Kurssien monimuotoisuus

Moikka moi! Nyt alkaa jännitys ja työn tohina, sillä ennakkotehtävät on nyt julkaistu! Mutta ennen kuin siirrymme kevään jännittäviin aiheisiin haluaisin nopeasti puhua hieman Tehon kurssien monimuotoisuudesta.

Vaikka kurssikerrat ovat omalla kohdallani ainoastaan joka keskiviikko, välillä elämä kulkee liian tiukalla aikataululla. Teen täysiä työviikkoja ja vaikka olenkin saanut järjesteltyä keskiviikkoillat vapaiksi, välillä esimerkiksi sesonkiaikoina voi olla hektisempää. Jouduin loppuvuodesta jättämään muutaman kerran välistä, mutta onneksi tunnit voi käydä myös etänä!

Vaikka itse pidän enemmän lähiopetuksesta, Teho-Opisto on tehnyt erittäin toimivan tehoverkko nimeä kantavan sivuston kurssilaisille. Sinne päivittyy aina päivän aihe teorioineen ja sieltä pystyy helposti käymään kohta kerrallaan opetetut asiat. Olit sitten livekurssilainen tai etänä käyvä, myös kotitehtävät löytyvät samasta kansiosta. Kurssimuotoja löytyy siis jokaisen erilaiseen arkeen. Tästä on ollut itselle todella iso apu ajoittain kuormittavan elämän ympärillä.

Välillä tällaisia nopeita päivityksiä, mutta ensikerralla voisin käydä läpi enemmän ennakkotehtäviä ja mihin kouluihin aion itse hakea!

Pysykää kuulolla !

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Maxi-kurssin suurin haaste

Tänään vähän lisää mietteitä inspiraation puutteesta, itselle suurimmasta haasteesta maxi-kurssilla sekä konkreettisia linkkejä avuksi Teho-opiston blogista (ennakkotehtäväanalyysit sekä Oplu)

Tyhjyyden äärellä

Edellisessä blogikirjoituksessa kerroin alkuvuoden tahmeista fiiliksistä sekä vinkeistä parempaan fiilikseen pääsemiseen. Vinkit olivat etenkin omien epäilysten selättämiseen ja peruskiitollisuuteen pääsemiseen. Se ei toki vielä tarkoita, että kauheasti siltikään erityisesti inspiroisi. Luovilla aloilla halutaan luoda jotain aivan uutta. Uusia ideoita, näkökulmia tai tapoja tehdä. Mutta aina se ei ole niin helppoa.

Minusta on pitkään tuntunut, että lillun tyhjyydessä, missä ei ole mitään. Mieleen ei ole tullut mitään hienoa tai erilaista. Blogiin kirjoitusten tekeminen on tuntunut siltä, kuin aivoissani vain nitisisi, natisisi ja kirskuisi. Luovuuskoneisto ei ole ollenkaan tuntunut lähtevän käyntiin. Selätettyäni suurimmat huoleni ja epäilykseni, huomasin että seuraavaksi oli vain antauduttava ja heittäydyttävä tähän ammottavaan tyhjyyteen. Ja kun tunteelle antautui, oli se todella rentouttavaa. Toisaalta, jotkuthan menevät tarkoituksella rentoutumaan kapseleihin, joissa lillutaan pimeässä ilman mitään ulkoisia ärsykkeitä. Kaiken kaikkiaan, ajoitus tälle staattiselle tilalle on ollut täydellinen. Tehon lomat on lomailtu ja pikkuhiljaa eri korkeakoulut alkavat julkaisemaan ennakkotehtäviä. Koko aika ei voi olla inspiroitunut ja täydessä vauhdissa. Tekee hyvää myös olla eri maisemissa ja tilanteissa (ihan sisäisestikin).

Mikä on ollut vaikeinta Maxi-kurssilla?

Olen huomannut, että maxi-kurssin suurin haaste itselle on se, että se kestää niin pitkään. Omaan tavoitteeseen pitää puurtaa tällä kurssilla todella pitkään. Etenkin näin sosiaalisen median aikaan, aivomme ovat tottuneet välittömään palkitsemiseen. Voit pyyhkäistä oikealle, vasemmalle, ylös tai alas, riippuen sovelluksesta, ja pääset lähemmäs haluamaasi. Mitä tahansa haluat, voit tilata muutamalla klikkauksella. Rahaakaan ei tarvitse edes olla tilillä. Yhtäkkiä, sitä ”joutuukin” näkemään vaivaa haluamansa asian eteen kokonaisen vuoden! Vaikkei sosiaalista mediaa laskisi mukaan yhtälöön, niin me olemme muutenkin tottuneet lyhyempiin sykleihin; syys- ja kevätlukukausi tai ihan vain neljä vuoden aikaa. Vaikka koulussa luokalla ollaan kokonainen vuosi, niin kursseja ja jaksoja on usein neljä. Joten tässä sitä ollaan, todellisen itsekurin äärellä, ilman inspiraatiota ja se on oikein hyvä näin. Jospa se inspiraatiokin lisääntyisi valoisuuden mukana ja olisi täydessä loistossaan pääsykokeissa. Näin toivon.

Ennakkotehtävät

Lab-muotoiluinstituutin ennakkotehtävät on julkaistu pari viikkoa sitten! Täältä löytyy Tehon analyysit LAB:in ennakkotehtävistä: https://teho-opisto.fi/lab-ennakkotehtavat-2023-lue-opettajien-analyysit/

Itse en aio hakea Lahteen, sillä tällä hetkellä meidän elämämme on täällä. Oli kutkuttelevaa lukea tehtäviä ja analyysejä, vaikka en itse aiokaan juuri niitä tehdä. Huomenna myös Aalto yliopisto julkaisee ennakkotehtävät. Aika jännittävää ja kutkuttavaa, mutta samalla myös pelottavaa. Niissä pitää onnistua, heh. Onneksi Tehon ennakko-kurssi alkaa parin viikon päästä. Toki Teho-opiston blogiin tulee myös ennakkotehtäväanalyysit. Itse olen lukenut Tehon blogia jo vuosia, etenkin ennakkotehtävien analyysejä. Ja muistaakseni Teho-opisto pitää myös ennakko-liven instagramissa, jossa käydään ennakkotehtäviä läpi ja jonne voi lähettää kysymyksiä.

Apuja alan valintaan oplusta

Jos vielä pohdit, mikä ala olisi paras sinulle, niin siihenkin löytyy Teholta apuja. Itse valitsin lopulta alan paljon sen mukaan, mitkä pääsykoetehtävät kolahtavat parhaiten vuodesta toiseen. Mutta, mikä vielä parempaa Teho-Opistolta voi tilata sähköisen Oplun. Sinne on listattu paljon vinkkejä pääsykokeisiin valmistautumiseen. Oplussa on myös lueteltu jokainen ala erikseen ja kerrottu jokaisen alan peruspiirteet jne. Todella helppo ja selkeä kokonaisuus. Itselläni on paperinen- sekä mobiiliversio. Suosittelen!

Täältä tilaamaan Oplu: https://teho-opisto.fi/pohditko-uraa-luovilta-aloilta-oplu-auttaa/

Ollaan luovia!

Rakkaudella,

Ruut

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Paineita pääsykokeisiin treenamisessa?

Mulla on ainakin pukannut väsymystä ja inspiraation puutetta näin alkuvuodesta. En usko, että olen ainoa, joka kamppailee motivaation, inspiraation ja kohtuullisen levon kanssa. Jatkuva palautteen saaminen on myös osaltaan haastavaa ja saattaa välillä mennä ihon alle. Joten tällä kertaa tiedossa vähän alkuvuoden fiiliksiä sekä vinkkejä siihen, miten nostaa omaa mielialaa ja saada lisää puhtia pääsykokeisiin treenaamiseen.

Mikä fiilis? Missä mennään?

Tervetuloa synkkyyden syövereihin, alakulon laaksoon ja risukasaan, jonne inspiraation säteet eivät ole yltäneet (hieman liioitellusti ja huumorilla tietysti). Alkuvuosi oli jotenkin tahmea, enkä oikein saanut kiinni siitä, että miksi näin on oli. Yritin tehdä Tehon tehtäviä tuntikausia, eikä mistään tullut valmista tai jos tuli, niin siitä tuli täyttä kakkaa.

Vaikka olen vannoutuneesti sitä mieltä, että kaikkea mitä mieleen tulee, ei tarvitse uskoa, silti en saanut ravisteltua painavaa kivirekeä pois harteilta. Haaste oli siinä, että pienet huolet vain huokailivat hiljaa siellä täällä jättäen taakseen epävarman tunteen ilman, että tiesin mistä se johtui. (plus pikkuinen väsymys painoi päälle) Lopulta sain itseni kiinni ajattelemasta eläkettä ja mitä sille käy, jos pääsen opiskelemaan (hulvaton murhe sinänsä). Ja siitä se vyyhti sitten alkoi aukeamaan.

Tässä vaiheessa ei ole mitään takeita mistään. Ei ole tiedossa riittävätkö rahkeet edes kouluun pääsemiseen. Toisaalta kouluun pääsy mietityttää sitäkin enemmän. Miten rahat riittävät viiden vuoden opiskeluun? Miten meidän perheen yhteisille unelmille tapahtuu? Jäävätkö ne omien unelmien jalkoihin? Entä jos valitsen alan taas ”väärin”? Onko ihan ok tavoitella tässä vaiheessa elämää jotain vain itseään varten, eikä aina vain ajatella muita? On todella helppo hypätä omien epäilysten karuselliin. Joskus sinne kyytiin päätyy niin salakavalasti, ettei edes huomaa olevansa kyydissä. Vasta kun vauhti kiihtyy, huomaa että ”voi pojat, nyt sitä taas mennään!”

Uskon, että kaikilla on epäilyksiä, pelkoja ja murheita. Etenkin mitä lähemmäs mennään asioita, joita oikeasti haluaa, sitä enemmän tuntuu että on myös jotakin menetettävää. Siinä tilanteessa on useita keinoja yrittää selviytyä. Joku saattaa heittää hanskat tiskiin. Joku taas alkaa suorittamaan 110% ja lopulta uupuu. Joku jatkaa yrittämistä, mutta tekee sen vähän vasurilla. Joku pystyy ylläpitämään hyvän tasaisen työjuhdan tahdin, jolla pääsee maaliin asti. Lopputuloksen kannalta on varmasti parempi olla kilpikonna, kuin jänis. Itsestä tuntuu, että olen vähän kaikkea yhtäaikaa, vuoron perään ja miten milloinkin.

Miten hiljentää epäilyt ja päästä takaisin hyvän treenaamisen raiteille?

Joten, kaikki kanssakulkijat kohti unelmia! Miten sitten hypätä pois epäilyksen karusellista tai nousta ylös alakulon laaksosta? Itselläni on muutamia kikkoja (meditoimisen lisäksi), jotka olen huomannut toimiviksi:

  • Kuvittele pahin skenaario mitä voisi tapahtua. Mikä on se katastrofaalisin tilanne missä saatat ensi syksynä olla? Eli kun et pääsekään opiskelemaan. Kun painaijainen on käynyt toteen, mitä teet sitten? Mitä HALUAT tehdä? Pieni usko siihen, että huonoin mahdollinen vaihtoehto saattaa joskus olla meille se paras vaihtoehto. Elämä kantaa ja tapahtuu meitä varten.
  • Sä hanskaat tän kyllä! Mieti kaikkia niitä tilanteita, kun olet ollut epätoivoinen. Mitä sinulle on sitten tapahtunut? Olet selvinnyt elämässäsi vaikka mistä epäilyksistä ja tunteiden mylleryksistä. Pärjäät nytkin.
  • Kiitollisuus. Tämä toimii minulle kaikessa. Kiitollisuus tuo mielen tähän hetkeen ja saa arvostamaan asioita, jotka ovat tässä hetkessä läsnä. Samalla kiitollisuus saa henkiset nyrkit aukeamaan ja leukaluut rentoutumaan. Kaikesta voi päästää irti ja nauttia tästä hetkestä enemmän. Sivuhuomatuksena, ihan pelkästään leuan rentouttaminen tietoisesti tekee hyvää ja tuo rennomman tunteen itselle 🙂
  • Dan Sullivan on kirjoittanut kirjan nimeltä Gap and the Gain. Itse kirjaa en ole vielä ehtinyt lukemaan, mutta olen kuullut useamman Sullivanin haastattelun. Lyhyesti: Suurin osa ihmisistä keskittyy johonkin ideaaliin ja vertaa itseään siihen. Tämä ideaali on aina tavoittamattomissa, jolloin henkilö on ”kuilussa” (gap) ja onneton. Menestyneet ihmiset keskittyvät enemmän saavutukseen (gain), eli siihen mihin he ovat tähän mennessä päässeet. Ja mitä he ovat tähän asti saavuttanet ja oppineet. Eli menestyneet ihmiset katsovat taakse päin ja kuinka pitkän matkan he ovat jo päässeet eteenpäin. Fokuksella on väliä.
  • Hengitä. Miten niin perusasian voikaan unohtaa! Kiitollisuus hengityksellä höystettynä saa mielen rentoutumaan.

Tsemppiä kaikille pääsykokeisiin treenaaville!

Ollaan luovia!

Rakkaudella,

Ruut

Nappaa opiskelupaikka portfoliolla!


Tehon kursseilla portfolion koonneista, ulkomaille hakeneista 100 % on päässyt sisään johonkin hakemistaan yliopistoista! Voit valita kurssivalikoimastamme minkä tahansa kurssin (pl. Ennakko-kurssi) portfoliototeutuksena ja tulla treenaamaan ammattilaisten ohjauksessa. Ilmoittaudu mukaan koostamaan joukosta erottuva portfolio ja nappaa unelmiesi opiskelupaikka!



DIA Arkkitehtuuri Ennakkotehtävät 2023 – Lue opettajan analyysit!

Arkkitehtuurin ja Maisema-arkkitehtuurin vuoden 2023 ennakkotehtävät on nyt julkaistu Dia.fi -sivuilla! Tästä postauksesta löydät Opettajan analyysit tehtävistä! Hakijalta odotetaan tänäkin vuonna luovuutta, taitoa kuvata rakennetta, tilallisuutta ja kolmiulotteisuutta, sekä piirustus- ja  maalaus- sekä esitystaitoa. Lue analyysit ja nappaa vinkit ennakkotehtävien tekoon!

Arkkitehtuurin & Maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävänä on tänä vuonna puupilareille sijoittuvan kuvitteellisen Liitomajavan rakentaman pesä-rakennelman suunnittelu. Hakijalta odotetaan tänäkin vuonna luovuutta, taitoa kuvata rakennetta, tilallisuutta ja kolmiulotteisuutta, sekä piirustus- ja  maalaus- sekä esitystaitoa. Tutustu huolellisesti tehtävien palautusohjeisiin Dia.fi -sivuilla!

Arkkitehtuurin ja Maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston perustaja, arkkitehti ja taiteen maisteri, Sini Koivisto!

Mielenkiintoiset, vuotta 2021 mukailevat ennakkotehtävät tänä vuonna! Tämän vuoden ennakoissa on edellisten vuosien kanssa jotain yhteistä muotoilun, mielikuvituksellisen aiheen ja eläinlajin – sekä käytetyn materiaalin puolesta. Kolmen tehtävän sarja jossa kuvataan omaa suunnitelmaa mallista otetuin valokuvin eri suunnista ja piirretään/maalataan siitä näkymät sisältä, ja ulkoa alaviistosta. Pesä -tyyppiset rakennelmat ovat toistuneet arkkitehtuurin ennakkotehtävissä jo useiden vuosien ajan. Isompana erona viime vuoteen on että tänä vuonna on taas edellisvuosien tapaan tehtävänä rakentaa pienoismalli!

Arkkitehtuurin ennakkotehtävissä suunnitelma eli rakennelma siis havainnollistetaan ja esitetään katsojalle eri tyyleillä: piirtämällä / maalaamalla vapaavalintaisella tekniikalla annetuista näkökulmista. Tehtävissä on mahdollisuus käyttää luovuutta ja näyttää tilasuunnittelun ja massoittelun taitojaan teknisten taitojen ja kolmiulotteisen esitystaidon lisäksi! Tämän vuoden tehtävät ovat taas kerran onnistunut sarja testaamaan arkkitehtiopiskelijalle tarpeellisia kolmiulotteisen ympäristön ja tilan hahmotuskykyä, muotoilu- ja massoittelukykyä, valon ja varjon hallintaa ja -esityskykyä, sekä tietenkin luovuutta ja mielikuvitusta, jota on aina syytä käyttää!! Veden äärellä ja osittain sen alla olevan rakenteen ja ympäristön esitys luo tänä vuonna oman twistinsä maiseman kuvaukseen.

Sini Koivisto
Arkkitehtuuri ennakkotehtävät

Arkkitehtuurin & Maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävät

Majavaheimoon kuuluva liitomajava (Castor volans) on sopeutunut erityisesti kaupunkipuistojen yhteydessä olevien jokisuistojen ja kosteikkojen asukkaaksi. Ekosysteeminsä arkkitehteihin lukeutuva liitomajava on muiden majavalajien tapaan taitava rakentaja. Liitotaitojensa lisäksi se on oppinut katkomaan kasvavia puita isoilla vahvoilla hampaillaan muutaman metrin korkeudelta. Liitomajava rakentaa näiden korkeiden, pylväsmäisten kantojen varaan pesän. Liitomajavat ovat oppineet hyödyntämään läheisiltä rakennustyömailta ylijääneitä laudankappaleita ja parrunpätkiä, joita ne käyttävät risujen ja puunoksien ohella pesän rakennusaineena. Liitomajava valitsee pesäpaikan niin, että poikaset syntyvät kuivaan pesään, mutta korkealle nousevan kevättulvan turvin poikaset ehtivät tehdä ensimmäiset uintiharjoituksensa turvallisesti pesässä.

Tehtävien A, B ja C toteutus

(yhteensä viisi A3-kokoista arkki)

Liitä tehtävät A, B ja C (yhteensä 5 kuvaa) yhdeksi viisisivuiseksi pdf-tiedostoksi (vaaka-sivut päällekkäin). Kuvien digitaalinen muokkaus on sallittu. Lopullisen tiedoston resoluution tulisi olla noin 300 dpi (max. 600).

Tehtävä A. (kolme vaakasuuntaista A3-kokoista arkkia)

Suunnittele ja toteuta liitomajavan pesän pienoismalli laudankappaleita ja parrunpätkiä jäljittelevistä kerroslaminoiduista aaltopahvin palasista* sekä ulkoa löytyvistä maahan pudonneista kuivista oksista ja risuista. Esitä pylväsmäiset kannot sen korkuisina, että ne eivät rajoita pesän muodon havainnollistamista. Kantoja ei tarvitse toteuttaa pienoismallissa kerroslaminointitekniikalla, vaan voit valita tekniikan ja materiaalin vapaasti. Pesän koko ja pienoismallin mittakaava ovat vapaasti valittavissa. Esitä kannot sen korkuisina, että pesän pohja ei kosketa kuvaustason pintaa.

Kuvaa pesän rakentuminen kolmella valokuvalla seuraavasti:

Valokuva 1.    

Asettele pesän materiaalit, noin 10-50 kappaletta, valokuvaustasolle siten että ne voidaan tunnistaa ja valokuvaa ne annetun ohjeen mukaisesti.

Valokuva 2.

Rakenna noin puolet pesästä ja valokuvaa se annetun ohjeen mukaisesti.

Valokuva 3.      

Valokuvaa valmis pesä valaistuna annetun ohjeen mukaisesti.

Jokainen valokuva sijoitetaan omalle vaakasuuntaiselle A3-kokoiselle arkilleen. Älä esitä kuvissa liitomajavaa tai sen poikasia.

*) Kerroslaminointi tarkoittaa tässä, että liimaat yhteen useamman samankokoisen aaltopahvin palasen jäljitelläksesi laudankappaleita tai parrunpätkiä rakentamasi pesän mittakaavassa.

Valokuvaa tai skannaa työsi.

Arviontiperusteet

Arvioinnissa kiinnitetään huomiota luovaan tehtävän ratkaisuun, pesän tilalliseen ja rakenteelliseen kiinnostavuuteen ja siisteyteen sekä pesän rakennusmateriaalien monipuoliseen käyttöön.

Tehtävien A, B ja C toteutus

(yhteensä viisi A3-kokoista arkki)

Liitä tehtävät A, B ja C (yhteensä 5 kuvaa) yhdeksi viisisivuiseksi pdf-tiedostoksi (vaaka-sivut päällekkäin). Kuvien digitaalinen muokkaus on sallittu. Lopullisen tiedoston resoluution tulisi olla noin 300 dpi (max. 600).

Opettaja Sinin kommentit

Ensimmäisessä pienoismallitehtävässä A, Liitomajavan luonnosta ja rakennustyömailta löytämät materiaalit kuvataan ensin erikseen pöydällä, sitten kuvataan niistä rakennettu puolivalmis pesän pienoismalli ja lopuksi kuvataan valmis työ eli Liitomajavan pesä, kahdesta annetusta kuvakulmasta ulkoa alaviistosta ja sisältä veden noustua osittain pesään sisälle. Pesää suunnitellessa on tärkeää huomioida sen muotoilu ja rakenne, jonka tärkeänä osana ovat tehtävänannossa mainitut erityyppiset rakenteen osat, näiden suhde toisiinsa sekä niiden suhde koko pesän muotoiluun ja rakenteeseen. Kyseessä on perinteinen pienen tilan suunnittelu ja visio/mielikuvitustehtävä missä pääsee näyttämään rakenteellisen suunnittelun, massoittelun ja kolmiulotteisen hahmottamisen ja esittämisen taitonsa! Eläytymiskykyä erityisen eläimen asemaan tietysti unohtamatta. 

Totta kai olennaista itse suunnittelussa on luovuus ja omaperäisyys, mutta myös eläytyminen asukin asemaan. Tärkeäksi osaksi muotoilua muodostuu materiaalin käyttö. Se ohjaa osaltaan muodonantoa ja on näkyvä osa lopputulosta. Arvioinnissa kiinnitetäänkin huomiota luovaan tehtävän ratkaisuun, pesän tilalliseen ja rakenteelliseen kiinnostavuuteen ja siisteyteen sekä kuvaillun kahdentyyppisen puumateriaalin monipuoliseen käyttöön yhdessä. Itse pesän muotoon ja rakenteeseen liittyy olennaisesti materiaalivalinnat ja –paletti mahdollisuuksineen! 

Ennakkotehtävissä on viime vuosina alkanut selkeästi yleistyä valmiiden mallien/tuotosten valokuvaaminen ja valokuvan arvioitavaksi lähettäminen. Aikaisemmin jokainen hakija on lähettänyt omia pienoismallejaan ja tuotoksiaan valintaraadille isoissa postipaketeissa, mutta käytännöt ovat muuttuneet tuotoksen valokuvausta suosiviksi. Mahdollisuuteen kannattaa suhtautua innostuen; nyt hakijalla on mahdollisuus valita juuri oikea kuvakulma, testata valoja ja varjoja sekä luoda annettujen kuvaus- ja mallin valaistusohjeiden puitteissa valokuva, jossa valmis malli on mahdollisimman edustavan näköinen. Valokuvalla voit korostaa ja tuoda esiin olennaisia asioita.

Mikä tässä on mielestäni tärkeää on ensimmäisissä kahdessa tehtävän A osassa on tehtävänannon tarkka noudattaminen: annettu määrä pesän rakennusmateriaaleja tasolla, puolivalmis pesä – on hyvä olla tarkkana sen kanssa mitä on pyydetty kuvaamaan. Itse puolivalmiin ja valmiin suunnitelman kannalta parhaan mahdollisen näkökulman löytäminen valokuvaan, sekä tietenkin onnistunut valaistus, jotka molemmat korostavat suunnitelman parhaita puolia ovat tärkeitä. Onneksi valokuvan ja kuvankäsittelyn keinot ovat monet ja tässä jos missä niitä kannattaa käyttää hyväksi ja miettiä tarkkaan. Haaste on heitetty!

Tehtävä B (yksi vaakasuuntainen A3-kokoinen arkki)

Piirrä ja/tai maalaa alaviistosta näkymä liitomajavan pesästä ympäristöineen joella liikkuvan kanoottimelojan silmin. Pesärakennelma ja sen läheisyydessä vielä pystyssä olevat puut heijastuvat juuri tulvimaan alkaneen joen rantatasanteelle laajentuneesta vesipeilistä. Puiden lomasta näkyy myös läheisen kerrostaloalueen silhuetti. Kuvassa etualalla on liitomajavan pesää varten katkomien puiden latvuksia. Älä esitä kuvassa liitomajavaa tai sen poikasia.

Valokuvaa tai skannaa työsi.

Arviointiperusteet

Arvioinnissa kiinnitetään huomiota näkymän tilalliseen syvyysvaikutelmaan sekä piirustus- ja/tai maalaus- ja esitystaitoon.

Tehtävien A, B ja C toteutus

(yhteensä viisi A3-kokoista arkki)

Liitä tehtävät A, B ja C (yhteensä 5 kuvaa) yhdeksi viisisivuiseksi pdf-tiedostoksi (vaaka-sivut päällekkäin). Kuvien digitaalinen muokkaus on sallittu. Lopullisen tiedoston resoluution tulisi olla noin 300 dpi (max. 600).

Opettaja Sinin Kommentit

Toisessa tehtävässä B kuvataan alaviistosta näkymä liitomajavan pesästä ympäristöineen joella liikkuvan kanoottimelojan silmin. Pesärakennelma ja sen läheisyydessä vielä pystyssä olevat puut heijastuvat juuri tulvimaan alkaneen joen rantatasanteelle laajentuneesta vesipeilistä. Puiden lomasta näkyy myös läheisen kerrostaloalueen silhuetti. Kuvassa etualalla on liitomajavan pesää varten katkomien puiden latvuksia.sijoitettuna ympäristöönsä. Myös ympäristöä kuvataan tässä työssä osana työtä. 

Tämä tehtävän tyyppi usein alaviistosta esitettävänä kokonaiskuvana ympäristössään on ollut samantyyppinen nyt jo useita vuosia. Tehtävässä testataan hyvin mittakaavan ja perspektiivin tajua sekä kokonaisuuden hallintaa ja kaupunki- ja maisematilan tajua. Pesän suhde ympäristöönsä ja ympäristön tyypin esitystapa ovat myös olennaisia tässä tehtävässä. Tilan ja rakenteen kuvaamisen taidolla erotutaan muista tässä tehtävässä teknisesti. Hyvin tärkeää tässä tehtävässä on hallita hyvin perspektiivin esittäminen – tässähän katsotaan suunniteltua pesää ja sen ympäristöä alaviistosta, annetusta perpektiivistä. . Oikeanlainen esitystekniikka ja perspektiivi havainnollistaa luonnonympäristön ja sen takana siintävän kaupungin kolmiulotteisuuden ja tilallisuuden, mikä on tärkeää. Arvioinnissa kiinnitetäänkin huomiota tähän näkymän tilalliseen syvyysvaikutelmaan sekä lisäksi piirustus- ja/tai maalaus- ja esitystaitoon. Kiinnitä siis työssäsi erityistä huomiota myös tekniikkaan sekä tilan- ja materiaalintuntuun. Myös heijastukset vedenpinnasta on erikseen korostettu tehtävässä ja ne ovat tärkeät.

Ulkotilan ja ympäristöönsä sijoitetun oman suunnitelman kuvaus on myös toistunut yhtenä osana sarjaa kaikkina vuosina kun tehtävät ovat muodostaneet tämäntyyppisen kolmen tehtävän sarjan. Itse asukkaita ei pyydetä esittämään tässä kuvassa. 

Tehtävä C (Yksi vaakasuuntainen A3-kokoinen arkki)

Piirrä ja/tai maalaa näkymä puolittain veden alla olevan liitomajavan pesän sisältä majavanpoikasen silmin. Pesään siivilöityy rakennusmateriaalien lomasta auringonvaloa. Kuvaa tunnistettavasti liitomajavan pesän rakentamisessa käyttämät materiaalit ja niiden materiaalintuntu. Älä esitä liitomajavaa tai sen poikasia.

Valokuvaa tai skannaa työsi

Arviointiperusteet

Arvioinnissa kiinnitetään huomiota pesän tilalliseen syvyysvaikutelmaan, sisätilojen kuvaamistaitoon, materiaalintuntuun ja tunnelmaan. Lisäksi arvioinnissa kiinnitetään huomiota siihen, että tehtävissä A, B ja C kuvattu pesä on tunnistettavissa kaikissa kuvissa samaksi pesäksi.

Tehtävien A, B ja C toteutus

(yhteensä viisi A3-kokoista arkki)

Liitä tehtävät A, B ja C (yhteensä 5 kuvaa) yhdeksi viisisivuiseksi pdf-tiedostoksi (vaaka-sivut päällekkäin). Kuvien digitaalinen muokkaus on sallittu. Lopullisen tiedoston resoluution tulisi olla noin 300 dpi (max. 600).

Opettaja Sinin Kommentit

Kolmannessa tehtävässä C kuvataan näkymä puolittain tulvivan veden alla olevan liitomajavan pesän sisältä majavanpoikasen silmin. Pesään siivilöityy rakennusmateriaalien lomasta auringonvaloa. Tehtävässä kuvataan tunnistettavasti liitomajavan pesän rakentamisessa käyttämät materiaalit ja niiden materiaalin tuntu. Eli tässä tehtävässä piirretään tai maalataan osittain veden täyttämästä pesästä sisältä näkymä jossa näkyy sekä pesää että miltä näkymä pesän sisältä katsottuna näyttää. Rakenteen lomasta siivilöityvä valaistus ja materiaalin tuntu korostuvat tässä tehtävässä. 

Materiaalin ja valaistuksen aidon tuntuisen esittämisen lisäksi tässä tehtävässä testataan myös mittakaavan, tilan ja mittasuhteiden tajua. Tehtävässä C on olennaista pesän rakenteellisuus, tilallinen syvyysvaikutelma ja materiaalin sekä sisätilojen kuvaamistaito. Tilallinen hahmotuskyky toisin sanoen siis. Olennaista mittakaavan ja tilan tajun sekä muotoilu- ja esitystaidon lisäksi tässä tehtävässä on valon kuvaamisen taito. Valonkin esittämisen kannalta tehtävässä yhdistyy sekä sisään tuleva luonnonvalo että valon esiin tuoma materiaalin tuntu. Kyseessä on siis mielenkiintoinen ja haastava sisätilan ja sen ympäristön kuvaus veden pinnan tuntumasta veden tulvittua sisään tilaan. Sisätilan kuvaus on myös toistunut yhtenä osana sarjaa kaikkina vuosina kun tehtävät ovat muodostaneet tämäntyyppisen kolmen tehtävän sarjan. Tänä vuonna tehtävä osittain veden alla ja päällä olevan sisätilan kuvauksena luo tehtävälle kuitenkin todella kiinnostavan oman twistinsä!

Tehtäväkokonaisuuden aihe on tänä vuonna hauska ja mielikuvituksellinen – kuitenkin samalla luova ja arkkitehtoninen. Se antaa mahdollisuuden rakenteelliseen ja muodonannolliseen irroitteluun, eläytymiseen ja tarinallisuuden rakentamiseen. Käytä nämä mahdollisuudet hyväksesi!! Sitten vaan ennakkotehtävien suunnitteluun! 

Korkeakoulujen Ennakkotehtävät ja Analyysit

Tutustu myös Aalto-Yliopiston, LAB Ammatikorkekoulun ja Metropoilan Ennakkotehtäviin ja opettajiemme niistä tekemiin analyyseihin!

Luovien alojen hakukohteet ja Ennakkotehtävät 2023

Arkkitehtuurin lisäksi moni muu taidealojen hakukohde sisältää valintaa karsivat ennakkotehtävät. Tarjoammekin useista näistä yksilöidyt analyysit helpottamaan tehtävien tekoa! Klikkaa alta itsesi muiden hakukohteiden tietoihin, sekä vuoden 2023 analyyseihin

Aalto-Yliopisto Ennakkotehtävät 2023 – Lue opettajien analyysit!

Aalto-Yliopiston taidealojen vuoden 2023 ennakkotehtävät on julkaistu korkeakoulun sivuilla. Tutustu opettajiemme analyyseihin luovien alojen ennakkotehtävistä ja nappaa heidän vinkkinsä tehtävien tekemiseen!

Sisustusarkkitehtuuri

Sini Koivisto - Teho Opisto

Ennakkotehtävissä on viime vuosina alkanut selkeästi yleistyä valmiiden mallien/tuotosten valokuvaaminen ja valokuvan arvioitavaksi lähettäminen. Aikaisemmin jokainen hakija on lähettänyt omia pienoismallejaan valintaraadille postipaketeissa, mutta käytännöt ovat muuttuneet tuotoksen valokuvausta suosiviksi. Mahdollisuuteen kannattaa suhtautua innostuen!

Sini Koivisto

Aallon sisustusarkkitehtuuurin ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston perustaja, arkkitehti ja taiteen maisteri, Sini Koivisto!

Lue Sinin analyysi sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävistä täältä!

Visuaalisen viestinnän muotoilu

Tänä vuonna Aalto-yliopiston visuaalisen viestinnän ennakkotehtävät ovat hyvin erityyliset kuin muutamana aiempana vuotena! Näissä pääsee jokaisessa näyttämään omaa luovaa ajatteluaan hyvin monipuolisesti!

Laura Aalto-Setälä

Visuaalisen viestinnän muotoilun ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston vastaava opettaja, Taiteen maisteri, muotoilija, taiteilija ja tutkija Laura Aalto-Setälä!

Lue Lauran analyysi Visuaalisen viestinnän muotoilun ennakkotehtävistä täältä!

Muotoilu

Muotoilu

Muotoilun ennakkotehtävä on tänäkin vuonna yksi, monta osaa sisältävä kokonaisuus. Nyt suunnitellaan johonkin alakulttuuriin sopiva väline tai tuote. Saat valita alakulttuurin itse, mutta sinun pitää perehtyä aiheeseen ja tehdä valitsemastasi aiheesta noin puolen sivun mittainen taustatutkimus, jossa voit käyttää viestisi tukena myös valokuvia. Tutkimuksessa käyttämäsi lähteet pitää mainita, joten kannattaa myös vertailla eri lähteitä miettiä mitkä vaikuttavat lähteinä kiinnostavimmilta ja luotettavimmilta.

Eeva Jokinen

Muotoilun ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston vastaava opettaja, Taiteen maisteri ja Yliopistopedagogi Eeva Jokinen!

Lue Eevan analyysi muotoilun ennakkotehtävästä täältä!

Muoti

Kymmenen asukokonaisuuden malliston suunnittelu on klassikkotehtävä Aalto-yliopiston muodin koulutusohjelmassa. Tänä vuonna hakijat pääsevät inspiroitumaan kaupungista ja sen tunnelmasta tai ilmapiiristä! Historiallisesti muotisuunnittelijat ovat inspiroituneet eri paikoista ja kaupungeista!

Juha Vehmaanperä

Aallon Muodin ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston opettaja, Taiteen maisteri ja palkittu muotisuunnittelija Juha Vehmaanperä!

Lue Juhan analyysi muodin ennakkotehtävistä täältä!

Kuvataidekasvatus

Aallon kuvataidekasvatuksen ennakot ovat olleet jo pitkään kolmen tehtävän kokonaisuus. Aihe on usein sellainen, joka mahdollistaa monenlaiset tulkinnat, kuten tänäkin vuonna kun aiheena on “reviiri

Heini Lindvall

Aallon Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston vastaava opettaja, kuvataiteilija & kuvittaja sekä taiteen maisteri Heini Lindvall!

Lue Heinin analyysi kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävistä täältä!

Luovien alojen hakukohteet ja Ennakkotehtävät 2023

Aalto-Yliopiston lisäksi moni muu taidealojen hakukohde sisältää valintaa karsivat ennakkotehtävät. Tarjoammekin useista näistä yksilöidyt analyysit helpottamaan tehtävien tekoa! Klikkaa alta itsesi muiden hakukohteiden tietoihin, sekä vuoden 2023 analyyseihin

Metropolia Ennakkotehtävät 2023 – Lue opettajien analyysit!

Metropolian taidealojen vuoden 2023 ennakkotehtävät on julkaistu korkeakoulun sivuilla. Lue ammattitaitoisten opettajiemme analyysit ennakkotehtävistä ja nappaa yleiset vinkit tehtävien tekoon!

Sisustusarkkitehtuuri

Sini Koivisto / Teho-Opisto

Tänäkin vuonna sisustusarkkitehtuurin tehtävissä piirretään tarinan pohjalta tilanäkymää ja rakennetaan pienoismallia. Tehtävissä testataan mm. hakijan piirustus- ja sommittelutaitoa, mielikuvitusta, mittakaavan tajua, materiaalin ja tilan sekä muodon hallintaa.

Sini Koivisto

Sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävät analysoi Teho-Opiston perustaja, Taiteen maisteri & Muotoilustaan palkittu arkkitehti, Sini Koivisto.

Lue Sinin analyysi Metropolian sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävistä täältä!

Teollinen Muotoilu

Ihanan vapaa ja kiinnostava tehtävänanto, jossa fokuksessa on tilallisuus ja muodon kuvaamisen taito, sekä tietenkin valitsemasi näkökulma: mikä on minulle merkityksellistä ja mitä haluan viestiä arviointiryhmälle itsestäni valitsemani paikan avulla. 

– Eeva Jokinen

Teollisen Muotoilun ennakkotehtävät analysoi Teho-Opiston vastaava opettaja, Taiteen maisteri ja Yliopistopedagogi Eeva Jokinen.

Lue Eevan analyysi Metropolian Teollisen Muotoilun ennakkotehtävistä täältä!

3D-Animointi & Visualisointi

Onpa ihanan mielikuvituksellinen tehtävä! Kuvasarja hahmosuunnitteluineen on toistuva tehtävätyyppi 3D-animointiin, eikä suotta, koska se testaa loistavasti opiskelualan vaatimuksia! 

Laura Aalto-Setätä

 3D-Animoinnin ja Visualisoinnin Ennakkotehtävät analysoi Teho-Opiston vastaava opettaja, Taiteen maisteri, muotoilija, taiteilija ja tutkija Laura Aalto-Setälä!

Lue Lauran analyysi ennakkotehtävistä täältä!

Vaatetusala

Tärkeää on löytää persoonallinen näkökulma vaatesuunnitteluun ja miettiä alaan liittyviä tulevaisuuden haasteita ja millä tavalla haluaa myöskin haastaa alan sosiaalisia ja ympäristöön liittyviä haasteita omassa työssään tulevaisuudessa.

Juha Vehmaanperä

Ennakkotehtävät analysoi Teho-opiston opettaja, taiteen maisteri ja palkittu muotisuunnittelija, Juha Vehmaanperä!

Lue Juhan analyysi vaatetusalan ennakkotehtävistä täältä!

Luovien alojen hakukohteet ja Ennakkotehtävät 2023

Metropolian lisäksi moni muu taidealojen hakukohde sisältää valintaa karsivat ennakkotehtävät. Tarjoammekin useista näistä yksilöidyt analyysit helpottamaan tehtävien tekoa! Klikkaa alta itsesi muiden hakukohteiden tietoihin, sekä vuoden 2023 analyyseihin

LAB Ennakkotehtävät 2023 – Lue opettajien analyysit

Lab Ammattikorkeakoulun vuoden 2023 ennakkotehtävät on julkaistu! Tutustu opettajiemme analyyseihin luovien alojen ennakkotehtävistä ja nappaa heidän vinkkinsä tehtävien tekemiseen!

VISUAALINEN VIESTINTÄ

LAB Ammattikorkeakoulun Visuaalisen Viestinnän ennakkotehtävissä päästään tänä vuonna brändäämään omaa kotikuntaa, tekemään julistetta ja esittelemään omia töitä. Tehtävissä testataan mm. hakijan Ideointikykyä, Visuaalista kerrontaa ja Omaperäisyyttä. Tutustu huolellisesti tehtävien palautusohjeisiin LAB:in sivuilla!

LAB:in Visuaalisen viestinnän ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston vastaava opettaja, Taiteen maisteri, Kuvataiteilija ja Kuvittaja Heini Lindvall!

Lue Heinin analyysit visuaalisen viestinnän ennakkotehtävistä täältä!

Tustustu myös näihin ennakkotehtäviin ja niiden analyyseihin:

TEOLLINEN MUOTOILU

LAB Ammattikorkeakoulun Teollisen Muotoilun ennakkotehtävissä päästään viime vuoden tapaan suunnittelemaan erilaisia tuotteita, esimerkiksi selviytymispakkausta laajan sähkökatkon varalle. Tehtävissä testataan mm. hakijan kuvallista ilmaisutaitoa sekä tiedonhankinta- ja analysointikykyä. Tutustu huolellisesti tehtävien palautusohjeisiin LAB:in sivuilla!

LAB:in Teollisen muotoilun ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston vastaava opettaja, Taiteen maisteri ja Yliopistopedagogi Eeva Jokinen!

Lue Eevan analyysit Teollisen muotoilun ennakkotehtävistä täältä!

Tustustu myös näihin ennakkotehtäviin ja niiden analyyseihin:

SISUSTUSARKKITEHTUURI & KALUSTEMUOTOILU

Sini Koivisto - Teho Opisto

LAB Ammattikorkeakoulun Sisustusarkkitehtuurin ja kalustemuotoilun tehtävät olivat jonkin verran samantyyppisiä kuin aiempina vuosina: 1. tehtävänä Työpiste (viime vuonna katukaluste ja edellisvuonna veistoskaluste)  2. tehtävänä Työpisteet työtilassa (toissa vuonna työskentelytila)  ja kolmantena tehtävänä tänä vuonna on sama tehtävä kuin edellisinäkin vuosina: motivaatiokirje.

Tehtävissä testataan mm. hakijan tilallista- ja kolmiulotteista hahmotuskykyä, muodon tajua, piirustaitoa, värien käyttöä, mallinrakennustaitoja, luovaa ajattelutaitoa sekä motivaatiota. Tutustu huolellisesti tehtävien palautusohjeisiin LAB:in sivuilla!

LAB:in Sisustusarkkitehtuurin ja Kalustemuotoilun ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston perustaja, arkkitehti ja taiteen maisteri, Sini Koivisto!

Lue Sinin analyysit Teollisen muotoilun ennakkotehtävistä täältä!

Tustustu myös näihin ennakkotehtäviin ja niiden analyyseihin:

PUETTAVA MUOTOILU

Tänä vuonna puettavan muotoilun tehtävissä haetaan persoonallista ja rohkeaa otetta puettavaan muotoiluun. Tehtävätyypeissä testataan materiaalin ymmärrystä, muodon antoa ja piirustustaitoa. Vastaavanlaiset tehtävät ovat olleet tyypillisiä aiemmissakin ennakkotehtävissä. Tutustu huolellisesti tehtävien palautusohjesiin LAB:in sivuilla!

LAB:in Puettavan Muotoilun ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston opettaja, Vaatesuunnittelija, Taiteen maisteri ja Vuoden 2022 nuori suunnittelija, Juha Vehmaanperä!

Lue Juhan analyysit puettavan muotoilun ennakkotehtävistä täältä!

Tustustu myös näihin ennakkotehtäviin ja niiden analyyseihin:

KÄYTTÖKOKEMUS & KÄYTTÖLIITTYMÄMUOTOILU

Tänä vuonna Käyttökokemus- ja Käyttöliittymämuotoilun ennakkotehtävissä päästään asian ytimeen, nimittäin suunnittelemaan älykelloa! Tehtävässä vaaditaan mm. Käytettävyyttä ja hakijan kykyä esittää kiinnostavasti informaatiota pienessä tilassa. Tutustu huolellisesti tehtävien palautusohjesiin LAB:in sivuilla!

LAB:in Käyttökokemus- ja Käyttöliittymämuotoilun Ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston vastuuopettaja, Taiteen Maisteri, Muotoilija ja Tutkija, Laura Aalto-Setälä!

Lue Lauran analyysit käyttökokemus -ja käyttöliittymämuotoilun ennakkotehtävistä täältä!

Tustustu myös näihin ennakkotehtäviin ja niiden analyyseihin:

PALVELUMUOTOILU

LAB Ammattikorkeakoulun Palvelumuotoilun tehtävissä piirretään tänäkin vuonna kuvasarjaa kenkien oston asiakaskokemuksesta, sekä kuva itselleen tärkeästä paikasta. Viimeisenä tehtävänä on motivaatiokirjeen kirjoittaminen. Tehtävien arvosteluperusteissa korostetaan muun muassa sommittelua, piirustustaitoa, luovuutta sekä motivaatiota! Tutustu huolellisesti tehtävien palautusohjeisiin LAB:in sivuilla!

LAB:in Palvelumuotoilun ennakkotehtävät analysoi tänä vuonna Teho-Opiston vastaava opettaja, Taiteen maisteri ja Yliopistopedagogi Eeva Jokinen!

Lue Eevan analyysit pelvelumuotoilun ennakkotehtävistä täältä!

Tustustu myös näihin ennakkotehtäviin ja niiden analyyseihin:

Luovien alojen hakukohteet ja Ennakkotehtävät 2023

LAB Ammattikorkeakoulun lisäksi moni muu taidealojen hakukohde sisältää valintaa karsivat ennakkotehtävät. Tarjoammekin useista näistä yksilöidyt analyysit helpottamaan tehtävien tekoa! Klikkaa alta itsesi muiden hakukohteiden tietoihin, sekä vuoden 2023 analyyseihin

Valmennuskurssilla taidealoille – Miksi?

Aika ajoin mietin, että lukeekohan tätä blogia kukaan? Kirjoitanko mitään, mikä kolahtaa? Onko siitä kenellekään hyötyä? Onko oma niché liian kaukana siitä, mitä teho-opiston sivuille päätyvät tulevat hakemaan? Ei löydy hienoja niksejä siihen, miten menestyä. Ei löydy aiempia kokemuksia tai onnistumisia näille tietyille taidealoille hakemisesta. Mutta silti, eipä sitä voi kirjoittaa muusta kuin omista kokemuksistaan ja havainnoistaan. Joten ajattelin avata vähän omaa historiaa erinäisistä pääsykokeista ja opiskelusta, sekä miksi lähestyn myös sisustusarkkitehtuuriin hakiessa asioita melko psykologis-filosofisesti.

Ensimmäiset haaveet taidealalle

Pienestä pitäen minulla oli haaveena tulla tanssijaksi. Treenasin yhä enemmän ja enemmän tanssia, kun vuosia tuli lisää. Kokemusta kertyi monet kerrat siitä, kun oma hakijanumero laitetaan hakaneulalla paitaan kiinni samalla kun raadin ja muiden hakijoiden edessä yritetään osoittaa oma osaaminen. Ensimmäistä kertaa hain tanssikouluun Turkuun, joka oli ammattikoulun tasoinen. Olin silloin lukion ensimmäisellä luokalla. Turkuun en päässyt ja pettymys oli suuri. En kuitenkaan antanut periksi, vaan treenasin entistä enemmän. Koska Teatterikorkeakouluun oli vain joka toinen vuosi pääsykokeet tanssijan koulutukseen, hain Teakiin lukion toisella luokalla. Ajattelin, että kokemusta sitten ainakin tulisi, vaikka pääseminen olisikin melko epätodennäköistä ilman lukion papereita. Ja kuten arvata saattaa, en päässyt sisään. Abivuonna päätin hakea Amsterdamiin ja Lontooseen. Amsterdamiin en päässyt mutta Lontooseen Labaniin pääsin. Joten lukion päätyttyä syksyllä suuntasin kohti Lontoota.

Kun päämäärään pääseminen ei riitäkään

Olin odottanut tanssikouluun pääsemistä kuin kuuta nousevaa. Kouluun pääseminen oli suoraan yhteydessä siihen, minkä arvoinen olen. Olin myös ajatellut, että sitten kun pääsen kouluun taivas aukeaa ja olen vihdoinkin onnellinen. Mutta tosiasiassa itsearvostusta, itsensä rakastamista ja onnellisuutta ei voi saada mistään ulkopuolelta. Etenkin jos omassa lapsuudessa ja nuoruudessa on mitään käsittelemättömiä asioita, on taattua että ne nousevat pintaan kovan paineen alla. Joten Lontoossa opiskellesani murruin täysin. Lopulta kävelin joka päivä itkien kouluun, enkä ymmärtänyt miksi unelmani toteutuminen ei tuonutkaan minulle vapautuksen tunnetta. Olin rikki ja hämmentynyt.

Tulin Suomeen takaisin ja tunsin ottaneeni siipeeni oikein kunnolla. Olin tuuliajolla ja häpeissäni. Kannoin häpeää vuosia sisälläni. Voi sitä epäonnistumisen tunnetta! Hain lopulta opiskelemaan kasvatustieteitä, sillä siinä minulla ei ollut mitään menetettävää; Ei intohimoa, unelmia tai tunnesiteitä. Olen nyt monta vuotta haahuillut ilman intohimoa. Tiesin jo alun alkaen, etten halua olla varhaiskasvatuksen opettaja.

Kuinkas siinä sitten kävikään?

Itseään vastaan meneminen on todella kuluttavaa. Se nakertaa päivä päivältä sisältä päin. Ja niinhän siinä kävi, että reilu vuosi sitten alkoi näkyä pahoja uupumuksen merkkejä ja lopulta sitä sitten oltiin niin pohjalla, ettei pintaa näkynyt. Pohjalla ollessa ei näe mitään ja siellä ei haaveilla tai tavoitella unelmia. Pikkuhiljaa kun alkaa päästä haukkaamaan happea pinnan yläpuolelle aurinkokin alkaa paistaa pienin pilkahduksin. Viime keväällä olin tilanteessa, josta ei voinut enää kääntyä takaisin. En voinut jatkaa samaa rataa kuin aikaisemmin, vaan muutoksia oli tehtävä. Tässä sitä nyt sitten ollaan Tehon Maxi-valmennuskurssilla.

Kaikenmoisten kokemusten jälkeen näen tärkeänä käsitellä myös mielensisäisiä asioita, etenkin omia unelmia tavoitellessa – Etenkin taidealalle hakiessa. On tärkeää pysytellä läsnä ja tietoisena prosessin aikana eikä vain tavoitella ja odottaa jotakin jossain tulevaisuudessa. Oma mieli on loppujen lopuksi oman elämän paras ja ainut pelastusvene. Ei toki unohdeta unelmia, toiveita ja tavoitteita, sillä ne ovat tärkeää polttoainetta ja suunnannäyttäjiä. Joten jatkan täällä tätä filosofis-psykologista pohdintaani ja yritän toki jakaa myös jotain käytännöllistäkin matkan varrella.

Ollaan luovia!

Rakkaudella,

Ruut

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Ennakkotehtävät LIVE 2023

Kevän 2023 Ennakkotehtävät LAB muotoiluinstituuttiin, Aaltoon, Metropoliaan kuin Arkkitehtuurinkin aloille on julkaistu. Tämän vuoksi järjestimme jälleen suuren suosion saaneen Ennakkotehtävät-LIVE:n, joka järjestettiin 17.2.2023 Zoomissa. Kattava kooste ja videotallenne Ennakkotehtävät LIVE:stä on katsottavissa ilmaiseksi Tehoverkossa, eli Teho-Opiston virtualisessa oppimisympäristössä!

Askarruttaako jokin asia luovien alojen ennakkotehtävissä? Mietitkö minkälaisilla tehtävillä pääsee jatkoon tai mitä välineitä niissä kannattaa käyttää? Ei hätää! Ennakkotehtävät-LIVE:ssä käsitellään askarruttavia kysymyksiä kevään ennakkotehtäviin liittyen! 

Ammattilaiset LIVEN takana

Ennakkotehtäviä LIVE:ssä käsittelevät ammattitaitoiset opettajamme: 

KATSO MYÖS

Piirustuskilpailun 2023 voittajat julkaistu!

Teho-Opiston vuoden 2023 piirustuskilpailun voittajat on nyt valittu. Kilpailuun osallistui tänä vuonna monta hienoa ja omaperäistä työtä, mikä asetti tuomariston vaikean valinnan eteen. Katso kuvat upeista töistä ja lue tuomariston kommentit!

Piirustuskilpailun teemana oli tänä vuonna Muutos valossa ja varjossa. Kilpailijoiden tuli tehdä kolmen kuvan sarjakuva tai kuvasarja, jossa muutos valossa ja varjossa kertoo tai paljastaa tarinassa tapahtuvan muutoksen. Arviointiperusteita olivat sommittelutaito, valon ja varjon käsittely, esitystaito, ideointi, tarinankerronta ja muutoksen yllätyksellisyys.

Valinnan voittajista tekivät tuomariston jäsenet:

  • Sini Koivisto, Arkkitehti & kuvataidekasvattaja, Teho-Opiston perustaja & muotoilustaan palkittu suunnittelija
  • Pihla Meskanen, Arkkitehti & kuvataidekasvattaja, Arkki Finland ja Arkki Internationalin johtaja
  • Juha Vehmaanperä, Taiteen maisteri, vuoden 2022 nuori suunnittelija ja Hyeres festivaaleilta & Linnan juhlista tuttu muotisuunnittelija
  1. Sija, pääpalkinto: Vapaavalintainen valmennuskurssi
  2. Sija, Kunniamaininta: Midi-Kurssi

1. Pääpalkinto: Emma Virtanen

Tuomariston Kommentit

Pihla Meskanen:

Työstä löytyy aito yllätys ja mittakaavan muutos!

Juha Vehmaanperä:

Tässä työssä on onnistuttu luomaan sarjakuvaan yllätyksellisyyttä! Teknisesti taitava toteutus vesiväriä on käytetty hienosti. Valo ja varjo luovat kuvaan tarinallisuuden pimeästä kuvasta valoisampaan yllätykseen lopussa.

Sini Koivisto:

Yllätys paljastuu valon Ja varjon muutoksen kautta. Oivaltava ja tarinallinen idea! Tekninen toteutus on taitava, akvarellien taitava käyttö korostaa jännittävää tunnelmaa!

2. Kunniamaininta: Karoliina Ahvenainen

Tuomariston Kommentit

Pihla Meskanen:

Mielenkiintoinen sarjakuvamainen ote sommittelussa, oma vahva kädenjälki.

Juha Vehmaanperä:

Sarjakuvassa tapahtuu voimakas tunnelman muutos vedenpinnalta aarteen äärelle valaistuksellisesti ja värimaailmallisesti. Työn tarinankerronta on selkeää ja tekninen toteutus vesiväreillä toimii hienosti.

Sini Koivisto:

Kekseliäs tunnelman muutos ja idea! Vedenalaisen maailman esitystekniikka unenomaisen kaunis. Värien avulla esitetty muutos tarinassa ja tunnelmassa on kiinnostava! Kaunis ihmishahmo.

Erityismaininnat

Kuten sanottu, taidokkaasti toteutettuja kilpailutöitä tuli tänä vuonna monta, jonka johdosta voittajien valinta oli hankalaa. Palkintosijojen ulkopuolelle jäi siis paljon hienoja teoksia. Tämän takia halusimme pääpalkintojen lisäksi jakaa myös kaksi erityismainintaa!

Linnea Luikku

Tuomariston Kommentit

Pihla Meskanen:

Monitulkintainen, kaunis ja herkkä työ, jota tukee herkkä tekniikka. Kiinnostava ja dynaaminen sommittelu.

Juha Vehmaanperä:

Työssä on taitava tekninen toteutus. Sommitelmallisesti kuvan sisään on tehty kolme erillistä kuvaa, jotka kuvaavat muutosta rikkoen sarjakuvamaista formaattia.

Sini Koivisto:

Kaunis ja herkkä, teknisesti taitava työ! Upea sommittelu, dynaaminen!

 

Iiris Federley

Tuomariston Kommentit

Pihla Meskanen:

Välittää vahvasti erilaisia tunnelmia ja kertoo selkeän tarinan. Hienosti käytetty valoisuutta ja eri valaistuksia hyväksi, vahva materiaalien tilan ja materiaalin tuntu.

Juha Vehmaanperä:

Tyylillisesti tosi vahva työ! Persoonallinen ja ennakkoluulottomasti värikäs työ, jossa on myös hyvää rosoisuutta! Työssä tapahtuu selkeä muutos tunnelmassa ja tilanteessa. Valon ja varjon kanssa on pelattu. Kuvissa on vaihtuva sommitelmallisuus.

Sini Koivisto:

Vahva oma tyyli ja rouhea tunnelma. Hauska idea ja tilallisuus!

Onnea voittajille ja erityismaininnan saaneille! Suuret kiitokset myös kaikille upeille kilpailijoille!

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!