‘Ongelmana’ tyhjä taulu

Luulen, että jossakin vaiheessa kaikki luovan alan ihmiset ja tekijät kokevat ‘tyhjän taulun pelon’. Oli asia sitten piirtäminen, maalaaminen, suunnittelutehtävä, koulutyö, jonkin artikkelin kirjoittaminen tms., ‘tyhjän sivun syndrooma’ on hyvin yleinen ja tuttu ongelma monille meistä. Sitä saattaa helposti keksiä kaikkea muuta tekemistä sen sijaan, että tarttuisi härkää sarvista ja rupeaisi hommiin. Mitä keinoja sitten on selättää pelko ja viivyttely, ja mistä moinen johtuu?

Voimme pelätä epäonnistumista, tai hullua kyllä, onnistumista. Voimme olla huolissamme, että tekemämme projekti ei olekaan ‘yhtä hyvä’ kuin edellinen teoksemme, tai ettei esimerkiksi läheisemme pidä teoksistamme. Yhtä hyvin saatamme pelätä sitä, että teoksemme on upea, ja ihmiset todella pitävät taiteesta mitä teemme ja näin tulemme näkyviksi. Ihmismieli toimii välillä oudosti ja nurinkurisesti. Voi olla, ettemme ikinä tiedosta tai uhraa ajatustakaan pelkoomme ja sen juurisyyhyn, eikä se olekaan välttämättä kaikista oleellisin asia. Joka tapauksessa hidastelemme aloittamista ja huomaamatta onkin kulunut kaksi viikkoa siitä kun suunnittelimme aloittavamme uutta projektia, mutta mitään ei ole tapahtunut. Mitä keinoja meillä sitten on, jotta pääsemme taas työn ääreen?

1. Keskittyminen itse prosessiin (ei lopputulokseen)

Hetkessä oleminen ja tekemiseen syventyminen sen sijaan, että miettisimme millainen lopputulos tulee olemaan, on tärkeä askel. Miksi olen aloittanut ylipäänsä maalamisen/piirtämisen/ym, luovan tekemisen, mikä siitä tekee mukavaa ja kivaa ja miksi palaan aina uudestaan sen pariin? Kun pääsee flowtilaan ja tekee sitä mitä rakastaa, murheet ja huolet lopputuloksesta unohtuvat. Tässäkin asiassa on pakko tehdä ajallisia ratkaisuja ja mahdollisesti aikataulun uudelleen järjestämistä. Kun kiireinen elämä tulee tielle ja on jos mitäkin kissan ristiäistä kalenterissa, on silloin vain päätettävä raivata aikaa ja tilaa kalenteriinsa asioille joita rakastaa tehdä ja joista saa syvää mielihyvää.

2. Oma tila/nurkkaus taiteen tekemiselle

Kun asunnosta löytyy taiteelle oma nurkkaus, (ihannetilanteessa oma tila) tulee taiteen tekemisestä huomattavasti mieluisampaa ja mukavampaa. Kun taidetarvikkeita saa jäädä lojumaan ja maaleja/kyniä/värejä ym. on helposti saatavilla ja näkyvillä, tulee tekemiseen tartuttua huomattavasti helpommin. Kaiken pakkaaminen ja kasaaminen esim. jokaisen maalauskerran jälkeen vie hyvin paljon intoa tekemisestä. Itse järjestelen tekemisen jälkeen tavarat omille paikoilleen, mutta en piilota/laita kaikkea takaisin laatikoihin ja pois näkyvistä. Projektin ollessa kesken, siirrän tavarat siistimpiin pinoihin ja näin on taas helppo jatkaa seuraavalla kerralla. Jos asunnossasi ei kuitenkaan ole yhtään ylimääräistä tilaa säilyttää pöydillä mitään ‘rompetta’ voi esimerkiksi hommata kätevän kärryn johon laittaa taidetarvikkeita ja jota voi siirrellä helposti paikasta toiseen. Tilasta on tärkeää tehdä itselleen mieluinen ja viihtyisä.

3. Häiriötekijöiden karsiminen

Kun luova projekti on käynnissä, on tärkeää sulkea pois kaikki mahdolliset häiriötekijät. Jos puhelin piippaa koko ajan vieressä niin on paljon hankalampi päästä flowtilaan ja tehdä yhtä soittoa jotakin projektia, kuin että puhelin on äänettömällä vaikkapa toisessa huoneessa ja sitä ei tule kokoajan vilkuiltua.

4. Yhteinen taideilta ystävän kanssa

The more the merrier! Yhdessä puuhastelu on kivaa ja joskus ideat lähtee korkeammalle lentoon yhdessä jonkun kanssa. Ystävän kanssa voi tehdä vaikka yhteismaalauksen, niin että toinen aloittaa ja vuorotellen maalataan teosta kunnes se on valmis.

Tässä muutama idea muuntamaan tyhjä taulu ideasta valmiiksi teokseksi. Luovuutta sinne sekä toivottavasti sulla on ihana päivä ja voit hyvin, missä ikinä tätä luetkin! <3

xoxo: K

Seuraa somessa ja heitä viestillä, jos heräili kysymyksiä liittyen valmennuskurssiin, Teho-Opistoon tai yleisesti luoviin aloihin ja luovuuteen 🙂

• Instagram
• TikTok

Teholla eteenpäin

Ensiksi, mahtavaa päästä Teholle bloggaajaksi ja aloittaa Tehon Maxi-kurssi! Olen suunnattoman kiitollinen ja otettu tästä mahdollisuudesta. On upea ympäröidä itsensä luovilla ihmisillä, korkealuokkaisella ja laadukkaalla opetuksella sekä rakentavalla palautteella. Jännittävää, mitä kaikkea tämä lukuvuoden mittainen matka tuokaan tullessaan! On kiehtovaa (mutta samalla vähän pelottavaa!!) jakaa omia ajatuksia ja kokemuksia näin kirjoitellen. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja siitä on ollut elämäni varrella paljon iloa ja hyötyä omien ajatusten ja tuntemusten tutkiskelussa. Toivottavasti juuri sinä, joka luet tätä, voit saada itsellesi jotain oivalluksia, inspiraatiota ja iloa tulevasta blogimatkastani.

Kuka olen?

Minut tunnetaan nimellä Karoliina. Olen 31-vuotias, sydämeltäni ja sielultani ikuinen lapsi ja etsijä. Tunnen ja koen asiat syvästi, eläydyn ympäröivään maailmaan upoten sen syvyyksiin ja kauneuteen. Rakastan taidetta kaikissa sen eri muodoissa. Piirrän ja maalaan, luen, katson elokuvia, valokuvaan, muovailen, näpertelen, käyn museoissa ja taidenäyttelyissä, välillä tanssin ja laulan. Taide ja kulttuuri on pysynyt elämässäni aina, kaikkien myrskyjen ja tyrskyjenkin äärellä. Se puhuttelee sieluani ja sydäntäni siinä määrin, että haluan tehdä siitä ammatin itselleni. Mitä enemmän tutkin ja syvennyn taiteeseen, sitä enemmän haluan elää ja hengittää sitä.

Olen kokeillut lukemattomia uravaihtoehtoja, kuitenkin päätyen siihen tulokseen, että mikään niistä ei ole ollut minua varten. Kaikki kokeilemani asiat ovat kuitenkin opettaneet minulle paljon, aina vähintään sen mitä en halua olla tai mitä en halua tehdä. Uskon, ja olen myös kokenut asian niin, että kaikesta ja kaikilta voi oppia, sekä kaikkeen voi suhtautua avoimella uteliaisuudella. Olen tavallaan elänyt monta elämää yhdessä elämässä, jos niin voisi sanoa. Joskus joku sanoi minulle kuultuani taustojani, että ’wau miten paljon olet saanut elää ja kokea!’

Ruusun loisto

Aina se ei ole ollut itselleni kuitenkaan niin ’wau’. Minulla oli olo, että sisäinen kompassini on rikki, tuhoutunut, enkä ikinä löydä sitä, minne sydämeni tahtoisi minun menevän. Pelotti unelmoida, jos vaikka se ei toteutuisikaan. Tunsin aikaisemmin kateutta ja välillä katkeruuttakin, että en ole ’löytänyt itseäni’ ja omaa juttuani jo aikaisin elämässäni. Olen kadehtinut niitä, jotka jo nuorella iällä ovat tienneet mitä haluavat olla ja tehdä. Ajattelin, että miten taitava olisinkaan, jos olisin jo yläasteen jälkeen tiennyt mitä haluan olla ja mihin asioihin haluan panostaa. Nämä ajatukset eivät ole kovin hyödyllisiä ja kauaskantoisia, vaan ne nakertavat sisältä ja tekevät hiljaista tuhoa. Itsensä vertaileminen muihin tappaa luovuuden. Jos ruusu vertaisi itseään ympäröiviin oksiin, lehtiin ja ruohoon, ei se loistaisi. Se surkastuisi ja olisi kokoajan nuupallaan. Niin kuin jokaisella ruusulla, kukalla ja elävällä olennolla, meillä kaikilla on oma persoonallinen loistomme, joka palaessaan valaisee kirkkaasti ympäröivän maailman, inspiroi ja ilostuttaa lähellämme olevia. Todellisuudessa kompassini ei ollut rikki, en vain osannut tai uskaltanut tulkita sitä oikein.

Etsivä löytää

Totuus on, että kaikki ihmiset jollain tavalla ’etsivät itseään’ koko ikänsä. Elämä muuttuu, ihmiset muuttuvat, koko maailma ympärillämme muuttuu koko ajan. IKEAn seinällä oli joskus mainos, jossa luki, että ”On ihan okei muuttaa mieltään.” Ja niin on! On okei kokeilla, etsiä ja hakea itseään. Jotkut tietävät jo varhain, mitä haluavat tehdä, ja sekin on ihan okei! Meidän kaikkien polut ja tiet ovat niin erilaisia keskenään, että on turhaa verrata omaansa toisten matkaan. Jos vain mitenkään mahdollista, koettaa keskittyä kaikin voimin omaan tiehensä, siihen että luo omasta ympäristöstään itselle inspiroivan ja kuuntelee rehellisesti itseään, mistä unelmoi ja mitä haluaa. Kaikki tiet vievät loppujen lopuksi perille. Ensin on otettava kuitenkin se ratkaiseva askel, heittäydyttävä tuntemattomaan ja oltava täysin rehellinen itselleen ja totuudellinen omille toiveilleen. Ja se täytyy aloittaa tänään, ei huomenna, ei viikon päästä vaan NYT. Sen ei tarvitse olla kokonainen elämänmuutos, vain pieni pysähdys ja oman sisimmän kuunteleminen. Mitä ja millainen haluan olla? Miksi? Mitä haluan kauttani tuoda tähän maailmaan?

Kaiken kokemani jälkeen, olen joka askel lähempänä sitä, mitä minun kuuluu olla. Olen kulkenut koko tuon pitkän matkan ja ylittänyt (joskus alittanutkin) esteet tielläni. Helppoa se ei aina ole ollut eikä niin mukavaakaan. Kuitenkin olen kaikista kokemuksista, opetuksista, vastoinkäymisistä, ilosta ja surustakin hyvin kiitollinen. Nyt olen tässä, Tehon tiimin hyvissä käsissä ja voin vihdoin nostaa jalat pöydälle ja ottaa rennosti! (Läppä läppä, tästä se työ vasta alkaakin) Ja hyvä niin. 🙏🏽

Kiitos kun luit! Rakkautta, inspiraatiota ja ihanaa oloa sinne, missä ja milloin hyvänsä tätä tekstiä luetkin🤍 Jatkoa on luvassa, joten pysy kuulolla!

xoxo: K🤍

Seuraa somessa ja heitä viestillä, jos heräili kysymyksiä liittyen valmennuskurssiin, Teho-opistoon tai yleisesti luoviin aloihin 🙂

• Instagram
• TikTok