinen vaihtoehto olivat selkeitä ja tiesin täsmällisesti minne haluan eniten opiskelemaan, Aalto-yliopistoon arkkitehtuuria ja toisena Tampereelle. Kolmas ja neljäs vaihtoehto ei ollutkaan enää niin helppo. Suomessa voi opiskella kolmessa yliopisto kaupungissa arkkitehtuuria: Espoossa, Tampereella ja Oulussa, maisema arkkitehtuurin koulutusta tarjoaa vain Aalto-yliopisto Espoossa. Kolmannen ja neljännen sijalla vuorottelivat Oulu ja maisema arkkitehtuuri vuoron perään. Olisinko valmis muuttamaan monen sadan kilometrin päähän Ouluun, josta en tunne ketään eikä kaupunki ole minulle laisinkaan tuttu vain koulutuksen takia? Tulin siihen tulokseen, että en olisi. Oulu saa jäädä neljännelle sijalle ja maisema arkkitehtuurin laitoin kolmannelle. Vaikka Ouluun on viime vuosina ollut korkeammat pisterajat, kuin maisema arkkitehtuuriin, olisi se silti hyvä laittaa mukaan hakulomakkeella, koska ikinä ei voi tietää tulevista pisterajoista ennakkon. Pohdin valintaani pitkään ja totesin, että jos koulupaikka maisema arkkitehdiksi avautuisi olisin aivan järjettömän onnellinen tästä. Tämä vaikutti päätökseeni eniten.
Ajatukset kouluun pääsystä ja siitä jos pääsisi opiskelemaan juuri sitä mitä haluaa, antoi minulle inspiraatiota videon tekemiseen. Kävin muutama päivä sitten pyörimässä Aalto-yliopistossa. Jos paikka ei oo entuudestaan tuttu, niin ehkä video antaa sulle lisää tietoa!
Bachelor’s Programme in Design ohjelman ennakkotehtävät 2022 on nyt julkaistu! Ohjelma on Aalto-yliopiston tarjoama englanninkielinen muotoilun kandidaattiohjelma, jonka jälkeen opiskelijalla on oikeus jatkaa Aallon muotoilun, sekä median maisteriohjelmiin. Opettajamme otti tehtävät analysoitavaksi ja jakaa tässä postauksessa vinkit niiden tulkintaan ja tekemiseen, tehtävä kerrallaan!
Hakuaika englanninkielisiin ohjelmiin on 5.1. – 19.1.2022. Hakemukset jätetään opintopolun kautta! Ennakkotehtävät tulee palauttaa viimeistään 26.1.2022 klo 15.00. Lisää tietoa hakuprosessista Aallon sivuilta.
Ennakkotehtävät 2022
Tänäkin vuonna muotoilun ennakkotehtävät koostuvat kolmesta tehtävästä. Tehtävissä testataan mm. hakijan motivaatiota, argumentaatiotaitoja, sekä teknisiä taitoja. Tehtävänannot on tässä alkuperäisessä muodossaan englanniksi, mutta kommentit pääsee lukemaan suomeksi. Huomaathan, että ennakkotehtävät tulee kuitenkin itse tehdä englannin kielellä!
Tehtävät analysoi Tehon vastaava opettaja, taiteen maisteri ja muotoilija Laura Aalto-Setälä!
Laura Aalto-Setälä
ASSIGNMENT 1: How design influences the world
Write a one-page essay about how you as a designer could utilise design to create a personal and collective impact on our world.
Evaluation criteria: Personal motivation and its relation to design; clear and concise communication.
– aalto.fi
Opettaja Lauran kommentit:
– Tämä tehtävä on hyvin perinteinen, eli motivaatiokirje. Sitä on hieman verhottu pois tavallisesta, eli tässä pyydetään peilaamaan itseä ja omia kiinnostuksen kohteita alan yleiseen kehitykseen ja vaikutuksiin. Huomaa, että vaikutus maailmaan ei tarvitse tarkoittaa ilmastonmuutoksen pysäyttämistä tai muuta yhtä ylevää, vaan vaikutusta voi olla myös lähituotannolla tai vaikkapa lukutaitoa kehittävällä palvelulla. Ei siis pidä lähteä liikaa miettimään, mikä olisi tähän riittävän jalon ja hienon kuuloinen vaikutus, vaan aidosti kertoa, mistä itse on kiinnostunut, ja sitten ideoida, miten se voisi vaikuttaa maailmaan laajemminkin. Ideointiharjoitus tämä onkin – ja ideointiin pitää käyttää nyt paljon aikaa ja energiaa!
Myöskin on tärkeää, että pyydät jonkun toisen lukemaan kirjeesi. Hyvin tyypillisesti osa lauseista on alkuun epäselviä, koska omalle tekstilleen tulee aina hieman sokeaksi. Tässä selkeä ilmaisu on osa arviointikriteerejä, joten myös tekstin ja omien ideoiden tehokkaaseen viestimiseen pitää panostaa. Ei pidä ajatella, että arvioijat kyllä ymmärtävät ajatuksesi kaikkien kirjoitusvirheiden takaakin. Kannattaa myös välttää onttoja lauseita, kuten ”olen aina ollut kiinnostunut muotoilusta”. Tämä on tyhjä lause, koska se ei kerro sinusta mitään uutta muihin hakijoihin verrattuna. Parempi on tehdä lauseista aktiivisia, ja aloittaa sama virke esimerkiksi näin: ”Muotoilu kiinnostaa minua, koska –”.
Motivaatiokirjeet ovat yleisesti hyviä tehtäviä, koska niissä hakija saa tilaisuuden kertoa itsestään, kiinnostuksen kohteistaan ja soveltuvuudestaan alalle. Tekstien avulla arvioijat pääsevät tutustumaan hakijoihin henkilökohtaisesti ja saavat tietää hakijoista paljon kiinnostavia puolia. Tällaiseen tehtävään pitää ehdottomasti varata riittävästi aikaa: vaikka itse kirjoittaminen voi joillekin olla nopeaakin, vie ajatusten ja ideoiden hauduttelu usein viikkojakin.
Tehtävällä testataan myös hakijan tietämystä tulevasta alastaan sekä sitä, mitä hän tulevaisuuden ammatiltaan hakee. Muotoilu on valtavan laaja ja monimuotoinen ala, joten tämä tehtävä mahdollistaa erottumisen massasta, jos on riittävän perehtynyt siihen, millaisia mahdollisuuksia muotoilu voi alana tarjota. Tällainen tehtävä myös auttaa arvioitsijoita näkemään, onko hakija aidosti kiinnostunut alasta vai hakeeko hän muotoiluun vain, koska se kuulostaa coolilta.
ASSIGNMENT 2: Visual and emotional impact
Choose one image from either a local or a global news stream. Use that as a starting point for insight and inspiration to create a poster that influences the viewers to act.
Write a short and effective headline that summarises your call to action. Also include a short text that explains your argument in a well-reasoned manner. You can include some relevant background info, if needed.
Write the source of the original image clearly in the bottom right corner of the poster. Include the name of the photographer or the illustrator, the media agency or the platform, the original news headline, the date of the publication and a link to the news item, if possible.
Evaluation criteria: Visual and emotional impact of the design, clear and concise communication, convincing and rational argumentation, quality of visual composition.
– aalto.fi
Opettaja Lauran kommentit:
– Tässä onkin kiinnostava tehtävä! Vaikka kyseessä on hyvin perinteinen tehtävätyyppi, eli juliste, tekee tästä tehtävästä tavallista laajemman, että nyt kaikki on itse valittavissa: aihe ja ideointi, otsikko, tarkoitus ja kuvasto. Ideointiin ja työn suunnitteluun pitää varata paljon aikaa, vaikka itse suoritteena juliste voi olla varsin nopea toteuttaa.
Hyvää pohjatyötä tehtävään on selata uutisvirran kuvia ja miettiä, millaisia tunteita ne pyrkivät välittämään tapahtumasta ja toisaalta herättämään katsojassa ja miksi ne on valittu juuri kyseisen aiheen kuvitukseksi.
Kannattaa pitää mielessä, että nyt tarjotaan mahdollisuus siirtää uutiskuva täyteen uuteen kontekstiin, ja luoda sitä kautta moniulotteisempi viesti kuin alkuperäisessä kuvassa. Myös tämän takia on tehtävänannossa pyydetty alkuperäisen kuvan ja lehtijutun tietoja, jotta pystyy näkemään, onko kuvan visuaalinen ja tunnetason viesti julisteessasi erilainen kuin alkuperäisessä jutussa.
Itse kuvallisessa suorituksessa pääsee näyttämään sekä visuaalisen viestinnän kykyjään että teknisiä sommittelun, värinkäytön sekä typografian taitojaan. Ota nämä kaikki huomioon suunnitellessasi ideoinnin jälkeen varsinaista julistetta. Mieti mikä on työssäsi kaikista oleellisinta ja asettele se näkyvimmälle ja selkeimmälle paikalle. Koska tekniikka on vapaa, kannattaa käyttää omia vahvuuksiaan sen valinnassa: jos olet taitava digitaalisessa kuvanteossa, hyödynnä sitä; jos taas olet parhaimmillasi käsin tehdyssä kuvassa, käytä sitä hyväksesi.
ASSIGNMENT 3: Non-representative sculpture
Make an abstract (i.e. non-representative) sculpture that expresses an emotion. Take a total of six pictures – four of the design and the construction, and two of the finished sculpture. Explain your idea and thinking in 200 words or less. Put the pictures and text onto one page and save the page as a PDF file.
Evaluation criteria: 3D thinking, understanding of materials, and crafts skills.
– aalto.fi
Opettaja Lauran kommentit:
– Tässä tehtävässä jatketaan tunneilmaisulla! Edellisessä tehtävässä piti miettiä, millaisia tunnetiloja kuvat välittävät ja nyt vuorossa on kolmiulotteinen muoto, jota toteutetaan plastisilla massoilla. Plastisten massojen muovaus testaa hyvin hakijan kolmiulotteisen muodon tajua.
Kannattaa pitää mielessä, että hyvässä kolmiulotteisessa työssä on yksi johtava muotoidea, jolle muut ovat alisteisia. Tyypillinen virhe veistoksissa on, että ideoita ei ole osattu tai haluttu karsia, vaan työssä on monta katsojan huomiosta kilpailevaa jujua.
Myös tämä tehtävä vaatii paljon ideointia – kuten muotoilun tehtävät yleensäkin – ilman ideointia tulee abstrakteista muodoista helposti kliseisiä. Kannattaa unohtaa tutut abstraktiot ja helposti kuvattavat tunnetilat, kuten yksinäisyys, tai ainakin sen helpoimmat lähestymistavat. Miltä sen sijaan näyttäisi ilo tai syyllisyys? Muista, että tunnetilan valinta kertoo myös sinusta hakijana; on kiinnostavaa, miksi juuri sinä valitset juuri tämän tunnetilan aiheeksesi. Tätä voi käsitellä lyhyessä tekstissä, joka pyydettiin, ja se onkin hyvä väylä päästä kertomaan arvioijille vielä hieman itsestäsi ja ajatusprosessistasi.
Muiden luovien alojen hakukohteiden ennakkotehtävät
Suomenkielisten koulutusohjelmien ennakkotehtävät julkaistaan tammi- ja helmikuun aikana. Analyysit näihin julkaistaan pian tehtävien julkaisun jälkeen. Kaikki analyysit ja tiedot ennakkotehtävistä 2022 pääset näkemään alla olevasta linkistä:
Moikka ja tervetuloa mun ekan blogipostauksen pariin! Aattelin että olisi näin alkuun varmaan ihan paikallaan kertoa millanen tyyppi täällä ruudun toisella puolella kirjoittelee. Eli mä oon Hanna, 22-vuotias seikkailunhaluinen ja iloinen nuori nainen Kotkasta. Mun lempparijuttuja on matkustelu, ystävien ja perheen kanssa hengailu, koirat, taide, lumilautailu ja nautin kovasti elämästä noin ylipäätään.
Pikakelaus viime vuosiin
Valmistuin lukiosta 2018 joulukuussa ja sen jälkeen oonkin viettänyt yhden talvi- ja yhden kesäkauden Rukalla ravintoladuunissa, matkustellut, tehnyt töitä Kotkassa ja hakenut samalla kauppatieteelliseen, viettänyt tähän mennessä elämäni parhaimman vuoden Sveitsissä Au Pairina, tajunnut etten haluakkaan hakea kauppatieteelliseen ja vaikka mitä muuta siistiä ja noh…vähemmän siistiä. Tässä sitä nyt ollaan, menossa täyttä vauhtia kohti mun taideunelmia.
Luovuus minussa
Olen pienestä asti pitänyt piirtämisestä, maalaamisesta ja oikeastaan kaikesta taiteeseen liittyvästä. Kuvataide oli ala-asteesta lukioon mun lempiaine ja kävin nuorempana myös kuvataidekoulussa vapaa-ajan harrastuksena, mutta sen lopetin ylä-asteella tanssiharrastuksen tieltä. Sen enempää en oikeastaan myöhemmin oo piirrellyt saati sitten uskaltanut ajatella että voisin joskus hakea opiskelemaan taidealalle. Luovuus kuitenkin on aina ollut mun sisällä ja nyt oli sen aika päästä taas ulos. Viime talvena Sveitsissä ollessani päätin että mun täytyy hakea sellaiselle alalle, joka mua oikeasti kiinnostaa. Niimpä päädyin hakemaan Sisustusarkkitehtuuriin. En kuitenkaan päässyt viimevuonna ennakkotehtäviä läpi, joten nyt on aika yrittää uudelleen. Ensi keväänä aion hakea Sisustusarkkitehtuuriin (ensisijaisesti Aalto-yliopistoon) ja sen lisäksi myös Graafiseen suunnitteluun (Lapin yliopistoon) ja varmasti myös näille aloille ammattikorkeakouluihin.
Miksi Teho-Opisto?
Kuulin ensimmäistä kertaa Teho-Opistosta ystävältäni joka haki opiskelemaan Arkkitehtuuria ja hän kertoi että on kehittynyt kurssin ansiosta paljon, joten päätin ottaa Teho-Opiston kurssin viime talvena. Vaikka en päässytkään ennakoita läpi niin koin ehdottomasti että kehityin kurssin aikana ja tiesin että haluan ottaa kurssin uudellen. Otin tällä kertaa Maxi Live-verkkokurssin ja näin ekojen viikkojen jälkeen tää vaikuttaa kyllä just sopivalta kurssimuodolta mulle. Oon super innoissani tulevasta vuodesta kurssilaisena ja sen lisäksi myös Teho-Opiston bloggaajana! Mahtavaa päästä jakamaan mun fiiliksiä omasta kehityksestä, kurssista ja kaikesta muusta tulevasta näin blogipostauksien merkeissä. Toivon että mun blogista olisi hyötyä muille kurssilaisille sekä kurssille ilmoittautumista pohtiville. Vastailen mielelläni kysymyksiin jos joku asia askarruttaa. Mun arkea pääsee tän blogin lisäksi seuraamaan myös Teho-Opiston Facebookissa, Instagramissa @tehoopisto ja mun omassa Instagramissa @hhannaerikaa. Ihanaa syksyn alkua ja tervetuloa seuraamaan mun matkaa kohti unelmia!
Tule treenaamaan pääsykokeisiin meidän kanssa! Yksilöllisessä valmennuksessamme kehität oman persoonallisen tyylisi ja nostat taitosi pääsykokeissa vaaditulle tasolle yhdessä ammattitaitoisten ja kannustavien opettajiemme kanssa. Kursseilla valmistautuminen on tavoitteellista, mutta hauskaa ja opettajiemme innostus tarttuvaa! Liity mukaan treenaamaan Tehon huippuporukkaan!
Anahita, Andrea ja Marko kävivät Tehon Maxi-kurssin takuukurssina ja pääsivät kaikki opiskelemaan arkkitehtuuria ensimmäisen kurssivuotensa jälkeen! Lue heidän ajatuksia hakuprosessista ja kouluun pääsystä, sekä vinkit arkkitehtuurin opinnoista haaveileville!
Vuoden kestävää Maxi-kurssia järjestetään myös takuukurssin muodossa, jossa pääset seuraavana vuonna kurssille ilmaiseksi uudestaan mikäli et saa opiskelupaikkaa. Takuukurssilla on lisäksi lähes kaksinkertainen määrä lähiopetustunteja ja se sisältää sekä tiiviin Ennakko-kurssin, että kolmen päivän Simulaatio-kurssin. Toteutuksessa saa myös kaksi henkilökohtaista ohjaustapaamista opettajamme kanssa, joissa laaditaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma sekä seurataan taitojen kehitystä. Alanvaihtajat Anahita ja Marko, sekä lukiosta juuri valmistunut Andrea kävivät takuukurssin ja kertovat nyt ajatuksiaan matkasta sekä vinkkejä muille arkkitehtuurin opinnoista unelmoiville!
Anahita Zarifi-Afshar
Tampereen yliopisto – Arkkitehtuuri
Miksi päätit lähteä opiskelemaan arkkitehtuuria?
Valmistuin lukiosta vuonna 2007, jonka jälkeen menin töihin vakuutusyhtiöön ja opiskelin kaupallista alaa Amk:ssa. Ajatus alanvaihtosta oli ollut mielessäni jo aika pitkään ja viime kesänä huomasin, että en saa sen hetkisestä työstä enää oikein mitään. Olen ollut kiinnostunut matematiikasta, mutta myöskin taiteellisuudesta ja taiteesta. Ajattelin, että arkkitehtuurissa voin yhdistää nämä kaksi kiinnostuksen kohdettani.
Miltä hakeminen ja kouluun pääsy tuntui?
Ennakkotehtävissä eteen tulleet asiat oli sellasia, mitä olin jo treenannut paljon kurssilla. Pääsykokeet taas olivat aika rankat henkisesti, koska piti yrittää pitää pää kylmänä eikä lannistua, jos jokin tehtävä menisi huonosti. Tilanteeseen liittyvä aikaraja ja paine teki sen, että en kuitenkaan ihan pystynyt hyödyntämään kaikkia osaamiani taitoja ja tekniikoita kokeissa. “
Oli vaikea uskoa, että pääsin kouluun ja mietin onko tässä tuloksessa jokin virhe. Tuntui erityisen hyvältä kun oli treenannut paljon ja nähnyt tämän eteen niin paljon vaivaa.
Vinkkisi arkkitehtuurin opinnoista kiinnostuneille?
Kannattaa jutella muiden, samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa. Kyseenalaistin itse näin myöhään lukion jälkeen hakemista ja mietin, että onko tämä ihan outoa ja epänormaalia. Varauduin myös siihen, että jos en pääse niin en luovuta. On myös paljon tuurista kiinni, että minkälaisia tehtäviä kokeessa on. Jos oikeasti uskoo, että tulee nauttimaan kyseisestä urasta niin pitää vain jatkaa ja yrittää uudestaan.
Mitkä fiilikset jäi takuukurssista?
Takuukurssi oli todella hyvä valinta ja muutenkin vuoden pituisella kurssilla oppi pikkuhiljaa rakentamaan kokonaiskuvan tästä täysin uudesta aiheesta. Takuukurssilta sain myös mielenrauhan siihen, että jos en nyt pääse niin sitten menen vaan kurssille suoraan uudestaan ja harjoittelen lisää. Kurssilta sai myös paljon henkistä tukea ja oppi arvioimaan omaa tekemistä kriittisemmin. Opettajat olivat tosi ammattitaitoisia ja omistautuneita, sekä ymmärsivät hyvin eri ihmisten lähtökohtia. Lisäksi töiden kritiikki oli tosi hienovaraisesti, mutta rakentavasti annettu ja sen avulla pystyikin helpommin kehittämään itseään.
Andrea Puscasu
Aalto yliopisto – Arkkitehtuuri
Miksi päätit lähteä opiskelemaan arkkitehtuuria?
Hain arkkitehtuurin opintoihin oikeastaan puolivahingossa. Rakastan maalaamista ja halusin oikeastaan KUVA:lle, mutta mietin myös työllisyysmahiksia tulevaisuutta varten, jotka näyttivät paremmilta arkkitehtuurissa. Sitten rupesin etsimään tietoa alasta ja yhtäkkiä kiinnostus leimahti tuleen! Menin siis kokeisiin harjoitelleena ja supermotivoituneena, vaikka matka kohti arkkitehtuuria alkoikin ”toisena vaihtoehtona”.
Miltä hakeminen ja kouluun pääsy tuntui?
Pääsykokeet olivat yllättävän rankat mutta niin ihanat! Siis aivan mieletön kokemus! En usko että olisin pystynyt siihen ilman lounareita ja virkeää mieltä. Jätin vikan päivän ennen kokeita pelkästään makoiluun, jotta jaksaisin kokeissa.
Kun sain tietää pääseväni kouluun olin shokissa! Siis aivan täydessä shokissa! Onnistuin sähläämään monesti ja virheitä tuli vaikka kuinka kokeissa, mutta en koskaan luovuttanut! Opin myös, että jos työ näyttää pahalta, kaikki on aina korjattavissa kunhan on vielä hieman aikaa jäljellä. Tärkeintä on ettei lannistu!
Vinkkisi arkkitehtuurin opinnoista kiinnostuneille?
Tärkeintä hakemisessa on löytää sisäinen motivaatio. Aina kun tuntui, että ei jaksaisi tänään, laitoin YouTubesta ”Motivational video” päälle ja keräsin itseni. Matka on hieman raskas, mutta jos pitää mielessä kaikki ne ihanat tunteet ja mahdollisuudet joita auennut opiskelupaikka voi tarjota, kyllä siihen pystyy!
Kokeessa kannattaa muös luottaa itseensä ja opittuihin taitoihin sekä pysyä rauhallisena, jos paniikki iskee (tiedän, helpommin sanottu kuin tehty). SÄ PYSTYT SIIHEN!! <3
Mitkä fiilikset jäi takuukurssista?
Olen aina maalannut ja piirtänyt eli ensimmäinen tunti tuntui oikeastaan virheeltä, mutta pian huomasin, että en saanut arvioinneissa kolmosta korkeampia numeroita. Minulla oli arkkitehtuuriin vääränlainen ajattelutapa. Tehon kurssi mahdollisti kasvun kohti arkkitehtonista yksinkertaisuutta sekä opetti kiinnittämään huomiota arvostelukriteereihin. Varsinkin arvioinnit ja facebookin teosgalleria auttoivat hurjasti. Viimeiset päivät käytin vain gallerian skrollaamiseen, kun rupesivat voimat loppumaan. Sieltä näkee hyvin, miten kannattaa ajatella pääsykokeissa ja minkälainen mindset vie pidemmälle. En siis usko, että olisin päässyt kouluun ilman omaan alaan kouluttavaa kurssia.
Marko Rastas
Aalto yliopisto – Arkkitehtuuri
Entinen kiinteistönvälittäjä Marko pääsi myös arkkitehtuurin opintoihin Aaltoon takuukurssivuotensa jälkeen. Marko harjoitteli 4-14 tuntia päivittäin ja teki kaikki tehtävät, jotka Teho-Opistolta sai! Haastattelimme Markoa hänen matkastaan ja saimme Markolta myös älyttömän hyviä vinkkejä arkkitehtuurin opintoihin hakeville!
Markolla ei ollut ennen Maxi-kurssia piirtämistaustaa juuri lainkaan, mutta kova harjoittelu palkitsi ja Marko pääsikin opiskelemaan arkkitehtuuria Aalto-yliopistoon! Alanvaihtopäätöksen jälkeen Marko treenasi päivittäin 4-14 tuntia ja teki kaikki tehtävät, jotka Teho-Opistolta sai.
Marko onkin hyvä esimerkki siitä, että lähtötasolla tai piirustuskokemuksella ei ole väliä arkkitehtuurin opintoihin hakiessa, vaan tärkeintä on säännöllinen harjoittelu ja aito motivaatio. Katso Markon töitä matkan varrelta ja lue vinkit harjoitteluun sekä arkkitehtuurin pääsykokeisiin!
Kiinteistönvälittäjästä arkkitehdiksi
Arkkitehtuuri ei ole ollut itselleni mikään lapsuuden haaveammatti. Vanhempani ovat arkkitehtejä niin ajattelin aina, että minusta ei varmasti tule arkkitehtiä.
Vaikka kuinka yritin vältellä sitä, mielenkiinto alaa kohtaan vain kasvoi ja kasvoi.
“Työskentelin alunperin kiinteistönvälittäjänä, mutta ajattelin, että nyt on vielä hyvää aikaa opiskella kun ei ole perhettäkään vielä. Torjuin myös yhden myyntijohtajan paikan kun jäin työelämästä pois ja aloin harjoitella pääsykokeita varten.”
Markolle tämän vuoden kokeet eivät olleet ensimmäiset, sillä hän haki arkkitehtuurin opintoihin jo vuonna 2020. Tällöin Markolla ei ollut vielä piirustustaustaa eikä harjoitustunteja ollut kertynyt juuri ollenkaan. “Lukiosta oli silloin kulunut 8 vuotta ja ennen 2020 vuoden ennakkotehtäviä en ollut ehtinyt piirtää kuin pari tikku-ukkoa. En uskonut, että olisin päässyt ennakkotehtävistä jatkoon, mutta yllättäen pääsinkin piirustus- ja suunnittelukokeisiin, ja valmistautumisessa tulikin vähän kiire.”
Markon sisäänpääsy jäi edellisissä hauissa kahdeksan pisteen päähän. “En ole ikinä harrastanut piirtämistä eikä mulla ollut minkäänlaista pohjaa tässä. En tiedä mikä onnenkantamoinen siinä on käynyt ja ajattelin, että eihän tämä voi pitää paikkaansa. Ehkä niissä töissä kuitenkin oli jotain, vaikka omaan silmään ne näyttikin aika kamalilta. “
Kurssin ensimmäinen työ ja pikatehtävä. “Piirsin näkymän siitä kohtaa, missä luokassa istuin. Työssä on Tehon luokkahuoneen tehosteseinä.”
Kurssin ensimmäinen kotitehtävä. “Piirsin näkymän kotonani olevasta valkoiseksi maalatusta tiiliseinästä. Yritin leikkiä valolla, varjolla ja tekstuurilla, mikä ei tässä onnistunut vielä hirveän hyvin.”
4-14 tuntia harjoittelua joka päivä
Marko ilmoittautui vuoden 2020 hakujen jälkeen Maxi-takuukurssille ja alkoi harjoittelemaan piirtämistä lähes päivittäin. “Kurssin alettua aloin harjoittelemaan ja piirtämään joka päivä neljästä neljääntoista tuntia. Vuoden aikana taisi olla 12 päivää, joina en piirtänyt tai harjoitellut ollenkaan.”
Marko päätyi käymään Maxi-kurssin lisäksi myös Treeni-kurssin ja Simulaatio-kurssin. “Tein kaikki tehtävät mitä Teholta sain irti. Sen lisäksi taisin piirtää noin 30 oma-aloitteista työtä, joissa opettelin piirtämään esimerkiksi eri materiaaleja ja pintatekstuureita. Tein myös kahteen kertaan kaikki vanhat arkkitehtuurin ennakkotehtävät sekä piirustus- ja suunnittelukokeiden tehtävät.”
Markon oma pintatekstuuriharjoitus. “Tiiliseinän epäonnistumisen jälkeen aloin harjoittelemaan pintatekstuureita erikseen. Tämä harjoitus oli todella hyödyllinen, sillä sain käytettyä näitä samoja pintatekstuureita pääsykoetöissä.”
Markon oma akryylimaalaus’harjoitus’. “Työ oli ajatuslukon tulos. Halusin harjoitella akryylimaalien käyttöä, mutta se ei ihan lähtenyt, joten laitoin musiikit kovalle ja aloin vain leikkimään. Yritin tällä vähän rentoutua ja saada ajatuksiani selkeämmiksi.”
“Kehityin kurssin aikana erityisesti tekniikoissa, mutta koska piirsin niin paljon, alkoi kevään aikana tulla ajatuslukkoja. En halunnut piirtää mitään ideaa toista kertaa ja alkoi tuntua ettei tehtäviin ole enää mitään uutta annettavaa. Sinin kanssa kuitenkin puhuin, että kokeissa kukaan ei tiedä mitä olen tehnyt tätä ennen vaan voin toistaa siellä suoraan jonkun oman, hyväksi koetun ajatuksen tai idean. Näissäkin kokeissa niin kävi, sillä pystyin ottamaan muutamista Teholla tekemistäni töistä hyvin paljon ideoita kokeissa tekemiini töihin. Kaikissa tehtävissä ei tämän ansiosta tarvinnut käyttää niin paljon aikaa tehtävän suunnittelemiseen vaan pystyi aloittamaan suoraan tekemisen.”
“Olen kuitenkin todella kriittinen omia töitä kohtaan, enkä ole yhteenkään työhöni oikeasti täysin tyytyväinen. Aina löydän jotakin mitä olisi voinut tehdä paremmin. Toisaalta, se auttaa myös keksimään uusia ideoita ja välttämään virheiden toistamista. Oli hassua huomata, että mitä enemmän töitä kurssilla tein, sitä tyytymättömämpi niihin olin.”
Treeni-kurssilla tehty dioraama luonnontieteen museosta. “Tein harjoituksen vesiväreillä ja guasseilla. Päädyin piirtämään työn palautuksen jälkeen vielä seitsemän kertaa uudestaan, koska en ollut siihen ikinä täysin tyytyväinen.”
“Kurssilla sain opettajien antamassa kritiikissä töistä useimmiten nelosia ja vitosia, mutta se ei ollut mulle tärkeintä vaan enemmänkin se, että saan kokeilla kaikkea erilaista ja etsiä rajoja, ettei sitten pääsykokeissa enää tarvitse. Pyysin nimenomaan ankaraa kritiikkiä töistäni, sillä ajattelin, että nyt on parempi saada omasta mielestä hyvästä ajatuksesta huonot pisteet kuin sitten kokeissa.”
Ajattelin etukäteen, että en missään nimessä ole kaikista lahjakkain enkä omista taiteellista historiaa mihin voisin nojata. Päätin heti syksyllä, että sitten jos ja kun sinne kokeisiin pääsen, niin voin taputtaa itseäni olalle ja todeta, että kukaan ei ole enempää harjoitellut. Voi sitten ajatella, että muut olivat vain tällä kertaa parempia, mutta kaikkensa on ainakin tehnyt.
Ennakkotehtävät ja pääsykokeet
Arkkitehtuurin ennakkotehtävissä oli tänä(kin) vuonna kolme osaa. Hakijan tuli tehdä: Outolinnun pesä kierrätysmateriaaleista, näkymä Outolinnun pesästä ympäristössään, sekä näkymä Outolinnun pesän sisäpuolelta ulospäin.
“Ennakkotehtävien tekoon annettiin aikaa noin 1,5 kuukautta, joten päätin, että kaikki annettu aika sitten käytetään. Ennakkotehtävät lähtikin tänä vuonna vähän lapasesta ja esimerkiksi pienoismallista tuli noin 120cm leveä. Mietin, että mitä isomman tästä teen, sitä enemmän saan tehtyä yksityiskohtia työhön esimerkiksi lasimurskalla. Piti myös miettiä, miten saan rakennelmasta tarpeeksi kestävän rakenteellisesti. Pienoismallin muoto sai inspiraation metsässä näkemästäni männyssä kasvaneesta pahkasta, jonka yläreuna teki vastaavanlaisen kaaren. Materiaalit valitsin kartonkia lukuunottamatta sillä ajatuksella, että ne voisivat olla merestä rannalle huuhtoutunutta jätettä.”
Mustavalkoisen näkymän, jossa Outolinnun pesä näkyy ympäristössä tein kokonaan pisterasteroinnilla, pelkillä mustilla huopakynillä. Näkymä on muutamaa rakennusta lukuun ottamatta oikea näkymä, jonka näen oman kotini ikkunasta. Työn tekemiseen meni viisi päivää ja lopullisessa työssä taitaa olla noin 6,7 miljoonaa pistettä. Käsi oli todella kipeä työn jälkeen, mutta koin, että vaiva kannatti.
“Näkymän Outolinnun pesän sisältä tein sen jälkeen, kun olin päättänyt piirtää linnunpesän pihallani olevaan puuhun. Työ on tehty vesiväreillä sekä akryyleillä, ja pesän sisätila on raavittu palettiveitsellä. Yritin tehdä tästä mahdollisimman erilaisen kuin mustavalkoisesta näkymästä.”
Kierrätysmateriaalit Outolinnun pesää varten
Outolinnun pesä
Outolinnun pesä valmiina
Näkymä pesän sisältä
Näkymä pesästä ympäristössään
Klikkaa kuvat suuremmiksi!
“Ennakkotehtävien palautuksen jälkeen oli aika luottavainen fiilis ja ajattelin, että kyllä näillä periaatteessa pitäisi mennä läpi. Pääsykokeissa olin aika rento koska tiesin, että jos en pääse sisään niin en olisi voinut tehdä mitään enempää. Ajattelin myös, että maailma ei siihen kaadu jos en pääse opiskelemaan ja sitten vain haen ensi vuonna uudestaan ja treenaan vieläkin enemmän. Pääsykokeissa oli kuitenkin mukavaa ja nautin tehtävien tekemisestä.”
En uskonut pääseväni sisälle, enkä uskonut sitä vieläkään silloinkaan kun luin, että tosiaan pääsin Aaltoon. Sini uskoi, että hyvin tässä käy, mutta itse olin jo valmistautunut yrittämään uudestaan ensi vuonna. Tiesin, että kokeissa on todella kova taso ja paljon älyttömän lahjakkaita ihmisiä, joten en kyllä uskaltanut ajatella pääseväni läpi.
Mitä arkkitehtuurin pääsykokeissa on odotettavissa?
Marko teki kurssivuoden aikana paljon analyysiä siitä, mitä kokeissa todennäköisesti tulee vastaan ja moni Markon arvioista osuikin oikeaan tämän vuoden kokeissa.
Joka vuosi on tietysti eri tehtävät ja niihin sisältyy eri aspekteja, mutta joka ikinen vuosi arkkitehtuurin kokeissa kuitenkin haetaan paljon samantyylisiä asioita. Joka vuosi halutaan nähdä hakijalta perspektiivien hallitsemista, syvyysvaikutelman ymmärrystä ja esittämistä, värien käyttöä, sekä tunnelman välittämistä. Näitä asioita haetaan ja toistetaan joka vuosi, oli ne sitten laitettu minkä tahansa tehtävän muodossa.
Tärkeintä on, että saa sen oman ajatusmaailman siihen paperille niin, että muutkin sen ymmärtää. Tämän huomattuani harjoittelun loppuvaiheessa oli helpompi keskittyä erityisesti näihin. Piirsin ihan jatkuvasti perspektiivejä ja harjoittelin tunnelman välittämistä.
Omatoimisena harjoituksena kevätlukukaudella tehty vuoden 2019 pääsykoetehtävä.
Alukevään kurssityö: suurkaupunki jonkin eläimen näkökulmasta. “Tein työn linnun näkökulmasta ja halusin harjoitella tässä neljän pakopisteen perspektiiviä. Pakopisteet olivat 1,5 metriä paperin ulkopuolelle. Näihin kevään töihin aloin olemaan jo tyylillisesti hieman tyytyväisempi.”
“Perspektiivien piirtäminen on erittäin keskeistä ja se pitää saada tulemaan selkärangasta ilman, että siihen pitää käyttää enempää ajatusta. Kokeessa voi helposti loppua aika, jos perspektiivejä joutuu siellä vielä hakemaan. Kokeissa on myös vuodesta 2017 asti ollut joka vuosi yksi tehtävä, joka liittyy suoraan ennakkotehtäviin. Tänäkin vuonna pääsykokeissa tehtiin Outolinnun muna.”
Arvioijat eivät etsi arkkitehtuurin opintoihin kuvataiteilijoita. He etsivät ihmisiä, jotka osaavat ilmaista itseään ja omia ajatuksiaan, sekä saavat esitettyä ajatuksensa kolmiulotteisesti niin, että muutkin ymmärtävät sen idean.
“Uskon, että vuonna 2022 tulee taas rakennus/pienoismallitehtävä. Vuosi 2020 oli ainoa kun tällaista ei ollut, vaikka yleensä niitä on yksi tai kaksikin. Kokeissa tullaan piirtämään myös ainakin kaksi perspektiiviä sekä pari jokeritehtävää, jotka ovat tehtäviä, joita ei osaa ihan odottaa. Jokeritehtävät ovat olleet usein niitä lyhyitä tehtäviä, joissa ajatuksena on nähdä ‘mitä teet kun et yhtäkkiä tiedäkkään mitä pitää tehdä’.”
“Tee harjoittelusta rutiini”
Vuoden aikana se työmäärä oli aivan järkyttävä eikä joinain päivinä tehnyt yhtään mieli mennä piirustuspöydän eteen ja ottaa sitä kynää käteen. Nyt se sitten toisaalta palkitsi.
Kurssin syyskaudelta ensimmäinen vesiväreillä tehty maisemakuva. “Tein tekniikkaa hieman muuttaen saman työn monella eri tavalla muutaman kerran.”
“Katsoin itse paljon arkkitehtuuridokumentteja sekä nähtävyyksiä, ja yritin luoda tietynlaisen kuplan itselleni kurssivuoden aikana. Jos sen päätöksen arkkitehtuurin opintoihin hakemisesta tekee ja jos vaan mahdollista, niin kannattaa omistaa se vuosi sille harjoittelulle. Tekee itselleen siitä rutiinin, että aamulla kuppi kahvia ja sitten piirustuspöydän eteen, piirsi sitten neljä tai neljätoista tuntia.”
“Itse en tehnyt jouluna ja uutenavuotena mitään harjoituksia, mutta muuten pyrin tekemään joka päivä vähintään yhden työn. Kokeissakin sen jännityksen keskellä on helpompi suoriutua kun on jo totuttautunut siihen tekemiseen ja siihen, että vaikka kuinka väsyttää niin silti menee piirtämään. Harjoittelussa pitäisi kuitenkin yrittää pitää mahdollisimman positiivinen mieli, eikä kannata istua kymmentä tuntia työpöydän ääressä tekemättä mitään.”
Treenaa kuin Marko ja saavuta unelmasi!
Markon harjoittelussa korostui säännöllisyys ja pitkäjänteisyys. Kurssilta saat arvokasta palautetta, jonka avulla omaa osaamista on helpompi kehittää. Kurssin aikataulut ja tehtävät auttavat myös ylläpitämään harjoittelurutiinia sekä motivaatiota!
Olit sitten kokeneempi tekijä tai vasta aloitteleva piirtäjä, säännöllisellä harjoittelulla ja ammattilaisten tuella voit saada juuri sen haluamasi opiskelupaikan! Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Aloita matka kohti unelmiesi opiskelupaikkaa jo tänään!