LABin Sisustusarkkitehtuurin pääsykokeet – Osa 2

Viime postauksessa kerroin millaiset olivat päivät 1 ja 2 muotoiluinstituutin sisustusarkkitehtuurin ja kalustemuotoilun pääsykokeissa. Nyt vuorostaan kerron millainen oli haastattelu ja mitä tehtiin viimeisenä koepäivänä.

Haastattelu – veikö jännitys voiton?

Haastattelujen ajat tosiaan kerrottiin ensimmäisenä päivänä, ja mulle haastatteluaika osui toiselle koepäivälle klo 13.20. Lähdin siis haastatteluun kesken tehtävää, joka oli mielestäni erikoinen järjestely ja alkutehtävän ajan väkisinkin tuli katsottua kelloa jatkuvasti. Haastattelu jännitti etukäteen aika kovasti, kun tietää kuinka tärkeää on, että saisi tuotua itseään hyvin esille ja vastattua kysymyksiin kunnolla. Haastattelijatkin varmasti huomasivat, että minua jännitti ja taisin mainitakin asiasta heille. Uskon tosin, että jännitykseni vaan kertoi siitä, että kouluun pääsy on oikeasti tärkeä juttu minulle. Haastattelussa kolme haastattelijaa kysyivät mm. seuraavanlaisia kysymyksiä.

-Kerro itsestäsi.

-Millaisia ominaisuuksia sisustusarkkitehdilla tulisi mielestäsi olla?

-Mitkä ovat vahvuuksiasi, entä heikkouksia?

-Kerro sinulle mieleen jäänyt rakennus, ja jos mahdollista niin myös kuka sen on suunnitellut.

-Miksi haluat juuri muotoiluinstituuttiin?

-Miten toimit ryhmissä?

-Miten sinulla on mielestäsi tähän mennessä mennyt valintakokeissa?

Haastattelussa oli näiden lisäksi varmasti jotain muitakin kysymyksiä, mutta olin unohtanut osan jo, kun astuin haastatteluhuoneesta ulos 😀 Jännityksestä huolimatta onnistuin mielestäni vastaamaan kysymyksiin hyvin enkä jäätynyt missään vaiheessa. Haastattelu kesti noin 15 minuuttia ja sen jälkeen sain palata takaisin tehtäväni pariin.

Koepäivä 3 – kokopäivän tehtävä

Kolmas ja viimeinen koepäivä alkoi klo 9.00 sillä, että menimme koetilaan ja meille luettiin viimeinen tehtävänanto. Tehtävänantona oli suunnitella Helsingin uuteen Arkkitehtuuri-/ Designmuseoon pohjoismaista tuolimuotoilua esittelevän TUOLI/STOL/CHAIR- näyttelyn näyttelyarkkitehtuuri. Tehtävässä pyydettiin toteuttamaan ehdotus, joka sisältää näkymän näyttelystä, sekä näyttelyn pohjapiirroksen. Välineinä oli vapaavalintaiset piirustus- ja maalausvälineet, skaalatikku, viivain, harppi ym. piirustusvälineet. Pohjapiirustuksessa pyydettiin esittämään näyttelyrakenteet, tuolit ja muut näyttelyn kannalta olennaiset asiat. Näyttelytila oli kooltaan 100 m2 ja pohjapiirros tuli tehdä mittakaavassa 1:50. Näkymässä taas pyydettiin keskittymään näyttelysuunnitelmaan, näyttelyrakenteisiin ja näyttelyn esillepanoon ja lisäämään mittakaavaa havainnollistava ihmishahmo. Näkymä ja pohjapiirros tuli sommitella yhdelle A3 arkille. Arviointiperusteina oli näyttelysuunnitelman idea, tilallinen hahmotuskyky, esitystapa, mittakaavan hallinta ja sommittelutaito. Aikaa tehtävään oli klo 9-15 (lounastauko klo 12-13) eli 5 tuntia. Mielestäni sain tehtävään hyvän idean ja toteutus onnistui haluamallani tavalla.

Hauskaa, että sattumalta juuri edellisenä päivänä olin käynyt Malva museossa, missä oli tuolejakin näytillä!

Mikä fiilis jäi pääsykokeista?

Kokonaisuudessaan minulla jäi pääsykokeista hyvä fiilis. Vähän epävarma, että onkohan kaikki tekemäni työt tarpeeksi hyviä. Jäi kuitenkin sellainen olo, että tällä kertaa mulla voi oikeesti olla mahdollisuus päästä sisään kouluun. Kolmen päivän pääsykokeet oli aika rankka kokonaisuus, mutta pyrin kokoajan menemään päivä, ja tehtävä kerrallaan ja tekemään rauhassa. Vältyinkin suuremmilta häsellyksiltä, ja sain kaikki työt toteutettua pyydetyssä ajassa ja oon siihen todella tyytyväinen. Kokeet oli järjestetty hyvin ja siellä oli rento fiilis, vaikkakin meitä tarkkailtiin kokoajan ja olikin koetilanne käynnissä. Teholla opituista asioista oli myös paljon hyötyä kokeissa ja pyrinkin pitämään mielessä kaikkea oppimaani ja käyttää niitä hyväksi.

Tässä aidot fiilikset heti viimisen päivän tehtävän päättymisen jälkeen 🙂 Näköjään ollut niin täpinöissäni, että kirjoittanutkin mitä sattuu 😀

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Millaiset olivat LABin sisustusarkkitehtuurin pääsykokeet? Osa 1

Tänä keväänä sain kutsun Lahden muotoiluinstituutin sisustusarkkitehtuurin ja kalustemuotoilun pääsykokeisiin. Kokeet kestivät kolme päivää ja olivat Lahdessa LAB:in kampuksella. Ajattelinkin tässä postauksessa kertoa tarkemmin millaisia päivät olivat ja mitä ne pitivät sisällään.

Koepäivä 1 – aamupäivä

Ensimmäinen päivä alkoi ilmoittautumisella klo 8.30, jonka jälkeen odoteltiin, että meidät tullaan hakemaan koetilaan. Koetilassa meille pidettiin lyhyt infotilaisuus seuraavien päivien sisällöstä, ja saimme myös tietää haastatteluiden ajankohdat. Tämän jälkeen meille jaettiin ensimmäinen tehtävänanto ja saimme alkaa toteuttamaan tehtävää. Ensimmäiseen tehtävään oli annettu aikaa klo 9.30-12 eli 2,5 tuntia. Tehtävänä oli toteuttaa omakuva itsestä 10 vuoden kuluttua, kun on juuri voittanut muotoilupalkinnon. Sai valita piirtääkö itsensä, A. Omasuunnittelemassa tilassa vai B. Omasuunnitteleman kalusteen kanssa. Toteutus tuli tehdä A4 kokoiselle paperille. Täytyy myöntää, että tämä tehtävä vähän kauhistutti mua, koska ihmisten piirtäminen ei kuulu mun vahvuuksiin, mutta pyrin tyylittelemään työn niin, ettei tarvinnut kovin tarkkoja yksityiskohtia, kuten kasvoja tehdä. Tähän ekaan työhön en ollut kovin tyytyväinen, mutta sain sen kuitenkin valmiiksi ja olisi varmasti huonomminkin voinut mennä.

Koepäivä 1 – iltapäivä

Meillä oli joka päivä lounastauko klo 12-13. Lounaan jälkeen menimme takaisin koetilaan, jossa meille jaettiin uusi tehtävänanto. Tähän tehtävään meillä oli aikaa klo 13-16 eli 3 tuntia. Tehtävänä oli suunnitella ja toteuttaa pienoismalli kuivaustelineestä mittakaavassa 1:5. Tehtävässä pyydettiin, että telineessä tulisi olla 5 metriä kuivaustilaa ja sen tulisi olla käytännöllinen eli esim kasaan laitettava. Tarvikkeina oli mm. puutikkuja, narua, rautalankaa ja kuumaliimaa. Tämä oli mun mielestä mielenkiintoinen tehtävä. Pyrin pysymään poissa ihan perinteisestä kuivaustelineestä ja tehdä siitä mielenkiintoisemman, mutta silti käytännössä toimivan. Tästä tehtävästä mulle jäi ihan hyvä fiilis ja siihen olikin hyvä lopettaa eka päivä klo 16.00. Ensimmäisen koepäivän jälkeen jännitys oli helpottanut, mutta olin aika poikki joten menin vain ostamaan eväät tokaa päivää varten, syömään ja hotellille lepäämään.

Koepäivä 2 – aamupäivä

Toinen koepäivä alkoi kampuksella klo 9 ja mentiinkin suoraan takaisin koetilaan. Saatiin tehtävänanto, joka oli kaksiosainen. Ensimmäinen osa toteutettiin ennen lounasta ja toinen lounastauon jälkeen. Ensimmäiseen osaan oli siis annettu aikaa klo 9-12 eli 3 tuntia. Tehtävänä oli suunnitella kampuksen sisäpihalle katos, joka voisi toimia esim opiskelijoiden tapahtumapaikkana n. 10lle henkilölle. Piti siis toteuttaa näkymä katoksesta sisäpihalla, ja sen sai toteuttaa vapaavalintaisilla välineillä A3- kokoiselle paperille. Saimme mennä tekemään tehtävää sisäpihalle, joka oli mun mielestä tosi kivaa! Tämä oli mielenkiintoinen tehtävä ja olin ihan tyytyväinen lopputulokseen, vaikka meinasikin kyllä tulla tosi kiire, eikä lopputulos ollut ihan niin siisti kuin olisin toivonut.

Koepäivä 2 – iltapäivä

Lounastauon jälkeen saimme alkaa toteuttamaan tehtävän toista osaa. Toiseen osaan oli annettu aikaa klo 13-16 eli 3 tuntia. Tehtävänantona oli tehdä suunnittelemastamme katoksesta pienoismalli mittakaavassa 1:20. Tarvikkeina oli mm. pahvia, paperia, puurimoja, puutikkuja sekä kuumaliimaa. Tästä tehtävästä pidin myös, ja aikataulussa pysymistä helpotti se, että katos oli jo suunniteltu ensimmäisessä osassa. Tehtävää vaikeutti kuitenkin se, että meidän piti palauttaa ensimmäisen osan valmis työ ennen lounastaukoa, joten ainut mistä pystyi katsomaan mallia, oli ensimmäisessä osassa tehdyt suunnitelmat. Olin valmiiseen pienoismalliin tyytyväinen, mutta toivon ettei se ollut liian simppeli. Toisesta koepäivästä jäi kokonaisuudessaan hyvä fiilis!

Toisen koepäivän jälkeen kävin tutustumassa Lahteen ja Malva museossa inspiroitumassa. Suosittelen ehdottomasti käymään Malvassa, se oli huikea!

Toisena koepäivänä mulla oli myös haastattelu klo 13.20 eli kesken tehtävää, mutta siitä, ja viimeisestä koepäivästä kerronkin lisää seuraavassa postauksessa!

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Elina Libba nappasi huipputöillään sisustusarkkitehtuurin opiskelupaikan muotoiluinstituutissa- Katso kuvat

Muotoiluinstituutti on julkaissut vuoden 2020 uudet sisustusarkkitehtuurin opiskelijat! Tänäkin vuonna iso osa uusista sisustuarkkitehtuurin opiskelijoista ovat Teho-Opiston kurssilaisia. Upeilla töillään Muotoiluinstituutin pääsykokeissa loistanut Tehon Maxi-kurssin käynyt Elina Libba esittelee menestyksekkäät työnsä, joilla hän nappasi sisustusarkkitehtuurin opiskelupaikan. Kurkkaa kuvat töistä!

Elina Libba

Teho-Opiston koko lukuvuoden kestäneellä MAXI-valmennuskurssilla ahkerasti treenaillut Elina Libba iloitsee saavuttamastaan sisustusarkkitehtuurin opiskelupaikasta Muotoiluinstituutissa. Elina oli jo pienestä pitäen lahjakas kuvataiteessa ja koulussa opettajat kannustivat häntä hakemaan tulevaisuudessa luoville aloille opiskelemaan. Elina jatkoi ahkerasti taitojensa kehittämistä, mutta ei aluksi ajatellut tekevänsä siitä itselleen ammattia. Haettuaan muutaman kerran toiselle alalle hän rupesi miettimään missä hän on oikeasti hyvä ja mitä hän haluaisi tehdä loppuelämänsä. Elina kuuli ensikertaa sisustusarkkitehtuurin opinnoistaan ystävältään ja kiinnostui niistä oitis.

Sisustuarkkitehtuuri tuntui hyvältä vaihtoehdolta, sillä tykkään hirveästi suunnitella kaikkia asioita ja sisustaa.

Elinan tuttu, joka oli päässyt opiskelemaan aikaisemmin sisustusarkkitehtuuria Aalto-yliopistoon suositteli hänelle koko sydämestään Teho-Opiston valmennuskurssia ja niinpä Elina ilmoittautui MAXI-valmennuskurssille.

Olen pienestä asti ollut hyvä piirtämään ja maalaamaan, mutta pienoismallien rakentaminen oli minulle aikaisemmin haastavaa. MAXI-kurssilla olen kehittynyt paljon pienoismallien rakentamisessa. Teholla omista töistä saatu palaute ja opettajien vinkit auttoi näkemään omia töitään uusin silmin.

­

Elinan menestyksekkäät Muotoiluinstituutin sisustusarkkitehtuurin pääsykoetyöt

1. Tehtävä

Ensimmäisessä tehtävässä aiheena oli koronan jälkeinen kohtaamistila. Tehtävänannossa annettiin ohjeet millainen tilan tulisi olla, mutta itse toteutus oli muuten vapaa. 

Tehtävää aloittaessa mietin paljon, mikä olisi hyvä idea. Aluksi mietin, että tekisin puhelimettoman kahvilan, mutta lopulta päädyin vanhusten seurakahvilaan sen takia, että vanhukset ovat kärsineet tilanteesta eniten. Monet ovat olleet yksinäisiä ja menettäneet ystäviään. Työssäni otin huomioon vanhuksille suunniteltujen huonekalujen erityispiirteet kuten, että pitää esimerkiksi olla käsi- ja selkänojia sekä ratkaisuja, jotka auttavat vanhuksia nousemaan ylös ja mahdollistavat mukavan liikkumisympäristön.

2. Tehtävä

Toisessa tehtävässä pyydettiin tekemään kaksi eri asetelmaa kotoa löytyvistä asioista kahdessa tunnissa, joten siinä tuli aika kiire. Ensimmäisessä asetelmassa oli keskeistä tekstuurit ja värit ja toisessa muoto, valo ja varjo. Aloitin tehtävän katsomalla, että mitähän kaikkea kotoani löytyy ja poimin kiinnostavimmat esineet. Sitten aloin miettiä, millaisen kokonaisuuden voisin niistä tehdä. Muoto- ja varjoasetelmassa halusin erityisesti käyttää erilaisa laseja ja sitä millaisia erilaisia valoja niistä voisi syntyä. Etsin myös erilaisia keittiövälineitä kuten esim. raastimia, joista voisi tulla hienoa valoa. Käytin myös erilaisia ritilöitä ja otin mukaan myös kaikki mahdolliset taskulamput. 

3. Tehtävä

Kolmannessa tehtävässä pyydettiin suunnittelemaan aulaistuin, jossa otettiin huomioon pisaratartunta. Minua kiinnostavat paljon alan nykytekijät ja olinkin selaillut paljon millaisia innovatiivisia ja ehkä ei niin paljon käytettyjä ideoita huonekaluihin on. Heti kun aulaistuin tuli, tiesin etten haluaisi tehdä vain tavallista penkkiä, jossa ihmisten välillä olisi vain pleksi. Tein vähän S-kirjaimen muotoisen aulaistuimen, jossa istujat katsovat eri suuntiin. Ihmisten väliin laitoin myös tavallaan nojan, joka estää pisaratartuntaa. 

4. Tehtävä

Viimeinen tehtävä oli popup-esittely messuille tästä Lahden koulusta. Tämä tehtävä oli minulle ehkä vaikein. Tehtävän yksi kriteereistä oli että popup -ilan tulisi olla helposti koottava. Minulla oli hirveästi ideoita, mutta lopulta päädyin tekemään semmoisen jossa käytin väreinä valkoista, mustaa ja keltaista tehovärinä, jotta se oikein pomppaisi esiin ja erottuisi joukosta. Mustalla ja valkoisella pyrin tuomaan työhön graafista ilmettä. Seinään kirjoitin voimalauseeksi tekstin “Menestytään yhdessä”, joka oli jäänyt mieleeni Lahden blogista aiemmin. 
­

Elinan vinkit pääsykokeisiin valmistautumiseen

Tehon valmennuskurssilla tein jokaisen harjoitustehtävän annetuissa aikarajoissa ja se toi todella vankan pohjan pääsykokeita varten. Harjoiteltua säännöllisesti koko lukuvuoden pääsykokeita varten, pystyin vikoilla viikoilla olla tekemättä juurikaan mitään ja annoin mieleni vain rauhoittua. Koepäivänä minulla oli freesi olo ja luottavainen fiilis omaan tekemiseeni. Pääsykokeissa kannattaa olla oma itsensä ja tehdä sitä, mistä tykkää, mutta samalla huomioida tehtävänanto ja muokata omia vahvuuksiaan siihen. Kannattaa muistaa että pääsykoetehtävien tarkoitus ei  ole rajoittaa luovuutta vaan antaa inspiraatiota ja ne antaa mahdollisuuden hyödyntää omia vahvuuksia.

Iso kiitos Elinalle upeiden töiden esittelystä! Onnittelut Elinalle ja kaikille muille  sisäänpäässeille. Tästä on todella hyvä aloittaa opinnot syksyllä. Tsemppihali niille, joille opiskelupaikka ei vielä auennut ja rutkasti intoa jatkaa rohkeasti matkaa kohti omien unelmien tavoittelua!

-Enni
­

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Lahden muotoiluinstituutti ennakkotehtävät 2020-opettajien analyysit

Lahden ammattikorkeakoulun muotoiluinstituutti on julkaissut vuoden 2020 ennakkotehtävät! Tänävuonna hakijat pääsevät näyttämään taitonsa useammissa tehtävissä, joissa yhdistyvät aikaisemmilta vuosilta tutut elementit uusiin ja mielenkiintoisiin tehtävänantoihin.  Teho-opiston pääopettaja Sini otti ennakkotehtävät tarkempaan analyysiin. Kurkkaa Sinin mietteet tehtävistä!

 

Lahden muotoiluinstituutin hakukohteet:

Mikäli ura näillä aloilla kiinnostaa, on aika kääriä hihat ja päästää luovuutesi valloilleen. Ennakkotehtävien työstämiselle kannattaa tänävuonna varata aikaa sillä niitä on useampia. Tehtävissä testatataan mm. hakijan ideointikykyä, sommittelutaitoja, omaperäisyyttä sekä kykyä hyödyntää eri työvälineitä. Mukaan mahtuu lähestulkoon poikkeuksetta myös tehtäviä, joissa pyritään tutustumaan hakijaan ihmisenä. Teho-opiston pääopettaja Sini koivisto otti ennakkotehtävät syvempään tarkasteluun. Kurkkaa Sinin mietteet tehtävistä!

Tänävuonna tehtävät palautetaan sähköisesti yhteishakulomakkeella ottamalla töistä kuvat. Valokuvauksessa on tärkeää keskittyä kuvan laatuun sekä valaistukseen. Pienoismallia kuvatessa on tärkeää keskittyä kuvakulmaan, valaistukseen sekä kuvanlaatuun. Muistathan tutustua huolellisesti tehtävänantoihin sekä arviointikriteereihin!

 

Graafinen suunnittelu ennakkotehtävät

Tänävuonna graafiseen suunnitteluun hakevat pääsevät näyttämään taitonsa neljässä eri tehtävässä. Tehtävissä pyritään tutustumaan mm. hakijaan, testaamaan  ideointi-totetutus-ja sommittelutaitoja, viestinnällisyyttä sekä hakijan kykyä hyödyntää eri välineitä. Mukaan mahtuu myös jatkuvasti ennakkotehtävissä yleistyvä portfolio-tehtävä.

 

1. Selviytymispakkaus

Mikä on pienin määrä esineitä ja/tai asioita, joilla selviät arjessa?
Piirrä yksi mustavalkoinen kuva, jossa esittelet tärkeimmäksi kokemasi esineet ja/tai asiat.

Toteutustapa: Lyijykynä, kuvakoko A3, mustavalkoinen. Toteutuksessa voit käyttää myös digitaalista työvälinettä.

Arviointiperusteet: Havainnollisuus, toteutus, ideointi

Opettaja Sinin kommentit:

Aihe on toistunut muutaman kerran ennakkotehtävissä eri aloilla eri tärkeä esine -variaatioina. Ihmiselle tärkeät esineet kertovat paljon persoonasta ja ihmisestä itsestään. Esineiden valinnoilla on siis suuri merkitys tässä tehtävässä. Kyseessä on juuri sinun tärkeäksi kokemasi asiat ja todellakin pienin määrä esineitä jolla selviät arjessa.

Myös asetelmakuva, jossa esitetään annetut aiheet lyijykynätekniikalla, on toistunut lukuisia kertoja muotoilun ja graafisen suunnittelun ennakkotehtävissä. Siinä mitataan sommittelun taitoa sekä taitoa kuvata näkemääsi; muotoja, materiaaleja ja kuvailtua todellisuutta kiinnostavasti sommmiteltuna yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Aiheesta on tehty myös elokuvateattereissakin esitetty dokumentti Tavarataivas; Tavarataivas kertoo 26-vuotiaan Petri Luukkaisen omalaatuisesta ihmiskokeesta. Alussa on mies, joka kokee tavarantäyteisen elämänsä ontoksi.

Hiljalleen kehittyneen ahdistuksen raunioille syntyy rohkea, neljään sääntöön nojaava projekti: 1) koe kestää koko vuoden 2) kaikki tavarat laitetaan varastoon, josta otetaan 3) enintään yksi tavara päivässä takaisin 4) älä osta vuoden aikana mitään tavaraa.

Vuosi alkaa tyhjän asunnon lattialla pitkässä talvitakissa (1. esine) värjötellen. Katsoja pääsee seuraamaan itkuista ja nauruista seikkailua, joka nostaa pinnalle peruskysymyksen siitä, mitä ihminen todella elämässään tarvitsee. Ajatuksia herättävä dokumentti sisältää myös aimo annoksen romantiikkaa ja koettelemuksista kumpuavaa huumoria.

Muista ottaa huomioon toteutustapaLyijykynä, kuvakoko A3, mustavalkoinen.  Toteutuksessa voit käyttää myös digitaalista työvälinettä!!

 

2. Tour de Baie – Vesijärven ympäripyöräily

 

Suunnittele pyöräilytapahtumaa markkinoiva juliste, jossa on kuvallisen ideasi lisäksi seuraavat tekstit:

Tour de Baie – Vesijärven Ympäripyöräily

Lauantaina 15.8.2020
Lähtö klo 9 Pikku Vesijärven parkkipaikalta (Jalkarannantie).
Matka 80 km, huoltoauto kulkee mukana.

Voit lisätä tekstielementtejä tarpeen mukaan selittämään tapahtuman luonnetta.

Toteutus: Värillinen. Muuten vapaa toteutus.

Arviointi: Idea, esitystapa, viestinnällisyys, sommittelu, omaperäisyys.

Opettaja Sinin kommentit:

Julistetehtävä tulee jossain muodossaan graafisen suunnittelun osastoilla ennakkotehtävänä lähes joka vuosi. Julistetehtävä on omiaan mittaamaan graafisen suunnittelun perustaitoja: pelkistämisen ja graafisen esittämisen taitoja, sekä tietenkin sommittelutaitoa ja värin käyttöä. On sanottu että toimiva juliste toimii niin isossa kun missä vaan muussakin koossa – jopa postimerkin kokoisena – huomioi tämä!

Erilaiset tapahtumat esiintyvät julistetehtävän aiheena myös toistuvasti. Tapahtuma on tällä kertaa urheilutapahtuma: Vesijärven ympäripyöräily. Tapahtuma aiheena antaa mahdollisuuksia mielikuvitukselle! Urheilullisuus, lajin kuvasto, kekseliäs ja aiheeseen sopiva toteutus ja ilme ovat hyviä lähtökohtia.

Tietysti sommittelun ja julistesuunnittelun toimivat kikat ovat aina näissä tehtävissä hyvä tietää ja sisäistää. Toteutustapa on erityisen vapaa tänä vuonna – vapaat kädet käyttää omia parhaita värillisiä tekniikoitaan siis!

Tekstiä on tällä kertaa vaadittu julisteeseen aika paljon, joten sen sommittelu, koot ja  ja typografia asettuvat olennaiseen osaan julisteen informatiivisuutta ja toimivuutta hakiessa.

 

 3. Minä ja tulevaisuuden toivetyöpaikkani

Kuvaa itsesi tulevaisuuden toivetyöpaikassasi tekemässä jotain sellaista, mistä olet aina haaveillut.

Toteutus: Tee mustavalkoinen toteutus aiheesta. Voit käyttää esimerkiksi mustetta, tussia tai vesiväriä ja sivellintä tai digitaalisia työvälineitä. Koko vapaa.

Arviointi: Kerronnallisuus, ympäristön ja toiminnan esitystapa, sommittelu.

Opettaja Sinin kommentit:

Lähes joka vuosi  tulee jossain koulussa graafisella ennakkotehtäväksi jonkinlainen tulevaisuuden visio – tehtävä on esiintynyt aiemmin jopa ihan samalla otsikolla. Sisällöllisesti tärkeäksi tämäntyyppisessä tehtävässä nousee kyky eläytyä, kyky kuvata tilaa ja tilassa tapahtuvaa työskentelyä, tarinallisuus ja tietenkin sisältö eli innovatiivisuus. Mitä ihmettä tulevaisuuden minä tulee tekemään ja missä hän on töissä. Sisällöllä ja tarinalla on kiinnostavuuden kannalta suuri merkitys, tilan kuvaamisen taidolla erotutaan muista myös teknisesti.

Tässä on lupa unelmoida ja visioida – mitä toivot tulevaisuuden unelmatyöltäsi. Katse tulevaisuuteen siis!!

Huomioi toteutus ja arviointiperusteet:

ToteutusTee mustavalkoinen toteutus aiheesta. Voit käyttää esimerkiksi mustetta, tussia tai vesiväriä ja sivellintä tai digitaalisia työvälineitä. Koko vapaa.

Arviointi: Kerronnallisuus, ympäristön ja toiminnan esitystapa, sommittelu.

 

4. Omat työt

Esittele kymmenen omaa työtäsi.
Toteutus: Tee kymmenestä työstäsi pdf-portfolio. Liitä jokaiseen työhön lyhyt kuvaus sen tarkoituksesta.

Arviointi: Oman tuotannon omaperäisyys, laatu ja esitystapa.

Opettaja Sinin kommentit:

Portfolio ennakkotehtävien joukossa yleistyy jatkuvasti. Ulkomaisiin yliopistoihin on haettu jo pitkään portfoliolla.

Portfolio -tehtävä mahdollistaa hakijan parhaiden puolien ja omimpien tekniikoiden ja taitojen korostamisen.  Hyvä portfolio esittelee tekijän monipuolisuutta ja parhaita töitä, ollen silti eheä kokonaisuus. Läpi portfolion täytyy säilyä selkeä punainen lanka, vaikka erilaisia töitä kerätäänkin yhteen. Pyydetyt esittelytekstit ovat myös tärkeä osa kokonaisuutta.

Portfolioon voi koota hyvinkin erityyppisiä töitä, sekä valokuvia kolmiulotteisista töistä. Kokoa portfoliosi joko käsin tai taita se koneella. Taitto on viimeinen silaus ja tavoitteena on paras mahdollinen tapa esitellä upeat työt mahdollisimman selkeästi ja näyttävästi. Hyvä kokemus ja asiantuntijan näkemys voivat olla kullanarvoisia, jotta töistäsi juuri oikeat valikoituvat lopulliseen kokonaisuuteen. Pidä mielessä ala, jolle olet hakemassa ja pyri osoittamaan juuri sillä alalla vaadittavat taidot töittesi kokonaisuuden avulla.

Huomioi arviointikriteeritOman tuotannon omaperäisyys, laatu ja esitystapa.

Lue lisää graafisen suunnittelun opinnoista ja pääsykokeista

[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/graafinen-suunnittelu-valmennuskurssi/”] GRAAFISEN SUUNNITTELUN INFO-PAKETTI[/mk_button]

 

 

Sisustusarkkitehtuuri-ja kalustemuotoilu ennakkotehtävät

Sisustusarkkitehtuuriin tuli taas tänävuonna erilliset ennakkotehtävät – parina edellisvuonna on ennakkotehtävänä toiminut työnäytekansio eli portfolio. Kolmessa ennakkotehtävässä testataan mm. hakijan kykyä hahmottaa tilaa, piirustaitoa, värien käyttöä, mallinrakennustaitoja sekä motivaatiota.

1. Mielitila

Mikä on tila tai paikka, joka on sinulle tärkeä?

Piirrä perspektiivipiirros tästä mielitilastasi kokoon A3.
Perustele valintasi motivaatiokirjeessä (3. tehtävä).

Toteutus ja välineet: A3-paperi, lyijykynät, tussit, puuvärit/vesivärit. Valokuvaa tai skannaa piirroksesi palautusta varten.

Arviointiperusteet: tilan hahmotus, piirustustaito, värien käyttö

Opettaja Sinin kommentit:

1. Itselle mieleinen tila on toistunut useamman kerran eri muodoissaan sisustusarkkitehtuurin pääsykokeissa eri kouluissa, tärkeä sekä toistuva tehtävätyyppi siis. Kyseessä on puhdasverinen tilan kuvaamistehtävä, jossa kannattaa juuri siksi kiinnittää huomiota tilallisuuden kuvaamiseen, tilan tuntuun sekä kolmiulotteiseen hahmotus- ja esitystapaan. Valo ja varjo ovat myös tärkeässä osassa. Oma kuvakulmasi ja tottakai tilan luonne tai käyttötarkoitus ovat tärkeitä, ne kertovat sinusta tässä tehtävässä. Kun kyseessä on itselle tärkeä tila tai paikka niin valinta muodostuu olennaiseksi osaksi tehtävää. Huomioi valitessa tehtävän luonne!

Tilallisuus, tilan muodot, tasot ja pinnat, valo ja varjo, sekä arviointiperusteenakin oleva: värit! Väri-iloittelulle annetaan tässä tehtävässä mahdollisuus. Muista siis väriopillisetkin vinkit. Mahdollinen ihminen tai ihmisten joukko tilassa. Siinä tämän tehtävän aineksia. Ihana mielitilani -tehtävätyypin tulkinta.

Muista huomioida työtä suunnitellessasi arvosteluperusteet: tilan hahmotus, piirustustaito, värien käyttö.

2. Veistoskaluste

Suunnittele veistos, joka toimii myös istuimena.

Tee suunnitelmasta pienoismalli kokoon 1:5. Tee mallin kaveriksi myös mittakaavahahmo.
Ota pienoismallista 3 valokuvaa: edestä, päältä ja valitsemastasi kuvakulmasta.

Lisää motivaatiokirjeeseen (3. tehtävä) kirjallinen perustelu suunnitelmastasi.

Välineet: pahvi, paperi, liima, teippi.

Arviointiperusteet: mallinrakennustaito, tilan ja muodon hahmotus, luova ajattelu

Opettaja Sinin kommentit:

Toisena tehtävänä on lähes joka vuosi sisustusarkkitehtuurin ennakoissa eri kouluissa toistuva pienoismallin/kolmiulotteisen esineen mallin rakentaminen. Tänä vuonna aiheena on hyvinkin taiteellinen sekä yhtä aikaa rakenteellinen ja kiinnostava Veistos, joka toimii myös istuimena. Tässä tehtävässä yhdistetään kekseliäästi kaupunkitaide sekä monikäyttöinen kaupunkitila, jossa kaupunkilaisen olohuoneena toimii koko kaupunki ja sen kalusteet, myös taide-esineet.

Luovuudelle annetaan tässäkin tehtävässä tilaa, vaikka toisaalta edellytetään myös pientä insinöörimäisyyttä. Kyseessä on kuitenkin veistoksen eli taideteoksen, mutta myös rakenteen suunnittelu ja toteutus pienoismallin muodossa. Tehtävä on kiinnostava ja se antaa tilaa luovuudelle sekä rakenteelliselle irrottelulle. Erilaisia näyttäviä ja kekseliäitä monikäyttöisiä kaupunkikalusteita on kehitelty vaikka minkälaisia – tässä otetaan huomioon lisäksi myös veistoksellisuus ja taiteellinen näkemys. Tässäkin tehtävässä kannattaa muistaa oman idean ja uudenlaisen rakenteellisen tulkinnan tärkeys helppojen tai valmiiden ratkaisujen sijaan.

Ennakkotehtävissä on viime vuosina alkanut selkeästi yleistyä valmiiden mallien/tuotosten valokuvaaminen ja valokuvan arvioitavaksi lähettäminen. Aikaisemmin jokainen hakija on lähettänyt omia pienoismallejaan ja tuotoksiaan valintaraadille isoissa postipaketeissa, mutta nyt käytännöt alkavat muuttua entistä enemmän tuotoksen valokuvausta suosiviksi. Muutokseen kannattaakin siis suhtautua innostuen; nyt hakijalla on mahdollisuus valita juuri oikea kuvakulma, kokeilla valoja ja varjoja sekä luoda kuva, jossa valmis työ on mahdollisimman edustavan näköinen. Mikä tässä on mielestäni tärkeää on parhaan mahdollisen näkökulman löytäminen valokuvaan. Onneksi valokuvan keinot ovat monet ja tässä jos missä niitä kannattaa käyttää hyväksi ja miettiä tarkkaan. Haaste on heitetty!

Muista huomioida työtä suunnitellessasi arvosteluperusteet: mallinrakennustaito, tilan ja muodon hahmotus, luova ajattelu.

3. Motivaatiokirje

Jaa teksti kolmeen osaan:

a) Perustele Mielitila-tehtäväsi valinnat:
Mikä on valitsemasi tila? Miksi valitsit sen? Mitä tila merkitsee sinulle?

b) Esittele sanallisesti Veistoskaluste-tehtävän teos.
Missä teos sijaitsee? Miten päädyit lopulliseen muotoon, jne.?

c) Kerro, miksi haluat opiskelemaan sisustusarkkitehtuuria ja kalustemuotoilua LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituuttiin.

Kirjoita tekstin loppuun päiväys ja oma nimesi.

Opettaja Sinin kommentit:

Tässä tehtävässä hakija saa tilaisuuden kertoa itsestään, kiinnostuksen kohteistaan ja soveltuvuudestaan alalle. Tekstien avulla arvioijat pääsevät tutustumaan hakijoihin henkilökohtaisesti ja saavat tietää hakijoista paljon kiinnostavia asioita. Tehtävässä saa myös esitellä ja perustella valintansa ja suunnitelmansa tehtävissä 1 ja 2. Tämä on arvokas mahdollisuus avata omia ideoitaan ja valintojaan arvioijille – käytä tämä mahdollisuus mahdollisimman tehokkaasti hyväksesi.

Tehtävällä testataan myös hakijan tietämystä tulevasta alastaan sekä sitä, mitä hakija tulevaisuuden ammatiltaan hakee. Perustelut siitä, miksi oma ala kiinnostaa ja miksi haluaisi siitä itselleen ammatin ovat olennaisimpia osia tämän tekstin sisältöä. Tämä antaa mahdollisuuden hakijalle tehdö myös taustatyötä oman alan parissa.

Hyviä pointteja vetävän tekstinrakentamiseen kertoo myös tämä hauska video: https://youtu.be/N6ptU71EMvw.

Lue lisää sisustusarkkitehdin koulutuksesta ja hakemisesta

[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/sisustusarkkitehtuuri-valmennuskurssi//”] SISUSTUSARKKITEHTUURIN INFO-PAKETTI[/mk_button]

 

Pakkaus-ja brändimuotoilu ennakkotehtävät

Tänävuonna pakkaus-ja brändimuotoilun-ennakkotehtävät koostuvat kolmesta tehtävänannosta. Tehtävät mittaavat mm. ideointikykyä, sommittelutaitoa, kykyä luoda toimiva ja viestinnällinen pakkaus, hakijan motivaatiota sekä kielellistä ilmaisua.

 

1. Brändi-ilme

Suunnittele nykyiselle asuinpaikkakunnallesi uusi logo sekä slogan eli iskulause vuoteen 2030.

Valitse jokin asuinpaikkakuntaasi kuvastava paikallinen tuote, asia tai ruoka ja suunnittele sille pakkaus. Käytä suunnittelemaasi logoa ja slogania pakkauksessa. Piirrä pakkaus valitsemallasi välineellä.

Voit lisäksi tehdä pakkauksesta mallin. Jos teet pakkauksesta mallin, ota siitä valokuva, jonka palautat piirroksen lisäksi.

Kerro lyhyessä tekstissä minkä tuotteen, asian tai ruuan olet valinnut pakkauksen lähtökohdaksi sekä miten ja miksi päädyit valintaasi.

Toteutustapa: Piirrä pakkaus valitsemiasi välineitä käyttäen. Teksti omalla sivullaan. Mahdollisen mallin voit rakentaa haluamallasi tavalla.

Arviointi: idea ja omaperäisyys, sommittelu, pakkauksen toimivuus ja viestinnällisyys

Opettaja Sinin kommentit:

Myös merkki-, logo- tai tunnustehtävä tulee eteen – useimmiten kuitenkin graafisessa suunnittelussa – lähes joka vuosi ja muilla luovilla aloilla vähän väliä. Tehtävä testaa niin mainiolla tavalla pelkistämisen ja pelkästään oleellisen esittämisen taitoa puettuna yksinkertaiseen graafiseen muotoon. Onhan logon tai tässä logon ja brändi-ilmeen suunnittelu helppo tapa testata hakijan graafisia ja visuaalisia kykyjä.

Kyseessä on siis sekä logon- että tekstin ja vieläpä brändi-ilmeen sekä pakkauksen muotoilutehtävä yhdessä. Typografia ja ilme on tärkeä ja pakkaus pitää pystyä valmistamaan pahvista, ja esittää siinä suunniteltu graafinen ilme. On tärkeää että nämä ovat yhtenäinen hiottu kokonaisuus keskenään! Unohtamatta kekseliäisyyttä sloganissa ja graafisen ilmeen rakentumisessa – sekä pakkauksen simppeliä ideaa (koska pakkauksenhan saa oikeasti tässä rakentaa ja kuvata mallin!).

Tämäntyyppisiä tehtäviä tulee eteen pääsykokeissa (myös muilla aloilla) vähän väliä. Pyydetty slogan eli tekstisisältö ja logon sekä sen pohjalta suunniteltavan ilmeen  muoto ja idea on tärkeää viestiä selkeästi, tehokkaasti ja visuaalisen näyttävästi. Näissä pelkistämis- ja muotoilutehtävissä toimii aina: Timanttinen idea & less is more!

Lisäksi pääset perustelemaan tekemäsi valinnat ja suunnittelun lähtökohdat tehvätän osana palauttamassasi tekstissä – tämä on upea mahdollisuus avata omaa ideaansa ja sen lähtökohtia.

Kiinnitäthän tarkasti huomion toteutustapoihin ja arviointiperusteisiin:

Toteutustapa: Piirrä pakkaus valitsemiasi välineitä käyttäen. Teksti omalla sivullaan. Mahdollisen mallin voit rakentaa haluamallasi tavalla. 

Arviointi: idea ja omaperäisyys, sommittelu, pakkauksen toimivuus ja viestinnällisyys

2. Hyvä ja huono pakkaus

Mene kauppaan ja etsi pakkaus, joka on mielestäsi hyvä ja toinen pakkaus, joka ärsyttää. Ota kuva molemmista pakkauksista. Kirjoita muutamalla lauseella mielipiteesi miksi toinen on hyvä ja miksi toinen ärsyttää. Kirjoita myös mitkä ovat mielestäsi molempien valitsemiesi pakkausten vahvuudet ja heikkoudet. Liitä kuvat pakkauksista tekstin oheen.

Toteutustapa: Teksti ja valokuvat. Tekstin pituus muutamia lauseita.

Arviointi: kielellinen ilmaisu, argumentointitaito, kuvien informatiivisuus

Opettaja Sinin kommentit:

Kiinnostavana toisena tehtävänä hakijaa pyydetään kuvailemaan hyvä ja huono – eli onnistunut ja epäonnistunut pakkaus. Kuvailun osana sekä kuvataan pakkaukset että arvioidaan ne tekstimuodossa. Onnistuneita ja epäonnistuneita pakkaussuunnittelun ominaisuuksia tulee siis kuvata ja kuvailla tarkasti ja taustatyön merkitys myös tässä tulee olennaiseksi osaksi tehtävää. Tässä on hyvä mahdollisuus osoittaa omat kykynsä sanallistaa ja arvioida olemassaolevaa pakkaussuunnittelua. Pidän tätä tehtävää erittäin tärkeänä, panosta tähän.

Kiinnitäthän tarkasti huomion toteutustapoihin ja arviointiperusteisiin:

Toteutustapa: Teksti ja valokuvat. Tekstin pituus muutamia lauseita.

Arviointi: kielellinen ilmaisu, argumentointitaito, kuvien informatiivisuus

3. Motivaatiokirje

Kirjoita motivaatiokirje, jossa kerrot kuka olet ja miksi sinä haluaisit opiskella pakkaus- ja brändimuotoilua Muotoiluinstituutissa sekä miksi juuri sinut pitäisi valita opiskelijaksi.

Toteutustapa: Noin 500 – 2000 merkin pituinen teksti.

Arviointiperusteet: motivaatio, kielellinen ilmaisu

Opettaja Sinin kommentit

Tässä tehtävässä hakija saa tilaisuuden kertoa itsestään, kiinnostuksen kohteistaan ja soveltuvuudestaan alalle. Tekstien avulla arvioijat pääsevät tutustumaan hakijoihin henkilökohtaisesti ja saavat tietää hakijoista paljon kiinnostavia asioita. Tämä on arvokas mahdollisuus avata omaa itseään – omaa ideologiaansa ja tavoitteitaan arvioijille – käytä tämä mahdollisuus siis hyväksesi.

Tehtävällä testataan myös hakijan tietämystä tulevasta alastaan sekä sitä, mitä hakija tulevaisuuden ammatiltaan hakee. Perustelut siitä, miksi oma ala kiinnostaa ja miksi haluaisi siitä itselleen ammatin ovat olennaisimpia osia tämän tekstin sisältöä. Tämä antaa mahdollisuuden hakijalle tehdä myös taustatyötä oman alan parissa.

Erittäin tärkeänä osana tekstiä on vielä viimeinen – ja ehkä tärkein osuus; miksi juuri sinut pitäisi valita opiskelijaksi. Tässä on mahdollisuus ja ainutlaatuinen tilaisuus mainostaa itseään mutta se on tärkeä tehdä taiten. Tärkeää on kuvailla itseään pyydetyssä kontekstissa: Miksi juuri sinä sovellut alalle. Taustatyön merkitys tärkeä!

Hyviä pointteja vetävän tekstin rakentamiseen kertoo myös tämä hauska video: https://youtu.be/N6ptU71EMvw.

 

Teollinen muotoilu ennakkotehtävät

Tänävuonna teollisen muotoilun- ennakkotehtävät koostuvat neljästä tehtävästä. Tehtävät mittaavat mm. hakijan ideointikykyä, sommittelutaitoja, kykyä esittää materiaaleja, motivaatiota sekä kielellistä ilmaisua.

 

1. Suunnittele ja valmista

Suunnittele julkisen, yhteiskäyttöisen unisex-wc:n oveen kyltti. Valmista 15 x 15 cm:n kokoisesta kyltistä malli. Kyltin tulee olla kolmiulotteinen, siten että se on 1 – 5 cm paksu.

Valokuvaa kyltti valitsemaasi oveen kiinnitettynä, siten että kolmiulotteisuus tulee esille.

Toteutus: Valokuva mallista. Mallin valmistamiseen voit käyttää valitsemiasi materiaaleja ja tekniikoita.

Arviointiperusteet: idea, sommittelu, kyltin viestinnällinen selkeys

Opettaja Sinin kommentit:

Toisena tehtävänä on lähes joka vuosi muotoilun ennakoissa jossain koulussa toistuva kolmiulotteisen esineen mallin rakentaminen. Tänä vuonna aiheena on hyvinkin käytännönläheinen ja kiinnostava 3D kyltti, joka valmistetaan valitusta materiaalista. Tässä tehtävässä yhdistetään kolmiulotteisuus sekä graafinen ilme niinkin tutussa tehtävässä kuin wc-kyltti.

Luovuudelle jää tässäkin tehtävässä tilaa, koska aihe on kaikille enemmänkin kuin tuttu. Paljon kekseliäitä kuvallisia ja graafisia keksintöjä on jo tästä aiheesta tehty – nyt odotetaan jotakin uutta ja ainutlaatuista!

Kyseessä on graafisen ohjeen sisältävän kyltin ja yhtä aikaa kolmiulotteisen pinnan ja mallin suunnittelu ja toteutus. Tehtävä on kiinnostava ja se antaa tilaa luovuudelle sekä kolmiulotteiselle irrottelulle. Tässäkin tehtävässä kannattaa muistaa oman idean ja uudenlaisen rakenteellisen tulkinnan tärkeys helppojen tai valmiiden ratkaisujen sijaan. Grafiikkaa miettiessä on tärkeä muistaa miten sen saa toteutettua kolmiulotteisesti.

Ennakkotehtävissä on viime vuosina alkanut selkeästi yleistyä valmiiden mallien/tuotosten valokuvaaminen ja valokuvan arvioitavaksi lähettäminen. Aikaisemmin jokainen hakija on lähettänyt omia pienoismallejaan ja tuotoksiaan valintaraadille isoissa postipaketeissa, mutta nyt käytännöt alkavat muuttua entistä enemmän tuotoksen valokuvausta suosiviksi. Muutokseen kannattaakin siis suhtautua innostuen; nyt hakijalla on mahdollisuus valita juuri oikea kuvakulma, kokeilla valoja ja varjoja sekä luoda kuva, jossa valmis työ on mahdollisimman edustavan näköinen. Mikä tässä on mielestäni tärkeää on parhaan mahdollisen näkökulman löytäminen valokuvaan kyltin materiaalin ja kolmiulotteisen muodon esille tuomiseksi. Onneksi valokuvan keinot ovat monet ja tässä jos missä niitä kannattaa käyttää hyväksi ja miettiä tarkkaan. Haaste on heitetty!

Muista huomioida työtä suunnitellessasi arvosteluperusteet: idea, sommittelu, kyltin viestinnällinen selkeys.

2. Tee kuva

Jaa yksi A3-kokoinen paperi kahteen osaan.

a)
Piirrä/maalaa paperin ensimmäiseen osaan kuva tilanteesta, jossa pidät kädelläsi aurinkolaseistasi kiinni asettaessasi niitä silmillesi nähdäksesi paremmin juuri ohikiitävän estetiikan. Esitä kuvassa kasvosi, kätesi ja aurinkolasisi.

Opettaja Sinin kommentit

Piirrä/maalaa paperin ensimmäiseen osaan kuva tilanteesta, jossa pidät kädelläsi aurinkolaseistasi kiinni asettaessasi niitä silmillesi nähdäksesi paremmin juuri ohikiitävän estetiikan. Esitä kuvassa kasvosi, kätesi ja aurinkolasisi.

Eri muotoilun alojen tehtävissä on ollut trendinä jo useita kertoja selfiet tai omakuvat. Nämä on olleet pinnalla jo pitkään ja tämä tehtävätyyppi onkin selkeä ennakkotehtävien ykkösaihe tiettyinä vuosina. On erityisen tärkeää löytää oma kiinnostava ja erottuva kulma aiheeseen. Voidaankin kysyä ”mikä selfie oikeastaan on ja mitä eri kulmia siihen voi löytää? Miksi omakuva on kiinnostanut taiteessa kautta aikojen?” Mikä tekee siitä kiinnostavan?.

Tässä tapauksessa pyydetään esittämään kasvojen lisäksi kädet ja aurinkolasit, eli tehtävä on tarkemmin määritelty kuin joinakin aiempina kertoina. Se sisältää myös hauskaa huumoria piilotettuna tehtävänantoon – nimittäin tehtävässä tulee asettaa lasit silmille nähdäkseen paremmin “juuri ohikiitävän estetiikan”. Tämä osikiitävä estetiikka on siis myös merkittävässä osassa tehtävässä ja sen kuvaamiseen on hyvä miettiä oma kekseliäs tapa – mahdollisuudet ovat rajattomat!

Muista huomioida työtä suunnitellessasi Arviointiperusteet: todellisuuden ja materiaalien esittäminen, tyylitaju, sommittelun sopusuhtaisuus, kolmiulotteinen vaikutelma

 

Piirrä/maalaa paperin toiseen osaan seuraavat esineet mittakaavassa 1:1 läheltä kuvattuna:

oikean jalan kenkäsi

tölkki, pullo tai muu astia, jossa on mielijuomaasi

sivuleikkuri, jossa on muoviset kahvat

voileipä, jonka päällä on juustoviipale, tomaattilohko ja persiljaa.

Toteutus: Paperille käyttäen lyijykyniä, peitevärejä, huopakyniä ja/tai tusseja. Kuvaa tai skannaa valmis työ.

Arviointiperusteet: todellisuuden ja materiaalien esittäminen, tyylitaju, sommittelun sopusuhtaisuus, kolmiulotteinen vaikutelma

Opettaja Sinin kommentit

Myös asetelmakuva, jossa esitetään annetut aiheet lyijykynätekniikalla, on toistunut lukuisia kertoja muotoilun ennakkotehtävissä. Siinä mitataan sommittelun taitoa selä taitoa kuvata näkemääsi, muotoja, materiaaleja ja ympäröivää todellisuutta. Mukana haasteena on tällä kertaa myös mittakaava – annetut esineet tulee esittää todellisessa koossa eli mittakaavassa 1:1.

Tällä kertaa kahden hyvin erilaisen perinteisen tehtävätyypin yhdistäminen yhdelle A3 paperille tuo tehtävään vielä kolmannen herkullisen haasteen – nimittäin sommittelun. Kaikki olisi saatava esitettyä selkeästi ja näyttävästi, mutta rajoittavina tekijöinä on kaksi hyvin erilaista tehtävää ja toisessa niistä vielä lisäksi mittakaava.

3. Kerro tekemiselläsi

Esittele valokuvin 1 – 5 tekemääsi työnäytettä. Niiden ei tarvitse olla muotoiluun liittyviä työnäytteitä, vaan ne voivat olla vaikkapa työhösi, harrastuksiisi tai aikaisempaan koulutukseesi liittyviä tuotoksia.

Käytä puhelimen kameraa, tablettia, digikameraa tai skanneria. Voit halutessasi liittää kuviin työnäytettä tarkentavaa tekstiä tai piirroksia sekä muokata kuvatiedostoja kuvankäsittelyohjelmilla.

Toteutus: Enintään 5 digikuvaa, joita voi muokata kuvaamisen jälkeen.

Arviointiperusteet: soveltuvuus alan koulutukseen, visuaalinen ilmaisukyky

Opettaja Sinin kommentit:

Tässä tehtävässä on kyseessä mini-portfolio erillisten kuvatiedostojen muodossa.

Portfolio -tehtävä osoittaa ennakkotehtävien kansainvälistyvän – ulkomaisiin yliopistoihin on haettu jo pitkään portfoliolla – ja suomalaisiinkin jo useita vuosia.  Portfolio -tehtävä mahdollistaa hakijan parhaiden puolien ja omimpien tekniikoiden ja taitojen esittelyn ja korostamisen, unohtamatta portfolion monipuolisuutta.

Hyvä portfolio esittelee tekijän monipuolisuutta ja parhaita töitä, ollen silti eheä kokonaisuus – siinä on myös punainen lanka, joka johdattaa katsojan läpi töiden. Tätä on hyvä miettiä myös viiden työn kokonaisuudessa. Portfolioon voi koota hyvinkin erityyppisiä töitä, sekä myös valokuvia kolmiulotteisista töistä. Tässä tapauksessa töiden kuvat palautetaan erillisinä mutta niihin sai jokaiseen liittää mukaan esittelytekstin ja kannattaakin lisätä. Portfolion kokoamisessa hyvä kokemus voi olla kullanarvoista, jotta töistäsi juuri oikeanlainen kokonaisuus päätyy esiteltäväksi. Myös töiden sisällöllä ja niiden muodostamalla kokonaisuudella sekä tarinalla, punaisella langalla on suuri merkitys! Sekä tietysti relevanssilla alalle jolle on hakemassa, ainakin osalla töistä.

Tässä portfolio-tehtävässä korostettiin soveltuvuutta alan koulutukseen ja visuaalista ilmaisukykyä. Portfolion töitä valitessa nämä on tietysti hyvä pitää mielessä ja koota omat työt sekä tehdä niitä nämä ominaisuudet edellä.

4. Kirjoita itsestäsi

Kirjoita itsestäsi teksti, jossa vastaat alla oleviin kysymyksiin vapaamuotoisesti, mutta lyhyesti.
Kirjoita teksti tietokoneella. Merkitse tekstin loppuun päiväys ja oma nimesi.

Kysymykset:

Kuka olet ja mistä tulet?

Mitä harrastat tai haluaisit joskus harrastaa?

Missä asioissa olet omasta mielestäsi taitava?

Mitä asioita et omasta mielestäsi osaa hyvin?

Millaiset asiat tai ilmiöt saavat sinut innostumaan?

Miksi sinua kiinnostaa oppia muotoilemaan tuotteita, laitteita, koneita tai ajoneuvoja sekä kaikkiin näihin liittyviä palveluja tai käyttöliittymiä?

Millaista on mielestäsi hyvä muotoilu?

Millaista on mielestäsi huono muotoilu?

Jos olisit polkupyörä, niin minkä merkkinen, minkä värinen ja minkä tyyppinen tai mallinen polkupyörä olisit juuri nyt ja miksi?

Kuvaa lopuksi asennettasi, ilmaise se yhdellä sanalla tai yhdellä lyhyellä lauseella.

Toteutus: Teksti, noin 500 – 2000 merkkiä. Tässä olevia kysymyksiä ei tarvitse kirjoittaa tekstiin.

Arviointiperusteet: motivaatio, kielellisen ilmaisun selkeys, kirjoitus- ja kielioppivirheiden määrä

Opettaja Sinin kommentit:

Tässä tehtävässä hakija saa tilaisuuden kertoa itsestään, kiinnostuksen kohteistaan ja soveltuvuudestaan alalle. Tekstien avulla arvioijat pääsevät tutustumaan hakijoihin henkilökohtaisesti ja saavat tietää hakijoista paljon kiinnostavia asioita. Tämä on arvokas mahdollisuus avata omaa itseään – omaa ideologiaansa ja tavoitteitaan arvioijille – käytä tämä mahdollisuus mahdollisimman tehokkaasti hyväksesi.

Tehtävällä testataan myös hakijan tietämystä tulevasta alastaan sekä sitä, mitä hakija tulevaisuuden ammatiltaan hakee. Perustelut siitä, miksi oma ala kiinnostaa ja miksi haluaisi siitä itselleen ammatin ovat olennaisimpia osia tämän tekstin sisältöä. Tämä antaa mahdollisuuden hakijalle tehdö myös taustatyötä oman alan parissa.

Kiinnostavana lisänä tehtävässä pyydetään hakijaa kuvailemaan itsensä muotoilutuotteena, tässä polkupyöränä. Omia ominaisuuksiaan tulee siis kuvitella ja siirtää pyörän ominaisuuksiksi ja tässä on hyvä mahdollisuus myös huumorille.

Viimeisenä pyydetään kuvailemaan omaa asennettaan yhdellä sanalla tai lyhyellä lauseela – pidän tätä kohtaa erityisen merkityksellisenä tehtävässä! Panosta tähän.

Hyviä pointteja vetävän tekstin rakentamiseen kertoo myös tämä hauska video: https://youtu.be/N6ptU71EMvw

Ota tässä huomioon tarkasti annetut ohjeet ja arviointiperusteet:

Toteutus: Teksti, noin 500 – 2000 merkkiä. Tässä olevia kysymyksiä ei tarvitse kirjoittaa tekstiin.

Arviointiperusteet: motivaatio, kielellisen ilmaisun selkeys, kirjoitus- ja kielioppivirheiden määrä

Kuvassa Teho-Opiston pääopettaja Sini Koivisto.

VALMISTAUTUMINEN ENNAKKOTEHTÄVIIN

Sanonta “Harjoitus tekee mestarin” pitää paikkansa myös ennakkotehtäviin valmistautuessa. Uusia ideoita ja erilaisia toteutuksia kannattaa kokeilla rohkeasti. Myös käyttämiään tekniikoita kannattaa hioa huippuunsa. Ennakkotehtävät ovat sinun hetkesi loistaa ja päästää mielikuvituksesi lentoon!

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Luovien alojen ennakkotehtävät 2020-opettajien analyysit

Luovien alojen ennakkotehtävät 2020 ovat täällä! Teho-opisto kokosi sinulle toolkit:in opiskelupaikan hakemisen tueksi. Toolkit:istä löydät helposti kaiken hakemiseen liittyvän informaation kuten tietoa opiskeluista,oppilaitoksista, tärkeät päivämäärät, linkit sekä Tehon opettajien analyysit kevään aikana julkaistavista ennakkotehtävistä.

 

Ennakkotehtävät

Onko sinulla jo kristallin kirkas suunnitelma siitä mitä haluaisit opiskella? Hienoa! Luovien alojen koulutusohjelmiin hakevien ensimmäinen askel kohti unelmien opiskelupaikkaa ovat joko opintopolussa tai kevään mukaan oppilaitosten nettisivuilla julkaistavat ennakkotehtävät. Ennakkotehtävissä pääset esittelemään ideointikykyäsi, motivaatiotasi sekä hallitsemiasi tekniikoita. Tehon blogista löydät myös opettajiemme analyysit vuoden 2020 ennakkotehtävistä. Julkaisemme analyysit mahdollisimman pian ennakkotehtävien julkaisun jälkeen. Seuraa siis Tehon blogia päästäksesi kuulemaan ammattilaisten mietteet tehtävistä ensimmäisten joukossa!

Mikäli vielä mietit, mitä haluaisit opiskella kokosimme tälle sivulle kattavasti tietoa opiskelusta eri luovien alojen oppilaitoksissa. Kokosimme yhteen myös kaikki luovien alojen hakukevään tärkeät päivämäärät, jotka kannattaa poimia kalenteriinsa.

 

Hakukevään 2020 tärkeimmät päivät

Korkeakoulujen yhteishaku:

Hakuaika on 18.3.–1.4.2020. (Suomenkieliset hakukohteet)

Hakemukset jätetään opintopolku.fi-sivuston kautta.

 

 

ARKKITEHTUURI

-Hakukohteet:

Aalto-yliopisto

Tampereen teknillinen yliopisto

Oulun yliopisto

Ennakkotehtävät

Ennakkotehtävät 2020 julkaistaan ma 10.2.2020 klo. 12.00

Palautusaika 1.4.2020 klo 15.00 mennessä

-Ennakkotehtävät löydät dia.fi-sivulta

– Tehon opettajat ottivat arkkitehtuurin & maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävät 2020 tarkempaan analyysiin.

[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/arkkitehtuuri-maisema-arkkitehtuuri-ennakkotehtavat-2020-opettajien-analyysi/”]KURKKAA ANALYYSIT![/mk_button]

 

Valintakokeet

Piirustus- ja suunnittelukokeen 1.päivä 1.6.2020

Piirustus- ja suunnittelukokeen 2.päivä 2.6.2020

Arkkitehtuurin matematiikan koe 3.6.2020 klo. 9.00-12.00

Maisema-arkkitehtuurin luonnontieteen koe 3.6.2020 klo.14.00-17.00.

Lue lisää dia.fi-sivulta

 

TAIDEALAT

AALTO-YLIOPISTO, ARTS TAITEIDEN JA SUUNNITTELUN KORKEAKOULU

-Hakukohteet:

Ennakkotehtävät

Ennakkotehtävät 2020 julkaistaan 17.2.2020

Ennakkotehtävien palautus 1.4.2020

–  Tehon opettajat ottivat Aalto-yliopiston taiteiden alojen ennakkotehtävät 2020 tarkempaan analyysiin:

[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/aalto-yliopisto-taiteiden-alat-ennakkotehtavat-2020-opettajien-analyysit/”] OPETTAJIEN ANALYYSIT![/mk_button]

 

Valintakokeet

Kuvataidekasvatus 3.6-5.6.2020

Muotoilu 3.6-5.6.2020

Sisustusarkkitehtuuri 3.6-5.6.2020

Visuaalisen viestinnän muotoilu eli graafinen suunnittelu 3.6-5.6.2020

Bachelor’s Programme in Design valintakoetehtävien palautus Aalto-yliopiston Hakijapalveluihin 3.4.2020 klo 15.00 mennessä. Valintakoetehtävistä jatkoon päässeille hakijoille järjestetään haastattelut 11.-15.5.2020 välisenä aikana.

 

LAPIN YLIOPISTO, TAITEIDEN TIEDEKUNTA

-Hakukohteet:

Ennakkotehtävät

Graafisen suunnittelun sekä kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävät 2020 löydät opintopolusta.

Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävä palautettava  8.4.2020 klo 15.00 mennessä Lapin yliopiston hakija- ja opiskelupalveluihin.

– Graafisen suunnittelun ennakkotehtävä palautettava 8.4.2020 klo 15.00 mennessä Lapin yliopiston hakija- ja opiskelupalveluihin.

-Tehon opettajat analysoivat Lapin yliopiston ennakkotehtävät 2020.

[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/lapin-yliopiston-ennakkotehtavat-2020-opettajien-analyysit/”] KURKKAA ANALYYSIT![/mk_button]

 

Valintakokeet

Audiovisuaalinen mediakulttuuri 9.6.2020 klo 9-19 ja 10.6.2020 klo 8-14

Graafinen suunnittelu 9.6.2020 klo 9-19 ja 10.6.2020 klo 14-20

Kuvataidekasvatus  25.5. – 27.5.2020 (I osa 25.5. – 26.5. ja II osa 27.5.)

Sisustus-ja tekstiilimuotoilu 8.6.2020 klo 8-14 ja 9.6.2020 klo 9-19

Teollinen muotoilu  8.6.2020 klo 14-20 ja 9.6.2020 klo 9-19

Vaatesuunnittelu  8.6.2020 klo 8-14 ja 9.6.2020 klo 9-19

 

METROPOLIA

-Hakukohteet:

Ennakkotehtävät

-Ennakkotehtävät 2020 julkaistaan 15.2.2020 klo.9.

-Ennakkotehtävien palautusohjeet julkaistaan 15.2.2020.

– Tehon opettajat analysoivat ennakkotehtävät:

[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/metropolia-ennakkotehtavat-2020-opettajien-analyysit/”] KURKKAA ANALYYSIT![/mk_button]

 

Valintakokeet

  • Visuaalisen viestinnän muotoilu-1.-3.6.2020
  • Teollinen muotoilu-26.-27.5.2020
  • Tekstiilisuunnittelu -26.-27.5.2020
  • Rakennusarkkitehtuuri – 28.5.2020
  • Sisustusarkkitehtuuri ja kalustemuotoilu – 26.-27.5.2020

Lue lisää metropolian valintakoe-sivustolta

 

LAHDEN MUOTOILUINSTITUUTTI

– Hakukohteet:

Ennakkotehtävät

-Ennakkotehtävät 2020 löydät lab.fi>valintakokeet.

-Ennakkotehtävien palautus 1.4.2020 klo 15.00 mennessä.

-Tehon blogista löydät opettajien analyysin ennakkotehtävistä:

[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/lahden-muotoiluinstituutti-ennakkotehtavat-2020-opettajien-analyysit/”] OPETTAJIEN ANALYYSIT[/mk_button]

 

Valintakokeet

  • Sisustusarkkitehtuuri ja kalustemuotoilu 26.–28.5.2020
  • Pakkaus- ja brändimuotoilu  26.–28.5.2020
  • Teollinen muotoilu 26.–28.5.2020 
  • Graafinen suunnittelu 26.–28.5.2020
  • Mediasisällön suunnittelu 26.–28.5.2020

Lue lisää Muotsikan pääsykoe-sivustolta

 

XAMK

-Hakukohteet:

Ennakkotehtävät

-Ei ennakkotehtäviä vuonna 2020!

 

Muut hakukohteet

 

Hämeen AMK

-Hakukohteet

-Ei ennakkotehtäviä vuonna 2020

 

Oulun AMK

-Hakukohteet

-Ei ennakkotehtäviä

 

Savonia AMK

-Hakukohteet:

Ennakkotehtävä julkaistaan Savonian nettisivuilla 6.4.2020

-Ei ennakkotehtäviä

 

Tampereen AMK

Hakukohteet:

-Ei ennakkotehtäviä

 

 

Täydet pisteet Muotsikan sisustusarkkitehtuuriin!

Muotsikka sisustusarkkitehtuuri

Teho-Opiston kurssilaiset ovat täyttäneen viime vuosina yli puolet aloituspaikoista Lahden Muotoiluinstituutin eli Muotsikan sisustusarkkitehtuurin linjalla. Yksi ensi syksynä linjalla aloittavista Teholaisista on Maxi-kurssin käynyt Sonja Koivuoja, joka nappasi täydet pisteet pääsykokeista. Nyt hän kertoo valmistautumisestaan ja paljastaa muutamat Teholta tutut vinkit ja opit, joita hän pääsi hyödyntämään pääsykokeissa! 
 

Miten valmistauduit pääsykoepäiviin?

Sonja:

”Ennen pääsykokeita kävin vielä mielessäni läpi omia vahvuuksiani ja heikkouksiani. Sen lisäksi palauttelin Teho-Opistolta opittuja oppeja mieleeni ja kävin läpi Tehon Facebook-ryhmistä läpi kurssilla tehtyjä töitä ja niistä saatuja arvosteluja. Kiinnitin huomiota mitä tietyn tyyppisissä tehtävissä vaadittiin ja mitkä olivat olleet kompastuskiviä kussakin tehtävänannoissa. Kurssilaisten parhaista töistä ja niiden arvosteluista palauttelin myös mieleen mitä vaaditaan täyden arvosanan työhön.
Tehtävien kertailun lisäksi tein listaa välineistä, joita minulta jo löytyy ja mitä hankintoja minun täytyy vielä tehdä pääsykokeita varten. Saimme kutsun mukana tarvikelistan, jossa määriteltiin pääsykokeissa tarvittavat välineet. Onneksi vuoden aikana oli jo tullut tehtyä paljon hankintoja Tehon tehtäviä varten, joten ostoslistalle tuli vain muutama asia lisää.”

Millä fiiliksillä lähdit pääsykokeisiin?

Sonja:

“Hieman jännitti, mutta sitäkin enemmän olin innoissani ja odottavin mielin tulevista päivistä. Jännityskin laukesi heti ensimmäisen tehtävän palautuksen jälkeen ja oikeastaan haastattelukaan ei enää juuri jännittänyt. Kaiken kaikkiaan Lahden pääsykokeissa oli mielestäni kaikista käymistäni pääsykokeista mukavin tunnelma. En ihan tarkalleen tiennyt mitä odottaa, sillä Lahden edellisvuosien pääsykoetehtäviä ei ollut mahdollista löytää mistään netin syövereistä. Siksi lähdin avoimin mielin ja ajattelin Lahden olevan hyvä aloitus alkavalle pääsykoeputkelle.”


Missä onnistuit mielestäsi erityisesti pääsykokeissa?

Sonja:

“Onnekseni pääsykokeet sisälsivät paljon rakentelua, sillä tiesin sen olevan ehdoton vahvuuteni. Mielestäni onnistuin hyvin hallitsemaan materiaalit ja lähtemällä työstämään ideaani materiaalin ehdolla. Esimerkkinä toisena tehtävänä oli suunnitteilla lelu, jossa välineenä oli ohutta puurimaa ja plastoliinia, joka saveen verrattuna on todella haastavaa työstää, saati muovailla. Kuitenkin sain muovattua siitä kolme eri kokoista kolmion muotoista levyä, joihin uursin uria, ja jotka asetin kolmen puutikun väliin, jolloin ne muodostivat kolmikerroksisen labyrintin, josta voisi kuvitella johdottavan kuulaa läpi kerroksesta toiseen ja samalla lelua helposti kädessä pidellen.
Mielestäni onnistuin hyvin myös käyttöesine-tehtävässä, jossa materiaalina oli 5m puurimaa, 1m lankaa liimaa sekä 5 muovipilliä. Aluksi lähdin hahmottamaan ideaani kierrätyksen kautta, mutta taitettava kierrätysastia tuntui mielestäni jotenkin pliisulta. Pysyttelin kuitenkin keittiötarvikkeiden puolella ja mietin mitä itse pienessä keittiössäni tarvitsisin. Kehittelin ”tiskiharjasermin”, joka roikkuu kuivauskaapin ulkopuolella piilottaen samalla rumahkon tiskiharjan taakseen ja toimii samalla esim. keittiöpyyhkeen ripustimena.  Sermistä tuli jopa ihan kivan näköinen, kun liimasin vieriviereen aaltoilevasti ohutta puurimaa n. 20cm pätkissä ja liimasin ripustinlangan rytmikkäästi sen yläpuolelle.”

Mitä Teholta tuttuja oppeja pystyit hyödyntämään?

Sonja:

“Paras Teholta saatu oppi (etenkin näitä rakentelutehtäviä ajatellen) oli mielestäni se, että aina täytyy keksiä yksi hyvä muoto, pysytellä siinä ja toistaa sitä tarvittaessa. Pääsin toteuttamaan sitä myös pääsykokeissa!
Tämän lisäksi opettajien neuvo siitä, että ei saa tehdä mitään ylimäärästä mitä tehtävänannossa ei mainita. Esimerkiksi ei kannata lähteä maalaamaan värein rakennustehtävän materiaaleja, jos tehtävänannossa tai arvosteluissa ei erikseen mainita ”värien käyttö” (ja yleensä ei mainita).
Myöskään valmiiksi keksittyä tai tehtyä ei kannata lähteä toteuttamaan, sillä joku muu on sen jo joskus keksinyt ja luonut. Eli jos haluaa olla tulevaisuuden visualisti, täytyy olla kyky luoda aina jotain uutta. Taidealallehan tässä kuitenkin ollaan hakemassa, ja siellä luovaa ideointikykyä vaaditaan jokaiselta hakijalta.”

Mikä fiilis oli kuulla tuloksista?

Sonja:

”Todella hyvä! Oli kiva, että Lahti ilmoitti tuloksista jo viisi päivää ennen annettua tulospäivämäärää. Oli myös helpoottava tunne ajatella, että vaikka pisteeni eivät riittäisi ensimmäiseen hakuvaihtoehtooni Aaltoon, niin Lahti olisi mulle yhtä hyvä vaihtoehto – ja ennen kaikkea mulla olisi koulupaikka syksyksi! Tieto siitä, että saisin jättää kokopäivä työni pian lomien jälkeen, eikä tarvitsisi tehdä töitä vain jonkun toisen unelman eteen, vaan pääsen työstämään vain omaa unelmaani tuntui hyvältä!
Olin myös tyytyväinen, että raskas vuosi palkittiin näin. Välillä oli aika väsynytkin fiilis, kun kävi koko vuoden kokopäiväisesti töissä ja tein samalla aina tunnollisesti jokaisen harjoitustehtävän, joka Teholta annettiin.”

Minkä Tehon kurssin kävit?

Sonja:
”Viime vuonna kävin Ennakkotehtävä-kurssin, jonka jälkeen en vielä koulupaikkaa saanut. Olinkin jo etukäteen päättänyt aloittaa Maxi-kurssin syksyllä 2018 ja hakea keväällä Aallon lisäksi myös Muotsikkaan.
Olen ollut todella tyytyväinen Teho-Opistoon, enkä ole katunut hetkeäkään kurssin ottamista. Erityiskiitos vielä opettajille, jotka olivat isona tukena ennakkotehtäviä tehdessä ja jännittivät pääsykoekutsuja sekä tuloksia yhdessä meidän kurssilaisten kanssa.
Toivon todella, että jokainen, joka vähänkin on edes joskus unelmoinut luovalla alalle hakemisesta, tavoittelee unelmiaan ja löytää uskon oman tekemiseen ja rohkeasti hakee haluamaansa kouluun! Minun apuna ja tukena toimi Tehon valmennuskurssi ja vihdoin pääsen toteuttamaan unelmiani!”
 


 
Haluatko sinäkin päästä toteuttamaan omia unelmiasi ja aloittaa opinnot Muotsikassa? Näiden täysien pisteiden taustalla on hurja määrä treenitunteja, jotka ovat pitäneet sisällään erilaisia pääsykoetyyppisiä tehtäviä mm. rakentelutehtäviä. Teho-Opiston valmennuskursseilla käydään kattavasti pääsykokeissa vaadittavia tekniikoita ja eri tehtävätyyppejä läpi. Opettajamme antavat jokaisesta kurssitehtävästäsi palautetta – siitä mikä meni hyvin, mikä huonosti, joten tiedät mihin keskittää huomiota parhaiden pisteiden saavuttamiseksi.
Älä missaa opettajiemme kullanarvoisia vinkkejä ja oppeja, vaan tule valmennukseemme! Paikat kevään kursseille täyttyvät hurjaa vauhtia, joten varaa paikkasi nyt!
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/midi-valmennuskurssi-arkkitehtuuri-muotoilu-taide/”]TUTUSTU MIDI-KURSSIIN![/mk_button]
 
 

• TEKIJÄT • Sisustussuunnittelijat • ITALIA •

Sisustussuunnittelijat Italia

TEKIJÄT – OSA 4:
Teho-Opiston haastattelussa italialaiset sisustussuunnittelijat
URTĖ BERŪKŠTYTĖ & ELISABETTA RIZZATO

“Maailman pitää muuttua” lukee englanniksi erään Lontoolaisen korkeakoulun seinällä. Kaikki muuttuu luonnollisesti koko ajan, mutta toisaalta maailmassa olevia epäkohtia tulee muuttaa. Muutoksen tuulia tuoksutellen kysyimme eurooppalaisilta luovien alojen ammattilaisilta, mitä he tekisivät jäätiköiden hyväksi ja kuinka he olisivat tsempanneet itseään opiskelijoina. Entä mitä he ajattelevat maanantaiaamuisin ja miltä näyttää alan tulevaisuus vuonna 2030.
Kevään aikana Tehon blogissa julkaistaan Tekijät-haastattelujen sarja, jossa eri alojen ammattilaiset vastaavat edellä mainittuihin, samoihin kysymyksiin suoraviivaisesti tai laveammin – jokainen tyylillään. Nyt vuorossa osa 4: italialaiset sisustussuunnittelijatSarja starttasi tanskalaisilla maisema-arkkitehdeilla ja arkkitehdeilla ja jatkoa saatiin norjalaisista arkkitehdeista ja espanjalaisista graafisista suunnittelijoista. Ennen sarjan päättymistä tutustutaan vielä muotoilijoihin Belgiasta ja Hollannista. Osa vastaajista on niittänyt urapolkua kauemmin, osa on tuoreempia tekijöitä. 
Nauttikaa ammattilaisten näkemyseroista ja neuvoista!

Tekijät:
Sisustussuunnittelijat – Italia

 
UB :
URTĖ BERŪKŠTYTĖ
www.pinkodelia.comItalialainen sisustussuunnittelija

  • Sisustussuunnittelija
    + perustaja, Pinkodelia
  • Suunnittelutoimistot Milanossa, Italiassa & Vilnassa, Liettuassa
    3 työntekijää /sisustussuunnittelija, sisustuskonsultti ja rakennuttaja sekä yhteistyötä eri alojen freelancereiden kanssa
  • Projekteina: 
    |
    Sisustussuunnittelukonsultointi: Amazonin logistiikkaosaston työntekijöiden tilat & Kartellin liikkeet sekä Adidas plus Milanon rautatieasema

    | Remontti sisustusuunnittelu- ja toteutus: kahvila-leipomo, kesämökki, loft-asunto ja kylpyhuoneita, mm.
  • Plus: Toimii yksityisessä, Istituto Europeo di Design -suunnitteluinsituutissa luennoitsijana, mm. 


Italialainen sisustussuunnitteluER :
ELISABETTA RIZZATO

Italianbark.com
er-interiordesign.com

  • Arkkitehti, sisustussuunnittelija
    + perustaja, Italian Bark- sisustusblogi
    + perustaja, ER Elisabetta Rizzatto Interior Design
  • Suunnittelutoimisto Milanossa
    3 työntekijää / arkkitehtia / sisustussuunnittelijaa ja nettisivusuunnittelija sekä yhteistyötä eri alojen freelancereiden kanssa
  • Projekteina:
    |
    Sisustussuunnittelukonsultointi: lontoolainen kiinteistövälitysfirma, losangelilainen koti, miamilainen toimistotila ja kahvila Marokossa

    | Remontti sisustusuunnittelu- ja toteutus: kylpyhuone, asuinhuoneisto ja ravintola, mm.
  • Plus: Toimittaa Italian Bark – sisustusblogia, mikä on kasvanut kuudessa vuodessa pienestä henkilökohtainen blogista alati päivittyväksi kansainväliseksi sisustusblogiksi. Italian Bark on nostettu esiin Huffington Postissa (Top Global 25 interior blogs) ja Australian Voguessa (“Top Italian interior Instagram profiles to follow”) sekä voittanut kansainvälisen Amara Interior Blog-palkinnon, mm. 

 
 

HAASTATTELUT

( l ) What do you think on Monday mornings?
Mitä ajattelet maanantaiaamuisin?  

UB :  First thing what I do on Monday morning is thinking about the list of everything I have to do. For me, it is an effective way to be productive, and to be efficient and organized the whole week.
Ensitöikseni maanantaiaamuisin ajattelen listaa kaikesta, mitä minun pitää tehdä. Se on tehokas tapa olla koko viikon tuottelias, tehokas ja organisoitu.

ER :
I am happy because a new working week is starting, and I think about planning all the projects and things for the week. But before starting I have breakfast (and coffee, of course), I go out for a walk, just thinking back about the weekend.
Olen onnellinen, koska uusi työviikko on alkamassa, ja ajattelen, mitä kaikkea suunnitella viikon projektien osalta. Mutta ennenkuin alan syödä aamiaista (ja juoda kahvia, tietenkin), menen ulos kävelylle ja ajattelen mitä kaikkea viikonloppuna tapahtui.
 
( ll ) What music do you listen when you work?
Mitä musiikkia kuuntelet työskennellessäsi?
UB : Everyday it changes according my mood – starting with the pop music, ending with the house style. Music always helps me to increase the focus and evoke the positive feelings, that lead towards a greater productivity.
Se vaihtelee päivittäin mielialan mukaan, alkaen popista, päättyen houseen. Musiikki auttaa aina nostattamaan keskittymiskykyäni ja herättelemään positiivisia tunnetiloja, jotka johtavat parempaan tuotteliaisuuteen.
ER :  I usually listen to an Italian radio for most part of the day, where there is a nice mix of speaking and music. Otherwise I listen to my Spotify playlists, that are a strange mix of indie rock, 80s and 90s, and latino music (yes this sounds weird I know!!). I listen to music all day long, but sometimes I also need to switch off music to focus better (usually this happens, when writing articles).
Kuuntelen normaalisti suurimman osan päivästä italialaista radiota, jossa on hyvä suhde puhetta ja musiikkia. Muuten kuuntelen Spotify musiikkilistoja, jotka ovat outoja sekoituksia indie rockia, 80- ja 90-luvun musiikkia, ja latinoa (joo, kuulostaa oudolta, tiedän!!). Kuuntelen musiikkia aamusta iltaan, mutta joskus joudun laittamaan musiikin pois, jotta voin keskittyä paremmin (yleensä näin tapahtuu, kun kirjoitan artikkeleita).
 
( lll )  How could interior designers save the polar bears and little kids?
Miten sisustussuunnittelijat voisivat pelastaa jääkarhut ja pikkulapset?
UB : Interior designers have a tremendous impact on the sustainability of an environment. They decide, which materials and products will be used inside the spaces, this means that the effect for the surrounding will depend on our habits, consumption and choices we make.
Supporting the companies that are eco-friendly can help to reduce pollution in environment where we live. Also using local materials and products can minimize demand on export with heavy reliance on oil used to ship them.
Sisustussuunnittelijoilla on suurenmoinen vaikutus ympäristömme kestävään kehitykseen. He päättävät mitä materiaaleja ja tuotteita käytetään erilaisissa sisätiloissa. Tämä tarkoittaa sitä, että niiden vaikutus ympäristöön riippuu meidän tavoista, kuluttamisesta ja päätöksistä.
Ympäristöystävällisten yhtiöiden tukeminen ja käyttäminen voi auttaa ympäristömme päästölastin vähentämisessä. Myöskin paikallisten materiaalien ja tuotteiden käyttäminen voi vähentää rahtituonninmäärää, mikä tarkoittaa öljyriippuvuuden vähenemistä.

ER : By doing green choices, by working with brands that have an honest approach towards the environment, by paying attention to the energy-saving solutions (example for lighting).
Tekemällä ekologisia valintoja, työskentelemällä tuotemerkkien kanssa, joilla on rehellinen asenne ympäristökysymyksissä ja huomioimalla suunnittelussa energiaa säästävät ratkaisut, esimerkiksi valaistuksessa.

( lV )  What is the core idea behind your / your team’s design?
Mikä on sinun / teidän tiiminne suunnittelun ydinidea?

UB : First objective is always to reflect the story, culture and context behind. We particularly focus on the importance of communication strategies and take a cross-disciplinary and creative approach to develop immersive environments. We view social media as a tool to reach out to people and leave a good impression.
    Extending the brand into interior commercial space helps the values of the customers connect to the brand and make the experience unique. The space design affects the clients’ emotions and mindset – which, in turn, influences their behavior.
Ensimmäinen tavoite on aina heijastella tarinaa, kulttuuria ja kontekstia toimeksiannon taustalla. Me keskitymme eritoten viestintästrategioiden tärkeyteen ja käytämme poikkitieteellistä ja luovaa lähestymistapa luodaksemme vaikuttavia ympäristöjä. Meidän mielestä sosiaalinen media on työväline, jolla voi tavoittaa ihmisiä ja jättää hyvä vaikutelma.
Tuotemerkin ilmeen huomioiminen koko liikkeen sisutussuunnittelussa helpottaa asiakkaiden arvojen liittämisessä tuotemerkkiin ja tekee asiakaskokemuksesta erityisen. Tilasuunnittelu vaikuttaa suoraan asiakkaan tunteisiin ja tunnetiloihin, jotka taas vaikuttavat asiakkaan käyttäytymiseen.

ER : The core idea is to create beautiful spaces, both real and digital ones. The blog is a big part of the studio work too.
Ydinidea on luoda kauniita tiloja, molempia, sekä oikeita tiloja, että digitaalisia tiloja.  Blogi on myös iso osa studiotyöskentelyäni.
 
Pinkodelia

Pinkodelia:
Torkkupaikka •  Kansainvälinen suunnitelma • Amazon -yhtiölle


( V ) What is the most interesting project you have been part of? Why?
Mikä on mielenkiintoisin projekti, johon olet osallistunut? Miksi?

UB : Office concept for “Amazon”. It was definitely challenging to work with the biggest company in the world and express its values within interior. The objective was not to design a traditional office, but the first working space programmed specially for night-shifters wellness. The space supposed to facilitate a more harmonious environment for collaboration, team shifting, and flexibility, so that the employees could choose an appropriate area to work according to their task at the given moment.
Toimistokonsepti Amazonille. Oli todella haastavaa työskennellä yhden maailman isoimmista yhtiöistä kanssa ja ilmaista yhtiön arvoja sisustuksen välityksellä. Tavoite ei ollut suunnitella perinteistä toimistoa, vaan suunnitella ensimmäinen erityisesti yövuorolaisien hyvinvointia edesauttava työtila. Tilan tuli luoda harmonisempaa ympäristöä yhteistyön, vuorojen vaihdon ja joustavuuden kannalta niin, että työntekijät pystyisivät valitsemaan sopivimman tilan työskentelyyn riippuen heidän työtehtävistään.
ER : It is a project I’m working on in this period and that I will talk about soon!
Se on projekti, mitä työstän paraikaa ja kerron siitä kohta!

( VI )  
What is the basis for a good team spirit?
Mikä on hyvän tiimihengen perusta?

UB : An open-minded attitude and straight communication with the members of the team, that means always taking into consideration the opinions of other. Communication is essential to be able to work together efficiently and make progress on tasks. Also, it is important to have a clear plan and indicated objectives to achieve. Team should focus on outcomes and results, rather than just on the amount of work being done.
Avoin asenne ja selkeä kommunikaatio tiimin jäsenten välillä, mikä tarkoittaa aina kaikkien mielipiteiden huomioimista. Kommunikaatio on olennainen osa tehokasta työskentelyä ja työtehtävissä edistymistä. Myöskin on tärkeää olla olemassa selkeä suunnitelma ja selkeä päämäärä. Tiimin tulisi keskittyä työn hedelmiin ja tuloksiin, työmäärän sijaan.
 
ER : The very first things are honesty and respect. Also, understanding your limits and finding the strengths of your collaborators, in order to complete each other.
Ehdottoman ensimmäiset asiat ovat rehellisyys ja kunnioitus. Myöskin omien rajojen ymmärtäminen ja yhteistyötahojen vahvuuksien löytäminen, jotta voitte täydentää toisianne.

Elisabetta Rizzato

Elisabetta Rizzato:
Ravintola • Perth • Australia


( VII )  
What do you consider could be emphasised more in the education of interior designers?
Mitä voitaisiin painottaa enemmän sisustussuunnittelijoiden koulutuksessa?

UB : Focus not only on the aesthetically attractive result, but the concepts, which raises business, improves brand image and communication. “Design thinking” discipline is a tool to arrive with the successful solution and design strategy for the indicated problems.  
Students should focus not only on designing the functional spaces, aesthetical appeal but also redefining the user experience, the image of brands to create advances in development of business.
Keskityttäisiin, ei vain esteettisesti miellyttävään lopputulokseen, vaan konsepteihin, jotka kehittävät bisnestä, tuotemerkin imagoa ja viestintää. “Design-ajattelu” on työväline ja suunnittelustrategia, millä ratkaistaan onnistuneesti tehtävänannon osoittamat ongelmat.

ER :
The practical sides of our job: that’s to say, making quotes and cost analysis, but also sourcing for materials and solutions in the showrooms. My education for example was really ‘academic’, lots about how to present drawings and project at their best, but nothing about how to run a project till its realization.
Työmme käytännön puoli: tarkoittaen, tarjousten tekemisiä ja kustannusanalyysejä, mutta myös materiaalilähteitä ja ratkaisuja näyttelytiloissa. Minun koulutukseni oli esimerkiksi todella akateeminen. Meillä oli paljon opetusta siitä, kuinka esittää piirustukset ja projektit upeasti, mutta ei mitään siitä, kuinka suorittaa projekti alusta loppuun.


( VIII )
What is interior design in the year 2030?
Mitä on sisustussuunnittelu vuonna 2030?

UB : In the near future, first we will live in smart environments – smart homes, smart schools, smart hospitals, that are much more than just the standalone devices. Smart interiors will be built into the very structure of the spaces.
   Second, the spaces which we use will become smaller and smaller. Tiny space is one of the most striking phenomena, that are set to overturn the way we think about interiors.   And third, green interior design will become even more valuable in 2030, that will have the greatest influence on the quality of our life.
Lähitulevaisuudessa, ensiksikin asumme älykkäissä ympäristöissä – älykkäissä kodeissa, älykkäissä koulussa, älykkäissä sairaaloissa, missä on paljon muutakin älykästä kuin vain itsenäisesti toimivat laitteet. Älykkäät sisätilat tullaan rakentamaan tilojen ytimiin.
Toiseksi tilat, mitä käytämme, tulevat olemaan pienempiä ja pienempiä. Pieni tila on yksi silmiinpistävimmistä ilmiöistä, joka on tuleva muuttamaan käsitystämme sisätiloista.
Ja kolmanneksi, ekologinen sisustussuunnittelu tulee olemaan arvokkaampaa vuonna 2030, sillä tulee olemaan suurin vaikutus elämänlaatuumme.


ER :
Probably it will be not just ‘interior design’. I think it will be mixed with digital design, with computer technology, probably with science too, because our problems with the environment will become worse in the next years (even, if I hope not) and we will have to find a solution in all the industries. It will be also much easier to show clients how a project is, thanks to the 3D-reality: I’m imagining clients wearing glasses and seeing how their future homes will be!
I hope interior design will become also much affordable and democratic. There are several researches in the design and construction about giving a home to those who can’t afford it, also the growth of low cost brands on this side is good, because it gives all the people the possibility to furnish their homes.
Lastly, there will be for sure also new ways of living for temporary houses, because people will move more often.
Ei varmaankaan ole olemassa vain ‘sisustussuunnittelua’. Ajattelen, että se tulee sekoittumaan digitaalisen suunnittelun, tietotekniikan ja varmaankin tieteen kanssa, sillä ongelmamme ympäristön kanssa pahentuvat tulevina vuosina (vaikken niin toivoisi) ja meidän täytyy löytää ratkaisut niihin jokaisella ammattialalla. Tulee olemaan myös helpompaa esittää suunnitelmat asiakkaalle, siitä kiitos 3D-todellisuudelle: Kuvittelen asiakkaan vr-lasit päässä katsomassa minkälainen hänen kodistaan tulee!
Toivon, että sisustussuunnittelusta tulee paljon edullisempaa ja demokraattisempaa. On paljon tutkimuksia suunnittelun ja rakentamisen aloilla, siitä kuinka tehdään koti sellaisille, joilla ei ole varaa siihen. Myös huokeahintaisten tuotemerkkien kasvu on tästä näkökulmasta ajatellen hyvä, koska se antaa kaikille ihmisille mahdollisuuden sisustaa kotinsa.
Viimeiseksi, tulee varmasti olemaan uusia tapoja asuttaa rakennuksia väliaikaisesti, sillä ihmiset tulevat muuttamaan yhä useammin.

 
( VIIII )  What would you say to yourself in the first study years?
Mitä sanoisit itsellesi ensimmäisinä opiskeluvuosina?

UB : Do not be afraid to do mistakes and stop blaming yourself for not having a perfect work. Everyone’s first draft is not that good, we are not able to produce great work without first making many trials.
Älä pelkää virheitä ja lopeta itsesyytökset, kun työsi ei ole täydellinen. Jokaisen ensimmäinen versio ei ole kovin hyvä. Me emme pysty tuottamaan upeaa työtä ilman useita kokeiluja.

ER :
I would say, enjoy these years, because then you won’t have time for stop and study anymore!
Sanoisin, että nauti näistä vuosista, koska näiden jälkeen sinulla ei ole aikaa enää pysähtyä ja opiskella täyspäiväisesti!
 
//
Noora KassinenNoora Kassinen
Tehon Keski-Euroopan kirjeenvaihtaja ja entinen opettaja,
Tekijät -sarjan tuottaja

+ piirua vaille valmis, Sveitsissä, Lontoossa ja Suomessa arkkitehtuuritoimistoissa, mm. sairaalaprojektien- ja kilpailujen, kaupunkisuunnittelun & lyhytelokuvien parissa sekä arkkitehtuurin laitoksella Lontoossa työskennellyt Aalto yliopiston Wood Programmin läpilinkoutunut, puuarkkitehtuuriin erikoistuva arkkitehti.

 

HALUATKO SISUSTUSSUUNNITTELIJAKSI?

Inspiroiduitko maailmalla uraa luoneiden sisustussuunnittelijoiden kokemuksista? Haluaisitko sinä herättää omat ideasi henkiin ja aloittaa opinnot sisustusarkkitehtuurin alalla?
Sisustussuunnittelua voit opiskella Suomessa yliopistossa sekä Aallossa että Lapissa. Ammattikorkeakoulun puolella muotoilijat voivat suuntautua sisustusarkkitehtuuriin Lahden muotoiluinstituutissa, Metropoliassa ja XAMK:ssa. Tämän kevään ennakkotehtävät ovatkin julkaistu, mutta vielä ehdit hyvin mukaan hakuprosessiin!
Teho-Opiston opettajat ovat analysoineet sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävät, joten lue asiantuntijoiden kommentit Aalto-yliopiston ja Lahden muotoiluinstituutin ennakkotehtävistä ja aloita valmistautuminen kohti sisustusarkkitehdin opintoja.


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Lahden Muotoiluinstituutti – Ennakkotehtävät 2019

Lahden muotoiluinstituutti ennakkotehtävät 2019

Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutti on julkaissut vuoden 2019 ennakkotehtävät! Graafisen suunnittelun ja mediasisällön suunnittelun aloille pyrkivien on tänä vuonna valmistauduttava useampaan tehtävään. Sisustusarkkitehtuuri & kalustemuotoilu -linjalla luotetaan pelkästään portfolion voimaan. Kurkista, miltä näyttävät ennakkotehtävät ja mihin pääopettajamme Sini kiinnittäisi tehtävissä huomiota. 
Muotsikan tämän kevään ennakkotehtävät ja alojen tarkemmat esittelyt löytyvät oppilaitoksen valintaoppaastaMedia-alan visuaalisen viestinnän opintojen suuntautumisvaihtoehdot ovat:

  • graafinen suunnittelu,
  • mediasisällön suunnittelu &
  • valokuvaus.

Muotoilun puolella opintoja voi suorittaa kolmella linjalla, jotka ovat:

Mikäli opinnot näillä aloilla houkuttelevat, on aika ottaa härkää sarvista ja alkaa toden teolla työstämään tämän kevään ennakkotehtäviä. Nyt kun Lahden esivalintatehtävät on julkaistu, otimme ne hieman lähempään tarkasteluun ja analyysiin. Jos sinua kiinnostaa, mitä esivalintatehtävissä tullaan ainakin testaamaan ja miten omia ennakkotehtäviä kannattaa lähteä rakentamaan, kurkista pääopettajamme Sini Koiviston mietteet!
Psstt..Kurkista myös muut tämän kevään hakukohteet & niiden ennakkotehtävät, sillä näitä aloja voit opiskella myös muualla!
Lahden muotoiluinstituutti

Media-ala · Visuaalinen viestintä

Ennakkotehtävät – Graafinen suunnittelu

Graafiseen suunnitteluun on tänä keväänä ennätyslaajat ennakkotehtävät! Neljässä tehtävässä paneudutaan ajankohtaisiin aiheisiin, halutaan tutustua hakijaan, hänen unelmiinsa sekä työnäytteisiin. Lue, mitä pääopettajamme Sini pohtii graafisen suunnittelun esivalintatehtävistä 2019.

Ennakkotehtävä 1: Kulttuurinen omiminen

Tee kolmen ruudun tarinallinen kuvasarja tai sarjakuva otsikon ajankohtaiseen aiheeseen liittyvästä tapahtumasta, ilmiöstä tai tilanteesta.
Toteutus: Mustavalkoinen, yhdelle A4-kokoiselle paperille. Voit halutessasi käyttää myös tekstejä. Toteutus vapaa. Tehtävän voi toteuttaa piirtäen, maalaten, valokuvaten tai kollaasein jne.
Arviointi: Tulkinta, sisällölliset ideat, kyky kertoa kuvin, omaperäisyys, sommittelu (tekstien ja kuvallisten elementtien muodostama kokonaisuus).

Sinin kommentit:
Sarjakuva on usein eri graafisen alan kokeissa toistuva tehtävätyyppi. Mm. viime vuosina se on toistunut Muotsikan graafisen kokeissa heti ensimmäisenä tehtävänä. Sarjakuva on kiinnostavalla tavalla haastava tehtävä, jossa kuvin välitetään tarinaa ja otetaan kantaa. Aiheena on tällä kertaa ajankohtainen ja tärkeä aihe Kulttuurinen omiminen. Aiheeseen kannattaa, ja tuleekin perehtyä eri medioissa. Idea ja sisältö nousee tässä sarjakuvatehtävässä hyvinkin tärkeään asemaan.

Ota rohkeasti kantaa tärkeään aiheeseen ja välitä ajankohtainen ideasi kolmen kuvan välityksellä! Tässä tehtävässä kannattaa miettiä sarjakuvan eri tyylejä ja millainen tyyli sopisi aiheeseen parhaiten. Tehtävänannossa on mainittu mahdollisuutena myös tekstin käyttö. Tekstin typografia, eli tyylittely ja sommittelu sekä esitystapa osana kokonaisuutta nousevat tärkeiksi huomioitaviksi asioiksi tekstiä käytettäessä.
 
Ennakkotehtävä 2: Maailman Esperanto-kongressi 2019

Suunnittele tapahtumaa markkinoiva juliste, jossa on kuvallisen ideasi lisäksi seuraavat tekstit:

Maailman Esperanto-kongressi 2019

Lahti 20.–27.7.2019

Voit lisätä tekstielementtejä tarpeesi mukaan selittämään tapahtuman luonnetta ja mahdollisia esiintyjiä.
Toteutus: Värillinen, A3-paperille. Muuten vapaa toteutus.
Arviointi: Idea, esitystapa, viestivyys, sommittelu, omaperäisyys.

Sinin kommentit:
Julistetehtävä tulee eri muodoissaan graafisen suunnittelun osastoille joka vuosi. Erilaiset tapahtumat esiintyvät aiheena myös toistuvasti. Tapahtuma on tällä kertaa kiinnostava kielikonferenssi, mikä antaa paljon mahdollisuuksia mielikuvitukselle ja vaatii tyylikästä toteutusta ja ilmettä sekä herättää kysymyksen typografian merkityksestä ja käytöstä osana kokonaisuutta. Tietysti sommittelun ja julistesuunnittelun toimivat kikat ja big no-no:t on aina näissä tehtävissä hyvä tietää ja sisäistää. Toteutustapa on erityisen vapaa tänäkin vuonna – tämä antaa vapaat kädet käyttää toteutuksessa omia ykköstekniikoita (värillisiä sellaisia)!

 
Ennakkotehtävä 3. ”Minä ja tulevaisuuden toivetyöpaikkani”

Kuvaa itsesi tulevaisuuden toivetyöpaikassasi tekemässä jotain sellaista, mistä olet aina haaveillut.
Toteutus: Tee mustavalkoinen toteutus aiheesta. Voit käyttää esimerkiksi mustetta, tussia tai vesiväriä ja sivellintä. Maksimikoko A3.
Arviointi: Kerronnallisuus, ympäristön ja toiminnan esitystapa, sommittelu.

Sinin kommentit:
Lähes joka vuosi – joskus jopa useammassakin koulussa – graafisella puolella ja muotoilussa tehtäväksi tulevaisuuden visio. Millaisena näet oman ammatillisen tulevaisuutesi? Sisällöllisesti tärkeäksi nousee kyky eläytyä, tarinallisuus ja tietenkin innovatiivisuus. Mitä ihmettä tulevaisuuden minä tekee ja missä hän on töissä. Sisällöllä ja tarinalla on kiinnostavuuden kannalta suuri merkitys. Tässä on lupa unelmoida – mitä toivot tulevaisuuden unelmatyöltäsi. Katse tulevaisuuteen – ja muista mille alalle olet hakemassa!

 
Ennakkotehtävä 4. Omat työt

Esittele kymmenen omaa työtäsi.
Toteutus: Tee kymmenestä tekemästäsi työstä maksimissaan A4-kokoinen portfolio tulostaen tai itse rakentaen. Liitä jokaiseen työhön lyhyt kuvaus sen tarkoituksesta. Älä liitä portfolioon alkuperäisiä töitäsi: Valokuvaa, skannaa tai kopioi alkuperäinen työsi ja liitä se sitten portfolioosi. Sivumäärä ja rakenne ovat vapaasti valittavissasi. Sisältö pitää kuitenkin olla tarkasteltavissa ilman apuvälineitä, joten älä liitä portfolioon esim. dvd-levyä tai online-portfoliosi osoitetta.
Arviointi: Oman tuotannon omaperäisyys, laatu ja esitystapa.

Sinin kommentit:
Portfolio ennakkotehtävien joukossa yleistyy jatkuvasti. Tämä on hyvä juttu, etenkin silloin jos opinnot ulkomailla mahdollisesti kiinnostavat. Ulkomaisiin yliopistoihin kun on haettu jo pitkään portfoliolla. 

Portfolio -tehtävä mahdollistaa hakijan parhaiden puolien ja omimpien tekniikoiden ja taitojen korostamisen.  Hyvä portfolio esittelee tekijän monipuolisuutta ja parhaita töitä, ollen silti eheä kokonaisuus. Läpi töiden täytyy säilyä selkeä punainen lanka, vaikka erilaisia töitä kerätäänkin yhteen.
Portfolioon voi koota hyvinkin erityyppisiä töitä, eikä valokuvia kolmiulotteisista töistä kannata poissulkea. Kokoa portfoliosi kokoon joko käsin tai taita se koneella. Kokoaminen on viimeinen silaus upeille töille, joten hyvä kokemus ja asiantuntijan näkemys voivat olla kullanarvoisia, jotta töistäsi juuri oikeat valikoituvat lopulliseen kokonaisuuteen. Pidä mielessä ala, jolle olet hakemassa ja pyri osoittamaan juuri sillä alalla vaadittavat taidot. 
Tässä portfolio-tehtävässä korostettiin omaperäisyyttä ja laatua sekä esitystapaa. 
 
Lahden muotoiluinstituutti


Ennakkotehtävät – Mediasisällön suunnittelu

Mediasisällön suunnittelun tämän kevään ennakkotehtävät ovat kahden ensimmäisen tehtävän osalta graafisen suunnittelun ensimmäisten tehtävien (kts. jutun yläosa) kanssa hyvin samantyyppiset. Vain aiheet ovat vaihtuneet. Kolmantena tehtävänä on tuttu ja hauska hahmosuunnittelu – aivan kuten edellisinäkin vuosina! Mitä ajatuksia Sinillä herää näistä tehtävistä?

Ennakkotehtävä 1. Kuvallinen kertomus

Tee 6 ruudun tarinallinen kuvasarja tai sarjakuva sinulle itsellesi merkityksellisestä aiheesta.
Toteutus: Mustavalkoinen, yhdelle A4-kokoiselle paperille. Voit halutessasi käyttää myös tekstejä. Toteutus vapaa. Tehtävän voi toteuttaa piirtäen, maalaten, valokuvaten tai kollaasein jne.
Arviointi: Tulkinta, sisällölliset ideat, kyky kertoa kuvin, omaperäisyys, sommittelu (tekstien ja kuvallisten elementtien muodostama kokonaisuus).

Sinin kommentit:
Sarjakuva on usein eri visuaalisten alojen kokeissa toistuva tehtävätyyppi. Mm. viime vuosina se on toistunut Muotsikan graafisen suunnittelun ja Mediasisällön suunnittelun kokeissa ensimmäisenä tehtävänä. Sarjakuva on kiinnostavalla tavalla haastava tehtävä, jossa kuvin välitetään tarinaa ja otetaan kantaa. Aiheena on tällä kertaa jokin omakohtainen ja itselle tärkeä aihe. Aiheeseen kannattaa panostaa ja siihen tulee myös perehtyä. Ajankohtaisuudesta ja kantaaottavuudesta plussaa!
Idea ja sisältö nousee tässäkin sarjakuvatehtävässä hyvin tärkeään rooliin. Ota rohkeasti kantaa itselle tärkeään aiheeseen ja välitä ajankohtainen ideasi kuuden kuvan välityksellä! Tässä tehtävässä kannattaa miettiä sarjakuvan eri tyylejä ja millainen tyyli sopisi juuri tähän sinulle tärkeään aiheeseen. Tehtävänannossa on mainittu myös tekstin käyttö mahdollisuutena. Täten tekstin typografia eli tyylittely ja sommittelu sekä esitystapa osana kokonaisuutta nousevat tärkeiksi huomioitaviksi asioiksi tekstiä käytettäessä.
 
Ennakkotehtävä 2. Poster – kantaaottava juliste

Suunnittele ja toteuta kantaaottava juliste. Julisteen voi tehdä asiasta, johon haluaa saada muutosta tai josta haluaa kertoa muille. Luo selkeä viesti, joka saa katsojan ajattelemaan.
Toteutus: Värillinen, A3-paperille (taita A4-kokoiseksi kirjekuoreen), muuten vapaa toteutus.
Arviointi: Idea, esitystapa, viestivyys, sommittelu, omaperäisyys.

Sinin kommentit:
Julistetehtävä toistuu eri muodoissaan visuaalisten alojen ennakoissa joka vuosi. Tällä kertaa myös julistetehtävän aihe on kantaaottava – mutta vapaa. Tämä antaa paljon vapautta aiheen valinnassa, mutta myös vaatii panostamaan oikean ja tärkeän aiheen valintaan. Aiheen ja sisällön merkitys korostuu tässä tehtävässä erityisen paljon.
Tärkeä kantaaottava aihe oikein huutaa tähän työhön tyylikästä toteutusta ja ilmettä. Tietysti sommittelun ja julistesuunnittelun toimivat kikat ja big no-no:t on näissä tehtävissä hyvä tietää ja sisäistää. Toteutustapa on erityisen vapaa tänäkin vuonna. Tämä antaa vapaat kädet käyttää toteutukseen ja omien ykköstekniikoiden käyttöön (värillisiin sellaisiin)!
 
Ennakkotehtävä 3. Hahmosuunnittelu

Suunnittele kaksi päähahmoa alle kouluikäisille (3–6 v.) suunnattuun tietokonepeliin, joka perustuu Saapasjalkakissasta kertovaan vanhaan kansansatuun. Suunniteltavat hahmot ovat Saapasjalkakissa ja jättiläinen.
Toteuta hahmot niin, että hahmojen erilaiset luonteenpiirteet ja ominaisuudet tulevat esille.
Esitä animaatiohahmot yhdellä A4-kokoisella paperilla suoraan edestä kuvattuna. Kuvan sivulle ei saa sijoittaa tekstiä!
Toteutustekniikka on vapaa. Voit piirtämisen ja maalaamisen lisäksi käyttää tietokoneella tuotettua materiaalia tulostettuna paperille.
Toteutus: Värillinen, A4-paperille, muuten vapaa toteutus.
Arviointi: Idea, esitystapa, viestivyys, sommittelu, omaperäisyys.

Sinin kommentit:
Hahmojen suunnittelu on toistunut viime vuosina useita kertoja ja miksipä ei. Se on niin kiinnostava ja mielikuvitusta hauskalla tavalla testaava tehtävätyyppi. Aiheena Saapasjalkakissa on tunnettu ja tästä syntyykin mielenkiintoinen twist hahmojen suunnitteluun. Päähenkilöt kuitenkin tunnetaan, joten toteutus vaatii hahmojen tuntemusta, persoonallisuutta ja tietenkin sitä luovuutta! Eri luonteenpiirteet ja ominaisuudet kuvataan yhdessä edestäpäin olevassa kuvassa kummastakin hahmosta. Tämä lisää myös tehtävän haasteellisuutta. Kaikki paukut tähän yhteen kuvaan siis!
Toteutus on vapaa ja tämä myös omalta osaltaan vapauttaa käyttämään omia vahvuuksia. Huomaathan, etä tekstiä ei kuitenkaan tällä kuvitussivulla saa käyttää! Toteutustavoissa on erikseen mainittu tietokoneella tuotettu materiaali salliminen, joten erilaiset mallintamisen sekä tietokoneella piirtämisen ja maalaamisen, sekä näiden yhdistelyn ja kuvankäsittelyn sekä kuvan rakentamisen ja kollaasin tekniikat tulevat siis myös kyseeseen. Tekniikan puolesta siis vain taivas on rajana.
Kekseliään hauska ja luovuutta vaativa tehtävä!
 
Lahden muotoiluinstituutti

Muotoilu 

Ennakkotehtävät – Sisustusarkkitehtuuri ja kalustemuotoilu

Sisustusarkkitehtuurissa on tänäkin vuonna päädytty ennakkotehtävien osalta pelkkään portfolioon. Hyvin suunniteltu ja toteutettu portfolio kokoaa parhaimmillaan juuri sinun vahvuudet ja luovuuden yksiin kansiin. Sini antaa seuraavaksi vinkit onnistuneen portfolion kokoamiseen ja vakuuttavan motivaatiokirjeen laatimiseen.

PORTFOLIO (Työnäytekansio)

Esittele portfoliolla näytteitä osaamisistasi, joiden uskot tukevan valintaasi opiskelijaksi. Tuo esiin töitä, joilla mielestäsi erotut muista hakijoista. Ole rohkea, uniikki ja persoonallinen. Esittele työnäytekansiossa tilan ja muodon hahmotustaitojasi esimerkkitöiden avulla.
Kaikkien töiden ei tarvitse olla puhtaita muotoilutöitä vaan ne voivat olla esimerkiksi työhösi, harrastuksiisi tai aikaisempaan koulutukseesi liittyviä tuotoksia. Sisällytä portfolioon lyhyet töitä selittävät tekstit. Portfolio voi koostua esim. piirustuksista, valokuvista, mallinnuksista tai maalauksista. Haluamme nähdä erityisesti käsivarapiirroksiasi.
Huom! Ensimmäisen esittelemäsi työn tulee kuvata tilaa tai esinettä kolmiulotteisesti. Tekniikkana piirtäminen ja/tai maalaaminen.
Huom! Ei videoita, tallenteita tai linkkejä.
Ohjeet:
Portfolion maksimikoko voi olla A3 ja siinä voi olla 4–10 sivua.
Portfolion ensimmäisellä aukeamalla tulee olla motivaatiokirje. Motivaatiokirjeen pituus voi olla maksimissaan A4-liuskan pituinen teksti.
Käsittele motivaatiokirjeessä ainakin seuraavia asioita:

  • Kerro itsestäsi lyhyesti.
  • Miksi haluat opiskelemaan muotoilua?
  • Mitä sinä osaat?
  • Kerro aikaisemmasta koulutuksestasi ja työkokemuksesta tai harrastuksen kautta hankitusta osaamisesta lyhyesti.
  • Miksi erityisesti haet Muotoiluinstituuttiin?
  • Miksi haluat juuri valitsemaasi koulutukseen?
  • Millainen on tulevaisuuden suunnitelmasi opiskelun jälkeen?

Oma nimesi ja hakukohteen nimi tulee olla portfolion kannessa.
Nido kaikki portfolion sivut yhteen haluamallasi tavalla.
Portfolio ja motivaatiokirje arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty. Arviointiperusteena on soveltuvuus alalle, visuaalinen ilmaisukyky, tilan ja muodon hahmotuskyky, näytetyöt sekä portfoliokokonaisuuden hallinta. Portfoliossa esiteltyjen töiden tulee olla hakijan tekemiä. Mikäli esittelet yhteisprojekteja, oma osuus on selvitettävä yksiselitteisesti.
Älä liitä portfolioon alkuperäiskappaleita töistäsi – portfolioita ei palauteta hakijalle! Portfoliosta ei myöskään voida antaa hakijalle palautetta.

Sinin kommentit:
Muotoiluinstituutti on jo useampana vuonna valinnut esivalintatehtäväksi portfolion. Hyväksi havaitulla linjalla jatketaan tänäkin vuonna. Hyvin rakennetulla portfoliolla hakija voi vakuuttaa raadin valitsemalla siihen juuri ne työt, joissa on saa omat taidot parhaiten esiin. Samalla hakijan täytyy muistaa, että lopuksi koossa on monipuolinen kattaus omasta osaamisesta. 
Portfolion suunnittelussa ja rakentamisessa täytyy pohtia kokonaiskuvaa. Omasta mielestä usein hyvin saman tyyppiset työt ovat juuri niitä parhaita. Oma tyyli on tärkeä tuoda esille, mutta liian yksitoikkoiseksi portfolio ei saa jäädä. Sen vuoksi on hyvä, jos portfoliotasi katsoo – mielellään jo sen kokoamisvaiheessa – joku ulkopuolinen taho, jolla on ymmärrystä taidealoista ja mahdollisista hakuvaatimuksista.
Portfolioon tulee myös liittää mukaan myös motivaatiokirje. Sen kirjoittamiseen kannattaa panostaa ja uhrata aikaakin. Motivaatiokirjeellä halutaan hakijan motivaation lisäksi selville, kuinka hyvin hän on perehtynyt alaan ja miten näkee itsensä alalla tulevaisuusessa.
Yhdessä portfolio ja motivaatiokirje antavat monipuolisen kuvan hakijan teknisestä osaamisesta, ideointitaidoista ja luovuudesta. Tämän lisäksi niiden avulla saadaan selville motivaatio ja todellinen kiinnostus alaa kohtaan. 
Jos tarpeeksi monipuolisen, laadukkaan ja erottuvan portfolion kasaaminen tuntuu haastavalta, meillä Teholla on tarjota apua myös siihen. Olemme auttaneet jo pitkään ulkomaisiin taideyliopistoihin hakevia portfolioidensa kokoamisessa, ja osoituksena huolellisesta työstä 100% valmennuskursseillamme portfolion koonneista ja ulkomaille hakeneista on päässyt sisään johonkin hakemistaan yliopistoista! Esimerkiksi Midi-kurssillamme saat tehtyä vakuuttavan portfolion ammattilaisten ohjauksessa, kun toteutat viikoittaiset kurssitehtävät huolella. Kurssilla tehtävät työt ovat portfolion sisältöä ja rakennetta ajatellen kiinnostavaa materiaalia, sillä ne ovat harkitusti rakennettuja, kiinnostavia suunnittelutehtäviä. Kurssityöt käydään läpi ammattilaisten eli opettajiemme kanssa ja pääset valitsemaan niistä parhaan otoksen kertomaan omista taidoista, tekniikoista ja tärkeimpänä luovuudesta ja ideointikyvystä.

Lahden muotoiluinstituutti

Muotoilu

Teollinen ja brändimuotoilu

Tänä keväänä Teollinen ja brändimuotoilu -linjalle ei vaadita ennakkotehtäviä. Kaikki hakukelpoiset hakijat valitaan pääsykokeisiin. Käy siis täyttämässä sähköinen hakulomake Opintopolku.fi-sivustolla hakuajan puitteissa (9.2.–12.3.2019) ja voit alkaa valmistautumaan pääsykokeisiin.
Harjoitus tekee mestarin – tai tällä kertaa voisi sanoa muotoilijan. Treenaa siis laajasti erilaisia tekniikoita ja tehtäviä. Mikäli kaipaat ammattilaisten ohjausta omien taitojen kehittämisessä ja valintakokeisiin valmistautumisessa, kannattaa tutustua kursseihimme. Monen vuoden kokemuksella opettajamme tietävät mitkä ovat niitä kriittisiä tekijöitä valmistautumisessa ja usein toistuvia tehtävätyyppejä valintakokeissa.


MITEN VALMISTAUDUN ENNAKKOTEHTÄVIIN?

Ennakkotehtäviä tehdessäsi on hyvä ottamaan huomioon oikeat tekniikat, annetut ohjeet ja arviointikriteerit, mutta muista myös unelmoida ja hullutella mielikuvituksen suhteen – usein hyvällä tekniikalla toteutetut raikkaimmat ideat ansaitsevat jatkopaikan pääsykokeisiin! Monipuoliset taidot ja luovat ideat harjaantuvat kovalla työllä ja harjoittelulla.
Vaikka ennakkotehtävät täytyy jokaisen hakijan tehdä itsenäisesti ja ilman ohjausta, on meillä Teho-Opistolla tarjolla vinkkejä ja systemaattista treenausta ennakkotehtävien tekemiseen. Ammattitaitoiset opettajamme auttavat vahvistamaan taitojasi esimerkiksi Ennakko-kurssillamme. Kursseilla opiskelijamme saavat henkilökohtaista opastusta, palautetta ja kannustusta, siten että heidän osaamisensa on esivalintatehtäviin on varmasti vaaditulla tasolla ja he ymmärtävät, mitä ennakkotehtävissä haetaan. Vuosittain teholaiset nappaavat jatkopaikan ennakkotehtävistä, koska ovat hyvin valmistautuneita ja käyneet tekniikoita läpi asiantuntijoiden kanssa. Jos ennakkotehtävistä suoriutuminen mietityttää, lue lisää Ennakko-kurssistamme tai ilmoittaudu mukaan!
Koko kevään kestävällä Midi-kurssilla saat kattavan valmennuksen ja pääset valmistautumaan ennakkotehtäviin jo hyvissä ajoin!
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/midi-valmennuskurssi-arkkitehtuuri-muotoilu-taide/”]TUTUSTU MIDI-KURSSIIN![/mk_button]
 

Täydet pisteet Muotsikan sisustusarkkitehtuuriin

Sisustusarkkitehtuuri täydet pisteet

Tässä ovat todelliset pääsykokeissa onnistujat! Pinja, Nina ja Netta nappasivat Lahden muotoiluinstituutin sisustusarkkitehtuurin pääsykokeissa kaikista tehtävistä täydet pisteet. Lopullisena saldona siis uskomattomat 100 pistettä!
Pääsykokeiden jälkeen voi olla hankalaa analysoida, miten omat tehtävät olivat sujuneet. Joskus juuri ne tehtävät, jotka menivät omasta mielestä heikosti, ovat arvostelijoiden mielestä täyden 5 pisteen suorituksia – ja toisinpäin. Tänä vuonna saimme kuulla Teholaisten täydellisiä onnistumisia pääsykokeissa. Niin vakuuttavia suorituksia, ettei parannettavaa enää löytynyt. Edes he eivät lähteneet pääsykokeista henkseleitä paukutellen. Miltä tuntui, kun sai kuulla saaneensa täydet pisteet kaikista pääsykoetehtävistä? Alla Lahden muotoiluinstituutin sisustusarkkitehtuurin pääsykokeissa loistaneiden hakijoiden fiiliksiä.
Pinja Hänninen sisustusarkkitehtuuri opiskelija Lahden muotoiluinstituuttiPinja Hänninen nappasi täydet pisteet Muotoiluinsituutin sisustusarkkitehtuurin pääsykokeissa. Toista kertaa Lahteen hakenut Pinja yllättyi todella saamastaan pistepotista.
”Sain tiedon opiskelupaikasta paljon aiemmin, kuin olin kuvitellut. Ei onneksi tarvinnut jännittää viimeiseen päivään. Meni kuitenkin vielä useampia päiviä, että sain tietää omat pisteeni. Ensimmäinen reaktio oli, että “OHO! Mitä ihmettä! täydet 100 pistettä!!” Vaikka pääsykokeet tuntuivat menneen hyvin, en mä silti olisi ikinä uskonut, että saisin täydet pisteet.
Kun lähdin kolmen päivän jälkeen Lahdesta sisustusarkkitehtuurin pääsykokeista, tuntui että ne meni ihan ok.  Ei jäänyt mikään ihan super hyvä fiilis, mut olin kyllä tosi tyytyväinen. Pääsykokeissa oli kaiken kaikkiaan tosi rento ja kiva fiilis. Siellä minut yllätti kuitenkin se, että tehtävät olivat yllättävän teknisiä. Monissa tehtävissä täytyi suunnitella jotain tietylle alueelle ja tietyssä mittakaavassa. Tehtävissä oli kuitenkin reilusti aikaa, joissain tehtävissä jopa neljä tuntia. Ja koska olin treenannut Teholla tekemään kaikki tehtävät kolmessa tunnissa, ei iskenyt missään kohtaa paniikki.

Jännittävässä tilanteessa auttoi myös se, että siellä oli paljon tuttuja Teholta. Oli seuraa ruokatauoilla ja  pystyi käymään läpi päivän fiiliksiä.

Kirjoitin viime vuonna ylioppilaaksi ja hain silloin ensimmäisen kerran. En päässyt edes pääsykokeisiin silloisella portfoliolla. Teho-Opisto auttoi just sen kanssa, että pystyi tuomaan omat ideat fiksusti esille. Pystyin hyödyntämään Teholta saatuja oppeja pääsykokeissa ja nähtävästi mun työt miellytti myös arvostelijoita.”
 
Nina Lehto sisustusarkkitehtuuri opiskelijaNina Lehto haki ensimmäistä kertaa Muotsikkaan, niin ikään sisustusarkkitehtuurin linjalle. Hänelle tuli täytenä yllätyksenä, että pääsi edes kouluun sisään. Vieläpä täysillä pisteillä!
“Nämä oli mun ekat pääsykokeet missä olin ikinä ollut. En tiennyt mitä odottaa, enkä lähtenyt suurin odotuksin. En laittanut itselleni mitään paineita, mikä varmasti auttoi onnistumisessa. Osa tehtävistä meni mielestäni paremmin, osa huonommin. Panostin kaikissa tehtävissä suunnitteluun. Vasta annetun ajan loppupuolella aloin siirtämään ideoitani paperille. Lyhyemmissä tehtävissä, meinasi tulla vähän paniikki.
Haastattelu meni puolestaan tosi hyvin. Edellisenä iltana tuli sähköpostiin kysely sisustusarkkitehtuurin alasta yleisesti. Onneksi luin sähköpostin ja kävin kysymykset läpi, sillä haastattelussa kysyttiin tosi samanlaisia kysymyksiä. Mulla oli siellä sit kaikkiin kysymyksiin vastaukset kertaalleen mietittynä.

Pääsykokeiden jälkeen olin ihan varma, että en tuu pääsemään sisään.

Kävin ennen Teho-Opistoa kuvataidepainotteisen lukion. Koin, että mielikuvitusta mulla kyllä riittäisi, mutta eri tekniikat eivät olleet oikein hallussa. Kaipasin pääsykokeita varten tekniikoiden läpikäymistä, siksi valitsin Tehon Tekniikka-kurssin. Sen kurssin käyminen oli ihan ehdottomasti syy, miksi pääsin heti ekalla kerralla sisään!”
 
Netta Kandelin sisustusarkkitehtuuri MuotoiluinstituuttiMyös Netta Kandelin suoriutui täysillä pisteillä Lahden muotoiluintistuutin sisustusarkkitehtuurin pääsykokeista. Visualistiksi valmistunut Netta haki viime vuonna vain Aaltoon, mutta päätti tänä vuonna ladata paukut myös Lahden pääsykokeisiin. Ja se kannatti!
“Pääsykokeet jännitti ihan hirveesti, mutta onneksi yleinen ilmapiiri ja ensimmäinen tehtävä osoittautuivat niin mukaviksi, että pahin jännitys unohtui samantien. Loputkin tehtävistä olivat tosi kivoja ja sopivat omalle ajatusmaailmalle tosi hyvin. Niiden tekemisestä nautti, vaikka jännittikin osuuko omat työt oikeaan suuntaan.
Ihmettelin itsekin pääsykokeiden jälkeistä fiilistä. Sen sijaan, että olisin ollut ihan hermoraunio, mulla oli ollut ihan mielettömän kivat kolme päivää! Piti vaan luottaa omaan tekemiseen ja antaa mennä. Myös se, että kokeissa oli muitakin Teholaisia oli ihan huippua. Vietimme kaikki tauot kimpassa ja jaettiin fiiliksiä. Uskon sen tehneen meille kaikille hyvää jännityksen keskellä.
Netta lähtee omien sanojensa mukaan, onnesta tasajalkaa hyppien opiskelemaan!

Tämä on ollut todellinen unelmani, enkä malta odottaa että pääsen viimeinkin toteuttamaan sitä!

Ennen pääsykokeita kävin Tehon Maxi-kurssin, sillä halusin saada varmuutta sekä tekniikoihin että valmistautua pääsykoetyyppisiin tehtäviin. Sain viime vuonna esimakua pääsykoetehtävistä Aallon pääsykokeissa, ja koin ne silloin melko haastaviksi. Teholla oppi ajattelemaan asioita ihan uusilla tavoilla ja sai hyvää kokemusta pikatehtävien ja pääsykoesimulaatioiden myötä. Sain läpi kurssin hyviä arvosanoja, mutta opin kritiikeistä valtavasti. Suurimmaksi osaksi kaipasin itsevarmuutta omaan tekemiseen, ja sitä myös todella sain!”

Ilmoittautuminen on ensi vuoden kursseille on käynnissä.

Paljon onnea kaikille unelmien opiskelupaikan lunastaneille. Tällaiset täyden pisteen suoritukset ovat siis pääsykokeissa oikeasti mahdollisia. Jokaisen pisteen taustalla on kuitenkin paljon työtunteja ja virheistä oppimista. Teho-Opiston kursseilla saa rutiinin pääsykoetehtävien tekemiseen ja opettajilta saadun kritiikin myötä ideoita siihen, mitä tehtävissä olisi voinut vielä kehittää.


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Lahden Muotoiluinstituutti – ennakkotehtävät 2018

Lahden muotoiluinstituutti ennakkotehtävät

Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutti on julkaissut tämän kevään ennakkotehtävät! Ne on nähtävillä valinta-oppaasta. Visuaalisen viestinnän ja mediasisällön suunnittelun koulutusohjelmien ennakkotehtävät ovat lähes samanlaiset, yhtä lukuunottamatta. Muotoilun aloilla luotetaan jälleen pelkän portfolion voimaan. Millaiset ovat tämän kevään ennakot?
Onko sinulla on haaveena opinnot Muotsikassa? Edessä siis ennakkotehtävien tekeminen. Mietityttääkö, millaisia töitä tuomaristo mahtaa hakea tämän vuoden tehtävillä? Miten koota onnistunut portfolio muotoilun ennakkotehtävään? Jos painiskelet näiden kysymysten äärellä, kannattaa lukaista alta Tehon pääopettajan Sinin mietteet tämän vuoden ennakkotehtävistä!
Kurkista myös muut tämän kevään hakukohteet, sillä näitä aloja voit opiskella myös muualla.

VISUAALINEN VIESTINTÄ – graafinen suunnittelu

Visuaaliseen viestintään on tänä vuonna ennätyslaajat ennakkotehtävät!  Kolme ennakkotehtävää ja portfolio jossa esitellään 10 omaa työtä – tsemppiä tämän kokonaisuuden tekemiseen! Ennakkotehtävien tekoon on vielä aikaa, mutta huomioithan että palautus on 28.3. klo 15.00. Tehtävien kimppuun kannattaa hypätä pikimmiten!
ENNAKKOTEHTÄVÄ 1.

Riittääkö ruoka?
Tee 3 ruudun tarinallinen kuvasarja tai sarjakuva otsikon ajankohtaiseen aiheeseen liittyvästä tapahtumasta, ilmiöstä tai tilanteesta.
Toteutus: Mustavalkoinen, yhdelle A4-kokoiselle paperille. Voit halutessasi käyttää myös tekstejä. Toteutus vapaa. Tehtävän voi toteuttaa piirtäen, maalaten, valokuvaten tai kollaasein jne.
 Arviointi: Tulkinta, sisällölliset ideat, kyky kertoa kuvin, omaperäisyys, sommittelu (tekstien ja kuvallisten elementtien muodostama kokonaisuus).

Sinin kommentit: Sarjakuva on usein eri graafisen alan kokeissa toistuva tehtävätyyppi. Sarjakuva on kiinnostavalla tavalla haastava tehtävä jossa kuvin välitetään tarinaa ja otetaan kantaa. Aiheena on tällä kertaa globaalisti koskettava ja tärkeä aihe Riittääkö ruoka. Idea ja sisältö nousee siis tässä sarjakuvatehtävässä hyvinkin tärkeään asemaan. Ota rohkeasti kantaa tärkeään aiheeseen ja välitä ideasi kolmen kuvan välityksellä! Tässä erityisesti voi miettiä sarjakuvan eri tyylejä ja minkälainen tyyli sopisi aiheeseen.
 

 
 

ENNAKKOTEHTÄVÄ 2.

Jyväskylä – Kulttuuripääkaupunki 2019
Suunnittele kuvitteellista tapahtumavuotta markkinoiva juliste.
Toteutus: Värillinen, A3-paperille. Muuten vapaa toteutus.
Arviointi: Idea, esitystapa, viestivyys, sommittelu, omaperäisyys.

Sinin kommentit: Julistetehtävä tulee jossain muodossaan graafisen suunnittelun osastoille joka vuosi. Erilaiset tapahtumat esiintyvät aiheena myös toistuvasti. Tapahtuma onkin tällä kertaa tärkeä kulttuuritapahtumien sarja – kokonainen kulttuuripääkaupunkivuosi, mikä antaa paljon mahdollisuuksia mielikuvitukselle ja oikein vaatii tyylikästä aiheen arvoista toteutusta ja ilmettä. Tietysti sommittelun ja julistesuunnittelun toimivat kikat on aina näissä tehtävissä hyvä tietää ja sisäistää. Toteutustapa on erityisen vapaa tänä vuonna – vapaat kädet käyttää omia parhaita värillisiä tekniikoitaan siis! Go Jyväskylä!!
 
ENNAKKOTEHTÄVÄT 3.

”Minä ja tulevaisuuden toivetyöpaikkani”
Kuvaa itsesi tulevaisuuden toivetyöpaikassasi tekemässä jotain sellaista, mistä olet aina haaveillut.
Toteutus: Tee mustavalkoinen toteutus aiheesta. Voit käyttää esimerkiksi mustetta, tussia tai vesiväriä ja sivellintä. Koko vapaa, maksimikoko A3.
Arviointi: Kerronnallisuus, ympäristön ja toiminnan esitystapa, sommittelu.

Sinin kommentit: Lähes joka vuosi  tulee jossain koulussa graafisella tehtäväksi jonkinlainen tulevaisuuden visio – sisällöllisesti tärkeäksi nousee tässä kyky eläytyä, tarinallisuus ja tietenkin innovatiivisuus. Mitä ihmettä tulevaisuuden minä tekee ja missä hän on töissä. Sisällöllä ja tarinalla on kiinnostavuuden kannalta suuri merkitys. Tässä on lupa unelmoida – mitä toivot tulevaisuuden unelmatyöltäsi. Katse tulevaisuuteen siis!!
 
ENNAKKOTEHTÄVÄ 4.

Omat työt
Esittele kymmenen omaa työtäsi.
Toteutus: Tee kymmenestä tekemästäsi työstä maksimissaan A4-kokoinen portfolio tulostaen tai itse rakentaen. Liitä jokaiseen työhön lyhyt kuvaus sen tarkoituksesta. Älä liitä portfolioon alkuperäisiä töitäsi. Valokuvaa, skannaa tai kopioi alkuperäinen työsi ja liittää se sitten portfolioosi. Sivumäärä ja rakenne ovat vapaasti valittavissasi. Sisältö pitää kuitenkin olla tarkasteltavissa ilman apuvälineitä, joten älä liitä portfolioon esim. dvd-levyä tai online-portfoliosi osoitetta.
Arviointi: Oman tuotannon omaperäisyys, laatu ja esitystapa.

Sinin kommentit: Portfolio -tehtävä osoittaa ennakkotehtävien kansainvälistyvän – ulkomaisiin yliopistoihin on haettu jo pitkään portfoliolla.  Portfolio -tehtävä mahdollistaa hakijan parhaiden puolien ja omimpien tekniikoiden ja taitojen korostamisen, unohtamatta portfolion monipuolisuutta.  Hyvä portfolio esittelee tekijän monipuolisuutta ja parhaita töitä, ollen silti eheä kokonaisuus – siinä on myös punainen lanka, joka johdattaa katsojan läpi töiden. Portfolioon voi koota hyvinkin erityyppisiä töitä, sekä myös valokuvia kolmiulotteisista töistä. Sen voi koota joko käsin tai taittaa koneella. Portfolion kokoamisessa hyvä kokemus ja asiantuntijan näkemys voivat olla kullanarvoisia, jotta töistäsi juuri oikeanlainen kokonaisuus päätyy portfolioon esiteltäväksi. Myös töiden sisällöllä ja niiden muodostamalla kokonaisuudella sekä tarinalla, punaisella langalla on suuri merkitys! Sekä tietysti relevanssilla alalle jolle on hakemassa, ainakin osalla töistä.
Tässä portfolio-tehtävässä korostettiin omaperäisyyttä ja laatua sekä esitystapaa. Portfolion töitä valitessa nämä on tietysti hyvä pitää mielessä ja koota omat työt sekä tehdä niitä nämä ominaisuudet edellä.
Portfolio

MEDIASISÄLLÖN SUUNNITTELU

Mediasisällön suunnittelun ennakkotehtävät ovat lähes identtiset visuaalisen viestinnän tehtävien kanssa. Poikkeuksena ainoastaan kolmas tehtävä: hahmosuunnittelu. Lue alta Tehon pääopettajan Sinin kommentit ennakkotehtävistä.
 
ENNAKKOTEHTÄVÄ 1.

Riittääkö ruoka?
Tee 3 ruudun tarinallinen kuvasarja tai sarjakuva otsikon ajankohtaiseen aiheeseen liittyvästä tapahtumasta, ilmiöstä tai tilanteesta.
Toteutus: Mustavalkoinen, yhdelle A4-kokoiselle paperille. Voit halutessasi käyttää myös tekstejä. Toteutus vapaa. Tehtävän voi toteuttaa piirtäen, maalaten, valokuvaten tai kollaasein jne.
Arviointi: Tulkinta, sisällölliset ideat, kyky kertoa kuvin, omaperäisyys, sommittelu (tekstien ja kuvallisten elementtien muodostama kokonaisuus).

Sinin kommentit: Sarjakuva on usein eri graafisen alan kokeissa toistuva tehtävätyyppi. Sarjakuva on kiinnostavalla tavalla haastava tehtävä jossa kuvin välitetään tarinaa ja otetaan kantaa. Aiheena on tällä kertaa globaalisti koskettava ja tärkeä aihe Riittääkö ruoka. Idea ja sisältö nousee siis tässä sarjakuvatehtävässä hyvinkin tärkeään asemaan. Ota rohkeasti kantaa tärkeään aiheeseen ja välitä ideasi kolmen kuvan välityksellä! Tässä erityisesti voi miettiä sarjakuvan eri tyylejä ja minkälainen tyyli sopisi aiheeseen
 
ENNAKKOTEHTÄVÄ 2.

Jyväskylä – Kulttuuripääkaupunki 2019
Suunnittele kuvitteellista tapahtumavuotta markkinoiva juliste.
Toteutus: Värillinen, A3-paperille. Muuten vapaa toteutus.
Arviointi: Idea, esitystapa, viestivyys, sommittelu, omaperäisyys.

Sinin kommentit: Julistetehtävä tulee jossain muodossaan graafisen suunnittelun osastoille joka vuosi. Erilaiset tapahtumat esiintyvät aiheena myös toistuvasti. Tapahtuma onkin tällä kertaa tärkeä kulttuuritapahtumien sarja – kokonainen kulttuuripääkaupunkivuosi, mikä antaa paljon mahdollisuuksia mielikuvitukselle ja oikein vaatii tyylikästä aiheen arvoista toteutusta ja ilmettä. Tietysti sommittelun ja julistesuunnittelun toimivat kikat on aina näissä tehtävissä hyvä tietää ja sisäistää. Toteutustapa on erityisen vapaa tänä vuonna – vapaat kädet käyttää omia parhaita värillisiä tekniikoitaan siis! Go Jyväskylä!!
 
ENNAKKOTEHTÄVÄ 3.

Hahmosuunnittelu
Suunnittele kaksi päähahmoa animaatioelokuvaan, joka perustuu Suomen kansalliseepokseen Kalevalaan.
Toteuta hahmot niin, että hahmojen erilaiset luonteenpiirteet ja ominaisuudet tulevat esille.
Esitä animaatiohahmot yhdellä A4-kokoisella paperilla suoraan edestä kuvattuna. Sivulle ei saa sijoittaa tekstiä.
Toteutustekniikka on vapaa. Voit piirtämisen ja maalaamisen lisäksi käyttää tietokoneella tuotettua materiaalia tulostettuna paperille.
Toteutus: Värillinen, A4-paperille. Muuten vapaa toteutus.
Arviointi: Idea, esitystapa, viestivyys, sommittelu, omaperäisyys.

Sinin kommentit: Hahmojen suunnittelu on toistunut useita kertoja ja miksi ei, se on niin kiinnostava ja mielikuvitusta hauskalla tavalla testaava tehtävätyyppi.

Aiheena Suomen kansallliseepos Kalevala on arvokas ja tästä syntyykin mielenkiintoinen twist hahmojen suunnitteluun. Päähenkilöt kuitenkin itse eepoksessa tunnetaan – toteutus vaatii siis harkintakykyä, hahmojen tuntemusta ja tietenkin sitä luovuutta!
 
Eri luonteenpiirteet ja ominaisuudet kuvataan yhdessä edestäpäin olevassa kuvassa kummastakin hahmosta, mikä lisää myös tehtävän haasteellisuutta. Kaikki paukut tähän yhteen kuvaan siis!
 
Toteutus on vapaa ja tämä myös omalta osaltaan vapauttaa käyttämään omia vahvuuksiaan. Toteutustavoissa on erikseen mainittu sallittuna tietokoneella tuotettu materiaali, joten erilaiset mallintamisen sekä tietokoneella piirtämisen ja maalaamisen, sekä näiden yhdistelyn ja kollaasin tekniikat tulevat siis myös kyseeseen – tekniikan puolesta on siis melkein taivas rajana.
 
Vaativa mutta kekseliään hauska tehtävä!
 

ENNAKKOTEHTÄVÄ 4.  

Omat työt
Tee omaa ilmaisullisuuttasi kuvaava pienoisportfolio, jossa voi olla tekemiäsi töitä tai osia niistä. Kerro lyhyesti kunkin työn tekemisen taustasta ja miten se kuvaa ilmaisullisuuttasi. Työt voivat olla myös harrastus- tai kehittymistarkoituksessa tehtyjä tai tätä hakuportfoliota varten toteutettuja. Portfolion koko on A4 tai pienempi. Esiteltyjen töiden maksimi lukumäärä on viisi. Portfolion sivut tulee laittaa yhteen läpinäkyvään muovitaskuun, älä sido tai kiinnitä sivuja toisiinsa. Huom: Portfolioita ei palauteta hakijalle.
Toteutus: Arkkikoko A4 tai pienempi, toteutustapa vapaa
Arviointi: Oman tuotannon omaperäisyys. Töiden kiinnostavuus. Portfolion sommittelu

Sinin kommentit: Portfolio -tehtävä osoittaa ennakkotehtävien kansainvälistyvän – ulkomaisiin yliopistoihin on haettu jo pitkään portfoliolla.  Portfolio -tehtävä mahdollistaa hakijan parhaiden puolien ja omimpien tekniikoiden ja taitojen korostamisen, unohtamatta portfolion monipuolisuutta.  Hyvä portfolio esittelee tekijän monipuolisuutta ja parhaita töitä, ollen silti eheä kokonaisuus – siinä on myös punainen lanka, joka johdattaa katsojan läpi töiden.
Portfolioon voi koota hyvinkin erityyppisiä töitä, sekä myös valokuvia kolmiulotteisista töistä. Sen voi koota joko käsin tai taittaa koneella. Portfolion kokoamisessa hyvä kokemus ja asiantuntijan näkemys voivat olla kullanarvoisia, jotta töistäsi juuri oikeanlainen kokonaisuus päätyy portfolioon esiteltäväksi. Myös töiden sisällöllä ja niiden muodostamalla kokonaisuudella sekä tarinalla, punaisella langalla on suuri merkitys! Sekä tietysti relevanssilla alalle jolle on hakemassa, ainakin osalla töistä.

Tässä portfolio-tehtävässä korostettiin ilmaisullisuutta, omaperäisyyttä ja kiinnostavuutta sekä sommittelua. Portfolion töitä valitessa nämä on tietysti hyvä pitää mielessä ja koota omat työt sekä tehdä niitä nämä ominaisuudet edellä.
 
 
Ennakkotehtävät Lahti muotoiluinstituutti
 

MUOTOILU

Muotoilun puolella Lahden Muotoiluinstituutissa valittavat opintokokonaisuudet ovat:
Sisustusarkkitehtuuri ja kalustemuotoilu – Teollinen ja brändimuotoilu – Kokemus- ja palvelumuotoilu 
PORTFOLIO (Työnäytekansio)

Esittele kansiolla näytteitä osaamisistasi, joiden uskot tukevan valintaasi opiskelijaksi. Tuo esiin töitä, joilla mielestäsi erotut muista hakijoista. Ole rohkea, uniikki ja persoonallinen. Esittele työnäytekansiossa omaa persoonaasi ja taitojasi esimerkkitöiden avulla.
Töiden ei tarvitse olla puhtaita muotoilutöitä vaan ne voivat olla esimerkiksi työhösi, harrastuksiisi tai aikaisempaan koulutukseesi liittyviä tuotoksia. Sisällytä portfolioon lyhyet töitä selittävät tekstit. Portfolio voi koostua esim. piirustuksista, valokuvista, mallinnuksista tai maalauksista. Haluamme nähdä erityisesti käsivarapiirroksiasi.
Huom! Ei videoita, tallenteita tai linkkejä.
Ohjeet:

  • Portfolion maksimikoko voi olla A3 ja siinä tulee olla  4–10 sivua.
  • Portfolion ensimmäisellä aukeamalla tulee olla motivaatiokirje.
    Motivaatiokirjeen pituus voi olla maksimissaan A4-liuskan pituinen teksti.
  • Käsittele motivaatiokirjeessä ainakin seuraavia asioita:
  • Kerro itsestäsi lyhyesti.
  • Miksi haluat opiskelemaan muotoilua?
  • Mitä sinä osaat?
  • Kerro aikaisemmasta koulutuksestasi ja työkokemuksesta tai harrastuksen kautta hankitusta osaamisesta lyhyesti.
  • Miksi erityisesti haet Muotoiluinstituuttiin?
  • Miksi haluat juuri valitsemaasi koulutukseen?
  • Millainen on tulevaisuuden suunnitelmasi opiskelun jälkeen?

 

Sinin kommentit: Muotoilussa taas vain portfolio

Portfolio -tehtävä osoittaa ennakkotehtävien kansainvälistyvän – ulkomaisiin yliopistoihin on haettu jo pitkään portfoliolla.  Portfolio -tehtävä mahdollistaa hakijan parhaiden puolien ja omimpien tekniikoiden ja taitojen korostamisen, unohtamatta portfolion monipuolisuutta.  Hyvä portfolio esittelee tekijän monipuolisuutta ja parhaita töitä, ollen silti eheä kokonaisuus – siinä on myös punainen lanka, joka johdattaa katsojan läpi töiden. Portfolioon voi koota hyvinkin erityyppisiä töitä, sekä myös valokuvia kolmiulotteisista töistä. Sen voi koota joko käsin tai taittaa koneella. Portfolion kokoamisessa hyvä kokemus ja asiantuntijan näkemys voivat olla kullanarvoisia, jotta töistäsi juuri oikeanlainen kokonaisuus päätyy portfolioon esiteltäväksi. Myös töiden sisällöllä ja niiden muodostamalla kokonaisuudella sekä tarinalla, punaisella langalla on suuri merkitys! Sekä tietysti relevanssilla alalle jolle on hakemassa, ainakin osalla töistä.

Portfolioon tulee liittää mukaan myös motivaatiokirje. Sen tavoiteena on selvittää, kuinka hyvin hakija tuntee hakemaansa alaa, mitata hänen sisäistä motivaatiotaan sekä kykyä kuvitella työskentelevänsä hakemallaan alalla. Portfolio ja motivaatiokirje muodostavat näin moniuloitteisen kokonaisuuden, jossa tarkastellaan hakijan teknistä osaamista, ideointia ja luovuutta sekä motivaatiota opiskelua ja hakemaansa alaa kohtaan.
Muotoiluinstituutti ennakkotehtävät

Portfolion kokoaminen

Millainen on hyvä portfolio?
Portfolion tulee olla ennen kaikkea tekijänsä näköinen! Portfoliossa on hyvä tuoda mahdollisimman monipuolisesti ja laajasti esille omia taitojaan sekä hallitsemiaan tekniikoita. Teknisen puolen lisäksi myös luovuus ja ideointikyky ovat erityisen tärkeitä kriteereitä. Esittelemällä mahdollisimman laaja-alaisen, mutta samalla selkeän ja eheän kattauksen osaamisestasi, erotut eduksesi ennakkotehtävissä.
Lue ammattilaisen vinkin portfolion kokoamiseen täältäMikäli kuitenkin tuntuu, että saattaisit kaivata vielä apua oikeiden töiden valintaan tai monipuolisemman portfolion kokoamiseen, Tehon kursseilta löytyy apua. Ammattitaitoiset opettajat auttavat sinua oman portfoliosi kanssa. Portfolion kokoaminen valmennuskurssilla on oiva tapa saada ammattilaisen ohjauksessa kiinnostavista tehtävänannoista, eri tekniikoilla yhtenäinen kokonaisuus, joka kantaa alusta loppuun.
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/kurssit/”]TUTUSTU KURSSEIHIN[/mk_button]