Näillä töillä lähes täydet pisteet Xamkin sisustusarkkitehtuurin kokeista!

Ihanaa, ihanaa kesäkuuta kaikille. Todella jännä ajatella, että tosiaankin kaikki pääsykokeet ovat takanapäin ja jännitys koulupaikan saamisesta on joka päivä läsnä. Omat fiilikset kokeista, niin Xamkin kuin Lahden sisustusarkkitehdin sekä Arkkitehtuurin kokeista ovat olleet ihan hyvät. Eniten hämmästystä toivat arkkitehtuurin pääsykokeet kun tahti pääsykokeissa oli todella kova, niinkuin tasokin. Mutta sitten itse aiheeseen. Mä tein sen mikä oli tähtäimessä. MÄ SAIN KOULUPAIKAN, nimittäin Xamkin sisustusarkkitehtuurista. Niin siistiä. Onnea myös muille koulupaikan saanneille tässä vaiheessa.

Viime perjantaina sain onnenkyyneleet virtaamaan kun avasin Xamkilta tulleen sähköpostin. Minut oli valittu opiskelijaksi Kaakkois-suomen sisustusarkkitehtuuriin. Ihan sanoin kuvailemattoman hienot fiilikset. Se työn määrä, päivät jolloin en todellakaan uskonut omaan tekemiseeni, epäonnistumiset sekä onnistumiset saivat viimein palkintonsa. Voin sanoa, etten ilman teho-opiston oppeja tähän olisi pystynyt. Teholla en ainoastaan oppinut piirtämään ja rakentelemaan vaan suurin oppi oli se, että opin uskomaan itseeni ja omaan tekemiseen. Pyrin nauttimaan pääsykokeissa omasta tekemisestä ja se kyllä näkyikin Xamkin kokeissa, sillä sain pistetttä vaille täydet pisteet!! Ja niinkuin ekassa postauksessa sanoin, että uskon etäkurssin tuottavan tulosta, niin todellakin tuotti!

Seuraavaksi pääsette näkemään omat pääsykoetyöni. Tehtäväkohtaiset maximi pisteet olivat 25. Haastattelu kuului myös pisteytykseen, josta itseasiassa sainkin sen maximit, eli 25pistettä. Neuvo teille kaikille liittyen haastatteluun, olkaa omia itseänne, se kantaa todella pitkälle!!

1.TEHTÄVÄ 24p/25p

NÄKYMÄ TILASTA. Tehtävänä oli toteuttaa näkymä, jossa istut oman huoneen lattialla. Tästä työstä sain tosiaan 24pistettä. Omasta mielestä yksi piste saattoi sen takia jäädä uupumaan koska tarkastelu kulma on aika “perus”, kun huoneen kulma sattuu juuri katseen eteen. Mutta olen erittäin tyytyväinen.

 

2.TEHTÄVÄ 25p/25p

TARINASTA TUNNELMAAN. Tehtävänä oli tehdä kuvitus kuva tarinan pohjalta. Eli oltiin annettu tarina, jonka pohjalta täytyi piirtää näkymä. Tästä tosiaan irtosi täydet pisteet, vaikka työtä tehdessä fiilikset oli jotain aivan muuta. Mutta tässäkin huomasi sen, että täytyy uskoa omaan tekemiseen.

3.TEHTÄVÄ 25p/25p

KAAOKSESTA JÄRJESTYKSEEN. Tässä tehtävässä idea tuli todella nopeasti. Voi olla, että idea sai pohjustusta teholla tehdystä kuutio työstäni. Selkeä ajatus oli, että kaaoksen haluan esittää mahdollisimman sekavalla tavalla ja järjestyksen tyhjänä tilana. Tästäkin tuli täydet pisteet.

 

 

Kiitos kun luit postauksen ja pidetään peukkuja kaikille kouluun pyrkijöille! Jään itsekkin vielä jännäämään miten käy Lahden sisustusarkkitehtuurin ja Oulun arkkitehtuurin kanssa.

Mutta jos tänä vuonna ei koulupaikkaa irtoa, niin muistakaa että kovatyö palkitaan joten ensi vuonna taas hakemusta menemään! Kokemuksesta voin sanoa, että viime kesänä kun tulokset tuli tuntui että tämä oli nyt tässä ja enää en jaksa hakea. Mutta tässä sitä nyt ollaan, koulupaikka kädessä!

~Netta

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Fiilikset ennen H-hetkeä

Terve! Ensi viikolla on pitkään odottamani arkkitehtuurin pääsykokeet ja vuosi on vierähtänyt edellisistä kokeista. Mitkä ovat fiilikseni ennen pääsykokeita?

Onko tullut harjoiteltua?

Tuntuu, että tämä vuosi on vierähtänyt yllättävän nopeasti, mutta yksi syy siihen voi olla Tehon valmennuskurssi. Kurssi on antanut sopivasti tehtävää ja uusia aiheita, joita odottaa seuraaville viikoille. Olen tehnyt kaikki Teholla annetut pääsykoetyyppiset harjoitustehtävät lukuunottamatta kahta graafisen suunnittelun tehtävää. Päätin viimeisinä harjoitustöinä tehdä lisätehtäviä, jotka ovat enemmän ominaisia arkkitehtuurin kokeissa.

Oli hyvä idea harjoitella varsinkin kahden tunnin mittaisia pääsykoetyyppisiä töitä, koska tänä vuonna arkkitehtuurin kokeet muuttuvat. Kokeet kestävät kaksi päivää, mutta joka päivä tehdään kolme työtä. Ensimmäinen tehtävä on 2h, toinen 3h ja viimeinen 1h. Varsinkin nämä tunnin tehtävät hieman stressaavat, koska on tottunut tekemään pääasiassa kolmen tunnin mittaisia töitä ja välillä ideointiin voi mennä enemmän aikaa.

Koen kuitenkin, että kykyni luonnostella nopeasti on kehittynyt ja osaan tehdä rohkeammin päätöksiä sen suhteen, mitä ideaa alan tehtävissä toteuttamaan. Ajankäyttö on kuitenkin aina haaste. Ideointi + toteutus lyhyttä aikaa vastaan ei ole ikinä itsestäänselvyys. Vaikka näissä kokeissa ajankäytön merkitys korostuu entisestään, niin voin kuitenkin todeta kehittyneeni siinä Maxi-kurssin aikana.

Jännittää!

Vaikka itsevarmuuteni onkin huomattavasti parempi tehtäviä tehdessä esimerkiksi viime kevääseen, niin kyllähän tässä silti jännittää kovasti. Olen odottanut näitä pääsykokeita niin kauhulla kuin mielenkiinnolla viime pääsykokeista asti. Pääsykokeet ovat varmasti monille se vuoden tärkein hetki ja tämä pätee myös itselleni.

Kaikki harjoittelu piirtämisen, maalaamisen, ja rakentelun osalta on kuitenkin tehty ja on aika näyttää kokeissa missä mennään tällä hetkellä. Toivottavasti nykyinen tasoni riittää koulupaikan lunastamiseen!

YO-kokeiden korottaminen

Ylioppilaskokeiden tulokset tulivat aiemmin toukokuussa. Kävin siis tänä keväänä koittamassa nostaa pitkän matematiikan ja englannin arvosanoja. Sain korotettua englannin M -> E, mihin olen tyytyväinen. Matematiikan B ei korottunut, joten arkkitehtuurikokeiden matematiikan vaihe on edessä 3.6.

Samana päivänä on myös luonnontieteen koe maisema-arkkitehtuurin hakeville, johon ei aio osallistua, vaikka hain kyseiselle alalle yhteishaussa. Arkkitehtuuri on kuitenkin oikea unelmani, joten ensikertalaisuuden poistuminen ja mahdollisen koulupaikan vieminen motivoituneemmalta maisema-arkkitehtuurihakijalta ei ole mielestäni hyvä ratkaisu.

Oma YO-todistus ei ole erityisen hyvä, joten voi olla, että menen arkkitehtuurin pääsykokeissa koepistekiintiössä. Uskon kuitenkin omiin taitoihini ja niissä tapahtuneeseen kehitykseen. Pyrin rentoutumaan ennen kokeen alkua ja tehtävissä tekemään sen parhaan mahdollisen suorituksen. Annan oman tyylin näkyä ja luotan siihen.

Tsemppiä kaikille hakijoille pääsykokeisiin!

 

Instagram: @tehoopisto @jesservaus


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Ylioppilaslahjaksi unelmien jatko-opinnot

Lahjaksi koulupaikka

Teho-Opisto onnittelee kaikkia uusia ylioppilaita, jotka tänään painavat iloiten päähänsä ison työn takana olleen valkolakin! Uusien ylioppilaiden lippa osoittaakin kohti kirkasta tulevaisuutta, jossa mikä vain on mahdollista ja unelmat häämöttävät horisontissa. Monien nuorten haaveissa onkin unelmien jatko-opiskelupaikka esimerkiksi arkkitehtuurin, muotoilun tai muiden taidealojen parissa. Valmennuskurssi on lahja, jolla voit antaa vastavalmistuneelle vahvan ponnahduslaudan kohti näitä unelmia.

Onnea kaikille uusille ylioppilaille! Iso urakka on takana ja jokainen tänään valkolakin päähänsä ensikertaa asettava saakin olla itsestään todella ylpeä. Myös vanhempien ja muiden läheisten mielet täyttyvät ylpeydestä. Mielet täynnä erilaisia haaveita ylioppilaat suuntaavat matkansa kohti uusia seikkailuja ja unelmiaan. Monien haaveissa on varmasti unelmien jatko-opiskelupaikka ja läheiset miettivätkin, kuinka tukea tätä unelmaa.

Onko sinulla lähipiirissäsi uusi tai tuleva ylioppilas, joka haaveilee jatko-opinnoista arkkitehtuurin, muotoilun tai muiden taidealojen parissa? Antamalla lahjaksi valmennuskurssin, voit kannustaa häntä kohti unelmien jatko-opintoja. Valmennuskurssi on merkityksellinen lahja, joka säilyttää arvonsa koko nuoren loppuelämän.

Valmennuskurssilla unelmat todeksi

Tova Finel on hyvä esimerkki siitä, kuinka merkityksellinen lahja valmennuskurssi voi nuorelle olla. Tova oli puhunut paljon haaveistaan hakea arkkitehdiksi ja sukulaiset saivatkin idean antaa Tovalle Teho-Opiston Maxi-valmennuskurssin ylioppilaslahjaksi jo hänen abi-syksynään. Tova valmistautuikin koko viimeisen lukiovuotensa kevään pääsykokeisiin ja pääsi suoraan lukion penkiltä jatkamaan opintojaan arkkitehtuurin linjalla Tampereen teknillisessä yliopistossa. Tovan koko tarinan pääset lukemaan Teho-Opiston blogista.

Tove Finel ylioppilas

Lahjaksi jatko-opinnot

Teho-Opiston opettajat tietävän vuosien kokemuksella, kuinka tulevia arkkitehtejä, muotoilijoita ja luovista aloista unelmoivia voi valmentaa kohti opiskelupaikkaa. 70 prosenttia Teho-Opiston valmennuskurssien käyneistä ovatkin vuosittain napanneet unelmiensa opiskelupaikan luovilla aloilla.

Teho-Opistolla tarjoamme valmennuskursseja arkkitehtuuriin, muotoiluun ja muille luoville aloille. Valmennuskurssi on hyvä ylioppilaslahja niin tänään valmistuneelle ylioppilaalle kuin ensikevään pääsykokeisiin valmistautuvalle abiturientillekkin.

Varaamalla kevään ylioppilaalle paikan valmennuskurssillamme, voit tarjota hänelle ponnahduslaudan kohti unelmien opiskelupaikkaa. Kirjoittamalla ilmoittautumisen lisätietoja kohtaan ale-koodin: ylioppilas, saat 90 euron alennuksen suosituimmasta MAXI-valmennuskurssistamme. Koodi on voimassa rajoitetun ajan 30.5.2020-6.6.2020.

Kevään pääsykoesimulaatiot

Moikka! Kevään pääsykoesimulaatiot ovat nyt ohi ja arvioitu. Molemmat arkkitehtuurin tehtävät olivat mielestäni oppimisen kannalta hyödyllisiä ja sopivasti erilaisia verrattuna Tehon aiempiin tehtäviin. Miten pääsykoesimulaatiot menivät ja millainen fiilis jäi?

Lumenluontilaite

 

Arvosana 3,5

+ “Käyttömekaniikaltaan todella monipuolinen lumenluontilaite”
– “Laitteen kolmiulotteisuutta voisi vielä hioa. Vaikea ymmärtää esim minkä varassa lapio-osa pyörii”

Tämä tehtävä oli hauska ja samankaltainen, kuin 2018 arkkitehtuurin pääsykokeiden tehtävä 7 (valmarin rapsutin). Tehtävässä piti luoda lumenluontilaite helikopterin osista ja mukana oli myös kuva erilaisista osista, joita voi esimerkiksi käyttää. Tehtävässä tuli kuvata kolmella kuvalla kuinka laite toimii. Halusin, että laitteessa on useampi toiminto samassa paketissa. Sain ideoitua laitteen noin 20 min aikana ja luonnosteluvaihe oli hyvä ajankäytön ja ideoiden suhteen.

Kun aloin toteuttamaan varsinaista työtä, niin aika hupeni todella nopeasti. Jouduin tekemään paljon korjauksia esimerkiksi mittasuhteisiin ja epäröin pitkään kuinka toteutan lumen. Kun aika loppui, niin osia työstä oli vielä jäänyt värittämättä. Tein työn pienellä yliajalla loppuun, mihin en ole tyytyväinen. Menin hyvin vahvasti idea edellä, mutta esim. kritiikissä sanottu kolmiuloitteisuuden kuvaaminen kärsi. Positiivista kuitenkin on, että opin lisää omasta ajankäytöstä ja mitä kannattaa priorisoida.

Näköalatorni Töölönlahdelle

 

Arvosana 3,5

+ “hauska kiertyvä modulaarinen idea”
– “terassitaso sivulla tuntuu sarjassa irralliselta kun ei ole osa kiertyvää jonoa”
– “erityisen irralliselta tuntuu ylin terassi sienimäisine muotoineen, ilman tätä rakennetta kokonaisuus olisi yhtenäisempi”

Tehtävänannossa oli tarkoitus tehdä näköalatorni Töölönlahdelle ja sen yhteyteen terassi kartongista/paperista. Tätä tehtävää luonnostelin pidempään, koska pallottelin esimerkiksi sen suhteen, miten toteutan terassin ja mihin sijoitan sen. Tehtävässä aika riitti nipin napin, sillä sain liimattua juuri viimeisimmät mittakaavaihmiset kun kolme tuntia oli kulunut. Päädyin lieriömaiseen rakenteeseen, koska se on helppo toteuttaa ja lieriöistä tulee itselleni mieleen Töölössä sijaitseva Sibelius-monumentti.

Tähän tehtävään olin enemmän tyytyväinen, mutta parannettavaa jäi, kuten kritiikissä tulikin ilmi. Terassiratkaisu jäi vähän hätäiseksi ja se tuli myös valmiiksi vasta viime metreillä. Jäi kuitenkin hyvä fiilis, sillä sain tehtyä selkeän ja siistin työn vaaditussa ajassa. Kartonki ja paperi ei ole suosikkimateriaalejani tehdä pienoismalleja, joten oli myös kiva treenata niillä tekemistä lisää ja saada varmuutta omaan tekemiseen.

 

Instagram: @tehoopisto @jesservaus


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Netta Kuosmanen läpäisi kaikki ennakkotehtävät-Katso kuvat töistä!

Netta Kuosmanen läpäisi kaikkien hakemiensa luovien alojen opiskelupaikkojen ennakkotehtävät! Hänen matkansa jatkuu kohti useampia pääsykokeita. Katso kuvat Netan upeista ennakkotehtävistä ja lue, millainen niiden luomisprosessi oli!

Upeista bloggauksista ja töistään tunnettu Tehon opiskelijabloggaaja Netta Kuosmanen iloitsee useammasta pääsykoekutsusta, jotka kilahtivat tälläviikolla hänen sähköpostiinsa. Netta haki arkkitehtuurin, sekä Metropolian ja Muotoiluinstituutin sisustusarkkitehtuurin opintoihin, läpäisten jokaisen oppilaitoksen ennakkotehtävät. Niin monien ennakkotehtävien tekeminen on ollut valtava urakka. Teho-Opiston Maxi-valmennuskurssilla opiskeleva Netta esittelee menestyksekkäät ennakkotehtävänsä sekä kertoo pääsykokeisiin valmistautumisrutiinistaan. Kurkkaa Netan vinkit ja kuvat upeista ennakkotehtävistä!

Netta Kuosmanen

Aluksi mietin, että tekisinkö kaikki ennakkotehtävät, kun se on kummiskin niin iso homma, mutta loppujen lopuksi se meni hyvin pääsykoetreenistä. On kyllä ihan hirmuhyvä fiilis ja se toi paljon lisää itsevarmuutta, että pääsin kaikista ennakkotehtävistä läpi.

Pääsykokeet jännittää ihan sikana enkä ole vielä päättänyt tekisinkö Lahden vai Metropolian sisustusarkkitehtuurin pääsykokeen, kun ne osuvat päällekkäin samalle päivälle. Tehon valmennuskurssilla treenatessa olen saaanut paljon lisää itsevarmuuttaa ja uskoa omaan tekemiseeni. Kurssin aikana olen löytänyt itsestäni niitä omia vahvimpia puoliani ja suuntaankin kohti pääsykokeita hyvillä ja odottavilla fiiliksillä.
­

Netan Metropolian sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävät

Aloitin tekemään Metropolian sisustuarkkitehtuurin ennakkotehtävää vasta arkkitehtuurin ennakkotehtävien jälkeen, enkä ottanut siitä mitään stressiä. Idea, että haluan tehdä sisustuarkkitehtuurin tehtävässä annetut tavarat merenrannalle tuli aika nopeasti. Pyrin sillä tuomaan dramaattisuutta työhöni. Sitten vain lähdin kokeilemaan ja suunnittelemaan miettimättä kovin paljoa, että mitä teen.

Ajattelin, että tehtävän tekemällä saisin samalla myös hyvää harjoitusta. 

­

Netan Arkkitehtuurin ennakkotehtävät

Suurin odottamani pääsykoepaikka napsahti arkkitehtuurin ennakkotehtävistä! Syvempiä pohdintojani arkkitehtuurin ennakkotehtävistä löydätte Unelmia horisontissa- Netta matkalla arkkitehdiksi blogistani!


­

Netan Muotoiluinstituutin sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävät

Fiilikset nousi kattoon kun maanantaina pärähti tieto, että pääsykokeet kutsuu myös Lahden sisustusarkkitehtuuriin! Aivan mielettömän siisti fiilis! Jos et ole ehtinyt vielä lukemaan pohdintojani Lahden ennakkotehtävistä niin käy kurkkaamassa myös ne blogistani.


­

Netan pääsykokeisiin valmistautumisprosessi

Tehon valmennuskurssilla olen saaanut paljon lisää itsevarmuuttaa ja uskoa omaan tekemiseeni. Olen myös oppinut todella paljon uutta. Vuosi sitten pääsykokeissa huomasin olevani ihan hukassa rakentelutehtävien kanssa. Ihan Maxi-valmennuskurssin alussa tuntui ettei rakentelutehtävät onnistuneet millään ja työt olikin tosi epäsiistejä. Nykyään olen oppinut ihan sikana rakentelutehtävistä ja tekemään paljon siistimpää jälkeä kuin mitä aiemmin olen tehnyt.

Kurssilla myös piirustustaitoni ovat kehittyneet ja olen oppinut ymmärtämään, mitä erilaisissa tehtävänannoissa haetaan. Ideointitaitojani olen päässyt kehittämään esimerkiksi kurssin pikatehtävissä, jotka ovat liittyneet aina tietyn kurssikerran aiheeseen. Teen yleensä jonkinlaisen ajatuskartan ennen kuin alan tekemään tehtävää. 

Nyt viimeisten viikkojen ajan ennen pääsykokeita yritän joka päivä tehdä jotakin eli piirtelen tai lasken matikkaa. Olen tehnyt pääosin kaikki Tehon kurssitehtävät, lukuunottamatta muutamaa ns. toisen alan alakohtaista tehtävää. Yritän itsenäisesti vielä hioa niitä kohtia kuntoon, jotka on vielä vähän heikompia. Tehon valmennuskurssin live-keskustelut pyörivät hyvin ja niissä ollaan käyty läpi opettajien kanssa esimerkiksi pääsykokeiden tarvikelistoja ja yleisiä fiiliksiä. Live-keskusteluissa voi kysyä kaikkea, mitä tulee mieleen ja ne on ollut tosi hyviä varsinkin nyt kun etäkokeet aiheuttavat lisähäslinkiä. 

Tehon kurssin pääsykoesimulaatioissa on päässyt myös tehokkaasti harjoittelemaan ajankäyttöä ja kuinka toimia pääsykokeissa. Blogistani pääset seuraamaan Tehon valmennuskurssilla tekemääni pääsykoesimulaatiota videon merkeissä vaihe vaiheelta.

Välillä kun tuntuu ettei keksi mitään ideaa ja tehtävässä on tiukka aikaraja, olen keskittynyt enemmän tehtävän arviointikriteereihin ja tehnyt ihan sen mukaisesti. Vuoden aikana olen myös maalaillut ja piirrellyt omatoimisesti rentoutuakseni ja katsonut netistä esimerkiksi perspektiivi-harjoitusvideoita ja piirtänyt mukana. 

Kuvassa Netan maalaus

Valtavat onnittelut Netalle upeasta suorituksesta ja iso kiitos inspiroivien töiden esittelystä! Tästä on hyvä jatkaa matkaa kohti arkkitehtuurin ja sisustusarkkitehtuurin pääsykokeita. Paljon tsemppiä Netalle pääsykokeisiin! Unelmia horisontissa- Netta matkalla arkkitehdiksi-blogista pääset seuraamaan tarkemmin Netan fiiliksiä ja matkaa kohti pääsykokeita.

-Enni


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Susanna ja Iréne läpäisivät Aallon visuaalisen viestinnän muotoilun ennakkotehtävät- Katso kuvat

Aalto-yliopiston visuaalisen viestinnän muotoilun ennakkotehtävien tulokset on julkaistu ja tehtävät läpäisseet jatkavat matkaansa kohti pääsykokeita. Ennakkotehtävät testasivat mm. hakijoiden kykyä hallita erilaisia tekniikoita ja kykyä tuottaa raikkaita uusia ideoita. Kurkkaa upeat työt, joilla Teho-Opiston opiskelijat läpäisivät visuaalisen viestinnän muotoilun ennakkotehtävät ja lunastivat paikkansa pääsykokeissa!

Tehon Maxi-ja Midi-kursseilla opiskelevat Susanna Tiainen ja Iréne Lindberg iloitsevat kun kauan odotettujen Aalto-yliopiston visuaalisen viestinnän muotoilun ennakkotehtävien tulokset on vihdoin julkaistu. Heidän matkansa kohti unelmien opiskelupaikkaa jatkuu pääsykokeiden merkeissä monen muun teholaisen tavoin. Katso upeat työt, joilla he läpäisivät Aalto-yliopiston visuaalisen viestinnän muotoilun ennakkotehtävät!

Tänävuonna Aalto-yliopiston visuaalisen viestinnän muotoilun ennakkotehtävän aiheena oli “PROPAGANDAJUNA”- viestintävälineenä. Hakijoita pyydettiin suunnittelemaan ulkoasu junalle, joka viestii hakijalle itselleen tärkeästä asiasta, jolla on myös yhteiskunnallista merkitystä. Propagandajunan oli tarkoitus olla yksi osa laajempaa vaikutusviestinnällistä kampanjaa. Tehtävässä pyydettiin myös nimeämään kampanja ja suunnittelemaan sille logo. Hakijaa pyydettiin esittelemään propagandajuna ja kaksi muuta kampanjaelementtiä värillisenä 8-sivuisena esitteenä. Tehon blogista löydät pääopettajamme Sinin tarkemman analyysin Aalto-yliopiston visuaalisen viestinnän muotoilun ennakkotehtävistä 2020.

Susanna Tiainen

Ennakkotehtävän aloittaminen oli minulle todella vaikeaa ja jotenkin tuntui etten tiennyt mistä aloittaa. Siihen meni melkein kolme viikkoa, että pääsin kunnolla vauhtiin. Aluksi yritin pyöritellä kaikkia eri ideoita ja lopulta päädyin melko perus aiheeseen eli ilmastonmuutokseen. Yritin etsiä ilmastonmuutokseen jotenkin hieman kiinnostavampaa näkökulmaa ja päädyin ilmastonmuutoksesta johtuvaan vedenpinnan nousuun. Vielä tarkemmin näkökulmani oli, että miten toimia kun vedenpinta nousee. Aloitin suunnitelemalla ekana työhöni logoa ja kun sain sen omasta mielestäni melko hyvin tehtyä niin työn suunnittelu ja tekeminen lähtivät sujumaan paremmin.

 Pääsykokeet vähän jännittää, mutta ihan hyvät fiiliket on. Pääsykokeisiin pääseminen on jo itsessään ollut ihan hyvä saavutus. Ennen pääsykokeita aion vielä tehdä Tehon kurssilta rästiin jääneitä tehtäviä. Aion myös katsoa, mitä materiaaleja pääsykokeissa tarvitaan ja mistä voisin hankkia niitä. 

Tehon kurssilta olen saanu struktuuria pääsykokeisiin harjoitteluun.

Itselleni olisi hieman hankalaa ruveta itsenäisesti tekemään asioita ja tällaisella alalla harjoittelu on se tapa, jolla oppii. Tehon Live-video valmenteet ovat olleet todella hyödyllisiä nyt korona-ajan keskellä. 

 

Iréne Lindberg

Halusin tehdä tehtävän niin, että junalla olisi oma tarkoitus eikä vain tavallinen juna. Panostin paljon tekstiin, jotta teemani “monikulttuurisuus” ja “kansainvälisyys” olisi mahdollisimman selkeä. Tehtävä oli hauska tehdä, mutta myös haastava. Pidin tehtävästä, koska sain mahdollisuuden näyttää omaa tyyliäni ja myös sanottavani.

Pääsykokeet jännittää ihan kauheasti, mutta odotan niitä myös innolla. Toivon, että pääsisin haastatteluvaiheeseen, koska siinä saa mahdollisuuden näyttää, että todella palaa intoa aiheesta. Ennen pääsykokeita aion hankkia kaikki pääsykokeissa tarvittavat materiaalit ja myös tutustua niihin. Varmaan katson myös vanhoja tehtäviä Tehon kurssilta ja mietin, mikä toimii niissä ja mikä ehkä ei ja toisaalta myös mitä voisi ajatella toisin. 

Tehon valmennuskurssilla olen oppinut paljon uutta sommittelusta ja siitä on todella ollut hyötyä. Olen oppinut tarkastelemaan töitäni monesta eri näkökulmasta ja miten toinen henkilö voi tulkita niitä. Olen myös oppinut, että ei kannata vertailla omia töitään muiden töihin, koska olemme kaikki niin erilaisia, meillä on oma tyylimme ja menetelmämme.

Kiitos paljon upeiden töiden esittelystä ja onnea ennakkotehtävien läpäisystä! Tästä on todella hyvä jatkaa kohti Aalto-yliopiston visuaalisen viestinnän muotoilun etänä  3-5.6.2020 järjestettäviä pääsykokeita. Tehon blogista pääset lukemaan pääopettajamme Sini Koiviston vinkit, kuinka valmistautua pääsykokeisiin viimeisillä viikoilla ennen pääsykokeita. Lue myös millainen on hyvä pääsykoetyö. Super tsempit kaikille pääsykokeisiin valmistautuville!

-Enni


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Kevään aiheita

Moi! Tehon Maxi-kurssilla käytiin syksyllä läpi erilaisia tekniikoita, kun taas keväällä syvennyttiin erilaisiin osa-alueisiin ja muotokieliin, jotka ovat pääsykoetöissä tärkeitä  Nyt kun valmennuskurssi on loppumaisillaan, niin ajattelin kelata hieman taaksepäin ja miettiä, että mitä kaikkea keväällä onkaan käyty läpi. Käsittelen tässä vain osaa aiheista, koska Teholla on ollut paljon eri aiheita ja luentoja.

 

Sommittelu + valo & varjo

                                                                                         “Välitila”

Sommittelu on yksi suosikkiaiheistani. Se on monesti itselleni ensin huomaamaton seikka omassa tekemisessäni, mutta niin tärkeä pääsykoetöissä. Tämä johtuu siitä, että kiinnostavan sommittelun avulla saa esimerkiksi korostettua töiden jännitteitä ja tunnelmaa sekä yleisesti vähentää tylsyyttä. Mielestäni monet onnistuneet arkkitehtuurin pääsykoetyöt menneiltä vuosilta ovat erityisesti onnistuneen sommittelun tulosta.

Olen koko valmennuskurssin aikana saanut parempaa käsitystä valon ja varjon esittämisestä harjoitustöiden kautta. Ymmärrystä näistä syvensi  myös oma valo & varjo -luento. Tämä on erittäin tärkeä aihe, koska hyvällä valon ja varjon käytöllä töihin saa paljon napakamman kolmiulotteisuuden ja realistisuuden. Myös materiaalintuntua saa korostettua paremmin hyvällä valon ja varjon käytöllä. Eri materiaalien kuvaaminen onkin yksi isoimmista asioista, joissa haluan vielä kehittyä ennen pääsykokeita.

                                                                                                                       “Paikan henki”

Ihminen

Perspektiiviluennolla minulle uusi juttu oli ihmisten kuvaaminen perspektiivissä oikeaoppisesti. Ihminen-luennolla, joka tapahtui vielä kun lähiopetus oli mahdollista, teimme nopeita luonnoksia toisistamme. Kyseessä on croquis piirtäminen, mutta en ollut ennen kokeillut sitä. Koin sen hyväksi harjoitteluksi, koska pääsykoetöiden tekeminen on samanlaista tappelua aikaa vastaan.

 

 

 

 

Alakohtaiset luennot

Vaikka olenkin hyvin paljon juuri arkkitehtuurista kiinnostunut ja siihen orientoitunut, niin koin myös eri alojen luennot kiinnostaviksi. Erityisesti muotoilu ja siinä tulleet niksit ideointiin ovat hyödyksi jokaisella Tehon valmentamalla alalla. Muotoilun luennolla avattiin hyvin myös koko prosessia siitä, kuinka tuote syntyy.

Massoittelun ja rakenteiden luennoista sai paljon inspiraatiota, sillä niissä oli kootusti erilaisia tyylejä ja tapoja siitä, kuinka rakennuksien rakenteet voivat muodostua. Teholla on voitu aiemmin lähiopetuksessa harjoitella massoittelua esim. LEGO-palikoilla, mutta harmillisesti se jäi välistä koronatilanteen takia.

 

       “Ihminen ja kappale”                            “Daimon”                                   “Paviljonki”

 

Artikkelissa on osa tänä keväänä tekemistäni Tehon harjoitustöistä. Ensi postauksessa aiheena on kevään pääsykoesimulaatiot!

 

Instagram: @tehoopisto @jesservaus


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Isabella, Mikaela ja Eveliina läpäisivät Metropolian sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävät – katso kuvat!

Teho-Opiston sisustusarkkitehtuurin opintoihin hakevat kurssilaiset jatkavat matkaansa kohti unelmiaan! Metropolian sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävien tulokset on julkaistu ja ne läpäisseet opiskelijat ovat askeleen lähempänä unelmiensaa opiskelupaikkaa. Kurkkaa millaisilla töillä ennakkotehtävät läpäistiin ja paikka Metropolian sisustusarkkitehtuurin pääsykokeissa napattiin!

Onnittelut kaikille ennakkotehtävät läpäisseille! Tehon valmennuskursseilla opiskelevien onnellisten hakijakokelaiden Isabellan, Mikaelan ja Eveliinan matka kohti Metropolian sisusturarkkitehtuurin pääsykokeita jatkuu monen muun teholaisen kanssa. Opiskelijat esittelevät menestyksekkäät työnsä ja kertovat, millainen prosessi ennakkotehtävien tekeminen heille oli. Kurkkaa kuvat inspiroivista töistä!

Tänävuonna Metropolian sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävässä pyydettiin hakijaa toteuttamaan kokonaisuus, jossa oli kumisaappaat, takki, tuoli ja sateenvarjo. Työn toteutustapa oli piirtämällä ja käyttämällä väriä haluamallaan tavalla. (vesi- tai peitevärit, tussit, väriliidut, puukynät) Tehtävänannon teema oli DRAAMA. Tehon blogista pääset lukemaan pääopettajamme Sini Koiviston tarkemman analyysin Metropolian sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävästä.

Isabella Kari

Isabella kertoo Sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävistään: “Tehtävänantona oli sadevarusteet ja tehtävän otsikkona “Draama”. Halusin käyttää työssäni draamaa teemaana itsessään, luomalla vastakohtia sadevaatteiden ja hiekan, aavikoitumisen ja autioituneen talon välillä.  Työssäni tarkoituksena oli kuvata sadevaatteet, joille ei ole ollut käyttöä todella pitkään aikaan ja luoda tätä kautta draamaa kuvaan. Tarkoituksena oli luoda draamaa kerronnan idean eikä niinkään kuvallisten keinojen avulla. Koitin kyllä vähän laittaa kuvaan varjoja, jottei se jäis liian pliisuksi.

Halusin kokeilla tällä kertaa jotakin uutta enkä tarttua ensimmäiseen, toiseen tai kolmanteen ideaan, joka tuli mieleeni sadevarusteista. Koetin tuoda työhöni enemmän juonta, vaikka pidinkin sitä hieman riskinä.  Pelkäsin, ettei työssäni ollut tarpeeksi lähikuvaa ja tekstuureja päätöksentekijöiden mielestä. Pelkäsin myös, että teema olisi työssäni liian kaukaahaettu ja että olisi mahdollista ettei kutsua pääsykokeisiin tulisikaan. Pääsykoekutsun saapuminen oli minulle iloinen yllätys.

Hieman harmittaa ettei pääsykokeita tänävuonna pääse tekemään paikan päälle, sillä työnteon ilmapiiriin pääsee helpommin jossain sille tarkoitetussa paikassa kuin kotona. Kotona pääsykokeen tekeminen jännittää entistä enemmän. Ennen pääsykokeita aion tehdä Tehon rästitehtäviä ja yritän kokeilla mahdollisimman paljon rohkeasti erilaisia ideoita saadakseni käsityksen mitkä asiat toimivat ja mitkä eivät. Harjoittelen myös ajankäyttöä. Huomasin muutama päivä sitten tehdessäni erästä tehtävää, että käytin hirveästi liikaa aikaa kallion tekstuurin, mikä ei ollut olennaista tehtävänannon kannalta. Pyrin harjoittelemaan ettei näin sitten kävisi esimerkiksi pääsykokeissa ja että pääsykokeissa osaisin sitten näyttää ne omat kyvyt parhaalla mahdollisella tavalla.

Tehon kursseilla olen saanut paljon varmuutta ja uskallusta yrittää.

Vuosi sitten tein myös esivalintatehtävät, mutta en koskaan palauttanut niitä, koska ajattelin etteivät ne olisi kuitenkaan tarpeeksi hyviä. Tänävuonna olisi voinut olla sama tilanne ilman Teholta saatua kannustusta ja varmuutta. Kursseilla näkee myös muiden töitä, hahmottaa paremmin omaa tasoaan ja saa töistään palautetta, joka mahdollistaa kehittymisen. Olen myös kurssin aikana kehittynyt paljon tekijänä.

Mikaela Fogelberg

Mikaelan ennakkotehtävät Metropolian Sisustusarkkitehtuuriin etenivät näin: “Idean suunnittelu vei melko paljon aikaa ja lähdin alkumetreillä melko eri suuntaan kuin mihin lopulta päädyin. Alkuideani oli, että sommitelmassani sadevermeet riitelisivät siitä, kuka heistä on tärkein ja hyödyllisin väline. Lopulta päädyin kuitenkin ystävällisempään teemaan, jossa välineet auttavat toisiaan hädän hetkellä jouduttuaan pudotukseen. Värien suhteen halusin työhöni vahvaa kontrastia ja sumplin käyttäisinkö sinistä vai liilaa. Mietin myös etten yleensä käytä hirveästi punaista ja vihreää yhdessä, joten päätin yhdistää ne tällä kertaa työhöni.

Pääsykokeet jännittää. Olen käynyt jo kerran aikaisemmin pääsykokeissa Metropoliassa, mutta kokeet järjestettiin tuolloin paikan päällä. Kokeisiin osallistuminen tänävuonna etäyhteyden kautta saattaa aiheuttaa teknisiä haasteita, mutta olen kyllä menossa hyvillä mielin pääsykokeisiin. Vielä ennen pääsykokeita aion tehdä Tehon antamia tehtäviä sekä Tehon pääsykoesimulaatiot. Minulla on työn alla myös kollaasi, jossa teen muotokuvaa harjoituksen vuoksi.

Tehon kursseilla olen oppinut esittämään asioita ja aiheita monipuolisesti eri kuvakulmista. Ennen en tullut juurikaan ajatelleeksi, että esimerkiksi esineitä voi piirtäessä kuvata muistakin kuvakulmista kuin suoraan.

Kursseilla olen oppinut myös värienkäyttöä ja paljon muuta. Alussa olin hieman skeptinen valmennuskurssin suhteen, mutta Tehon valmennuskurssi on kyllä todella ollut kaiken rahan ja vaivan arvoinen.

Eveliina Saarentaus

Eveliinan ennakkotehtävät: “Aloitin tekemään metropolian sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävää aika loppuvaiheilla. Olin saanut Aallon ennakkotehtävät tehtyä ja päätin hakea vielä Metropolian sisustusarkkitehtuurin, koska minulla jäi aikaa. Minulla oli aluksi jo aika valmis idea tehtävää varten ja sainkin sen tehtyä yhdellä kertaa. Lähdin liikkeelle siitä, että laitoin työhön voimakkaita värejä, isoja kontrasteja ja vähän rosoista lähikuvaa. Kun työ näytti omissa silmissä jo melkein valmiilta sain ahaa-elämyksen ja päätin lisätä vielä kuvaan laastarin, joka kuvasti mielestäni sitä, kuinka tälläinen pienikin haava lapsen jalassa voi olla valtava draama.

Fiilikset pääsykokeista ovat samalla jännittyneet, odottavat ja iloset. Pääsykokeita varten on treenattu Teholla melkein vuosi ja nyt pääsee vihdoin kokeilemaan sen viimeisen testin.

Ennen pääsykokeita aion vielä tehdä muutaman Tehon rästiin jääneen tehtävän. Olen myös ilmoittautunut Tehon Simulaatio-kurssille. Tehon kurssien kritiikkitilaisuuksissa olen alkanut hahmottamaan, millaisilla töillä saa hyvät pisteet ja mikä kuvassa vaikuttaa siihen. Ei välttämättä riitä, että on vain taitava tekijä, vaan täytyy miettiä esimerkiksi, miten asiat sommittelee työssä. Kursseilla olen myös kehittynyt paljon erilaisissa tekniikoissa.

 

Vielä kerran onnittelut ennakkotehtävien läpäisystä ja iso kiitos inspiroivien töiden esittelyistä! Tästä on todella hyvä jatkaa kohti Metropolian sisusturarkkitehtuurin etänä järjestettäviä pääsykokeita.

Huomaathan, että tänä vuonna Metropolian sisustusarkkitehtuurin pääsykokeet sisältävät esitehtävän, jonka viimeinen palautuspäivä on tiistaina 26.5.2020 klo.10. Esitehtävässä hakijoita on pyydetty tekemään itsestään maximissaan 1,5 minuutin esittelyvideo. Sisustusarkkitehtuurin pääsykoe järjestetään etänä 26.-27.5.2020. Super tsempit kaikille pääsykokeisiin valmistautumiseen! Tehon blogista pääset lukemaan pääopettajamme Sinin vinkit pääsykokeisiin valmistautumiseen. Kannattaa myös tsekata, millainen on hyvä pääsykoetyö.

-Enni


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Pääsykoesimulaatio vaihe vaiheelta

Tervetuloa seuraamaan, super läheltä mun työskentelyn etenemistä pääsykoesimulaation aikana! Tällä kertaa en vain höpöttele teille tekstin merkeissä, vaan pääsette mukaan videon parissa.

Videon kuvasin tehdessäni sisustusarkkitehtuurin pääsykoesimulaatio tehtävää. Tehtävän arvioinnin löydätte videon alta! 🙂

Pääsykoesimulaatiotehtävän anto: 

Sisustusarkkitehtuuri, SILTA
SILTA
Oulun Vellamontie jatkuu noin 20 metriä leveän vesireitin molemmilla puolilla. Suunnittele paikalle ennennäkemättömän hieno kevyen liikenteen silta, joka yhdistää molemmat rannat ja jolta avautuvat näkymät sekä vesireitin, että vellamontien suuntiin.

Toteutus: Tee sillasta pienoismalli valkoisesta kartongista. Mallissa voi käyttää myös puutikkuja ja ompelulankaa. Pienoismalli rakennetaan ja kiinnitetään pahvista rakennettuun joen törmään niin, että ympäristö ja silta sulautuvat luontevasti toisiinsa.
Arviointiperusteet: Mielikuvitus ja oivallus, rakenteen ja tilan yhdistäminen, toteutuksen siisteys

 

Tällä videolla pääsette seuraamaan mun pääsykoesimulaatiota ! Videon olen nopeuttanut ja leikellyt niin, että tärkeimmät työvaiheet tulisivat esille. Kerron myös videolla samalla mitä missäkin vaiheessa tapahtuu. Ääni voi värähdellä ( ja katketa) välillä, sillä äänenlaatu kärsi hieman videota leikatessa. Mutta älkää välittäkö 😀

Tehtävän arviointi 

Opettajien arvionti: 

5
+ tilallinen, erottuva modulaarinen rakenne-idea
+ leijuva efekti rakenteellisilla moduuleilla
+ selkeä rakenteellinen kokonaisuus

Omat ajatukset tehtävästä: Tehtävä meni loppupeleissä tosi hyvin, vaikka varmasti videoltakin huomasitte, että homma meinasi mennä päin seinään kun lähdin ensiksi toteuttamaan työtä ohuemmilla moduuleilla. Onneksi vaihdoin rohkeasti ideaa ja vein sen loppuun asti. Vaikka tehtävästä sainkin täydet pisteet niin on vielä parannettavaa tehtävän teon aikana. Lähden useasti liian nopeasti toteuttamaan tehtävää, jolloin tehtävän teon aikana tahdon muuttaa ideaa. Se on kyllä aika riski, jos aikaa on kulunut jo paljon. Mutta nämä pääsykoesimulaatiot on kyllä tarpeen ja aion vielä ahkerasti treenata ennen pääsykokeita!

~Netta


Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Pääsykoesimulaatio | Ajankäyttö

Moi!

Onko siellä muita, joiden pää on ihan hajoamassa tästä ennakkotehtävien tulosten odottelusta? Koitan itse täällä pitää mielen kiireisenä ja optimistisena. Oon koittanut ahkerasti jatkaa treenailua pääsykokeisiin epätietoisuudesta huolimatta, mutta rehellisesti sanottuna ajatukset on pyörineet aika paljon siinä, mitä kirjoitan tänne blogiin jos tiistaina tuleekin huonoja uutisia. Kirjoitti hakemisesta blogia tai ei, on tulosten odottelu tietysti stressaavaa aikaa. Haluaisin kuitenkin ajatella, että mä ja varmasti jokainen teistäkin siellä on tehnyt omien resurssiensa puitteissa parhaansa, joten kävi mitä kävi saadaan olla tyytyväisiä itseemme 🙂 Ja taiteiden alalle pääseminen ei oikeasti ole helppoa, joten hyvillä mielillä sitten ensi vuonna vaan uusi yritys jos niikseen käy! No mutta, onneksi tästä epätietoisuuden piinasta päästään jo parin päivän päästä.

Kevään 1. pääsykoesimulaatio

Tein eilen kevään ekan pääsykoesimulaation, ja ajattelin samalla dokumentoida tekemisen prosessia ja jakaa sen teille. Erityisesti halusin kiinnittää huomiota ajankäyttöön, pääsykokeessahan on yleensä se 3h per tehtävä työskentelyaikaa.

No niinhän tässä sitten kävi, että vähän kaikki tässä simulaatiossa meni pieleen 😀 Eli tämä ei nyt sitten todellakaan ole mikään malliesimerkki! Avaan tässä nyt siis vähän sudenkuoppia, joihin putosin.

Tehtävänanto

Muotoilu:

ÄRSYTTÄVÄT ITIKAT!

Ulkoilu on ihanaa, mutta seesteisen kesäpäivän rauhaa piinaavat itikat. Suunnittele uudenlainen tuotesarja hyttysten torjuntaan. Tuotesarjassa tulee olla kolme versiota tuotteesta: mukana kulkeva retkiversio, yöllä nukkuessa käytettävä tuote ja isommalle porukalle sopiva versio esim puutarhajuhliin.

Toteutus: Esitä A3-paperilla kuvasarja, josta käy ilmi, miten suunnittelemasi tuote toimii käytössä. Työskentelyaika 3h

Arviointiperusteet: Ideointikyky, kertovuus, esitystapa, tuotesarjan muotoilu.

15 min:

Ideointi lähti käyntiin ihan hyvällä pöhinällä ja ajatuksia tuli hyvin mieleen. Ekan vartin aikana listasin paperille kaikki perinteiset ja tällä hetkellä käytössä olevat tavat torjua hyttysiä, ja mieleen tuli haju, ääni ja este, esim. verkko.

 

30 min

Sen jälkeen lähdin miettimään muita mahdollisia (ja ei-realistisia) tapoja, miten hyttysiä voisi torjua. Listasin niitä ja sen jälkeen valitsin ideakseni valon, joka sokaisisi hyttyset. Sitten rupesin miettimään ja luonnostelemaan tuotteita tämän idean ympärille kolmeen tehtävänannossa pyydettyyn tilanteeseen.

1h

Tässä vaiheessa olin miettinyt ideani tuotteiksi ja päättänyt tuotesarjalle nimen ja luonnostellut joka tilanteesta karkeat luonnokset. Nyt jälkikäteen kun katson ideoitani ja työtäni, niin tuotteita olisi voinut muotoilla paljon mielenkiintoisemmaksi ja keskityin ehkä liikaa miettimään sitä, miten hyttyset piirretään kuin suunnittelemaan kiinnostavia tuotteita. Tässä ensimmäinen note-to-self: keskity kokeessa olennaiseen!


1 h 15 min

Tässä vaiheessa kaikki alkoi mennä vähän pieleen 😂 Käytin aika paljon aikaa sen miettimiseen, miten sommittelisin kuvat A3-paperille ja jahkailin liian kauan sovitellen paperille eri sommitteluja ja kumitellen. Sen jälkeen yritin miettiä vaikuttavia perspektiivejä kuvata eri tilanteita enkä oikein ollut tyytyväinen lopputulokseen.

 2h

KIIRE! Päätin pitkästä aikaa tehdä työn tusseilla, joka osoittautui yhdeksi sudenkuopaksi, sillä työssä olisi ollut niin paljon väritettävää. Väritin myös työn osia moneen kertaan, koska en uskaltanut heti ensimmäisellä kerralla käyttää tarpeeksi tummia harmaita & mustaa. Kaiken lisäksi vielä mustekin meinasi loppua.  😂  Kahdessa tunnissa olin siis saanut vain yhden kolmesta kuvasta valmiiksi – tässä myös yksi virhe jota EI kannata tehdä! Eli toinen note-to-self: piirrä tasaisesti koko kuvaa, sillä jos aika loppuu niin työ näyttää silloin edes jossain määrin valmiimmalta.

2h 30 min

Paniikki!  😂 Tässä vaiheessa tajusin, että aika ei tule millään riittämään työn valmiiksi saamiseen kolmessa tunnissa ja rupesin hutiloimaan ihan kunnolla. Tässä vaiheessa mulla oli valmiina 1,5 kuvaa kolmesta.

 

3h

Game over! Tämän verran onnistuin viimeisessä puolessa tunnissa hinkkaamaan. Varsinkin juhlatilanteen kuva jäi tosi keskeneräiseksi.

Ajan loppumisen jälkeen käytin työhön vielä noin tunnin aikaa, mutta se jäi silti aika epäsiistiksi ja varsinkin ylin puutarhakuva hutiloidun näköiseksi. Eipä siis mennyt kovin putkeen tämä simulaatio, mutta ainakin se paljasti, että ajankäyttöä on edelleen aihetta treenata! Haukkasin myös tehtävässä vähän liian ison palan ja esitin liikaa tarpeettomia yksityiskohtia, kun aikaa olisi kannattanut käyttää tuotteiden suunnitteluun ja hiomiseen. Jos nyt tästä jotain positiivista pitäisi löytää, niin noista hyttysistä tuli aika hauskat 😅 Katsotaan miten Tehon opettajat arvioivat työn, palaan asiaan myöhemmin vaikka Tehon Instassa! Ja ensi viikolla tietenkin paljastan myös, jatkuuko matka pääsykokeisiin vai ei 🙂 Tsemppiä kaikille tulosten odotteluun!

 

-Eve

 


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!