Mulla on ainakin pukannut väsymystä ja inspiraation puutetta näin alkuvuodesta. En usko, että olen ainoa, joka kamppailee motivaation, inspiraation ja kohtuullisen levon kanssa. Jatkuva palautteen saaminen on myös osaltaan haastavaa ja saattaa välillä mennä ihon alle. Joten tällä kertaa tiedossa vähän alkuvuoden fiiliksiä sekä vinkkejä siihen, miten nostaa omaa mielialaa ja saada lisää puhtia pääsykokeisiin treenaamiseen.

Mikä fiilis? Missä mennään?

Tervetuloa synkkyyden syövereihin, alakulon laaksoon ja risukasaan, jonne inspiraation säteet eivät ole yltäneet (hieman liioitellusti ja huumorilla tietysti). Alkuvuosi oli jotenkin tahmea, enkä oikein saanut kiinni siitä, että miksi näin on oli. Yritin tehdä Tehon tehtäviä tuntikausia, eikä mistään tullut valmista tai jos tuli, niin siitä tuli täyttä kakkaa.

Vaikka olen vannoutuneesti sitä mieltä, että kaikkea mitä mieleen tulee, ei tarvitse uskoa, silti en saanut ravisteltua painavaa kivirekeä pois harteilta. Haaste oli siinä, että pienet huolet vain huokailivat hiljaa siellä täällä jättäen taakseen epävarman tunteen ilman, että tiesin mistä se johtui. (plus pikkuinen väsymys painoi päälle) Lopulta sain itseni kiinni ajattelemasta eläkettä ja mitä sille käy, jos pääsen opiskelemaan (hulvaton murhe sinänsä). Ja siitä se vyyhti sitten alkoi aukeamaan.

Tässä vaiheessa ei ole mitään takeita mistään. Ei ole tiedossa riittävätkö rahkeet edes kouluun pääsemiseen. Toisaalta kouluun pääsy mietityttää sitäkin enemmän. Miten rahat riittävät viiden vuoden opiskeluun? Miten meidän perheen yhteisille unelmille tapahtuu? Jäävätkö ne omien unelmien jalkoihin? Entä jos valitsen alan taas ”väärin”? Onko ihan ok tavoitella tässä vaiheessa elämää jotain vain itseään varten, eikä aina vain ajatella muita? On todella helppo hypätä omien epäilysten karuselliin. Joskus sinne kyytiin päätyy niin salakavalasti, ettei edes huomaa olevansa kyydissä. Vasta kun vauhti kiihtyy, huomaa että ”voi pojat, nyt sitä taas mennään!”

Uskon, että kaikilla on epäilyksiä, pelkoja ja murheita. Etenkin mitä lähemmäs mennään asioita, joita oikeasti haluaa, sitä enemmän tuntuu että on myös jotakin menetettävää. Siinä tilanteessa on useita keinoja yrittää selviytyä. Joku saattaa heittää hanskat tiskiin. Joku taas alkaa suorittamaan 110% ja lopulta uupuu. Joku jatkaa yrittämistä, mutta tekee sen vähän vasurilla. Joku pystyy ylläpitämään hyvän tasaisen työjuhdan tahdin, jolla pääsee maaliin asti. Lopputuloksen kannalta on varmasti parempi olla kilpikonna, kuin jänis. Itsestä tuntuu, että olen vähän kaikkea yhtäaikaa, vuoron perään ja miten milloinkin.

Miten hiljentää epäilyt ja päästä takaisin hyvän treenaamisen raiteille?

Joten, kaikki kanssakulkijat kohti unelmia! Miten sitten hypätä pois epäilyksen karusellista tai nousta ylös alakulon laaksosta? Itselläni on muutamia kikkoja (meditoimisen lisäksi), jotka olen huomannut toimiviksi:

• Kuvittele pahin skenaario mitä voisi tapahtua. Mikä on se katastrofaalisin tilanne missä saatat ensi syksynä olla? Eli kun et pääsekään opiskelemaan. Kun painaijainen on käynyt toteen, mitä teet sitten? Mitä HALUAT tehdä? Pieni usko siihen, että huonoin mahdollinen vaihtoehto saattaa joskus olla meille se paras vaihtoehto. Elämä kantaa ja tapahtuu meitä varten.

• Sä hanskaat tän kyllä! Mieti kaikkia niitä tilanteita, kun olet ollut epätoivoinen. Mitä sinulle on sitten tapahtunut? Olet selvinnyt elämässäsi vaikka mistä epäilyksistä ja tunteiden mylleryksistä. Pärjäät nytkin.
• Kiitollisuus. Tämä toimii minulle kaikessa. Kiitollisuus tuo mielen tähän hetkeen ja saa arvostamaan asioita, jotka ovat tässä hetkessä läsnä. Samalla kiitollisuus saa henkiset nyrkit aukeamaan ja leukaluut rentoutumaan. Kaikesta voi päästää irti ja nauttia tästä hetkestä enemmän. Sivuhuomatuksena, ihan pelkästään leuan rentouttaminen tietoisesti tekee hyvää ja tuo rennomman tunteen itselle 🙂
• Dan Sullivan on kirjoittanut kirjan nimeltä Gap and the Gain. Itse kirjaa en ole vielä ehtinyt lukemaan, mutta olen kuullut useamman Sullivanin haastattelun. Lyhyesti: Suurin osa ihmisistä keskittyy johonkin ideaaliin ja vertaa itseään siihen. Tämä ideaali on aina tavoittamattomissa, jolloin henkilö on ”kuilussa” (gap) ja onneton. Menestyneet ihmiset keskittyvät enemmän saavutukseen (gain), eli siihen mihin he ovat tähän mennessä päässeet. Ja mitä he ovat tähän asti saavuttanet ja oppineet. Eli menestyneet ihmiset katsovat taakse päin ja kuinka pitkän matkan he ovat jo päässeet eteenpäin. Fokuksella on väliä.
• Hengitä. Miten niin perusasian voikaan unohtaa! Kiitollisuus hengityksellä höystettynä saa mielen rentoutumaan.

Tsemppiä kaikille pääsykokeisiin treenaaville!

Ollaan luovia!

Rakkaudella,

Ruut

Täytyy sanoa, että pää lyö tyhjää, kun kirjoittelussa on tullut pidempi paussi. Itsellä melkeinpä koko loma meni lasten sairasteluissa (jouluna vatsataudissa ja uutena vuotena esikoisen kansa päivystyksessä), joten univelkaa on kertynyt vanhan päälle kunnolla, eikä pää toimi senkään edestä. Pahoittelut jo etukäteen laadun suhteen! Yritetään nyt kuitenkin lyhyesti ja ytimekkäästi kahvin avulla. XD Tänään luvassa pohdintaa, mitä hyötyjä valmennuskurssista on tähän asti ollut sekä mitkä fiilikset pääsykoesimulaatiosta jäi. Kuvina vähän joulun ajan fiilistelyjä.

Maxi-valmennuskurssi – onko ollut hyötyä?

Onko valmennuskurssista siis ollut hyötyä? Mitä mieltä olen, nyt kun syyspuolisko on taputeltu? Ehdottomasti on! Jokaisella tunnilla ja jokaisen tehtävän yhteydessä oppii uusia asioita. Omista töistä saatavista palautteista oppii todella paljon. Sen lisäksi pääsee kuulemaan kaikkien muiden töistä saatavaa palautetta. Pikku hiljaa alkaa näkemään ja ymmärtämään mistä asioista saa pisteitä ja mistä taas vähennetään.

Ja vaikka viime syksy olikin lasten sairasteluiden suhteen haastava, pääsin aina paikalle jokaiselle tunnille. Joten siitä olen suunnattoman iloinen. Jos olisin viime syksyn yrittänyt itsekseni treenailla, siitä ei olisi tullut mitään. Arki tarjoaa varmasti jokaiselle kiirettä ja haastetta, ja siksi on ollut mahtavaa olla valmennuskurssilla, jossa tulee pakostikin jonkinlainen rutiini harjoittelulle. Rutiini on välttämätön omien taitojen harjoitteluun ja hanskaamiseen, jotta paineistavassa pääsykoetilanteessa pystyy suoriutumaan tehtävistä niihin vaadittavilla taidoilla. Onko itselle vielä tullut harjoitusta tarpeeksi? Ei lähellekään.

Pääsykoesimulaatio. Miten meni ja mitkä fiilikset?

Ennen joulua meillä oli ensimmäinen pääsykoesimulaatio. Simulaatio tapahtui samaan aikaan kuin yleensä meillä olisi ollut tunti. Ennen simulaatiota meille ilmoitettiin tarvittavat välineet kunkin alan tehtävää varten ja tehtävä selvisi vasta paikan päällä. Sisustusarkkitehtuuriin meidän piti tehdä lyijykynätyö A3 kokoiselle paperille. Tehtävänantona oli tehdä piirros aiheesta ”löydös”. Kuvasta piti käydä ilmi mitä ja missä. Arviointiperusteina muistaakseni oli, idea, tunnelma, valöörit ja syvyysvaikutelma. Saattoi olla jotakin muitakin, mutta enää jälkikäteen en muista tarkemmin.

Itselläni pääsykoesimulaatio meni melko kehnosti. Pää löi tyhjää ja voi vitsit kun kaikki vanhat tottumukset piirtää löi kovaa päälle. Työstä tuli suttuinen ja epäselvä. Syvyysvaikutelma jäi olemattomaksi. Työtä jättäessä tiesin, että nyt meni penkin alle. Idea oli mielestäni hyvä. Kuvan löydös oli puoliksi syöty banaani tyynyn alla sängyssä. Piirsin kuvan kuitenkin liian läheltä, jolloin ympäristö jäi epäselväksi. Piirtelin kyllä menemään täysin niin miten sattuu, että hyvää päivää vaan! Työstä tuli arvosanaksi 3, joka ei periaatteessa ole niin huono. Mutta kun haluaisin vähintään 4 AINA. Tietääkö joku muu tämän tunteen? 😀 Inhoan epäonnistumista. Ja omalla mittapuulla melko hyvä on total failure. Mutta! Hyvä puoli tässä kaikessa on, että nyt on hyvä mokailla. Nyt vasta harjoitellaan. Vielä on aikaa harjoitella ja siihen pitää pistää vieläkin parempi fokus nyt keväällä. Pidetään myös sormet ristissä, että kevät olisi suopeampaa ja terveempää.

Rutiinit avaimena paineen alla suoriutumiseen

Aiemmin mainitsin, miten rutiinit ovat välttämättömiä paineen alla onnistumiseen. Olen itse tässä hyvä esimerkki siitä, miten vielä tiettyjä rutiineita ei ole tarpeeksi. Omat haitalliset maneerit ja hutilointi puskivat takaraivosta pääsykoesimulaatiossa ja ottivat täysin vallan omassa tekemisessä. Omalla kohdalla teknisen piirtämisen rutiinit eivät olleet tarpeeksi iskostuneet vielä(kään) käsiin ja aivoihin. Piirtämisen perusteet kurssi olis varmasti allekirjoittaneelle hyvä tässäkin kohtaa, mutta harmillisesti siihen ei juuri nyt ole varaa, sillä priorisoin ennakkokurssille osallistumisen. Tässä kohtaa on vain tärkeää tehdä kaikki annetut tehtävät ja harjoitella harjoittelemisen perään. Ei auta olla valmennuskurssilla, jos ei ole valmis itse näkemään vaivaa taitojen opettelussa. Vaikka maxi-kurssi olisi kuinka hyvä tahansa, se vaatii omat 100% työtä, jotta voi menestyä pääsykokeissa. Kukaan muu ei voi tehdä sun puolesta työtä. Sanottakoon, että teho-opiston valmennuskurssi antaa parhaan mahdollisen alustan sun oman parhaan tekemiselle. Mitään ei kuitenkaan tapahdu, jos et pistä itseäsi likoon.

Ihan mahtavaa, että parin viikon kuluttua päästään taas Teho-opistolle oppimaan uusia juttuja! Odotan niin innolla laadukkaita oppitunteja, taitavia opettajia ja mitä mahtavimpia ja taitavia kanssaopiskelijoita.

Ollaan luovia!

Rakkaudella,

Ruut